alkumetreillä

Luin kesällä yhden hyvän kirjan tuosta retkahduskierteestä. Taustalla oli Amerikkalainen hyvin laaja selvitys aiheesta. Kirjassa esitettiin nelisenkymmentä retkahdusta enteilevää käyttäytymistapaa, joista lukijaa kehoitettiin tunnistamaan viisi itselleen tyypillistä. Kirjan mukaan retkahdus syntyy sisäisen jännityksen lisääntymisestä, joka muutaman tunnistettavan vaiheen jälkeen muuttuu petaamiseksi ja päättyy retkahtamiseen. Kirjan muaan kriittistä on tunnistaa olevansa tuolla polulla ja löytää itselleen keinot tuon jännityksen purkamiseen. Valitettavasti tuo kirja oli suomenkielisen käännöksen käsikirjoitus, eli ei ainakaan vielä kesällä ollut saatavilla kirjakaupoista. Pitääpä vähän kysellä, oko olisi myynnissä.

No mutta sehän kuulostaisi hyödylliseltä opukselta!

Tuota tunnistamisen taitoa olen opettelemassa tai ehkä kaivamassa jostain sisäisestä syvänteestäni uudelleen esiin. Jännitys lähtee syntymään ikään kuin tyyneydestä. En osaa omaa retkahdusyhtälöäni tällä hetkellä vielä paremmin eritellä, sitä täytyy funtsia rauhassa. Muistan kyllä hyvin monia hetkiä, kun juomishimot riivasivat vielä kovinkin usein. Jännitys lähti etenemään, kiersi jollain perkeleellisellä tavallaan mieleni ja iski päälle levottomuutena ja juomiseen pakottavana tunteena. Tunteena, josta ei oikein näe mitään muita vaihtoehtoja edetä kuin juominen. Umpikujatunteeksi sitä voisin kutsua ja siinä tunteessa mieleni valtaa jonkinlainen euforian ja ahdistuksen sekainen levottomuus. Silloin aikoinaan se johti parin-muutaman päivän alakuloon, ahdistukseen ja lopulta johonkin voimakkaaseen tunnonpurkuun, epätoivoiseen itkuun ja huutoon. Sitten jännitys laukesi ja tuli taas tyyntä.

Mutta… minähän erittelen! :smiley:

Heippa…

3 viikkoa takana ja fiilikset on edeleen hyvät. Päätös tuntuu edelleen järkevältä ja erittäin hyvin elämäntilanteeseen sopivalta.
Ei ole enään edes tullut ajateltua kuningas alkoholia joka päivä… Litran Karhu tölkki oli kyllä varsin puhutteleva kun sellaisen satuin kauppareissulla näkemään ja ilman tätä päätöstä se olisi kyllä lähtenyt matkaan välittömästi (Olut on ongelmani ja se suuri pakkomielteeni).
Töissä kehittelin itselleni mukavia pikku haasteita joista olen iloinen, tekemistä näiden tiimoilta riittää koko vuodeksi.
Kavereille tai sukulaisille en ole koko viinattomuudesta viellä puhunut mitään, kaipa sitä haluaa jotenkin itseleen todistella ensin että minusta on tähän. Kotona olen saannut pientä tukea, mutta esitin toiveen ettei mitään turhaa paapomista tulisi ja asiat on sujuneet varsin mallikaasti sillä rintamalla.
Eipä oikeastaan muuta tällä erää, halusin vain tulla merkinnän tekemään itseäni varten. Kiitos ja anteeksi.

-ÄSSÄ KÄDESÄ-

Minä olen ajatellut, että kun jo kerran olen elämässäni uskaltautunut puhumaan varsin avoimesti alkoholiongelmistani, niin sille avoimuuden tielle olisi tarpeellista palata taas. On tietenkin ihmisiä, joille en ala asioitani jaaritella. Töissä tykkäävät kovasti hypätä kaljalla ja se tuntuu olevan aikuisille ihmisille kovasti tärkeää. Niiden kohdalla taidan pysytellä sillä tasolla, jossa tyrkyttämiseen vastataan vain “kiitos, en käytä”. Ja sanovat sitten mitä sanovat. Ja eihän noihin rientoihin ole pakollista muutenkaan osallistua. Jos se jotain loukkaa, se olkoon ongelmistani pienimpiä.

Läheisimpien ihmisten, erityisesti tyttöystäväni, kanssa olen asiasta puhunut oikeastaan kaiken, mitä osaan puhua. Samoin perheeni on ihan tarpeeksi tietoinen tilanteestani. Itseäni helpottaa tietoisuus siitä, että olen jollain tavalla varautunut erilaisiin tilanteisiin.