Erosin reilu kuukausi sitten lopulta alkoholistista.
Taustalla vuoden yritykset raitistua- retkahduksia- uusia yrityksiä… Antabuskuurin aloitti viime syksynä kun olin lähdössä. Sen avulla jäin vielä. Kaksi kuukautta pysyi raittiina. Sitten ryhtyi juomaan. Kolme kertaa “retkahduksia” katsoin ja muutin pois.
Nyt asumme asumuserossa. Yhteishuollamme lapsiamme ja juominen on hänen osaltaan pysynyt paremmin aisoissa siltä osin ettei juo lasten siellä ollessa. Juo kuitenkin aina kun he eivät siellä ole ja on vapaata töistä.
Vietimme Joulun yhdessä ja tilanne on nyt se, että molemmilla edelleen tunteita toisiaan kohtaan.
Nyt kaipaisin tukea ja kertomuksia voiko olla vielä toivoa yhteiselosta? Onko raitistuminen todellista eron myötä?
Mies puhuu ,että aikoo minulle osittaa ensin pystyvänsä olemaan juomatta. On jopa valmis muuttamaan toiselle paikkakunnalle pois “juomapiireistään”.
Nämä puheet ovat saaneet oman pääni sekaisin ja huomaan itsekseni pohtivani yhteistä tulevaisuutta ja silti järki sanoo, että ei kannata.
Voiko ero auttaa raitistumisessa oikeasti niin paljon, että yhteenpaluu olisi vielä mahdollista? Vai alkaako kaikki kuitenkin jälleen uudelleen kun palaamme yhteen?
Kyllä osaa olla sekava mieli asiasta…
Mitä tulee miehen lupauksiin, niin uskon että hän sanomishetkellä voi olla täysin vilpitön. Mutta ehtiihän sitten muuttaa yhteen, kun mies on ollut juomatta itsenäisesti pitkän aikaa.
Juopot yrittävät monesti pelastaa itsensä. He haluavat raitistua, ja sitten he ovat juomatta. Sitten he uskovat että jos heillä olisi joka päivä “Joku”, somebody to love, tai jokin “motivaatio” tai “Henkilö joka heitä huomauttaa ja pitää ruodussa” tai yleensäkin he uskovat kuten vaimotkin, että “sitten kun kaikki on hyvin, niin on helppo olla raittiina ikuisesti” jne.
Mutta ei se pidä paikkaansa. Raittius on koko elämäksi. Ei juoppo voi ajatella, että sitten on helppo olla juomatta KUn tai Jos. Juomattomuus pitää aloiittaa tässä ja nyt, ja siihen pitää hakea kaikki tuki ja sen ehtoja tai "palkintona " ei tarvi olla mitään. Jos mies on päättänyt todella raitistua, niin sen näyttää aika. Mikään ei pakota ryntäämään hänen kanssa suhteeseen, koska jos se pitää paikkansa että hän aikoo raitistua, niin sehän on LOPPU ELÄMÄN sitoumus ja ehditte vielä 100 kertaa muuttaa yhteen sen raitistumisen “jälkeenkin” 
Joten ei hätää, mitään hätäähän ei ole kerran mies raitistuu. Mutta pysy sen verran loitolla ettei ole iso vahinko jos niin ei tapahdu.
Katso ettei mies siis käytä sinua pelastusrenkaana, jonka avulla hän ujuttautuu tilanteeseen, jossa sun on “Huoehdittava” hänestä siellä paikkakunnallasi jonne hän sitten muuttaa.
koska jos hän sieläl alkaakin ryyppäämään, niin katso että hänellä on siellä asunto, omat itsenäiset rahat, oma elämä, jolloin hänen retkahduksensa ei pääse sinua heilauttamaan.
Tyypillistä nimittäin on, että heti kun kaikki draama tasoittuu ja mies on pelastettu ja ei enää ikinä juo yhtään, niin sitten hän alkaa pitkästyä ja miettii, no mitäs sitten jos yhden saunakaljan otan? Ei siihen pitäisi kenelläkän olla sanomista, koska olenhan nyt kunnollinen mies? Sitten narauttaa sen juomansa ja homma alkaa alusta. Ainut vaan että tosi vaikea päästä enää eroon, jos sen on raahannut vieraalle paikkakunnalle ensin, päästänyt kirjoille asuntoon yms. Juopon pitää olla omillaan, jotta juo ainakin sitten oman elämänsä eikä toisten, mikäli retkahdus sattuu. Tosissaan oleva mies myös tietää tämän, eikä käytä naista pelastusrenkaana.
Järkevää. Voi kiitos nämä viestit rauhoitti ja selkiyttää jo paljon omia ajatuksia.
Nyt olemme sopineet ettei kolmansia osapuolia kuvioon harkinta aikana. Avioero astuu voimaan kesällä. Jotain siihen mennessä jo tietää. Malttia vain.
Hei “mitäsny”! Todella hyviä vastauksia olet saanut. Itse olen pari vuotta sitten ollut tuossa tilanteessa. Minä halusin uskoa miehen puheita ja palasin takaisin muutaman kuukauden erossa olon jälkeen. Meni pari kuukautta, jos sitäkään ja oltiin samassa pisteesä, ellei jopa pahemmassa, kuin erotessamme. Mies kiskoi viinaa entiseen maliin. Mies hakeutui hoitoon lopulta minun patistamana, jonka ansiosta olikin lähes 1, 5 vuotta juomatta. Viime keväänä mies ratkesi ja vauhti vain kiihtyi kesän aikana. 3kk sitten lähdin. Tiedän nyt, että enää ei paluuta ole.
Uudelleen jos olisin samassa, en palaisi missään tapauksessa muutaman kuukauden päästä. En tiedä, kuinka pitkä aika pitäisi kulua, että palaisin. Vai palaisinko koskaan. Näin sen, kuinka mies oli tuon 1,5 vuotta juomatta ja sitten ratkesi.
Anna asialle reilusti nyt aikaa.Älä kiirehdi. Mikäli palaat, on sinun hyväksyttävä, että mies on kuitenkin alkoholisti lopun elämäänsä.
Minulla oli myös samankaltainen tilanne joskus aikoinaan kun erosin vihdoin viimein alkoholistista. Hän soitteli ja pyysi takaisin, voisi lopettaa jos olisin tukena. En mennyt. Sillä muistissa oli vielä entiset lupaukset jotka tasan tarkkaan kesti sen aikaa että pöly rökälehtimisestä vähän asettui. olin käynyt jo Al-anon ryhmässä ja sanoin että katsotaan uudestaan jos olet vuoden raittiina, ja puolikin vuottaa riittää, hae apua ja tukea muualta minä en osannut olla tukena ennenkään en sitä osaa edelleenkään.
Rakastin miestäni edelleen ja meni vuosia ja vuosia ennenkuin pääsin henkisesti irti, ja vieläkin tulee helliä ajatuksia häntä kohtaan. MUTTA ne on niitä haaveita ja kuvitelmia kun hän ei vielä juonut alkoholistisesti vaan oli ns. normaali käyttäjä. Ja ikävä on sitä aikaa kun perhe eli normaalia elämää. On raskas asia käsittää, että viina voi tuhota perhe-elämän ja hajoittaa monen ihmisen elämän. Saattaa turvattomuteen ja ahdistukseen. Niinkuin voi käydä muissakin sairauksissa esim. mielisairaus on yhtä vaarallinen joskus, paha masennus, itsemurha, jne… elämässä ei aina tiedä mitä tulee eteen itsekullakin, toisilla on toisenlaiset ongelmat, tuskin kukaan säästyy vaikeuksilta.
Täytyy myöntää että olen tunne-ihminen, minut on saanut herkästi puhuttua ympäri tunteisiin vetoamalla. En enää kovin herkästi ketään usko, vaikken sitä ääneen sanokaan aina. Väärinhän sekin tietenkin on, että antaa toisen luulla että uskon kaiken. mutta jotenkin nolottaa tuomita aikuisen läheisen jutut ihan höpöiksi. Mieluummin kuuntelen, mutten lähde toimimaan kenenkään toiveiden ja halujen mukaan ellei se ole myös minun oma toive ja halu. Vaikka täytyy myöntää että olen nyt kun olen uudestaan naimisissa tehnyt vastoin omaa halua ja toivetta, suostunut esim. asumismuotoon johon en ole ihan tyytyväinen, mutta ajattelen että on tehtävä kompromissiakin, ei kaikkea saa, voi valita. kaikki ei kuitenkaan mene minun toiveiden mukaan tässä elämässä.
Tulipa purettua tähän omaakin pahaa oloa joka joskus vielä tunkee päälle kun meinaa tulla katkeruus miehiä kohtaan. Ikäänkuin kaikki miehet olisivat pahoja, eihän se niin ole. Mutten enää oli sinisilmäinen ja hölmö, mutten taas aja vain omia etuja, jollaisksi meinasin tulla. tyranniksi joka ei sietänyt mitään epäkohtia. Onneksi pääsin Al-anon ryhmään niin sain opetella hyväksymistä, suvaitsevaisuutta ja tervettä järkeä.
