Alku kaikessa

Ajattelin kirjottaa tänne vuosien jälkeen ajatuksia kuinka minulla on mennyt. Moni varmasti tunnistaa fiiliksiä samanlaisiksi. Olin aina se joka alotti ensin sen juomisen ja lopetti viimesenä juhliessa. Muistan miten rakastuin kaljaa ensi silmäyksellä. Alkoholismini kuitenkin alkoi vasta joskus korona aikaan. Sitä kesti ainakin 4 vuotta. Taistelin itseni kanssa vähentääkseni ja onnistuin. En juonut enään viime vuonna kuin kerran kuukaudessa. Nyt haluan lopettaa kokonaan. Olen ollut juomatta kolme viikkoa. Join viimeksi juhlissa en onneksi enään pahaan oloon ja tunteiden käsittelyyn. En ikinä olisi uskonut mutta olen saanut voimaa myös uskosta. Ei siitä sen enempää mutta sitä kohti haluaisin mennä. Sekin ajatus on alussa mutta saan siitä hyvää oloa. Käyn kuntosalilla viikonloput ja elämä sujuu. Minulla on silti niitä pahoja hetkiä varsinkin yksin tai työmatkoilla kun tekee mieli juoda. Hyviä vinkkejä voisin ottaa vastaan ihan kaikesta? Kiitos teille lukijoille.

6 tykkäystä

@Mark1 Itselläkin oli se tilanne että join loppuvuosina enää kerran kuussa. Se päättyi 24.6.2023 juhannuspäivän aamuna. Jos tunnet vetoa uskoa kohtaan niin mene sitä kohti. Ei siitä ole vahinkoa. Päinvastoin. Pahana hetkenä kannustan soittamaan aa:n auttavaan puhelimeen. Soitamalla sinusta ei tule heidän jäsentä mutta saat tukea selvitä kuiville. Tilaa myös kirja nimettömät alkoholistit. Siitä kirjasta on itselleni ollut paljon apua. Kirja lähetetään pakettina siten ettei lähettäjänä lue suomen aa
Tsemppiä tähän päivään

1 tykkäys

Kiitos ja tsemppiä sinulle myös. Voisin tilata kirjan ja kokeilla AA: kerhoa. Olen kokeillut nettikokoontumista. Luin kirjoituksiasi ja lueskelen niitä aamupäivällä.

Kiva kun kirjoitit @Mark1, tekstistä päätellen tilanteesi on varsin hyvällä tolalla. Elo raittiina voi olla joskus hivenen yksinäistä ja arki voi tuntua kuluvan hitaasti. Koita tietoisesti suunnitella jotain tekemistä tyhjiin aikaikkunoihin etukäteen, esim juuri työmatkoille. Ja täällä Plinkissä on yleensä tarjolla jonkinlaista virtuaaliseuraa. :smiley:

1 tykkäys

Hei Olga!
Se on se suurin haaste nykyään kun tulee hiljasta tai olen reissussa ja yksin tuijotan hotellin seinää. Tiedostan että nämä on niitä hankalia hetkiä juomisen aloittamiseen. Paljon oli myös sellaista impulsiivista käytöstä itsessäni vaikka rauhallinen ihminen olenkin. Se impulsiivisuus näkyi juomisessa. Hetken mielijohteesta tai riidasta monen päivän juominen. En halua koskaan enää kokea niitä. Virtuaaliapu auttaa illalla kirjoitin tekstini siinä tuntui että on heikko hetki ja juominen tulee mieleen. Mukavaa päivää! :blush:

4 tykkäystä

Hei @Mark1, on hyvä, että olet tunnistanut juomiseen johtavia ajatusketjuja. Niitä kannattaa pohtia ja yrittää muuttaa omia reaktiotapojaan erilaisiin tunteisiin. Tärkeää on löytää korvaavaa tekemistä esim. reissuihin. Liikunta ja hyvin syöminen ovat omakohtaisesti hyväksi koettuja illäntäyttäjiä. Kun ehtii syödä vatsan täyteen, niin silloin ei viinakaan enää niin maistu.

@Sivistynyt on ketjussaan erittäin hyvin kirjoittanut reissujuopon raitistumisesta.

Ja sitten yksi tärkeimmistä, jos tunnistat tunteita, jotka kohdallasi ovat juomiseen altistavia - kuten yksinäisyys, tylsyys, viha, kauna jne - muista, että ne ovat kuitenkin vain tunteita. Ne eivät tapa, niitä voi sietää ja yleensä ne menevät aika nopeasti ohi myös ilman juomista.

Tsemppiä raittiuteen!

3 tykkäystä

Hei Teme ja kaikki muut!
Kiitos vinkeistä ja tsempeistä. Mulla kävin niin että sunnuntaina ja maanantaina join. Oli hankalaa ja vaikea koko viikko. Pahinta on se miten tässä saa taas aikaa eteenpäin ja olonsa siihen hyvään oloon mitä se oli. Mun kohdalla noin kolme viikkoa on se kun sen ajan on selvänä alkaa olemaan hyvä fiilis, hyvä energia ja olen älyttömän tehokas töissä. Nyt on se fiilis että itseni olen pettänyt, teidät olen pettänyt eikä jaksa eikä asiat kiinnosta. Tästä taas noustaan toivottavasti teillä menee hyvin! :slightly_smiling_face:

1 tykkäys

Elähän mittään! Häntä pystyyn ja eteenpäin. Noin kolmekin viikkoa on jo hyvä pätkä ja kroppa ollut takuulla mielissään. Nyt vaan uutta raittiusmatoa koukkuun. Harva muukaan asia onnistuu ensiyrittämällä, eikä aina toisellakaan. Ihmisiä tässä vaan ollaan.

1 tykkäys

@Olga hauskasti sanottu tuo :blush: kiitos tuli hyvä mieli. Uutta matoa tosiaan koukkuun. Mitä teette silloin kun tunnistatte ne vaaran paikat että saattaa mennä juomikseksi?

Tärkeintä on yrittää tunnistaa niitä vaaran paikkoja etukäteen ja valmistautua. Pitää retkahduksen parhaat kaverit nälkä, väsymys, yksinäisyys ja kiukku mahdollisimman kaukana. Vältellä tilanteita, joissa leijuu juomisen uhka. Muuttaa totuttuja käyttäytymisketjuja.

Jos tilanne on akuutti, pitää yrittää pelata aikaa. Jo 15-20 minuutin aikalisä voi palauttaa järjen kalloon. Paikalta pakeneminen tai joku elimistöä säväyttävä - vaikka tuoreen chilin pureskelu - voivat auttaa.

3 tykkäystä

@Mark1 itselle on tosiaan auttanut eniten se nälän selättäminen. Olen sanonut itselleni, että syö ja nesteytä itsesi ensin ja sitten voit uudelleen miettiä mikä on olo. Usein se halu juoda on kadonnut. Toinen hyvä keino on ollut kelata eteenpäin ja miettiä MITÄ tahpahtuu, jos juon. Millaiset olot ja fiilikset on seuraavana aamuna. Se on myös auttanut - ja sitten näiden ketjujen lukeminen täällä plinkissä. Tsemppiä kovasti.

En ole kehdannut tänne kirjottaa edes hetkeen koska sen verran huonosti meni muutama työmatka. Tosi rajua oma alkoholin käyttö taas ollut. Nyt pari päivää selvänä alkaa taas ajatus kulkea. Join pari päivää 18-02.00 välillä mutta kun se juominen tapahtuu yhtään seuraavasta päivästä välittämättä ja määrät ovat 15 isoa kaljaakin. Yritän välttää kaikkea työmatkailua onneksi voin niihin vaikuttaa. Olen onnistunut siinä että en juo kotona. Mun muu perhe ei juo niin se on helppoa olla ilman. Tsemppiä teille kaikille😊

1 tykkäys

Tuohan on tosi hyvä, että onnistut kotona olemaan juomatta.
Jos juomisriski on suurìn työmatkoilla ja niiden määrääkin pystyt rajoittamaan, tuli mieleeni, että voisiko antabuksesta olla apua siksi aikaa, että raittius vähän vakiintuisi ja saisit luotua työnatkoille uudet rutiinit ja tekemiset? Ehkä antabusta ei tarvitsisi ottaakaan kuin työnatkojen aikana ja vähän ennen.

Hotellissa on mahdollista tehdä muutakin kuin juoda ja moni tekeekin; lukea, levätä, saunoa, käydä uimassa ja ehkä kävelylenkillä lähistöllä.

Tsemppiä kovasti! Muutos on mahdollinen, uusien tapojen rutinoituminen vaatii vaan niiden sitkeää toistamista.

2 tykkäystä

Siunausta päivääsi.

Olen lätrännyt suurimman osan elämästäni alkon kanssa ja kaiken muun mitä käsiini sain.

Yritin yhtä ja toista tapaa saada elämääni kuntoon omin voimin, kävin aa:ssa, söin erinäisiä lääkkeitä, kuuntelin ”hyviä” neuvoja, mutta lopputulos aina sama.

Lopulta vihasin itseäni niin paljon, että yritin tappaa itseni ja siinäkin epäonnistuin kuten kaikissa muissa yrityksissä.

Tämän jälkeen Jumala puuttui peliin tai Hän sen itsari yrityksenkin esti. Hän poisti juomahalun täysin ja aa:ssa luulivat minun pelleilevän kun juomahalu loppui kuin seinään.

Jumala paransi minut ja tänäpäivänä olen 100% vapaa kaikista päihteistä. Minä en siihen pystynyt, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista ja Hän auttaa kyllä jos me vain itse sitä tahdomme.

Kun saamme syntimme anteeksi niin ei ole enää tarvetta paeta omaa elämäänsä päihteisiin.

Herran armo ja rauha sinun henkesi kanssa.

Heissan!

On ollut perheen kanssa mukava viikonloppu ja työreissut menneen selvänä. Oli jopa tämä lauantai ilta että alkoholi ei ahdistanut mielessä. Olen ollut 16 päivää ilman alkoholia ja eihän se ole paljon mutta alku kuitenkin. Olen lenkkeillyt, pelannut koripalloa ja käynyt salilla. Nyt viime päivinä on vasta tuntunut hyvältä. Olen ollut töissäni tosi tehokas viime viikot. En tajua kuinka olen niitä hoitanut osittain humalassa ja krapulassa. Hävettää ihan ajatella kuinka tapaamiset olen hoitanut varmasti viinalta haisevana tai kuinka loukkasin itseni humalassa. Ei pitäisi miettiä menneitä ne oli ja meni. Mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille!

5 tykkäystä