Joopa joo ja syvä huokaus. Tässä sitä availen silmiäni koko ajan enemmän näkemään, miten hurjaa oma juomiseni on ollut. Koska olen hoitanut työni ja velvoitteeni, olen kuvitellut ottamisenikin olevan normaalia. Olen kokenut itseni jotenkin paremmaksi, enhän minä ole alkoholisti, niitähän on vain ne jotka tuolla puistonpenkeillä istuskelevat pullo kädessä.
Mikkeli kommentoi hyvin väitettäni siitä, ettei juomiseni ole humalahakuista. On se pakko todeta, että humalahakuisesta juomisesta tässä nimenomaan on ollut kuitenkin kysymys. Miksi muuten kumoan heti peräjälkeen kaksi lasia viiniä kurkusta alas? Ei se ole normaalia ottamista, jos mä ihmettelen aamulla, että veinkö mä tosiaan pyykit kuivamaan? En vastaa puhelimeen, koska tiedän ääneni sönköttävän. Iltakävelylle en lähde ottaneena, kun tiedän ettei kulkuni ole ihan viivalla kävelyä ja pelkään kuollakseni, että joku naapuri tulisi vastaan. Siitähän ne jutut vasta liikkeelle lähtisi. Pieni kylä, eikä ihmisillä ole muuta tekemistä kuin seurata toisia. Vaikka taitaa ne jo tietää. Kuinka monet kerrat olen istunut pää pöntöllä ja yrittänyt oksentaa. Maha on ollut ihan tyhjä, eikä sieltä ole tullut kuin tummankeltaista limaa. Jossain vaiheessa kerroin, ettei mulle tule krapulaa. Ja tottahan se on, voin juoda pullon valkkaria, eikä hiukset ole aamulla kipeet. Mutta kyllä kaksi pulloa jo tuntuu, erityisesti silloin, kun tahti on nopea.
Tunnen itseni todella yksinäiseksi. Olen surrut, ettei minulla ole ystäviä. Kaikki on jotenkin eri elämäntilanteessa kuin minä. Jos todella pysähdyn miettimään tätä asiaa niin syy tähänkin löytyy alkoholista. Olen tehnyt itselleni pienen oman maailman, johon ei ketään muuta mahdu. En vastaa puhelimeen, enkä käy kylässä. Minulla ei ole harrastuksia. Kukaan ei itse asiassa tiedä, mitä mulle ihan oikeesti kuuluu, koska en milloinkaan kerro itsestäni yhtään mitään. Eihän mulla ole mitään kerrottavaa, kun ottaminen, sen suunnittelu ja ottamisesta palautuminen vie kaiken energiani. Eikä salailukaan ole mitään helppoa puuhaa. En halua itselleni ryyppykaveria vaan ympärilleni ihan tavallisia ihmisiä ja tavallista elämää. Juuri tästä tavallisesta normaalista elämästä olen omilla valinnoillani siirtymässä pois. Ymmärrän kyllä, ettei kukaan jaksa perässäni loputtomasti juosta.
Onneksi lääkäriaika on vasta ensiviikolla. On aikaa miettiä, mitä mä sieltä haluan. Kuten kerroin, olinhan jo päättänyt, etten omasta ottamisesta puhu, mutta mietitään nyt. Sairaslomaa en ainakaan halua. Laprakokeisiin pitäisi varmaan tilata lähete. Mulla on ollut kolestroliarvot koholla johon yhtenä syynä on ottaminen. Samoin verenpaine. Maksa-arvot olen mittauttanut viimeksi helmikuussa; tipattoman tammikuun jälkeen. Silloin ne näytti ihan hyvältä, niin että sain itselleni luvan jatkaa helmikuusta eteenpäin kaksi käsin ottamista.
Eilen en ottanut, enkä ota tänään. Katsotaan nyt päivä kerralla eteenpäin. Toisaalta tämä on mielenkiintoista katsoa, millaiseksi elämä muuttuu, jos olen hetkisen ottamatta.
Hyvää ja raitista viikonloppua teille kaikille Toivottelee Anu