Arthur Dentin opintovihko

Hei,

Tapana näyttää olevan, että niin halutessaan voi esittäytyä palstan muille kommentoijille. Pidän tätä itselleni yhtenä keskeisistä opinto- ja vertaistukipalveluista tällä hetkellä, joten ajattelin pari riviä laittaa.

Jälkeenpäin olen pohtinut, että olin varmaan nuorempana ihan hukassa kaikkien niiden myllerrysten kanssa mitä päässä liikkui. Koti ei ollut sieltä kaikkein rikkinäisimmästä päästä, mutta ei mikään hirmu onnellinenkaan. Molemmat vanhemmista joivat aika paljon, äiti alkoholismiin asti. Isä on vähintään suurkuluttaja, luultavasti alkoholisti hänkin. Iso osa koko heidän kaveripiiristään dokaa.

Hautauduin lapsena aika pitkälti omiin oloihini ja tartuin pulloon heti kun sitä kaveripiirissä alettiin kokeilla, siinä 15-vuotiaana. Alussa ei tietenkään ollut mitään riippuvuutta, mutta kun huomasin miten paljon mulla ja etanolilla synkkasi, niin aloin hakemaan hyvää oloa pullosta aikaa myöten vaan useammin. Se tuntui hyvälle.

Plus että mua pidettiin hyvänä juomaan, en koskaan sammunut ja oksentelinkin vaan harvoin, joten tavallaan hain myös statusta kovalla dokaamisella. Olen edelleen melko hyvä kestämään etanolia, “harjoittelua” takana varmaan parikymmentä vuotta, josta viimeiset noin viisi vuotta hieman intensiivisemmällä tasolla. Tarkoitan, että mukaan tulivat parisuhdeongelmat, pullojen piilottelut, taloudelliset vaikeudet, masennus, etc.

Tosin henkisiä ongelmia mulla on ollut aina, oireilin ilmeisesti jo ala-asteella. Tätä nyt vielä ehkä selvitellään, katsotaan.

Puhumaan en ole oppinut ikinä, kenellekään, mistään. Tietokonetta opin käyttämään loistavasti melko aikaisin, sille kun ei tarvinnut puhua. Tyttöjä en tavannut, diskoissa kävin vetämässä pään täyteen. On oikeastaan ihme, että minulla on tällä hetkellä perhe, vaimo ja kaksi lasta. Tai no, on vielä. Taisin vain päättää että saan itselleni perheen ja huijasin vaimon tykkäämään itsestäni, lukemalla käyttäytymisestä mitä on hakusessa ja mukautumalla toiveisiin. Vaimo on minulle raivoissaan, syystä. Hän ei ole enää viime aikoina paljoa minua kiinnostanut, enkä jaksa lapsiakaan hoitaa, kuin juuri sen verran mitä pidän pakollisena jotta täytän mielestäni normin mukaisen isähahmon määritelmän. (Älä kysy mikä se on, en tiedä.) En saa lapsistani enää hyvän olon tunnetta, tuntuu että he vievät vain energiaa.

Mutta siis se mitä tässä koitan sopertaa on, että mulla kyllä on tunteita, rajujakin, mutta en saa niitä aina ulos. Tai jos saan niin tuon ne ilmi niin voimakkaina, että ihmiset pelästyy. Pidän mahdollisimman pitkään kaiken sisällä kunnes sitten padot murtuu, joko ryöpsäytän kaiken ulos tai dokaan muutaman päivän että olo tasoittuu. Ja tästä siis haluan päästä eroon.

Haluan lopettaa, en vähentää. Olen aiemmin kokeillut vähentämistä, mutta se ei onnistunut. Jos saan elämääni hyvää oloa ilman alkoholia, voin olla ilman koko loppuelämäni. Jos en saa… no. Voi olla että palaan ryyppäämään ja elämäni valuu katuojaan. Mutta yrittää täytyy. Ja aion käyttää kaikki keinot vankistaakseni päätöstäni. Voi olla että tälle opintovihkolle muodostuu jäsennellympi muoto, voi olla että roiskin tänne vain ajatuksiani.

Niille joille Arthur ei ole tuttu: nimimerkkini on Douglas Adamsin kirjasta Linnunradan käsikirja liftareille. Valitsin sen siksi, että Arthur joutuu aikamoisen psyykkisen kriisin keskelle kun maapallo tuhotaan ja hän joutuu lähtemään kotiplaneetaltaan. Kirjailija käsittelee Arthurin kriisiä kirjoissaan melko vähän, mutta voin vain kuvitella minkälaista on ollut opetella elämään kokonaan uudella tavalla. Tähän siis itsekin pyrin, uudenlaiseen elämään.

P.S. Jos et ole lukenut kirjaa, suosittelen, oikeastaan koko viisiosaista trilogiaa (sic!). Kirjasarja on scifi-huumoria parhaimmillaan.

P.P.S. Uudelleensyntymiseni päivämäärä oli maanantaina, olen siis vielä hyvin hyvin pieni. Ethän siis anna liian masentavaa kommenttia heti alkuun. Kiitos.

“Kunnollisen” miehen mallin olen oppinut kirjoista, televisiosta, koulusta, jne. (Kotoa mallia ei saanut) Ja kun itselleni on selvinnyt, etten ole lähelläkään tuota mallia vaikka olen niin itselleni uskotellut, olen alkanut häpeämään käytöstäni. (eli juomistani) Muistan myös esim. raakkuneeni työporukan ringissä kilpaa heitä reppanoita jotka ovat retkahtaneet alkoholiin. “Vitun luuserit, hahaha!” Tietenkin häpeän myös tuon tapaisia tekemisiäni ja ajatuksiani.

Isoisäni joi, tasoitellen sillä stressiään, teki töitä johtotehtävissä 60-70 -luvuilla. Tiettävästi isoäitini joi myös, luultavasti läheisyyden puutteesta, sillä isoisä oli paljon poissa kotoa. Ja molemmat tietysti traumatisoituneita sotaorpoja, evakkoja. Äitini juo ja hänellä on ollut monta juopottelevaa miesystävää elämässään. Kasvatti-isäni juo. Velipuoleni juo ja käyttää huumeita. Siskopuoleni ei juo, mutta hän muuttikin pois perheestämme jo 12-vuotiaana.

Muistan joskus vaimolle selitelleeni juomistani geeneillä. Muistan myös selitelleeni sitä kasvuympäristölläni. Voi olla, että geeneissäni on tekijöitä, jotka tekevät aivoni herkemmiksi alkoholin aiheuttamalle mielihyvälle. Voi myös olla, että kasvuympäristöni on ollut ongelmainen ja olen pyrkinyt ratkaisemaan ongelmia sillä ainoalla oppimallani tavalla; juomalla.

Nämä seikat eivät poista sitä tosiasiaa että kättäni, joka tuopin huulilleni nostaa, ohjaa minun aivoni. Sitä ei ohjaa isoisäni aivot, ei äitini aivot. Minä itse ohjaan omaa kättäni, omaa elämääni. Oletetaan että geenit ovat paskat ja kasvuympäristöni on paska. Niin raskaalta kuin tuntuukin ottaa vastuu paskoista geeneistä ja paskasta kasvuympäristöstä, on se pakko tehdä, jos haluaa kokea jotain muuta kuin paskaa loppuelämänsä aikana. Ja jos oletetaan ettei noita tekijöitä ole, lopputulos on sama.

Minulla on utuinen kuva siitä miten kunnollinen mies toimii ja elää. Haluan selvittää onko minusta siihen.

Tämän opin tänään.

P.S. Ajattelin ensin alkaa kirjaamaan ylös kaikki ne päivät joina olen ollut juomatta. Mutta se tuntuisi jotenkin hassulta, sillä ei minun ennen vanhaankaan tehnyt mieli joka päivä juoda. Alankin siis vaan listaamaan niitä päiviä, joina on tehnyt mieli, mutta en ole juonut. Jos retkahdan, aloitan nollasta. Tai siis, minähän en - :smiling_imp: vieköön - retkahda. Tänään tulin ryhmästä ja menin kauppaan. Kaupan vieressä oli Alko, joka aiheutti vanhan läikähdyksen rinnassa: hakeako sixpack nelosta ja pieni tuikkupullo kotiin? En hakenut, tämä siis olkoon päivä numero 1.

Kerroin tänään vaimolle lääkärin vastaanotolla, etten ole varma olenko koskaan rakastanut häntä. Vaimo taisi vähän suivaantua, mutta kysyi kuitenkin tekstiviestillä vähän ajan päästä, voisinko etsiä hänelle jonkin tukiryhmän. Lupasin auttaa. Vieläkään ei ole oikeasti ikävä lapsia. Halaisin heitä kyllä lämpimästi jos he juuri nyt vieressä olisivat, mutta ei tee mieli leikkiä heidän kanssaan.

On surullinen, mutta samalla oudon helpottunut olo. Toivottavasti huomenna on kaunis ilma, että pääsee vaikka metsään valokuvaamaan.

Tänään en oppinut mitään, mutta sain paljon johtolankoja joita pohtia. Olutta ei tee mieli, se on ensisijaisesti helpottavaa, mutta myös vähän oudon surullista.

Lähden kauppaan, sillä aikaa kun vaimo menee lasten kanssa ulos. Ennen vanhaan olisi kuvio ollut seuraava: 1) iltapäiväoluset 2) kauppareissulla sixpack 3) kaverin kanssa “keilaamaan”.

Tänään aion käydä vain kaupassa.

Tämä on päivä numero 2.

Moro, miten menee? Olen odotellut Artturin opintovihkoon jatkoa, toivottavasti sitä on luvassa? :slight_smile:

Alkoholistivitsi:

Onko parempi olla relativisti, jolla on absoluuttinen sävelkorva, vai absolutisti, jolla on suhteellinen sävelkorva?

Ja sitten vaivautunutta hahatusta kolmannella. :laughing:

Ihan ok, kiitos kun kysyit. En ole ehtinyt paljoa kirjoittelemaan, olen lukenut aika paljon ja vuokrannut varmaan kahdeksan leffaa tällä viikolla. Kyseessä ei ole todellisuuspako, kaipasin taukoa näistä henkimaailman hommista ja netistä. Tai ehkä se oli, en tiedä. :slight_smile:

Kaipasin viiniä keskiviikkona kun käytiin kaverin kanssa syömässä pihvit. Tilasin sen sijaan alkoholittoman oluen, eikä se maistunut kovin hyvältä. Pitää alkaa etsimään jotain hyviä ruokajuomia. Tässä auttaa, että viinin (alkoholin) juominen ruuan kanssa on opittu maku. Ensimmäisiä kertoja viiniä maistavat eivät yleensä pidä sen mausta, en minä ainakaan tykännyt. Olen tehnyt aika paljon töitä sen eteen, että olen alkanut juomaan ruuan kanssa viiniä, kaiken järjen mukaan voin siis oppia siitä myös pois.

Vesi on liian laimeaa, se ei iske samalla tavalla “takaisin” hyvää pippuripihviä vastaan. Kokis menee toki burgerin kanssa, mutta ei hyvän pihvin kanssa. Maitoa juovat lapset ja vasikat, sitäpaitsi se maistuu pahalle. Piimä ja kotikalja toimii kotiruuan kanssa.

No, pitää alkaa tehdä kokeiluja tehosekoittimella, ehkäpä löydän jonkun maustetun tomaatti-porkkanajuoman joka toimii. Toinen juttu on sitten se, suostuuko kukaan kokki sitä mulle ravintolassa tekemään. :slight_smile:

Ainiin, keskiviikko oli päivä numero 3.

P.S. Seurasin kiinnostuneena toisessa ketjussa suurkuluttaja-alkoholisti -keskustelua. Alan itsekin taipumaan sille kannalle, että kun alkoholin vaikutukset aivoista alkavat pikkuhiljaa poistua, näkee oman alkoholisminsa selvemmin. (sic) Siksi olen sitä mieltä, että kaikille suomalaisille tekisi hyvää olla joskus vaikka puoli vuotta kokonaan ilman.

Ja alkoholin tunkeminen ruokiin.
Mä olen lapsesta asti yökännyt likööritäytteisiä konvehteja, aivan ala-arvoista tavaraa. Samoten kuin alkoholilla maustetut ruoat.

Veden tarkoitus ruoan kanssa ei olekkaan iskeä takaisin vaan puhdistaa makunystyrät seuraavaan suulliseen. Ihan paras ruokajuoma kylmänä sitruunalla ja mintulla maustettuna.

Kerran jo tänne kirjoitin, mutta johonkin se hävisi…
Huomenta Arttu, kiva kuulla sinusta ja raittiutesi jatkumisesta. Ollaan samaan aikaan pölähdetty tänne, niin heti huomasin kun sinua ei näkynyt.
Ruokajuomana itse käytän kivennäisvettä, sopii joka evään kanssa :smiley:

Vahvasti hapotettu kivennäsivesi maistuu minullekin. Toinen, josta olen alkanut pitää on tonic-vesi. Nuo opitut makuellämykset todellakin häviävät. Punaviini alkaa vähitellen tuoksua pilalle menneeltä marjamehulta ja konjakki lähinnä vessanpytyn pesemiseen sopivalta liuottimelta. :smiley: .

Martti Paloheimo, Suomalaisen lapsuuden haavat, s. 148, “Isättömän pojan syndrooma”:

[i]"Alkoholi saattaa muodostua raisujen poikamiesvuosien jälkeen vaaralliseksi ongelmaksi, varsinkin, jos taustaneuroosia on paljon mukana. Monen lupaavan miehen ura on kaatunut siihen. Ei huomata, että kaikella on aikansa, myös juhlimisella. Oikeaan aikaan painettu jarru auttaa tässä niinkuin auton ajossakin. Tällä kohdin pitää valitettavasti paikkansa vanha tieto “seura tekee kaltaisekseen”.

Näiden seikkojen (vammaisuuden, adent huom.) tiedostaminen omassa itsessä täysin omin päin on vaikeata. Kaikkein vaikeinta on tajuta se keskeinen asia, josta kaikki ongelmat loppujen lopuksi johtuvat: oman miehisen olemuksen hataruus. Mies onkin, kun kaikki olennainen riisutaan, perusolemukseltaan vielä “polvihousuinen pikkupoika”, kuten eräs potilaani asian ilmaisi. --clip-- Oman keskenkasvuisuuden myöntäminen on sietämättömän vaikeata."[/i]

Paloheimo kuvaa kirjassaan oireiluni hätkähdyttävän tarkkaan:

  • Ei pitkälle tähtääviä suunnitelmia elämässä.
  • Välttää vastuullisia tehtäviä.
  • Pyrkii hyötymään naispuolisista kumppaneistaan nopeasti.
  • Huoleton rahankäyttö, tuhlaavainen.

Ynnä tietenkin railakas alkoholin käyttö, jolla häiritsevät tunnetilat turrutetaan. Myös piittaamattomuutta perhettä kohtaan, juhlimaan lähdetään silloin kun siltä tuntuu.

Mielenkiintoista sinällään. Jos minun tulisi määritellä käsite hengellinen tyhjiö, niin tästä saisi aika hyvän alun määrittelylle. Hieman laajentasin tuota “nasipuolisia kumppaneita” koskemaan ihmissuhteita laajemminkin. Huolettomasta rahankäytöstä ja alkoholista rakentaisin yhdistävän teeman, joka liittyy nopeaan nautintoon.

Auttaisiko vaivaan, jos hetken pohtisi, mitä toivoisi itsestäään kerrottavan 50-vuotispäivillään?

Joskus ennen muinoin olisin vastannut tähän jotain lakonisesti tyyliin:

“Vanha kunnon Arthur-juoppo oli meille kaikille rakas. Muistamme hänet eritoten hauskana seuramiehenä…” :mrgreen: