apua isän kohtaamiseen

Kotikanava
1

Hei,
Kaipaisin neuvoa samankaltaisissa tilanteissa olleilta tai tällaista lähestymistapaa toivoneilta.
Olen 23 vuotias tyttö, joka on ollut nyt muutaman kuukauden sairaslomalla burn-outin ja masennuksen vuoksi, tavoitteena saada muutama lapsuuden ja varhaisnuoruuden asia käsiteltyä. Isoin asia näistä on isän alkoholismi.
Isäni erosi äidistäni alkoholismin vuoksi minun ollessani 6v ja siskoni 3v. Tapasimme isää jokatoinen viikonloppu. Isä oli eron jälkeen noin vuoden raitis, kunnes alkoi juoda muutaman oluen iltaisin. Vuosien varrella määrät ovat kasvaneet ja nykyään kulutus on (isän puolison mukaan, onnistuin kerran kaivamaan häneltä tiedon kun hän oli soittanut minulle umpikännissä)arkisin pullo viskiä ja viikonloppuisin enemmän. Isälläni on myös erittäin vakavia terveysongelmia, joihin hän syö hirvittäviä määriä lääkkeitä. Moni näistä lääkkeistä on sellaisia, joiden kanssa ei missään nimessä saisi ottaa alkoholia ja pelkäänkin, että suuri osa isäni mysteerisairaudesta, jota lukuiset lääkärit ovat koittaneet selvittää mutta kukaan ei tiedä miten hoitaa, on alkoholin ja lääkkeiden yhteisvaikutuksien oireita. Olen myös pohtinut, josko isä huijaa lääkäreiltä liian suuria määriä lääkkeitä, sillä isäni ei käytä e-reseptejä lainkaan ja käy useamman eri firman lääkäreillä. Isäni täyttää pian 60v ja pelkään hänen kuolevan pian.
Olen valmistellut itseäni “interventioon” psykoterapiassa (josta on ollut paljon apua) ja keskustellut siskoni kanssa asiasta. Juuri äsken teimme kumpikin listat, joihin kirjoitimme toiveita, pelkoja, traumoja ja kysymyksiä.
Toiveina on
-isän saaminen terveeksi, eli käytännössä alkoholista vierottautuminen ammattilaisten avulla
-isän tapaaminen jatkossa vain selvinpäin
-uusien, hyvien muistojen luominen
En tiedä onko kummallista istua isän kanssa alas listat kourassa, mutta olemme kumpikin herkkiä tyttöjä siskoni kanssa ja tuntuu, että lista on hyvä apuväline ja turva näin pelottavassa tilanteessa. Emme ole koskaan puhuneet isällemme hänen alkoholinkulutuksestaan tai siitä, että meitä on lapsina pelottanut ja ollut paha olla juopottelun takia. Isä ei ole myöskään koskaan huutanut minulle ja on ollut todella rankkaa nyt viimeisen vuoden aikana, kun olen pystynyt itselleni tunnustamaan, että isä on alkoholisti ja lapsuuteni, noh, lasinen.
Pelkäämme, että isä kuitenkin loukkaantuu, puolustelee, vääristelee menneitä, kieltää totuutta tai kieltäytyy kuuntelemasta. Todennäköisimmin loukkaantuu ja ottaa ns. marttyyrin asenteen ja alkaa ryypiskellä suruunsa kahta kauheammin. Tahdon kuitenkin (itsekkäästi) saada lapsuuteni kokemukset sydämeltäni vastareaktiosta huolimatta.
Pohdin myös, että onko vieroitukseen hakeutuminen helpompaa jos annan keskustelun yhteydessä isälleni vaikka esitteitä eri hoitopaikoista? Silloin viesti hänelle voisi olla enemmän välittävä kuin syyttävä. Vai mitä te ajattelette? Onko joku samassa tilanteessa tai käynyt tällaisen väliintulon läpi? Neuvoja?
Minua ja siskoani jännittää todella paljon, mutta onneksi meillä on toisemme ja voimme yhdessä käydä tämän toisiamme tukien läpi.

Ps. Keskusteluun liittyy myös isäni puoliso, joka on ollut isäni kanssa yhdessä siitä asti kun olen ollut 7v, hänelläkin on osansa ikävissä kokemuksissa. Keskusteluun tulee myös puolison tytär, joka on jo 30v ja tähän mennessä ainoa henkilö joka on isälleni ja hänen puolisolleen heidän alkoholinkulutuksestaan puhunut. Keskustelut ovat aina olleet riitaisia.

2

Hei vaan toinen tyttäristä,

Minä en kyllä ole etsimäsi vastaavaa kokenut, mutta kahden tyttären äitinä tuo tekstisi kosketti. Haluan sanoa sinulle, että kun menet siskosi kanssa puhumaan isällesi listan asioista, niin tuo ne esille nimenomaan omina (tai siskosi kanssa yhteisinä) kokemuksinasi eli kerrot, että isän juominen on ollut sinulle raskas kokemus, jonka olet vasta nyt aikuisuuden alkumetreillä oivaltanut. Kerrot hänelle, että vielä ei ole myöhäistä tehdä muutosta ja että kovasti toivot hänen vielä tervehtyvän. Siihen hän voi ja hänen kannattaisikin hakea apua ammattilaisilta. Kun tuot esille, että jatkossa toivot teidän tapaavan niin, että isä on selvä, niin sinun kannattaa miettiä, että jos isäsi ei kykene raitistumaan, niin oletko todella valmis olemaan tapaamatta häntä. Tuo sinun ja siskosi kannattaa tehdä itsellenne selväksi. Pistättekö isän tavallaan seinää vasten, että tilanne on joko tai. Uusia, hyviä muistoja ette edes pääse luomaan, jollei isä suostu muutokseen.

On tosiaan mahdollista ja todennäköistäkin, että isänne alkaa väittämään vastaan, muuttamaan tapahtunutta sen mukaan, miten hän sen muistaa tai on mielestään kokenut jne. Tuossa vaiheessa kannattaa vaan pitää tiukasti kiinni siitä, että “MINÄ kuitenkin olen kokenut ja muistan asian menneen noin”. Tuohon keskusteluun on sitten hyvä todeta, että menneet ovat kuitenkin menneitä ja mielelläni loisin yhdessä kanssasi uusia, hyviä muistoja, mutta se ei ole mahdollista niin kauan, kuin juot.

Isää ei siis tarvitse käydä syyllistämään, mutta kannattaa pysyä realistina siinä, että vaikka miten siskosi kanssa toivotte, että isä raitistuu (tulee terveeksi) ja että jatkossa kohtaatte isän ollessa selvänä, niin voi olla, ettei toiveenne toteudu. Kannattaa siis pohtia sitäkin vaihtoehtoa, että entä jos isä ei suostu muutokseen. Miten silloin pystytte itse eheytymään ja löytämään onnen tulevaan elämäänne isän toiminnasta riippumatta.

Moni tyttö varmasti toivoo itselleen isää, joka olisi osallistunut hänen elämäänsä, vienyt harrastuksiin ja kulkenut kaikin puolin tukijana rinnalla. Meitä on kuitenkin monta aikuista tytärtä, joilla ei ole ollut isää lainkaan tai on ollut omiin puuhiinsa perhe-elämää “paennut” isä ja silti olemme voineet rakentaa terveen itsetunnon ja näin aikuisena antaa anteeksi sille “heikolle” isälle ja silti rakastaa häntä sellaisena, kuin hän on. Sitä minä toivon sinulle ja siskollesikin <3

3

Mua alko kiinnostaan, että onko tuossa interventiossa mukana sosiaalitoimi mitenkään vai onko se teidän läheisen yhdessä sopima?

4

Hei,
loin nyt tunnuksen itselleni (samalla nimimerkillä kuin alkuperäinen viestini)
Tämä keskustelu on vain meidän läheisten sopima. Toiveena olisi saada isä ymmärtämään, että hänen on vierottauduttava alkoholista oman terveytensä vuoksi. Tahdomme myös siskoni kanssa helpottaa omaa oloamme.
Suurin pelkoni kuitenkin on, että isä hermostuu ja alkaa tosiaan juoda kahta kauheammin. Pelkään myös, että yhteydenpitomme lakkaa, varsinkin, kun isä ei varmaan kauhean pitkään enää elä.
En tiedä, kuinka voisin itse pysyä lujana toiveessani, joka olisi tavata isää (tai puhua hänen kanssaan puhelimessa) vain selvinpäin. Pohdin, että mites sitten syntymäpäivät, viikonloput, mökkireissut… Kaikki nämä ovat isälleni alkoholipitoisia tilaisuuksia. Minun on vaikea kuvitella isääni vaikkapa viikonloppua selvinpäin. Ehkä voisin saada hänet kutsuttua kahville silloin tällöin, tai elokuviin, mitä vain.
Oli muuten hyvin kirjoitettu tuo kommentti “minun totuudestani”, se on täysin sama asia jonka terapeuttinikin minulle neuvoi. Kerron siis isälleni, kuinka minä olen asiat lapsena nähnyt. Isän on varmaan vaikea ymmärtää esimerkiksi sitä, että olen siskoni kanssa juossut isää asuntovaunuun piiloon ja pistänyt ovet vapisten lukkoon, vaikkei hän ole koskaan meihin kajonnut. Örveltävä isä on lapselle pelottava, oli “syytä” tai ei.
Koitan vain miettiä, että kuinka saan sanottua asiani ilman, että isä loukkaantuu ja menee puolustuskannalle… En tahtoisi suhteemme loppuvan, vaan paranevan.

5

Hei taas “toinen tyttäristä” :slight_smile:

Nyt minulle tuli mieleen, että entä jos kehottaisit isääsi lukemaan nämä kirjoituksesi. Jos hän ei käytä nettiä, niin tulosta nämä täältä ja pyydä kaikessa rauhassa lukemaan. Sanot, että kun olet lukenut nuo, niin toivot, että voisitte jutella asioista, jotka hänelle heräsi mieleen.

Minä olen yli 20 vuotisen avioliittoni aikana pari kertaa avautunut miehelleni kirjeitse (sähköpostitse) ja molemmilla kerroilla ovat asiamme korjautuneet. Ei se muutos ole hetkessä tapahtunut, mutta kun olen esim. vuoden kuluttua palannut kirjeeni pariin, niin on ollut ilahduttavaa huomata, että oikeastaan kaikki toiveeni yhteisestä tekemisestä ja juomisen jättämisestä ovat toteutuneet. Näin vaikkapa viisi vuotta sitten, mutta kun viime keväänä elimme vakavaa aviokriisiä ja kirjoitin miehelleni sähköpostin, niin hän sanoi, että ei sitä jaksanut lukea. Ei siis ollut enää tahtoa yrittää… No, tuostakin kriisistä on toistaiseksi selvitty, tosin ihan omalla muutoksellani, mikä onkin näissä asioissa aina keskeinen juttu. Voit siis muuttaa vain itseäsi ja tehdä työtä oman hyvinvointisi eteen. Sinunkin tapauksessasi, toinen tyttäristä, on isäsi asia, mitä hän itselleen, elämälleen ja suhteelleen teihin tyttäriin tekee.

Mutta harkitsehan sitä, että antaisit nämä viestit isäsi luettavaksi. Tuot nimittäin näissä esille todella hyvin sen, miten huolissasi isästäsi olet ja miten hänen juomisensa - ei siis hän itse - on sinua lapsuudessa vaurioittanut. Kirjoituksistasi huokuu myös suuri rakkaus ja välittäminen isääsi kohtaan, joten eihän hän siitä voi hermostua, että siskosi kanssa rakastatte häntä. Voi korkeintaan kokea huonoa omaa tuntoa, mutta isällesi tiedoksi (jos vaikka joskus nämä lukee), että se on terve tunne ja sen voi vielä kääntää hyväksikin.

Vielä haluan sanoa, että vanha sanonta “hyökkäys on paras puolustus” pitää monen juovan ihmisen kohdalla paikkansa. Senkin kun itse ymmärtää, niin sitä hyökkäystä ei säikähdä.

Ja vielä tuli mieleen, että kun se päivä koittaa, jolloin joko puhutte isäsi kanssa tai annat nämä tekstit hänelle luettavaksi, niin älä odota isältäsi välitöntä reaktiota ainakaan vilpittömän ymmärryksen muodossa. Anna hänelle aikaa sulatella asiaa, mutta vaadit, että aiheeseen kuitenkin palataan jonkun tietyn ajan, vaikkapa viikon, kuluttua.

Iloa sinun ja siskoki päiviin isän kanssa ja isästä huolimatta!

6

Hei taas Hemmiina :slight_smile:
Ja kiitos viisaista sanoistasi! Helpottaa, kun on jokin paikka jonne voi raapustella mielen mutkia.

Tällä hetkellä aika jännittynyt ja stressaantunut olo, sillä huomenna on isäni 60v syntymäpäivät. Juhliin saapuu kaksi isäni tuttua, joita en ole tavannut, serkkuni miehensä kanssa, isän kihlattu, puolisoni ja hetkeksi iäkäs isäni isän leskeksi jäänyt rouva.
Siskoni ei pääse näihin kemuihin, sillä hän järjestää erästä tapahtumaa lauantaina (eli on varattu aamusta iltaan). Tästä isäni ilmeisesti harmistui, sillä vastasi siskolleni apeasti että “kyllä mä ymmärrän että jotkut asiat menevät 60v syntymäpäivieni edelle…” Ihan täyttä syyllistämistä. Siskolle tuli paha olo ja alkoi tietysti kiukuttaa.

Mennään juhliin kihlattuni kanssa huomenna jo 12 aikaan päivällä, aluksi ilmeisesti kakkukahvia ja kun leskirouva on viety kotiin takaisin, alkaa ryyppääminen.
Isä soitti tänään alkosta, että mitä mielelläni joisin. En tietenkään osannut sanoa että en mitään, vaan sanoin että kuiva valkoviini on ihan ok.
Jotenkin on sellainen olo, että isäni mieliksi minun pitäisi ottaa kuppia oikeen kunnolla. Aivan järjetöntä, tiedän, mutta sellainen tunne minulla on. Ehkä isä ei huomaa minun juovan vasta toista lasillista viiniä, jos on itse kauheassa kännissä? Sillä tavalla voisin välttää ryyppäämisen, en oikein keksi kuinka muuten ilman, että isä kokisi etten juhli hänen syntymäpäiviään tarpeeksi.
Tässä oikolukiessa tekstiäni huomaan, kuinka typerältä ja kummalliselta vaikuttaa, että minun pitäisi isäni mieliksi juoda itseni kovaan humalaan… Ottaa aivoon.

7

Hei!
olipa tuttua mulle tuo, että isän kanssa pitäisi juoda. Karmea ajatus sinänsä, munkin “piti” jopa alaikäisenä. Ja kyllä kaikki ongelmajuojat huomaavat jos toisten tahti hidastuu, ja ahdistuvat, ja tyrkyttävät.
Mutta nyt kun tiedät mitä tuleman pitää muutenkin, niin tuossa voit pysyä itsesi puolella. Skoolaa yksi malja ja sitten sanot että juot mieluummin limua (ota sitä mukaan, holisteilla ei aina ole vaihtoehtojuomia). Äläkä selitä mitään. “Ei tee mieli” riittää hyvin.
Minulla on tuosta kokemusta, olen vuosien mittaan saanut oman isäni uskomaan että en ryyppää hänen kanssaan enkä sukulaisten kanssa muutenkaan. Koskaan ei ole tarvinnut sanoa muuta kuin: “Ei kiitos tällä kertaa”. Muutaman ikuisuuden kuluttua he ovat kaikki oppineet.
Interventioista mulla ei ole kokemusta. Oma isäni on kyllä positiivisesti reagoinut ystävällisyyteen ja huoleen hänen voinnistaan. Väittelyihin en ole hänen kanssaan lähtenyt.
Hyvää jatkoa sulle ja siskollesi, oma elämä on se mihin kannattaa keskittyä.

8

Hei,
minulla on ollut sama tilanne, eli isän kanssa on tullut juopoteltua alaikäisenäkin. Se alkoi ollessani n.14v. Luulen että se on ollut isäni tapa luoda minuun suhdetta, sillä tapasimme tosiaan vain jokatoinen viikonloppu ja heti kun olin hänen mielestään tarpeeksi vanha, alkoi hän juottaa minua humalaan ja siinä sitten paranneltiin maailmaa.
Ehkä tärkein asia jonka tahdon isälleni sanoa on se, että olisin kaivannut isää, en kaveria. Juoppokavereita löytyy pubista, mutta minä olen hänen tytär.
Erikoista kuitenkin on, että isäni jaksaa aina kertoa, kuinka hän kunnioittaa kihlattuani, sillä hän on täysin raitis, ollut koko elämänsä. Yleensä vaan nämä kunnianosoitukset tulevat hyvin sammaltavalla äänellä.
On jotenkin sellainen olo, että isä tahtoo kaikkien juhlivan hänen syntymäpäiviään kunnolla ja kunnon juhlimisen määrittää voimakas humalatila.
Kirjoittelen varmasti sunnuntaina, kuinka juhlat menivät…

9

Tuo on tyypillistä juopon maailmankuvaa, että lapset laitetaan juomaan alaikäisinä, jotta eivät sitten alkaisi arvostella tai muuten käydä hankaliksi alkoholin suhteen :imp: Törkeää, sikamaista, lainvastaista ja täysin vastuutonta.

En usko että inventaariot tai muut auttavat isäsi tapauksessa. Ainoa asia minkä läheinen voi tehdä, on kääntää selkänsä, ja keskittyä oman elämänsä rakentamiseen. Alkoholistin vaikutuspiirissä saattavat nuo roolit kasvaa kieroon, lapsista tulee huolehtijoita ja vastuunottajia, vaikka se olisi aikuisen tehtävä. Silloin lapsuus jää ikäänkuin kesken, ja jatkuu aikuisiässä oirehtimalla masennuksella, ahdistuksella, erilaisilla addiktioilla, vihalla ja katkeruudella. Myös suuri tarve miellyttää on yksi läheissairaan oire, ja tämä piirre itsessään kannattaa tiedostaa ja hyvästyä, kuten kaikki muukin mitä itsestään löytää. MINÄ -muodossa ajatteleminen ja toimiminen on aluksi tosi vaikeaa, mutta se on tervehtymisen ehto. Uskon että sinä saat itsesi takaisin vain kun irroitat isästäsi ja hänen sairaudestaan, ja haet apua itsellesi. Esim. AAL-ryhmät ovat hyvä toipumispaikka, siellä suurin osa on kaltaisiasi lasisen lapsuuden kokeneita.

SINÄ olet tärkeä, ala huolehtia itsestäsi ja omasta selviytymisestäsi isäsi sijaan. Hänen toipumisensa on toisissa käsissä, ei sinun. Et voi vaikuttaa millään tavalla hänen juomiseensa tai toipumiseensa, joten miksi tuhlaisit energiaasi turhaan yrittämiseen?

10

Mun mielestä sun ei kannattais asettaa liian suuria toiveita siihen että isäsi hakeutuu hoitoon vaikka suostuis kuunteleenkin mitä teillä on sanottavana. Kyllä alkoholistit syvällä itsessään ymmärtävät, että ovat aihettaneet kärsimyksiä läheiseille, ei sitä tarvitse erikseen heille sanoa. He eivät vain halua katsoa totuutta silmiin. Mulle tulee tunne että sä ajattelet että jos saat isäsi ymmärtämään kuinka paljon se on aiheuttanut sulle kärsimyksiä se sit siitä valaistuis ja lähtis hoitoon. Ikävä kyllä se ei vaan yleensä mene noin. Aiheutat itsellesi vaan lisää tuskaa jos asetat toiveen että saisit isäsi lähteen hoitoon. Sen sijaan mun mielestä sä voit hyvin asettaa noita muita sun listalla olevia tavoitteita.

Ihan sun oman itsesi takia sun olis hyvä yrittää alkaa irrottautuun isäsi alkoholiongelmasta. Se että kerrot että alat asettamaan rajoja on yksi askel kohti irrottautumista. Voit ainoastaan muuttaa omaa toimintaasi. Varaudu siihen että ilmoituksesi voi aiheuttaa voimaakkaan reaktion, pidä kuitenkin kiinni tiukasti siitä mitä päätät. Tulet huomaamaan että se on oikea tie kohti omaa eheytymistäsi, ehkä et heti sitä huomaa, mutta kunhan aikaa on kulunut. Vain sitä kautta voit saavuttaa toivomiasi uusia hyviä muistoja. Se että pääset irrottautumaan isäsi alkoholiongelmasta on pitkällä tähtäimellä ihan varmasti paras hyvä muisto mitä voit itsellesi suoda.

Toivottavasti tapaaminen menee hyvin.

11

Kiitos kiitoksista, toinen tyttäristä :slight_smile:

Kerrohan, miten isän 60-vuotisjuhlat nyt sujuivat - vaikka olisi mennyt miten pieleenkin. Oikeasti tietenkin toivon, että olisit voinut asettaa itsellesi rajat; minä voin kunniaksesi nostaa yhden lasin valkoviiniä, mutta that’s it! Toisaalta, jos päivä on päättynyt molempien kännäilyyn, niin ole itsellesi armollinen <3

Tuo, mitä kerroit nuoruudestasi, että isä tarjosi alkoholia ja yhdessä sitten paransitte maailmaa, kuvaa juurikin sitä kaveruusvanhemmuutta, mihin moni kyvytön isä ja äiti sortuvat. Ymmärrän siis oikein hyvin, että näin jälkeen päin ajateltuna, olisit kaivannut itsellesi ISÄÄ. Mennyttä et kuitenkaan voi muuttaa, joten sitä ei kannata jäädä liikaa myöskään murehtimaan. Minäkin haluan sinulle korostaa, että keskity ITSEESI ja omaan hyvään oloosi. Hieno juttu, jos kihlattusi on raitis, nauti elämästäsi hänen kanssaan. Sinä et ole isäsi hoivaaja, älä siis syyllisty, jos haluat ottaa häneen etäisyyttä niin kauan, kuin hän valitsee elämäntavakseen juopumisen.

Tsemppiä siis edelleen ja luota siihen, että “huominen kantaa” :slight_smile:

12

Hei taas kaikille.
Minun piti eilen jo tänne kirjoittaa, mutta se päivä menikin morkkistellessa. Juhlissa tuli juotua koko pullollinen sitä viiniä sitten ja maljankohotukset päälle… Kaikki meni muuten oikein mukavasti, mutta loppuillasta isä oli jo niin humalassa ettei meinannut pystyssä pysyä ja minua suoraan sanottuna otti aivoon. Otti aivoon varmasti vielä enemmän humalatilani vuoksi (oli muuten todella typerää minulta juoda ensinkään).
Tässä kaiken muun masennuksen ja turhautumisen taustalla on tieto jonka sain tämän viikon keskiviikkona, eli isä soitti ja kertoi, että häneltä on löydetty kasvain. Ei olla vielä tutkittu kunnolla, mutta pian tutkitaan ja leikataan pois. Puhelun aikana sain pidettyä itseni kasassa, mutta sen loputtua aloin itkeä hysteerisesti. Tästä on siis tullut minullle paljon lisästressiä koko aiheesta.
Isä alkoi sitten juhlissa heittämään vitsiä hänen mahdollisesti hyvin lyhyestä eliajastaan ja minulla meni hermo, sanoin vähän tiukempaan sävyyn kuin olisi ollut tarvis, että nyt ei naurata ja tämä ei ole minulle leikin tai vitsin asia. Sitten sanoin, että olen muutenkin huolissaan hänen terveydestään alkoholin ja lääkkeiden vuoksi, johon isä vastasi tiuskaisten, että mistä minä mitään siitä asiasta tiedän. Tämä jotenkin kolahti, kun me ei ikinä koroteta toisillemme ääntä. Ei koskaan huudeta tai olla puhuttu ikävällä äänensävyllä. Mentiin sitten tupakalle ja siellä sitten utelin nuokkuvalta isältäni (käyttäen tilaisuutta hyväksi) hänen alkoholinkulutuksestaan. Ensin sanoi ettei juo laisinkaan arkisin, mutta täsmentävien kysymyksien jälkeen tuli siihen tulokseen että ottaa “muutaman illassa”. Tämä kaikki on kuitenkin täysin pointitonta, sillä isäni ei varmasti muista tästä yhtään mitään. Vaikka muistaisikin, se oli vaan kahden känniläisen keskustelu.
Kunpa vaan olisin lähtenyt kotiin kun ilta oli vielä iloinen…
Lisään vielä, että saman keskustelun yhteydessä isä tunnusti yhden kammottavan tapahtuman lapsuudessani olleen hänen syytään. Tätäkään tuskin muistaa, mutta se on asia, jonka aion ottaa joskus esille, sillä se on vainonnut minua ja isä on kieltänyt osallisuutensa tapahtumiin tähän päivään asti.
Kaiken kaikkiaan, paska reissu, mut tulipahan tehtyä. Itse mokasin.

Olen muuten yllättynyt, että täällä on useammalla kokemusta isän (tai äidin) kanssa juopottelusta reippaasti alaikäisenä. Pohdiskelin tässä syitä siihen, tai lähinnä siihen että miksi siihen suostuin ja tulin siihen tulokseen, että kai sillä sai sitä isän hyväksyntää ja sai edes jonkinlaisen suhteen häneen luotua.

Olen lukenut kaikki vastauksenne (kiitos niistä!) useampaan kertaan läpi niitä mutustellen. Asia, joka tuli monella esiin, oli se ettei minun kannata odottaa liikoja. Sitä minä taidan juuri tehdä. Jos saan vaikkapa idean että isän olisi hyvä päästä vieroitukseen, alan pääni sisällä jo valmiiksi elää tätä unelmaa. Minulle tuli myös yllätykseni, enkä okein edes käsitä miksi, se että isä voi loukkaantua niin paljon, ettei tahdo enää pitää yhteyttä lainkaan. Tai jos pidän tiukasti tapaamisistamme vain raittiina kiinni, voikin olla ettei niitä tapaamisia kertakaikkiaan tule. Tässä on paljon sulateltavaa. Suurin pelkoni tuntuu kuitenkin koko ajan oleva isälle aiheutuva mielipaha eikä se, miltä minusta tuntuu.
Vastauksia taas odotellen… :slight_smile:

13

Älä turhaan kanna syyllisyyttä,nämä asiat ottavat aikaa ja sinä siskosi kanssa olet vasta havahtunut näkemään asioiden todellisen laidan. Muistelen että kun itse aloin juoda isän kanssa, tunsin itseni aikuiseksi ja hyväksytyksi, ja olin ylpeä siitä. Isä oli myös hauska seuramies humalassa silloin nuorempana, selvin päin taas usein kireä ja poissaoleva.
On muistettava että ei lapsi lakkaa rakastamasta vanhempiaan vaikka he eivät olsikaan riittävän terveitä rooliinsa. On ymmärrettävää, että tunnet hätää isäsi tähden. Mutta kun asioita käsittelee pitemmälle, myös vihan ja surun tunteet omasta elämästä nousevat esiin. Siihen ei alkoholistista useinkaan ole apua, vaan minäkin ehdotan että etsit jonkin sopivan kanavan lapsuutesi käsittelyyn.
Hyvänä puolena on että kun saa itsensä tasapainoon,voi viettää aikaa läheistensä kanssa asettamatta ehtoja, mutta oman itsensä tärkeimpänä säilyttäen. Onnea sulle uuteen elämänvaiheeseen!

14

Juopon tytär täälläkin kirjoittaa asiaa ja sanoi oikeastaan kaiken sen, mitä minäkin olen yrittänyt ja mitä mielessäni edelleen pyörii :slight_smile:

Jotenkin osasin odottaa, sinun “toinen tyttäristä”, kertovan, että isän juhlat menivät omaksikin juopotteluksi. Osasin odottaa sitä ihan sen takia, että silloin harvoin, kun itse juon, kuten vaikkapa anoppilassa käydessämme, olen saattanut vetää ihan järkyttävät lärvit, vaikka ennalta olisinkin ajatellut, että haluan illan pysyvän hallinnassani. Itselläni kuitenkin ikä (tänä vuonna 50) ja kokemus suojaavat liialta morkkikselta :slight_smile:

Uskon, että nämä kommenttimme auttavat sinua miettimään lapsuuttasi ja isäsuhdettasi vielä uudella tavalla. Tarkoitan tuolla sitä, että oivallat tärkeimmäksi asiaksi oman itsesi kehittämisen ja vahvistamisen, ja että on isäsi oma asia, mitä hän loppuelämällään tekee. Kertomasi esim. kasvaimen löytymisestä sai minut ajattelemaan, että oliko isälläsi jonkin sortin huomionhakua tuossakin takana, että voi sairaudellaan vedota teihin tyttäriin (sinuun), että “olen sairas ja teidän tyttärien tehtävä on myötäillä ja miellyttää minua eli helpottaa oloani eikä suinkaan asettaa ehtoja juomiselleni”. Tuo tuollainen on yksi vallankäytön keino, vaikka taustalla onkin todellinen vakava sairastuminen (olettaen, että kasvain on pahanlaatuinen).

Tänä kuulaana aamuna linnut lauloivat todella keväisesti, oli siis ihan mieletön konsertti ympärillä ja samalla nouseva aurinko häikäisi silmiä. Ihana aamu ja sen myötä haluan toivottaa teille kaikille tyttärille valoisaa ja huoletonta viikon jatkoa <3 !

15

Tuon huomionhakuisuuden lisäksi kävi mielessä myös se että monet pyrkivät vakavillekin asioille naureskelemaan ja heittämään vitsiä jotteivät joutuisi kohtaamaan tilanteen vakavuutta. Itse olen sellainen joka naureskellen annan muille hälläväliä-kuvan että “ei tässä mitään, hyvinhän minä voin!” kun tosiasiassa ihon alla piilee pelko jota peittelen.

Pystyisitkö isäsi lääkärille puhumaan isäsi alkoholismista? Vaikka soittamaan hänelle ja keskustelemaan asiasta? Tai isäsi puoliso? Varsinkaan leikkauksen jälkeiseen lääkitykseen ei alkoholi sovi, joten lääkäri voisi keskustella isäsi kanssa asiasta. Kun kerrot/te lääkärille etukäteen millaisia määriä alkoholia isäsi juo ja kuinka usein (hänen puoliso voisi tarkentaa näitä määriä) niin lääkäri tietää kuunnella “rivien välistä” isäsi vähättelyä kun kertoo muka-määrät alkoholin kulutuksessaan, hän nimittäin tuskin tulee lääkärille kertomaan puoliakaan totuudenmukaisesti.

Muut ovatkin kommentoineet kaiken muun mitä en ala toistamaan joten paljon voimia toivotan!

16

Niin ja koska isäsi käyttää jo ennestään ilmeisesti isoja määriä lääkkeitä joihin hommaa reseptejä eri lääkäreiltä niin hänen pitäisi puhua rehellisesti lääkkeiden käytöstäänKIN jotta saisi oikeat ja toimivat annostukset (toleranssin takia) kipulääkkeitä ja jottei tule vaarallisia reaktioita. Tuostakin kannattaa mainita lääkärille!
Päihdeongelmaiset kyllä henkensäkin uhalla yrittävät piilottaa viimeiseen asti totuutta jottei heidän käyttöönsä puututtaisi. Eivätkä he välttämättä edes tajua sitä että hengenvaara on aiheellinen ja nurkan takana.

17

Hei,
olenkin pohtinyt että onko sellainen mahdollisuus, kuin soittaa isäni lääkäreille (ovat tosiaan eri firmojen lääkäreitä ja isä ei käytä e-reseptejä) ja kertoa huoleni sekä alkoholista että lääkkeiden määristä ja eniten niiden yhteisvaikuutuksista. Isän puliso on välillä kauhuissaan minulle kertonut, kuinka kummalliseksi ja pelottavaksikin isäni menee välillä. Tämä tapahtuu kun isäni on ottanut paljon lääkkeitänsä ja on kovassa humalassa. Mikä ihme se nyt on? Ja tarvitseeko “lapselle” tällaisia huolia kertoa?
Eniten ehkä ottaa aivoon se, että isä välillä puhuu kuolemasta ja jatkuvista kivuistaan surulliseen sävyyn, ikäänkuin hyvästejä jo jättäen, mutta välillä taas heittää koko jutun vitsiksi. Ymmärrän, että isäni tilassa hänellä itselläkään ei ole selkeitä tunteita mutta minä en välttämättä niitä kaikkia tahdo kuulla. Enkä varsinkaan tahdo isäni sanovan haikeasti “olisihan se kiva yhdet lapsenlapset ja tyttären häät nähdä ennekuin itsestä aika jättää”.

Vielä siihen isän kanssa teini-ikäisenä juopottelusta… Siinä oli oma hohtonsa, kun isää näki vain jokatoinen viikonloppu ja isästä sai tosiaan sellaisen hauskan kaverin. Tahdon vielä kertoa, että näinä tapaamisviikonloppuina isäni usein mollasi äitiäni ja sai minut ja siskoni leiriytymään äitiäni vastaan. Nyt kun katson taaksepäin, ymmärrän, ettei äitini ole mitään muuta tehnyt kuin koittanut saada minut ja siskoni turvaan koittaen saada meitä tunnustamaan että isä juo. Äiti myös on hoitanut minut ja siskoni terapiaan kun olemme sitä lapsina/nuorina tarvinneet. Isä sai meidät kapinoimaan sitäkin vastaan ja tilanne muuttui sellaiseksi, että äiti oli se inhottava ämmä joka vaan piti minua ja siskoani hulluna, kun isäni ymmärsi meitä ja kuunteli (kännissä tietenkin). Olen pahoitellut ja harmitellut mennyttäääneen, äitini kuitenkin viisaana naisena ymmärtää. Olimmehan lapsia.

Jokatapauksessa- alan varmaan selvittää että ketkä lääkärit isääni hoitavat (tiedän ainakin yhden klinikan) ja kerään rohkeutta puhelinsoittoa varten. Tiedän, että isäni ei tästä ilahdu (eipä hänen kyllä koskaan tarvitse tietää minun minnekään soitelleen) mutta tahdon vain hänet kuntoon. Parasta mitä isälleni voisi tapahtua, on ammattilaisten valvonnassa tehty vierottautuminen sekä lääkkeistä että viinasta. Tai sitten vaan toivon taas liikaa…

Palaillaan :slight_smile:

18

Ai niin, lääkkeiden määrästä vielä.
Isälleni tehtiin tuossa jokin aika sitten pienimuotoinen leikkaus, josta toipumiseen hänelle ei voitu antaa kipulääkkeitä lainkaan. Lääkkeet siis täysin maksimissa. Nykyään saa ilmeisesti kipuihin sitten epilepsialääkkeitä kaikkien muiden lisäksi.

19

Tarkoitin sitä hoitavaa syöpälääkäriä joka hänen tilansa tutkii ja laittaa leikkaukseen.
Mutta ei kai tuostakaan ole haittaa että soittelee ne muutkin lääkkeitä määränneet lääkärit läpi. Tietosuojahan heillä on, eivät voi kertoa onko heillä joku tietty henkilö asiakkaana mutta kai toimistotyöntekijä/ajanvarauspiste voi ottaa tiedot isästäsi vastaan…

20

Silleen olin sen asian miettinyt. Tiedän etteivät mitään tietoja voi antaa, mutta varmasti joku voi hoitavalle lääkärille välittää omaisen viestin?