Antabus auttaa

Laitoin vahingoissa Tarinoihin tämän, piti olla keskustelunavaus, päivityksenä se että nyt on raittiita päivinä takana yli kaksi viikkoa ja mieli parenee koko ajan. Tässä se alkuperäinen teksti:
Hei, olen alkoholisti. Ikää on karvan alle 50. Ensimmäiset kännit yläasteen alussa, ja silloin jo tuli vedettyä perseet. Viikonloppukännäämisellä mentiin 30-ikävuoteen asti, sen jälkeen juomista aina tilaisuuden tullen. Arkisin keskiolutta, nykyään 7 tölkkiä on sopiva annos, tai jos dokaaminen alkaa myöhään illalla, minimissään 4. Joka päivä. Viimeisen kahden vuoden aikana tipattomien tammikuiden lisäksi on täysraittiita päivä ollut max. 3 kpl kuukaudessa. Reissujen yms. takia on jäänyt välillä yksi ilta välistä, mutta etenkään kotona ollessa turha edes haaveilla, että en hakisi illalla saunakaljoja.

Elämään on mahtunut paljon suruja ja huolestuttavia asioita, kaljasta on tullut turruke. Kun istuu illan saunassa ja katselee pädiltä sarjoja, samalla olutta kiskoen ei tarvitse miettiä. Nukkumaan käyminen on pelottanut, se että ajatukset vaan pöyrivät. Takana pari hajonnutta avioliittoa ja nyt uusi, mukana myös pientä jälkikasvua.

Jotenkin tuntuu, että olen jäänyt kiinni siihen turvalliseen tunteeseen, että kohta saan vetää pienet surinat. Viinan kanssa on tullut lotrattua viikonloppuisin ja jos pääsen kotoa pois. Kaikki tämä ahdistaa. Masennuslääkettä olen syönyt vuoden. Käynyt terapiassa. Kesällä tuli taukoa terapiaan, ja lopetin sen syksyllä kun en koe saavani sieltä mitään. Vähensin masennuslääkkeen annoksen kk. sitten puoleen ja meinaan luopua siitä kokonaan (essitalopraami). Vajaa kaksi viikkoa sitten aloitin antabuksen syömisen. Juuri nyt on voittajaolo. Ei ole tehny mieli alkoholia juuri lainkaan. On tieto siitä että en voi juoda. Emäntä ei tykkää kun pelkää, että repeän niinkuin on käynyt tipattomien tammikuiden jälkeen… Yritän itse pysyä antabuskuurilla niin pitkään kuin vaan pystyn, ei tarvitse miettiä juomista kun ei voi juoda.

On paljon epävarmoja asioita, mutta tuo antabus antaa varmuutta yhteen asiaan. Mieli on selvästi parempi, johtunee juomattomuudesta, ehkä myös masennuslääkkeen puolittamisesta. Pää toimii paremmin. Väsyttää mutta sen sallin, nukun vaan enemmän.

Tällaisia ajatuksia, kivaa just tänään =)

Hieno alku ja antabus on ihan hyvä kainalosauva raittiuden alkumetreillä.

Turruke ja puuduke se alkoholi monelle on, ja alkuun voi olla hankaliakin hetkiä kun tuo niin rakas “kipulääke” on poissa.
Liikunta on hyvä lisäkeino ja voihan sarjoja katsella selvinpäin jonkinlaisena nollauksena. Lukeminen on mulla auttanut monessa hankalassa kohdassa.

Mukavaa iltaa!

Antabuksen ja meidän kunniaksi lyhytfilmi.
aijaa.com/Fpi1mc
Niin ja liikunta on oikeesti hyvä kun raittiutta aloittelee. Minäkin olen vähän käveliksinyt pahimpaan tuskaan :smiley:

Putkis 0132, Antabuksen suurkuluttaja.

0132 kiitos, hieno filmi :slight_smile:

Kuinkas raitistelu on kulkenut?

Itsekin koen että Antabus on juuri oikea ratkaisu tällä hetkellä. Oli erään läheisen kanssa pientä vääntöä sen hyödyistä, kun “eihän se viinanhimoa poista”. Ei niin, mutta pakottaa ottamaan välimatkaa alkoholiin. Se tarjoaa tukea, kun oma juomattomuus on vielä todella hataralla pohjalla.

mitäsmitäs kirjoitti

Hei, ja mikäsmikäs on mieli näin juhlavana joukkuevoitonpäivänä?

Yhdessä olemme enemmän

Olen usein ottanut tukea Antabuksesta mutta minusta tuntuu että kun lopetan Antabuksen niin juominen lisääsntyy
entiseen verrattuna. Nykyään pitää aina ottaa vähintään 12 tölkkiä olutta illan aikana ja niitä iltoja on neljä tai viisi
viikossa. En sekoile, olen vaan horteessa 19 - 24 välisen ajan. En saa mentyä mihinkään hoitoon tai aa-kerhoon.
Minusta tuntuu yhden raittiin päivän jälkeen että en ole tarpeeksi juoppo jotta menisin esim. aa-kerhon kokoukseen
jossa kävin kerran 20 vuotta sitten. Olen 61 vuotias mies niinsanotussa eläkeputkessa. Alan olla huolissani itsestäni :frowning:

ITE58 kirjoitti

Ainakin muille olet ihan riittävä juoppo mennäksesi AA-ryhmän kokoukseen. Sinne ei ole muuta pääsyvaatimusta kuin halu lopettaa juominen. Vaikuttaa, että sulla jo on. Mutta ihan ite sinun on sekin ratkaistava.
Jos nyt menet 20 vuoden tauon jälkeen, saatat tavata samoja ihmisiä, raitistuneita alkoholisteja, kuin silloin joskus. Ja jokatapauksessa olet sinne selvin päin tervetullut.

Ryhmässä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Kiitos Lomapuisto vastauksesta. Olen uusi täällä päihdelinkin sivuilla. Oli hämmästyttävän ilahduttavaa saada vastaus
tuntemattomalta ymmärtäjältä. Harkitsen tuota aa:ta edelleen vaikka olen ollut ilman olutta jo neljä päivää enkä ole
tällä kertaa ottanut Antabustakaan.

Kyllä antabus tepsi ainakin itseeni, kun otin sitä vuoden. Viinanhimo hävisi tuossa ajassa, psyykkinen ja fyysinen. Hermot eivät kenties tule koskaan ennalleen, mutta uskomattoman hyvässä kunnossa ne ovat. On kuin olisin saanut “hermostonsiirron” sanotaanko armeija-aikaiselta minältäni.
Otin antabuksen valvotusti veteen liuotettuna paikallisella päihdepolilla kaksi kertaa viikossa, tiistaisin ja perjantaisin. Tiedän, että kaikilla ei ehkä ole tätä mahdollisuutta.
Olen eläkkeellä, juomavuosia oli takana yli 50 ja kaikenlaisten hoitojen koko kirjo koettuna nuoruudesta asti. Nyt olen ollut juomatta 3,5 vuotta. 6 vkoa ja 4 vkoa raittiutta olivat juomavuosieni ennätykset ennen tätä vuoden antabuskuuria, nekin hoitopaikoissa. Muutamia matkoja tuohon vuoden antabuskuuriin sisältyi, enkä siis voinut käydä valvotusti pillerijaossa. Päihdepoli antoi silloin antabukset mukaan pussiin, ja nautin se määräajoin. Antabuskuurini aloitus oli kolmas. Kaksi muuta olivat epäonnistuneet, koska itse ne katkaisin. Ensin jätin menemättä pillereitä ottamaan, toisen kerran lopetin pillerit parin viikon matkalla heti matkan alkuvaiheessa. Runsaan viikon kuluttua aloin juomaan.
Tästä vuoden kuurista ei sovittu siellä polilla, vaan sovittiin tyylistä “toistaiseksi”. Minulle alkoi hahmottua yksi vuosi sopivaksi ajaksi noin kymmenen kuukauden käyntien jälkeen. Ajatukseni vahvistui, ehdotin vuotta, ja niin tehtiin. Onnistuin rakentamaan mieleni niin vahvaksi, että viina ei vain elämääni yksikertaisesti kuulu. Olen suggeroinut ja psyykannut itseni niin, että snapsilasillinenkin alkoholia on minulle kuin kulauttaisin saman määrän rikkihappoa: se ei olisi ehkä välittömästi yhtä hengenvaarallista, mutta vaikutuksiltaan aivan yhtä nopea. Viinaa pitäisi saada heti lisää. Henki lähtisi, mutta vähän hitaammin.
En käy missään vertaistuessa, enkä ole koskaan käyttänyt mitään lääkkeitä - vain niiden kymmenien laitoskatkaisuhoitojen alkuvaiheessa, joihin olen elämässäni turvautunut. Ihme, että sisuskaluni ovat kestäneet ja että maksa kesti antabuksen aloituksen ja kuurin. Aloitin tämän vuoden mittaisen kuurini heti viimeiseksi jääneen katkaisuhoitoni jälkeen.
Elämä ei ole ollut helppoa raittiinakaan. On tullut syöpä, joka toistaiseksi hoidettiin, vakavampi aivoverenkiertohäiriö ym. Tupakoin edelleen. Mutta oloni on kuin olisin päässyt helvetistä taivaaseen enkä pelkää kuolemaakaan pätkääkään. Toivotan voimia kaikille!

Mukava tarina, kiitos.
Putkis

Kehittelin aluksi tällaisen mukaelman yhdestä maailman kenties tunnetuimmasta romaaninaloituksesta:
Kaikki ongelmattomuudessaan onnelliset alkoholinkäyttäjät ovat samanlaisia, mutta jokainen alkoholisti on onneton omalla tavallaan.
Kuten tässä ketjussa edellä totesin, minulle riitti raitistumiseen yhden vuoden mittainen antabuskuuri. Kaksi kertaa kuurin aloitin ja kolmannella kerralla onnistuin. Olen ns. Vanhan Liiton Mies enkä ole eläessäni käyttänyt muita psykoaktiivisia aineita kuin viinaa ja tupakkaa. Katkoilla minulla oli Diapam-nimiseen lääkkeeseen erinomainen vaste. Se esti krampit. Unilääke taas takasi ensi alkuun unet. Katkojen ulkopuolella en käyttänyt koskaan mitään lääkkeitä. Lääkkeeni oli juomisen jatkaminen.
Antabus oli tuttu jo opiskeluajoilta. Käytin kerran sitä tukena lukiessani lopputentteihin. Menin tenttien jälkeen suoraan kesätöihin, ja ensimmäisenä työpäivänä sain henkilöstöravintolassa antabusreaktion nauttiessani ruokajuomaksi pari suurta lasillista tavallista kotikaljaa. En käsittänyt, että lääkkeen vaikutus oli yhä päällä. Olin lopettanut pillerit kolmisen päivää aikaisemmin. Rektio oli yllättävän vakava, vaikka olin nuori ja vahva. Ymmärsin nopeasti, mistä oli kysymys, joten sopertelin hätäpäissäni “jostain ruoka-aineallergiasta”. Keittiön emäntä tuli pöytään puolustautumaan ja oli kolauttaa minua kauhalla päähän vakuutellessaan, että olin varmaan syönyt aamulla kotona jotain sopimatonta. Allergiat olivat siihen aikaan uutta ja erikoista. Näkivät kyllä, etten teeskennellyt. Onneksi siinä pöydässä ei tietääkseni ollut yhtäkään alkoholistia.
Olin onnekas, että olin kokenut antabusreaktion, ja niin nuorena. Sen tahallista hankkimista en kenellekään suosittele.
Antabuskuurini alkuvaiheessa olin itselleni aika armoton ja säälimätön. Raivoraitis. Miksen olisi ollut, olinhan ollut sellainen itselleni koko pitkän juoppouteni aikana. Hempeily ja hiljaa hyvää tulee -ajattelu ei olisi tehonnut. Tunnetta vastaan on taisteltava tunteella, järjellä ei ole siinä sodassa mitään tekemistä. Paitsi että ajattelin alkoholin olevan minulle rikkihapon kaltaista vaarallista ainetta, rakensin alkoholin nauttimisesta juuri itselleni sopivan henkilökohtaisen tabun, joka vertautui mielessäni ulosteen tai virtsan nauttimiseen, äitini kanssa paritteluun, kuvottavaan, iljettävään ja sairaaseen toimintaan, josta jäisi elinikäinen häpeän taakka.
Mielikuvaharjoittelussa tarkoitus pyhittää keinot. Jedem das Seine, luki keskitysleirin portissa.
Antabuksen avulla viinanhimo hävisi vuodessa. Olen elämäni aikana ollut kaikenlaisten alkoholismiapujen sekakäyttäjä, AA:kin kuului vähäiseltä osin niihin apuihin (sen merkitystä en missään tapauksessa väheksy.) Jos ihmisellä on Jumala, käyttäköön sitä, mutta AA on jumalsuhteessaan kuin entinen SDP: katto korkealla ja seinät kaukana toisistaan. Ennen kaikkea ihminen uskokoon itsensä!
Evankeliumissa sanotaan, että jos kätesi viekottelee sinua, hakkaa se irti.
Istuin eläkkeelle jäätyäni kuusi vuotta samassa kapakassa joka jumalan päivä. Myös antabuskuurini aikana ja sen jälkeen vielä vuoden aampupäivisin kahvilla. Kapakan kanta-asiakkaista kuoli tuona aikana kuusi ihmistä viinaan. En ole selvitellyt, kuinka moni kuoli lähdettyäni. Ainoastaan omistaja on kaipaillut. Joku kanta-asiakkaista kuului sanoneen, että “joutikin lähteä”, kun minä olin poistunut kuvioista. Tuota kapakkavaihetta pidän tärkeänä. Näin eläimet häkissä, entisen itseni.
Tule sellaisena kuin olet, sanotaan. Minä olen sellaisena kuin tulen - jokaiseen aamuun selvänä, krapulattomana ja levänneenä.

Tulin juuri tupakalta parvekkeeltani (yksiö) ja vähän hymähdytti pitkästä aikaa keltainen liimalappu ulommaisen parvekeoveni sisälasissa silmän korkeudella: “Parvekkeen kaiteella roikkuminen kaljojen kanssa kielletty!” Ukaasin olen pannut keski-ikäistä poikaani varten. Hän käy täällä silloin tällöin kotimiehenä kastelemassa kukat jne., kun olen poissa. Tämä talo on L:n muotoinen omistusasuntokerrotalo, ja olen yksi harvoja vuokralaisia tässä. Parvekkeet katsovat toisiaan.
Antabusta sanotaan monesti kainalokepiksi. Päihdehuollon ammattilaistenkin olen kuullut keppivertausta käyttävän. Sanojen synnyttämät mielikuvat ovat hyvin vahvoja, tuppaavat kiteytymään ja siirtymään sukupolvelta toiselle. Alitajuntaan juuttuneina ne vahvistavat vaivihkaa myös asenteita ja ennakkoluuloja.
En pidä kainalokeppivertausta suotavana vaan suorastaan vahingollisena.
Onnistuin kolmannella antabuskuurillani raitistumaan vahvan mielikuvaharjoittelun kautta. En lähtenytkään matkaan puolirampana ontuen ja hoippuen, kuvitteellisesta kepistä tukea ottaen ja pelännyt laahustaessani koko ajan kaatuvani. Nyt kourassani olivat vankat ja joustavat kävelysauvat, joilla pakenin ripeää marssin tahtia palavasta talosta askel askelelta kauemmas kipinäsuihkuista ja savun katkusta. Allani oli kimmoisa neulaspolku, ei suinkaan suo tai louhikko, ja kulku kävi kuin lentäen. Ensimmäisen kerran nojasin sauvoihini vasta kun olin päässyt turvallisen etäälle, honkien huminaan aurinkoiselle harjulle. Sieltä katselin etäällä horisontissa hiipuvaa talonhiillosta, käänsin sille lopullisesti selkäni ja aloin laskeutua harjun päivän puoleista kuvetta kohti kaukaisia lehtomaita ja lintujen laulua.
Ne henkiset kävelysauvat talletin mieleni vinttikomeroon ja aloin kävellä vanhoilla kunnon Exeleilläni. Jalat pelasivat ja uskaltauduin vihdoin kunnolla ulos.
Antabuksesta levitetään paljon väärää tietoa. Ensinnäkin olen tavannut paljon valehtelijoita, jotka väittävät, että antabus ei tehoa heihin tai muuten sovi. Sellaisia saattaa hyvin harvassa olla, mutta ei taatusti niin monta kuin olen tähän ikään tavannut. Tuntuu, että antabuksesta keskusteltaessa melkein joka toinen on ollut kohdallani sellaista sorttia.
Jotkut juovat antabuskuurillakin. Kerran eräässä kapakassa yksi veti viinaa sydäntään pidellen ja tulipunaisena kuin keitetty rapu. Sanoin hänelle, että mene ulos, valele itsesi bensalla ja tuikkaa tuleen. Se oli sen kapakan huumoria.
Yhtä en unohda. Kerran alkoholistiparantolassa yksi noin 50-vuotias mies suri jatkuvasti sitä, ettei voi maksakirroosinsa takia aloittaa antabuskuuria lähtiessään. Häntä kävi todella sääliksi.
Toistakaan en unohda. Eräs sairaanhoitaja sanoi minulle kerran, että antabus ei saisi lääkkeenä myyntilupaa, jos se vasta nykyaikana keksittäisiin. Miksi hän meni sanomaan sellaista minulle, tutisevalle juopolle? Siitä syntyi vain mieleeni sekasortoisia ajatuksia. Hidasjärkisenä keksin vasta jälkeenpäin vastavedon: ei kyllä myyntilupa alkoholillekaan annettaisi, jos se nyt keksittäisiin.
Toivotan kaikille kaikkea hyvää ja voimia!
Korona-aika on minulle kotona-aikaa. Toivottavasti Windows Seiskani ei altistu viruksille. Sen tuki päättyi tammikuussa. Tältä palstalta tuki sen sijaan ei näytä päättyvän, ja hyvä niin.

Luin äsken kirjoittamani ja haluan tehdä täsmennyksen henkilöistä, jotka ovat minulle ilmoittaneet, ettei antabus heille sovi. He ovat poikkeuksetta tarkoittaneet lääketieteellistä sopimattomuutta, elimistöstä johtuvaa syytä. Mutta eihän antabus kaikille käy muutenkaan eikä asialla silloin mielestäni ole rehellisyyden kanssa mitään tekemistä.

Olen joskus miettinyt, auttaisiko Antabus itseäni. Olen tullut siihen tulokseen, että en uskalla sitä ottaa. En ihan luota itseeni sen suhteen, että se estäisi minua juomasta, jos niikseen tulee. Ja jostain kumman syystä luulen, että itselläni sen vaikutus olisi päinvastainen eli että sen sijaan, että se estäisi juomasta, se että jos tietäisin, että en ihan oikeasti voi juoda, kiusaus olisi liian suuri. Ja sitä Antabus-reaktiota en todellakaan halua kokea.

Hyvä Viimeinenpisara, olen hengessä mukana ja toivon toipumistasi. Olet pitkällä, kun olet jo täällä. Omiani tuolla ketjussa horisin, osaksi omaksi terapiakseni ja osaksi uskalsin toivoa, että saattaa olla joku, joka siitä jotain hyötyisi. Jos yksikin… Mikään antabus-apostoli tosiaankaan en halua olla. (Itsekeskeisesti ajattelin, että vilkaisit minunkin juttujani.)
Tekeminen ja toiminta toipumisessa on pirun tärkeää, jos vain jaksaa - vaikka mitä. Erilaisia piirejä alkoholista irrottautumiseksi on pilvin pimein. Olen mielessäni ajatellut monesti isävainajaani, joka oli sodassa etulinjan upeeerina ja tuli asemasodan viimeisenä talvena hulluksi, kun “ei ollut mitään tekemistä”. Hän oli saanut sitä ennen ylennyksiä ja kunniamerkkejä urhoollisesta toiminnastaan hyökkäysvaiheen aikana. Oli ollut jo talvisodassa ja kävi välirauhan aikana upseerikoulun.
Sama mies murehti sitten kohtaloaan loppuun asti - ja joi.
Pitkän juoppous-urani aikana olin ensimmäistä kertaa katkolla Helsingin Kyläsaaressa, kun mitään lääkkeitä ei käytetty - katkollakaan. Tuttu näky olivat käytävän lattialla piehtaroivat potilaat, jotka tuskissaan huusivat ja anelivat “jotain”. Lääkäri kiersi verikokeiden jälkeen monen hengen huoneissa ja tuomitsi ne ja ne potilaat “pian koiranputkea kasvaviksi”. Mitään intimiteettiä ei ollut.
Medikalisaatio, ehkäpä väärä hienovaraisuuskin, alalla on ollut tuon jälkeen valtavaa, enkä lopulta tiedä, onko sekään hyväksi. Varmaan minäkin olisin ollut äkkiä koukussa johonkin “alan lääkkeeseen”, jos niitä olisi avokätisesti tarjottu ja ehdoteltu. Antabus ei ole oikeastaan lääke. Vähän kummajainen se on.

Hei, anteeksi, ei ollut tarkoitus kritisoida yhtään kenenkään keinoja, päinvastoin, mielestäni tässä sodassa alkoholismia vastaan lähes kaikki keinot ovat sallittuja. Sitä vain tarkoitin, että toinen sopii toiselle paremmin. Varmasti itsekin ottaisin avuksi Antabuksen, jos uskoisin siitä minulle olevan hyötyä. Tsemppiä!

Hei Viimeinenpisara!

En missään tapauksessa pitänyt viestiäsi kritisointina. Haluan hengessä tukea Sinua taistelussasi. Jokainen itse vastaa viime kädessä niistä valinnoista, joita on tehnyt tai aikoo tehdä. Monet juomistaan vastaan kamppailevat ovat erilaisten alkoholismi-apujen sekakäyttäjiä; kaikkea kannattaa kursailematta kokeilla, mistä hyötyä vain kuvittelee saavansa. Ja joku taas on menestyvä yhden opin ortodoksi. Kuka mitenkin. Vihollinen on yhteinen.
Tuolla Lomapuisto käytti todella tehokasta termiä: Automaattinen ajatustorjunta. Vaatimattomana kertoi kuuleensa sen AA:ssa. Siis kun viina hiipii mieleen, niin “Pää poikki!” Niin komensi Ihmemaan Liisan Pelikorttikuningatar. Tätä kohden pyrkikäämme.
Alkoholista irti rimpuilevat ovat hyvin rakastettavia ihmisiä. Niin Sinäkin.

P.S.
Nyt lähden lomalle vailla minkäänlaisia älylaitteita. Älynikin panen narikkaan - jos sitä nyt on koskaan ollutkaan.

Tämä nyt on vihoviimeinen kirjoitus tähän ketjuun. Sen lupaan. Tunnun olevan tässä ahkerin. Omaa ketjua ei ole, joten tällainen “haltuunotto” ei ole reiluakaan. Jääpähän sitten muillekin tilaa. Mutta kun ketjun nimi on “Antabus auttaa”, niin olen kertonut, miten se minua auttoi. Moneen kirjoittajaan ja varmasti lukijaankin verrattuna olen vanha ukko, mutta arvelen muitakin ikäisiäni mukana olevan. Taitaa monella olla niin, että jos ei ennen eläkeikää ole alkoholisoitunut, niin eläkkeellä viimeistään se aika koittaa. En kuitenkaan ole vielä ihan koronakaranteeni-iässä (69 v). Itse katson alkoholisoituneeni 15-vuotiaana.
Kyllästyminen, kunnon pettäminen tai sairaudet eivät olleet raitistumiseni syitä, jos joku niin epäilee. Mutta valehtelisin, jos väittäisin, etteivät sairaudet omalta osaltaan minua raittiina pidä. Eivät kuitenkaan pelosta, vaan raittiuden ja kaikkinaisen terveyden ilosta. Eturauhassyöpä - joka todellakaan ei ole alkoholisairaus - todettiin melko pian raitistuttuani normaalissa vuositarkastuksessa. Se ei antanut mitään oireita. Onneksi ei ollut levinnyt ja katosi toistaiseksi pelkällä sädehoidolla ilman mitään lääkkeitä tai hormonipistoksia. Hoitokuuri oli kyllä niin rankka, että laihduin kymmenen kiloa. Vajaat pari kuukautta jokaikinen arkipäivä piti käydä syöpäsairaalassa. Nyt olo on kuin peipposella, ja lähden heinäkuussa pienelle tunturivaellukselle. Eteenkin ottaa, vaikkei ihan niin kuin ennen. Ejakulaatio taas ei tunnu sen kummemmalta kuin kusisi. Tunne on tärkein, eivät fyysiset toiminnot.
Toinen hälyttävä juttu syövän jälkeen oli aivoverenkiertohäiriö. Pääni kanssa minulla ei ole ollut koskaan mitään fyysisiä ongelmia, ei esimerkiksi särkenyt päätä koskaan - hirveimmässä krapulassakaan. No, nämä asiathan eivät liity toisiinsa. Istuin kotonani keinutuolissa ja puhuin puhelimessa naisystäväni kanssa, kun puheeni alkoi yhtäkkiä vahvasti puuroutua, leuka liikkui jähmeästi ja hyvä kun sain huuliani auottua. Jatkoin puhumista koko ajan ja muistan mitä puhuin. Järki oli kirkas. Naisystävä kertoi, etten mitenkään hakenut sanoja tai muuttunut käsittämättömäksi. Ei sattunut mihinkään, ei huimannut eikä näkö häiriintynyt. Kohtaus kesti alle minuutin. Ei mitään oireita sen jälkeen. Paitsi iso hätäännys.
Pää kuvattiin, kaikkea tutkittiin, huolestuttavaa ei löytynyt. Annettiin vahvat verenohennuslääkkeet. Nyt perjantaina asennetaan vähäksi aikaa ns. Holter-laite, jota pitää kantaa piuhoineen yötä päivää kotioloissa käsittääkseni vuorokauden. Epäilevät eteisvärinää eli flimmeriä. Tässä iässä se voi olla sellaista, ettei huomaakaan, ja sitä esiintyy myös unen aikana, jos on esiintyäkseen.
Eteisvärinä voi aiheuttaa vispauksellaan aikaan verihyytymän, joka lähtee vaeltamaan aivoihin. Mitään todettua sydänvikaa minulla ei ole, verenpainelääkitys on ja verenpaine tasapainossa. Alkoholi on muuten erittäin yleinen eteisvärinän aiheuttaja ja aivoveritulppien alkusyy. Tutun naisen juoppo mies kuoli viisikymppisenä eteisvärinän aiheuttamaan aivoveritulppaan vuosi sitten. Näitä esimerkkejä riittää.
Raitistumistani ja ennen kaikkea Antabusta kiitän siitä, että olen ylipäätään hengissä. Myös hyvää tuuria. En olisi juoppona - jo hinnankaan takia - mennyt mihinkään lääkärin vuositarkastukseen, jossa sattumalta syöpä todettiin ja saatiin kiinni alkuvaiheessaan. Ja tuskinpa olisin kännissä huomannutkaan mitään aivoverenkiertohäiriötä, ellen sitten olisi suoranaisesti siihen heti kuollut. Nämä vuositarkastukset aloitin vasta raitistuttuani.
Piristävintä on, että 14-vuotias pojanpoikani pistäytyy silloin tällöin yksinkin minua katsomassa. Raitiovaunulla pääsee ovelta ovelle. Poikani, ainoa lapseni, on eronnut yksinasuja. Pojanpoika asuu uusperheessä äitinsä kanssa. Sellaisissa asetelmissa tulee aina niin paljon uutta sukua ja tuttavuutta mukaan, että hyvä kun pojanpoika käy täällä välillä ravistelemassa näitäkin multaisia juuriaan. Antabus auttaa!