Antiloopin elämä ja teot. Näkökulmia savannilla

Olen tullut sellaiseen pisteeseen, jossa koen tarvetta katsella elämääni piirun verran taakse päin, tuumata tätä päivää ja ojentautua hengessäni kohti tulevaa. Jos asia mitenkään kiinnostaa, kannattaa ottaa hyvä asento, jossa viihdyt jonkin aikaa: olen surkea ilmaisemaan itseäni kovin tiiviisti :smiley:

Tämä on jonkinlainen kolmannesosavuosikatsaus. En avaa taustaani Aatamista ja Eevasta alkaen, koska se on tainnut tulla jo esiinkin. Sen vain totean, että kuluneiden 2½ vuoden aikana olen tässä rimpuillut tietäni auki tuurijuoppouden ikeestä. Tänä aikana elämäni on muuttunut merkittävästi isäksi tulemisen kautta ja luonnollista on kai sekin, että vaikeuksistani huolimatta, raitistumispyrkimykseni eivät ole aivan kivillekään karahtaneet. Monta onnetonta retkahdusta on ollut, mutta nyt ajatellen ne kaikki on ehkä kuitenkin pitänyt vain käydä läpi, niin rankkaa kuin se on ollutkin. Jokaisen retkahduksen jälkeen olen kuitenkin löytänyt sen jonkin kohdan, joka minun on pitänyt opetella tunnistamaan ja joka minun on ollut otettava huomioon. Jokaisen retkahduksen jälkeen olen myös löytänyt aina jonkin uuden tavan hoitaa itseäni ja käsitellä ongelmiani.

Viime uuden vuoden päivänä retkahdin todella repivän parisuhderiidan jälkeen juomaan. Alla oli jo puolen vuoden raittius ja onneton möhlimiseni hajotti minut todellakin osiin. Ilta päättyi siihen, että lähdin tarttumaan ja tönimään avopuolisoani, jonka mitta täyttyi saman tien. Sain maijakyydin putkaan ja siellä tuntui siltä, että tänne tämä yksi tie nyt sitten johti, lukkojen taakse. Edeltävä syksy oli raittiina eläessä ollut monella tapaa hyvä ja tasapainoakin edistävä, mutta nyt ajatellen se saattoi olla minulle laadullisesti vielä sellaista kuivilla olemisen aikaa. Kirjoittelin kyllä Plinkissä toisinaan yms., mutta jokin rohkeus minulla taisi kuitenkin olla vielä löytämättä. Ihmettelin vain, kun elämä on aivan yhtä jännittynyttä ja jotenkin masentavaa, vaikka miten olen raittiina. Lapsen syntymän jälkeenhän tässä alkoi tuo parisuhdepuoli kiristyä. Elämäntilanteena se varmasti nosti kaikenlaiset ristiriidat, epävarmuuden, kivut ym. pintaan puolin ja toisin. Kevättalven mittaan yritettiin vielä pariterapian avulla saada keskusteluyhteyttä ns. aikuisten tasolle, mutta syyttelystä ja pahan mielen vatvomisesta vain ei päästy eteenpäin. Niinpä päätimme erota ja asemoitua perheenä uudella tavalla.

Näin tulin siihen, että koko elämäni päätyi tietyllä tavalla kriisiin. Kriisihän ei tarkoita sinällään katastrofia tai onnettomuutta, vaan käännekohtaa: käänteissä eteen avautuvat kaikki nelikenttäanalyysinkin osa-alueet. Sen olen saanut oppia tässä tilanteessani, ettei se todellakaan ole yksinomaan hyvä taikka paha, uhka tai mahdollisuus. Se on kaikkea ja aika pitkälle se, millainen kriisistä sitten tulee, riippuu yksin siitä, mihin kriisinsä merkityksiin tuijottaa ja mistä sen puolista ottaa kiinni. Tätä ei pidä ottaa kaikkiin kriiseihin sovellettavana yleistotuutena. Tällainen ajatus voi ehkä kuitenkin toimia, kun kriisiytyy elämänasioissa, joissa tietty itsenäisyys joutuu puntariin.

Tunnistan itsessäni riippuvuuden sillä tavoin, ettei se ole kanavoitunut vain juomiseen. Olen ollut riippuvainen niin suhteissani kuin usein esim. töissäni tai muissa toimissani. En ole mikään kovin mahdollinen urahaukka, mutta löydän kyllä toiminnastani ulottuvuuksia, joilla on määrännyt lähes yksinomaan kunnianhimo eikä niinkään intohimo. Aika moneen juttuun olen suostunut vain saavuttaakseni jotain ulkoisesti muka arvokasta. Rahaa minä en pääse omilla aloillani juuri takomaan, mutta ehkä jonkinlaista mainetta tai tunnustusta tai muuta sellaista. Sellaisten saavutusten haalimisella olen ehdottomasti yrittänyt sovittaa jotain sellaista, mikä sisälläni on huutanut rauhaa, muttei ole rauhoittunut. Sitä rauhoittaakseni olen myös tainnut juoda. Kymmenisen vuotta sitten join ihan tavan takaa tuollaiset 1-2 viikon tai puolentoista putkea kuukaudessa. Ihan sille tasolle en ole viime vuosina vajonnut, mutta juomiseni on ollut silti pakonomaista: luulen, että vaikka joisin vain kerran vuodessa, mutta humalaan, se olisi pakonomaista. Suhteeni alkoholiin on pakonomainen.

Tässä tilanteessa, kun pakkaan exäni kanssa hänen muuttolaatikoitaan, tunnen olevani jotenkin ensimmäistä kertaa tietoinen siitä, mistä välillämme on kyse juuri nyt. Jonkinlainen surutyön vaihe on tehty yhdessä ja varsinkin erikseen. Tunnen omituista rauhallisuutta siksi, että tiedän jo alun alkaenkin hakeneeni suhteeltamme juuri jotain ulkoista taetta sille, että sisälläni jokin levottomuus saisi asettua. Eihän mikään suhde voi hyvin, jos tarve elää siinä perustuu johonkin tuollaiseen. Tiedän myös sen, etten ole tahallani halunnut toimia näin: en vain ole pystynyt yhtään tämän syvempään yhteyteen, liekö edes varsinaisesti rakastumaan saati rakastamaan, kun enpähän tässä nyt ole itsenikään kanssa kummoisessa jamassa ollut. Olen ollut suhteessa läsnä ihan siinä määrin kuin olen ollut läsnä omassa elämässäni. Tuntuu kuin siinä olisi vain tapahtunut asioita minulle ilman, että olisin sen kummemmin ohjautunut jotenkin sisältäni käsin tässä elämässäni. Minulla ei ole ollut oikein rajoja. No, elämää ei voi hallita kuin tietyiltä osin, mutta minulle nekin osat ovat olleet vähän hämärän peitossa, mitä voin hallita ja mihin se voi riittää. Siinä mielessä on aika hyväkin tilanne, että olemme keskenämme jonkinlaisessa sovussa. Itse asiassa, vietimme yhdessä oikeinkin hyvän ja rennon vapun. Exäni ilmaisi ensimmäistä kertaa erosuruaan minulle tuossa viime viikolla ja sanoi, ettei olisi halunnut tämän menevän näin, muttei hän enää mahtanut itselleen mitään, miten vaikeuksissa reagoisi. Hän ei tunnista itseään siitä turhautuneesta raivosta, johon hän sortui, kaikkeen syyttelyyn ja haukkumiseen ja pelkkään pyrkimykseensä vain dissata meikäläinen mutiin aina, kun siihen tuntui olevan vähänkin syytä. Sanoin, etten minäkään häntä siitä tunnista, mutta ymmärrän jollain tavalla. Ymmärrän siksi, että tunnen hieman hänen epävarmuuttaan ja pelkojaan. Ihan yhtä lailla kuin minä olen tuonut suhteeseen oman hulluuteni, hän on tuonut omansa. Tuntui ”hyvältä” kuulla, että hän kantaa sittenkin suruaan eikä vihaansa. Viha on vain hirvittävän tuhovoimainen, kun se tulee kahden ihmisen välille. Siitä ei oikein pääse irti ilman perusteellista pelin poikki viheltämistä. Tai ainakin tässä suhteessa kävi näin. Onnellinen olen siksi, että uskon kuitenkin meidän kasvavan hyvinä vanhempina ja kavereina keskenämme.

Viime kesänä törpöttelin viimeisen putkeni ja sen jälkeen tein Antiloopin paluun. Siitä alkoi hidas ja hapuileva matka kohti lähitulevaisuutta. Kun sitten talvella retkahdin ja romahdin, sain lyödä pökköä pesään ja tuntuu, että Plinkki sekä aktiivinen itseni hoidattaminen mm. A-klinikalla ovat vihdoin auttaneet minua löytämään tärkeitä langanpätkiä käsiini. Kaiken perustana tuntuu olevan itsetietoisuus ja sen kasvattaminen. Itsetietoisuuteni kehitys tuntui saavan aimo boostin siellä putkassa. Se oli aika vahva elämys, voin kertoa :smiley: Siellä tiesin todella, missä olen ja miten mahdoton on se kireä ja jännittynyt tieni elämässä, joka minua ei tyydytä tavalla, joka on ilmeisen tärkeää. On aika tärkeää voida tuntea elävänsä sellaista elämää, jonka kokee itsensä näköiseksi ja kokoiseksi ja jossa voi olla jotenkin syvällisesti läsnä ja yhteydessä myös toisiin. Niin hämmentävää kuin se onkin, jossain mielessä tuon yhteyden kokemuksen mielekkyyden ja syvyyden olen löytänyt täältä Plinkistä - siis kasvottomasta ja nimettömästä verkkofoorumista, jossa ihmiset keskustelevat tekstein ja halivin hymiöin kepeine nimimerkkeineen :smiley:

Talvi ja kevät ovat olleet minulle paikoin todella rankkoja, mutta siellä putkassa tapahtuneen ”heräämiseni” jälkeen, kun sain elämänikävästäni vähän pakotettunakin uuden otteen, ovat tietyt siunaukset tulleet osaksi tätä taivaltani. Jo ensimmäisinä viikkoina tuon kokemani jälkeen, kun vedin pakkasessa lastani pulkassa ja olin vähällä repeillä itkuun, tunsin hetkittäisiä välähdyksiä maailmasta, jota kohti olen kulkemassa. Niitä on vaikeata kuvailla, mutta joku arvon kanssaraitistujista on ilmaissut asian niin, että ajoittain sitä vain tuntee jotain suunnatonta vapautta ja yhteyttä maailmankaikkeuden kanssa: palat loksuvat kohdilleen. Nyt, kun olen tässä pisteessä ja kolmannesosavuosikatsaukseni teossa, alkaa elämä tuntua siltä kuin välähdyksiltä olisi hioutunut jokin euforinen kärki ja nämä olisivat kasvamassa sisälläni joksikin paljon ytimekkäämmäksi kokemukseksi elämästäni. Elämänihän on periaatteessa aivan sekaisin: perhe hajonnut, parisuhde finaaliin riidelty, velkainen asunto odottamassa ostajaansa, joka ratsastaa kylään preerialta sitten joskus… mutta silti minusta tuntuu, että nyt ei ole mitään hätää. Kun en juo ja kun jatkan tällä tielläni, minulla ei ole mitään hätää.

Ilman muuta minua ”pelottaakin” se, mitä on vastassa. Pelkään ehkä jollain tasolla vaikeita paikkoja ja mahdollisesti vielä toisinaan kiusaavia juotatuksia, yksin jäämistä tai jotain sellaista. Mutta toisaalta elämän kokemiseeni tuntuu olevan uimassa sellainen puoli, että alan jo nähdä itseni aivan ihmisarvoisessa valossa. Ihmisarvon kokemus, kokemus omasta autonomiasta yms., joutuvat kyllä vasaran alle silloin, kun alkoholi ottaa ohjat - tai yleensä elämästä tulee sellaista, jossa vain ulkoiset tekijät tuntuvat heittelevän miten tahtovat. Siinä juuri katoavat ne omat rajat, käsitys itsestä ja siitä, mitä itse edes varsinaisesti haluaisi elämältä.

Minä haluan tänä päivänä raittiuden, hyvinvoinnin ja mielenterveyden. Tuntuu, että suunta on hyvä. Tuntuu, että alan tuntea asioita taas jotenkin todemmin. Voi olla niinkin, että minä itse asiassa uskallan tuntea yhä enemmän tai jotenkin syvemmin ilman, että jokainen mielenoikku nakkelisi minua saman tien pitkin seiniä: riippumattomuutta sekin. Uskon, että tällaisten asetelmien perustalle voi tulevaisuudessa kasvaa vielä paljon hyvää ja arvokasta. Uskon, että voin tehdä aitoja valintoja ja ratkaisuja, tuntea omat rajani ja itseni paremmin. Melkeinpä olisin valmis sanomaan, että viekää tuhkatkin pesästä, mutta älkää viekö minulta tätä haluani: siitä minun elämässäni tuntuu riippuvan kaikki, enemmän taikka vähemmän, ihan kaikki.

Anteeksi nyt kovasti tämä tilitykseni :smiley: Tuntui vain itselleni merkitykselliseltä käydä näitä jotenkin läpi ja siivota pollaa, että mitäs siellä nyt päällimmäisenä pyörii. En ole häviämässä yhtään mihinkään, mutta tässä kohdassa tunnen silti tarvetta kiittää Teitä kaikesta siitä tuesta, empatiastanne, käytännöllisistä vinkeistä, lempeästä kritiikistänne… kaikesta siitä, mitä olen saanut jakaa kanssanne. Olen kovin mieltynyt Teihin :slight_smile:

Kiitos että olet.

Kuin myös. Oot sankari.

Edit: Mä en osaa laittaa noita tommosia hymijöjä - hitto, totisesti haluaisin :slight_smile: - mutta vastaan tällä, vaikka on ehkä vähän jo klisee… silti ihan hyvä klisee youtube.com/watch?v=WlBiLNN1NhQ

Älä kuule turhaan pyytele anteeksi vuodatuksiasi, noin fiksun ja syvällisen tyypin “kynäilyjä” on aina mielekästä lukea. Vaikka kirjan kirjoittaisit niin minä ainakin ahmisin sen kannesta kanteen! :smiley: Multa ei tällä hetkellä (jos koskaan) sen syvällisempää tekstiä irtoa, kun lähestulkoon pilkin työpöydän ääressä. Mutta kuten täällä on tuhanteen kertaan todettu: suuren suuri lovi jäisi tähän porukkaamme, jos Plinkin päättäisit hylätä :slight_smile:

Periaatteessa mulla on jo 9-vuotistaiteilijajuhlavuosi menossa, että siinä mielessä en ainakaan itse löisi hylkäämisen puolesta vetoa :smiley: Mähän alan vasta päästä asiaan.

Antilooppi, oot ihan mahtava tyyppi!
Oon tosi iloinen, et exäsi on myös avautunut tunteistaan, tuntuu varmaan tosi helpottavalta! Kyllä sillä elämällä on tapana lutviutua, kunhan ei vaan itse tietoisesti sitä lähde tuhoamaan. Tekstejäsi on aina ilo lukea ja aina löydät oikeat sanat helpottamaan toisten tuskaa…jatkahan samaan malliin loppuvuosi ja koko loppuelämä!
-jose-

Aikamoiset paineet: ei sillä, ettenkö mielelläni täällä jatkaisi vaikka loppuelämäni ajan - mutta mitä enää keksin sanoa viimeisiksi sanoikseni?!! :mrgreen:

Joo, se on tällaisten vaiheiden jälkeen helpottavaa kuulla ja uskoa ihan todeksi, ettei tuo toinenkaan enää vihaa ja että hän on ollut aivan yhtä ymmällään omasta käytöksestään. Kyllä minä sen tavallaan tiesinkin, koska en oikein usko pahuuteen ilman pahoinvointia. Sanoin hänelle silloin, että minunkaan puolestani ei enää tarvitse pahoitella yhtään mitään ja että on hyvä elää sovussa muunkin kuin lapsen takia. Peace. Tärkeää tässä tuntuu olevan se, että jollain tavalla tämän kautta saamme jo molemmat jätettyä jotain taaksemme. Siinä on sitten jo isommistakin vapautuksen teologisista kysymyksistä puhe, kun kuormia jätetään tiensivuun :slight_smile:

Moikkis A. Ajatustenvaihto kanssasi on laajentanut horisonttiani hyvinkin merkittävästi. Siitä kiitokset! Täytyy tietenkin myös tapani mukaan tarttua johonkin ja kääntää se ylösalaisin. :mrgreen: Mainitsit avaustekstissäsi, että elämäsi olisi sekaisin. Eikä ole! Nythän kaikki on vihdoinkin siihen malliin pöydällä,että pystyt käsittelemään ne päivä- tai ylipäätänsä kalenterijärjestyksestä pois. Olen myös varma siitä, että tulet onnistumaan siinäkin! Tsempataan eteenpäin! :smiley:

Asioiden ylösalaisin kääntäminen on kyllä aivan loistava ja haastava tapasi käydä kaikkea ajatuksenvaihtoa, parahin AD! Se justiinsa, kun asiani ovat yhtäältä sekaisin - ja toisaalta (ja juuri siksi) eivät ole, tuot usein noilla huomioillasi näkyväksi jotain, jonka vain aistin, vaikken itse osaakaan heti sanoiksi pistellä. Jos tuon mainitsemani “lempeän kritiikin” voisin jonkun hahmoon henkilöidä, niin sinun :slight_smile:

Olenkin odottanut ketjuasi :slight_smile:

Olen seurannut tiiviisti eri ketjujen kirjoituksiasi ja uskomattoman hienoa kirjallista virtualiteettiäsi.
Olet lahjakas monin tavoin… asioiden punnitseminen ja tapasi kirjoittaa avaa sydämen suurelle
mukana elämiselle / myötätunnolle.

Toivoin sinulle voima *** säteitä *** kaikkiin elämäsi kiemuroihin.

Säteet on kova juttu, musta tuntuu! :slight_smile: Hmnjooh… Mulle kirjoittaminen on luontevaa. Olen aina kirjoittanut jotain ja kirjoitan töissäkin aika paljon. Myös äärikuiva hallintokapulakieli tarvittaessa taittuu :smiley:

Sä mikään Antilooppi ole, sä olet Ihminen isolla iillä. Kiitos kirjoituksestasi!

Ole hyvä :smiley:

Ajatelkaa muuten suomen sanaa ihminen… Eikö sen kanta palaudu ihme-sanaan?? Näin minä oon sitä tulkinnut ja ajatellut, että on kyllä kaunista viisautta tässä muinaisessa kielessämme. Ihmisen itseymmärryksen ytimessä on kokemus olennon ihmeestä…

Uskovaisille kotiläksyksi psalmi 139 :smiley:

Antilooppi, et uskokaan kuinka paljon olet tällä palstalla kirjoituksillasi tänä talvena antanut meikäläiselle, joka elää keskellä todella pahaa kriisiä. Ei tämä elämäni ensimmäinen paha paikka ole, mutta en olisi uskonut raittiina enää tällaiseen joutuvani. Sinun avoimuudestasi ja rohkeudestasi olen saanut paljon voimaa omien ajatusteni ja lukkojeni kanssa työskentelyyn.

Poisto

Onko tosiaan niin, että sana tuleekin vasta Agrucolalta?! Kuplani puhkesi :smiley:

Poisto

Mitä minä Agricolasta tiedän, niin milteipä tyhjästäkin sai nyhjäistä monet sanat, kun Raamattunsa kanssa puljasi. Keskeinen ongelma oli, kun piti keksiä sana vanhurskaus: alkuperäiselle hepr. sanalle kun ei löytynyt keskiajallakaan suomesra vastinetta saati, että se olisi samanaikaisesti avannut käsitteen sekä olemuksellisen että toiminnallisen merkityksen. Hankalaa siksi, että juuri Paavalin oppiin vanhurskauttamisesta kiteytyy koko kristinuskon idea siitä, miten ns. pelastus tapahtuu ja osaksi lankeaa :smiley: Jostain ruotsista se sen sanan sitten väänsi ja käänsi ja tiedetäänpä itse Lutherinkin avittaneen oppilastaan käännöstöissään.

Hienoa että kirjoitit tämän, ihan ilolla sinun tekstejä tosiaan lukee, pitkiäkin :slight_smile: Minulle jäi mieleen tuo “putkaherääminen” , jonka koit merkitykselliseksi. Olen varma että raitistua voipi myös pelkästään pikkuhiljaa “valaistumalla”, mutta juuri se työ, mitä olit jo tehnyt aijemmin sisimmässäsi vaikutti siihen, että olit ylipäätään valmis kokemaan eräänlaisen heräämisen, voimakkaan elämyksen, tai miksi sitä nyt haluaa kutsua.

Sen vuoksi on juuri niin, että kaikki tiet piti kulkea, jokainen pullo avata, jotta nyt olet tässä.

Piip :wink: