AUTTAKAA mua selviämään tästä illasta pliis!

Me Lopettajat
1

Nyt on niin paha olla että tuntuu että pää räjähtää. TAAS KERRAN lompakko ja kännykkä kadoksissa, en siis pysty soittamaan kenellekään tai lähtemään mihinkään “turvaan”.

En kestä tätä enää… Vaikka itse sanonkin olen aika fiksu, kiva ja kai sitten nättikin naisenalku, mutta elämänsuunta on TÄYSIN hukassa… Ja toivo alkaa loppua. Vaikka olen näin nuori eikä kai päällepäin uskoisi, mutta olen meinannut jo kuolla 2 kertaa ryyppäämisen takia, kroppa pettänyt.

Tätä paskaa on kestänyt nyt n. 9 vuotta. Oon ollut ihan täys doku jo jostain 18-vuotiaasta… Kävin lukion, takana kaikenmaailman korkeakouluopintoja. Oon viime aikoina havahtunut siihen että EI HELVETTI, MÄ OLEN 26-VUOTIAS!! En enää mikään teini. Pitäis kai jo pikkuhiljaa tietää kuka olen ja mitä haluan… Mutta kun en tiedä!! Haluaisin tavallisen arjen, miehen… Sellaisen työn, jota ei ainakaan joka päivä inhoaisi tehdä…

Mulla on ollut aika rankka lapsuus ja terapian takia ymmärrän itseäni aika hyvin. Mutta nyt tarvitsisin tsemppausta sellaisilta ihmisiltä, jotka ovat kokeneet jotain vastaavaa… Luulin aiemmin tietäväni mitä huono itsetunto on. Nyt tuntuu etten pääse enää alemmas, että tästä mä en enää nouse. :frowning: Ei ketään tukemassa, olen oikeasti ihan yksin. Mä tarvitsisin jonkun nyt kertomaan mulle, että tästä voi nousta… Että mäkin voin löytää elämälle tarkoituksen, oppia luottamaan ihmisiin. Kun sitä en osaa ja kärsin siitä niin saatanasti!! En ole mikään erakkoluonne mutta kun en osaa päästää ihmisiä lähelle. Osaan ainoastaan solmia enemmän tai vähemmän epäterveitä miessuhteita ja kerta toisensa jälkeen vaan rikon itseäni enemmän. Mun on PAKKO jaksaa nyt yrittää enemmän… En vaan tiedä mistä sitä voimaa sais. Koska mun voimat on loppu… Olen kuin ilmapallo josta on päästetty ilmat pihalle.

2

Hei, vaikeaan tilanteeseen olet itsesi ajanut, ja nimenomaan juomalla. Et kuitenkaan ole toivoton tapaus. Kerrot, että et enää pääse alemmas. Olet siis pohjalla, ja pohjalta voi ponnistaa vain ylöspäin. Kun omat voimat ovat lopussa, pyytämällä saa apua. Sitä voi pyytää monelta taholta. Hyvä että kirjoitat tänne. Monen vuoden hallitsemattoman juomisen käytön jälkeen tärkeintä on löytää raittius. Selvänä eläessä moniin ylitse käymättömiltä tuntuviin ongelmiin tulee ratkaisu, joskus huomaamatta ja yllättäen, joskus perusteellisen harkinnan tuloksena. Sinä voit aivan varmasti nousta alennustilastasi tavalliseen ihmisarvoiseen elämään. Täältä lukemalla ihmisten kohtaloista huomaat, että niin on tapahtunut monille, miksi siis ei sinullekin.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

3

Niin… Kai mulla on se kokemus, että mitä tahansa teen mikään ei auta, mikään ei helpota. Ihan liioittelematta vuodet ennen dokaamisen aloittamista olivat oikeasti yhtä tuskaisia, täyttä helvettiä… Nyt on vaan se ero, että aika on korjannut tiettyjä haavoja. Uskon että nykyään pärjäisin kyllä jotenkin noiden menneiden asioiden kanssa, jos olisin raitis. Koska olisi pakko. Olisi ollut pakko kehittää jotain muita juttuja miten selviytyä.

Tää vaan tuntuu niin helvetin toivottomalta… Miten mä muka kestän näitä oloja, miten… Syyllisyys, häpeä, itseinho, ahdistus ja masennus, noi musertaa mut!! Mun elämässä ei ole ollut moneen vuoteen muuta tarkoitusta kuin koittaa pysyä hengissä. Ja joo joo voi voi nyyh-yhyy, mutta kun näin on ja mä en näe enää valoa tän tunnelin päässä!

4

Olet parhaillaan hyvinkin järjissäsi, sekä mukavassa turvassa jossain mistä voit kirjoittaa tänne. Asiat ovat hyvin. Jatka kirjoittamista ja lepäile. Älä syylllistä nyt ketään ẗai mitään pariin päivään. Huilia!!! Käy aamulla vaikka kävelyllä ja nauti kun ei ole mammonan tai kännykän pakkovaltaa kahlitsemassa vapaata kulkijaa… Otetaan askel kerrallaan! :slight_smile:

Noista övereistä sun muihin elämänhallintaan liittyviin juttuihin voidaan palata sitten kun nämä henkkarit, kortit, luurit sun muut on saatu hankittua juoksevia asioita helpottamaan.

Mutta NYT, sä olet elossa, hengität ihan ookoo, ja pystyt kirjoittamaan! Ei huono alku! :slight_smile:

5

Ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Minulla on kulunut vuosi siitä kun minulla oli samanlaiset fiilikset kuin sinulla nyt ja koin tilanteen semmosena, että alemmas en halua enkä voi vajota jotta järki ei menisi lopullisesti, eli koin oman henkilökohtaisen pohjani.

Olen kiitollinen siitä kokemuksesta, koska ilman sitä en olisi kyennyt lopettaa juomista enkä myöskään oppinut arvostamaan tavallista arkista elämää jota nyt nauttien elän. Sinulla on samanlainen tilanne menossa joten ota tilanteesta oppia ja tee tarvittavat muutokset elämääsi jotta saat taas elämän syrjästä kiinni. Ole myös onnellinen siitä, että koit pohjasi noinkin nuorena koska sinulla on vielä hyvä pitkä raitis elämä edessä jos nyt raitistut ja otat taas elämäsi haltuun.

T. Prossa

6

Hei, olen kans nuorehko nainen, tosin sinua suunnilleen kahdeksan vuotta vanhempi, mutta mieleltäni nuori ainakin… :wink: Tulit ihan oikeaan paikkaan apua pyytämään, täällä meitä samaa kokeneita on monen monta, eri ikäisiä miehiä ja naisia. Ja kaikkia meitä yhdistää se, että liiallinen alkoholinkäyttö on aiheuttanut vakavia ongelmia elämään ja ainut ratkaisu niihin on ollut alkoholinkäytön lopettaminen kokonaan.

Et ole menettänyt vielä mitään korvaamatonta, jos sulla on terveys tallessa. Sulla on kaikki mahdollisuudet nousta sieltä suosta! Mutta se on mahdollista vain, jos olet tämän päivän juomatta. Itse en käy AA:ssa, mutta joitakin heidän “oppejaan” noudatan. Yksi pätevimmistä on todellakin tuo “päivä kerrallaan”. Sen pidempään ei tarvitse juomatta olla. Heräämisestä nukkumaanmenoon, siihen pystyy kuka tahansa. Ja aamulla sitten vain päätetään uusiksi tehdä samoin!

Poikaystävä-, ja työasiatkin järjestyvät varmasti, mutta ensimmäiset asiat ensin. Sinun on hoidettava itsesi kuntoon. Mainitsit, että olet käynyt terapiassa rankan lapsuuden takia. Käytkö edelleen? Oletko käsitellyt päihteidenkäyttöäsi terapeutin kanssa? Usein kuulee sanottavan, että päihdeongelmaisen terapiassa käymisestä ei ole mitään hyötyä, jos käyttö kuitenkin jatkuu samaan aikaan. Joten suosittelisin lämpimästi jatkamaan terapiaa tai menemään sinne uudelleen.

Et kertonut, kuinka kauan olet nyt ollut juomatta, vai oletko ylipäätään edes selvinpäin tällä hetkellä. Raittiuteen ei ole mitään ihmekonsteja olemassa. Ainut keino saavuttaa se, on yksinkertaisimmillaan se, että ei juo alkoholia. Monenlaista apua lopettamiseen on saatavilla, itselläni ei niistä ole kokemusta, mutta täältä löytyy kyllä ihmisiä, jotka osaavat kertoa eri apukeinoistakin enemmän.

Toivotan sulle voimia ja tsemppiä, tiedän kuinka rankkaa se alkuaika voi olla, mutta nyt (kolme ja puoli vuotta raittiilla tiellä kulkeneena, yhden retkahduksen kokeneena) pystyn sanomaan senkin, että raittius on kaiken sen kärsimyksen arvoista! Suosittelen lämpimästi tänne kirjoittamista, mitä ahkerammin, sen parempi! Kirjoittamalla asiat selkenee jotenkin helpommin käsitettäviksi itselleenkin. Voit viestimäärästäni päätellä, että olen tätä “terapiamuotoa” käyttänyt itsekin varsin ahkerasti, nykyään harvemmin.

Rauhallista illanjatkoa, ei ole mitään hätää.

7

Suoraan sanottuna naurahdin tuolle “ei huono alku”-kommentille x) Mutta niin kai sitten, ja sinänsä ymmärrän kyllä että voisi olla vielä huonomminkin, tiedän… Tuntuu vaan tällä hetkellä että nyt tää paska kertakaikkiaan on liikaa mulle…

Mun ongelma taitaa olla se perfektionoismi… Jos Elina ei pysty täydelliseen, niin vittu ihan sama. Ryypätään sitten vaikka henki pois… Tiedän kyllä miten järjetöntä toi on, mutta sitä on hyvin vaikeaa kitkeä pois ja olla itselleen lempeä. Tällä hetkellä ehkä pahin ahdistus tulee just siitä, että OMG OLEN 26 EN OLE SAAVUTTANUT ELÄMÄSSÄNI YHTÄÄN MITÄÄN KAIKKI MENEE MUN OHI ON LIIAN MYÖHÄISTÄ! Tunnen itseni vanhaksi ja väsyneeksi! Ja saatanan epäonnistuneeksi. Plus pelottaa niin helvetisti :frowning: Että mitä jos en selviä tästä… Mun on pakko selvitä. Mä tiedän sisimmässäni että olen hyvä ihminen, mukava, ystävällinen, mulla on lahjoja moneen asiaan. Mutta kaikki toi menee hukkaan… En vaan tiedä että mitä helvettiä tällä elämällä tekisi???

8

Toistaisin vain edeltäneitä, joten en nyt ala samaa levyä hinkkaamaan enää uudelleen. Kaikki tarpeellinen on jo sanottu. Eli tuo tila, jossa nyt olet on tosiaan monenmonen tälläkin palstalla kirjoittavan täytynyt ensin kokea ennen kuin on oltu valmiita muutokseen.

Minulla aikanani ei nähdäkseni ollut niin väliä se, että millainen se sen hetkinen elämäntilanteeni oli. Kysymys oli vain siitä, että olinko mä oikeasti halukas muutokseen? Ja olin totta tosiaan valmis aivan kerta kaikkiaan ihan mihin tahansa, jotta onnistun. Ja kun ihmisen päässä on tapahtunut tällainen ajatus ja “naksaus” siitä onnistumisesta, niin mikäs sitä silloin estää? Ei mikään! :smiley: Ja tämä ei nyt ole mitään leuhkimista vaan tarkoitan sillä vain sitä, että ne oikeat keinot kyllä löytyvät ajan kanssa. Myös kaikki ne riepottelevat itsesyytökset yms. paska häviää mielestä kyllä ajan kanssa. Aivan takuuvarmasti, jos/kun on oikeasti syntynyt se halu. Kun ihminen on päättänyt jotain, niin esteet ovat todellakin vain hidasteita.

Ihmisen ajatuksilla on ihmeellinen voima ja niillä voi saada huikeita asioita aikaan. Vaikka esimerkiksi raitistumisen ihan helvetin epätoivoiselta vaikuttavasta tilanteesta. :smiley:

Pysyhän linjoilla!

9

Jep, tuttuja fiiliksiä… Kun en muussa onnistu, ni ainakin olen ihan vitun onnistunut alkoholisti. Täällähän siis kirjoittelee kohta 35v kouluttamaton ja pitkäaikaistyötön nainen. Joten et suinkaan ole niin luuseri, kuin kuvittelet olevasi. Minun elämäni parani järjettömän paljon, kun lopetin juomisen. Kun aikaa ei mene enää juomisen suunnitteluun, hankkimiseen, toteuttamiseen ja siitä toipumiseen, niin aikaa jää tavattoman paljon oikealle elämälle ja hyville asioille.

Vanha sinä et ole, sen ajatuksen saat unohtaa ihan täysin. Sulla on oikeesti ihan koko elämä edessä, eikä mitään mahdollisuuksia ole menetetty. Kiirettä ei ole mihinkään, tärkeintä on ihan alussa keskittyä omaan terveyteensä ja hyvinvointiinsa.

Et vastannut, oletko nyt selvinpäin?

10

Sinä selviät kyllä, niin tästä illasta kuin elämästä yleensäkin. Nimittäin jos minä olen selvinnyt, sama mahdollisuus on myös sinulle tarjolla. Kyse on vain siitä, että toteaa alkoholin olevan ongelma ja haluavansa siitä eroon. Loppu on pelkkää avun vastaanottamista.

Tästä illasta selvittyäsi, huomaat herääväsi aamuun joka on hieman helpompi. Siitä vain rohkeasti eteenpäin, päivän kerrallaan raittiina, apua pyytäen ja sitä vastaanottaen, niin ei aikaakaan kun tämän illan kirjoittelu on vain muistona siitä mistä lähdit liikkeelle.

Minun alkumatkaani voit halutessasi lueskella täältä

"Anova saa. Etsivä löytää ja jokaiselle joka kolkuttaa, avataan.

11

Ihanaa kuin noin moni jaksoi vastata. Kiitos…! Vaikka tää onkin pelkkää nettikirjoittelua, niin tuntuu vaan ihan helvetin hyvältä että noin moni tuikituntematon haluaa vilpittömästi auttaa… Tulee ihan tippa linssiin. x)

Kukas siellä kyselikään, olenko nyt selvinpäin. Vesilinjalla ollaan oltu tämä päivä… En tiedä, pitäisikö siitä osata olla iloinen. Päässä vaan muhii ajatus että huomenna, ylihuomenna, tai viimeistään yliylihuomenna kuitenkin sama rumba jatkuu. Tuntuu ettei ole tarpeeksi syitä lopettaa, vaikka järki sanoo että TOTTA HELVETISSÄ on! Jaksaminen vaan on niin LOPPU ja olot niin hirveitä jatkuvasti että huijaa itseään: ei tää enää pahemmaksi voi mennä. Mutta kun v*ttu menee, hitaasti mutta varmasti…

Mitään en tarvitsisi niin paljon kuin MUITA IHMISIÄ. Kukaan joka ei tunne mua ei varmaan uskoisi että olen yksinäinen, nyt sinkkuna tietty varsinkin. Voin kyllä helposti jutella mukavia tuikituntemattomien kanssa, mutta siihen se jää… En osaa ystävystyä. :frowning: Kai vaan pelkään niin paljon että mulle tehdään pahaa että kukaan ei oikein pääse mun lähelle (ellei kovin hanakasti jaksa piiritää. x)

Varmaan huomenna tutustun näihin sivuihin (ja teihin:) enemmän. Kirjoittakaa mulle ihmeessä lisää jos jaksatte, koska nytkin te ihan tosissaan pelastitte tän mun illan ja saitte mun olon paremmaksi. MINÄ KIITÄN. :slight_smile:

-Elina

12

Tajunnanvirtaa tulossa… Ei oikein uni tule kun pää on kuin ampiaispesä. Kauhea tarve avautua, yritän kuitenkin pitää nää postaukset suht lyhyinä että jaksaisitte lukea. :stuck_out_tongue:

Voisiko joku ihana ihminen sanoa ettei mun tarvitse olla täydellinen. Että mä saan olla nyt paskana, eikä mulla ole helvetillinen KIIRE päästä jaloilleni. Musta vaan tuntuu että olen niin monta vuotta jatkanut tätä sekoilua ja itseni tuhoamista, että nyt mun velvollisuus ois päästä äkkiä kuntoon. Äkkiä!!! Ja kun ottaa huomioon mun menneisyyden, niin on ihan absurdi ajatus että tästä muutaman kuukauden tai edes puolen vuoden päästä kailotan tuolla että “I made it motherfuckers!!” Tässä pitäis aika lailla rakentaa koko elämä lähes nollasta uusiks… Mun mielestä sellainen realistinen tavoite ois about yksi vuosi. Että vuoden päästä voisin sanoa: mä taidan sittenkin selvitä tästä. Miten mä voin antaa itselleni niin paljon aikaa kaiken tän jälkeen??

Sitten toinen juttu. Aikuisuus. Se pelottaa mua. Taitaa tulla kotoa (huom en todellakaan syyllistä meidän vanhempia mistään, ne on tehneet parhaansa, välittää musta ja olen niille paljosta kiitollinen.) MUTTA x) Koko elämäni olen saanut kuulla varsinkin äidiltä, miten hirveää sen elämä on. Työ on kamalaa, kaikki on niin raskasta ja blaa blaa (pikkutyttönä koin syyllisyyttä, yritin olla mahdollisimman kiltti lapsi ettei äiti rasittuisi enempää.) Ehkä tuolta lapsuudenkodista tulee se, että aikuisuus on mun mielikuvissa jotain aivan HIRVEÄÄ. Että elämä on ohi kolmekymppisenä ja sen jälkeen kaikki onkin ihan perseestä. En kai ole halunnut oikeasti kasvaa aikuiseksi… Mutta tähän ikään mennessä olen ymmärtänyt ettei se aikuiselämä välttämättä olekaan yhtä helvettiä. Että voikin olla ihan tyytyväinen elämäänsä? Olen vasta alkanut tajuta… Että se ihan tavallinen ja “tylsä” elämä voisikin olla ihan tavoittelemisen arvoista.

Sitten jos vielä voisitte mitenkään sanoa mulle, että 162 senttisen naisen on ihan ok painaa 58 kiloa. X) Anteeksi, kyllä mä järjellä tiedän että on taas ihan v*tun typerää tääkin, mutta mulle tää ei oikeasti ole mikään… Helppo juttu. :confused: Oon ihan 12-vuotiaasta ulkoistanut ongelmat kehoon, silloin sairastuinkin anoreksiaan (but that is a long story.) Kirjoitin tuolla aiemmin että ainoat ihmissuhteet joita osaan muodostaa on epäterveet miessuhteet. Jep. Ei mua siis koskaan ole kohdeltu huonosti ja olen seurustellutkin ihan onnellisesti monia vuosia menneisyydessä.

Nyt olen sinkkuna, ja haen liian epätoivoisesti huomiota miehiltä. Kuten sanoin, kukaan ei ole kohdellut mua huonosti, mutta aina noista irtosuhteista jää loppujen lopuks huono fiilis. :frowning: Joo, saan huomiota ja hellyyttä ja hyvää seksiäkin, mutta sitten kun se on ohi… Tulee niin helvetin tyhjä ja surullinen olo. :frowning: Kun on seurustellut onnellisesti aiemmin, tulee vaan niin hirveä ikävä kaikkea sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta, välittämistä, hellyyttä… Ja koska mulla on tällä hetkellä niin paljon ongelmia, ois tosi epätervettä etsiä jotain parisuhdetta.

ELI pitäisi jaksaa hoitaa itsensä kuntoon. Ja sitten etsiä sitä unelmien miestä. Nii-in. Mutta kun mä tarvitsen sen äijän nyt! x) Jonkun joka tukee, rakastaa ja tsemppaa… Mutta kun en mä ole nyt siinä kunnossa että voisin vakavasti deittailla. :frowning: “Niin mitäs sä niinkuin teet työkses ja näin?” -Dokaan ja sekoilen… Että hyvät lähtökohdat juu x)

Okei nyt lopetan ja yritän rauhoittua. Pitkä teksti tuli, kiva jos joku jaksaa kommentoida johonkin jotain.

13

Kovin tuttujen asioiden äärellä oleilet. Täydellisyyden tavoittelu on ollut ja on yhä edelleen yksi eniten elämääni vaikeuttaneita asioita. Toisaalta positiivisena puolena ehkä se, että tämä luonteenpiirre on pelastanut minut raittiudessa, sysäten minut tutkimaan itseäni todella tarkkaan. Joskin samalla tehden tuosta taipaleesta huomattavan raskaan.

Minulla suhde isääni sekä rankka koulukiusaus loi tunteen ettei mikään koskaan riitä, enkä koskaan ole kyllin hyvä. Tästä johtuen en ole osannut arvostaa itseäni, saati tekemisiäni. Vasta viimeaikoina olen oppinut ehkä hieman hyväksymään itseäni, saaden tunteen että minä riitän, juuri tällaisenaan.

Itsensä hyväksyminen on yksi askel tiellä raittiiseen elämään. Niin kauan kuin en terveellä tavalla osaa arvostaa itseäni, haen sairaalloisesti hyväksyntää ulkopuoleltani. Enkä koskaan sitä tule saavuttamaan, koska mikään mitä joku toinen minulle sanoo, ei läpäise sitä muuria minkä itseni ympärille olen rakentanut. Korjaavia kokemuksia tulee, heti kun alan oppia kunnioittamaan itseäni oikein.

Tämä päivä raittiudessa riittää. Olen tänään juuri niin pitkällä kuin minun kuuluukin olla. Vuosi eteenpäin on aikamääreenä turha, sillä vuoden päästä juuri tolloin, olen yhä siinä hetkessä juuri siinä missä kuuluukin. Usko pois, olen hakenut aivan samoja asioita kuin sinä nyt. Tullen tietoiseksi siitä että juuri nyt, ympärilläni, aivan samoin kuin sisällä itsessäni koen asiat ja vaikeudet jotka minun kuuluukin elämässäni kokea voidakseni eheytyä ihmisenä.

Sinä riität. Omana itsenäsi. Juuri nyt. Raittiina. Aivan samoin kuin minäkin, olipa ulkoinen habituksemme mitä tahansa. Sisäinen, aito itsemme on se tärkein.

14

En varmaan ole ihana ihminen, mutta sanon silti.

Ei tartte olla täydellinen.

Ja parempi ettet yritäkään.

Siihen täydellisyyden tavoitteluun kun kuuluu semmoinen ansa, että täydellisyyteen pyrkivä ihminen, perfektionisti, on paitsi itselleen, myös lähiympäristölleen perkeleellinen taakka ja kiusa.

Ja se taas rikkoo sitä täydellisyyttä niin paljon ettei taida olla edes mahdollista saavuttaa sitä.

Elämän voi elää, tai sitten sitä voi ohjelmoida, pyrkiä koko ajan johonkin, yrittää muuttaa itseään, pohtia ja analysoida, kääntää ympäri menneisyyttä ja tulevaisuutta kuin perunamaata eikä siitä ole edes sitä hyötyä kuin maan kääntämisestä, se kun ei siitä muhevammaksi ja elävämmäksi tule.

Ei tuossa iässä ole kiire yhtikäs mihinkään. Sen puolesta voit olla aivan rauhassa.

Muutos -joo. Se on aina mahdollinen. Ja jopa todennäköinen, silloin kun alkaa siltä tuntumaan että tarttis jotain muuttaa. Ehkä ihan ensimmäisiä juttuja voisi olla itsensä kanssa toimeen tuleminen. Irtipääsy siitä ajatuksesta että itseä on aina peilattava toisten kautta, ihmissuhteiden kautta, olemalla osa jotain porukkaa joka on just oikeanlainen porukka jne. Joskus on ihan hyvä olla niin kauan itsensä kanssa kandestaan että se ei enää tunnu mitenkään pahalta.

Ja usein kaikenlaista mukavaa ilmestyy elämään just silloin kun ei mitään etsi -elelee vain, ja touhuilee omia juttujaan, haahuilee pikemmin ilman päämäärää kuin selvää juoksurataa peräkanaa toisten hampaat irvissä maalia kohti pyrkivien kanssa.

Sinulla on aikaa - ja paljon.

Älähän hätäile, kyllä se siitä mukavammaksi muuttuu, kun et yritä liikaa.

15

Kaiketi eilisestä selvisit, nyt voisit ottaa uuden tavoitteen selvitä myös tästä päivästä ja kyllähän sä selviät, kun päätät selvitä ja mennä tämän päivän raittiina.

Jos kuitenkin malttaisit jo ajatuksissa hillitä tuota äijätarvetta, koska et sä pohjimmiltaan kuntoutuakseen tartte ketään äijää. Mielummin niin päin, että keskityt vaan itsesi kuntoon laittamiseen ja itseesi tutustumiseen, niin sä ainakin tiedät, mitä voit itse ihmisenä ja naisena tarjota sille äijälle.

Tuntuuko sinusta, ette ole kokonainen tai “normaali” ilman miestä?

16

Hyvää huomenta, Neiti26v!

Jo se, että kirjoitat tänne, osoittaa että olet jo luopunut tavoitteesta olla täydellinen. Kukaanhan sitä ei ole.

Olen samaa mieltä kanssasi, että raittius on juopolle sellainen ensisijainen ja kestävä perusta, jolle voi alkaa rakentaa uutta. Raitistumiseen on tietenkin yhtä monta tapaa kuin on sitä haluaviakin. On yhteiskunnan ylläpitämiä systeemeitä, yhdistyksiä ja yksityisiä laitoksia, mutta myös alkoholistien itsensä järjestämiä mahdollisuuksia. Oma raittiuteni alkoi sillä, että päätin mennä AA:han ja kerran sitten vajottuani pohjalle meninkin palaveriin. Minun ei ole tarvinnut juoda sen jälkeen. Jotain tapaa noudattamalla sinäkin voit olla päivän kerrallaan juomatta. Suomessa on myös vain naisille tarkoitettuja ryhmiä.

Yksi tapa saada voimaa on rukous. Toinen tapa on pyytää sitä ihmisiltä. Kumpikin tapa tehoaa ja ne täydentävät toisiaan.

Tässäkin korostan sitä, että onpa hoitomuoto mikä tahansa, se on otettava tosissaan ja pysyvien tulosten saavuttamiseksi alkoholin jättäminen on välttämätöntä.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

17

Vastauksia kysymyksiin:

Kyllä mä koen olevani kokonainen ilman miestä. MUTTA en ole kokonainen ilman ystäviä ja ainoat mun ystävät ovat olleet miehiä. Poikaystäviä, tai miespuolisia ystäviä. Voi kuullostaa oudolta, mutta mulla ei ole naispuolisia kavereita. YKSIN yhyynyyh… Mulla ei ollut ketään, vanhemmat oli aina töissä ja yritin auttaa 2 vuotta vanhempaa isoveljeä, joka oli huumekoukussa.

Naiset vaan on tehneet mulle niin paljon pahaa, pitkä juttu… Mitään muuta en kaipaisi niin paljon, kuin naispuolisia ystäviä!!

18

Hei taas, apua päihdeongelmiin on saatavilla myös NA-ryhmistä ja Irti huumeista -yhdistykseltä.

Alkoholistien läheisille tarkoitettuja Al-Anon ryhmiä toimii Suomessa useilla paikkakunnilla. Naispuolisia tukihenkilöitä löytyy alkoholistinaisten vertaistukiryhmistä. Varmaan sellaisissa myös voi ystävystyä kohtalotovereiden kanssa.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

19

Täällä ollaan. netti pätkii ikävästi, vaikka asunkin kaupungin keskustassa.

Vaikka olenkin ollut tämänkin päivän selvinpäin, ahdistaa… Edelleen niin paska olo ja vaikeaa että jos joku ois linjoilla… En tarvitse fiksuja sanoja, vaan EDELLEEN sitä samaa: mä voin selvitä tästä? jooko?

20

Tiedän todellakin mistä puhut. Kun aloin opetella raitista elämäntapaa, minulla ei ollut ainoatakaan ystävää. Ainot kaveritkin olivat vain noita ryyppyremmeissä tai pilleripiireissä tulleita hyvän päivän tuttuja, jotka katosivat siinä hetkessä kuvioista kokonaan.

Nyttemmin, kiitos raittiuden tuoman luottamuksen, olen saanut tutustua todella huippuihin tyyppeihin, joista osasta on tullut minulle aitoja oikeita ystäviä.

Jännä minun kohdallani on taas se, että minulla on enemmän tullut kavereita raittiina eläessäni naispuoleisista ihmisitä, joskin parhaat ystäväni ovat kylläkin miehiä. Toisaalta silti, minun on jotenkin helpompi keskustella vastakkaista sukupuolta olevan ihmisen kanssa. Toisaalta se näin avioliitossa elävällä saattaa hetkittäin tuoda tilanteita, joissa puolison kanssa keskustellaan asioista vakavasti, mutta toisaalta olen tämän kokenut vain vahvistavan suhteemme luottamusta.

Usko pois, tulet löytämään ystäviä. Täältäkin niitä on mahdollisuus löytää… Nimimerkillä kokemusta omaava. :slight_smile: