Aloitus, ei lopetus.

Olen niin käsittämättömän, jumalattoman väsynyt tähän.

Olen väsynyt tähän juomiseen, ja olen väsynyt jatkuvasti kamppailemaan järjen ja tarpeen ristiriidassa. Kaikki mahdolliset tieteelliset ja kokemusperäiset faktat osoittavat, että minun pitäisi alkoholinkäyttöhistoriani perusteella lopettaa juominen kokonaan, mutta en ole valmis.
Alkoholia on ehkä vielä juomatta.
Pohja on ehkä vielä näkemättä.
Todellinen herätys on ehkä kokematta.
Siksi päätin kirjoittaa tänne, vähentäjiin, enkä lopettajiin. En jaksanut edes luoda itselleni uutta käyttäjätunnusta, koska näköjään olen ollut ”vähentämässä” jo kymmenisen vuotta sitten, enkä edes muistanut koko asiaa. Hävettää, kun luen silloisia kirjoituksiani. Ehkä tosiaan onnistuinkin ”vähentämään”, ja siten pitkittämään ja loiventamaan alkoholin aiheuttamaa luisua.

En ole juonut itseäni tärviölle, en vielä. En ole juonut parisuhdettani tai työpaikkaani, en ole loukannut verisesti ystäviäni tai perhettäni, en ole loukannut itseäni kännissä, hävittänyt omaisuuttani, enkä kussut saati paskonut alleni. Kaikki se on kuitenkin tulossa, ellen ala huolehtia itsestäni, kehostani, mielestäni ja sosiaalisista suhteistani enemmän.

Juon nykyään lähes joka päivä, poikkeukset liittyvät lähinnä siihen, jos pitää ajaa autoa. Viikkotasolla juon ehkä 35 annosta, joskus reilusti enemmänkin. Harvoin vähemmän. Juon lähes yksinomaan kolmosolutta tai siideriä, hyvin harvoin puoli lasia viiniä, teräviä en oikeastaan koskaan. En ole juuri koskaan todella kovassa humalassa - siis oksennus-, konttaus- ja sammalluskunnossa. En koskaan edes pyri kovaan humalaan, vaan lopetan juomisen hyvissä ajoin ennen sitä. Olen juonut parikymppisestä asti samalla tyylillä. Toleranssi on vaan kasvanut, ja nyt tarvitsen kasipäkin siihen, mihin ennen riitti puolet siitä. Tai enemmän.

Olen ollut työelämässä tai yrittäjänä oikeastaan koko aikuisikäni, nyt olen työttömänä (ei alkoholista johtuvista syistä) toista kuukautta. Se on vauhdittanut syöksylaskuani. Parisuhteeni on noin viisi vuotta vanha, rakastava, kunnioittava ja hyvä, mutta kumppanini käyttää myös reilusti alkoholia, etenkin viikonloppuisin. Olemme yrittäneet yhdessä vähentää alkoholinkäyttöä. Se kantaa yleensä muutaman päivän, sitten taas ”pidetään hauskaa”. Toisinaan toinen meistä saa hetkellisen herätyksen ja lopettaa muutamaksi viikoksi juomisen, toinen kannustaa täysillä ja jatkaa tahollaan diskreetisti kavereiden kanssa. Sitten taas palataan yhteen, me kaikki kolme. Minä, hän, ja alkoholi.


Ylläolevan kirjoitin jokin aika sitten notepadiin. Humalassa, tietysti. Olen nyt myös pienessä nousussa, muuten en olisi tänne kirjautunut ja tätä tekstiä tänne laittanut. Se oli iso kynnys. Suunnittelin tämän etukäteen, hankin kasipäkin olutta, latasin padin, järjestin itselleni yksityisen hetken. Selvin päin en vaan pystynyt, vaikka yritin.

En ole vielä valmis tekemään päätöstä siitä, että lopettaisin alkoholin käytön kokonaan.
En halua lopettaa.
Haluan aloittaa.
En halua ensisijaisesti niinkään lopettaa alkoholin käyttöä, vaan haluan aloittaa elämän, jossa huolehdin itsestäni, kehostani, aisteistani, mielestäni ja ihmissuhteistani. Alkoholi tuhoaa kaiken sen, osan hitaasti ja osan nopeammin.

Haluan olla taas vahva ja rohkea, haluan uskaltaa kohdata kaiken tapahtuvan ihan normaalissa olotilassa, ja haluan voida luottaa itseeni, kehoni ja mieleni viesteihin.

Minua hävettää.
Tunnen häpeää siitä, mitä olen kirjoittanut tänne aikanaan, kun olin vasta alkuvaiheessa alkoholinkäytössäni.
Tunnen häpeää siitä, että en ole huolehtinut itseästäni, ainutlaatuisesta ajastani, kehostani ja elämästäni paremmin.
En halua enää joutua kokemaan sitä nimenomaista häpeää ja siitä johtuvaa itsekunnioituksen puutetta.
En halua voida huonosti koko ajan. Enkä halua enää vaimentaa tätä häpeää juomalla, mitä olen tehnyt jo aika pitkään.


Mitään uutta ja mullistavaa minulla ei ole varmastikaan antaa, mutta ajattelin tallentaa tätä polkua sen matkan, minkä pystyn tekemään. Ehkä joku saa siitä itselleen jotain, mistä ammentaa.

Hei, elonoora.

“Alkoholia on ehkä vielä juomatta.
Pohja on ehkä vielä näkemättä.
Todellinen herätys on ehkä kokematta.”

Niin, nuo sanat ovat kuin menneisyydestäni.
Minä kävin aika syvällä. Sain paljon pahaa aikaan. En oikein osaa pukea sanoiksi sitä mitä haluan Sinulle kertoa.
Eikö kuitenkin ole niin, että mitä syvemmälle vajoaa sitä tuskaisempi on paluu. On olemassa myös riski ettei paluuseen ole enää voimia.
On ainakin kaksi asiaa joissa olen erimieltä raitistumisen polulla.

1
Pitää käydä pohjalla jotta voi alkaa raitistua.
Vertaus,
-Pitäisikö minun tuhlata enemmän, että voisi lopettaa velkaantumisen.
-Tuhota olemassa olevat hyvät asiat, jotta voi rakentaa uuden minän.

2
Päivä kerrallaan.
-Elänkö vain tänään, katsomatta tulevaan.
-Käytän tilipäivänä kaikki rahat.

Tässä on Sinun oikea tiesi:
“Haluan olla taas vahva ja rohkea, haluan uskaltaa kohdata kaiken tapahtuvan ihan normaalissa olotilassa, ja haluan voida luottaa itseeni, kehoni ja mieleni viesteihin.”

Älä häpeä ajatuksiasi, kirjoituksiasi, ne ovat aidointa itseäsi. Sinä kirjoitat hyvin, ajatuksella, kauniisti.

“Sitten taas palataan yhteen, me kaikki kolme. Minä, hän, ja alkoholi.”

Tästä minulle tulee koskettava muisto mieleen.
Olin silloin humalassa. Minulla oli lentolaukullinen kaljaa mukana. Olin polvillani ensiavun lattialla. Pelkäsin ja häpesin. Vedin kaljalaukun itseeni kiinni, kuin ystävän, joka hädässä on vierellä turvana.
Sitten minä ristin käteni.
Minä, Hän, ja alkoholi.
Tuosta hetkestä on nyt kulunut 5 vuotta, 3 kuukautta ja 8 päivää.
Enkä minä ole juonut sen jälkeen.

Putkis

Kiitos 0132, oli mukavampi herätä tähän aamuun lukemalla myötätuntoisia ja rohkaisevia sanoja.

Oloni on tyypillinen. Nukuin olutta juotuani melko huonosti, kuten aina. Fyysisesti oloni on vain hiukan hutera, henkisesti koen jo niin tutuksi käynyttä ahdistusta. Ehkä lievää itseinhoa myös. Ja hassua iloa siitä, että tänään on juomaton päivä.

Olen monestakin raitistumiseen ja riippuvuuksiin liittyvistä teeseistä tai yleisistä käsityksistä eri mieltä, tai ehkä olisi oikeammin sanoa, että koen itse ne eri tavalla. Olen lopettanut tupakoinnin, enkä ole sen jälkeen ajatellut tupakkaa tai tupakoimista. En koe, että olisin ikuisesti nikotinisti, vaikka kokemuksen kautta tiedänkin, että voin valita vain sen, poltanko vai en, en siis sitä, paljonko poltan, jos poltan. Olen erittäin todennäköisesti alkoholisti, ja ainakin olen varmuudella alkoholin suurkuluttaja ja riskikäyttäjä. En kuitenkaan koe, että minulle itselleni on hyödyksi rakentaa identiteettiini siitä merkittävää palaa. Allekirjoitan kyllä myös sen, että kaikkien ei ole pakko käydä pohjalla ennen pysyvää korjausliikettä. Toivon, että olen yksi heistä. En haluaisi motivaationi perustuvan pakkotilaan, enkä haluaisi ammentaa raittiutta omasta nöyryytyksestäni. Eniten toivon, että pääsisin tästä itseinhosta eroon, se on tässä mittakaavassa tarpeeton ja tuskallinen tunne, ja haluan voida puhua itselleni arvostavasti ja kauniisti.

Laitoin tuon laskurin pyörimään. En ainakaan vielä aseta mitään ajallista tavoitetta juomattomuudelle, koska ajatuskin epäonnistumisesta ja sen tuomasta itsensä moittimisesta puistattaa.

Tästä tulee hyvä päivä.

Hei,
Laskurin lukema 1, se on monelle hyvin tärkeä päivä.
Päivä kerrallaan ja tulevaisuutta ajatellen.
Putkis

Yritän kirjoittaa nyt toistaiseksi joka aamu jotain, jonnekin, ennen kuin aloitan päiväni muut askareet.
Uskon, että ”sanat tulevat lihaksi”, ja ajatukset, oivallukset ja tavoitteet alkavat näkyä fyysisessä elämässäni, kun kirjoitan niitä sitkeästi esiin.

Läheiseni kuvaavat minua usein ihmiseksi, jolla on poikkeuksellinen, suorastaan rautainen tahdonvoima. Itse tiedän, että se ei ole totta. Tahdonvoimalla pystyn puskemaan oman kokemukseni mukaan noin 3-5 päivää eteenpäin missä tahansa tilanteessa, tai vastustaa kiusausta ehkä peräkkäin viisi kertaa, ja sitten se on kaikki käytetty. Tahdonvoimani on todennäköisesti vaatimattomampi, kuin monilla muilla.

Tahdonvoimalla ei ole oikeastaan mitään tekemistä elämäni saavutusten tai kieltäymysten kanssa, en minä ole puskenut hampaat irvessä läpi harmaan kiven vuosien työtä vaatineen muutoksen kanssa, vastustanut tupakanhimoa järkähtämättä, pitäytynyt eettisissä valinnoissani niiden hankaluudesta huolimatta, tai pakottanut itseäni venymään yhä vaikuttavampiin urheilusuorituksiin. Kyse ei ole tahdonvoimasta, vaan jostain muusta - ehkä elämänvoimasta. Innostuksesta, ilosta, uppoutumisesta, halusta tarttua asioihin ja uskosta siihen, että pystyn luomaan ja muuttamaan jotain.

Kun tartun oluttölkkiin, otteeni elämästä herpaantuu. En voi korjata alkoholiongelmaani tahdonvoimalla, koska se ei ole minulle onnistumisen kannalta oleellinen asia.

Tänään en siis vastusta kiusausta juoda.
Tänään sen sijaan tapaan ystäviäni hyvän ruuan äärellä, käyn pitkällä metsälenkillä tarkistamassa sienitilanteen, suunnittelen ensi viikon kokkailut juomisesta toipuvan ruumiini tueksi, kuuntelen äänikirjaa ja katson ainakin kaksi elokuvaa.

Tervetuloa takaisin eleonoora! En ole lukenut aiempia kommenttejasi, mutta sanon silti, että turhaan häpeät. Tosin itse tuota itselleni jatkuvasti ja kaikessa hokevana ymmärrän, että helpommin sanottu kuin tehty.

Luin ihan vastikään kirjan Korkki kiinni, ja siinä(kin) puhuttiin tuosta tahdonvoimasta. Että siitä ei ole kyse, eikä saa olla kyse. Sillä voi päästä alkuun tai joku voi päästä pidemmällekin, mutta mihinkään pysyvään se ei kanna. Pelkän vastustamisen vuoksi vastustamisen muuri sortuu taatusti jossain vaiheessa. Toisaalta se on vaikea jo sananakin juuri siksi, kun kukaan ei voi toisen puolesta tietää minkä verran sitä mihinkin tarvitaan. Siinä missä joku tarvitsee paljon tahdonvoimaa tarjotun leivoksen vastustamiseen, joku toinen kieltäytyy koska ei vain tee sellaista mieli. Kumpikin kieltäytyy ulkoisesti ihan samalla tavalla, mutta ajatus taustalla on kummallakin ihan erilainen. Jos minulle tarjotaan tupakkaa, ei ole mikään onglema sanoa ei kiitos, se tulee ihan automaattisesti, harkitsematta ja itsestään selvyytenä, jäämättä yhtään mieleen pyörimään. Lonkeron kohdalla taas tarvitaan ehkä sitä tahdonvoimaa ja jonkinlaista järkeilyä, vaikka vastaus olisi nopeakin. Nimenomaan tuosta “taustatyöstä” pitäisi tässäkin päästä eroon, jotta muutoksen voisi katsoa olevan pysyvä. En tosin vielä tiedä miten se tapahtuu, vai tapahtuuko. Tai voiko se tapahtua lopettamatta kokonaan, vaikka vielä jaksan niin toivoa. :confused:

Tsemppiä joka tapauksessa sinulle ja meille kaikille!

Heräsin krapulaiseen oloon. Suuta kuivasi, kurkussa tuntui pala. Odotin maistavani sen tutun, aamuisen vanhan alkoholin maun kitalaessani. Oli kauhea jano. Olen ilmeisesti sotkenut janontunteen siihen, että muka tekisi mieli olutta, enkä ole tajunnut juoda eilen riittävästi vettä. Toisin kuin krapula, oloni normalisoitui heti, kun nykäisin alas pitkän tuopin kylmää vettä.

Eilen oli hieno päivä. Tapasin ystäviäni, söin ihanaa ruokaa, vietin aikaa kuulaassa syyssäässä maalaismaisemissa, nauroin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan antaumuksella ja aidosti. Kännissä nauraminen on jotenkin erilaista, selvin päin kun repeää oikein kunnolla, se tuntuu hyvältä koko ruumiissa.


Nousuhumala on olo, josta pidän todella paljon. Katsoin viimeksi juodessani kellosta, kauanko pystyn ylläpitämään sitä parasta nousua, ja se oli tieteellisen tarkalla, vuosikymmenten kokemukseen pohjautuvalla alkoholin annostelunopeudella ja -määrällä venytettävissä noin tunnin mittaiseksi. Sen jälkeen (koska laskuhumala taas on olo, jota todella inhoan), humalatila alkoi kääntyä noususta tasaiseen ylläpitoon, mikä ei havaintojeni mukaan enää itse asiassa tuntunut kovin hääppöiseltä. Eli ensin tunnin nousuhumala, ja sitten laskuhumalan välttelyä loppuilta. Aamulla paska olo, pettymys, itseinho ja ahdistus, ja ainoana työkaluna niistä selviämiseen pressu, jolla ne voi peittää. Eli loput laatikosta jääkaapiin ja ensimmäinen lämmin kalja käheää ääntä kohti kulkematta hampaidenpesupisteen kautta.

Note to self: jos/kun nyt 2-3 viikon kuluttua alat klassisen syklini mukaan harkita, että pitäisiköhän sitä juhlia vähän juomalla, kun mitään alkoholiongelmaa ei näköjään sittenkään olekaan, niin lue ylläoleva. Sinä teit sen kokeen jo, ja tuossa on tulokset dokumentoituna.


Tänään ajattelin juoda paljon vettä ja nauraa lisää.

Lueskelin eilen illalla paljon tarinoita ja ketjuja täältä plinkistä. Tuntuu uskomattomalta, kuinka samankaltaisia asioita alkoholiongelmaiset tekevät ja keksivät riippuvuutensa salaamiseksi itseltään ja muilta, ja miten yhteneväisiä ajatuksia ja selityksiä meillä on. Luulin olevani ainoa, joka on juonut punaviiniä kahvikupista.

Vaikka pääasiassa en vielä ole tai ollut siirtynyt varsinaiseen valehtelu- ja salailuvaiheeseen kovin syvälle, kyllä minäkin noita pieniä asioita tein. Tein, koska sisimmässäni tiesin, että ei ole kohtuuden rajoissa juoda punaviinipullon loppuja aamukahdeksalta. Mutta jotenkin se ei muka ollut minun kohdallani sama asia. Kahvikuppia käyttämällä saatoin sekä muka juoda avoimesti, mutta laskea todennäköisyyttä sille, että mieheni huomaa asian ja puuttuu siihen. Minulle oli tärkeää, että en salaile. Salailuhan on juoppojen hommaa. :laughing:

Pääasiassa kuitenkin join avoimesti. Meillä ei ole säilytetty alkoholia kotona enää pariin vuoteen, koska minä juon kaiken. Siitä on tullut vitsi, välillä hauska, yleensä hiukan surullinen. En ehkä halua nyt muistella enempää sitä, miten paljon join. Miten join.


Olotila tänä aamuna on …tyyni. Kyllä, se on oikea sana. Alan tuntea ruumiini, jonka voimanpuutetta ja pieniä kolotuksia alkoholi on lempeästi peitellyt nakertaen samalla jostain kulmasta vähän lisää.
”Ja neljäntenä päivänä hän nousi kuolleista ja veti vaelluskengät jalkaan.”

Tänä aamuna ärsyttää kaikki.
Ärsyttää, kun housut eivät mahdu jalkaan, koska olen juonut itselleni mahan.
Ärsyttää, kun on lähdettävä pitkästä aikaa ”edustamaan” ihmisten ilmoille, ja nyt pitää etsiä jalkaan mahtuvat siistimmät housut ryyppyverkkareiden tilalle, eikä sellaisia ehkä ole.
Ärsyttää, kun Tikanderin Selvin Päin -äänikirja oli heti alkuun jo materialismin ja rahan ja hemmoteltujen rajattomien teinien ja merkkivaatteiden ja helsinkiläsaksentin värittämä, enkä halua kuunnella sitä loppuun.
Ärsyttää sekin, että sellaiset asiat ärsyttävät, vaikka pohjimmiltaan asia, alkoholi, on kaikille sama.

En tiennyt, onko sopivaa käyttää oikeaa sanaa, niin käytin sanaa ärsyttää.
Vittu että vituttaa sekin.

:laughing:

Eilinen oli ihana päivä aamun naheasta olotilasta huolimatta. Istuin baarissa vanhan ystävän kanssa syvällisen keskustelun merkeissä useita tunteja, molemmilla laseissa nolladrinkit. En kaivannut alkoholia yhtään, se olisi pilannut hetken. En tarvinnut alkoholia avautuakseni, kuunnellakseni ja puhuakseni, en tarvinnut sitä poistamaan estoja tai nostattamaan tunnelmaa. Kävi mielessä, että jos joku toisi nyt eteeni huurteisen tuopillisen ja tarjoaisi 50 euroa sen juomisesta, jättäisin silti väliin. Sellainen olotila ja ajattelu on minulle uutta. Jokin on muuttumassa, tai ehkä palautumassa.

En tiedä, mitä on edessä seuraavina päivinä, viikkoina, kuukausina.
Ainakaan tänään se ei varmuudella kuitenkaan ole oluttölkki.

Järjen ja tarpeen ristiriita. Se on todella kuvaavasti sanottu. Kirjoituksissasi on paljon samoja ajatuksia kuin mitä päässäni pyörii. Tapaan tänään illalla ystävön ravintolassa. Pyrin samaan, alkoholiton juoma ja hyvä keskustelu - ei sen pitäisi olla liian vaikeaa ja olo huomenna olisi varmasti jo paljon parempi kuin tänään, vaikka unettomuus vaivaisikin.

Tiedättekö, mikä on yksi elämän suurista nautinnoista?
Herätä hyvien yöunien jälkeen aamuseitsemältä ilman herätyskelloa täysin virkeänä vapaapäivään.
Olo on ihan uskomattoman hyvä.

En todellakaan pilaa tänään juomalla tätä oloa ja mahdollisuutta kokea sama huomisaamunakin.

Nukuin huonosti, koska oli liian kuuma.
Tunsin herätessäni itseni kärttyiseksi, mutta sitten ajattelin, että voisin toisaalta olla nyt myös tavanomaisimmassa aamuolotilassani, eli tissuttelupäivän jälkeisessä vaimeassa krapulassa.

Olen ollut nyt seitsemän päivää selvin päin. Alkoholin käytön keskeyttämisen jälkeiset ensimmäisten päivien muutokset ovat tällä kertaa olleet huomattavia, ja listaan ne tähän itseäni varten, jotta muistaisin. Kasvojen kraaterimaiset ihohuokoset ja läikikäs punoitus ovat poissa, iho on tasainen ja kirkas. Katse on tyyni ja selkeä, sisäisestä ahdistuksesta kertova kulmien kestokurtistus on hellittänyt. Ei ole päänsärkyjä, ei ole ruuansulatusvaivoja. Nukun huomattavasti paremmin. Aistit toimivat terävämmin, ja pystyn keskittymään asioihin. Ajatukseni kulkee kirkkaammin, käsistä ei putoile tavaroita. Se epämääräinen fyysinen vapina, mikä ei vielä näkynyt ulospäin, mutta värisi huterasti sisälläni, on poissa. Suunnittelen elämääni toiveikkaana. Hymyilen enemmän ja nauran aitoa naurua monta kertaa päivässä myös yksin ollessani.

Tunnen oloni todella hyväksi.

Onnittelut ensimmäisestä viikosta ilman! :slight_smile:

Mukavaa lukea positiivisista havannoistasi itsessäsi ja muutenkin hyvästä olostasi! Itse olen toivonut jotain havaittavia merkkejä itsessäni, mutta en havaitse mitään ulkoisia muutoksia. Toki sitä kerran tai kaksi viikossa olevaa hieman turpeaa naamaa viinin juonnin jälkeisenä aamuna ei ole, onhan sekin jotain. Uskon silti, että muutoksia vielä tulee, etenkin painon kohdalla, kun olen vaihtanut viinin tissuttelun lenkkeilyyn.

Henkisesti olen huomannut, että jaksan paremmin ns. huonoja päiviä, sellaisia kun on nukkunut huonosti, lapset käy erityisesti hermoille ja kaikki tuntuu menevän pieleen. Ennen olisin ajatellut tuollaisen päivän jälkeen, että ei hitto pakko hakea viinipullo, ei tätä muuten kestä. Noita ajatuksia ei ole tullut. Henkiset voimavarat kasvaneet. :slight_smile:

Kiitos Merlot79! Itsekin toivon, että kaljakilot tästä karisisivat pikkuhiljaa.

Viime yönä kolmen aikoihin heräsin siihen, että koira yrjösi ilman mitään ennakkovaroitusyökkäilyä sänkyyn ehkä litran nestemäistä mahansisältöä, ja jouduin tietysti nousemaan vaihtamaan lakanoita ja pesemään koirasta pahimpia roiskeita. Olin suorastaan hurmioitunut siitä, että en joutunut tekemään hommaa humalassa tai krapulassa. :laughing:

alkoholismi on jonkin sortin muistisairaus, alkoholisti unohtaa olevansa alkoholisti ellei muistuttele itseään plinkin/AA:n/jonkun avulla

se kuitenkin kannattaa muistaa, että sairaus on krooninen ja etenevä. jos toteat sairastavasi alkoholismia, asiat vaan valitettavasti pahenee. :cry:

itse olen alkoholisti, joka ei onnistu raitistumaan vaikka teen mitä. AA:t, antabukset, minnesodat ei auta. nytkin in krapula ja mieli todella maassa

Voin tietenkin puhua vain omasta kokemuksestani ja siitä millaiseksi käsitykseni on muodostunut. Kuitenkin, olen sitä mieltä että olet edennyt merkittävästi raitistumisen prosessissa: olet myöntänyt ongelman itsellesi ja tehnyt ja teet paljon sen parantamiseksi. Olen sitä mieltä, että se prosessi on yksi kokonaisuus, ei erillinen sarja epäonnistumisia. Jossakin syvällä mielessä prosessi etenee ja kypsyy aikanaan tavoitteeseen, raittiuteen; olen käyttänyt ilmaisua, että niin syvällä mielen syvyyksissä että sitä ei voi sitoa sanoihin.

Tahdon sanoa, että se mitä olet tehnyt ei ole ollut turhaa. Jatka yrittämistä, maali voi olla lähellä. Voimia!

Kirjoitin elokuussa lyhyesti omasta prosessistani tarinat-palstan alkoholiosioon otsikolla “my way”. Näen yhtäläisyyksiä. Käy vilkaisemassa jos kiinnostaa.

Peruutuspeili, kiitos tarinastasi, kävin minäkin lukemassa sen.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että riippuvuudesta irtautuminen on prosessi.
En silloin osannut ajatella asiaa niin, mutta kun lopetin tolkuttoman tupakanpolton, se otti lukuisia ”tosissaan” lopettamisia ja tupakoinnin rajoittamisyrityksiä, ennen kuin viimein onnistui. Prosessi alkoi ensimmäisestä epäonnistuneesta lopetusyrityksestä, ja lopullinen lopettaminen ei oikeastaan enää tuntunut kovin kummoiselta. Muistan miettineeni, että miksi hitossa en tehnyt heti ensimmäisellä kerralla hommaa niin, kuin tein sen viimeisellä kerralla. En osannut, koska en ollut harjoitellut.

Alkoholi on kyllä hirveä myrkky. Ensin se antaa helposti ja varmasti hyvän olon käyttäen aivojen palkitsemisjärjestelmää. Pikkuhiljaa muut samankaltaisen tunteen aiheuttaneet asiat jäävät, koska alkoholi tuottaa olon helpommin ja nopeammin, ja sosiaalinen ympäristö kannustaa juomiseen. Liikunta, yhteys ja ilo läheisten ihmisten kanssa, hauskat harrastukset, pienistä asioista nauttiminen - kaikki se jää pikkuhiljaa pois ja korvautuu juomisella. Sitten alkaa kunnon mylly. Terveysongelmat, mielenterveysongelmat, sosiaaliset ongelmat, taloudelliset ongelmat, kyvyttömyys hallita enää itseään ja omaa elämäänsä, itsetunnon romuttuminen ja pelko siitä, että joutuu lopettamaan tärkeimmän sillä hetkellä elämään merkityksen tuovan asian, eli alkoholin käytön. Siitä sitten kohtuukäyttöön pyrkimisen ja toistuvien epäonnistumisten kautta voittoon tai kuolemaan. Näin se on mennyt kaikkien alkoholismiin välillisesti tai suoraan kuolleiden läheisteni kohdalla, joiden elämää olen seurannut kymmeniä vuosia.

Tässä omassa prosessissani yritän tavallaan rakentaa aivoihini uusia väyliä, kutoa vahvoja sidoksia niihin asioihin, jotka selvin päin tuovat minulle iloa ja merkitystä. Ehdollistan itseäni tietoisesti huomaamaan positiivisia kokemuksiani, ja vahvistan muistijälkiä kirjoittamalla niistä, palautan niitä mieleeni tarkoituksella ja toistuvasti. Lisään etäisyyttä alkoholiin ja alkoholiongelmaani myös tietoisesti, kieltäydyn ajattelemasta niitä jatkuvasti ja pakonomaisesti, vaikken ongelmaa kielläkään. Ongelma ei yleensä ratkea keskittämällä kaikkia voimavaroja sen pyörittelyyn, vaan keskittymällä itse ratkaisuun. Valmistan itseäni tällä hetkellä tavallaan sekä raittiutta, että repsahdusta varten, ja tarkennan tavoitteeni ja päämääräni myöhemmin. Tällä hetkellä en usko, että kohtuukäyttö on asia, jota jatkossa haluan tavoitella.

Tissutellessa päivät vaan menivät ohi, aika kului taustalla huomaamatta.
Koko ajan oli tunne, että ei ehdi tehdä oikein mitään.
Saatoin avata ensimmäisen oluen jo aamuyhdeksältä ja havahtua kuuden aikaan siihen, että en ole tehnyt mitään koko päivänä. Ihmettelin itsekseni, kuinka muut tuntuvat saavan niin paljon aikaiseksi. Selitin itselleni, että tarvitsen lepoa ja rentoutumista, eikä yksi omalle hyvinvoinnille ( :laughing: ) omistettu päivä mitään haittaa.

Olen ollut juomatta nyt kymmenen päivää, ja hoitanut ja tehnyt enemmän asioita, kuin viimeisen puolen vuoden aikana. Silti päivissä on aikaa kaikelle muullekin, levolle ja harrastuksille. Tuntuu, kuin vuorokausi olisi aiemmin kestänyt vain 10 tuntia, ja nyt olen saanut käyttööni 24 tunnin vuorokauden.

Tänään en ole onnistunut torjumaan juomiseen liittyviä ajatuksia kovin hyvin.

En koe minkäänlaista halua juoda juuri nyt, mutta kahden tai kolmen viikon päästä on perinteiset syystalkoot, joiden yhteydessä olen aina ottanut olutta. Siis ihan joka ikinen vuosi yli kymmenen vuoden ajan, olinpa yksin haravoimassa tai olipa paikalla isompikin porukka. Kun aloin suunnitella tehtäviä töitä ja tarjoiluja, minulle tuli yhtäkkiä ajatus siitä, että silloin juon ihan varmasti, vääjämättä, en voi välttää sitä. Yritin työntää ajatuksen pois ja keskittyä nyt tähän päivään, mutta se ajatus tulee vaan takaisin, koko ajan.

En usko, että jos päätän juoda talkookaljoja, se jää siihen.
Jos juon, juon varmasti seuraavanakin päivänä, ja mahdollisesti myös sitä seuraavana.
En haluaisi ajatella tätä nyt, koska se saa ajatukseni kiertämään alkoholin ympärillä ja mieleni aloittaa sisäisen kamppailunsa.

Juomiselle löytyy aina syy. Aina löytyy jokin laukaiseva tekijä, tilanne, perinne, tunne.
En halua elää niin.