Alkuajatus - Elämän pieni käsikirja (Hannu 2010)

Olen lukenut erästä elämän/käytännönfilosofista kirjaa nimeltä Alkuajatus - Elämän pieni käsikirja (Hannu 2010)

Kirjan mukaan opimme jo lapsuudessa ajatuksia siitä mitä minkälaisia meidän tulisi olla, mitä elämässämme tehdä ja miten käyttäytyä, ja tästä syystä alamme toteuttamaan opittua elämää oman tahdon mukaisen elämän sijaan.

Tämä johtaa siihen, että oma tahto vajoaa osittain tai koknaan tiedottomuuteen. Moni kokee etäisyyden tahtoonsa tuskana ja ahdistuksena, ja jotkut päätyvät päihteiden avulla lievittämään tuota tuskaa. Näin ollen päihteiden käyttö ei ole itse ongelma, vaan seuraus syvemmällä olevasta ongelmasta. Yhtälailla tuskaa voi lievittää pelaamisella, liikashoppailulla tai vaikkapa liialla työnteolla.

Tämän kirjan avulla oppii tarkastelemaan ajatuksia mielessään. Kun ajatus paljastuu, siitä tulee tietoiseksi ja siksi sen voi valita pois. Sitä ennen se vaikuttaa valintoihin, eli elämään, tiedottomuudesta, eikä sitä välttämättä edes huomaa. Kun mieltä selkeyttää ulkoisista ajatuksista, tietoisuus omasta tahdosta kasvaa koko ajan, ja jossakin vaiheessa siitä on täysin tietoinen. Tuolloin myös etäisyydestä johtuva tuska ja ahdistus katoaa, ja sen myötä tietenkin tarve alkoholille tjms.

Minä löysin kirjan sivulta [Poistettu kaupallinen linkki. -Päihdelinkin moderaattori] ja voin sanoa että se todella toimii. Kannattaa tutustua!

Moikka
Mielestäni syyt on toisinaan syvemmällä, itsestään selvyyksiä asioita ei vain ole ja jos on, niin mitä ne on :question:
T.Tuppi

Joku asia voi jollekkin olla itsestään selvä, mutta jollekkin toiselle vaikea ongelma. Syy johonkin tiettyyn asiaan löytyy siis omasta mielestä (siellä olevista ajatuksista). Tuo kirja toimii välineenä ja kun sitä oppii käyttämään, niin voi tutkia mieltänsä ja ratkoa juuri omat ongelmansa.