DOPAMIINI - tuo kaiken Onnen AutuusAine!

Siitä puhutaan tuolla saunan puolella, ja olen muissakin yhteyksissä törmännyt siihen jatkuvasti. Mutta mistä tuota ihmeainetta saataisiin aivan raakana?? Sitä kun aivot päästää ulos jostakin lokerostaan… niin siitä alkaa OnnenKultaMaa… alkoholi tuottaa sitä, huumeet ja myös lääkkeet… (mitä tuota saunaa lukiessani olen oppinut…tai sitten väärinkäsittänyt)…Mutta voiko tuota OnnenIhmeAineIhanuutta nauttia ihan sellaisenaan? :bulb: :question: :question: :question: :question: mulle heti kaks kiloa Dopamiinia tänne heti!

Ymmärtääkseni sitä pitää olla puoli vuotta ilman tippaakaan etanolia, kunnes aivot rupeavat erittämään tuota onnellisuushormoonia.

Kyllä taidat Kalevi olla tässä asiassa alkoholistin aivokemian jäljillä. Pitäisi oikein perehtyä tarkemmin, mutta kovin olen laiska itseäni koskevista asioista ottamaan selvää. Tässä aika tuore tutkimus aiheesta:
mcgill.ca/channels/news/alco … tem-229843

Poiminta:
“We found that people vulnerable to developing alcoholism experienced an unusually large brain dopamine response when they took a drink,” said Leyton. “This large response might energize reward-seeking behaviors and counteract the sedative effects of alcohol.”

Ihmisissä on varmaan eroja mutta oma kokemukseni, tuurijuoppona ja moninkertaisena lopettajana, on että viikossa parissa aivotoiminta kohtalaisesti palautuu. Asiaa auttaa kovasti oikeanlainen ravinto ja liikunta.

Vähän tollaselta itsestänikin tuntuu. Aina välillä pitää saada jotain äksöniä. Helpointahan se on pulloon tarttua, niin dopamiinia virtaa aivoissa. Muita noita palkitsevia juttuja pitäisi keksiä. Puolen vuoden päästä alkaa aurinko taas paistamaan… Sitä odotellessa :unamused:

Olen tässä keväällä kuullut parinkin aivotutkijan esityksiä ja yksi viesti on selkeästi, että aivot tykkäävät onnistumisista. Kannattaa siis vaikka opetella jotain uusia asioita ja taitoja vaikkapa parantaa kielitaitoaan opiskelemalla uutta kieltä tai jokin käytännön taito.

Alkoholistillehan onnitumista on jokainen juomaton päivä.

Kiitos vinkisti. Näitä tarvitaan. :slight_smile:

“että aivot tykkäävät onnistumisista. Kannattaa siis vaikka opetella jotain uusia asioita ja taitoja vaikkapa parantaa kielitaitoaan opiskelemalla uutta kieltä tai jokin käytännön taito.”

No ei jos on jo toimihenkilötyöpaikka mieluiten tulosvastuuton ja irtisanomaton. Menestyksen tunne - varsinkin itäsuomalaisilla - lähtee aina muille vittuilemisesta, vähäosaisten esim. masentuneiden ja duunareiden dissaamisesta, henkseleiden paukuttelusta esim. työttömille, alkoholisteille ja pienipalkkaisemmille tai halvemmilla alueilla asuville sekä kapuloiden rattaisiin laittamisesta esim. kilpailijoille ja opiskelijoille (liikkeenjohdon kirjallisuuden käsite = muistiomurhat)sekä muiden varsinkin vakavasti kuten syöpään ja diabetekseen sairastuneille; heille voit esim. “huolestuneena” lähetellä hoito- ja ruokaohjeita!

Käytännön jippoina esim.

  • ohjelmoit kännykkään autottomien numerot/kesämökittömien numerot ja vastaat aina “just vaihdan vaihdetta” tai “me maanomistajat”
  • vittuilu ja henkseleiden paukuttelu on tehokkainta sormi pystyssä ja kiekuminen (palli)falsetissa
  • suora hyökkäys “noin puhuu peruspäivärahalla oleva mies”, “mitätön toimialapalvelun tyyppi”
  • kunnon sumutukset kaasusumuttimesta jos tulee takaisin
  • valehtelusta et jää ikinä kiinni Helsingissä vaan voit 140 -kiloisena väittää olevasi huippuplayboy (jossain Kajaanissa jäät heti kiinni)

Kaikkeen esim. S-Mersuun tai paikkakunnan kalleimpaan taloon tottuu parissa viikossa, jolloin oikeasti itsetunto ja menestyksen tunne on hankittava siitä, että muilla menee huonommin. Pallifalsetissa kiekumiseen ei voi kyllästyä koskaan, koska se aina antaa varman menestyksen tunteen ja on euforian korkein lähde!

Menestyksen signalointi ja itsetunnon rakentaminen lähtevät siis liikkeelle aina henkseleidenpaukuttelun lähtökohdasta! Tämän mahdollistavat:

  1. Ylempien portaiden nuoleskelu.
  2. Sellaisen tuttavapiirin muodostaminen, johon kuuluu pienipalkkaisia, yrittäjiä, masentuneita, alkoholisteja, vakavasti sairastuneita. Näin on edetty esim. politiikassa ja työelämässä puoluluekannasta riippumatta; olet kurjuuden kuningas, joskin lukuisat pitävät sinua häiriintyneenä kusipäänä. Psykopaatit useimmin menestyvät.
  3. Luja usko omaan ylivoimaisuuteen. LL Puustisen mukaan kaikki on lopulta defensioita ja Brunssonin mukaan toiminnallisuusaspekti on tärkein epärationaalisuuden selittäjä eli menestyksen tunteen (flow) kannalta on täysin rationaalista uskoa VW Polon 1.0 koneella olevan maapallon sportahtavin ratatykki ja vesitiiviin Samsungin menestyksen mitta.

Kielen oppiminen vie normaalilta ihmiseltä helpoissa kielissä (Espanja yms.) noin 10.000 tuntia eli kolme vuotta → ei kannata. Tutkimuksen tekeminen pl selkään puukotus suhteiden avulla ei kannata vaan yliopistoissa huippututkijoita pidetään retardeina ja menestyneimmät varastavat muiden tulokset yleensä laittamalla itsensä yhdeksi co-writeriksi.

Tärkein taito eli viisaus = oman ja tuttavapiirin suhteiden + kokemuksen hyödyntäminen omaksi edukseen ja muiden hyväksikäyttö (heidän tätä huomaamatta) oman tuttavapiirin hyväksi.

VAROITUS:

Itäsuomalainen Matti “koho” Korhonen (KOK) naureskeli kavereineen muiden vastoinkäymisille tv:ssä, johon Raimo Ilaskivi (KOK) tokaisi, ettei ole koskaan nähnyt noin kyynisiä ihmisiä.

Tätä eli objektiivista virhettä ei saa tehdä - vaan kaikkea muuta saa ettei käy kuten itäsuomalaiselle Sam Inkiselle, joka jäi kiinni väärän MBA -tutkinnon käyttämisestä (Sarasvuo paljasti) - jolloin menettää uskottavuuden - stoboskooppi ei olekaan nykyajan orkidea eikä vesitiivis Samsung nykyajan Rolex.

^Miten tämä liittyy dopamiiniin? Ja kyllä niitä uusia taitoja voi oppia ihan kuka tahansa, tietoa kun löytyy lähes ilmaiseksi mistä vaan jos vähän jaksaa etsiä, ja moni harrastus ei paljon kukkaroa kevennä.

Luin useaan otteeseen Arskan jutun enkä nyt ole varma onko kyse yrityksestä olla “humoristinen” vai onko niin kuten minusta on alkanut tuntua, että jos täällä joku kirjoitta, että ihminen voi olla onnistunut tavoitteissaan ja olla onnellinen niin Arska omaa katkeruuttaan tulee torppaamaan jutun joillain omilla ja lainatuilla hienolta kuullostavilta näkemyksiltään.

Ehkä sinun maaimasi sitten tuollainen on kun kuvasit mutta tunnen ihmisiä, jotka ovat kokeneet todella ikäviä asioita mutta silti pitemmän päälle säilyttäneet positiivisen asenteen ja menestyneet niin ettei ole muita tarvinnut polkea. Joukkoon luen myös itseni. Ei omien lasten kuolema mielestäni ihan pikkujuttu ole. Myöskin sitten tyttöystäväni joka kuoli tuskalliseen syöpään kuitenkin säilyttäen valoisan näkemyksen niin kauan kun tajuissaan oli. Muutaman mainitakseni.

Tämänkin takia minua välillä vähän ärsyttää ihmisten turhanpäiväinen kitinä.

Olen ollut viime aikoina paljon tekemisissä työttömien kanssa ja kun sitten täällä lukee kuinka ihmiset valittaa, että työssä on kamalaa ja väsyttää niin minulle tulee mieleen ne kaverit, jotka todella ottaisivat mitä työtä vain kun vain saisivat. On toki sitten toisenlaisiakin joille ei kelpaa tai ovat niin huonossa kunnossa etteivät pysty.

Paras neuvo, minkä eräs aikanaan pitkänlinjan linnakundi, joka oli raitistunut ja yhteiskunnassa menestynyt, AA-ryhmässä sanoi:

Älä piipitä vaan toimi.

PS Minulla on ihan oikeasti se MBA-tutkintokin.

os nyt luettelen ikäviä asioita: koira kuoli ja isäni kuoli syöpään n. pari vuotta sitten, itselläni on vasemmassa kädessä hermopinne eli tuntuu koko ajan siltä, että on puudutuspiikki - ollut toista vuotta. Itseni täytyy sinnitellä vielä n. vuosi (kuolinpesän velkoja on 17.500 € yhdestä rivitaloasunnosta, josta minun osuuteni 50%), jotta pääsisin hakemaan töitä - luultavasti palkatonta - pk-seudulta kun näin yhdessä sovimme. Pitää järjestää äidille hyvä asunto - aivan sama mitä maksaa (ei pysty kävelemään omin voimin kuin kymmeniä metrejä, alkanut dementoitua) ja sitten itselle Granista (siis paluu 1. asuinpaikkaani) kakkosvaihtoehtona jos töitä ei siellä löydy ryhtyä auttamaan alkoholisteja! Tämän paikkakunnan alkoholistit ovat ammattimiehiä eri aloilta - lama tms. vei hommat tai asuminen Espoossa/Helsingissä ei loputtomiin napannut. On laajat tietomäärät vaikka mistä - eli jälleen painotan: puliukkoja ei ole - on vain ennakkoluuloja.

Jos sitkeydestä haluaa esimerkin, niin diabetes vei tuttavalta ensin jalan ja sitten näön. Ryyppääkö? Ei. Muutama vuosi sitten oli terve.

Kun totesin naapurille (kolme autoa, joista yksi Range Rover), että olisin voinut ostaa uuden MB C:n, ellen olisi lyhentänyt kuolinpesän velkoja hän esitti hyvän kysymyksen: “mitä sinä sillä olisit tehnyt?”. Oikeastaan en mitään. Kun itsevarmuus ei ole koskaan riittänyt henkseleiden paukutteluun enkä osaa nopeaa ajoa. Monetäärisillä asioilla on sikäli symbolinen merkitys, että voi peitellä epävarmuutta (nyt taitaa olla Ralph Lauren -paita, 80 -luvulla oli lähinnä Lacoste -paitoja).

Oikeastaan ymmärsit koko idean väärin: menestyjät olivat sitten pelimiehiä, kaikkein kovimpia tiedemiehiä tai vaikka kansallisbaletista satuin yhden kanssa juttelemaan äsken junassa- niin eivät he paukuttele henkseleitä eivätkä kaikkein suurituloisimmat vaikka Herlinit tai Ehrnroothit. Idea on tämä; Niki Lauda kadehti aina James Huntia - ja oikeastaan turhaan ei hän olisi samaan esiintymiseen pystynyt minkä myönsi Huntin kuoleman jälkeen. Itse olen aina kadehtinut niitä, jotka siviilissä pystyvät survomaan suohon muita ja olen tälläiseen usein havainnut liittyvän kiekaisut. Vaikka olisin saanut kiekumiskyvyn (puhetutkijoiden mukaan se on harvinainen kyky ja Mauno Koivisto yleensä kiekui mojovimmissa vittuilluissaan) ei meikäläisen esiintyminen olisi riittänyt muiden suohon survomiseen eikä Niki Laudan playboyksi.

Niin sitten töistä. Kun olin peruspäivärahalla niin tämä kiekaisija aina survoi suohon sillä asialla: “puhu vaan omasta puolestas”, “noin puhuu peruspäivärahalla oleva mies”. Kun sitten olin duunarina niin “ootko siellä mielelläs?” taikka pienemmällä palkalla “no niin, täällä ollaan” taikka telkkarista “kato just ostin kolmeseiskan Sämsäängiin - ai sulla on vaan kolme kakkonen Pana - een minä, sano että mmut merkit kuin Sämsaaang ois täyspaskoja”, “kato Apple on just kommaritaiteiljoille ja Noksu luusereille, mutt’ tiätsä mitä erikoista tässä Sämsaangissa on - kato, kato, kato tää on vesitiiviiiis” jne. Näitähän on satoja.

Kun hän sitten joutui itse Helsingissä pitkäaikaistyöttömäksi niin tavallaan Sarasvuon sisäinen sankari kuoli vastaavalla tavalla kuin Niki Laudan kohdalla Hunt. Sisäinenkään sankari eli playboy-maailmanmestari tai kiekaisija eivät olleetkaan voitosta voittoon eteneviä samuraita. Jokainen kyllä tuntee oman sisäisen sankarinsa, mutta sisäisen sankarin kuolema/sairaus tai pitkäaikaistyöttömyys voi vapauttaa pakkoajatuksista. Kaikista ei ole rennon playboyn hommiin, kaikki eivät pysty kiekumalla vittuilemaan sormi pystyssä.

Isäni hieman ennen kuolemaansa sanoi, että kiekaisija ei ole henkisesti terve ja muut sukulaiset sitten taustoittivat (on pitänyt tapanaan käydä sormi pystyssä neuvomassa muita ympäri Suomen ja ukkinsa on ollut pakkohodossa useasti Lapinlahdella manian vuoksi).

Mitä omaan diagnoosiin tulee kyllä Töölön A-klinikalla olivat sitä mieltä nämä kolme LL:ää Härkönen, Tainio ja Waltimo jotka monesti tapasin, että kyseessä on masennus - ja pari päivää sitten oli telkkarissa ohjelma, jonka mukaan masennukseen ei oikeastaan ole lääkettä ja raitistuminen ei kyllä poista masennnusta, mutta juominen pahentaa (toki surkimuksen tunne katoaa kun promillet on jossain kakkosessa); päivän ryyppääminen = kolmen päivän vakava masennus. Kahta päivää putkeen en siis ole yli 8 vuoteen juonut ja kännit harvinaisia. Minusta he ovat oikeassa.

Eikä masennusta mikään tietty tavaramerkki poista, eikä joku rahamäärä eikä sekään vaikka ylennettäisiin majuriksi tai nimitettäisiin kunniatohtoriksi; kuten LL Hämäläinen sanoi, niin masentuneelle on sama onko se konjakkia vai Lasolia, kunhan muistaa laimentaa riittävästi ja pontikassa pitää varoa ensimmäisiä tippuvia kupillisia. (Metanolin kiehumispiste etanolia alhaisempi). Sukulaisista tunnettu kirjailija (vakava masennus) hyppäsi metron alle.

Mä en edelleenkään ymmärrä, mitä tekemistä tällä on dopamiinin - tai onnellisuuden kanssa.

No en minäkään, ihme selittelyä vaan, mutta mennäänpä siihen dopamiiniin vielä.

Liikunta on tietysti yksi mainio tapa kokea onnistumisen ja kehittymisen tunteita ja muutenkin parantaa dopamiinitasoja ym. Olen itsekin ihan selvästi kokenut tuon ns “runners high”.

Olen lukenut usemmasta tutkimuksesta, joissa säännöllisellä liikunnalla on saatu parempia ja pitkäaikaisempia tuloksia kuin masennuslääkkeillä.

MOT:n masennuslääkitystä käsittelevä dokumentti:

http://areena.yle.fi/tv/2188168

Kun ihmiselle jää käsittelemättömiä tunteita sisäänsä, eikä se pääse niitä mihinkään purkamaan, se masentuu. Häpeä muokkautuu masennukseksi. Ei sillä ihmisen itsensä kanssa ole mitään tekemistä, mutta kaippa se itselläni ainakin oli vahvasti osa ongelmaa, että olin samaistunut siihen masennukseeni. Tietämättäni. Masennukseni oli harhauttanut minut näkemään, että se muka kertoisi jotakin minusta. Alkoholikin toimi sitten vähän kuin masennuslääkkeenä.

Elämäntapojen täysremontti on minunkin mielestäni se masennuksen tehokkaimmin tappava tekijä. Ruokavalio, liikunta, säännöllinen elämänrytmi, keskusteluapu ja kaikista tärkeimpänä OMA HALU muutokseen. Helpot ratkaisut ja oikoreittien hakemiset kannattaa unohtaa. Siis kuulostaa muutenkin niin kummalliselta, että jollakin lääkkeellä jotakin kemikaalia lisäämällä aivoissa, saataisiin masennus hoidetuksi. Ei se oikein maalaisjärkeen mahdu semmoinen. Siellä tunne-elämässä kun se itse ongelma sijaitsee. Lääkkeet hoitavat vain oireita, mutta itse ongelma jos tahdotaan ratkaista, niin siihen eivät pillerit riitä.

Se, että sitä ihmistä ei kohdata ihmisenä. Kuunnella ja nähdä sellaisena kuin se on. Omana yksilönään, jolla on täysin omat ajatukset ja tunteet, sekä kokemukset. Pysyttelen visusti nykyjään poissa kaikesta yhteiskunta kritiikistä, mutta ei tämmöisillä massiivisilla koneistoilla kyllä mitään masennuksia oikeasti ratkota.

Ympäristön vaikutus on myös valtava. Sellaisessa ympäristössä joka henkii negatiivisuutta, ei varmasti masennusta saa koskaan hoidetuksi.

Ja dopamiinihän ei sitä paitsi ole kuin se purskauksissa tuleva välittäjäaine aivoissa, jota syntyy mm. seksin, alkoholin ja huumeidenkäytön yhteydessä. Mutta se on aina väliaikaista. Sitä nousevaa dopamiinipiikkiä seuraa aina lasku. Ja jos elämä muokkautuu vain tuon dopamiinipiikin hakemiseen on ihminen joko teini tai sitten se on addikti (hieman kärjistäen).

Eli jos tahtoo löytää jotakin pysyvämpää, kannattaa ruveta kehittelemään jotain muuta. Serotoniini kun on se pysyvämpää mielihyvää tekevä aine.

Sitähän ne sanoo, että kestävä onnellisuus tulee ajan kanssa. Jotakin sen eteen pitää tehdäkkin, kun sitä ei voi saada mistään pilleristä tai telkkariohjelmasta.

Olipa hyvä kirjoitus ikzu!
Täytyykin katsoa tuo ohjelma tässä…
Itse olen nyt kokenut seurustelusuhteeni alussa näitä dopamiinipöllyjä, voi yhden kerran että voikin välillä olla sekaisin! Eilenkin kaupassa kun sinne menin suoraan pussailujen päälle, en kyllä tajunnut pitkään hetkeen todellisuutta sellaisena selvänä! Se tuntuu suorastaan epämielyttävänä sekavuutena ja hönöttämisenä! Joutuu siis aivot jonkun aineen vaikutukseen, oletan että se on joko endorfiini tai tuo dopamiini. Olo on kaikkea muuta kukn normaali,suorastaan päihtynyt. Outoa.
Masennus on kyllä aika ongelmallinen juttu, olen ihan varma että se johtuu juuri käsittelemättömistä asioista ja myöskin aineenvaihduntahäiriöistä. Ruoka vaikuttaa hormoonien tuotantoon enemmän kuin vielä tiedämme/uskomme. Ja hormonit ohjaavat sitä miten voimme.

Itsekkin täytyy kehua ikzun kirjoitusta, täyttä asiaa! Huomaa kyllä selvästi, että olet asiaan perehtynyt ja ymmärtänyt kausaalisuhteita asioiden takaa.

Masennuslääkkeet ovat kyllä kaksipiippuinen juttu ja niiden vaikutuksista ollaan asiantuntijapiireissä montaa eri mieltä. Vaikeanhan asiasta tekee se, että masennusta eikä välittäjäaineita voida mitata millään järkevällä mittarilla. Kukaan ei oikeastaan tiedä, miten masennuslääkkeet oikeastaan pitkällä aikavälillä vaikuttavat. Niin kuin tuossa dokumentissakin puhutaan.

Syön itsekkin tällä hetkellä masennuslääkettä. Nyt näen tämän asian sen kannalta, että ei se syy korjaannu näitä syömällä, mutta auttaa jaksamaan käsittelemään masennuksen aiheuttaneita asioita. En usko, että lääkkeet ikinä parantaisivat masennusta, ne hoitavat pelkästään oireita ja antavat voimaa kohdata omat vaikeat tunteet. Ilman tätä lääkettä masennuksen hoito pitkittyisi. Näin olen itse asian pähkäillyt. Jostai luin, että masennuslääkkeitä syömällä aivojen “muovautuvuus” nopeutuu, joten uusien ajattelu- ja toimintamallien oppiminen on nopeampaaa joka hoitaa sitten masennusta tehokkaammin.

Joku koulukunta uskoi aikoinaan, että masennuksen aiheuttaa aina pelkästään tukahdutettu viha. Viha on voimallinen ja energiaa lisäävä tunne. Jos sitä ei ilmaista ulospäin, viha jää ihmiseen sisälle, se muuttuu ihmistä vastaan ja ihminen alkaa vihaamaan itseään. On esitetty, että vihan tukahduttaminen aiheuttaa esim. masennuksen, ahdistuksen, sosiaalisia häiriöitä, kaikkia addiktioita (alkoholismi), kaksisuuntaista mielialahäiriötä yms. Tämä johtuu siitä, että se salpaa ja lukkoutaa noradrelaniini hormoonin tuotannon, joka vaikuttaa muiden välittäjäaineiden toimintaan. Ihmisen kaiken ahdistuksen, masennuksen ja muiden negatiivisten tunteiden takaa löytyy tukahdutettua vihan tunnetta lapsuudesta, jota ihminen juoksee karkuun.

Tutustuin jokin aika sitten tähän asiaan tarkemmin ja löysin todella arvokasta tietoa omalle kohdalleni. Toivottavasti tästä on apua myös muillekkin. Laitan tähän linkin, jossa on selitetty teoria, että miten tukahdutettu viha vaikuttaa meihin itseemme ja miten siitä pääsee eroon. redirectingselftherapy.com/anger.html
Voi olla vähän vaikeaa englantia, mutta voin kääntää tarvittaessa vaikeita kohtia, jos kaikki ei meinaa aueta. En puhu, että tämä olisi mikään vapautus kellekkään tai mikään helppo tie pois masennuksesta, mutta itselleni tämän ymmärtäminen ja oivaltaminen on ollut tähän astisen elämäni vapauttavimpia kokemuksia.

Itse olen nyt ilmaissut vihaani vanhempiani ja aikaisempia kiusaajiani kohtaan. Alan ymmärtää hyvin selvästi oman masennuksen ja ahdistuksen alla olevia tunnemöykkyjä. Lähinnä vihani on isääni kohtaan, joka ei ollut tarpeeksi läsnä lapsuudessani eikä ollut minulle tarpeeksi miehen mallina. Hän alisti koko perhettämme ja ei antanut minun kokea ja ilmaista vihaani oikealla tavalla. Huomaan tämän vihan tunteen vieläkin sisälläni. Niin kuin tuossa linkissä kerrotaan, niin ihmisen sisässä oleva vihan energia ilmenee todella monenlaisina erilaisina oireina kehossa. Itse huomaan tämän kohdallani, kun ihmisiä kohdatessa alkaa palleassa tuntumaan semmoista palan tunnetta ja jyskytystä, joka vaikuttaa ahdistukselta, mutta kun tätä tunnetta seuraa tarkemmin ja alkaa purkamaan vihaansa esimerkiksi hakkaamaalla tyynyä, niin vihan tunne purskahtaa sen alta ja ohjautuu monesti isääni kohtaan. Olen tässä tilassa todella raivon vallassa ja hakkaan tyynyä ja huudan ja kohdista raivoni ja vihani isääni kohtaan, joka on toiminut minua kohtaan väärin lapsuudessani. Muita oireita minulla: hampaiden narskuttelu, iskias- ja selkävaivat (kyllä, voivat johtua tukahdetusta vihasta), niska- ja hartiajumit, levottomuus, addiktiot (tupakka, alkoholi, liika syöminen, liikunta, netti), lihaskouristuksia tai nykimistä, monotoninen ääni, herääminen aamulla aina väsyneenä, masennus ja uupumus.

Ja miten tämä kaikki liittyy dopamiiniin. Kun vihaa on ilmaistu tarpeeksi, rauhoitun ja saatan kokea mielenrauhaa hetken. Kun ensimmäistä kertaa purin tunteita isääni kohtaan, olin kolme päivää todella väsynyt ja nukuin todella paljon. Tämä on ihan normaalia, koska aivoissa olevat lukossa olleet aivoradat alkavat avautua ja aivot erittävät sekä antidepressiivisiä että depressiivisiä välittäjäaineita. Depressiivisten välittäjäaineiden vapaudutta olo tuntuu jonkin aikaa masentuneelta ja unen tarve on suurempi. Tämä vaihe menee ohi muutamassa viikossa. Välillä tulee taas ns. flow-tila päälle, joka johtuu siitä, että aivot vapauttavat todella paljon myös dopamiinia ja muita positiivisa välittäjäaineita ihmiseen, joka aiheuttaa mielihyvän ja euforian tunnetta.

Olen purkanut vihaani nyt noin kaksi viikkoa. Ruokavalio on ollut puhdas ja olen liikkunut sen minkä jaksan. Alkoholia en ole nyt juonut kuukauteen tippaakaan. Tämä on ollut todella raskasta aikaa ja olen ollut erittäin väsynyt ja turhautunut ajoittain. Minulla on kuitenkin todella kova luotto asian suhteen, että tämä on syyni masennukseeni ja ahdistukseeni, joka on vaivannut minua oikeastaan koko elinikäni. Olen todella toiveikas, että paranen täysin ja pystyn lopettamaan lääkityksen parin kuukauden sisään. Elämänilo alkaa pikku hiljaa pilkottaa näiden vaikeiden tunteiden käsittelyn takaa.

Halusin tuoda tämän esiin, koska tiedän, että tällä palstalla on todella monia, jotka saattaisivat hyötyä työstämällä tätä asiaa. Kannaattaa kokeilla, ei maksa mitään ja et siinä mitään häviäkkään. Itselleni on ollut paljon hyötyä vaikka olenkin vielä vasta alkusuoralla.

Masennuksen ja/tai muiden negatiivisten mielentilojen taustalla on mitä luultavimmin tukahdutettuja tunteita juu, toisilla vihaa, toisilla surua, joillain pelkoa, traumaattisia kokemuksia jne… Itselläni ihan näitä kaikkia. Olen omalla kohdallani huomannut kun noita tunteita olen tässä koittanut opetella kohtaamaan sellaisinaan, että usein sen ensimmäisen tunnereaktion takana on jotain muuta, ehkä yksi tai useampikin tukahdutettu tunnekokemus - esim. noiden vihan tunteiden takaa olen löytänyt äärimmäistä pelkoa ja turvattomuutta, ja pohjatonta suruakin. Joskus taas ihan silkkaa vihaa. Olennaista lienee opetella käsittelemään ja purkamaan niitä jotenkin rakentavasti. Oma kokemukseni masennuslääkkeistä on juurikin tuon dokumentissa tuodun näkökulman mukainen eli itse en niistä hyötynyt juuri paskan vertaa - virtaa tuli kyllä lisää mutta samalla lähti sitten kaikki tunnehuiput ja elin sellaista puolizombielämää sen vuoden ajan kun niitä söin kymmenisen vuotta sitten. Tosin en edes syönyt niitä masennukseen vaan paniikkihäiriöön, eivätkä ne siihenkään juuri auttaneet - kohtauksia tuli, mutta jotenkin niistäkään ei vaan välittänyt :open_mouth: :unamused:

Jos tilanne on se, ettei pääse sängystä ylös tms. niin silloin voisin kuvitella SSRI-lääkkeistä olevan mahdollisesti jotain hyötyä, mutta muissa tapauksissa niistä on imo mitä todennäköisimmin vaan enemmän haittaa kuin hyötyä. Ja sitä itselleen sopivaa lääkettä joutuu etsimään mahdollisesti pitkään…

Katoin äskettäin elokuvan Rush, joka kertoi näiden kahden tyypin taistelusta Formula ykkösissä. James Hunt oli meikäläisiä, juoppo… Mitä leffa antoi ymmärtää…

Itse oon kyllä samaa mieltä tosta itseä sormi pystyssä itsensä korostamisesta. Todelliset “sankarit” antaa tekojensa kertoa puolestaan. Kuten noi Niki Lauda ja James Hunt - ei heidän tarvitse itseään puheillaan parempana pitää - teot puhuu puolestaan. He ovat F1-legendoja.

“Kuten noi Niki Lauda ja James Hunt - ei heidän tarvitse itseään puheillaan parempana pitää - teot puhuu puolestaan. He ovat F1-legendoja.”

Mika Salo on mukava. Alenilla ja kartanlukija Kivimäellä oli aikaa jutella.