Alkoholistista kohtuujuojaksi - Uusi näkökanta..

Me Lopettajat
1

Alkoholismia usein salaillaan ja peitellään ja juomisen määriäkin vähätellään. No kuvitellaampa:

Matti Marinol oli aikanaan eronnut akastaan, kun Matti sitten suruunsa alkoi kiskoa viunaksia muiden eronneiden miesten ja naisten kanssa kulmakantabaarissa. Alkoi Matti Marinolilla viinanjuonti lisääntyä Ensin se oli vain pe illat, sitten maistui Pe-La… Matti Marinol mietti että “kun ei ole sitä akkaakaan munkanssa napakymppiä katsomassa ja pojatkin onvat äidillään ja minä yksin…niin mitäs muuta kuin tuonne Pub Räkälään molempina päivinä.” Aikaa kului ja Matti Marinolille alkoivat maistua jo myös Sunnuntain korjaus-sarjat Pub räkälän terassilla… ja yllytäjiä riitti…siellä hänen kanssaan rälläsivät ja ryyppäsivät myös Simo Sorbus,Ville Vinetto,Pertti Pacardi sekä viehkeä Venla Valdemar… :laughing: :laughing: Lopulta Matti Marinolista tuli myös Maanantarokulimies, lopulta meni sitten jo koko viikko… kulutus vain kasvoi ja kasvoi…

Lopulta Matti Marinol oli jo saada töistä potkut ja se ohjattiin hoitoon, hän kävi a-klinikalla keskustelemassa ja sai sieltä ohjeet vähentämiseen sekä neuvoja, Matti Marinol meni aina A-klinikalle niin ettei vain kukaan tunnistaisi… Eikä Matti Marinolia nähty koskaan AA-kerhoissa. Hän luki myös väitteitä PLinkistä puolesta ja vastaan siitä onnistuuko vähentämään vaiko ei… Hän ei myöskään koskaan reccautunut näille palstoille itse väittelemään… Kaikki tapahtui huomaamatta…kenenkään tietämättä…

Nyt Matti Marinol on naimisissa uudelleen Riitta RaivoRaittiin kanssa… Riitta on raivoraitis mutta Matti Marinol silloin tälöin nappaa saunaoluen ja joskus pistäytyy myös vänhalla terassillaan ja Pub Räkälässä tempaisemassa HopeistaKuuta… hänen kaverinsa jotka edellä mainittiin ovat oikeita alkoholisteja tai mitä sitten ovatkaan. Myös heidän kanssaan hän istuu joskus siellä LA-iltaisin…

Mitä tästä OPIMME? he eivät tuo itseään tiedoksi jotka kohtuuteen ovat palanneet…ei heidän tarvitse, eikä heillä ole haluakaan mainostaa kenellekään menneisyyttään juoppona, alkoholistina tai vähentämään onnistujana…

2

ns. kohtuujuonnista en en tiedä muuta kuin sen, että onhan toki paljon noita Kalevin kuvailemia tapauksia. Mutta, kun olen siinä luulossa, että on selkeämpää olla vallan ilman, eikä ole itselleni tullut tarvetta enää, niin olkoon.

Mutta, totta on , että suurin osa selviytyjistä selviytyy ihan hiljakseen, ilman liittymistä mihinkään yhdistykseen tai edfes menemättä A-klinikalle.

Jopa ns. toipuneiden alkoholistien keskuudfessa tehdyt tutkimukset osittavat tämän.

Ja ne tutkimukset eivät kerro edes koko totuutta.
Olen kerran keskustellut yhden tutkiumuksen tekijän kanssa, hän oli väitöskirjassaan tullut myös tuohon tulokseen, että suurin toipujaryhmä on nuo hiljaiset, jotka eivät kuluta minkään laitoksen penkkejä. Ja kun kysyin, miten hän tutkimukseensa etsi niitä tutkittaviaa, hän kertoi tiedotttaneensa päihdehoitolaitoksissa, Aa-ryhmissä ja sanomalehti-ilmoituksilla.

On aika selvää, että vastaajiksi valikoitui jo tuossa vaiheessa todellista osuutta suurempi ryhmä niitä, jotka joko olivat käyttäneet päihdehuollon tai yhdistysten palveluja tai sitten tunsivat edelleen tarvetta selitellä ja käsitellä päihdeongelmaansa. Eli, ulkopuolelle jäivät ensisijaisesti ne, jotka olivat ongelman selättäneet, selviytyneet ja keskittyneet jo elämään ilman ongelmaa. Ihmetellä täytyy, mistä heitä oli yleensäkään johkaantunut mukaan. Ilmeiseti sitten ne sanomalehti-ilmoitukset olivat saaneet osan heistäkin ilmoittautumaan.

Suurin osa selvityneistä ei, kuten Kalevikin totesi, tunne lainkaan tarpeelliseksi hehkuttaa myöhemmin elämässään juomistaan ja alkoholismin sotkemaa elämänvaihettaan. Osittain siksi, että siinä ei mitään kehumista ole, ja osittain siksi, että siihen takertuminen haittaisi monessa suhteessa tämän päivän elämää. Aktiivisella, osallistuvalla, sosiaalisella ja samoin itsensä kanssa toimeentulevalla epäsosiaalisellakin on tekemistä ja ajankulua niin paljon, ettei sitä aikaansa oikein viitsisikään mokomaan hukata. Aina se on jostain muusta pois.

On kerrottava, että tunnen Kalevin kertomuksen tavoin juomisensa minimoineita ihmisiä. Heitä siis on olemassa, myös niiden joukossa, jotka ovat olleet aivan kiistattomasti alkoholisoituneita, jopa siellä hengenlähdön likimailla. Mutta, taidanpa tuntea enemmän niitä jotka ovat lopettaneet kokonaan tai lähes kokonaan, nauttien ehkä joskus yhden tervetulomaljan juhlissa ja joulupöydässä oluen tms mutta eivät juopottele ollenkaan. Ja valitettavasti tunnen vielä enemmän niitä, jotka näkyvät niin päihdehuollon kuin erilaisten päihdehaittoja vähentävää työtä tekevien yhdistysten, myös AA:n tilastoissa mutta juovat silti -jos ei aina niin ajoittain kuitenkin_ holtittomasti ja itselleen ongelmia aiheuttaen.

Yhtenä mielenkiintoisena kysymyksenä asiassa on se, millaisen tavoitteen näistä ryhmistä kukin on asettanut elämäntavoilleen? Kenties he ovat kaikki jotenkin onnistuneet siihen pääsemään?

Jos tavoitteena on se, että ongelma seuraa mukana koko eliniän, niin sen se taitaa tehdä -ja silloin on aina se repeämisen vaarakin olemassa. Jos taas tavoite on ottaa joskus ja kohtuullisesti, niin mikäpä ettei. Ja edelleen jos tavoite on jättää koko juttu taakseen, niin ei ainakaan omien kokemuksieni mukaan sille mitään estettä ole.

Ja sitten.lopuksi ehkä se olennaisin asia;
Variaatioita on vielä miljoona lisää, nuo pääryhmät eivät kenties edusta kuin pieniä, kärjistettyjä, puhtaita ääriesimerkkejä, niitä noiden välillä tai ihan jossain muualla seikkailevia erilaisen valinnan tehneitä voikin olla se hiljainen enmmistö? He tosiaan eivät katso aiheelliseksi jankuttaa jo kertaalleen omalla kohdalla selvitetyistä asioista vaan keskittyvät elämään. Tai sit johonkin muuhun. Purjehdukseen tai mernkäyntiin yleensä?.

Mikä sitten tarpeelliselta tuntuu.

3

Niinhän ne ovat sanoneet, että kerran alkoholisti aina alkoholisti. Tämä on kaikkien alkoholismin hoitomuotojen ehdoton ykkössääntö. Kerran alkoholisoitunut ihminen ei voi oppia koskaan kohtuukäyttöä. Geeneissä tai aivoissa väittävät tälläisen jäljen säilyvän aina joka aktivoituu heti täyteen loistoonsa, kun ihminen saa alkoholia vähimmässäkään määrin. Samalla lailla, kuin jossain ruoka-allergiassa esimerkiksi, sairaus herää täyteen kukoistukseen heti kun se saa tätä ainetta johon henkilöllä on allergia.

Se tosiaan, kun minä itse en näe mitään mieltä miksi mitään alkoholijuomaa tarvitsisin kohtuudella? En minä sitä osaa kuitenkaan. Mutta vaikka nyt osaisinkin, tai sitä jostain järjettömästä syystä lähtisin tässä nyt ihan erikseen opettelemaan, niin miksi? Mihin mä tarvitsisin niitä? Se päihdyttävä vaikutus kun oli mulle ainut syy niiden latkimiseen. Nyt kun minulla ei ole mitään tarvetta enää päihtyäkään, niin mihinpäs niitä sitten enää tarviikaan? Niin, ei oikein mihinkään. Maun puolesta, kun ei ole jäänyt ainuttakaan juomaa ikävä.

Oli nyt niin tai näin, niin suurin synti mielestäni, joi sitten alkoholistisesti tai ei, on se että jättää koko elämänsä elämättä. Siihenhän se tolkuton dokaaminen väistämättä vie, että elämä siinä jää jossain kohdin elämättä kokonaan, mutta niin voi käydä myös juomatta ollessakin. Jos nimittäin ei tee niitä tilejään itselleen selviksi ja elää sitä alkoholistin lukkiutunutta kurjaa elämää, vain sillä erotuksella että se pullo on tosiaan jäänyt pois. Mutta henkisellä puolella ei ole tapahtunut oikein mitään edistystä.

4

Aika paljon riippuu siitä, minkälaisen tavoitteen ihminen itse asettaa suhteelleen alkoholiin.

Jos nyt taas tylsänä esimerkkinä käytän itseäni, niin tavoite oli alunperinkin se, että alkoholi muuttuu minulle merkityksettömäksi aineeksi.

Ja kun se onnistui ( miksei olisi onnistunut?) niin kysymys kohtuujuonnista tms ei ole edes olennainen.

Tuo iskulause “kerran alkoholisti -aina alkoholisti” on tietysti totta -niiden kohdalla jotka ovat loppuikänsä alkoholisteja.

Mutta, kun kerran on olemassa myös poikkeuksia tästä säännöstä, niin mikään ehdoton luonnonlaki ei sekään ole.

Mikä sitten on se suhdeluku, kuinka suuri osa alkoholisteista on ikuisesti parantumattomia alkoholisteja, sekin on mielestäni epäolennainen kysymys.

Jos jonkin sairauden, ongelman tai tapahtumasarjan kohdalla onkin niin, että enemmistö ei siitä koskaan hengissä selviä, niin en silti pidä tarpeellisena julistaa epätoivoa kaikille : ette te siitä parane, ikänne tulette kärsimään ja kitumaan… ei sillä ainakaan parantavaa vaikutusta voi olla jos jo kehotetaan uskomaan ettei mitään mahdollisuuksia ole.

Jopa ennusteeltaan kamalimmissa, ärhäkimmissä syöpäsairauksissa on todettu, että ihmisen oma usko paranemiseen ja luja paranemisen tahto ovat liittyneet tilanteen kohenemiseen -jopa selittämättömiltä tuntuviin terveyden palautumisiin.

Jos ennuste onkin huono, niin silti, vertaistukijana mieluummin korostaisin selvitymisen mahdollisuutta kuin kehottaisin luovuttamaan.

Olen ainakin omalla kohdallani (taas kerran tätä perkeleen itsensäkorostamista, tästä kyllä vois luopua…) hyvin tyytyväinen siihen, etten raitistumisen alkuvaiheen kivulloisuudesta huolimatta antanut periksi enkä luopunut lujasta uskostani siihen että pystyn paranemaan.

5

Muistijäljistä puheenollen, emme kyllä voi Deletoida jotaon tiettyä “tiedostoa” esim jotain huonoa tai hyvää muistoa aivoistamme tietoisesti. Luulen että tämä “muistijälki” joka on se joka tekee meistä alkoholisteja on se IHANA tunne kun krapulahuikka valuttaa krapulan pois kuin vesi hanhen selästä. olen yhä sitä mieltä että KRAPULA on kaiken avain tässä alkoholismissa. Jos olisi aine joka ei rankaise hyvänolontunteesta seuraavaksi pahanolontunteella ei koko alkoholismia olisi olemassakaan… OI JOSPA ei olisi KRAPULAA!!! tosin sillä ei vielä ratkaistaisi “ensimmäisen ryypyn” dilemmaa… :confused: Sillä se on ainut ryypy, jota ei oteta siihen asiaan. juomisen jatkumon varmistaa tuo itse saatana–>K.R.A.P.U.L.A

6

Myös tunnettu “syyn ja seurauksen laki” on yhä voimassa. Jari Aaltonen ja Sami Huhtimo eivät nousset haudoistaan eloon, vaikka Late Johansson syvästi katui Kristuksen edessä tekemiään tekoja ja teki parannuksen. Myös viinaan tunkemamme rahat eivät palaa pankkitilillemme lopetettuamme juomisen.

7

Muistin “deletoiminen” sekä onnistuu että ei onnistu.

Kokemukset ovat niitä voimavaroja, joiden varassa selviydytään ja jaksetaan voittaa uusiakin vastoinkäymisiä. Ja ne negatiiviset kokemukset, ne jotka muistuttvat tilanteista joissa oli luovutettava sittenn taas saattavat estää selviytymisen uusien haasteiden kanssa.

Ja kyllä siihen voi vaikuttaa, minkä kokemusten muistikuvia vahvistaa niitä tietoisesti ajattelemalla, se on niin että se vahvistuu mitä ruokkii. Ja tietysti niitä onnistumisen kokemuksia kannattaa myös kerätä, ne voi oppia huomaamaan ja ennenkaikkea hyväksymään.

Monellakin minun ikäluokassani on painolastina se lapsena päähän ajettu nöyryys eli itsen mitätöinti; meille osoitettiin aina pikemmin virheet kuin onnistumiset, jo kansakoulujen kaikessa kilpailemaan kannustava järjestelmä salli joka asiassa vain yhden voittajan, muut eivät olleet onnistuneet koska eivät olleet voittaneet -selvää oli että siinä tuli niitä ainaisia häviön kokemuksia satakertaisesti onnistumisiin nähden.
Ja lopputuloksena osasta kehittyi tällaisia häviämään ja luovuttamaan jo valmiiksi asennoituneita, rupusakkia joka ei mitalikaappia eläissään tarvinnut.

Siinä sitä oli poisoppimista, mutta voin kertoa että onnistuu se!

Oman elämänsä sankariksi voi ryhtyä, vaikkei edelleenkään olisi tarvetta ( ei kait asenteiden muututtua kilpailuvastaisemmiksi haluakaan) sille palkintokaapille jota sitten voisi vieraille esitella kunnioituksen toivossa.

Ja tuosta on minun mielestäni kysymys omiin ajatuksiinsa ja asennoitumiseensa vaikuttamisessa.

Syyn ja seurauksen laki on voimassa, siinä olen Kalevin kanssa samaa mieltä. Eikä juotuja rahoja saa takaisin. Silti, siitäkin on joskus apua kun ei enää juo rahojaan, hiukan paremmin pärjää.

8

Otsikon ajatus on varmaan se mihin jokainen alkoholisti haluaisi. Minäkin tunnen ihmisiä, jotka ovat olleet alkoholisteja/pahasti ongelmakäyttäjiä, mutta nykyään ottavat sen konjakin kaksi vuodessa. Yleensä tähän liittyy riittävä ikä, minun tietämissä tapauksissa >55 vuotta.
Uskon, että osa tälläkin palstalla Lopettajien puolella kirjoittavista voisi juoda sen yksi tai kaksi olutta vuodessa ilman, että mopo karkaa käsistä. Mutta jos kohtuukäyttäjänä pidetään juuri alle suurkulutukseen rajaa siihen ei pysty meistä kukaan. Eli alkoholia voisi juoda sen verran ettei alkoholi nouse päähän… Tällä ajatukselle kohtuukäyttö voisi jopa olla maksimissa yksi olut viikossa.
Olen lukenut Vähentäjien taisteluita viinapirua vastaan ja siellä tuntuu olevan monella tavoitteena vähentää, mutta sen verran juodaan että känniin tullaan. Se ei taida olla kohtuukäytössä mitenkään järkevää. Kohtuukäyttäjät eivät juo itseään humalaan.
Raitista päivää kaikille!