Ei enää harmita, mistä ja miksi apua?

Valtti
1

Hei,

Olen pitkäaikainen peliriippuvainen ja jo vuosia toisinaan huonoina aikoina tällä keskustelupalstalla aktiivisesti vieraillut pelaaja. Tänään ensimmäistä kertaa en löytänyt keskustelua aiheesta, joka tänä yönä tuli itselleni konkreettiseksi ja siksi uskaltautuin kirjautumaan ja kirjoittamaan.

Tänään taas pelasin kaikki rahani, käyttötili ja säästötili nollalle. (säästötili on luotu aikaisempien lipsahduksen jälkeen ja pysynyt pari pelikertaa koskemattomana). Säästötilin tuhlaaminen on sinänsä aika iso asia, koska alunperin loin sen taas yhden lukuisista lopettamisyritysten yhteydessä ja se on toiminut ikään kuin pelaamiseni hallinnan mittarina. 8 kuukautta selvisin koskematta tiliin ja tänään tunnissa pelasin kaiken.

Pelaamiseni on “maanista” eli saatan olla jopa viikkoja pelaamatta tai pelaan tasaisesti vain vähän, mutta kun se alkaa, menee tuhansia euroja parissa tunnissa. Pelaan aina kun on stressiä, ahdistaa tai muuten on vaikea elämäntilanne (lue mikä tahansa pieni vastoinkäyminen). Pelaamiseni on pysynyt täysin salassa kaikilta läheisiltäni ja noin viiden vuoden aikana olen tuhlannut ainakin n. 20 000 nettikasinoille.

Morkkis ja ahdistus, viikkoja kestävä unettomuus, masennus ja ruokahaluttomuus ovat kaikki tuttuja tunteita, mutta tänään, kaikki tilit tyhjennettyä ei yhtäkkiä tuntunutkaan miltään. Ei edes harmita. Pelkään, että nyt joku raja on ylittynyt ja ei tästä ainakaan pääse enää eteenpäin. Onko kenelläkään muulla kokemusta samanlaisesta välinoitämättömyydestä ja onko enää mitään keinoja lopettaa kun on aivan sama vaikka kaikki menee?

Olen pelihistoriani aikana käynyt läpi velat, selvinnyt niistä, “lopettanut” pidemmäksi aikaa ja kerännyt jopa säästöjä, hyvässä taloudellisessa tilanteessa useita kertoja retkahtanut, aloittanut alusta, säästänyt ja pelannut taas.

Kysynkin nyt neuvoa, miten selättää ongelma, jonka on jo “ratkaissut” monta kertaa, joka iskee salakavalasti pitkällä viiveellä ja joka niin turruttaa, että ei enää välitä? Nyt pelkään tosissani olevani siellä pohjalla, koska aina aiemmin olen ponnistanut ylös sen pahan olon kautta. Nyt ei tunnu enää miltään.

2

Olet saavuttanut pakonomaisella pelaamisella “hälläväliän”. Eli aivojen mielihyväkeskus on ylikuormittunut. Reseptoreissa ja välittäjäaineissa on vikaa. Se turruttaa järjen, tunteet ja omantunnon, jäljelle jää maanisuus ja impulsiivisuus tai alakulo ja masennus. Miten kovana nämä sitten aika ajoin iskevät, ei ole ennustettavissa. Ajan myötä ja[list=][/list] oikealla lääkityksellä oireita voi hilltä mutta ei siitä täysin parane/ toivu koskaan.

Itse kärvistelen nyt kolmatta päivää tunnekuohun vallassa, kirjoitin ketjuuni miten typerästä asiasta poltteet voi alkaa vuosienkin jälkeen.

Toivon että löydät voimia pelaamisen lopettamiseen oikeasti, etkä enää tekisi katteettomia lupauksia ja yrityksiä. Keinot kyllä löytyivät jos tahtoa ja päättäväisyyttä riittää päivä kerrallaan.

Jux

3

Maesalo tuttua tekstiä. Samaa läpikäyty jo paristi. Helvetin vaarallinen tila että palaa muutamassa tunnissa tonneja ja sit homma ei purista mitenkään.

Omalla kohdalla tossa kohtaa alettiin sitten säästöjen loputtua vaan pelaamaan tylysti piikkiin sillä eipä se mitään ressannut ja raha oli vaan bittejä. Toki taustoilla eli ajatus että kohta tämä kääntyy ja tulee kunnolla voittoja.

Sitten kun piikkikin Alko oleen tapissa se Alko pikkuhiljaa tuntumaakin joltain eli ihan paskalle kun tajuskin että olen ollut huijattuna vuosia.

Kehoitan sisäistämään asian että jos et nyt tajua niin myöhemmin tajuat kyllä moninkertaisesti pahemmassa jamassa ollessasi. Eli se oljenkorsi että jospa mä voitankin hävityt takaisin on pakko hylätä. Pelaaminenhan on hyvin pitkälle itselleen valehtelua. Tsemppiä sinulle.

4

Kiitos,

Kummallinen tunteenpurkaus iski luettuani teidän vastaukset. Se, että joku on lukenut viestini, luultavasti herätti todellisuuteen, että nyt edes jollekin sanottu. On vaikea myöntää ettei oma elämä ole hallinnassa ja vaikka sen on vain näin anonyymisti myöntänyt, tuntuu se kamalan todelliselta. Niinkuin sanottu, olen vuosien ajan monta kertaa pelannut itseni velkoihin, lopettanut pelaamisen pitkäksikin ajaksi, kun taas talouden ollessa kunnossa, mutta muun ahdistuksen johdosta, pelannut ja palannut lähtöruutuun. Veloista selvittyä ja rahan kerryttyä on tullut monta retkahdusta “hyvän rahatilanteen” vuoksi ja kerralla mennyt aina kaikki.

Tällä kertaa harkitsen vakavasti ammattiavun hakemista. Avun hakemisen kynnys on valtava. Minulla on erittäin vahva olettamus, että täytyy pärjätä yksin, täytyy olla niin vahva että kykenee itse muuttamaan elämäntapojaan, ja että ongelmani eivät ole tarpeeksi vakavia. Onko muilla lukijoilla kokemuksia esimerkiksi psykologin palveluista? Millaisia asioita peliriippuvuuden hoidossa voidaan käsitellä? Olen melko varma, että sairastan lisäksi jonkinasteista masennusta enkä osaa käsitellä negatiivisia tunteita ja vastoinkäymisiä.

Kiitos vielä kerran teille, jotka vastasitte.

5

Täällä aivan sama tilanne päällä edelleenkin että apua ei pyydellä ja aikuinen miehen pitää hoitaa mitä on sössinytkin. En ole pyytänyt keneltäkään apua vaan nimenomaan tehnyt kaikkeni ettei kukaan vaan saa tietää mitään. Mielestäni ammatiauttaja olisi tarpeen monelle ja josta voisi olla suurtakin apua mutta se kynnys on monelle ja varsinkin tänne äärimmäisen korkea.

Psygologistahan mulla on kokemusta sillä aivan myissa asioissa kun olin vuosia sitten työterveydessä niin lääkäri kysyi jotenkin puolihuolimattomasti että “miutes sulla noin muuten sit menee” niin samalla sekunnillä purskahdin itkuun… kesken vastaanoton. Lääkäri katto mua ja sanoi että taitaa olla solmuja päällä aikan monta johon vaan nyökyttelin. siittä jokin masennustesti ja punaisellahan se oli.

Itse prygologin vai mikä liene psykiatri se oli niin kokemus oli huono. Kävin 4-5 kertaa ja lopetin sen itse täysin turhana ja typeränä sekä helvetin kalliina (100e/krt josta sain sit jotain kela tms alennuksia jonkiin verran) siis sille piti kertoilla vaan ihan niitä näitä jota mietin joka kerta että miten hemmetissä tämä minua voi auttaa. Siellä ei varsinaisesti purettu mitää kongreettista ongelmaa ei avioeroja ei peliriippuvuuksia ei viinan käytttöä ei mitään.

Oletan että mulle sattu hupno henkilö ja oikeesta auttajasta olisi suurta apua sulla ja miksei mullekkin tosin näin aluksi menen itsekseni sillä sieluuni saakin nyt sattua kun tämmöinen soppa on taas keitelty, tsemppiä.
btw masikseen pitäisi toki saada heti kättelyyn lääkitys mitä myöskään kohdallani ei edes kukaan harkinnut mitä pidän outona. Nykyään kyl joskus syön mirzsaa nukahtamisen avuksi mutta jo nuo pienet annokset aiheuttaa zombi oloa joten ei ne käy mulle. Noihan on mieliala lääkkeitä ja mielialaa korjatakseen annoksen pitäisi olla isompi ja säännöllinen mutta kyllähän noi muuttaa persoonaa jota en sentäs halua.

6

Aika harvassa on hyvät psykiatrit jotka voivat auttaa mutta kannattaa varmaan ainakin kokeilla. Vähin vaatimus mikä psykiatrilla pitää olla on tieto siitä minkälaisessa helvetissä muuten hyvinkin asiansa hoitava peliriippuvainen elää.
Peliriippuvainenhan ei mielestäni ole mielisairas mutta aika lähellä sitä joka tapauksessa on riippuvuuden aktivoiduttua pahimmilleen.Itse olen joskus yrittänyt löytää alkoholi- ja peliongelmiini apua psykiatreilta mutta kovin vähäiseksi tulokse t ovat jääneet sen sijaan rahastaminen on jäänyt ikävästi mieleen näistä tapauksista. Kyllä mielestäni hoidosta voi maksaakin mutta tulostakin pitäisi tulla.
Parasta hoitoa on ollut vertaistuki ja sitähän tämäkin näiden palstojen lukeminen ja kirjoittaminen on. Olen ollut nyt erossa alkoholista puolivuotta ja peleistä kaksi kuukautta mutta olen erittäin altis saamaan kaikenlaisia riippuvuuksia, esim parasta aikaa syön suklaata mihin olen koukussa tällä hetkellä. Elämä on haasteellista mutta samalla mielenkiintoista,pitää löytää vain hyviä puolia enemmän asioista, ja ennen kaikkea olla pelaamatta!

7

Minkä takia pitäisi pärjätä yksin? Ei kukaan tässä elämässä pärjää yksin. Olen käynnyt kaksi kertaa työterveyspsykologilla. Puhuttiin vähän elämästäni ja antoi jotain neuvoja. Sen jälkeen hakeuduin A-Klinikalle. A-Klinikalla on sosiaaliterapeutti, jonka kanssa olen käsitellyt asioitani.

Itseasiassa ensimmämine askel riippuvuudesta eroon pääsemiseen on heikkouden myöntäminen. Heikkouden myöntäminen ei ole heikkoutta vaan pikemminkin vahvuutta. Jos luulet että on masennusta niin kannattaa hakeutua lääkäriin/psykoterapeutin puheille. Osaava psykoterapeutti pystyy varmasti auttamaan molemmissa asioissa: sekä masennuksessa että riippuvuudessa. Toinen vaihtoehto on että hakeudut lääkärin vastaanotollle ja pyydät pääsyä psykiatriselle, josta yrität päästä Kelan kustantamaan kuntoutuspsykoterapiaan. Joka tapauksessa parasta mitä voi tehdä nyt on hakea ulkopuolista apua.

Minullekin voit laittaa viestiä, jos et uskalla vielä hakea ulkopuolista apua tai vaikka uskaltaisitkin, Skypellä tai sähköpostilla niin kerron mielelläni lisää/toimin vertaistukena. :slight_smile:

8

On selvää ettei elämässä kukaan pärjää yksin. Ihminen ei ole edes luotu olemaan yksin. Se missä asioissa turvautuu ulkopuolisen apuun lienee hyvin yksilöllistä. Peliriippuvuus voi hyvinkin olla sellainen asia jossa olisi monelle hyvä pyytää ulkopuolista apua. Ilman muuta kannatan avun hakemista. Henkilökohtaisesti en viitsi naisystävääni saati sisaruksia/sukulaisia huolestuttaa veloillani. Koitan hoitaa asiat omalla järjen käytöllä/netti avuilla.

Mielestäni niitten kohdalla jotka jo tänne kirjoittaa ja on esim pelitauolla/lopettanut ovat myöntäneet heikkoutensa. Minäkin olen myöntänyt sen, erityisesti itselleni. Sitten taas ne jotka pelaa paraikaa uskottelevat olevansa vahvoja ja asiat kunnossa (vaikkei siis olekkaan).

Vertaistuki auttaa monia ja sinä NälkäinenHaamu olet hyvänä esimerkkinä tästä. Mites jos löisit pystyyn tuonne Skypeen sellaisen piirin jossa tämän Valtin velkaiset voisi poruksaa jutustella niitä näitä siis tämän riippuvuuden ja velkojen suhteen. Itseäni voisi tuo Skype piiri kiinnostaa.

9

Loin Skypeen vertaistukiryhmän peliriippuvaisille ja velkaisille. Tästä pääsee liittymään: join.skype.com/pwpBbzIHxo4G :slight_smile: