Apua

Nyt se tapahtui. Olen pohjalla, myönnän, että on pakko lopettaa. Eilen en juonut “kuin” 7 annosta, mutta sitä ennen keskiviikosta asti. Katselin illalla sitä viimeistä juomaa lasin läpi ja koin oudon kirkkauden. Tämä oli tässä, enää en voi juoda, muuten kuolen. Asiat ovat toistamiseksi pintapuolisesti hyvin, mutta sisältä olen aivan romuna. Olen jo reilun kuukauden tiennyt että pian koittaa se hetki kun juon viimeisen juomani, ja nyt se tuli.

Juomisen lopettaminen on selvä homma, mutta en ymmärrä miten selviän tästä päivästä sekoamatta. Joudun olemaan koko päivän kuumeisen pikkupoikani kanssa kahdestaan kotona. Sydäntä puristaa, kylkeen sattuu, kädet tärisevät, ja ennen kaikkea AHDISTAA, enemmän kuin koskaan ennen. Käytän kaiken tahdonvoimani ollakseni hyvä lapselle, mutta pelkään että romahdan.

Minulla ei ole ketään kenelle puhua tästä. Mies tietysti tietää ongelmani ja sen että aion lopettaa, ja tukee. Mutta hänellä on tänään tärkeä reissu enkä voi häiritä soittelemalla tai viesteillä. Auttakaa jaksamaan :frowning:

En ole pitkiin aikoihin sinnitellyt krapulapäivää ilman loiventavaa, tämä on aivan hirveää. Mutta vaikka lapsi ei olisi tuossa, tällä kertaa en ottaisi. Kunpa tämä pahin ahdistus hellittäisi edes ihan vähän, voisin sitten yrittää takertua siihen ihanaan ajatukseen että en ota vaikka mikä olisi, ja suunta on ylöspäin ja jotain toivoa edessä. Mutta olen vielä vain kamalassa tärinäpaniikissa.

Oloni on niin hirveä, että harkitsen vakavasti päivystykseen lähtöä. Pelkään että saan jonkun paniikkikohtauksen ja pelästytän lapsen… miten olen onnistunut ajamaan itseni tällaiseen tilaan?? Alkoholi on HIRVEÄ aine.

Kovin on sulla tutun kuuloset olot, koville se ottaa, kun useamman päivän jälkeen ajaa alas. :neutral_face:

Sokeria, suolaa, nesteitä, raitista ilmaa?

Myrkkyähän se alkoholi on, mutta yritä kestää, tokenet kyl!

Yritän syödä ja juoda ja kyllä jotain pysyykin sisällä. Pahinta on tämä ahdistus :frowning:

Mietin että kun kerran olen jo jonkin aikaa tiennyt että juomisen on loputtava, niin miksi vielä tämä vkl piti kärsiä? Miksen luovuttanut jo viikko sitten? Kai se vaan on kohdattava se vihoviimeinen hetki, jolloin ei ole enää muuta kuin se yksi ratkaisu ja totuus. Viikko sitten en vielä olisi kyennyt ajattelemaan niin kuin eilen ja nyt. Nämä neljä päivää oli vielä pakko kokea :frowning:

Olisiko sinulla mahdollista saada apua lapsesi hoitoon, jolloin saisit aikaa omaan toipumiseesi? Onko sinulla itselläsi jotain ihmistä, joka tukisi sinua juuri nyt arjessasi?

En epäile yhtään, että et selviäisi, vaikka vastauksesi kysymyksiini olisikin ei. Pääsen kanssasi hyvinkin mukaan tuohon tilanteeseen, jossa olet ja uskon, että saat jostain voimia jaksaa tämän hetken ja seuraavan jne. Vähitellen olosi helpottaa varmasti, kun vain kylmän rauhallisesti elät nyt hetki kerrallaan ja haet jotain (muuta kuin viinaa), ihan mitä ikinä keksit, joka helpottaa oloasi.

Kirjoittele tänne ja usko itseesi. Kaikki muuttuu vielä hyväksi, kun vain pääset viinasta eroon. Ollaan hengessä mukana. Nimimerkillä “itsekin vielä tuskaisena viime viikonlopun pohjakosketuksen jälkeen”.

Kiitos ihanasta viestistäsi, se oikeasti helpotti hieman mieltäni. Ainakin hetken en ole aivan niin yksin tämän asian kanssa.

Minulla on nyt muutamina päivinä mahdollisuus olla rauhassa yksin kotona kun lapsi on hoidossa eikä ole työpäiviä. Ainakin sitten kun lapsi paranee. Yksin oleminen ei auta ahdistukseen mutta saan levätä ja koota itseäni. Mieheni on upea tuki arjessa, mutta on jo saanut kestää ihan liikaa tämän ongelmani takia. Ennemminkin tuntuu että minun on alettava ottaa enemmän vastuuta elämästämme ja itsestäni. Olen selitellyt itselleni että elämä on muka liian rankkaa että sitä jaksaisi ilman turrutusta. Ei todellakaan ole! Viina siitä rankkaa tekee.

Toki nyt aivan ensin on keskityttävä toipumiseen. Erityisesti tänään on pakko yrittää toimia kuten totesit, edetä hetki kerrallaan, kylmän rauhallisesti. Luottaa siihen että jaksan enkä romahda. Olen jo selvinnyt melkein puolikkaasta päivästä. Ilta tulee ennen pitkää ja sitten saan levätä pitkän yön poika vieressäni. Huomenna ei ole enää tämä paniikki, vaikka ahdistaa varmasti edelleen.

Luin omaa ketjuasi, ja olen surullinen puolestasi, niistä epätoivoisista tunteista joita sinulla on. Itse en ole nyt viime aikoina varsinaisesti mokannut mitään muuta kuin mieleni, mutta muistan mitä se on. Toivon että ajan kuluessa sinunkin olosi helpottaa. Ihmiset myös antavat anteeksi. Pitää “vain” pysyä selvänä. Muuta vaihtoehtoa ei meillä tai kellään muullakaan täällä ole…

On muuten helpottavaa myöntää olevansa siinä pisteessä että kohtuukäyttö on mahdottomuus. Olen riippuvainen jo, siitä ei ole paluuta. Tulen olemaan vihainen ja katkera siitä, mutta se on silti fakta.

Alkoholismi on kamala sana, mutta pakko se on myöntää. Olen vasta reilu kolmekymppinen nainen jolla on ihana pieni poika ja elämän puitteet kunnossa, mutta olen myös alkoholisti.

Alkoi itkettää kun kirjoitin tuon. Huhhuh.

Moi Illa, ja tervetuloa P-linkkiin!

Hienoa että olet päättänyt kirjoittaa tänne ja pyytää apua. Ensimmäinen päivä selvinpäin on aina rankka fyysisesti ja/tai henkisesti, ja ajatukset ovat irrallisia, sekavia. Olo vaihtelee helpottuneesta epätoivoiseen. Olet neuvoton, eksyksissä. Haluan että tiedät, että tämä kaikki on normaalia, ja menee kyllä ohi.

Yritä löytää tekemistä mikä rauhoittaa sinua. Laita silmät kiinni ja kuuntele kuulokkeilla rentouttavaa musiikkia, millä saat sekavat ajatukset hetkeksi hiljentymään, kun keskityt musiikkiin. Istu lattialle kuuman suihkun alle, käperry itsesi syliin ja tunne lämpimän veden puhdistavan sinut kaikesta pahasta. Keskity olemaan siinä hetkessä, yritä löytää siitä jotain hyvää. Liiallinen ajatteleminen ja asioiden läpikäyminen ensimmäisenä päivänä ei auta - ongelmasi ei ole syntynyt päivässä, se ei maagisesti poistu myöskään heti, vaikka ajattelisit sitä kuinka paljon. Yritä sen sijaan olla itsellesi armollinen - olet antanut negatiivisuuden ajaa sinut tähän pisteeseen, vaihdappa välillä kuskia.

Toivon, että pidät mielessäsi ensimmäisen tekstisi sanat. Niin moni meistä päättää että ei juo enää koskaan, että nyt riitti. Ja kun olo helpottuu, kun pahimmasta epätoivosta tokenee, korkki aukeaa uudelleen. Toivon, että pysyt päätöksessäsi joka päivä. Toivon, että haet apua, sillä sinun ei tarvitse selvitä tästä yksin. Toivon että muistat tämän päivän, tämän hetken, kun olet aikeissa avata korkin uudelleen. Koska sekin päivä tulee vielä, valitettavasti.

Perheellisenä sitä varmasti miettii jatkuvasti muita. On syyllisyyttä, on vastuullisuuden tunnetta, on velvoitteita. Mutta tämä on sinun taistelusi. Yksin sinun päätöksesi. Ja raittiuden ylläpitämiseen ja päätöksessä pysymiseen sinun tulee valita itsesi yli muiden. Tarvitset omaa aikaa käsitelläksesi asioita, ja sinun tulee haluta olla juomatta itsesi ja onnellisuutesi vuoksi yli muiden syiden. Kovin helposti sitä ajattelee, että pitää lopettaa lasten vuoksi, pitää lopettaa parisuhteen vuoksi, pitää lopettaa töiden vuoksi… mutta aivan ehdottoman tärkeää on lopettaa itsesi vuoksi. Tässä kohtaa ei ole häpeä olla itsekäs.

Mitään peruuttamattoman pahaa ei ole tapahtunut, sinä selviät kyllä. Anna itsellesi aikaa, armoa, anna mielesi levätä hetki itsesyytöksistä, velvollisuudentunteesta, häpeästä. Älä mieti tai suunnittele tulevaa raittiutta turhan jyrkästi, on vasta ensimmäinen päivä, ensimmäinen hetki. Pysähdy ja keskity löytämään tästä hetkestä jotain hyvää. Ei tästä koko päivästä, tästä viikosta… vain tästä nimenomaisesta hetkestä.

Ja muista, että olet hyvä ihminen.

Tein oikein kun kirjoitin tänne. Viestinne merkitsevät valtavan paljon - te tiedätte mistä tässä on kyse. LunaS, suorastaan tärisin kun luin mitä kirjoitit. Kaikki se lämpö ja viisaus… olen sanaton.

Olen tosiaan tehnyt lukemattomia lopettamispäätöksiä viimeisen kymmenen vuotta ja aina unohtanut ne. Tuttu juttu kaikille täällä. Mutta noin kuukauden olen tiennyt että jotain on muuttunut eikä muuta ratkaisua ole jos haluan elää. Olen silti juonut, enemmän kuin koskaan. En enää itseäni huijaamalla, vaan täysin tietoisesti. En osaa kuvailla sitä eilisillan ajatusta tai tunnetta josta mainitsin, mutta jotain erilaista ja rehellistä on tapahtunut mielessäni.

Vaikeaa tästä tulee. Riippuvuus yrittää saada minut juomaan niin kuin aina ennenkin. Pelkään että alan haaveilla viinilasillisista heti kun tämä hirvein ahdistus hellittää. Mutta nyt en halua antaa periksi.

Haluaisin kirjoittaa paljon enemmän, mutta nyt pitää keskittyä hoitamaan tuota kuumeilijaa ja elämään näitä hetkiä eteenpäin. Myöhemmin lisää.

Tervetuloa porukkaan Illa!

Kun alkuun pääsee niin koko ruljanssi alkaa kulkemaan lähes omalla painollaan…hankalaa ja rankkaa tää välillä on, mutta niin mielestäni kuuluukin olla, koska tällöin raittiuttakin osaa arvostaa ihan eritavalla…sitäpaitsi aikas kamalaa elämää se alkoholistinakin olo on.

Tänne on hyvä aina tarpeen tullen kirjoitella tuntojaan ja olojaan…niin hyviä kuin huonoja…helpottaa kummasti!..ja onhan niihin mukava palata sitten kun aikaa kuluu!

Voimia sinulle ja pikkuiselle paranemisia!..fiksun päätöksen olet tehnyt!

Tervetuloa minunkin puolesta Plinkkiin, Illa. Pysähdyin ylläolevassa tekstissäsi siihen, että olet juonut viime aikoina enemmän tietoisesti. Viittaako tämä siihen, että olet tietoisemmin etsinyt jotain toivetilaa alkoholista? Jos pystyt saamaan tästä langanpäästä mahdollisimman konkreettisesti kiinni, voi helpottaa jatkotoimenpiteitä. Jos tuntuu siltä, että olisi hyvä ottaa ulkopuolinen luotsi mukaan, älä epäröi tehdä näin. Kaikki kuitenkin ajallaan ja omaan tahtiisi.
Toinen seikka johon voisi kiinnittää huomiota on aikaikkuna. Ainoa mahdollisuus poikkeuksetta jokaiselle ihmiselle toteuttaa ajatukset, mielihalut ja tunteet teoiksi on vain ja ainoastaan nyt. Juuri tällä sekunnilla näitä rivejä kirjoittaessa tai lukiessa. Säädä aikaikkunaasi tilanteeseen sopivaksi, ei liikaa taakkaa huomisista - tätä joudun muuten raittiinakin toistamaan itselleni melko usein. Pelaa aikaa.
Vielä vinkki. Pistä LunaS:n upea ja asiantunteva kirjoitus johonkin säilöön. Tervehdys, LunaS! Teille kaikille vielä hyvää sunnuntaita ja mahdollisimman stressivapaata viikkoa. :smiley:

Tätä mietin itsekin muutama päivä sitten, kun päätin että nyt loppuu. Eikä se ollut ensimmäinen lopetusyritys kohdallani, mutta kaava toistuu. Vakaa päätös, “nyt loppuu” ja sitten kauhea hätä vetää ne viimeiset juomat ja vielä pikkusen päälle. Yrittääkö sitä juoda reilusti nyt että jaksaa sitten olla juomatta? En tiedä. Turha sitä on kuitenkaan enää miettiä, tehty mikä tehty.

Nyt on aika keskittyä elämään eteenpäin. Päivä, tunti, minuutti kerrallaan, kukin voimiensa mukaan. Ei pidä tehdä liian pitkälle tähtääviä suunnitelmia, vain sen pituisia jotka pystyy pitämään. Jos se on viisi minuuttia, pidetään siitä viidestä minuutista kiinni. Sitten seuraava viisi minuuttia. Pikku hiljaa se aika pitenee. Taakse on turha vilkuilla. Sen ehtii kyllä jos on tarve. Välttämättä sitä tarvetta ei tulekaan.

Pysytään täällä Illa.. Ja selvitään. Sanan kaikissa merkityksissä.

Päivä on illassa ja olet selvinnyt tämän päivän hienosti! Kiitä Illa itseäsi! Katso ensimmäistä viestiäsi ja ajattele, että sinä voitit vaikeutesi. Tästä on hyvä jatkaa, pitää korkki kiinni ja pitää korkki kiinni nimeomaan itsensä vuoksi.

LunaS kirjoitti kyllä upean kirjoituksen, joka rauhoitti minunkin mieltäni kovasti. Kiitos.