Annekan askelia

Hei, olen keski-ikäinen nainen ja uusvanha p-linkkiläinen. Nyt liikkeellä uudella nimimerkillä, uutta alkua tavoitellen. Takana lukuisia yrityksiä vähentää / lopettaa. Lopulta aina kuitenkin retkahduksen kautta joutunut palaamaan ”lähtöruutuun”. Vaikeaa on siis ollut, useinkin. Mutta onneksi en ole ainakaan vielä luovuttanut, vaikka välillä onkin kulunut pitkiä aikoja jonkilaisella hälläväliä-asenteella. Mitä sitä turhaa edes yrittämään, kun en kuitenkaan onnistu… Antaa siis mennä vaan! Kaikesta huolimatta olen silti onnistunut sinnittelemään työelämässä, mikä on varmasti ainakin minun kohdallani ollut ihan ratkaisevan tärkeä juttu. On ollut pakko skarpata ja nousta aamulla töihin. Ei ole ollut mahdollisuutta jäädä lillumaan omaan pahaan oloon tai hetkittäiseen nousukiitoon, paitsi tietysti lomilla. Niiltä arkeen palaaminen onkin käynyt vuosi vuodelta rankemmaksi, kun sitä lomaa on sitten juhlittu oikein perusteellisesti… Kaikki tämä on vaan vahvistanut tunnetta, etten kohta enää kerta kaikkiaan jaksa tällaista elämää. Ainaista vuoristorataa ja pitkästä ilosta seuraavaa järjetöntä alakuloa. Kadehdin ikäisiäni ns.tavallisia ihmisiä, joilla on asiat kunnossa ja elämä hymyilee. On koti, kiva työ, perhe, harrastuksia, vilkas sosiaalinen elämä… Näistä kahdesta viimeisestä voin vain haaveilla. En vain kerta kaikkiaan jaksa harrastaa enkä olla sosiaalinen. Elämäntapani ruokkii sosiaalista eristäytymistä ja päinvastoin. Noidankehä on valmis.

Tällaisia ajatuksia tänä sunnuntai-iltana. Voi kunpa nyt saisin jutun juonesta kiinni ja pystyisin vihdoinkin löytämään elämälleni uuden suunnan.

Kyllä se juopotteleva elämä vie lopulta voimat aivan tyystin, vaikka alkuun onkin tuntunut pienessä sievässä arkiset askareet sujuneen näpräkämmin. - Mainitset kadehtivasi ihmisiä, joilla on harrastuksia ja sosiaalista elämää. Kyllä ne juopottelukuviot taitaa viedä elämästä nuo kaksi tärkeää asiaa.

Mitä enemmän ikää tulee sitä huonommin tuota rallia kestää ja sitä myöten alkaa vaikeudet kasaantua eri elämän alueilla.

Toivon sulle voimia lähteä lopettamaan tuota kuluttavaa kierrettä ajoissa!

Älä luovuta edelleenkään.
Tässä asiassa voi iästä ja vauhdin hiipumisesta olla kovasti hyötyäkin. Minäkin tunnen monta ihmistä jotka ovat aikansa hummanneet ja hiljalleen vaan huomanneet että ei tätä oikein jaksaisi -ja sitten jotenkin hoksanneet että ei muuten tarvitsekaan!

Onnistumisen mahdollisuus on olemassa, ja kun kerran olet itse haluamassa muutosta, niin onnistuminen on jopa todennäköistä. Eikä siitä tarvitse edes ylivoimaisen raskasta urakkaa ottaa, ihan voi elellä muuten kuten haluaa, mutta sen ryyppäämisen suhteen on alkuun hiukan mentävä mukavuusalueensa ulkopuolellekin. Oltava vaan ilman vaikka mieli tekisikin -sitten aika tekeekin tehtävänsä. Ja jonain päivänä se vaan on ohi. On yksi murhe vähemmän.

Voimia toivotan, ja uskoa onnistumiseen.

Hei Anneka!
Uusi suunta on mahdollinen sinullekin, koska sen ovat löytäneet tuhannet ja tuhannet muutkin alkoholin orjuuden lannistamat naiset ja miehet. Kun haluat raitistua, sinulla on oikeus liittyä mihin tahansa AA-ryhmään.
aa.fi/

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Tervetuloa takas. Lue vanhoja juttuja ja mieti mikä auttaisi suo. Olen samanlainen keski-ikäinen nainen joka juonut ja mokaillut aivan liikaa jo vuosia. Hemmetin rankkaa elämää elää pullon vankina kun elämä on vaan miettimistä koska ja kuinka paljon voi juoda. Töistä tuli jo Poissaoloja… vähentäminen ei onnistunut… Haun antabukset 2 vkoa sitten ja menin toiselle paikkakunnalle AA kokouksiin… yksin en pysty olemaan juomatta, aa.ssa vastaanotto oli huokea… tulin ihmisten luo jotka ymmärsivät eivätkä tuominneet… suosittelen

Kiitos vertaistuesta Haley, mies metsänreunasta, lomapuisto ja Yksin. Luin viestinne sunnuntai-iltana juuri ennen nukkumaanmenoa ja sain niistä voimaa ja vahvistusta omille pohdinnoilleni. Mieli oli sen jälkeen merkillisen levollinen, vaikka ollaankin näin vakavien asioiden äärellä. Ehkä minunkin kohdallani kaikki on ”vihdoinkin vaan ohi” ja ”on yksi murhe vähemmän”, kuten mm sanaili.

Ensimmäiset lopetusyritykseni vuosia sitten olivat täynnä pakahduttavaa alkuinnostusta. Ihan kuin olisin vihdoinkin keksinyt jotain suurta, ymmärtänyt miten pallo pyörii! Ahmin kaikki aihetta käsittelevät kirjat, jotka käsiini sain. Luin p-linkin tarinoita tuntikaupalla joka päivä. Suoritin raittiutta… Vaan kuinkas sitten kävikään. Vuodet ovat opettaneet, ettei ole olemassa mitään tiettyjä taikatemppuja, jotka tekemällä jokainen voi raitistua, vaan meillä kaikilla on oma polkumme kuljettavana. Minun polkuni on jo tähän mennessä ollut pitkä ja mutkikas. Ei kuitenkaan onneksi ihan siitä vaikeimmasta päästä.

Uusi viikko on siis alkanut varovaisen toiveikkaana. Uni on ollut katkonaista, mutta muuta en odottanutkaan. Silti pahin uupumus alkaa helpottaa. Samoin jatkuva fyysisen ja henkisen ärtymyksen (ylikierrosten) tila. Pitkästä aikaa olen taas omassa kehossani ilman mitään ulkopuolisia myrkkyjä ja se tuntuu hyvältä. Tästä on hyvä jatkaa rauhassa eteenpäin.

Ja niinhän siinä taas kävi: kaksi askelta eteenpäin, yksi taaksepäin… :frowning: Hyvän alun jälkeen Itsenäisyyspäivään osunut lyhyt loma vei itsekontrollin. Aluksi meno oli vielä hillittyä, mutta viikonloppuun mennessä yhtä tolkutonta kuin usein ennenkin. Oltiin miehen kanssa kahdestaan kotosalla, joten mikään tai kukaan ei ollut estelemässä. Oli meillä muitakin suunnitelmia vapaapäiville, mutta ne haudattiin äkkiä. Nyt olo on pettynyt ja turhautunut. Päätin kuitenkin, etten luovuta, vaan yritän uudelleen. Ei ole muuta vaihtoehtoa. Siksi myös palasin tänne päivittämään tilannetta. Tänään olen taas lukenut paljon muiden kirjoituksia. Vähentäjissäkin tuntuu olevan monia samassa tilanteessa olevia. Muiden onnistumisista, ihan pienistäkin, saa kummasti voimaa.

Tsemppiä tulin toivottamaan! Oma havaintoni on, että kannattaa jatkaa kirjoittelua vaikka ei aina onnistumisia olisikaan raportoitavana. Onko miehesi valmis tukemaan sinua alkoholittomassa elämässä? Kysyn siksi, että ikävä kyllä oman puolisoni kanssa ”rentoutumiseen ” ja ystävien tapaamiseen liittyy turhan kiinteästi alkoholi. Jokainen tietysti vastaa omasta juomisestaan, mutta varsinkaan alussa ei ole kovin helppoa, jos kotona alkoholi on keskeisesti läsnä. Voi myös avoimesti kysyä onko puoliso halukas jotenkin konkreettisesti tukemaan omassa muutosprosessissa. Vastaus saattaa vaikka yllättää positiivisestikin.

Anneka kirjoitti

Uudelleen yrittäminen tuottaa jonain päivänä halutun tuloksen. Näin olen havainnut lukuisia kertoja palavereissa, kun juomaan retkahtaneet ovat palanneet vertaistuen piiriin. Ja muistettava, että alkoholistille jokainen raitis päivä on täyden kiitoksen paikka.

Tänään et ole yksin

Kiitos tsemppiviesteistä Onneli47 & lomapuisto. Kävin lukemassa Onnelin ketjua ja hyvin samanlaista taustaa ja tarinaa meillä molemmilla. Minulla vaan kulutusmäärät usein olleet vielä suurempia… :confused:

Alkoholi on aina kuulunut kuvioihin pitkäaikaisen puolisoni kanssa. Nuoruuden satunnainen kohtuukäyttö on kasvanut vuosien myötä. Muuten kaikki on hyvin, mutta tämä ongelma varjostaa elämäämme. Olemme keskustelleet asiasta paljon jo monen vuoden ajan, mutta miehelläni on oma erilainen suhtautumistapansa, emmekä oikein löydä yhteistä säveltä. Tavallaan hän kyllä ymmärtää ahdistukseni ja tukee lopetuspyrkimyksiäni, mutta ei toisaalta itse ole valmis muuttamaan omaa käytöstään. Olemme kuitenkin sopineet, ettei hän ainakaan ”tyrkytä” (=tarjoa) alkoholia minulle. Silti monesti retkahtamiseen on johtanut se, että juomista on kodissamme avoimesti esillä ja mies päättää ottaa ”muutaman”. Mutta näillä mennään.

Olosuhteista huolimatta yritän raitistua ennen kaikkea itseni vuoksi. Yritän myös tulla niin vahvaksi, ettei muiden juomiset enää hetkauta. Tänään on ollut hyvä päivä olla juomatta.