Jotta “bentsoindeksin” voisi laskea, on päätettävä vertailukohta, siis jonkinlainen vakio, johon annoksia suhteutetaan. Vaikka eri bentsodiatsepiinien vaikutusmekanismi on samankaltainen, pienet erot metaboliassa ja imeytymisnopeudessa tekevät absoluuttisten vastaavien annosten määrittelystä mahdotonta.
Diatsepaamia käytetetään bentsovieroituksessa ja vastaavat annokset on pitkälti määritelty sen perusteella, kuinka monta milligramaa diatsepaamia tarvitaan ehkäisemään bentsodiatsepiini X:n vieroitusoireita. “Indeksi” kannattaa mielestäni laskea muuttamalla käytettyjen bentsojen annokset vastaavaan diatsepaamiannokseen. Oma indeksini olisi 25 (Temesta 2,5 mg / vrk).
No niinhän tässä ketjussa kaikki on tehneetkin, se oli koko ketjun idea.
Eihän tietenkään bentsojen vastaavuuksia voi noin suoraan oikeasti arvioida, kun esim. oksatsepaami, alpratsolaami ja diatsepaami vaikuttaa eri tavoin ja mikä tehoaa toisella, ei välttämättä tehoa toiselle. Mutta kyllähän jengi sen on tässä tiennytkin, tää oli enemmän tällanen "hupi"ketju mun mielestä.
Älä huoli, mä luulen että tota samaa metodia on käyttänyt aika helvetin moni tyyppi tällä foorumilla ja lisäksi päälle vielä ostanut lääkkeitä kadulta. Nykyään toi on vaan tehty helvetin vaikeaksi ja vaaralliseksi touhuksi noiden sähköisten reseptien ja kantojen takia.
Jos ei pahoja IBS-kipuja (kuten tänään eilinen fodmap-suklaa) niin huomenna yritys “Zero”-päivä niin bentsojen kuin alkohin suhteen, kuten alkon suhteen jo tänään vaihteeksi
Tuo Kanta on kyllä vihoviimeinen viritelmä, ainakin meidän narkkareiden kannalta. Noh, kuollaanpahan aikaisemmin pois rehellisten ja hyvien ihmisten verorahoja kuluttamasta. Toki se toimitusjohtaja saa edelleen luottolääkäriltään sen satasen paketin Xanoria, mutta sehän on ihan eri asia. Vain köyhät voivat olla narkkareita.
Niin bentsoissa on kivaakin mutta se että ehkä joudut lekurien kanssa riitaan annoksissa ja joku mulkku lekuri repii reseptit, niin kun kumpi on pahempi
a) KOVA KRAPULA, VIINARIIPPUVUUS?
b) KOVA BENTSO"KRAPULA", -RIIPPUVUUS? siis et saa bentsoja mistään…
Ei krapula tarkoita välttämättä viinariippuvuutta eikä bentsoista tule krapulaa vaan riippuvuus joka voi olla helvetin kova.
Jos mulkku lekuri repii respat niin bentsoriippuvainen etsii uuden lekurin joita kyllä tässä maassa riittää tai ostaa nappinsa katuapteekista. Jos taas juopolta loppuu viinat niin se soittaa trokarille joka tuo sen pullon ja lasku suoritetaan seuraavista rahoista.
Eilisestä krapulasta huolimatta ei “Indeksi” ole nousut ja olen ylpeä siitä ja nyt siis tähtäimessä Winston -ohjees mukaan
pitempi alkoholiton jakso jota siis tukee em bentsotaso jota en nosta, eli loput kärsin jos sellainen tulee ja kuten Valontaika vinkkas niin yöksi melatoniini hätävara jlloin yhdellä napilla pärjään.
Ja keväiset metsä-/sauvakävely- yms liikunnathan päivittäin korvaa monta pilleriä eli uskon vahvasti että ainakin viikko sujuu ilman alkoa.
Lisää vaan indeksejä tänne ja Winston jos et pahastu niin sun “hurja” bentso-indeksisi olisi mielenkiintoinen nähdä myös joskus, mutta ei stressiä siitä koska tää on vain hupiketju enempi! :