apua?

olen ekaa kertaa tällä palstalla! olen hakenu apua ongelmiini jo jonkun aikaa,mutta harmittaa tää hidas eteneminen! oon just ottanu selvää AAL-ryhmästä paikkakunnallani, ja olen menossa sinne mukaan (ensimmäistä kertaa) al anon ryhmä olis hyvä mulle, mut täl paikkakunnalla ei ole sitä =( kävin aikoinaan muutaman kerran al anon ryhmäs, mut se jäi silloin,kun tilanteeni parantui ja asuin silloin eri paikkakunnalla.oon täs ottanu selvää asioista, ja pitkä tie tässä edessä on kuljettavana… mun tilanne on sellainen, et ku olin 13v. niin vanhemmat alkoi juoda,heistä tuli nopeesti alkoholisteja.perhees oli äitil mielenterveysongelmia ja isä oli raitistunut alkoholisti(oli 12v.raittiina) olin äitini “mielenterveyshoitaja” ja “tuki” jo lapsesta, ja must tuli läheisriippuvainen.se määritti täysin mun elämän. olin tosi vakavasti läheisriippuvainen,joka siis alkoi jo lapsuudesta.lisäks oon ikäni ollu suhteissa eri päihderiippuvaisten kanssa.lisäks oon emotionaalisesti riippuvainen.iteki oon käyttäny päihteitä jonkin verran, mut vikat 3v.olin raittiina omasta halusta, ja en ole alkoholisti enkä narkomaani mun ongelmat on muualla ku omas päihteidenkäytös.oon just avioeroprosessissa alkoholistimiehestä. en vaan meinaa päästä hänestä eroon lopullisesti,mulle tosi vaikeeta vaik jo hyvin tiedostan mun ongelmia mut kaikil asioil en vielä pysty tekeen tarpeeks. onko muita vastaavas tilantees olevia/jotka ootte selviytyneet/teette töitä selviytyäksenne? tarviisin vertaistukea,kenen kans vois kirjoitella asioista,jakaa kokemuksia ja asioita. ilmoitelkaa itsestänne.en viel oikee ole perehtynyt tähän palstaan…mut ottakaa yhteyksii,

Mulla on lähes sama tilanne lapsuuden suhteen. Oma rakas isä alkoholisoitui kun tuli avioero. Olin silloin 12v ja jouduin katsomaan sivusta kaiken sen miten isä rypi alkoholissa jne. Usein pidin hänestä huolta ja asuin hänen kämpillä katsoen sitä kännitouhua.

Mä olen tosin nykyään itsekin alkoholin ongelmakäyttäjä joten… ja mulla on myös kaksi pientä lasta.

Mä olen vahvasti läheisriippuvainen mun isääni liittyvän menneisyyden tähden. Mun oma mies tekee vaativaa työtä ulkomailla ja se on aiheuttanut/herättänyt mun eroahdistustani edelleen voimakkaammaksi.

Meitä on monta ja monenlaisessa tilanteessa. Jos sulla ei ole lapsia ole tyytyväinen, tosin en millään tavalla vähättele sun pahaa oloa. Se on jokaisen henkilökohtainen asia. Aikoinaan itsekin olin alkoholistin puoliso enkä itse vielä juonut (22v olin silloin), aloin juomaan vasta 26v. Sekin oli rankkaa aikaa. Ikinä ei tiennyt mihin toinen firman saunareissuilla eksyi…

Sulle tahdon sanoa että ajattele omaa elämääsi, ja sitä mitä haluat. Se on tärkeintä SUN kannalta. Kukaan muu ei tule sun elämää korjaamaan eikä tee päätöksiä sun puolesta. Tsemppiä, oot varmasti paremman arvoinen, ihan jo senkin takia että kirjoitit tänne ja haet apua! Tsemppiä ja voimahaleja!

heips! juu,oon tyytyväinen kyl,ettei mulla ole lapsia! oon jo nuorena (15v) seurannu ystävien,nuorien äitien yksinhuoltajan elämää ja sitä kohtaloo en ole halunnu itselle niin rankkaa se oli ainaki niil mun ystävil, ja myös huostaanottoja oon ollu näkemäs päihdeperheitten lapsille… et joku päätös iti päässä jo nuorena että lapsia en hanki ellen itse kykene huolehtiin ja jos eio hyvää kumppania,joka kans kykenee huolehtiin… tänään kävin aal-ryhmässä ekaa kertaa ja kokemus oli ihan hyvä. aloitan ensimmäisestä askeleesta ja mul on se 12 askeleen kirja ja kirjastosta voi lainata myös muita aal/al anon kirjoja ja sielt ryhmästä yks käy lähipaikkakunnalla al anon läheisryhmässä ja samal kyydil vissiin pääsen sinnekin välillä. tosiaan oon irtaantunut tästä alkoholistiaviomiehestä sen verrann(mulle iso askel) et vuosi ollaa asuttu omilla eri paikkakunnillamme ja tehty tahoillamme töitä,mä omien ongelmieni kans ja se omien.edistystä on tapahtunut mutta paljon pitää vielä tapahtua et voitas elää yhdessä normaalia arkea ja elämää saman katon alla…mä olin ennen niin riippuvainen,että en meinannu kyetä oleen ilman miestäni eed paria päivää,kauhee tuska ja ahdistus oli pienistäki erillää oloista,mut nyt nähdään viikonloppuisin ja viikot elän omaa elämää.ennen ne juomiset ahdisti mua tosipaljon,koin ne hylkäämisinä ja muutenkin ne ahdisti,vaikka alusta asti mun mies ei juonut meidän yhteises kodissa,vaan pistin sen pihalle ja takas sai tulla kun oli selvä…mut nyk.se yhä on aina pettymys kun hän ottaa viinaputken,ne on 3-7 pvn putkia kerralla mut mun ei tarvii olla osallisena niihin mitenkään,en pidä silloin juuri yhteyttä jos juo,ja se ahdistus on vähentyny niin että pystyn kutakuinkin elään sen ajan normaalisti omaa elämääni täällä omal paikkakunnallani,tosin kyl se aina vaa joka kerta pettymys on se ratkeeminen ja vähän masentaa että eikö toi nyt pääse irti siitä alkoholismista ikinä…kuitenkin mieheni käy terapiassa hoitamassa omia ongelmiaan ja halua on toipua kuitenkin. se alkoholinjuonti on sille helvettiä ja putken lopettaminen ja krapulat aika pahoja. koitetaan vielä pariterapiaa lisäapuna kun meitin suhteen aikana on tapahtunut monenlaista mitä ei olla käsitelty aiemmin kun ei olla pystytty… nyt vasta ollaan viimeaikoina saatu suhteeseen sitä rehellisyyttä ja ollaa kumpikin “takki auki” tässä tilanteessa. tärkeimpänä pidän kyl omaa toipumistani,sen takia meninkin aal ryhmään ym ja terapiassa käyn itsekin ja kaikkee mahd.apua oon alkanut hankkia itselleni ja kova halu on toipua omista asioista.jos joskus vielä olis mahd.elää suhteellisen tasapainoista ja hyvää elämää-yksin tai yhdessä kumppanini kanssa,riippuen mitä tässä nyt tapahtuu…

en sit kuitenkaan päässyt eroon miehestäni vaikka osittain oisin halunnut mutta hyvät asiat ja edistyminen pitää mua täs suhteessa.kun olin ennen niin vaille jäänyt kaikkea ja nyt oon saanut tässä suhteessa kuitenkin kaikkea sitä mitä ikäni hain ja epätoivosesti yritin kaikkialta hakea…hellyys ja läheisyys pitää mua tässä ja se et saan tukea ja rohkasua, voin puhua mistä vain ja mieheni on ollu iso apu mulle mun toipumisen tiellä ja kasvussa ihmisenä,ja mä sille.kaks rikkinäistä ihmistä on tarrautunu toisiinsa ja saanu ja antanu niin paljon kun on pystyneet…kuitenki tehdään yhes viikonloppusin ihan normaaleja asioita mitä muutkin ihmiset tekee, ja yritetään rakentaa omaa elämäämme ja yhteistä elämää parhaan kykymme mukaan. oon joutunut kyl ottaan etäisyyttä äidistäni ja jotenkin mua niin surettaa sen tilanne kun se joi vikat 10v. kun oli yhdessä erään miehen kanssa ja sit se mies kuoli ja sit äiti on kyl lopettanu miltei juomisen mutta on ollu masentunut,itsemurha haluinen ja täysin luovuttanut elämästä ja mul on välil suru äitin puolesta ja oon joutunu ottaan etäisyyttä kun en kestä katella ja kuunnella.äitillä ei ole juuri ketään muita kuin mä en ole siksi pystyny hylkäämään häntä kokonaan vaikka oonki ollu äitilleni äitinä koko ikäni siihen asti ku tajusin sen asian omas toipumisprosessissani ja lopetin sen pikkuhiljaa.vihantunteet ja suruntunteet on vaihdellu ja jollakin tapaa ymmärränkin että vanhempani eivät kyenneet parempaan-anteeksiannon kautta oon eheytynyt mutta yhä suren ettei mulla ikinä ole ollut äitisuhdetta,se on ollu aina ihan vääristynyt ja sairas suhde…toivoisin et äiti nousis viel elämään kiinni ja näkisin hänen vielä olevan onnellinenkin edes voivan paremmin.isällä menee paremmin on pysynyt raittiina ja on uusissa naimisissa ihan mukavan äitipuoleni kans joka onkin korvannut mulle omaa äitiäni. joskus vaan yhä tunnen surua lapsuudestani ja nuoruudestani ja koko elämästäni että se on mennyt näin miten on mennyt mut oon antanu myös anteeksi monille ja itselleni etten pystynyt tämän parempaan ja haluun mennä eteenpäin,toipua ja saada tasapainoa ja hyvää oloa lisääntyvässä määrin ja uskon että vielä saankin.

piparminttu: Tosi viisaita sanoja nuorelta ihmiseltä.

Itellä on hakusessa vielä toi anteeksianto. Se on niin helvetin vaikea luopua siitä katkeruudesta. Alkoholisti isä ja epävakaa, kylmä äiti… Ihan kamala yhdistelmä ja välillä tuntuu siltä ettei kellään oo ollut niin huonoa lapsuutta kuin mulla mikä nyt TODELLAKAAN ei pidä paikkaansa. Mun menneisyyteen tosin liittyy paljon muitakin juttuja (esim mun veljen sekoilut ja se purki pahanolonsa muhun) ja sit äidin uus miesystävä joka seksuaalisesti ahdisteli mua. Mutta silti, varmasti monilla on ollut huonomminkin.

täytyy kirjoitella tänne taas… mulla tää toipuminen läheisriippuvuudesta on kesken ja välil menee paremmin,välil tulee takapakkeja…kyl koen,että mun on vaikee toipuu tästä kiduttavasta riippuvuudesta ja läheisriippuvuudesta!!! tuntuu et välil etenee ja välil menee taaksepäin! tietoa on tarpeeks,ajatus ja käytösmallien muuttaminen ja niissä pysyminen on vaikeeta! vietin just 2viikkoa mieheni kanssa putkeen.yleensä näemme viikonloppuisin, koska mun on PAKKO tehdä töitä viikot itseni ja elämäni suhteen, ja nyt on mieheni tajunnu et niin hänenkin omal kohdallaan. silti on nyt ikävä vaikka huomasin täs 2viikossa,ettei voitas asua yhdessä. vielä liian liian tukahduttavaa kun on pitempään yhdessä! en pidä siitä tukahduttavasta tunteesta jota koen ja uskoisin et jollai tavalla miehenikin kokee? kun ollaan liian paljon kaksin-vain toistemme seurassa- ja liian "kiinni"emotionaalisesti toisissamme… kuitenkin oli hurjasti hyvää ja hyviä hetkiä meillä,ja kävimme ekan kerran parisuhdeterapiassa,jonka nyt aloitimme yhdessä! paljon myös ollaan puhuttu ja yhä mieheni on mun toipumisessa ja kasvussa se tärkein ihminen,ja tärkein kaikessa muussakin! sain paljastettua synkkiä salattuja asioita mitä mun mielessä liikkui,must ne oli aika sairaita,mut mun mies ymmärsi ne (jotenkin) ja kun toin ne valoon niin ne menetti ison osan valtaa muhun =) kyllä mulla on yhä vaikeeta äitini kanssa! välil sil parempia päiviä,välillä niitä tosi huonoja! sillä on ihan kaamee kämppä, eikä se välitä kämpästään mitään eikä vaivaudu hankkimaan tekohampaita, käy harvoin suihkussa ja muutenkin tuntuu pahalta kun se on ns.luovuttanut elämästä! toki toivon et se joskus vielä nousis tosta jamasta ja sais hyvän vanhuuden… kyl mä välil rohkaisen ja tsemppaan, mutta en enää suostu auttaan,hyysään tai ottaan vastuuta sen tunteista tai elämästä. surettaa kyllä aina välillä, ettei ns.ole äitiä… =( eikä ole lapsia, enkä tiiä hankinko,??? mut hyvä etten ole hankkinut, ei musta olis aiemmin eikä vieläkä äidiksi itse, saa nähdä kuinka paljon tässä toipumaan pääsee…