Apua

Mulla on ollut ongelmia alkoholin kanssa oikeestaan aina. Oon vasta 21-vuotias mutta siita asti kun aloin juomaan niin juominen on aika usein lahtenyt lapasesta. Parina ensimmaisena vuotena kun teinina juo niin silla nyt ei oo niin suurta merkitysta, kaikkien juominen lahtee lapasesta ja juomista ei edes tuu harrastettua niin usein.

Mutta naa kerrat alko sitten lisaantymaan. Oon aina ollut ‘kympin tytto’, hyva koulussa, paljon harrastuksia jne. Mulla on aina kuitenkin ollu muutama salaisuus - 10-vuotiaana masennuin ja aloin viiltelemaan, 13-vuotiaana sairastuin syomishairioon. Oon naihin ongelmiin saanut apua ja nykyaan oon ns ‘terve’ mutta silti kayn terapiassa (lahinna ahdistuksen ja huonon itsetunnon takia joka aiheuttaa paljon ongelmia).

Anyway, alotin yliopiston ulkomailla pari vuotta sitten. Naiden parin vuoden aikana kaverit on joutunu kestamaan vaikka mita kaytosta multa kannissa (ja mun kaytos menee yli normaalin, musta tulee aivan kamala ihminen kannissa) ja mulla on tietysti ollut aivan kamalat omantunnontuskat. Viime vuonna paatin kuitenkin muuttua ja lopetin juomasta kaikkea muuta paitsi siideria ja olutta ja asetin itelleni rajan jota en saa ylittaa yhdessa illassa. Ja se toimi hyvin jonkin aikaa. Kaikki kaverit oli ilosia siita etta olin tehny muutoksen ja muisti kehua mua usein.

Joku aika sitten taa kuitenkin alko taas muuttua. Aloin olemaan aggressivinen, itkunen, rasittava ja vaan ihan kamala itteani ja ystavia kohtaan melkein joka kerta kun join. Halytyskellojen olis alkanu soida ja mun olis pitany tajua vahentaa juomista. Ja sitten viime lauantai kavi.

Oltiin kaverin kotikotona pippaloissa ja kaikilla oli hauskaa kunnes ma join liikaa. Mulla ei oo mitaan muistikuvia, mutta ilmeisesti loin paria kaveria, haukuin niita, vastustelin kun mua yritettiin laittaa sankyyn jne. Ja lopulta herasin aamulla mun parhaan kaverin veljen vieresta… En oo koskaan katunu MITAAN niin paljon kun tota kyseista iltaa. Makasin sangyssa kaks paivaa, en syony, en tehny mitaan. Kukaan mun kaveri ei halunnu kuulla mun anteekspyyntoja tai ylipaataan mitaan musta.

Mulla on paljon kouluhommia tehtavana ens viikolle enka vaan pysty tekemaan mitaan. Sain peruutusajan terapeutille eilen ja se autto ehka vahan mutta yolla taas en pystyny nukkumaan. Oon pyytany kaikilta kavereiltani anteeks ja luvannu koko sydamestani etta mitaan tammosta ei tuu KOSKAAN enaa tapahtumaan ja etta talla kertaa lopetan juomisen kokonaan. Mutta en tiia miten selvita tan asian kanssa. Nyt mun pari kaveria on vastannu mun viestiin ja sanonu etta ne ei edes tieda mita sanoa kun ne on niin vihasia. Ja ymmarran sen.

Joten miten tammosesta paasee yli? Mita voin sanoa mun ystaville muutakun pyytaa anteeks ja luvata etta taa oli vika kerta? Ja nayttaa etta todellakin tarkotan mita sanon? Miten kukaan ihminen voi olla nain kamala laheisiaan kohtaan. En oikeestaan tiia miks kirjotin, halusin vaan jotain apua. Kyse ei oo siita ettenko vois lopettaa juomista - todellakin voin mutta mun olis pitany teha se aikoja sitten. Mun kroppa vaan ei pysty kasittelemaan paljon yhtaan alkoholia. Oon tays idiootti. :frowning:

Ei, vaan alkoholin pyöriessä kuvioissa, ihan jokaisesta tulee idiootti, lopulta! :wink:

Asiantila ei kuitenkaan ole toivoton saatika peruuttamaton, vaan ihan jokaisesta idiootista saadaan pikkuhiljaa itse ihanuus, kunhan ryhdytään vapaaehtoisesti (ja ilman tuskaa) ottamaan niitä pieniä askeleita joita nykytilanteessa voidaan ottaa. Ilman että elämästä katoaa kokonaan Kuningas Alkoholin siunaama ilonpito sekä hassuttelu.

Loppupelissä mielestäni paras mittari siihen että mennäänkö alkoholin käytön kanssa eteen- vai taaksepäin, ovat päivittäiset ja viikottaiset kurkusta alas kumotut alkoholiannokset. Tämän palstan tarjoama Jeppe-juomapäiväkirja tarjoaa karun totuuden nykytilasta. Totuuden jonka kanssa ei vaan voi väitellä. Kuin ehkä siitä että onko numero paljon tahi vähän.

Joka ikisen annoksen kirjaaminen vaatii ehkä hieman matematiikkaa sekä efforttia, että saa selville miten paljon puhdasta eliksiiriä menee kurkusta alas aina silloin kun naukkailee, mutta uskoisin että jo pelkkä oman tilanteen hahmottaminen objektiivisina numeroina, eikä pelkästään (itseävihaavina) fiiliksinä, on (ex-)kympinoppilaalle ihan mukavanoloinen haaste?

Kokeile ihmeessä Jeppeä, ja kirjoittele toki tännekkin minkämoisia tuloksia Jeppe antaa. Ei me purra saatika vaadita vesilinjaa, koska tällä palstalla on niitäkin veteraaneja joita ei vaan juomalla voi päihittää! :wink:

Mä poikkean tästä Vähättelijöiden hyväksi havaitusta linjasta ja ehdotan niinkin radikaalia ratkaisua, että oot täysin juomatta yhden kuukauden. Tai miksei pidempäänkin, mutta vähintään sen verran. Jos se onnistuu ongelmitta ja ilman suuria ponnisteluja, kykenet ehkä vielä kohtuukäyttöön. Jos ei, niin todennäköisesti et. Sad but true. Tästä on itselläni ja lukemattomalla muulla tälle(kin) palstalle kirjoittavista omakohtaista kokemusta. Mielestäni olennaista ei ole se, mitä alkoholijuomia juot kun niistä kaikista kuitenkin humaltuu, viinasta toki nopeammin kuin muista, mutta lapasesta saa lähtemään ihan ykköskaljallakin jos siihen on taipumusta, ja kirjoittamasi perusteella sulla tuota taipumusta on. Oletko miettinyt niitä syitä, miksi haluat humaltua? Mikä muuttuu kun olet jurrissa? Jos on tarve ns. nollata, löytyisikö siihen jotain muita keinoja?

Ahdistukseen ja masennukseenhan alkoholi tehoaa varsin nopeasti ja tehokkaasti, mutta kuten lienet itsekin huomannut, se kääntyy erittäin nopeasti itseään vastaan. Omalla kohdallani vuosikausien yleistynyt ahdistuneisuus ja masennus vähenivät radikaalisti oltuani kuukauden juomatta, ja vaikka toki edelleen ahdistaa yms. on helpompi jäsentää, mistä se johtuu. Tsemppiä ja pysy linjoilla!

Tämä on myös hyvä neuvo kaikille jotka haluavat eroon ylimääräisestä 10 kilosta läskiä vyötäröllä. 30 päivää syömättömyyttä (0 kcal/päivä) karsii tehokkaasti nuo ylimääräiset 10 kiloa läskiä, josta ei ole mitään muuta kuin haittaa terveydelle. Paaston lopputulos on varmasti huikeasti terveempi kuin aloittaessa. Sama pätee myös juomattomuuteen.

30 päivässä saavutetaan ihmeitä, ja on ihan yhtä helposti sanottu kuin tehty.

Itse olen vastikkain ollut 3 vuorokautta syömättä (ja juomatta muuta kuin vettä), joten voin kirkkain silmin kehoittaa alkoholin käyttäjiä olemaan 3 päivää dokaamatta! Sen enempää en keneltäkään vaadi. Seuraava etappi onkin 7 päivää, jolloin viikon raittiuskehoitus saa ihan eri pontta kuin kofeiini-nikotiini-kannabis-lääke-sapuska -koukussa rypevien “lopettajien” suusta sanottuna! :wink:

Arkkitehti, sinulla on kyllä kummia näkemyksiä.

Kellekkään ei tiettävästi ole ollut mitään haittaa siitä, että jättää juomisen kokonaan mutta lukemattomille on haittaa siitä, että juo. Eikä se haitta rajoitu pelkästään siihen juojaan vaan usein siitä kärsivät läheiset ym todella paljon. On täysin mahdollista pitää hauskaa ja nauttia elämästä ilman päihteitä. Omasta kokemuksesta puhun ja tunnen monia, joilla on sama kokemus. Oma elämäni on paljon parempaa ilman alkoholia.

Niin ja lisättäköön, etten polta, juon lähinnä vihreää teetä, syön terveellisesti ja paastoan päivän viikossa, joten en sitten ole kuvaamasi “perus”-lopettaja. En myöskään kärsi mistään alkoholin kaipuusta. Haluan vain puuttua siihen, että joku kuten sinä suosii alkoholin käyttöä.

Eikä nuo sinun hymiösi muutenkaan missään viestissä varsinasia asiaa muuta.

:wink: :wink: :wink: :wink: :wink:

Moi Camcam, ja tervetuloa Plinkkiin!

Tekstisi toi todella paljon omakohtaisia muistoja mieleen. Itse olin myös koulussa ‘kympin tyttö’, koin kouluhommat hyvällä tavalla haastaviksi, ja hyvän numeron saaminen todistukseen ylläpiti motivaatiota saada jatkossakin hyviä numeroita. Mutta kenen vuoksi sitä tekee? itsensä, siksi että siitä tulee aidosti onnelliseksi? vai siksi, että palkinnon (hyvän numeron) saaminen korvaa jonkun tarpeen, mikä elämästä puuttuu? Myös sinun laillasi oma juomiseni ei kouluaikana ollut mitenkään jarkevää, vaan kyllä se alkoholin juominen nuoresta iästä huolimatta lähti usein lapasesta. En sano, että sinun kohdallasi asia olisi näin, mutta nämä ovat kysymyksiä, mitä olen kysellyt itseltäni monta kertaa. Miksi hyvän numeron saaminen helpotti, kun ketään ei kuitenkaan kiinnostanut? oliko se asia, minkä pystyin kontrolloimaan, kun muun elämän ongelmiin piti juoda? omalla kohdallani niiden perseiden vetäminen aiheutti sen, että lamaannuin enkä pystynyt moneen päivään tekemään mitään - en koulujuttuja, töitä tai mitään muutakaan. sen vuoksi löin itseäni jatkuvasti maahan henkisesti: “saatanan luuseri, ei susta oo mihinkään, kato nyt ittees. mihin sä muka oikeasti pystyisit? kuka sä luulet olevasi? kaiken minkä sä aloitat, niin jätät kesken. Et pysty viemään loppuun mitään, minkä aloitat.”

Voitko sittenkään sanoa olevasi “terve”, kun jo samassa lauseessa kumoat sen? ahdistusta, huonoa itsetuntoa…stressi koulusta ja siinä menestymisestä, ulkomaille muuttaminen parikymppisenä…masennusta, syömishäiriötä, viiltelyä. Lisätään siihen alkoholi, mikä sinun kohdallasi näemmä helpottaa sitä stressiä, mutta laukaisee ne pahimmat turhautuneisuudet, ahdistukset ja patoutuneet fiilikset - onko mikään ihme, että se lauantai koitti?

Tarkoitukseni ei ole syyttää sinua mistään, päin vastoin. Mieleni tekisi vain halata sinua ja sanoa: mä ihan oikeasti tiedän miltä susta tuntuu. Mä tiedän, miltä kympin tytöstä tuntuu, kun stressi koulusta on pahimmillaan. Mä tiedän, miltä ne arvet näyttää ranteissa. Mä tiedän, miten se helpottaa hetkellisesti, mutta hävettää jälkeenpäin. Mä tiedän, miltä tuntuu herätä krapulassa jonkun “väärän” ihmisen vierestä. Mä tiedän, kuinka kamalaa on se tunne, kun pettää ystävänsä. Sitä pahempaa tunnetta ei ole. Mutta se menee ohi. Päivä kerrallaan parempaa tulevaisuutta kohti. Mutta sun on haluttava tehdä se muutos. Ja siihen muutokseen sä tarvitset apua. Kun itse haluat pysyvää muutosta, ajan kanssa ne kaveritkin leppyvät, usko pois. Jaksaisitko itse olla vihainen ihmiselle, joka kamppailee oman elämänsä hallinnan kanssa, ja tosissaan pyrkii muutokseen? Mutta tuskin uskoisit itsekään heti seuraavana päivänä ystäväsi törttöiltyä, että hän on muuttunut. Anna heille aikaa, ja ennen kaikkea - sinun tulee pystyä antamaan anteeksi itsellesi.

Hienoa, että olet löytänyt tänne Plinkkiin. Jatkahan tänne kirjoittelua niin usein, kun siltä tuntuu. minä ainakin lupaan jatkossa tsempata sinua, mikäli vaan suinkin pystyn. Muista kuitenkin aina, että sinä olet hyvä ihminen.

Kiitos kaikille vastanneille, kaikki viestit sai mut ajattelemaan ja tajuamaan omaa tilannettani viela enemman.

Toisinaan syy siihen etta haluan juoda taitaa olla ahdistavien ajatusten ja muiden ongelmien unohtaminen. Joskus se on paasyy ja joskus se vaan on joku alitajuntainen syy. Toisinaan syy juomiseen on ihan vaan hauskanpito ja koska muutkin kaverit juo. Yleensa ‘pahoja’ asioita sattuu kun syy on se etta koitan hillita ahdistusta… Ja kuten myohemmin mainitsitkin niin alkoholi vaan pahentaa masennusta ja ahdistuneisuutta. Silloin kun osaan juoda kohtuudella mulla ja kaikilla muilla on tosi hauskaa, voikun asia vaan olis aina niin. Tykkaan myos juoda koska sillon tuntuu etta oon hauskempi ja sosiaalisempi ihminen. Ja paljon itsevarmempi. Oon tosi epavarma itestani mutta kannissa tunnen itteni niin paljon itsevarmemmaks. Mutta tiian etten voi luottaa alkoholin nostavan mun itsetuntoa vaan mun pitaa tyoskennella sen eteen (mita teenkin terapiassa).

Ja kuten ehdotit, pidankin ainakin kuukauden mittaisen alkoholittoman ajan. Luulen, etta se kuukausi auttaa kertomaan miten haluan jatkossa toimia ja talla hetkella ainakin tuntuu etta lopetan juomisen pidemmaksikin aikaa. Haluaisin vain oppia olemaan normaali juoja ja juoda vaan sen muutaman siiderin tai mita onkaan mutta en tiia pystynko koskaan siihen.

LunaS, sun vastaus kolahti muhun eniten ja aloin jopa itkemaan kun luin sita. Kaikki mita sanot on ihan kun mun omasta suusta. Koulujutuista vaan sanoisin sen verran etta kylla koitan menestya niissa ihan oman itteni takia - joskus se menee overiksi ja mittaan omaa ihmisarvoani arvosanoilla mutta siita oon onneks jonkun verran paassy eroon. Jollain tavalla ne koulujutut kai on mulle se asia, jossa oon aina ollu hyva ja haluan pitaa sen saman tason kun aina. En kiella ettenko stressais arvosanoista vahan liikaakin mutta se nyt on mun ongelmista pienin ja sentaan en oo niin paha kun muutama vuosi sitten :unamused:

Taa oli ihan kun mun suusta. Monta kertaa on kayny niin etta oon vaan lamaantunu (esim lauantain jalkeen) enka vaan pysty mihinkaan. Tuntuu, etta oon tehny niin ison virheen etten ansaitse edes elaa, ei kukaan tee tammosia virheita, ei kukaan oo nain huono. Ja joka kerta tuntuu etta se vie pidemman aikaa nousta sielta sangysta ja alkaa tekemaan normaaleja juttuja… Eika ne ajatukset jata rauhaan vaikka kuinka yrittaisi.

Niin, no en ainakaan kuulu enaan mihinkaan diagnostiseen ryhmaan. Etta silla tavalla terve. Mutta onhan mulla joo ongelmia, sekasotku kaikkea mahdollista. Mutta samalla tuntuu etta luon vaan itelleni ongelmia vaikka mikaan ei sinansa oo vikana. Mutta en siis viiltele enaa, varsinaista syomishairiota ei ole vaikka hairiintynytta kayttaytymista jonkun verran kai. Ja joo ulkomaille muuttaminen oli ehka liian iso pala mulle purtavaksi mutta toisaalta rakastan taalla oloa… Tuntuu vaan etta ma oon kaikkien ongelmien syy ja minne tahansa astunkin niin aiheutan ongelmia ja pahaa oloa itelle ja muille. Taa nyt menee aika paljon ohi tan juomisaiheen mutta kai ne kaikki liittyy tavalla tai toisella toisiinsa.

Mun kaverit on vihdoin vastannu mun viesteihin ja aika kamalaa kuultavaa se kaikki on ollu. Toisaalta muutaman viestin jalkeen ne on suostunu uskomaan etta haluan muuttua. Ne ei oo vakuuttuneita ennenkun naytan sen (eika ihme) ja jos jotain tammosta tapahtuu yhdenkaan kerran niin se on valit poikki. Eli mun on PAKKO muuttua, koska en pysty menettamaan kaikkia mun ystavia. Syytan vaan itteani jatkuvasti siita etten oo pystyny kokonaan muuttumaan aikasemmin ja en oo nahny halytysmerkkeja. Mitaan tammosta ei olis tapahtunu jos olisin tajunnu aikasemmin etta mun on tehtava jotain kunnolla eika mitaan puoliyritysta. Nyt oon lopullisesti tehny raon meidan ystavyyteen ja mun maineeseen…

Erittäin erinomainen päätös!!! Meikä taipuu kaksinkerroin kunnioittamaan tämän päätökseen loppuunviejiä, vaikka itse menenkin harva se päivä kaksinkerroin lähinnä siitä että en suorita alkoholinta! :wink:

Hirveän kiva olisi toisiaan kuulla fiiliksiä ja konsteja “kuinka sen tein” -ajatelmina. Tai sitten jos homma romahtaa, niin hirveän kiva olisi myös kuulla “kuinka sen romahdetutin” -jälkkärinä!

Mutta tsemiä tosiaan! :smiley:

Moi Camcam, ja kiitos vastauksesta omaan viestiketjuuni. Noita sun edellisiä tekstejä lukiessa heräsi nimenomaan mullekin se ajatus, mikä sulle ilmeisesti valkeni vasta mun viestit luettuasi:

Niinpä, sä olet vielä siinä onnellisessa asemassa, että pystyt puuttumaan omaan käytökseesi jo vuosia etuajassa! Ja hienoa, että olet tämän tajunnut. Hienoa myöskin, että mun ei tarvitse sanoa sulle enää sitä, minkä aiemmin meinasin tänne kirjoittaa: että omasta mielestäni, vaikka onkin hienoa että päätät olla kuukauden juomatta - niin mä koen, että se on vasta startti koko prosessille. Jos rakentaa talon perusteet puolihuolimattomasti, ei riitä, että maalaa vain seinät uuden värisiksi. Epäilen, että kuukauden aikana saat koko elämäsi ja juomisesi täysin hallintaan (Toki kaikki saavat, myös sinä, olla tästä eri mieltä). Itse en ole saanut sitä vielä puolen vuodenkaan jälkeen - mutta päivä kerrallaan, koko loppuelämän, olen valmis tekemään töitä asian eteen. Takapakkeja (retkahduksia) ja askelia taaksepäin tulee varmasti, mutta se on vähän kuin opettelisi ajamaan autoa: ensin pitää jatkuvasti miettiä, mitä pitää tehdä, kunnes jossain vaiheessa huomaat ajavasi jo liikenteessä ilman, että mietit jokaista seuraavaa siirtoa. Mutta kukaan ei ole seppä syntyessään - pitää antaa itselleen aikaa oppia ihan uudenlaisessa elämässä eläminen. Mutta sen päätöksen tekeminen - halu muuttaa elämäänsä paremmaksi - on jo iso, positiivinen askel.

Yksi juttu, mikä sun teksteistä hieman pistää silmään, on itsensä ankara syyllistäminen monessa asiassa:

Voin kertoa, että itse olen tehnyt tätä kovin paljon vuosien saatossa. Vähättelen itseäni, taitojani, ulkonäköäni, kaikkea. En tartu mahdollisuuksiin, sillä pelko epäonnistumisesta aiheuttaa sen, että en edes yritä.

Mulla on eräs hieno kirja, minkä nimi on “Hyväksy itsesi - uskalla elää” (W.W.Dyer). Kerronpa siitä pienen otteen, minkä luulen ehkä herättävän sussa ajatuksia, liittyen omaan itseesi ja siihen, mitä sulle on tapahtunut viimeaikoina (kännireissut, kavereiden loukkaaminen). Suosittelen toki lukemaan kirjan kannesta kanteen, mutta näissä kohdissa puhutaan nimenomaan itsevihasta, itseinhosta ja syyllisyydentunnosta:

Itse olen oivaltanut puolen vuoden aikana, että se alkoholin juominen ei ole se itse ongelma, vaan keino välttää vastuuta ja keino olla kohtaamatta niitä asioita, mitkä herättävät negatiivisia tunteita (ahdistusta, surua, vihaa, katkeruutta, yksinäisyyttä, pelkoa). Se, että osaa ja oppii tunnistamaan ne oikeat syyt siellä juomisen takana, on se avain koko hommaan. Tämä menee nyt todella diipiksi, pahoittelut, mutta nämä on asioita, mitkä oon itse oivaltanut ja mitkä ovat auttaneet mua ymmärtämään paljon asioita, mitkä liittyy siihen omaan alkoholinkäyttöön. Ja kerron nämä sulle siksi, että uskon ja toivon, että siitä voisi olla sullekin apua, ihan näiden perinteisten tsemppausten lisäksi :slight_smile: Nämä jutut ovat tietenkin vain mun mielipiteitä, ja toivon, että luet ne kriittisesti ja muodostat kaikesta ihan oman mielipiteesi. Tarkoituksenani ei ole paasata, esittää mitään valaistunutta tai toimia terapeuttina kenellekkään, hitto vie, ihan samojen asioiden kanssa kamppailen edelleen kuin ennenkin! Mutta uskon, ettei monen kuukauden ajatustyö ole kuitenkaan mennyt hukkaan. Ja jos sen ajatustyön läpikäymisestä on yhtään kenellekään edes hieman apua, niin tulen jatkossakin tsemppaamaan täällä Plinkissä muita ihmisiä kirjoittamalla näitä romaaneja :smiley:

Kiitos LunaS pitkasta vastauksesta, se pisti miettimaan asioita taas enemman.

Oon samaa mielta siita, etta kuukausi juomattomuutta ei riita. Luulen etta jatkan juomattomuutta ainakin kesaan saakka ja ehka pitempaankin, who knows. Haluan juoda enka ikina ajatellu etta juomisen lopettaminen olis mulle ongelma. Haluan juoda ja turruttaa kaikki mun tunteet ja unohtaa kaiken - haluan juoda itekseni. Ja tasta sakin sanoit, juominen on keino valtella asioita ja tunteita. Tiedostan sen ja koitankin olla juomatta vaikka kuinka haluaisin yksin ollessa.

Mutta ajatus juomisesta mun kavereiden edessa ahdistaa niin paljon etten voi edes kuvitella tekevani sita. Mun on yritettava kaikkeni etta saan kaverini takas. Viimeset 1.5vkoa on ollu niin ahdistavat etten tieda miten lopulta paasin ylos sangysta ja sain jopa opiskeltua jonkun verran. Silti vietan liikaa aikaa sangyssa mutta sentaan paasen sielta ylos. Kurssitoihin keskittyminen auttaa myos jonkun verran.

Taa oli hyva patka ja niin totta. Ja tiedan etta syyllistan itteani liikaa ja se jahmettaa mut (tata yritetaan tyostaa terapiassakin) mutta en voi sille mitaan. Kaikkihan on mun omaa syyta, on mun omaa syyta etta oon pilannu kaiken. I fucked up. Mun kaverit ei puhu mulle ja sanoo etten edes yrita korjata mitaan enaa. Etta en edes kadu mita tein. Kaikki se loukkaa mua tosi paljon koska en oo ikina tuntenu nain pahaa katumusta ja muistan elamastani vaan yhden ajan jolloin musta tuntu viela pahemmalta ja se oli tosi pahaa aikaa. Mutta ansaitsen kaiken mita mun kaverit sanoo, ansaitsen niiden vihan ja epailyksen. Mutta se sattuu enka tiia miten pystyn handlaamaan sen.

Ylihuomenna naan ne kaks kaveria joita satutin eniten. En edes tiia mita teha tai sanoa. Mikaan ei auta, en voi pyyhkia jotain mita oon tehny. En toivo mitaan niin paljon kun etta voisin menna ajassa taakse pain ja perua kaiken. En edes ymmarra miten naa kaks kaveria ei edes usko etta kadun. Pelkaan etten pysty korjaamaan tata. En tiia mita sanoa, teen ja sanon aina kaikki vaarat asiat. Se mita haluan sanoa ei tuu ulos mun suusta tai tulee ulos vaaralla tavalla. En halua edes menna luennoille etta mun ei tarvi nahda ketaan mutta kai mun on pakko. Tajusin eilen etta oon pakenija. Talla hetkella katon Suomessa oikiksen paasykoepaivia ja mietin etta pystyisinko lukemaan nyt kevaalla kaikkien omien kokeiden lisaks oikiksen paasykokeisiin. Aion ilmottautua varuilta niihin joka tapauksessa. Pakenin Suomea ja kaikkea ahdistavaa siella ensin valivuoden aikana kun lahdin Suomesta ja sitten kun muutin tanne. Enka miettiny asioita loppuun asti. Mulla on hirvea ikava Suomea (ja taa tilanne taalla ei auta asiaa) ja pelkaan tulevaisuutta, etten saa toita taalta ja etta tein elamani isoimman virheen tulemalla tanne. Voikun voisin sulkee mun aivot pois paalta.

Camcam, heitäs nyt iiiiiisosti jäitä hattuun…

Ja hengitä.

Tuntuu vähän että sun ahdistus ja kriiseily on potenssiin ääretön - ja sun teksteistä päätellen rakennat sen tilanteen ihan itse, omassa päässäsi. “Pakenen Suomea, kun siellä oli ahdistavaa”, “Kaverit ei ikinä anna mulle anteeksi”, “sanon aina kaiken väärin”, “luen oikiksen pääsykokeisiin vaikkei tarvitsisi”, “en miettinyt asioita loppuun asti”, “mikään ei auta”. Läkähdyn ihan lukiessa tuota viimeistä kappaletta!

Toi negatiivisuus ja asioiden märehtiminen ei synnytä mitään muuta kuin lisää negatiivisuutta. Positiivisuus, itsestään huolen pitäminen, itsensä tsemppaus ja itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on - ruokkii positiivisuutta. Jos ajatuksissasi teet tulevaisuuden, menneisyyden ja nykyisyyden tapahtumista yhtä suurta (negatiivista) suorittamista, ei mikään ihme, ettei mikään tunnu miltään.

Miksi sä surkuttelet ja valitat? miksi et sen sijaan vaikka koittaisi vaan hengittää, ja olla vaikka pienen hetken moittimatta itseäsi jokaisesta asiasta. Sä et ole niin huono ihminen kuin sun stressikehosi tahtoo sun olevan. Se tahtoo että ruokit sitä kaikella mahdollisella pahalla ololla, syytöksillä, negatiivisuudella, toivottomuudella, alkoholilla - vain jotta se voi heittää sut sinne kuoppaan, minkä olet itse kaivanut.

Sä olet nuori ja terve (et ainakaan ole ilmoittanut olevasi kuolemansairas), sulla on varmaankin perhe, joka tukee sun ulkomailla opiskelua (ainakin sanoit kaipaavasi Suomeen), olet jo saavuttanut nuoresta iästä huolimatta jo todella paljon.Sulla on katto pään päällä ja ilmeisesti raha-asiat ihan mallillaan (et ainakaan ole maininnut mitään suuria velkoja tmv). Olet menestynyt todella hyvin koulussa. Olet jo ottanut suuren askeleen, kun tiedostat ongelmasi ja teet töitä niiden korjaamiseksi. Eikö nämä ole asioita, mistä voisit (ainakin sinun tulisi) olla iloinen ja tyytyväinen? Mikäli sun ystävät torjuvat sinut, tutustu uusiin ihmisiin - vai aiotko olla loppuelämäsi neljän seinän sisällä puhumatta kenellekään, käpertyen toivottomaan itsesääliin ja siihen katkeraan totuuteen, että “joskus silloin mä mokasin”? Sä et voi muuttaa toisten ihmisten mielipiteitä, mutta pystyt hyväksymään omat virheesi ja jatkamaan elämää eteenpäin. Ja sä voit valita, ajatteletko kaikista elämäsi asioista (ja itsestäsi) negatiivisesti - vai et.

Tämä on nyt aika tylyä tekstiä, tarkoitus ei ole loukata - vaan enemmänkin herättää ajattelemaan. Käyppä katsomassa sivusto http://hidastaelamaa.fi/ - sieltä saattaa löytyä niitä positiivisia ajatuksia sunkin päivään.

Häntä pystyyn, ja katse aurinkoon :slight_smile:

Moi Camcam, mitä kuuluu? et ole kirjoitellut vähään aikaan…

Moikka! Joo en oo kirjotellu (ehka olis pitany antaa kuulua itesta vahan) mutta oon ollu tosi kiireinen opiskelujuttujen kanssa.
Paljon on tapahtunu siita kun viimeks kirjotin. Kavereiden kanssa saatiin asiat puhuttua ja sovittua - kukaan ei kanna mulle enaa kaunaa (toivottavasti…). Sain aika paljon paskaa niskaan mika nyt tietysti oli odotettavissa - sain kuulla kuinka hoidin asiat tapahtuneen jalkeen huonosti, kuinka mun olis pitany ottaa yhteytta enemman yms. Ansaitsin kaiken sen paskan mutta jossain vaiheessa taytyy kylla sanoa, etta syyttely meni yli sen mita ma kestan.

Mutta nyt asiat on ok - parjasin hyvin valikokeessa johon luin pahimaan ahdistusaikaan ja oon parjanny kurssitoissa paremmin kun ikina. Sain tosiaan puhuttua asiat kavereiden kanssa ja ehka jollain tapaa se lahensi mua ja mun parasta kaveria taalla (jonka kotona sillon oltiin kun kaikki tapahtu). Hapean itteani ja kaikkea mita tein TODELLA paljon, varsinkin sen jalkeen kun sain kuulla enemman mun kaytoksesta. Mutta oon tavallaan paassy siita yli - tosin aina jos alan ajattelemaan asiaa niin tulee aivan hirvea ja ahdistava olo. En vaan voi uskoa etta tein niin kamalia asioita.

Kaikesta paskasta huolimatta asiasta oli myos hyotya mulle. Ehka tarvitsin tammosen kauhutarinan etta vihdoin osaan ottaa vastuuta tekemisistani ja hallita juomistani kunnolla. Otin itteani niskasta kiinni, pyysin anteeks ja kaduin ja noyrana otin vastaan kaiken. Sain kuulla muitakin asioita kavereilta, mun jokapaivaisesta kayttaytymisesta ja kuinka oon niin negatiivininen itteani kohtaan etta ne ei jaksa kuunnella sita ja pilaan ‘kaikki illat’ (joka oli kylla liioittelua) silla etta valitan omasta ulkonaosta yms. Joten aloin kunnolla yrittamaan - blokkaamaan negatiiviset ajatukset heti kun ne tuli paahan ja varsinkin ennen kun ne tuli ulos mun suusta. Nain mun terapeuttia uudelleen ja sen kanssa ollaan ennenkin tehty kaikkia kognitiivisia harjoituksia joita sitten jatkettiin. Huomasin kuinka negatiivinen oikeesti oon ja kuinka paljon parempi mieli mulla ja kaikilla muilla on kun vaan vahennan sita.
Parissa viikossa etenin terapiassa enemman kun ikina. KAverit huomas mussa eron ja jakso sanoa kuinka paljon positiivisempi oon ja kuinka ne arvostaa etta yritan. Ja musta tuntu koko ajan paremmalta ja paremmalta. Lopetin mun ulkonaosta ja painosta ja syomisesta valittamisen ja joo vaikka mun itsetunto ei vielakaan oo mikaan paras niin se on paljon parempi kun ennen. Menin treffeille yhden jatkan kanssa enka ollu edes kovin hermona (iso juttu mulle). Oon saanu enemman huomiota vastakkaiselta sukupuolelta ja ihan oikeesti se johtuu vaan mun paansisaisista muutoksista jotka ulkomaailma nakojaan huomaa.

En koskaan antanu itelleni mahdollisuutta paastaa irti mun negatiivisista ajatuksista, tunsin etta ansaitsin ne ja etta positiivinen ajattelu ei kuitenkaan muuttais mitaan. Mutta tammonen aivan kamala tilanne PAKOTTI mut muuttamaan mun ajattelua ja kaytosta. Oon ikuisesti vihanen tai harmissani itelleni siita etta se vaati niin dramaattisia tapahtumia etta tajusin etta en ihan oikeesti voi jatkaa samaa rataa mutta ainakin tajusin sen.

Ja olin juomatta noin kuukauden. Ensimmaisen kerran kun join kysyin lupaa kaikilta kavereilta ja ne arvosti sita. Kontrolloin juomistani ja menin aika monta kertaa ulos juomatta. Sain aivan hullun positiivista palautetta kavereilta siita, kuinka hauskaa ja ihanaa seuraa oon selvanakin ja kuinka en valittanu yhtaan siita etten juonu (en edes halunnut juoda joten ei tehny tiukkaa olla juomatta). Ja niiden monien kertojen jalkeen kun olin ulkona selvana (kuukauden sisaan mahtuu taalla aika monet pippalot :smiley:) huomasin kuinka mahtavaa on muistaa KAIKKI seuraavana paivana - muistaa kaikki hauskat jutut ja muistaa mita kaikki kaverit teki. Ja parasta joka aamu oli se , etten katunut yhtaan mitaan.
Helmikuun jalkeen on ollu yks ilta (n.3vko sitten) jollon olin aika kannissa, mutta siita huolimatta muistan kaiken ja tiesin mita tein koko illan. Anyway, tajusin sen jalkeen etta jopa se tunne oli vahan ikava, etta olin just ja just silla rajalla etten ollu liian kannissa. Mutta oon ilonen, etta pystyin silti pitamaan itteni kurissa enka vaan jatkanu juomista vaan osasin lopettaa.

Joten kaiken kaikkiaan mulle kuuluu hyvaa :slight_smile: Viimeset 4vko oon istunu kirjastossa lukemassa lopputentteihin joten aika stressaavaa (tosi stressaavaa) on, mutta eikohan se tasta. Sisainen perfektionisti on ottanu vallan mutta se nyt on mulle ihan normaalia. Ja ootan sita etta paasen ulos ja juomaan, mutta aion silti pitaa kiinni mun rajoista ja olla sellasessa kunnossa, etta muistan kaiken enka tee typeryyksia. En enaa koskaan halua olla siina tilanteessa missa olin pari kuukautta sitten. Ja jos jotain sellasta tapahtuis uudelleen en koskaan sais anteeks mun kavereilta. Enka iteltani.

Mun sydän meinasi pakahtua onnellisuudesta, kun luin sun viestiä, ihan mahtavaa! Oon todella iloinen ja onnellinen sun puolesta :slight_smile: