Olen uusi täällä. Toisessa ketjussa jo kysyin neuvoja raha-asioihin, mutta tässä voisin kertoa enemmän itsestäni ja tilanteestani.
Olen siis peliongelmainen, viisikymppinen, perheellinen mies. Tällä hetkellä viimeisestä pelikerrasta on vajaa viikko ja velkasaldo on noin 35 000. Olo vaihtelee tulevaisuuden uskosta epätoivoon. Kukaan ei tiedä tilanteestani, enkä kerrokaan kenellekään ellen sitten joudu tilanteeseen, jossa en enää selviä veloista. Ei ole ketään niin läheistä ja luotettavaa, että olisi helppo kertoa. Ei edes vaimo.
Mä olen ollut aina hyvin kiinnostunut peleistä, ja varsinkin sellaisista joissa on mukana panosta. Joskus alakoululaisen joa kiikutin kaikki lanttini lähihuoltoaseman kuulapeliin. Muistan huoltamon työntekijöiden joskus ääneen toisilleen sanovan, että mitäs kun tuo poika on täällä aina. Vähän myöhemmin halusin ehdottomasti saada syntymäpäivälahjaksi leikkiruletin. Rakensin ruletista ja korteista ja muista kavereille leikkikasinon, jossa pelattiin leikkirahalla ja penneillä.
Lomareissuilla oli suurta juhlaa, kun isä vei lähihuoltsikalle tai hotelliin pelaamaan pajatsoja ja hedelmäpelejä.
Ja samalla äitini on kertonut, että olin sellainen että kun teini-ikäisenä lähdin reissuun, niin oli ihan sama minkä verran mulle antoi rahaa mukaan kaikki meni.
Aika enteellinen lapsuus.
Yläkouluiässä pelasin vakioveikkausta, lukiossa kokeilin urheiluvedonlyöntiä ulkomaille, mutta se ei vielä napannut. Joskus sitten reilu parikymppisenä tuli pitkäveto, ja samoihin aikoihin tajusin, että Täyspotti löytyy joka kaupungista. Aloin pelata rulettia.
Mulla on pelaamisessa aivan viime aikoja lukuunottamatta ollut aina hyvin tärkeää, että pelin voisi taidolla ja älyllä voittaa. Ja siinä olen hakannut päätä seinään oikein kunnolla. Ensin kuvittelin keksiväni rulettiin jonkinlaisen panostussysteemin, jolla pelistä voisi netota.
Toki samalla pelkkä jännitys ja voittaminenkin vei mukanaa. Kun Täyspotteihin alkoi tulle Red dogia ja Fast Pokeria, niin nehän vei. Ensimmäisen 500 euron tappiosession pelasin Fast Pokerissa. Opiskeluaikoina Englannissa innostuin sikäläiseen hevosvedonlyöntiin, istuin kahvikuppi kädessä betting shopissa ja betsasin hevosiin. Pidin kirjaa peleistä ja muistan kuinka vatsaa väänsi kun olin 300 puntaa tappiolla.
Sitten Suomessa homma alkoi todella lähteä kädestä. Töissä oli tylsää ja kun kaikki pelit olivat jo verkossa, niin sinne meni kaikki ylimääräinen raha. Pelasin taas hevosia ja muuta urheiluvedonlyöntiä.
Opin kyllä hyvin aikaisin, että kuinka urheiluvedonlyönnissä voi voittaa, en vaan ole tarpeeksi hyvä eikä mulla ole minkäänlaista kärsivällisyyttä. Ja kun normi-ihminen olisi tajunnut että ei pärjää hommassa, niin olisi lopettanut saman tien, mutta minä jatkoin kicksien perässä ja ajattelin että jos se joskus lähtis. Ja kyllä se välillä menikin hyvin, saatoin viikon tai kaksikin pelata kurinalaisesti mutta aina sitten jossain välissä, kun ei löytynyt mitään järkipelattavaa, niin laitoin väkisin viisikymppiä johonkin matsiin, niin on sitten mukavampi katsella. Ja kun se hävisi, niin laitetaan seuraavaan satanen ettei järkipelien kirjanpito mene pieleen. Ja sekin hävisi, no hemmetti all-in, eihän sitä kolmea kertaa voi peräkkäin hävitä, kappas hups kaikki meni.
Olen myöhemmin tavannut muutaman oikean ammattivedonlyöjän ja he ovat kyllä jotain aivan muuta kuin minä, hyvin teräviä, analyyttisiä, tunteensa hallitsevia, ja vaikka ovat muutaman kymmenen vuotta elättäneet itsensä pelianalyysillä ja vedoilla niin silti heilläkin on vaikeaa. Kuinka sitten minun kaltainen kärsimätön, voitonhuuman perässä laukkaava voisi mitenkään pärjätä.
Vuosituhannen alussa löysin sitten pokerin. Innostuin valtavasti, aluksi hävisin hieman, opettelin peliä.Tulinkin melko hyväksi, ja siinä oli sellainen vuoden pätkä, kun tein kovasti tiliä, voitin käteispöydissä ja pari isompaa turnausta. Sitten muutkin pelaajat oppivat pelaamaan, hävisin voittoni ja aikalailla lisää.
Pari vuotta sitten kokeilin jostain syystä netticasinon slotteja, vaikka olen aika aikaisemmin halveksinut näitä tyystin tuuripelejä. Voitin parilla ensimmäisellä sessiolla aika mukavasti, taisi tulla melkein tonni per talletus. Ja jatkon sitten arvaattekin.
Kerran aikaisemmin olen ajautunut tilanteeseen, etten enää selvinnyt peliveloista ja silloin läheiset auttoivat. Se oli kuitenkin sen verran raskas jakso, että en kovin helposti siihen enää halua. Mieluummin kituutan itse.
Se pelaamisongelmassani on ollut toiveita antavaa, että kyllästyn peleihin ja ne menettävät sitten tyystin vetovoimansa. Pelasin aikoinaan hevosia tosi paljon, mutta kun kyllästyin niihin, niin ne eivät ole enää ollenkaan vetäneet puoleensa. Sama pokerin kanssa, aikoinaan meni useampi vuosi monta tuntia päivässä nettikorttien parissa, mutta kun se loppui niin loppui aikalailla kuin seinään.Yritin viime talvena kokeilla pokeria, mutta en pystynyt, liian tylsää, en jaksanut ollenkaan. Toivottavasti sloteille kävisi nyt samaten.
Vaikka pelit käyvätkin tylsiksi, niin ongelman ydin on häviöiden takaisin voittaminen. Eli kun joskus laittaa pikkusumman peliin ja häviää, niin se pitää saada takaisin. Tuttu tarina, pikku hiljaa on sitten mennyt iso summa.
Olen paljon viime talvena miettinyt sitä, että mikä on se tilanne, joka ajaa pelaamaan, ja mikä minussa on se, että en osaa elää elämääni, vaan haen siihen jotain korviketta.
Luin rottakokeesta, jossa rotilla oli häkissä kaksi juoma-astiaa, toisessa vettä ja toisessa vettä sekä jotain huumaavaa. Kaikki rotat pikku hiljaa joivat huumekupista. Rottien häkki oli tyystin paljas, ei mitään virikkeitä. Sitten kokeessa rotille annettiin paratiisihäkki, jossa oli kaikkea mitä rotat vain toivoivat, syötävää, naaraat ja urokset samassa, touhuttavaa ja tutkittavaa. Tällaisessa ympäristössä yksikään rotista ei ottanut huumekupista. Sama varmaan pätee kaikkiin riippuvuuksiin, myös pelaamiseen. Pelaamme, koska se on pakoa jostain vankilasta. Ja se vankila on täysin itserakennettu. Tästä kun osaa vapautua ja ymmärtää, että on todella vapaa tekemään melkein mitä vain, niin pakeneminen peleihin menettää merkityksensä.
Olen huomannut, että yksi hyvin hankala tilanne minulle on kotiarki. Kun on vaikka tylsä, pimeä talvi-ilta, lapset riehuvat, ei pysty lukemaan tai vaikka katsomaan elokuvaa, kun aina joku keskeyttää, niin on helppo depota satanen pelipaikkaan ja paeta arkea hetkeksi.
Mä olen hyvin ”kiltti” ihminen, ja se kiltteys on paremminkin kyvyttömyyttä pitää omat rajat ja oikeudet. Luulisin että suurin osa ongelmapelaajista on ns. hiljaisia, kilttejä ihmsiä. Jos osaisin jämäkämmin pitää huolta itsestäni ja tarpeistani, niin pakenemiselle ei olisi tarvetta.
No nyt olen laskeskellut budjetteja, ja näyttää siltä, että jos työt jatkuvat kuten tähän saakka, niin vuoden loppuun on todella tiukkaa. Siitä ensi vuoden juhannukseen on vielä hankalaa, mutta sen jälkeen alkaisi kuukausierä olla puolet siitä mitä nyt, sen kanssa pärjäisin hyvinkin. Eli jos pärjään vuoden ilman mitään yllätyksiä, niin olisin voiton puolella.