Apuja pelipirun riivaamille..

Hei lukija,

Näin vuoden 2019 loppu puolella ja toivottavasti, kokonaan pelaamattoman Uuden Vuoden kynnyksellä ajattelin purkaa omaa pelaajan uraani, 2 vuotta kestänyttä toipumisprosessiani sekä kaikkia niitä myötä/ja vastamäkiä, jotka tässä taistelussa pelaamattomuuden puolesta on tullut eteen.

Täällä kun lukee porukan tarinoista pelaamisen pirua vastaan, tulee huomattua, että moni on oman ongelmapelaamisen alkuvaiheessa ja usko siihen, että oma pelaaminen pysyy hanskassa, on monella vielä aika yltiöpositiivisessa/jopa harhaisessa ajatusmallissa eikä pohjakosketus ole selvästikään vielä tullut ajankohtaiseksi.

Ymmärrän sen ja itse ajattelin pitkään vielä tässä 2 vuoden prosessin aikana, että näin todella on. Tosiasia on kuitenkin se, että mikäli olet ongelmapelaaja, palaamisesi on pakonomaista, käytät siihen enemmän rahaa kuin olisi mahdollista, huijaat itsesi/läheisiäsi pelaamisen suhteen, tavoittelet suurvoittoa ”joka korjaa kaiken”, pelaat useita tunteja niin, että ajan- ja paikan-käsite on hämärtynyt, laskut jäävät maksamatta, pelaat palkan ja joudut lainamaan vuokraan, ruokaan, vuokraan rahaa, kun olet pelannut palkkapäivän koko kk-palkan, olet hyvin vahvasti peliongelmallinen peluri. Peliongelmainen peluri ei voi PELATA OLLENKAAN ja tämän tajusin vasta nyt loppusyksystä, 2 vuotta ongelman kanssa painineena.

Alla muutamia akuutteja asioita (Itselläni& monella toimineita), joita jokaisen pelaajan tulisi tehdä , jotta pelaamisen pystyy OIKEASTI lopettamaan ja alkaa toipumaan sairaudesta peliriippuvuus.

  1. Lopeta pelaaminen, tee päätös ja tee pelaaminen mahdollisimman vaikeaksi.
    Laita alla olevan sivun ohjeiden mukaan peliestot n. 400 kasinoon. Tämä on itselleni toiminut tosi hyvin.
    paihdelinkki.fi/fi/oma-apu/raha … sulkeminen

  2. Laita Trustlylle ja Eutellerille kiellot rahansiirtoihin verkkopankissasi. Et voi tehdä kasinosiirtoja.
    Molempiin pitää lähettää viestiä ja kertoa peliongelmasta. Verkkosivuilta löytyy yhteystietolomakkeet ja Trustly palvelee vain englanniksi.

  3. Kerro lähipiirillesi ja ystävillesi ongelmasta. Kerro mitä peliongelma on, mikä sinun tilanteesi on ja rehellisesti, paljon sinulla on kertynyt velkoja? Jos mahdollista, luovuta verkkopankkitunnuksesi akuuttivaiheessa esim. puolison hoteisiin. Varaudu toisen järkytykseen. Ymmärrä se ja hyväksy alkushokki. Kun tämä on mennyt ohi, keskustelkaa aiheesta ja kerro mistä on kyse, näytä aiheesta lisätietoja, vertaistarinoita netistä, jne.

  4. Maksa tärkeimmät laskusi: vuokra, sähkö, puhelin, vakuutukset, ruoka. Laitan nämä aina menemään palkkapäivänä suoraveloituksena ja nosta tarvittaessa ylimääräiset rahat pois tililtä – anna luotetun henkilön haltuun.

  5. Soita peliongelmaisten apulinjalle: Peluuri, tiltti, yms. Hakeudu esim. pelipoikki-ohjelmaan, ala käsittelemään aihetta ja tekemään ohjelmaan liittyvää viikko-ohjelmaa, yms. peluuri.fi/fi

  6. Ota yhteyttä kuntasi velkaneuvontaan – hakeudu sinne, selvittäkää yhdessä tilanteesi, lainasi, yms. oikeus.fi/oikeusapu/fi/index/ta … vonta.html

  7. Soita pankkiisi, kerro tilanteesi ja miettikää mitä asialle voisi tehdä? vai voiko mitään.

  8. Katkaise velkaantumisen mahdollisuus – Jos luottotiedot tallella, hae vapaaehtoinen luottokielto. asiakastieto.fi/omatieto/fi … P4QAvD_BwE

  9. Jos ulosotto näyttää ainoalta vaihtoehdolta, niin koita maksaa mahdollisimman paljon pieniä lainoja pois. Näin vältyt turhilta taulukkomaksuilta, jotka seuraavat ulosotossa ensimmäiset 2 vuotta /per jokainen laina. Koita myös sopia maksusuunnitelma perintäyritysten kautta.

  10. Varaudu raskaisiin vuosiin, jossa on tiukkaa ja elämä ahdistaa usein. Itsellä on mennyt 2 vuotta oppia rahan käyttö kokonaan uudestaan ja se ei ole ollut kovin helppoa, koska rahan käyttö on ollut melko holtitonta koko aikuisiän. Vanha koira ei kovin nopeasti opi uusia temppuja.

  11. Ole itsellesi armollinen, älä vaivu synkkyyteen – rahaa se vaan on. Muista, että velatkin vanhenevat joskus.

  12. Mene viettämään aikaa GA-ryhmiin, tapaa ihmisiä jotka ovat samassa jamassa ja ymmärtävät pelurin sielunmaisemaa. nimettomatpelurit.fi/

Tässä pari tärkeää, millä pääset eteenpäin ongelmasi kanssa. Tsemppiä - ps. lisätkää ihmeessä omat vinkkinne myös ketjuun.

Mitäpä tuohon voi lisätä. Todella hyvä ja kattava listaus tärkeistä asoista.