Avautuminen, epäilen että avopuoliso käyttää jotain..

Mistähän tässä nyt aloittais… Noh, alotan ihan alusta ja kerron miten tähän on päädytty.

Me ollaan avopuolison kanssa seurusteltu 5 vuotta, josta saman katon alla ollaan asuttu 3 vuotta. Kun alettiin seurustelemaan, ei hän silloin käyttänyt mitään lääkkeitä/huumeita. Alkoholia kyllä kului reippaasti viikonloppuisin, mutta enpä siihen oikeastaan mitään huomiota kiinnittänyt, kun nuoria oltiin ja se nyt tuntu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että sitä alkoholia nautittiin. Jossain vaiheessa kun meidän seurustelu alkoi muuttua vakavemmaksi alkoi mun suhtautuminen hänen alkoholinkäyttöön olemaan aina vain nihkeämpää. Mies ei osannut ottaa ns. ‘‘sivistyneesti’’. :unamused: Aina piti olla pää niin sekaisin kun se vain oli mahdollista saada ja mä olin huolesta sekaisin, kun pelkäsin, että satuttaa itseään tai muita siinä viinan kanssa läträtessään. Hän alkoi kuitenkin vähentämään juomistaan, mistä olin tosi iloinen. Kyllä se aina välillä retkahti ja veti semmosen 3 päivän putken, mutta jostain kumman syystä annoin aina anteeksi. Ehkä sen takia, että oon tottunut kestämään tuollasta. Oon nimittäin lapsesta asti joutunut ‘‘vahtimaan’’ isän juomista. Joten hienostihan se sitten meni, kun pääsi heti kotoa pois päästyään vahtimaan oman poikaystävän juomista. :unamused:

Sitten tulikin se aika kun mies löysi kannabiksen. Olin tosissani sitä vastaan ja tein sen myös selväks hänelle. Hän alkoi kuitenkin polttelemaan aina silloin tällöin ehkä kerran kuukaudessa tai harvemminkin. Lopulta se meni siihen, että poltteli aina viikonloppuisin. Huomasin yhtäkkiä, että taidankin olla tuon polttelun kannalla. Se tuntu sopivan miehelle 100 kertaa paremmin ku juominen. Juominen vähenikin, loppui lähes kokonaan. Mun ei enää tarvinnutkaan olla huolissani tai peloissani. Mutta, niinkun hänellä aina tuntuu käyvän, meni tämäkin liiallisuuksiin. Ei enää riittänytkään viikonloput, vaan lopulta oltiin siinä pisteessä, että polttelu oli päivittäistä. Ei enää riittänyt sätkä, vaan vedettiin monta pesällistä. Niin että varmasti oltiin mahdollisimman savuissa. Sitten pitikin ottaa jo muutama kalja alle, että tuntuu edes jossakin. :angry: Olin niin raivoissani. Aina luvattiin vähentää, mutta aina oli myös tekosyitä jatkaa. Oli ahdistusta, masennusta, vitutusta, kipuja jne. Aina löyty syy vetää savut. Noh, tästäkin selvittiin. En tiedä sainko taottua hänen päähän järkeä vai tuliko ihan omin neuvoin järkiinsä, ehkä näiden asioiden summa. Polttelu kuitenkin vähentyi ja juominenkin pysyi hallinnassa. Tilalle tulikin vaan sitten muut kuviot.

Miehen kaveripiiri on aina ollut vähän sekalaista seurakuntaa…aika moni käyttää käyttää lääkkeitä väärin ja muutama ihan suonensisäisiä huumeita. Suurin osa on kuitenkin ihan suht selväpäistä sakkia. :sunglasses: Oon aika suvaitsevainen ihminen. En oo tuomitsemassa ketään huumeiden käytöstä (ainakin niin kauan kuin niitä ollaan tyrkyttämätä muille), ihmisiä tässä kaikki ollaan. Sen takia oonkin ollut ihan sujut miehen kaveripiirin kanssa. Toki oon siitä tainnut mainita, ainakin viimeaikoina. Oon myös pystynyt luottamaan siihen, ettei mies sekaannu mihinkään tälläseen. Hän on puhunut mulle ihan avoimesti siitä, miten on huolissaan näistä muutamasta kaveristaan jotka on huumekoukussa. Ja sanonut ettei ikinä haluais sellaista elämää, mitä on nyt katsonut vierestä jo melko kauan. Alussa hän yritti puolustella ja auttaa, mutta lopulta alkoi myöntämään, ettei ne tyypit tule enää muuttumaan. Otti välimatkaan näihin ihmisiin, kun huomas, ettei ne ollut kuin aina vailla jotain. Sanoi mulle, että ei ne ole niitä oikeita ystäviä ja että ei jaksa kuunnella sitä samaa paskaa mikä toistuu kerta toisensa jälkeen.

Aikaa kului ja vanhat kaverit tuli taas kuvioihin. Olihan ne aina mukana pysyny, mutta enemmän ku ennen. Aloin kiinnittämään huomiota miehen kummalliseen käytökseen. Se oli tosi ärtynyt ja suuttui todella helposti. Muistan eräänkin kerran kun tein ruokaa ja hän oli ollut todella vittuuntunut koko päivän. Miehelle tuli sitten tekstiviesti ja kysyin kukas siellä tekstailee. Sillätavalla vähän pilke silmäkulmassa kysyin, en mitenkään syyllistävästi. Mieshän kilahti ihan täysin. Alko raivoamaan, että mitä vittua sä kyttäät mun tekemisiä??! Löi nyrkin pöytään ja haukkui mut ihan pystyyn. Olin ihan järkyttynyt ja hämilläni, ei se ikinä käyttäytynyt noin. Sen huumorintaju katosi täysin, se oli pelottavan vakava. Kaikki tuntu olevan ihan paskaa. Lopulta se saikin lääkkeet masennukseen.

En saanut kuitenkaan mielestäni, että tässä on nyt jotain muutakin. Eihän mies tietenkään mitään myöntänyt, mutta mulla oli kokoajan vahva epäilys. Tarkkailin sen puhetta, silmiä, käytöstä, liikkumista, kaikkea… lopulta musta tuntui, että sekoan itse. En tiennyt enää oliko miehen käytös normaalia vai kuvittelinko. Niinpä, niinkuin kunnon tyttöystävän kuuluu…luin poikaystävän viestit salaa. :blush: Ja sieltähän se sitten paljastui. Siitä seurasi kunnon saarna miehelle, että mitä vittua täällä nyt tapahtuu?? Mitä tekee hän, no saa tämänkin seliteltyä. Viestissähän ei suoraan puhuttu, lääkkeet olisi hänelle. Ja minä typerä uskon, tai en edes oikeastaan uskonut, halusin uskoa. :neutral_face: Näin kun jälkiviisaana ajattelee, niin olis pitänyt ottaa helvetin nopeaa ne kuuluisat jalat alleen ja häipyä. Ei mennyt kauaa tästä episodista kun tuli se viimeinen niitti. Meidän oli tarkoitus lähteä yhteisen ystävän syntymäpäiville. Huomasin heti, että nyt on vedetty jotain. Mies väitti, että on pajautellut. En uskonut hetkeäkään. Harvemmin se savuissa on haudan vakavana, niinkuin silloin oli. Baarissa yritin kysellä, että onko kaikki ok, kuulemma oli. Parin kaljan jälkeen alkoi horjumaan, kuudennen jälkeen jalat lähti alta. Kymmenennen jälkeen ei enää edes tiennyt missä on. Eikä ollut ottanut mitään! Jännä homma.:unamused:

Noh, seuraavana päivänä tuli tunnustus. Oli käyttänyt lääkkeitä jo jonkin aikaa. Itki, sanoi että on paha olla. Haluaa niistä eroon. Oli kuulemma ahdistanut ja masentanut ja siksi alkanut käyttää. Yritin ymmärtää, mutta tein selväksi, että en enää toista kertaa jaksa tälläistä helvettiä. Lupasi lopettaa ja lopettikin.

Nyt, puolitoista vuotta myöhemmin on epäilykset taas alkanut herätä. Puoli vuotta meni siihen, että pystyi taas luottaa toiseen. Että ei tarvinnut kytätä joka liikettä ja olla heti epäilemässä toista. Ja vuosi menikin ihan hyvissä merkeissä. Savuttelua ja alkoholia kohtuudella. Lääkkeiden/huumeiden käyttöä ei ollenkaan. Ainakaan minä en ole huomannut… :question: Viime aikoina on lakanut taas tulla se tunne, että nyt on jotain meneillään. Mies on jäänyt kiinni pikku valheista, joiden selitykset on olleet aika ontuvia. Vanhat kaverit tulleet kuvioihin enemmän. Ärtyisyyttä. Kaikkea sellaista mistä on tullut entiset ajat mieleen. En voi kuitenkaan olla mitenkään varma onko kyse huumeiden/lääkeiden käytöstä.

Nyt haluaisinkin kysyä, miten saisin valittua oikeat sanat, että saisin selville mitä tässä on taas meneillään. Kun en kuitenkaan voi olla varma onko mun epäilykset oikeassa. Mielessä kävi jo viestien lukeminen, mutta en haluais alentua taas siihen… :blush: Mutta miten voin olla varma, pitääkö taas odottaa, että saan kiinni itseteossa. Ja mitä jos selviää, että hän käyttää taas jotain. Järkevähän lähtis vetämään, mutta pystynkö jättämään hänet noin vain… :frowning: Haluaisin pystyä jotenkin auttamaan, jos on taas lääkekoukussa/huumekoukussa, mutta miten? :frowning: Ääh, vituttaa niin tää tilanne taas. Toisaalta haluaisin lähteä vitun kauas ja unohtaa koko ihmisen, mutta siihen tuskin pystyn ennen kuin oon koittanut jotenkin auttaa. Kun vaan osais valita ne oikeat sanat. Neuvoja otetaan vastaan. :cry:

Hei RoXxy

Mietit kovasti miten pystyisit auttamaan kumppaniasi. Jokunen vuosi on kuitenkin vierähtänyt, eikä hän ole osoittautunut luottamuksesi arvoiseksi.
Miltä tuntuisi miettiä, mitä itse haluat omalta elämältäsi?
Elätkö sellaisessa suhteessa, jossa sinua arvostetaan ja joka perustuu luottamukseen ja toisen ihmisen kunnioittamiseen?
On aika raskasta elää vain sellaista elämää jossa joutuu koko ajan ns. “kyttäämään” toista ja varsinkin kun on kyseessä aikuinen ihminen.
Sinulla on ymmärettävästi tunteita miestäsi kohtaan, mutta mieti mitkä ovat hänen tunteensa sinua kohtaan.
Rakkautta on myös asettaa niitä rajoja ja arvostaa itseään. Kirjoituksestasi käy selvästi ilmi miehesi päihdeongelma. Jos hän haluaa päästä siitä eroon, hän voi hakea itselleen ulkopuolista apua.
Läheinen ei voi olla/ei tarvitse olla hoitaja ja pelastaja.
Parhaiten autat häntä keskittymällä itseesi ja omaan elämääsi. Se ei välttämättä tarkoita hänen hylkäämistään, mutta alä suostu hyväksikäytettäväksi edes tunnetasolla.
Kannattaa myös selailla näitä Vilpola kirjoituksia. Täältä löytyy useita samankaltaisia kohtaloita ja tarinoita miten läheiset ovat ratkaisseet tilanteen omalla kohdallaan.
Vertaistukea parhaimmillaan!

Terv. Ohjaaja Kerttu

Mun neuvo on, että lähde, vaikka karulta ehkä kuulostaa. Jos itse voisin tehdä sen päätöksen uudestaan valitsisin kyllä ihan eri tien kuin mitä tuli valittua. Joudut puolisona kärsimään vieressä, menetät hallinnan omasta elämästäsi ja huomaat kohta että aineet vie sunkin elämää vaikket itse käytä.

En osaa enää tukea niin kuin ennen, koska elämäni on niin toisenlaista nykyään. Ystäviä, lasten kanssa touhuamista, naurua, matkoja, uskomattomia mahdollisuuksia. Ei yhtään puristusta sydämessä, vaikka exä käyttääkin nyt niin, että tuskin elää enää kauaa. En osaa sanoa, kuin sen, että jokainen on vastuussa omasta onnestaan ja siitä, miten aikansa käyttää täällä. Sitä, käyttääkö hän joka päivä ja mitä käyttää, lienee turha miettiä. Mieti ennemmin sitä, viekö hän sinulta energiaa? Ottaako suhde enemmän, kuin antaa? Millaisena näet tulevaisuutenne? Itsensä kanssa joutuu tekemään paljon töitä, jotta osaa vaatia arvoistaan kohtelua. Voimia hyppyyn!

youtube.com/watch?v=r3Cg1wxgX6M

-D

Heippis,

en tiedä paljonko oot lukenut meidän muiden tarinoita, mutta ei ole meitä paljon täällä hehkuttamassa kuinka puoliso on päässyt irti huumeista ja siitä koko ympäristöstä ja kulttuurista.

Ihana Dahlia tuossa sulle vastasikin jo. Hän auttoi mua tosi paljon kun mieheni vielä käytti <3

Tosta sinun tarinastasi paistaa jotenkin läpi miehesi päihdemyönteisyys, eli vähennetään välillä (omasta tahdosta vai sinun) ja sitten taas mennään.

Narkomaanin elämä ei ole välttämättä rapussa 3*pv piikitystä, se voi olla salaista, kotona tai tuttavien luona tapahtuvaa käyttöä, hillitymmin tai sitten rajummin. Mielialavaihtelut ovat aika hyvä merkki jatkuvasta käytöstä, oli sitten kyseessä pilvi tai bisse tai sitten joku muu huume. Yleensä vieroitusoireet tekevät tän kaltaisia oireita. Siis väliaikaiset viekkarit.

Mitä sinä haluat? Pohdi sitä. Voit saavuttaa sen.

Minun mieheni on ollut pari vuotta tai jotain kuivilla, ei ota edes bisseä. Raitistuminen ei tehnyt hänestäKÄÄN enkeliä, vaan ongelmien ratkaisukyky PALAUTUU vasta päihdetaistelun jälkeen.

Ja sitten ryhdytään taistelemaan muita elämän ongelmia vastaan.

Eli, jos miehesi raitistuisi nyt, ette olisi kumpikaan täydellisessä tasapainossa tai valmiita normiperhe-elämään pitkään aikaan välttämättä.

Nyt jaarittelen itseni ihan sfääreihin, joten sorry Roxxy, jos eksyn aiheesta.
Tässä kirjoittaessa ei näe sitä sun tekstiä :slight_smile:

Kysy, mä lupaan vastata.

-piiras

Vielä jatkan, kun luin kirjoituksesi uudelleen.
Päihteistä irti päässyt ihminen ei yleensä salaa mitään. Vaikka puhelintidot sun muut ovat yksityisiä, niin en raivostuisi miehelleni, vaikka hän tsekkailisi. Silloin keskustelun paikka. Eikä hän raivostu, jos kaivan taskustaan stendarin.

Puhuttiin miehen kanssa viime viikolla just, että voinko ottaa kotitestit käyttöön, mikäli epäilen jotain käyttöä. Hän sanoi sen olevan ihan hyvä idea, jos se oloani helpottaa. Mietin kuitenkin muutaman kerran, ettei mene läheisriippuvais-kyttäys-linjalle. Onko siitä mielipiteitä?

Toi kyttääminen kyllä jotenki sai aikaan tunnekuohun, joka mulla oli kun mies käytti. Tutkin silloin aina välillä taskut ja se toi varmuuden, mutta myös itsesyytöksiä ja häpeää.

<3 Oon tosi ihana tai raivostuttava. Vähän riippu, mistä roikkuu. :laughing:

Just näin. Exäni ei salaa mitään edelleenkään, vaikka käyttö ei aina päivänvaloa kestäkään. Siinä on iso ero. Tuosta kirjoituksestani voi saada kuvan, että hän olisi jossain katuojakunnossa. Näin ei kuitenkaan ole. Hän on suunnilleen sellaisessa vaiheessa, missä Jekaterinan mies aikoinaan. Streittaa ja sitten tipahtaa korkealta hetkeksi. Nämä isot pudotukset ovat terveydelle todella vaarallisia. Nytkin juuri kävi läheltäpiti tilanne. Jos ei meno muutu, niin on vaan ajan kysymys, milloin on henki pois. Nyt hän sitten taas lähtee katkolle. Se mitä hän toistaa on, lopettamisen on oltava OMA päätös. Katkoa ei saa hänelle tuputtaa, eikä antaa mitään muitakaan ohjeita. Edelleenkin olen samalla linjalla, kuin ennenkin, että pahinta, mitä läheinen voi tehdä, on liiallinen auttaminen ja ymmärtäminen. Aikuisen tarvitsee itse pärjätä elämässään, eikä heittäytyä sairauden varjolla lapsen tasolle.

Mun mielestä testit on turhia. Jos sulle tulee epäilys, niin etäännytä itsesi tilanteesta. Ei ole sinun vastuullasi vahtia miehesi raittiutta. Retkahduksia voi tulla, mutta kyllä hän niistä selviää ihan itsekin. Elämän keskipiste kannattaa pitää sellaisissa asiossa, jotka eivät ole sidottuja keneenkään tiettyyn ihmiseen. Vaikka rakas harrastus, joukko hyviä ystäviä tms. Silloin ei pieni alamäki tunnu läheskään niin pahalta.

Tosi kiva kuulla muuten, että teillä menee hyvin. :smiley:

-D