Alkoholistinen persoonallisuus ja luonteenpiirteet...

[i]Smokki & Sikari: “Itse olen huomannut raitistumisen myötä, että arkuus ja epävarmuus olla asioista jotain mieltä on vähentynyt”.

“Kieltämättä olen hämmentynyt sen suhteen, että ennen pidin suorasanaisuuttani luonteen heikkoutena. Nyt alan oivaltaa, että luonteen heikkoutta olivatkin ne huonommuuden tunteet, joita suorasanaisuus aiheutti itsessäni. Saattaa olla, että raittiuden jatkuessa tuo suorasanaisuuskin vielä pehmenee, mutta sitä voin odotella kaikessa rauhassa”. :smiley:[/i]

KYLLÄkyllä, Epävarmuus vähenee jatkuvasti. Puhutaan paljon alkoholistisesta luonteesta/persoonasta. Addiktoituvilla ihmisillä on siis usein samanlaisia heikkouksia ja luontenpiirteitä. Itse uskon, että nämä ns. heikkoudet/luonteenpiirteet löytyvät ihan jokaiselta ihmisyksilöltä. Alkoholismiin (mm. geeniensä puolesta taipuvaisella) ne piirteet voivat olla kuitenkin vaaraksi.Ne toimivat ikään kuin polttoaineena piilevälle addiktiolle ja vahvistuvat addiktion edetessä.

Monilla alkoholisti-naisillahan tuntuu olevan esimerkiksi kiltin työn syndrooma, joka käsittää täydellisyyden tavoittelua ja miellyttämisen tarvetta. Juominen on tullut tavaksi purkaa patoutumia/paineita. Neito ottaa kulauksen rohkaisuksi, niin sanotusti. Miesten juomisen taustalla saattaa taas olla useammin agressioita, turhautumista ja huonommuudentunteita, jotka johtavat liikakäyttöön, rähinäkäyttäytymiseen ja provoiluun. Miehiä ja naisia löytynee molemmista ryhmistä, riippuen mm. perhetaustoista. Mainitsin, että nämä “piirteet” löytyvät jokaiselta ihmiseltä, mutta esmerkiksi lasisen lapsuuden eläneellä ne saattavat korostua. Tällaisella ihmisellähän on kaksinkertainen vaara addiktoitua. Taustalla on alkoholinhuuruinen kasvatus, joka on aiheuttanut jonkinlaisia traumoja sekä geneettinen perimä.

Palaan S&S:n pohdintaan. Jos taustalla on kiltteyttä, miellyttämisen tarvetta tai suorittamista, luultavasti on ihan hyvä opetella puhumaan suoraan ja ilmaisemaan omat mielipiteensä. Jos taas ongelmana on ollut tuo agressiivisuus, kannattaa tehdä päinvastoin: Opetella kuuntelemaan myös muita, ottamaan rauhallisemmin ja pohtimaan, että mitkä omat luonteenpiirteet aiheuttavat vihantunteita.

Tällaista pohdintaa tänään. (vaihdoin otsikon osuvampaan :smiley: )

Nyt kun olen hieman selvitellyt asiaa, niin alkoholimilla ja persoonallisuushäiriöillä on paljonkin tekemistä keskenään.

Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö (APSD) näyttäisi olevan perinnöllistä (genettisesti) ja yhteydessä II-tyypin alkoholismiin (10-20% alkoholisteista). Lähes kolmanneksella alkoholisteista ja puolella huumeidenkäyttäjistä on diagnosoitavia persoonallisuushäiriöitä.

Narsistinen persoonallisuushäiriö (luokiteltu sairaudeksi Yhdysvalloissa) on yhtesikunnassa lisääntymässä. Tälläkin näyttäisi olevan yhteys alkoholismiin jopa kahdella tavalla: (1) Lasinen lapsuus on yksi tekijä, joka synnyttää turvattomuutta ja edistää narsistisen persoonallisuushäiriön kehittymistä. (2) Narsistisella persoonallisuushäirilää tuntuis olevan myös yhteys alkoholisoitumiseen.

Jos ajatellaan, että persoonallisuushäiriöihin tulisi puuttua osana alkoholismin hoitoa, tullaan aika hankalalle alueelle. Persoonallisuuteen puuttuvat hoitomuodot ovat eettisesti vähintäänkin arveluttavia. AA kirjallisuus osaa kertoa, ettei edes psykoterapia ole riittänyt auttamaan alkoholisteja. Ylipäätään oman persoonallisuuden eheyttäminen on erittäin haastava tehtävä, ja vaati todella vahvaa potilaan omaa motivaatiota onnistuakseen.

Voidaan ajatella, että AA-ohjelmassa ja Minnesota-mallin hoitopaikoissa on elementtejä, jotka tukevat persoonallisuuden eheytymistä. Yhdessä Myllyhoidon hoitokokemuksia kuvaavassa väitöskirjassa mielestäni nämä hoitoelementit tulivat aika selkeästi näkyville. Persoonallisuushäiriön perusluonne saattaisi kuitenkin selittää sitä, että potilaiila usein on vastenmielisyyttä hoitoa kohtaan.

Olen ymmärtänyt, että terapioiden vaste narisistiseen persoonallisuushäiriöön ei ole kovin suuri (tosin “oikeat” narsistit eivät kovin halukkaita terapoitavia taida ollakkaan). Mutta jos ajatellaan, että persoonallisuushäiriö edesauttaa alkoholismin kehittymistä ja ylläpitöä, eikö sitäkin pitäisi mahdollisuuksien mukaan hoitaa.

Minulla ainakin tuo neiti O:n mainitsema kltin tytön sydrooma on ainakin ihan ilmeinen, kuten miellyttämisentarpeeni myöskin. Ahdistun, jos aiheutan ympäristössäni mielipahaa tai ristiriitoja - tästä syystä minun on myös vaikeaa esim. puolustaa omia käsityksiä työelämässä vaan ihan annan vaan muiden vapaasti kävellä joissakin asioissa ylitseni. En kuitenkaan koe olevani täysin kaikki käy -tyyppi, mutta sitten taas joissakin asioissa olen ihan jees jees nainen. Ihan tyhmää.

Suorituskeskeisyys ja ainainen hyväksynnän hakeminen on ollut elämässäni läsnä niin kauan kuin muistan. Koko koulunkäyntini oli ihan sekopäistä kympin keskiarvon tavoittelua. Mikään muu numero ei kertakaikkiaan kelvannut. En oikeastaan varmaan koskaan ole ollut tyytytväinen itseeni ja tekemisiini missään vaiheessa. Kehitin jossain vaiheessa itselleni myös vakavan syömishäiriön jahdatessani itselleni asettamia, mitä eriskummallisempia tavoitteita. Niin, ja nyt sitten viimeisimpänä villityksenä salakavalasti ja pikku hiljaa kehittyneen alkoholiongelman.
Olenkin ajatellut, että minun alkoholisoitumiseni on minulle ihan luonteenomaisen kehityskaaren pää - asia, joka olisi pitänyt ymmärtää ja jota olisi kannattanut varoa jo ajat sitten. Mutta uskon, että muutos on mahdollinen ja ehkäpä peli onkin vasta alkanut.

Mielenkiintoista! ajatusleikki…Jospa ongelman kieltäminen ei kuulukaan alkoholismi-sairauteen, kuten aina mainitaan, vaan johtuu alkoholistin mahdollisesta persoonallisuushäiriöstä.Se selittäisi, miksi toipumisprosentti on niin pieni, vaikka alkoholismin hoito on melko yksinkertaista.

Saattaapi olla, että suurempi syy siihen pieneen toipumisprosenttiin on niinden muiden ongelmien esiintuominen, kuin alkoholismin.
Minnesota-hoitokin keskittyy vain ja ainoastaan alkoholismin hoitoon ja siten antaa ihmiselle eväät tutustua kerrsnkin oikeasti itseensä ja sitten vasta niihin muihin ongelmiin, jos niitä enää edes on.
Luonteenpiirteethän meillä korostuu sen sairauden myötä ja siten myös erilaiset persoonallishäiriöt, mutta alkoholismista toipuminen mahdollistaa sen, että näistäkin ongelmista on mahdollista päästä eroon, jos ne vaivaavat itseään ja sitä raittiutta, sekä toipumista. AAlla on Kuudes ja seitsemäs askel näihin ongelmiin annettu ja miksei ne toimi muillakin, kuin vain niillä sadalla ensimmäisellä, joidenka avustuksella Iso Kirja on tehty.

Aika mielenkiitoista verrata tätä 1. askeleen sanoihin vuodelta 1952: “Vain harvat ihmiset yrittävät vilpittömin mielin noudattaa AA.n ohjelmaa, elleivät ensiksi ole vaipuneet pohjaan.”

Puhuttaessa lasisen lapsuuden ilmenemismuodoista ja vaikutuksesta, tarjoaisivat varmaan AAL ja Alateen mielenkiintoisen tutkimusmaaston.
Molempien pitäisi siis kai olla täynnänsä persoonallisuushäiriöisiä persoonia tai sellaisen alkuja.

Alateen sai alkunsa Amerikassa lasten spontaanina “vihanpurku-ryhmänä”, vailla häivääkään Al-anonin ja AA:n rakkauden ja armon ilmapiiristä.
Vasta nykyaikaa kohti ja kansainvälistyttyään siitäkin verkostosta on muodostunut yleisesti hyväksytty ja suositeltu tukimuoto päihdeongelmaperheiden alaikäisille lapsille. Suomessa ei näköjään tosin ole tällä hetkellä kuin nettipalvelu.
al-anon.fi/cgi-bin/linnea.pl … t=nuorille

Mutta kuinka persoonallisuushäiriöiden kehitykseen sopii Alateenissä kehittyneet 4 tyyppiä, jotka ilmenevät alkoholistien lapsilla.

Sankari : Pikkuvanha suoriutuja, auttaa ja hoitaa alkoholisti-vanhempiaan, huolehtii nuoremmista sisaruksista. Ottaa aikuisen roolin perheessä. Aikuisena luvassa ura ammattiauttajana tai hoitajana.

Syntipukki: Kapinoija, häirikkö, “pahis”. Ongelmalapsi ja etenkin ongelmanuori. Koulupinnaamista, rikoksia ja päihdekokeiluja nuorella iällä. Aikuisena luvassa rikollisuutta, ja riippuvuuksia päihteisiin ja/tai urheiluun.

Unohdettu: Hiljainen vetäytyjä, epäsosiaalinen nörtti. Elelee mielikuvitusmaailmassa kirjojen, tietokoneen yms. parissa. Yksinäinen, ehkä koulukiusattu. Aikuisena luvassa päihde- ja mielenterveysongelmia.

Klovni: Reipas ja ylivilkas lapsi, esiintyy mielellään kaikkialla, vetää rooleja. Yrittää pitää ympäristöä hyvällä tuulella jotta ongelmat unohtuisivat. Aikuisena luvassa roolielämä.

Naisten alkoholismiin taustalla voi olla hyvinkin monimutkaisia lapsuuden traumoja. Jonkin tutkimuksen mukaan esim. insestikokemukset ovat keskimääräistä yleisempiä. Toisaalta kaikilla alkoholisteilla, naisillakaan, ei ole lapsuudessaan ollut mitään havaittavaa trauman aiheuttajaa.
Yleistä näyttää kuitenkin olevan tavalla tai toisella kompleksinen isäsuhde. :bulb:

Kiinnostavaa olisi myös tietää, että miten suuri määrä alkoholisteista on kärsinyt erimuotoisista ahdistushäiriöistä ennen alkoholismia? Onkohan tutkittu? Ahdistushäiriöihinhän luetaan mm. Paniikkihäiriö, sosiaalisten tilanteiden pelko (antrofobia) ja pakko-oireinen häiriö eli pakkoneuroosi. Monesti alkoholi/humala voi tuoda helpotuksen oireisiin ja kierre on valmis.

nimim. entinen paniikkihäiriöinen, joka sai oireet kuriin kännäämällä, mutta taudin oireet katoamaan raittiuden + lääkityksen myötä.

Mitä tulee traumaattisiin lapsuuden kokemuksiin (mm. tuo insesti, väkivalta yms yms.) tuntuu ihan luonnolliselta, että uhri hakee suuremmalla todennäköisyydellä helpotusta päihteistä kuin keskiverto-kansalainen.

Minulla on tapana ajatella, että ahdistuminen ylipäätään on seurausta siitä, ettei ihminen ole sinut omien tunteidensa kanssa. Minä ainakin olen nimenomaan löytänyt itsestäni yhteyden ahdistuksen ja viinanhimon väliltä. Luulin epämääräsitä ahdistavaa oloa pitkään viinanhimoksi, kunnes minulle aukesi se pelkojen ja häpeäntunteiden vyyhti, joka tuon ahdistuksen takana oli. Lasinen lapsuus on erilaisten palkojen ja häpeäntunteiden täyttämää elämää ilman turvallista aikuista näyttämässä esikuvaa tunteiden kohtaamisessa. En sitten osaa sanoa, missä järjestyksessä alkoholismi ja ahdistus kietoutuvat toisiinsa. Ehkäpä Rahvas on siinä suhteessa aivan oikeassa: “Mitäpä näitä liikaa miettimään - jatkamalla juomista asiat etenevät huonompaan suuntaan ja lopettamalla juomisen ne etenevät prempaan suuntaan.”

Tottapa turiset. Olo on parempi raittiina, olipa taustalla mitä hyvänsä häikkää.

Luin äskettäin, että ainakin yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä potevilla alkoholin ongelmakäyttö on hyvin yleistä. Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö eroaa esim. sosiaalisten tilanteiden pelosta ja paniikkihäiriöstä siinä, että se ei ole tiettyyn tilanteeseen tai paikkaan sidoksissa eikä ilmene kohtauksittain, vaan on liiallista huolehtimista ja murehtimista eri asioista, esim. omasta tai läheisten terveydentilasta. Muista lapsuudestani sadun (olisiko ollut Nalle Puhissa), jossa joku hahmoista pelkäsi jatkuvasti, että taivas putoaa hänen päähänsä.

Ok, tuossakin tilanteessa irrottautuminen juomisrutiineista voi olla varmasti melko vaikeaa. Toisaalta ko. sairauteen on olemassa hyvä lääkitys (SSRI), joten juominen olisi ehdottomasti lopetettava, jotta lääkitys tehoaisi.

Kun tarkemmin ajattelee, alkoholismin ja ahdistushäiriöiden yhteys on ihan järkeenkäypä. Molemmat johtuvat ainakin osittain aivokemioiden synnynnäisestä epätasapainosta.

Sehän oli I-haa, joka muutenkin oli perusnegatiivinen tyyppi… Ja vieläpä aasi :slight_smile:

I-haa kieltämättä oli melkoinen murehtija. En muista pelkäsikö juuri taivaan putoamista niskaan. Asterixin sarjakuvassa muutoin niin pelottomat ja haavoittumattomat gallialaiset tuo pelkääminen teki kuitenkin huomattavasti inhimillisemmiksi olennoiksi. Täydellisyyttä ei kenenkään kannata ihmisenä tavoitella - jos siinä onnistuu sairastuu Pohjanmaan-syndroomaan: “Muutoon oon täyrellinen, mutta viat puuttuu”. Jos vain oppisi tarpeeksi rakastamaan epätäydellisyyttä ihmisissä, jonain päivänä voisi oppia hyväksymään myös itsensä ihan tällaisenaan.

Joo, taidat olla oikeassa siinä, että oli väärä sarjakuvakin vielä :slight_smile:

Muistan omalta alkuraittiudeltani (lasken siihen ensimmäiset pari-kolme vuotta) sen, kun ensimmäistä kertaa varovasti tunnustin itselleni, että taidan arvostaa itseäni jollakin tavalla. Ehkä. Mahdollisesti. Kenties. Muistan missä olin ja mitä tein, kun se ajatus hiipi mieleeni, enkä enää tyrmännyt sitä kauhuissani omasta ‘kiittämättömyydestäni’! Miten vaikeaa se oli! Ja kuinka hyvältä se tuntui sovittaa itsensä toisten joukkoon, samanarvoisena kuin muutkin. Ihmisenä!

Koulun uskontotunneilta oli muistissa, että pitää rakastaa lähimmäistään niinkuin itseään. Minulle oli vaikeampaa rakastaa itseäni niinkuin muita :slight_smile:

Tottahan toki se tausta pitää myös pyrkiä korjaamaan, mutta eräs toveri sanoi, että yksi iso muutos per vuosi, niin ei synny katastroofia. Pienempiä voi korjailla helpommin, mutta suurten muutosten pitää olla hallitumpia. Muutos on oikeastaan pikku pakkokin, tai näin minulla oli. Nyt muutokset tulee omalla painolla, kuten ikäkin, mutta nyt niihin voi varautua ja jos yllätyksiä sattuu, niin eipä tarvitse juoda niidenkään vuoksi.

Kaikkea parasta teillekin, päivä kerrallaan.

Terve tai Melekeen :slight_smile:

Mikä sitten on minun persoonaani ja mikä sairautta .
Joka tapauksessa runsas alkoholinkäyttö peitti alleen minut kaivaen esiin huonoja ominaisuuksia.
Huonot ominaisuudet otti sitten vallan myös juomatauokojen aikana, oman minän kustannuksella.
Alkoholismi sairautena tekee uhristaan monimielisairaan, tutkimalla häntä saadaan esiin vaikka mitä :angry:
Tilanne on vähän niinkuin jalkansa katkaiseen hoito aloitettais laittamalla toisen jalan nyrjähtäneeseen nilkkaan kylmä käärettä. Ihan oikea on vika nilkassa mut katkennut jalka jää huomioimatta.

Meillä alkoholisteilla on varmasti mitä moninaisimpia sairauksia joita voidaan hoitaa mikäli ensin saadaan alkoholi pois haittaamasta . Monesti se nilkka paranee siivellä, noin niinkuin kuvakieltä käyttääkseni.
Alkoholin käyttöä lopettavalle on turha mennä diaknosoimaan netistä tai muualta kuulemiaan sairauksia, potilas ihastuu näihin persustanaluskompitidioidipuksiin onhan ne paljon hienomman kuulosia juopon sijaan.

Terveisin Kanthoona Raitis Alkoholisti

No nyt on taas oikeeta asiaa pitkästä aikaa! :smiley: Tätä minäkin olen aina sanonut.

Ja oon myös sanonut, että päihderiippuvuutta (tai juoppoutta, jos niin haluatte sanottavan) éi kannata sotkea ihan surutta muihin psyyken häiriöihin.
Mielenterveyskuntoutujat ja päihdekuntoutujat ei edes halua tulla sekotetuksi toisiinsa; ja väärin niitä olisi toisiaan sotkeekaan.

Ei juoppoa pidä neuvoa menemään ekana mielenterveysyhdistykseenkään, vaan päihdehoitoon tai AA:han.
Ne on melko eri tahot, vaikka kaksoisdiagnoosejakin toki tehdään nykysin entistä herkemmin.

Terveisin Ruokataukoa Viettävä Ahkera Hoitaja Pieni.

PS. Persoonallisuushäiriöt ja alkoholisminkin tekee mun käsityksen mukaan hieman huonosti yhteen sopiviksi se, että persoonallisuushäiriöinen ei yleensä pysty pääsemään irti mistään riippuvuuudesta ajattelun yksioikoisuuden ja vivahteettomuuden takia. Alkoholisteja sen sijaan toipuu kuulemma ihan jonkin verran. :bulb:

Kyllä minä haluan miettiä itseäni kokonaisuutena ja analysoida luonteeni kipupisteitä. En se alkoholismi oli minuun salamana kirkkaalta taivaalta iskenyt vaan luonteessani/mielessäni on selvästi jotakin helposti addiktoituvaa. Onhan alkoholismi, anorexia, läheis- ja seksiriippuuvuus ym. ym. . ihan itsenäisiä sairauksia kaiketi, mutta onhan niillä tuo vahnigollisen käyttäytymisen pakonomainen jatkuminen yksi suuri yhteinen nimittäjä. Yritän tässä sanoa, että riippuvuussairauksien luonne ja kehityskaari on hyvin samanlainen. Ei kaikista laihduttajista tule anorektikkoja, ei kaikista rakastuneista läheisriippuvaisia, ei kaikista irtosuhteiden harrastajista seksimaanikkoja.
Toki ymmärrän, että suurin ongelmani tällä hetkellä on alkoholiriippuvuus, joka nyt ensin pitää hoitaa pois, mutta ei se alttiuttani ylipäänsä riippuuvuuksiin välttämättä poista.
En nyt mitään itsediagnoosia tässä halua kuitenkaan ole kehittämässä vaikka mieluummin mielisairas kuin alkoholisti olisinkin.

Heikku kiteytti sen jotenkin inhasti :slight_smile:

Hulluna en huomaisi tekojeni kamaluutta . Mölisisin vaan !
Juodessa tekemiäni hirveyksiä :blush: sain sitten ihmetellä juomataukojen välissä. Sellaisia tekoja mitä en suurin
surminkaan selvänä tekisi joutui sitten katumaan ja hautaamaan mielen syvyyksiin. Oletan muilla alkoholistisesti
Ryypänneillä olevan samansuuntaisia aivan päättömiä juttuja.
Asioille en sitten muuta tehnytkään vaan ne sai rauhassa nakertaa itsetunnon riekaleksi.

Tuo noin 20v jatkunut aika vääristi persoonani sellaiseksi etten enää tänään tunnista sen aikaisia ajatuksia omikseni
Eräs “hyvä” juoma-aikainen ystävä tavattuamme vuosien jälkeen soitti pari päivää tapaamisen jälkeen ja kertoi ettei ollut tuntennut minua. “aivan kuin ei ois ikinä tavattu” sanoi tämä monivuotinen tuttuni mun !
Meni muuten sitte kylymät väreet selässä sen puhelun aikana.
Persoonakin eheytyy siihen luojan tarkoittamaan kuosiin jos annat sille raitista aikaa :smiley:

Terveisin Kanthoona