Olen ollut nyt 5 päivää ilman buprea. Tiedän. Se ei ole vielä pitkä aika ja pahin on vasta edessä.
Kysyisin mitä mieltä kannattaako oloa loiventaa buprella tässä vaiheessa. Minulla on hallussa 8mg mutta en ole suunnitellut ottavani. Olo on vaan niin surkea. Kauhea. Auttaisiko imeskellä esim 1mg ilman, että viekkarit alkaa alusta ym.
Sori, tämä oli vähän hätäinen viesti, enkä ole aikomuksissa ottaa, mutta voisiko se auttaa kuitenkin.
Osaako kukaan sanoa mitään?
Aika hiljaista on. Onko tällä foorumilla nykyään enää edes ketään?
Bupren(kin) lopetuksen voi toki tehdä ajamalla annokset pikkuhiljaa nolliin, jolloin reflat eivät käy päälle aivan täysillä ja tee olosta tyystin sietämätöntä. Tämä tietty mieluiten niin, että laatii jo etukäteen itselleen tiputusaikataulun, eli kuinka monta pykälää tiputtaa milloinkin ja kuinka kauan homma kokonaisuudessaan kestää ja sitten myös noudattaa sitä. Näinhän korvaushoidon alasajotkin yleensä hoidetaan ja noinhan PKV-lääkkeet(myös jotkin muutkin lääkkeet) pitäisi lopettaa aina, jos takana on vähänkin pidempi käyttöhistoria. MUTTA tuo tarkoittaa sitten sitä, että ei oteta ekstraa, vaikka joskus mieli tekisi ja olo olisi nihkeämpi(Tyystinhän refloilta ei voi välttyä, mikäli mielii lopettaa), mutta ei myöskään jätetä päivän annosta välistä, vaikka olo sattuisi juuri silloin olemaan kerrassaan hyvä. Aikataulua voi toki tarvittaessa hidastaa, mikäli alkuperäinen suunnitelma osoittautui liian optimistiseksi, mutta isompiin annoksiin ei missään vaiheessa palata.
Sitä en suosittele sitten ollenkaan, että soutaa ja huopaa niin, että kärvistelee max. viikon täysin ilman niin, että kyllä mä tämän kestän ja sitten kun ei kestäkään, kiskaisee tuskiinsa kokonaisen Kasipallon “vielä tämän yhden kerran” ja aloittaa homman jälleen alusta. Siitä kierteestä ei pääse sitten koskaan irti.
Kiitos vastauksesta Winston.
Otin eilen siitä 0,5-1mg ja annoin lopun pois. Vähän morkkista puskee kun sen otin mutta toisaalta luulen kuitenkin sen olleen hyvä ratkaisu.
Etiäpäin nollilla jatkuu. Ja se eilinen ottamani oli onneksi vielä filmiä… Liekö sillä nyt sitten kummempaa merkitystä.
Olen varmaan satoja kertoja lopettanut bupren ja sen olen oppinut ettei nimenomaan tuo soutaa ja huopaa meininki aiheuta muuta kuin turhautumisen. Olen päässyt irti muutamia kertoja parissa vuodessa, mutta en vain ole tehnyt itselleni tarpeeksi konkreettista päötöstä, että se on nyt lopullisesti ohi.
Tällä kertaa onnistun. Jos sanani syön niin mörökölli minut vieköön.
^ Tsemppiä 
.
Eihän se lopettaminen niin vaikeaa olekaan. Paljon vaikeampaa on olla aloittamatta uudelleen. Fyysiset reflat on lusittu verrattain nopeasti ja sen jälkeenhän se vasta oikea taisto ja tahkoaminen alkaa PAWS:in ja psyykkisten olojen kanssa, jotka eivät niin nopeasti palaudukaan vuosien käytön jälkeen. Ja vaikka alussa olisi kuinka euforinen olo sen vuoksi, että sai fyysiset reflat selätettyä kunnialla ja on nyt putsi, niin äkkiäkös siitä fiiliksestä alas tullaan, kun arki alkaa tökkiä ennemmin tai myöhemmin. Kannattaakin jo ihan alusta asti miettiä sitä, millä keinoin noita olojaan käsittelee ja hoitaa ja ottaa lopetus pidemmän mittakaavan projektina, kuin vain sen suunnitteluna, että miten pahimmista akuuteista refloista selviää. Ihan siitä kannattaa lähteä miettimään, että minkä vuoksi haluaa lopettaa. Siksikö, että vetämiseen liittyvät lieveilmiöt(Rahaa palaa, perhe ja ystävät eivät tykkää, joutuu puljaamaan epämääräisen porukan kanssa, on yhteiskunnan silmissä rikollinen jne.) vituttavat ja käyvät raskaiksi vai siksi, että on oikeasti kyllästynyt koko aineeseen. Mulle iski lopulta jälkimmäinen ja sen jälkeen lopettaminen ja myös se irti pysyminen olikin helppoa. Nyt reippaasti yli 3 vuotta ilman, eikä käytännössä mitään mielitekoja .
Toki ihan fyysisetkin reflat tuppaavat käymään aina pahemmiksi, mitä pidempään käyttöhistoriaa kertyy, joten nekin voivat alkaa olla se kompastuskivi sitten lopulta. Tosin voi se pitkä käyttöhistoria toimia myös päinvastoin ja positiivisessa mielessä, eli tulee se totaalinen kyllästyminen ja sen jälkeen lopettaminen onkin varsin iisiä, vaikka fyysiset olot olisivat kuinka ankeat.
Tällaisia itsestäänselvyyksiä tänään…
^ Kiitän ja arvostan kommentointia sekä tsemppejä Winston!
Kyllä mulla on tämä homma mennyt siihen pisteeseen, että ällöttääkin ajatus opiaateista. Ainoastaan siksi tekisi mieli, että saisin tuskaisen fyysisen olotilan paremmaksi. Aion pysyä kuivana ja taistelen. 7 päivä menossa ja viikko vielä niin pahimmat pitäisi olla poissa.
Teen tämän eniten itseni takia, mutta toki muiden läheisteni kuten perheen takia.
Tällä kertaa aion onnistua. Satoja lopetus yrityksiä ollut, mutta nyt on syvällisempi konkreettinen päätös tehty. Onneksi on vielä jonkin verran lyricoita ja bentsoja. Hyvällä tuurilla riittää viikoksi.
Se on toki sitten ihan oma lukunsa se henkinen taistelu, kun nää fuckin fyysiset tuskat helpottais.
Huh että oli Tuskallinen yö. Nukuin tunnin pätkiä ja heräilin. Nää on yleensä ne pahimmat päivät ja yöt. 8päivä.
Vatsassa vaan kouristaa ja muutenkin mitenkään päin ei ole hyvä olla. Prkl lyrica eikä bentsotkaan tunnu jeesaavan.
Tekisi mieli melkein retkahtaa.
Tämä päivä ei ole helppo. Kaikenlisäksi tossa olisi vieressä buprea. Saa tosissaan taistella.
Noniin. Imeskelin 0,4mg buprea. En kadu koska olotila vastasi helvettiä, mielikuvallisesti.
Piti kysellä, miten sulla nyt menee, Helio, mutta luinkin viimeisimmät kuulumisesi Kuivaushuoneen puolelta, kun huomasin, että olit sinne kirjoitellut.
Mietin, että etkö sä voisi nyt ihan tosissaan tehdä tuota hommaa sillä annostiputustyylillä, josta tuossa yllä jo mainitsin? Silloin ei tarvitsisi joka päivä “retkahtaa”(Sitaatit, koska joka päivä käyttäminen ei IMO ole retkahtamista, vaan ihan käyttämistä) ja potea siitä morkkista, joka ei nyt tässä tilanteessa auta mitään. Ei se kylmä kalkkuna kaikilta onnistu, eikä tarvitse onnistuakaan. Siksi korvaushoidot ym. pidempään jatkuneet PKV-lääkitykset ajetaankin alas pikkuhiljaa. Ota nyt ihan suunnitellusti se 0,5 mg/pvä. vaikka viikon tai 2 ja sitten tiputat 0,4:n, otat sitä vähän aikaa jne. tai millainen aikataulu sulle itsellesi nyt sopiikaan. Kuitenkin toki ehdottomasti niin, että vähenemään päin on koko ajan, eikä ekstraa oteta, vaikka vähän kitkuttaisi.
Toinen juttu, joka on helpommin sanottu, kuin tehty, mutta auttaa kyllä kummasti: Älä keskity siihen, että sulla on reflat ja huono olo, vaan ihan muihin, mukavampiin asioihin. Sulla kuitenkin riittää harrastuksia, joten siitä ei ole kyse, ettet keksisi muuta sisältöä elämään, kuin vetämisen. Tietenkin omien voimien mukaan, eikä todellakaan tarvitse, eikä kannatakaan rynnätä hirveisiin urheilusuorituksiin ja aloittamaan jotakin superprojektia, jos/kun oma jaksaminen on kortilla. Se vain, että jos miettii kaiken aikaa, että nyt on reflat, nyt on reflat, nyt on paha olo, nyt on paha olo, niin kyllä siinä itselleen psyykkaakin reflat ja pahan olon potenssiin X. En tokikaan tiedä, mietitkö sä tuollaista kaiken aikaa. Ja sitten kun on se huono olo, miltä ei nyt tietenkään tyystin voi välttyä, niin yrittää suhtautua siihen niin, että vittumainen flunssahan tässä. Kaikilla on joskus paha flunssa ja se vain sairastetaan läpi ilman sen kummempia poppaskonsteja ja sitten siitä parannutaan. Itseäni ainakin aikoinaan auttoi, että suhtauduin refloihin noin.
Tsemppistä edelleen .
Edit: Tarkoitukseni ei ollut käskyttää ja päällepäsmäröidä. Tuo tekstini kun näyttää vähän sellaiselta “teet näin ja teet noin” -setiltä 
. Nuo juttuni olivat vain ehdotuksia, jotka saattaisivat tepsiä sun(kin) tilanteessasi. Itsepä itsesi ja tilanteesi paremmin tunnet, kuin minä…
