Alun hankaluus

Olen 22-vuotias nainen, äiti, vaimo ja alkoholisti.

Olin 13 kun aloin käyttämään päihteitä. Niin ihan kaikkea. Huumeista pääsin eroon kolme vuotta sitten. Juominen auttoi tässä. Olin vajaan vuoden juomatta, kun odotin esikoistani. Kuvittelin sen jälkeen omaavani taidon juoda sievästi ja lopettaa illan kun olen tarpeeksi humalassa, ylipäätään lopettaa siihen iltaan. Etten tarvitsisi aamukaljaa. Päiväkaljaa. Viinipulloa(tai kahta) rentouttamaan illalla. Päädyin kuitenkin joko tai-tilanteeseen yllättävän nopeasti. Lapsenhoito ja ryyppääminen kun ei sovi yhteen.

Pyysin apua raitistuneelta ystävältä. Hän on ollut suuri apu. Vertaistuen avulla minulla on selvä viikko takana ja pitkästä aikaa uskoa onnistumiseen. Yksi päivä kerrallaan.

Olo on kipeä ja hutera. Olen ahdistunut, levoton ja niin kokonaisvaltaisen väsynyt. En voi nukkua mutten haluaisi nousta sängystä ollenkaan. Arjen pyörittäminen tuntuu ylivoimaiselta. Pään sisällä käy keskustelua halu lopettaa ja halu juoda.

En minä luovuta vaikka kiusaus on suuri. Eilen oli ihana päivä perheen kanssa - ilman krapulaa ja morkkista. On kevyemp kävelläkin, kun puoliso tietää tilanteen tarkalleen, kun en enää valehtele.

Teetä lisää, kahvia lisää. Tavoitteena raitis päivä.

Sharina, olen iloinen puolestasi, että olet rohkaistunut ja pyytänyt raitistuneen ystävän tueksesi. Yhdessä eteenpäin on helpompaa kuin yksin sinnitellen.

Tässä kans yritän nousta taas jaloilleni pitkään kestäneen retkahduksen jälkeen. Talvesta saakka iltaisin ja tilanteen salliessa aamusta saakka juonut. Tarvi näköjään taas ottaa pohjakosketus , että henki meinas lähtee, ennenkuin saan raahattua itseni ryhmään. Tänään sinne menen nöyränä kädet ylhäällä täysin loppuun palaneena. Silti tavallaan seesteinen olo, ainakin jollain tavalla, että päätös on tehty. Voimia sulle ja raittiita päiviä meille kaikille <3

Tervetuloa tänne lopettajien/lopettaneiden porukkaan! Tämä on yksi kanava keskustelulle ja vuorovaikutukselle, toisinaan voi hyvin sattuessa päästä melkein huomaamattaan ajattelemaan muitakin asioita kuin lopettamiseen kuuluvia alun hankaluuksia.

Alku on semmoista taistelua ja vääntöä, kuten varmaan tiedätkin, kun takanasi jo on onnistumisia huumeistakin, mutta yhtä hyvä on muistaa että koko ajan helpottuu, kunhan ei anna periksi.

Voimia selviytymiseesi!

UUdelle tulokkaalle:
Minun kokemukseni on että yksin en voi selviytyä, omat voimat eivät voi riittää. Tarvitaan nöyrtyminen ja avunpyyntö Korkeimmalle.
Älä epäröi mennä AA-ryhmään, siellä sinut otataan vastaan ja saat oppia toisten tarinoista tien raittiiseen elämään.

Kiitos kaikille viesteistänne! Kumma, miten iso vaikutus vertaistuella ja ymmärtämisellä on. Sillähän minä näitä kaikkia mahollisia kanavia hyödynnän. Hetki menee, että handlaan tän forumin käytön vaan siinäpä on aivoille tekemistä. Ja toivottavasti tosiaan lipsahtaa ajatukset ajelehtimaan johonkin muuhunkin kuin pään sisäiseen kamppailuun. Lapsen kanssa näin kyllä käykin :slight_smile:

Ihmeellistä tosiaan, kuinka pitkään itselleen voi valehdella. Herää vaan painajaiseen. Vaikka kuitenkin taisi tietää, missä mennään.

Käynhän minä ryhmässä, henkireikäni. Vaikka kuinka hankala päivä ja tuntuu ettei yksinkertasesti pysty liikahtamaan mihinkään niin siellä olo kohenee ja pään sekamelska hetkeksi rauhottuu.

Uupumus, ahdistus ja masennus on koetellu, mutta päällimäisenä tunteena on kuitenkin toivo. Ihan uskomatonta, mitä kaikkea tässä vähässä ajassakin olen ehtiny kokea kun usva silmistä hälvenee! Arjen pieniä aarteita. Stressinsietokyky nolla. On opittava uusia keinoja rentoutua. Ja tietenkin muistuteltava itseään, että päivä kerrallaan.

Tosiaan itse hörpin viimeiset ryyppyni myöskin 22-vuotiaana reipas 3 vuotta sitten ja olen siitä asti saanut elää tätä huomattavasti mukavampaa ja antoisampaa elämää. Alku oli helvetillisen tuskallista, ei niinkään juomahimojen takia vaan minulla oli myös juuri masennusta, ahdistusta, erilaisia pelkoja ja hävetti ihan suunnattomasti jotkut jutut mitä oli kännispäissään tehnyt.

AA on paikka, jota en voi muuta kuin suositella lämpimästi jatkossakin. Alussa se oli sellainen salakerholta tuntuva hävettävä asia, josta ei kehdannut hiiskua kenellekään että siellä käy. Nyt siitä on tullut enemmänkin paikka, josta koen olevani todella kiitollinen, että sinne olen ymmärtänyt mennä. Ilman mitään kiihkoilua voin ainakin omalta kohdaltani sanoa, että minä en siihen elämänmuutokseen, joka on välttämätöntä pystyä tekemään juomisen lopettamisen jälkeen olisi kyennyt ilman AA:ta.

Kaikkea hyvää sinulle ja muista, että siellä samoissa liejuissa on itse kukin ennen uinut. Sieltä pääsee ihan oikeasti pois.

Nyt uidaan toista päivää niin synkissä vesissä… Eilen piti sitten käydä ihan kaupan ovella asti kääntymässä. Miksi en uskalla soittaa apua? Varmaan ku on tapana vetäytyä kuoreensa jos vaikeaa. Ei vaan pysty, onneton tapaus. Tiedänhän minä että yksin en pärjää.

Nyt vaan kirjallisuutta käteen ja illalla ryhmään niin jos selviäisi tästäkin päivästä ryypyttä.

Et todellakaan ole onneton tapaus, olet ihan niin kuin me muutkin. Mekin koemme pelkoa ja jännitystiloja, mutta lupaan, että mitä useammin voitat ne, niin sitä paremmin voit. Rohkeasti vaan soittamaan sitä tarvittaessa, siihen ei kuole, mutta juomiseen, tai sen seurauksena on monikin kuollut, minäkin melkein.

Tänään on jo valoisampaa :slight_smile:

Semmosia mörköjä alkoi ryömiä esiin, että huh huh. Mielenterveys koetuksella. Vastaavan varalle on keksittävä kuinka rohkaistua soittamaan. Nyt jälkikäteen tuntuu aivan naurettavalle, että ei muka uskalla.

Innossani laskeskelin päiviä, jotta kauan sitä on nyt oltu juomatta. Ikuisuus! Niin… 14 päivää :smiley: Hitto se on ikuisuus mun mittapuulla.

Hei, niin kuin huomaamme, kaksi viikkoa on kertynyt, ja ne ovat kertyneet vain päivä kerrallaan. Pidä kiinni tästä päivästä ja pidä yhteyttä raittiin ystäväsi kanssa. Ehkä hänen kauttaan saat lisää raittiita naisystäviä.

Nyt on kyllä tosi hyvä fiilis! Jälleen yksi raitis päivä pulkassa :slight_smile: Takkuilen tämäkin, mutta etiäpäin.

Prossan sanat pelkojen voittamisesta on jäänyt korviin kaikumaan. Jopa ikään kuin mantrana vaikeiden olojen hetkellä :smiley: Niinhän se tosiaan on, että voitoista vahvistuu. Nyt kun on se ainoa käytössä ollut työkalu pakista pois niin täytyy kehittää uusia selviytymiskeinoja. Ylipäätään oppia käsittelemään erilaisia tunteita. Kun juuri sitähän eläminen on - tuntemista.

Mahtava herätä ilman krapulaa -päivä! Ehkä tämän kaksiviikkoisen ensimmäinen. Ei sillä etten olisi ollut iloinen selvistä päivistä. Nyt vaan ei niin ahdista. Vaikka päässä vähän suttaakin niin oikeestaan se on ihan ok. Söpöäkin kuulemma :smiley:

Unettomuus, oi unettomuus… Ei sekään nyt niin haittaa. Apu tulossa :slight_smile: Viimeyönä pohdin aikani kuluksi valaiden elämää. Kiinnostavia otuksia. Erityisesti tykkään ryhävalaista. Btw. Minä rakastan pimeyttä enkä käytä valoja kotonani kuin ainoastaan perheenjäsenten tähden(ensimmäinen asuntoni, jossa katossa on lamppuja, jopa joka huoneessa), silpon sipulit, kirjoitan novelleja jne. pimeässä… Mutta nukun nyt yölamppu päällä!

Time well spent, nyt alkas oleen kahvi tippunu.

Minäkin tykkään olla sillälailla sopivasti hämärässä, en ihan säkki pimeässä vaan sillälailla sopivan kynttilä valaistuksen ympäröivänä, mutta kuitenkin ilman sähkön avustamaa valaistusta. En kuitenkaan vierasta käytää sitäkään tarvittaessa :smiley: .

Ompas virkistävää lukia, että fiiliksesi on paremmat :slight_smile:.

Ihanaa lukea että joku on onnistunut olemaan 14pv ilman…! Miten ihmeessä se on mahdollista…? Itselläni ei taida viikkoa pidempää pätkää ilman edes “paria” olutta (niin kuin se siihen jäisi) ole takana naismuistiin. Viikonloppu meni taas enempi ja enempi sumussa ja nyt taistellaan ahdistusta ja viinihimoa vastaan. Eli alku tosiaakin hankalaa, miten niistä ensimmäisistä tuskapäivistä olette selvinneet? Tekemistä yritän keksiä ja liikkua ja kaikkea, mutta silti takaraivossa se viinapiru hakkaa… Vinkkejä otetaan vastaan, tuonne toiseen ketjuun jo myönsin ottaneeni Raamatunkin käyttöön, mutta sattuman valintana tuli vähemmän rohkaiseva tekstipätkä vastaan… Ehkäpä jatkan lukemista ja muuta sijaistoimintaa…

Minni2, onhan noita epäonnistuneita lopetusyrityksiä takana paljonkin. Yleensä olin juomatta vain pari päivää. Erona näihin muihin kertoihin on nyt se, etten edes yritä pärjätä yksin. Käyn aa:ssa. Minulla on ihmisiä puhelinsoiton päässä, vaikka olenkin huonosti onnistunut hyödyntämään tätä… Luulen, että tarve soittaa vielä tulee ja toivon että uskallan tehdä niin. Puoliso on tukenani ja tällä kertaa hänkin uskoo minuun. Itseasiassa tällä kertaa minä uskon itseeni. Se on uutta. Olen ollut mahdollisimman rehellinen ja paljastanut heti kaikki päässäni syntyneet manipulointikeinot, jotta en pääsisi niitä käyttämään. Aikaisemmin en myöskään tainnut täysin haluta lopettaa… Piti löytää se oma pohja, taas.

Lukeminen ja liikunta auttaa minuakin. Toiset saunoo tai käy hyisissä vesissä uimassa. Vielä hakusessa omat apuvälineet, mutta niitä etsiessä… Toivottavasti löydät omasi. Eihän sitä koskaan tiedä, voihan se raamatussakin olla. Mikä vaan sinulle sopii ja toimii :slight_smile:

Hei, ja tänne kirjottaminen on muuten aikas terapeuttista!

Tsemppiä! Ja kerrohan kuulumisia, mennään yhtämatkaa :slight_smile:

Sharina, oikein mieluusti mennään yhtä matkaa. :slight_smile: Minulla on vielä se(kin) (teko)syy että asun muilla mailla ja mies reissaa työnsä puolesta paljon eli yksinäisyys vaivaa ajoittain. On minulla ystäviä puhelimen päässä ja täällä likikin mutta olen niiiiiin hitsin huono “vaivaamaan” muita ongelmillani. Vaikka mieluusti kuuntelen ja autan muita. Ja menen heidän kanssaan lasilliselle parantamaan maailmaa… TYHMÄÄ mutta minkäs teet.

Ja sitten täällä on tapana olla milloin missäkin ravintola-/kuppila-tapaamisessa, miltei kaikki käyvät esim. töiden jälkeen oluella ja kaikenlaista kissanristiäistä piisaa. Niin, miksei niissä voisi juoda alkoholitonta…? Sepä se. Kai se on jonkin sortin heikkoutta että haluaa ottaa sen viinilasillisen muiden kanssa. Ja pelkoa että olisi tylsää. Kun se vain jäisi siihen muutamaan lasilliseen…

Luin “Selvästi juovuksissa” enkä oikein saanut siitä irti mitä toivoin. Tai ehkäpä se että elämä on jollakin tavalla tylsempää ilman alkoholia ei vaan poistu minun päästäni.

Kunhan nyt jonkinlaisen tasapainon löytäisi, esim. minulla oli aiemmin sääntö että kotona/yksin en juo, viime aikoina kaikkea muuta. Askel kerrallaan kauemmas viinilasillisesta vaikka sitten lenkkarit jalassa. :slight_smile:

Avun pyytäminen ja vastaanottaminen on taitolaji sekin :wink: Ei ole minunkaan vahva puoleni, koen olevani taakka tai rasite… Vaikka minulle vakuutetaan ettei näin ole. AA kolahti aluksi juurikin siksi, että siellä muut olivat kokeneet samaa ja aidosti halusivat auttaa. Nyt meinaan kääntyä niin sisäänpäin etten saa sielläkään suutani auki. Pelottaa että putoan hommasta pois ja sitten en varmasti pärjää :frowning:

Minun juominen oli semmosta etten todellakaan pelkää jääväni paitsi mistään raittiina. Se oli ratkaisu kaikkeen ja keino selviytyä elämästä(=keino paeta elämää). En missään nimessä halua juoda ja toivottavasti en joudu enää elämään niin.

Minä olen lukenut “Eläminen raittiina” -kirjaa. Siinä on käytännön vinkkejä. Myös noihin kissanristiäisiin, joissa on alkoholia. Itse en ole valmis menemään tilaisuuksiin, joissa juodaan :smiley: Eilen piti lähtä äidin luota pois ku hän päätti työpäivän päätteeksi aukasta kaljan… :neutral_face: On ilmeisesti taas eronnut ja alkaa ryyppään päivittäin, huoh.

Päivä kerrallaan -asenne on paras neuvo, mitä olen saanut. “Kyllähän me yhdessä saadaan pää pysymään 24 tuntia selvinpäin!” tokasi mulle eräs.

Oon alkanu näkeen painajaisia juomisesta :astonished: Tykkään ajatella, että se kielii asenteenmuutoksesta :wink:

Pitääkin etsiä tuo kirja, kiitos vinkistä! Noita kissanristiäisiä tosiaan riittää, enkä vaan keksi miten “osaisin” olla ilman viiniä tms. AA:ta täällä ei ole tai jos olisikin niin luultavasti törmäisin samoissa piireissä ja tilaisuuksissa pyöriviin, se nyt puuttuisi… :wink:
Mutta yritystä ainakin vähentää. Pakko. Sanoin jo miehelleni että päätin olla juomatta kotona ja yksin. Alku sekin, taas. Kissanristiäisissä sitten yritystä pysyä kohtuudessa. Esim. viimeksi jopa uskoin kun mieheni sanoi että ei tarvitse kaksin käsin juoda. Otin jopa vettä, joskus sekin oli mahdottomuus. Yritetään. Ja vertaistukea täältä. :slight_smile: