Päädyin pitkien pohdintojen jälkeen kirjoittamaan tänne, jos vaikka saisin tukea ja kannustusta alkavaan raittiuteen
Aloitin juomisen hyvin nuorella iällä, 10-vuotiaana. Alkoholi turrutti niitä pelkoja ja ahdistuksia joita koin yksin, koska en luottanut vanhempiini. En luonnollisesti siinä iässä vielä usein juonut, mutta muistan selkeästi miten “pääsin pakoon” ahdistustani juomalla. Varhaisteininä juominen oli jo vakavaa ja pelkästään humalahakuista, en ymmärtänyt niitä muita nuoria jotka joivat “rentoutuakseen”. Itsellä kun oli pakonomainen tarve juoda itseni sammuksiin. Juomiseen ei mielestäni oikeastaan puututtu, ei siitä ainakaan rakentavasti keskusteltu. Samaan aikaan isäni on säännöllisesti vienyt isoisääni katkaisuhoitoon, tiesin hänellä olleen alkoholiongelmia mutta asian vakavuus selvisi minulle vasta 20 vuotta myöhemmin.
Pärjäsin koulussa hyvin vaikka läsnäoloni väheni jatkuvasti, lukiossa olin tuskin lainkaan paikalla mutta jollain konstilla kurssit hyväksyttiin. Poissaolojen syynä oli masennus ja ahdistus joihin yritin saada apuakin, lopputuloksena oli tosin läksytys lääkäriltä joten luottamusta muihin ihmisiin oli täysin kateissa. Tämä kokemus sai minut lopullisesti luovuttamaan. Join entistä enemmän, aloitin opiskelut jotka tietenkin keskeytyi alta aikayksikön. Ainoa muisto opiskeluista oli mielikuvani siitä ettei ne muut opsikelijat edes osannut kunnolla juoda viinaa. Idioottimainen ajatus, mutta juopon rooli oli jo osa luonnettani ja määritteli minua entistä enemmän. Pinnan alla kyteviä mielenterveysongelmiani en enää pystynyt erottamaan alkoholin aiheuttamasta ahdistuksesta. Seurustelusuhteet saattoivat helpottaa ajoittain ja koska olin riippuvuuteen altis, olin myös riippuvainen näistä parisuhteista, joka ei tietenkään edesauttanut oman käytökseni tarkkailua. Toinen pitkäaikainen tyttöystäväni sitten jättikin minut sanoin “Tutustuin sinuun ensimmmäiset pari viikkoa, sen jälkeen olen vain hoitanut sinua”. Tämä tapahtui parikymppisenä mielisairaalan pihassa, jonne olin päätynyt oikeastaan 6 kuukauden ryyppäämisen johdosta. Sairaala antoi turvalliset puitteet pysyä selvinpäin, enkä juonut tippaakaan kahteen kuukauteen. Hoitojakson jälkeen ehdin olla kotona viikon kunnes retkahdin ja heräsin Marian sairaalasta josta minut passitettiin takaisin psykiatriseen hoitoon. Toisen hoitojakson jälkeen pystyin olemaan selvinpäin puoli vuotta kunnes kehitin harhaluuloja kohtuukäytöstä ja aloin juomaan uudestaan. Kävin töissä mutta olin krapulassa entistä useammin ja työn laatu todellakin kärsi. Tapasin lapseni äidin joka myös joi reippaasti kunnes tuli raskaaksi jolloin minäkin pyrin olemaan selvinpäin. Ei se kuitenkaan kestänyt ja itsetuhoinen juominen tuli aina välillä esille. Huolehdin kyllä lapsestani ja perheestä parhaan kyvyn mukaan mutta eroon päädyttiin. Alkoholin takia. Tämähän luonnollisesti murskasi minut lopullisesti. Join entistä enemmän, selvinpäin olin ainoastaan silloin kun lapsi oli kylässä. Olin jo juonut kaikki rahani, perheeni, pari työpaikkaa mutta ei se riittänyt. Tahti vaan kiihtyi. Seinä tuli vasta vastaan pari vuotta sitten, olin taas juonut aivan liika aivan liian monta päivä enkä enää kyennyt menemään töihin. Sain sairaslomaa masennukseen, makasin kaiket päivät sängyssä ja olin komlekymppisenä täysin riippuvainen isäni tuesta joka toi minulle ruokaa ja piti huolen, että todellakin söin. Jouduin oppimaan uudestaan asioita kuten ulkonaliikkumisen. Sain apua psykiatrisesta avohoidosta mutta siitä huolimatta repsahdin säännöllisesti. Sairaanhoitajan avulla sain hoidettua itseni terapiaan jossa käyn kaksi kertaa viikossa. Ja repsahdan edelleen säännöllisesti, häpeän juomistani niin paljon etten edes kerro siitä terapeutilleni. Ehkä alan kirjoittamaan kokemuksistani tänne. Repsahdin eilen ja niitä sotkuja joudun vielä siivoamaan pitkään. Aidosti toivon, että tällä kertaa olen todellakin löytänyt pohjani ja löytäisin tien pysyvään raittiuteen. Neuvoja ja kannustusta otan mielelläni vastaan ja päivittelen tänne jatkossa tapahtumia jotta pysyy kirkkaana mielessä miksi haluan raitistua.
Hei ja lämpimästi tervetuloa JiiTee.
Annan yhden ainoan neuvon. Kerro terapeutillesi juomisongelmasi koko laajuus ja vakavuus. Kokemuksest tiedän, että se hyödyttää sinua raitistumispyrkimyksessäsi.
Hei basi ja suurkiitokset neuvosta. Pari viikkoa aikaa henkisesti valmistautua kun terapia jatkuu kesätauon jälkeen. Hävettää se juominen niin paljon etten oikein terapiassa siitä pysty edes puhumaan. Ymmärrän kuitenkin miten tärkeää asian avaaminen terapiassa on. Ylitin kai jonkinlaisen kynnyksen kirjoittamalla tänne. Toivottavasti hyvä vire jatkuu…
Tänään on ollut pirun raskas päivä, heräsin kuudelta ja syyllisyydentunteet velloneet päässä siitä lähtien. Päätin mennä kokoukseen ensimmäistä kertaa elämässäni, harkinnut olen jo muutaman vuoden joten nyt on aika mennä. Jännittää kuitenkin aivan helvetisti vaikka haluan ja tarvitsen sitä. Tyttöystävä kyllä kuuntelee ja tukee mutta koen ettei hän välttämättä oikeasti ymmärrä miltä minusta tuntuu. Tänne kirjoittaminen kuitenkin helpottaa, haen kai rohkaisua ja tukea päätöksiini. Mielenterveysongelmien johdosta tiedän miten tärkeää vertaistuki on toipumiselle. Olisko kellään jakaa ensimmäisiä AA kokemuksia? Luonnollisesti mieluiten positiivisia
Minut otettiin niin lämpimästi ja ystävällisesti vastaan, ettei missään.
Kokemus oli pelkästään positiivinen ja vapauttava. Jonkin aikaa vei kun totuin siihen, ettei toisten puheenvuoroja kommentoitu mutta sitten totesin sen ihan hyväksi systeemiksi.
Mun ensimmäinen aa-kokemus oli sellainen,et mut haettiin sinne.Valitettavasti olin ottanut rohkaisua:(Se meni siten,et jokainen kertoi oman tarinansa,kukin vuorollaan.En tiennyt ettei siellä saa kysellä,vaan ne puheenvuorot kiertää.
Välillä käytiin tupakalla.Jälkeenpäin tajusin:kerroin oman ammattini ja tupakalla ollessa kaikki alkoivat kyselemään vaivoistaan.Tajusin myös sen et se oli kai tulokaspalaveri, siksi jokainen kertasi historiansa.
Rauhallista ja asiallista porukkaa.
Minä livistin kesken pois:(
Älä pelkää.En tiedä mistäpäin olet,joskus vie oman aikansa ennenkuin löytää oikean ryhmän.Ole sinnikäs.Siittä se lähtee.Ja hirveesti voimia!
Anteeksi et tässä kysyn:Dave,mihin se perustuu ettei toisia kommentoida?Niissä palavereissä?Onko siksi et on porukkaa liikaa eikä kukaan saisi suunvuoroa?
Olen Meri, ja join n kuusi vuotta salassa, enimmäkseen kotona.
Olin ensimmäistä kertaa kokouksessa talvella, jonne menin jännittyneenä ja pelokkaana.
Mutta sainkin lämpimän vastaanoton ja minulle sanottiin,että jos haluan voin kertoa oman tarinani muttei ei ole pakko. Minä nimittäin aloin vuolaasti itkemään kun saavuin sinne, niin väsynyt olin taisteluun alkoholia vastaan ja kun luin mitä pöydässä luki, että nämä asiat ja ihmiset jäävät näiden seinien sisäpuolelle, jotenkin lyhistyin ja antauduin täysin niiden ihanien ihmisten eteen. Minä ajoin naisten ryhmään naapurikaupunkiin ja voin vain todeta, että se oli elämäni paras ovi minkä avasin. Kaipaan ryhmää ja nyt en ole käynyt kesällä, mutta menen vielä, se on varma.
Sen muistan kun istuin autossa odottamassa hyvissä ajoin ennen aloitusta ja mietin , että kehtaanko mennä, apua…sitten ajattelin, että on se kumma kun olen kyllä kehdannut juoda ja tehdä idioottimaisia tekoja humalassa.
Kiitoksia vastauksista, helpottaa omaa pelkoa tilanteesta. En tiedä oikein mikä siinä kokouksessa varsinaisesti pelottaa. Alkoholistiksi leimaantuminen? Kyllä kaverit ja lähiympäristö on jo vuosikaudet tietänyt alkoholiongelmastani. Ehkä mulla kuitenkin on kysymys “tutusta ja turvallisesta” pakokeinosta luopuminen. Ja ainahan se juoppo löytää tekosyyn juoda. Työ on liian raskasta, riita tyttöystävän kanssa jne. Tosiasiahan on kuitenkin se, että niitä ongelmia rupee vasta kunnolla kerääntymään kun siihen pulloon tarttuu. Eikä ne alkuperäiset ongelmat minnekään katoa ryyppyputken aikana.
Tällä hetkellä pyörii kauhea määrä kysymyksiä päässä, mutta yritän nyt kuitenkin pysyä yhdessä kysymyksessä kerrallaan. Miten te olette pärjänneet sosiaalisen paineen alla ja käytättekö valikoituja syitä “selitykseksi” miksi ette juo? Näitä tilanteita voi tietysti välttää parhaansa mukaan, mutta säännöllisesti joudun työn takia näihin tilanteisiin. Yritin aikani ottaa lasin käteen ja väitin itselleni etten juo, pidän sitä vaan kädessä. Tunnin saattoi lasi olla kädessä, mutta en siitä luopunut ja lopulta sen aina join (ja noin parikymmentä lasillista lisää samalla). Ja aina tuli pahaa jälkeä, joten kaikki neuvot ovat tervetulleita!
Ja lupaan kirjoittaa illalla miten kokous meni. Kiitos vielä kaikille vastauksista, teistä on ollut todellakin paljon tukea!
Mulla oli työpaikan pippalot eräällä yksityisellä, pikkujoulut.Drinksukortit saatiin, tarjoilija kantoi juomaa eteen.Vältin sen sanomalla vettä vain.Katsoin vastapäätä istuvaa miestyökaveria joka viittasi kädellään omalla kohdallaan:Kiitos olen juonut jo juomani.
Siitä arvasin et alko-ongelma hälläkin.
Menin vessaan,sanoin naispuoliselle työkamulle etten jää syömäänkään,menen kotiin.Niimpä menin laittamaan ruokaa omaan kotiin.Oli arkena jutut töissä…kuka lääkäri ollu missäkii päihtyneessä tilassa ja kuka päässy kotiinsa milläkin keinoin.Mikä riemu itsellä ettei sortunut.
Eli tuo miestyökamu sanoi vain yksinkertaisesti:olen jo juonut.
Mun mielestä voit vedota ihan mihin vaan…sanot että ei kiinnosta alkoholi,otat mieluummin kahvia,antibioottikuuri…oma halusi ratkaisee.
En raittiina ollessani selitellyt. En selittele myöskään ruokavaliotani, vaikka siitä on vuosien varrella tentattu miljoona kertaa (Oletko vege eettisistä syistä vai terveyssyistä ja blablabla), totean ruokavaliostani vain, että en kommentoi. Juomattomuuttani ei juuri tarvinnut koskaan edes selitellä, kai ihmiset jo tiesivät, että minulta on turha kysellä. En myöskään vältellyt menoja sen takia, että pelkäisin retkahtavani tai että minulta kyseltäisiin miksen juo, hoidin useimmat kissanristiäiset. Rapujuhlat ovat oikeastaan ainoita, joihin olen totaalisesti jättänyt menemättä, koska minusta on tyhmää mennä rapujuhliin ellei syö rapuja.
Menemiset jäivät vähiin sen takia, että selvinpäin on yleensä erittäin tylsää istua ravintoloissa. Vaikka olisi avoin ja sosiaalinen ja tanssisi ja jopa laulaisi jatkoilla karaokea, mutta se nyt vain on tylsää.
Moi JiiTee ja tervetuloa joukkoon. Miksi koet selittämisen ylipäätänsä tarpeelliseski? OK, tiedän kyllä, että aluksi tulee kysymyksiä ympäristöltä. Mutta ethän ole kenellekään mitään selityksen velkaa tekemisistäsi. Tekosyyt kuitenkin ovat mielestäni myös okei, jos et pysty tai halua siirtää itseäsi alkoholipitoisesta tilanteesta pois. Voithan sanoa, että pidät juomataukoa koska haluat parantaa yleiskuntoasi. Autolla ajo kelpaa aina selitykseksi, samoin lääkekuuri.
Minulla tilanne oli helpompi, koska juomistani ei voinut enää mitenkään peitellä. Helppo sanoa, että olen juonut kiintiöni ja pidän korkin toistaiseksi kiinni. Jossain vaiheessa kuitenkin rupesi risomaan kun henkilöt aivan kiusaa tehdäkseen käänsivät teeman aina vanhoihin asioihin. Tein heille sitten selväksi, että en kuulu heidän henkilökuntaansa, enkä näinollen ole tilivelvollinen mistään. Paatuneimmille suosittelin iltauutisia. Jos minun asiani olisivat niin kiinostavia, että jokaisen helvetin kyläpöllön tulisi niistä tietää, niin sieltähän löytyy. Ei löydy.
Ja jos jollain on jotain vakavampaa huomauttamista, kirjallisesti ja lakisääteisesti, kiitos. Tulee herjaussyytteen saattamana asianajajaltani takaisin. Läpinä loppui.:mrgreen:
Nyrkkisääntö: lähde keskusteluun ainoastaan henkilöiden kanssa jotka voivat auttaa sinua eteenpäin. Kuten kerhoissa ja toivottavasti myös täällä. Muille asia ei kuulu.
Kiitos vinkistä andante. Sattumoisin ystävä joka ollut raittiina 2,5 vuotta soitti tänään. Juteltiin ensin muita ja kerroin meneväni ensimmäiseen kokoukseen. Kannusti minua kovasti menemään ja ehdotti että voidaan mennä jatkossa yhdessäkin jos siltä tuntuu.
Tänne kirjoittaminen ja muiden kirjoituksien lukeminen on auttanut jo paljon. Itsesyytökset alkaa menemään hiukan kohtuullisempaan mittakaavaan ja se tie raittiuteen alkaa löytyä. Vuosikaudet jo “halunut” lopettaa, mutta vasta nyt kun uskallan pyytää apua ja neuvoja keinot tuntuisivat löytyvän. Paljon on vielä opittavaa alkoholismin mekanismeista ja tarkastella sitä itsepetosta jota harrastin niin pitkään.
Miten sitä menneisyyttä pitäisi käsitellä jotta ei päätyisi vatvomaan, mutta ei myöskään koskaan unohtaisi mitä kaikkea pahaa riippuvuus on aiheuttanut? Parhaat hetket minulla on ollut silloin kun olen hyväksynyt virheeni ja tarkkaillut niitä ikään kuin ulkoapäin, enkä sen takia edes haaveillut kohtuukäytöstä. Muiden kokemuksia?
Hei JiiTee ja tervetuloa plinkkiin minunkin puolestani.
Hyvä, että olet löytänyt tiesi tänne plinkkiin. Täältä saat erinomaista vertaistukea, neuvoja, kommentteja ja näkemyksiä ongelmaasi ja sen selättämiseen. Itse olen saanut paljon apua sekä olen ymmärtänyt monia asioita, mitkä eivät olisi muutoin avautuneet minulle.
Mukavaa, että lähdet hakemaan vertaistukea aivan konkreettisesti AA:han. Itse en ole käynyt tapaamisissa, olen vain lukenut heidän julkaisemiaan kirjoja, joista on ollut itselleni myös suurta apua.
Tsemppiä tämän päiväiseen tapaamiseen! Hyvin se menee.
JiiTee, luin ketjusi ja sain oikeastaan sinusta jonkinlaisen kuvan. Olet terapiassa- hyvä. Vielä parempi jos avaudut siellä täysin alkoholin suhteen. Puhuit leimautumisesta. Sinullehan on diagnostisoitu alkoholismi vai eikö ole? Tilanne on määritelty siis virallisestikin jos oikein ymmärsin. Sulla on vaikeus hyväksyä tätä? Minulla ei. Itselleni se on tehnyt asetelman niin selväksi, että siltä pohjalta voi suunnistaa hyvin eteen- ja ylöspäin. Selvät kuviot. Musta tai valkoinen. Ota tai jätä.
Annoit oikeastaan vastauksen pulmaasi vikassa kappaleessasi. Ulkoapuolelta tarkastelu suhteuttaa asioita. Usein vasta ulkopuoliset saavat sinut kiinnittämään huomion oikeisiin pointteihin. Äläkä sitä ryhmää pelkää. Älä kuitenkaan sekoita sitä terapiaan. Joskus täälläkin mainitaan kirjainkerhot ilmaisena “terapiana”. Sitä ne eivät ole eivätkä haluakaan olla. Ryhmä ja ammattiapu on mielestäni kuitenkin ihanteellinen yhdistelmä. Täydentävät toisiaan erinomaisesti. Kovin paljon enempää et voi ulkopuolelta odottakkaan. Eikä tarvitsekaan. Hilppaise vain rauhallisin mielin kurkkaamaan. Ymmärtäväistä porukkaa. Täysin eri asia on, onko se sun juttusi- kokeilemalla näet.
Koska olet ilmeisesti menossa tutustumaan AA:han niin muistin varaisesti jotain, mitä mieleeni on jäänyt sieltä:
AA-ohjelma sisältää 12 askelta ja ne askeleet jakautuvat tavallaan kolmeen osaan. Ensimmäiset kolme askelta otettiin alunperin AA:ssa heti ensimmäisessä istunnossa (tai pikemmin istunnon jälkeen/sijaan, koska tulokasta ei pantu kuuntelemaan muiden kertomuksia ja sitten lähtemään kotiin vaan hänet otettiin heti ohjelmaan). Ensimmäisessä vaiheessa tunnustat, että olet alkoholisti ja täysin voimaton ongelmasi suhteen ja rukoilet Korkeampaa Voimaa ottamaan ongelmasi pois. Tämä on myös koko ohjelman lähtökohta: vain ja ainoastaan Korkeampi Voima voi auttaa, ei mitkään omat toimenpiteet.
Toisessa vaiheessa, muistaakseni askeleet 4-9, tehdään menneen elämän siivous. Se vie vähän enemmän aikaa, jopa muutaman viikon (ei todellakaan vuosia kuten suomalaisessa AA:ssa). Kummin avustuksella tehdään lista menneistä tehdyistä ja koetuista vääryyksistä ja sen jälkeen hyvitetään ne. Kun ne on hyvitetty, niihin ei ole tarvetta palata.
Viimeiset kolme askelta, 10-12, keskittyvät raittiuden ylläpitämiseen eli päivittäiseen rukoilemiseen ja Korkeampaan Voimaan turvaamiseen sekä sanoman saattamiseen eli siihen, että käydään kokouksissa kertomassa muille toipumisohjelmasta.
AA-ohjelma on kirjoitettu “Isoon Kirjaan” eli teokseen “Anonyymit Alkoholistit”. Sitä on luultavasti myytävänä ryhmässä, johon menet, mutta löytyy myös kirjastosta. Aikoinaan oli ihan erillisiä istuntoja, en muista nimeä mutta nimenomaan aloittajille tarkoittajia, joissa neljän illan eli kuukauden aikana otettiin 12 askelta (edellytti 4.-9. askeleen työstämistä kummin kanssa istuntojen välissä).
Ensimmäinen AA-kokous suoritettu. Olo on helpottunut ja menossa toiseen kokoukseen myöhemmin tällä viikolla. Minun otettiin vastaan paremmin kun osasin odottaa ja jäin kokouksen jälkeen juttelemaan vielä pariksi tunniksi ja alustavasti jo keskustelin mahdollisen kummin kanssa.
Nyt sinulla on oma tosielämän kokemus AA:sta, ja voit alkaa syventämään kokemusta ja tutustumaan asiaan in real life. Netissä saatu informaatio voi kuitenkin olla hajanaista ja sekalaista, riippuen jakajiensa omista intresseistä.
En itse käy säännöllisesti palavereissa, mutta uskon että parvessa on helpompi lentää; raitistuvan alkoholistinkin.
Eiköhän se perustu siihen, että kaikki saisivat puheenvuoron, uskaltaisivat puhua pelkäämättä kritiikkiä ja ettei syntyisi sellaisia käninöitä ja erimielisyyjsiä kuten esim välillä täällä plinkissä.
Joskus joudutaan aikoja rajoittamaan jos väkeä on paljon ja kun on ihmisiä (kuten täälläkin) jotka eivät halua/osaa esittää asiaa tiivistetysti ja lyhyesti.
