Hei!
Aviopuolisoni on ns. tuurijuoppo. Selvinä aikoina meillä rullaa arki hyvin, mutta kun putki alkaa niin kaikki menee sekaisin.
Olen nyt tullut siihen tulokseen että oma asunto on ainut vaihtoehto. Mutta en haluaisi avioeroa. Tunteita on niin paljon.
Haluaisin kuulla muiden kokemuksia tälläisestä tilanteesta, että olette muuttaneet erillenne alkoholisti puolisostanne, mutta jatkaneet avioliittoa. Kuinka teidän on käynyt?
Hei!.
Tervetuloa tänne linkkiin! Kyselit kokemuksista omasta asunnosta…Olen ollut naimisissa 35 v ja oman asunnon olen ottanut reilu vuosi sitten,kun en enää jaksanut sitä joka viikonloppuista juontia.Hommasin tavaroita,huonekaluja pikkuhiljaa asuntoon,jonka jälkeen vasta hänelle siitä kerroin.Alkuun suututti valtavasti,kun joutuu omasta kodista lähtemään,mutta siihen on tottunut pikkuhiljaa.Puoliso ei tietenkään siitä pitänyt ja toistuvasti on anellut takaisin.Humalapäissään tulee sitten textiviestiä välillä jos jonkinmoista,joten olen joutunut joskus sulkemaan puhelimenkin.Tunteet ovat käyneet vuoristorataa.Viikonloppuna kun tietää että hän ottaa,niin on helppo olla omassa kämpässä,mutta viikolla taas kun hän on selvinpäin niin tuntee syyllisyyttä.Olemme sopineet että pari yötä viikolla olen yhteisessä kodissamme. 
Puoliso ei halua eroa ja minä en halua jatkaa tällaista elämää jossa alko on kuvioissa mukana.Aika näyttää mihin tämä päättyy…löyhässä hirreessä roikutaan 
Voimia sinulle ratkaisuihin.
No erillään asuminen on varmaan suunnilleen ainoa mahdollisuus siihen että voi oman kattonsa alla laatia säännöt hyväksyykö juomista vai ei. Mitä sen oman kodin ulkopuolella taas tapahtuu, niin sitä ei voi hallita yhtään sen paremmin kuin ennenkään. Eli juoppo juo jos on juodakseen.
Jos tunne-asioiden kannalta asiaa lähestyy, niin mahdollisuudet on täysin loppumattomat miten oma mieli reagoi ja vastaavasti miten juopon tunne-elämä päättää asian tulkita. Yleensä juova alkoholisti ottaa kaiken merkkinä siitä, että on juotava lisää. Oma mieli voi askarrella juopossa, vaikka hän olisi 1000 kilometrin päässä. Mutta antaahan erillään asuminen eri tavalla mahdollisuudet rakentaa omaa kotia ja omaa mieltä siihen suuntaan, että tulisi onnelliseksi kenenkään juomisesta huolimatta.
Itse kallistun sille kannalle, että alkoholismisairauden ollessa kyseessä, niin juovan henkilön tulisi lopettaa juominen kokonaan. Se on ainut vaihtoehto joka minulle kelpaa parisuhteessa nykyään muutenkin, eli puoliso joka ei juo ja sillä selvä. Muuten ei ole yhteistä elämää, eri asunnoissa eikä samassa. Olen sitä mieltä, että suostumalla asumaan saman katon alla juovan alkoholistin kanssa, tulee helposti osoittaneeksi juopolle, että asiat eivät ole liian huonosti vielä koska “minäkin jaksan vielä sinua katsella”, joten siinäkin mielessä erillään asuminen voi olla hyvä. Joten jos asiat ovat omasta mielestä huonosti, niin sehän edellyttää toimenpiteitä. Ja yksi toimenpide siinä voi olla erilleen muutto.
Voimia sinulle jellonatar 
ja kiitos kun vastailitte
Ääääääh, ajatukset on jotenkin niin sekaisin, en meinaa saada kirjoitettuakaan mitään…
Mieheni alkoholismi on siis mennyt koko ajan pahempaan suuntaan. On ollut rattijuoppous, telonut itseään, ravattu päivystyksessä, masennusta yms. Ja putket on koko ajan pahempiä. Mies vaan vajoaa syvemmälle. Arki kuitenkin meillä menee hyvin, mutta sinnekkin ne alkoholismin lonkerot yltää, sitähän ei voi mitenkään välttää.
Olen itsekkin alkoholisti, nyt puoli vuotta raittiina. Uskallan sanoa jo raittius. Tämä oma alkoholismista toipuminen on avannut silmät ihan kunnolla ja olen tajunnut asioita paljon laajemmin… Jos jään asumaan mieheni kanssa saman katon alle, retkahdan itse. Ennemmin tai myöhemmin. Siitä seuraisi todennäköisesti oman työpaikan menetys ja vajoaisin itsekkin taas alas päin.
Ja jos asun kotona, olen tavalla tai toisella mieheni juomisen mahdollistaja. Vaikka kuinka olen muuttanut sen osalta omaa käyttäytymistä, en aina pysty olemaan esim. menettämättä hermoja josta seuraa nalkuttaminen.
Olemme sopineet siitä että juominen ei tule kotiin. Mutta ei mitkään rajat todellakaan pidä. Aina mies tulee jossain vaiheessa kotiin juomaan. olen silloin ihan hermoraunio, pelkään että mies kaatuu kotona, en saa kunnolla nukuttua, olen töissä väsynyt…
On vain nyt pysyttävä päätöksessä ja muutettava omaan asuntoon, sitten sen näkee mihin tilanne muotoutuu. Voihan olla että vaikka en nyt haluaisikaan avioeroa, tilanne voi olla toinen sitten myöhemmin.
Kyllä mäkin mietin sen asian monelta kannalta aikoinaan, luin myös monia tarinoita ja al-anonissa opin, että alkoholistista irroittautuminen on mahdollista ihan tässä ja nyt, ennen koko muuttoakin löytää se mielenrauha kun toteuttaa askelia ja saa vertaistukea itselleen.
mutta samalla mietin, että se on todellakin paradoksi. Kuinka osoittaa toiselle että en halua tämän kuolevan alkoholismiin, jos samalla sietämällä häntä saman katon alla, osoitan että minulle se on yhdentekevää ja jopa suotavaa.
Miten toteuttaa yhtä aikaa itseään ja omaa käsitystään, kun sallii toisen laisen toteuttamisen siinä vieressä, jossa läheinen juo itseään huonoon kuntoon ja minun pitäisi jollain keinolla osoittaa että olen asiasta jotain mieltä, tai osoittaa se kuika en ole siitä mitään mieltä vaan olen irroittautunut tms:D
Mä koin sen niin mahdottomaksi että vaikka olisin voinutkin olla täysi viilipytty ja rukoilla aamenta joka ilta samalla kun toinen rykii kännissä…niin ei se vaan jotenkin mulle sopinut. Mut jotkut väittää että se irrottautuminen ON mahdollista. Samalla tajusin sen, minkä olen kyllä tavallaan aina tajunnut, ettei ihmisten välinen rakkaus ole sitä että “asutaan yhdessä” kun eihän se ole kuin neljä seinää ? Sekö on rakkauden määritelmä, että jos asutaan yhdessä niin silloin rakastetaan. Ja jos ei asuta, se on ero ja rangaistus? Kiehtovampaa on sellainen universaalimpi käsitys, että kaikki on eliöt on sielultaan yhteydessä asumismuodosta riippumatta.
[quote=“Ehk”]
ettei ihmisten välinen rakkaus ole sitä että “asutaan yhdessä” kun eihän se ole kuin neljä seinää ? Sekö on rakkauden määritelmä, että jos asutaan yhdessä niin silloin rakastetaan. Ja jos ei asuta, se on ero ja rangaistus?/quote]
Tosi hyvä oivallus! Vaikkei olisi alkoholiongelmaakaan, saattaa jollekin parille sopia paremmin se, että on myös omat elämät omissa asunnoissa. Tai ainakin mahdollisuus siihen. Eikä se tarkoita sitä, että rakkautta olisi vähemmän. Jokainen ihminen on yksilö, niin myös jokainen ihmissuhde erilainen. Josta seuraa, että myös toteutustapoja voi olla erilaisia.
Tulin pitkästä aikaa käymään sivustolla, ja tämä otsikko ja viestit kolahtivat niin että haluan jakaa omia kokemuksiani teille. Olen muuttanut puoli vuotta sitten omaan asuntoon teini-ikäisen lapsen kanssa. Elämä on asettunut pikku hiljaa omiin uomiinsa. Helppoa ei ole ollut, mutta päivääkään en ole katunut muuttoa! Kotona oli meno aikaa hurjaa loppuajasta. Vuosia on miehellä ollut juominen ongelma, en tiedä missä vaiheessa se pääsi niin voimakkaasti pahenemaan että ennen kuin havahduin oli mies pahasti koukussa. Olin uskonut hänen selityksiään, ja halusin vielä pitkään ongelman havaittuanikin uskoa niihin ja hänen lupauksiinsa asioiden muuttumisesta. Nyt tiedän kuinka tyhmää se oli. Mutta se tie oli käytävä läpi ennenkuin olin kypsä muutokseen. Ja minun tieni jatkui vielä kivikkoisena polkuna koska pelkäsin miestäni enkä uskaltanut lähteä…alkoholi muutti hänen persoonansa agressiiviseksi. Katui sitä aina jälkeenpäin mutta jälleen oli sama edesssä hänen juotuaan. Koskaan ei lyönyt mutta uhkaili ja tuuppi minua ja kertoi kuinka ansaitsisin saada turpaani. Hän rikkoi ja piilotteli tavaroitani. Pelottavat raivokohtaukset huutoineen kuuluivat kuvioon. Tunnen syyllisyyttä siitä mitä lapseni on saanut nähdä ja kuulla, ja hänen vuokseen viimein sain itsestäni irti sen että vuokrasin oman asunnon. Muutto oli sekä henkisesti että fyysisesti raskas. Pikku hiljaa ovat tavarat asettuneet paikoilleen, ja asunto alkanut tuntua kodilta. On ihana tulla kotiin kun tietää ettei siellä ole mitään pelättävää, eikä tarvitse epäillä mitään! Mies on yrittänyt sabotoida elämäämme monin tavoin, mutta olen pysynyt kovana enkä ole näyttänyt hänelle pelkoani. Se on tosiaan sanottava, että kyllä tuollainen irtiotto pitkästä suhteesta vaati jonkinlaista itsensä kovettamista, ainakin minun kohdallani. Olin niin pitkään anteeksiantavainen ja otin syyt ongelmista omille harteilleni (näinhän minulle vakuutettiin miehen taholta, että ongelmat johtuvat minusta). Sitä kadun, että edes yritin “parantaa” miestä koska käsittääkseni se juuri sai vihantunteet hänessä heräämään minua kohtaan. Olisi kannattanut muuttaa pois heti kun alkoholi alkoi aiheuttaa ongelmia. Mutta on niin helppoa olla jälkiviisas, ja inhimilllistä yrittää auttaa ja uskoa pitkäaikaista elämänkumppania. Vielä en ole virallista eroa hakenut, sillä meidän olisi pystyttävä puhumaan asioista. Se vain on vaikeaa koska en mielellään edes tapaa häntä kahden kesken koska en voi tietää milloin hän on selvin päin…Löysässä hirressä ollaan kuten Jellonatarkin kommentoi omaa tilannettaan. En voi kuvitella paluuta siihen helvettiin jossa elimme, mutta toisaalta toivoin että mies ryhdistyisi lähtömme jälkeen ja saisi elämänsä kuntoon jotta voisimme fiksusti sopia erosta. Asiat siis täysin avoimina jatkosta, mutta ehkäpä päätökset kypsyvät pikku hiljaa - näin uskon. Aion nauttia kesästä ja tavata ystäviä, käydä tapahtumissa ja matkustella. Olen energinen ja huomaan huumorin ja naurun palanneen! Lapseni voi hyvin ja on tyytyväinen kun saa elää rauhaisaa elämää. Minun kohdallani tämä erillään asuminen oli ainut mahdollinen ratkaisu, mutta tietysti jokainen parisuhde on erilainen ja jokaisen on tehtävä päätös omalla kohdallaan. Toivon voimia kaikille kipeitä ratkaisuja punnitseville <3
Usein erilleen muuttaminen on ensimmäinen oikea askel, tehdäänpä se oikeasta tai väärästä syystä. Väärällä syyllä tarkoitan sitä syytä, että “se tajuaa mitä menettää ja lopettaa juomisen” koska toisen raitistaminen on tuhoon tuomittu tie.
Vaikka muutto tapahtuisi mistä tahansa syystä, se antaa mahdollisuuden tutkia itseä ja omia oloja rauhassa. Ainoa mikä siinä haittaa ja toipumista hidastaa, on se, että helposti unohtaa mitä saatanallista paskaa ne yhdessäolon hetket oli. Hienot hetket tuntuu hienommilta ja huonot unohtuu kokonaan. Ikävää vollotetaan. Kuunnellaan lupauksia ja uskotaan. Kohta kokeillaan uudestaan. Työnteko ja harrastukset on pakko lopettaa kun ei jaksa muuten miettiä koko ajan, erotako vai ei.
Silti mahdollisuudet selvitä ovat paremmat kun asuu eri osoitteessa. Koska joskus, kun tarpeeksi hakkaa päätä seinään, tulee se oivallus: minä pärjään, minä voin paremmin. Jos siitä on apua, voi miettiä että kyllä minä löydän paremman. Ei heti kannata sitä toteuttaa, mutta saa siitä ajatuksesta jo lohtua.
Tiedättekö, minä tulin juuri matkalta. Minä kävin 5000 kilometrin päässä kotoa. Minulla ei olisi ikinä ollut rahaa tai voimia tai edes tahtoa lähteä kauas lomalle, kun olin hullun exän kanssa. Nyt oli ja kävin ja näin kaikkea ja nykyinen puoliso oli parasta matkaseuraa, olimme selvinpäin ja koimme uskomattomia asioita. Takaisin tulimme kauniiseen kotiin ja iloisina menimme takaisin töihimme.
Vertaan ilkeyttäni tätä tilannetta menneisyyteen. Ennen lomaa kevättalvella ex Kreikkaa mietti tai Espanjaa. Olisi lämmintä ja ihanaa. Hän hemmottelisi minua ja olisi erilaista kuin kaikki edelliset lomat, kun hän oli juonut yötä päivää. Loma lähestyi. Mielensä kiristyi. En tohtinut montaa kertaa kysyä, mitä nyt kerran uskalsin tiedustella, kävisikö se ja se lentoyhtiö kun oli tarjous. Vastaus oli tiukka. Ei ole aikaa kun on vain neljän viikon loma eikä ole rahaa. Tässä vaiheessa ei vielä taisteltu ulosoton kanssa ja asunto oli edullinen, hänen palkka hyvä ja minullakin kohtalainen palkka. Kirpaisi, kun tajusin juomisen ohittavan häämatkan. Loma olisi ollut edullinen ja meillä oli siihen varaa, mutta häntä ei enää kiinnostanut. Sanoi, että ehkä ensi kesänä.
Taisin sen kesän vielä katsoa, en enää muista, mutta mitä varten? Koska vaikka se pettymys oli järkyttävä, lupaus tulevaisuudesta tuli heti perään.
Lomahommat ei olleet edes pahinta. Kaikkea muutakin pientä ja isoa inhottavaa tapahtui ja minä välillä kiehuin ja välillä itkin, niin säälin itseäni. En ymmärtänyt alkoholismia sairautena vaan uskoin sen olevan päätettävissä koska juo ja koska lopettaa juomisen, josta alkaisi se meidän ihana elämä. Tämän vuoksi kun eka kerran muutin pois, muutin kahden viikon päästä takaisin. Se oli minulle kallis homma ja maksoin sitä monta vuotta. Kun toden kerran muutin pois, oli tarkoitus yksin muuttaa mutta otin hänet mukaan. Vain heittääkseni hänet ulos hetken päästä. Ja sitten vielä yksi kokeilu, jonka päätteeksi melkein hengestäni pääsin. Onneksi siitä sentään ymmärsin päästää irti. Huhhuh.
Että jos olette viisaampia kuin minä, lähdetty nyt heti sen eka kerran, koska sitä seuraa se kolme kertaa ja vasta sitten ehkä ymmärrys, että parempi ilman. Pääsette nopeammin eroon. Vaikka hän on maailman ihanin ihminen selvinpäin.
Äh. Tämä nyt oli tällainen vuodatus. Ehkä vähän pilke silmäkulmassa koska iloa pitää olla ja helvetistä pääsemiseen auttaa sekin, jos sille ihan vähän osaa nauraa. Edes jälkikäteen. Tsemppiä teille. Löydätte polkunne, omani ovat olleet vapaat jo monta vuotta! Kiitän tätä palstaa, Al-Anonia ja exää, joka yritti tappaa minut, koska vasta silloin ymmärsin paeta ilman että olisin haikaillut takaisin. Ja tämä pako on ollut ihanaa. On ehkä hämäystä puhua enää pakenemisesta, mutta se on sitä mustaa huumoria.
Unohtui vielä sanoa, että alussa ex joi vain viikonloput ja lomat ja arkisin hoiti työnsä ja kotiakin. Ja oli ihana. Kyllä se tahti sitten kiihtyi nopsaan kun oli riittävä määrä harjoittelua alla. Nuo erojen ajat joi enemmän ja sitten teki ryhtiliikkeen, että haksahdin takaisin. Lopulta ei juonut ollenkaan mutta oli kireä kuin viulun kieli.
Ilmalaiva, minua piristi tämä huomio, ja osasitpa sanoa sen nasevasti.
Samaa mieltä, että mitä nopeampaa tekee sen ensimmäisenkään asian mikä mielenpäällä pyörii, esimerkiksi puheeksiottaminen, asunnon etsintä, avun hakeminen, puhelu tänne, puhelu tuonne, sitä nopeampaa saa nähdä mitä siitä seuraa. Se lamaantunut olo joka on ennen ensimmäistä tekoa, katoaa kyllä. Toimintakyky lisääntyy toimimalla, ei makaamalla. Sitten kun siitä ensimmäisestäkin asiasta seuraa hyvin vähän tai ei mitään, lyhyen tähtäimen pikakriisiä lukuunottamatta, niin pääsee nopeammin järkyttymään siitä, että mitään ei tapahtunut muuta kuin osoite vaihtui.Ainakin toivotut seuraukset voi olla vähäisiä, jos tarkotitus on juopon raitistaminen ja itsekin suurilta tuntuneiden toimenpiteidensä jälkeen retkahtaa parisuhteeseen takasin,. tapahtumaketjun seuraamienn voi ollakin se ämpärillinen kylmää vettä niskaan, joka tarvitaan joskus sen tajuamiseen, että mua ei tarvita tässä suhteessa siihen mihin luulin, jos tarvitaan mihinkään.
