Bimin retki

Gavriil Trojepolskin allegorinen klassikko “Bim Mustakorva” kertoo traagisen tarinan neuvostosyteemin pyörteissä isäntäänsä etsivästä rakkikoirasta. Tämän Bimin lokikirja voisi - enkös olekin hurmaavan melodramaattinen! - kertoa prosessista, jossa pyrin selvittämään olenko itse oma isäntäni vai olenko antanut alkoholille peruuttamattomasti johtotähden roolin elämässäni. Tai no, silloinkaan ei tarvitse alistua kohtaloonsa vaan raitistua pysyvästi. Tällä hetkellä en kuitenkaan edes haaveile voivani suhtautua kysymykseen objektiivisesti - menossa on vasta kolmas raitis päivä. Jokainen vähänkin rankempaa tinaamista harrastanut tietää, että henkiset kyvyt saati tunnepuoli elpyvät varsin verkkaisesti korkin mentyä kiinni.

Siispä tarkoituksena olisi viettää raitista elämää vuoteen 2016 asti ja pohtia tuona aikana aktiivisesti omaa suhdetta alkoholiin ja sen rooliin erilaisissa arjen ja tunnepuolen pulmissa. Ei siis pelkästään pitää hampaat irvessä korkkia kiinni, vaan uhrata tavallisesti ryypiskelyyn kuluva aika ja energia itsetutkiskeluun ja vaihtoehtoisten tunteidenhallintakeinojen löytämiseen. Kirjoitettuna tavoite kuulostaa mahtipontiselta ja selvistelyaika lyhyeltä, mutta jostain pitää aloittaa. Tiedän myös kokemuksesta, että ehdoton EI KOSKAAN ENÄÄ OLEN SAIRASTUNUT ALKOHOLISMIIN-päätös menisi aika sukkelasti kurkusta alas. Alkoholistin identiteetti vain ruokkii alkoholismitaipumuksiani.

Hieman reilu vuosi on hahmotettavissa oleva aika toisin kuin loppuelämä, mutta ehkä vuosi antaa jo jonkinlaista käsitystä siitä, kummassa päässä talutushihnaa köpöttelen. Kun kerran tipattomat kuukaudet ovat onnistuneet niin miksipä ei vuosikin. Toivon, että mikäli paine ratketa alkaa kasvaa, löydän tänne lukemaan omia ja muidenkin turinoita ja onnistun pyyhkäisemään juopottelunkaipuun sivuun kuin ärsyttävän, mutta harmittoman ötökän.

Yritän käydä täällä aika aktiivisesti ja naputella fiiliksiäni. Olen kuitenkin nyt väsynyt siihen, miten latteaksi elämä on käynyt sitä mukaa, kun alkoholi on vallannut yhä isomman osan arjesta - siitä huolimatta, että tällä hetkellä elämäni on periaatteessa paremmassa kunnossa kuin koko aikuisikänä: on opiskelut, talous on siedettävällä tolalla, ihana ihmissuhde, kavereitakin, ja olen hoitokontaktissa nuppivaivojeni takia. Mutta kyllä täällä hyvin tunnetaan, miten noiden asioiden laita tuppaa muuttumaan siinä vaiheessa, kun/jos alkoholista on tullut se elämän varsinainen keskiö.

Olenko alkoholisti? Ongelmakäyttäjä? Riehakasta opiskelijaelämää viettävä? Jotain ihan muuta? En tiedä. Olen myös pohtinut, mitä käy jos jotenkin “paljastun” täällä. Se lienee kuitenkin epätodennäköistä, ja kyllähän viinanjuonti ongelmaksi asti kehittyessään ennen pitkää paljastaa itse itsensä, joten kumpi on nolompaa, yrittää tehdä asialle jotain vai antaa homman mennä omalla painollaan?

Arvostan jokaista kommenttia, kokemusta ja näkemystä jonka olette valmiita jakamaan. Ehkä tuleva vuosi, jona saavutan rokkitähden parhaan kuoliniän, riittää kertomaan onko vuoden asemasota viinaa vastaan riittävä.

Päättäväisenä: Bim Koskenkorva

Sä olet just semmonen kuin haluat olla. Halua olla raitis, olet raitis. Halua olla kohtuukäyttäjä, ole. Nyt kuitenkin on parasta olla raitis. Mietitään niitä kohtuukäyttöjä sitten kun on sen aika. Nyt on aika viettää raitis joulu ja riehakas uusivuosi! :smiley:

En kyllä ajatellut riehastella uutenavuotenakaan, sen helpompaa raittiinaolo on mitä vähemmän sitä lykkää…

Onks se itsensä kusettamista sanoa, että tällä kertaa mulla on erilainen olo kuin viime kerroilla, jolloin oon ollut suunnitellusti tipatta (1 kk ja 1,5 kk pätkät tänä vuonna)? Voiko olla, että olen vain imenyt vaikutteita Plinkistä ja elän todeksi palstan raitistuneiden tuntemuksia, vai onko tämä autenttisen pohjakokemuksen seurausta? (Hittoako kyselen kun ette te mun pääni sisään pääse…) Vai ahdistaakohan ajatus siitä, että tuo juomattomuus kestäisi niin pitkään?

Oon kahden viime päivän aikana kokenut suurimpia tunteiden heilahteluita ties kuinka pitkään aikaan ja ironista kyllä, olen ensimmäistä kertaa vuosiin LAMAANTUNUT. Kykenemätön avaamaan tenttikirjoja, laittamaan ruokaa, keskittymään. Mielialat viuhahtelevat aggressiosta ahdistukseen ja jopa hilpeyteen.

Kaipa mua pelottaa, että seuraavan vuoden ajan joudun pärjäämään ilman tehokkainta tunteiden latistajaa koskaan eli alkoholia. On merkillepantavaa, että ryypiskellessä olen ollut (90% ajasta) lammasmaisen kiltti, kohtelias ja jopa hieman alistuva - koska täytyy jatkuvasti “hyvitellä” juomista maailmalle ja itselle. Siis ainakin selvin päin heiluttanut häntää ja mielistellyt. Jännittää, millainen narttu musta oikein tuleekaan, jos ei enää tarvitse pedata olemassaololle oikeutusta nöyristelyllä…

En tiedä, onko tässä kenenkään muun mielestä yhtään mitään järkeä. :open_mouth:

Spämmään, koska kyllähän nettiin mahtuu.

Kuka perkele kävi täyttämässä mun tyynyn kivillä ja teki patjasta kidutusvälineen? Tahtoo sanoa, ettei uni tule. Yleensä kolmantena päivänä dokailun jälkeen nukun kuin lapsi ja olen hyvällä tuulella. Nyt olen kireänä kuin viulunkieli: tyyny haisee hirveältä mun nenääni, vaikka lakanat on tuoreet. Omituisia kolotuksia tuntuu siellä täällä. Kiukkuisia ajatuksia aaltoilee päässä.

Kai olen loksahtanut jonkilaiselle prosessikierrokselle. Se olis hyvä juttu? Kivaa tää ei ole. Omituinen olo.

Peruin kaikki ajatustyötä vaativat tehtävät tältä vuodelta. Ne odottavat sitten ensi keväänä, mutta tällä hetkellä päässä velloo niin, että on ehkä hyvä vain rentoutua ja mietiskellä, levätä ja käydä välillä heittämässä vähän keikkaa duunissa. Niin ja tietysti itseopiskella jaksamisen mukaan. Nukuin lopulta ihan hyvin ja pitkään, kerran säpsähdin hereille painajaiseen jossa oma naamani kurkki ovenraosta. Olo on juuri nyt aika laiska ja saamaton, mutta ei sentään krapulainen :unamused:

En olekaan ennen tullut tajunneeksi, miten alkoholi on toiminut kannustimena stressitilanteissa: olen tehnyt tehtävät ja lukenut tentteihin sillä ajatuksella, että tulevaisuudessa siintelee pullo. En ole varmastikaan ainut opiskelija, joka näin on tehnyt, mutta epäilemättä harvinaisen patologinen tapaus. Olen hämmästyttävän tyyni siihen nähden, että yleensä mikä tahansa epäonnistuminen saa mut täysin pois tolaltani ja yleensä laukkaamaan kaljanostoon. Ja onhan se melkoinen epäonnistuminen että päättää tietoisesti vaan jättää asiat myöhemmäksi.

Kohtahan on talvipäivänseisaus ja valo alkaa lisääntyä. Saa nähdä, tuleeko tästä keväästä yhtä vaikea kuin yleensä, valo kun tekee tepposet välittäjäaineille - toivon mukaan tänä keväänä aivoissa hyrräisi yksi yhdiste vähemmän :stuck_out_tongue:

Bim, erona edelliseen, sulla on nyt mut mukana ja sehän riittää! :smiley:

“Olipa kerran kolme sokeaa hiirtä…”
No ei vaan, kivahan se on saada tukea ja jutustella vaikken jaakaan intohimoasi Antabusta ja yskänlääkkeitä kohtaan (kaikella rakkauvella) <3

Ehkä tää Plinkki on vähän niinkuin retki Haadekseen, ensin on vastassa Narkkitehti-Kerberos ja vasta sitten hardcore-raitistelijat soutavat tulokkaan viinajoen yli? Que?

Kyllä sä nyt tiedät tämän kuvion. Ensin pitää kuolla jotta voi elää. Sä olet vuoden päästä jälleensyntynyt ja ihmettelet joka ikinen päivä että kuinka tää voi olla näin hieno reissu, tää matka Haadekseen! :laughing:

Yksin olet sinä tulokas viinajoen kuohuissa, yksin.

A mitä sitten jos tulokas kaikkien yllätykseksi pääsee yli?

A sitten tulevat hardcore-raitistelijat ja nenänvarttaan pitkin katsoen sanovat: “Väärin raitistuttu.”

(Ei vaiskaan, kuhan spekuloin…)

^ Joo, oikein on raitistuttu vasta sitten, kun on tarpeeksi kauan leikkinyt Sisyfosta ja työntänyt pulloa edellään kohti vuorenharjannetta vain vieriäkseen sen mukana alas. Sitten pitää jäädä vuorenjuurelle istumaan sen pullon korkin päälle ja ruikuttaa.

Ei vaan, anteeksi tätä härmäläistä uhoa. Luulen, että tällä hetkellä olen kiukkuinen itselleni, kun olen päästänyt juomisen niin isoksi osaksi elämää. Aluksi tällainen kiukku voi olla ihan hyväkin, saan äristyä houkutuksille (tänäänkin pyydettin kaljalle, mutta ilmoitin että on muuta menoa). Ajan kanssa voi sitten katsella sitä tyyneyspuoltakin, nyt vain orientoidun juomatta olemiseen keinolla millä hyvänsä. Memento morkkis!

Nyt olen iloinen, että t-paidan selkämys ei haise alkoholin palamistuotehieltä, maha ei vääntelehdi ja ruoka maistuu hyvältä. Niin ja iho on normaali, ei samea ja juonteinen. Näitä pikku juttuja.

Raivostuttavaa, tuttu ilta-ahdistus alkaa iskeä. Olen aiemminkin huomannut, että alkuillasta muhun iskee säännönmukaisesti, miltei joka päivä, outo levottomuus, johon on tullut lukemattomat kerrat reagoitua kaljanhakureissulla tai pyhiinvaelluksella Alkoon.

Tänään asiaan vaikuttaa varmasti sekin, että olen soudellut aika syvissä vesissä: harmitellut opiskelujuttujen lykkäämistä ensi vuoteen, miettimällä kaikkea paskaa jota on ryypätessä tullut tehtyä ja ihan sitä ryyppäämisenkin paskuutta. Nyt en kuitenkaan aio tarttua vanhaan täkyyn ja ryypiskellä, vaan suuntaan pitkälle koiralenkille, ehkä kirpsakka ilma virkistää ajatuksiakin.

Voi pöljä Bim. En ottanut melatoniinia illalla, kun mukavasti väsytti, mutta sitten unohduin netin ääreen möllöttämään ja keinovalo ei unta edistä - valvotaan sitten, ainakaan en herää darraisena :stuck_out_tongue: Joten huomenta vaan kaikille! Päivänkoittoa odotan muutenkin innolla, menen lounastamaan pullanmuruni kanssa ja illemmalla katsellaan yhdessä lempisarjaani.

Eilen illalla viihdyin koiran kanssa pitkään ulkona, käveleskelin myös vanhoilla kotikonnuillani ja ohitin edellisen kämppäni. Siellä asumisen aikoihin ajoittaisin ongelmakäyttöni alun: siellä keksin krapularyypyt :frowning: Tai no, on kai se lipeäminen ollut pidempikin prosessi, mutta silloin olin ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa elämäntilanne ei enää “oikeuttanut” koheltamista. Olen nimittäin joskus ollut melkoisessa suossa ja rämpinyt sieltä hiljalleen ylöspäin, kynsin ja hampain ja ulkopuolisenkin avun turvin. Yleensä silloin, kun kulloisenkin tilanteen sietämättömyys on käynyt ilmiselväksi jopa itselleni - nyt en siis puhu juomisesta vaan muista, aika kapteeni Haddock jutuista.

Niin, onko ryypiskely ja kohellus ollut muna vai kana? Varmasti monenkin pielessä olevan asian olisin osannut oikaista aiemmin ilman viinan sekoittavaa vaikutusta, mutta se on aika yleispätevää. Ehkä ennemmin pohtisin kysymystä “nature or nurture” - olenko
a) syntymälahjana saanut taipumuksen kehittyä ongelmakäyttäjäksi (alkoholisti), jolloin voisi kuvitella vaikkapa ämpäriä johon kaadetaan viinaa kunnes se eräänä päivänä tulvii lattialle ja pilaa parketin, vai
b) onko juomiseni vain sidonnainen turkasen paskaan käteen, jonka olen monella elämän osa-alueella sattunut saamaan?
Tämähän liittyy myös tähän vuodenmittaisen (ellei pidemmän) retkeni tutkimustavoitteeseen. Jos totuus on a) niin ämpärin sisältö pitää kaataa pönttöön, lattia luututa ja tarvittaessa hankkia kuivatukseen ammattikalustoa. Jos totuus on b) niin villakoiran ydin on opetella taitavammaksi peluriksi - kyllä mun pakassani hyviäkin kortteja riittää, ja kunhan en istu selkä peiliin päin ja muistan kovasti opiskella pelin saloja niin eiköhän se siitä.

Samoilla silmillä odottelemaan viidennen päivän aamua!

Bim, onko tämä ensimmäinen raitis perjantai piiitkään aikaan? :smiley:

Piti oikein miettiä ja eipä vissiin - mun juopottelu ei ole ollut niinkään päivistä riippuvaista, kun en elä ma-pe 8-16-elämää. Hommassa ei siis ole ollut sen kummempaa johdonmukaisuutta tai aikatauluja, niin että olisin ehdollistunut perjantaipulloon… Mikäli taas viittasit putkien pituuteen, niin sellaisen jäädessä päälle ne ovat onneks jääneet yleensä 2-3 päivään, en siis ole tinannut esimerkiksi viimeistä kuukautta ja perjantaisin vielä pahemmin :stuck_out_tongue: Mutta jos siis viittasit sihen, että varpaillaan kannattaa olla kansallisen ryyppypäivän takia niin panen korvan taa.

Sain onneks nukuttuakin viitisen tuntia tuossa aamulla ja olo on aika puuhakkaan univajeinen. Oli muuten todella vilkkaita unosia…

Oli oikein rattoisa päivä kauppoja kierrellen ja rahaa poltellen. Sellaisen huomion tein, että ostin [oma muokkaus] 0,5 l tölkin 0,1% siideriä (shoppailin sieltä muitakin holittomia juomisia). Tuon määränhän ei pitäisi aiheuttaa mitään (eikös tuollainen tavara sovi lapsillekin?!), mutta placebovaikutus iski! Huomio oli jotakuinkin ahdistava, tuntemukset erittäin. No, osaanpa jatkossa jättää moiset kaupan hyllylle, vaikka mitään mielihaluja “oikeaan” tavaraan ei syttynytkään - päin vastoin ällötti ja ahdisti.

Fiilis on ollut aika vaihteleva, paljon olen märehtinyt asioita mutta onneksi hyvä seura ja mukava tekeminen rentouttivat. Toivottavasti yöllä tulee uni silmään!

… ja päivän sana on pakonomaisuus.

Pohdiskelin tuossa koiraa lenkittäessäni, että usein olen itselleni kuvaillut juovani “pakonomaisesti” reaktiona stressiin, ahdistukseen, suruun, tyhjyyden tunteisiin, tylsyyteen… Näitähän riittää. Mutta kun alan miettiä sanaa pakonomainen, niin sehän sisältää totuuden jo itsessään: pakonomainen ei ole pakkoa. On muutamia asioita, joita ihmisen on pakko tehdä, esimerkiksi nukkua jottei kuole, tai syödä, ja tietysti ennen pitkää on pakko kuollakin. Mutta pakonomaisuus on illuusio pakosta eli ei pakko laisinkaan, vaan aivan tahdonvaraista toimintaa.

Kuvitellaanpa kesäistä niittyä yöllä pikkutunneilla: kesäyön hämärässä usva suikertelee kukkien ja pajupuskien lomassa, ja tunnelma on taianomainen. Se siis vaikuttaa kauneudessaan maagiselta, mutta todellisuudessa kasvillisuuden seassa ei tietenkään vilistä keijuja ja yksisarvisia. Vaikka olisi millä tripillä tai skitsofreenikko, rytikössä kuhisee vain naturalistisen maailmankuvan mukaisia peippoja ja päästäisiä. Silti taianomainen sopii kuvaamaan tätä kauneutta, samoin kuin pakonomainen sopii jossain määrin kuvaamaan juomisen pakon harhaa.

Se ei kuitenkaan pidemmän päälle ole hyvä sana ihmiselle, joka ei enää halua juoda, koska se vahvistaa ajatusta että olemme vain Kermitejä ja Ransu-koiria, joilla on pullon henki perseessä ja suuta liikuttamassa. Kättä ei kuitenkaan ole, ja jos Ransua juotattaa, se voi ihan hyvin haukotella ja tehdä jotain muuta (there is no spoon). Muutenkin alkoholin personifiointi on vaarallista: alkoholi ei tee, ei liikuta, ei saa tekemään asioita, vaan ihminen itse tekee ne asiat, etenkin valinnan haluaako päästä e.m. ainetta verenkiertoonsa. Ei kannata pelätä, itsekseen se ei suuhun ui.

Tällaista tänään ja nyt muihin hommiin!

Ihanan laiska ja rento sunnuntai ja seitsemäs päivä. Olen koko viikon roikkunut plinkissä tämän tästä ja tuumin, että jatkossa voisi tätäkin harrastusta vähän järkiperäistää… :smiley: Ainakaan ensi viikolla ei ole tiedossa mitään punaisen valon kinkereitä, joten voisin keskittyä olemaan aidosti läsnä ja joulumielellä ja palailla kirjoittelemaan ja lueskelemaan kun horisontissa näkyy karikoita. Tai sitten muistutukseksi muuten vaan, tai kun stressitaso alkaa nousta.

Tuskin plinkin jokapäiväinen käyttö sekään hyväksi mielenterveydelle saati ajankäytölle on :laughing: (paitsi jos alkaa ryypätyttää, tietenkin).

Iloista ja holitonta joulua kaikille, holya joulua uskovaisille ja holytonta naturalisteille, ateisteille, agnostikoille, deisteille ja satanisteille!

Kai sää nyt jumalauta laitat viestiä myös joulunpyhinä myös meille kieroutuneille sekakäyttäjille, hä?