Alkoholistin varjossa

Tuli äsken soiteltua tarkistussoitto, että onko selvinpäin jotta huomiseksi sovittu saattaisi onnistua.
Keskustelu:
Alkoholisti: “…” (epämääräistä puhelimen räpellystä ja piippailua)
Minä: “Oletko siellä?”
A: “…En!”
M: “Aha, okei. Oletko hukassa?”
A: “Olen menossa kotiin. Jätä minut jo rauhaan!” toistelee näitä lauseita hetken satunnaisessa järjestyksessä sopertaen, kunnes karjuu:
“Olen menossa kotiin vaimon luokse, minähän sanoin että tavataan viikonloppuna!”
M: repeää nauruun ja eikä kykene sanomaan mitään, saa luurin korvaansa.

Ei sinällään ihmeellinen keskustelu, mutta
a) olen hänen vaimonsa
b) hän ei enää asu kanssani samassa osoitteessa
c) ei saa tulla tänne edes krapulassa

Aiemmin on hermo palanut ja tullut sanallisia ylilyöntejä kun olen huomannut tämän otuksen taas kerran vaihteeksi “lipsahtaneen” humalan puolelle kirkassilmäisistä vakuutteluista huolimatta. Mikä on kun nyt
reaktioni oli tuo? Etenkin kun nyt vaikuttaisi siltä, että on naisseuraakin löytynyt.
Summerikin soi tuossa hetki sitten ja nyt mietin täällä sydän jyskyttäen: “ei kai se vaan tänne yritä?”
Jännityksellä jään seuraamaan mitä seuraavaksi tapahtuu.

Mikä meikäläisessä saa nuo riippuvaiset innostumaan?
Vuosia sitten olin juuri muuttanut omilleni yhden suhteen raunioilta kun puhelin soi:
“Oletko tekemässä mitään? Olen kaupungilla yksin ja koditon, kun lähdin kävelemään ovet paukkuen…”
“Täälläpä minäkin. Nähdään kohta.”
Kuuntelin itkuvirren ja totesin, että voihan tuo muutaman yön luonani majailla. VIRHE. 5 ½ vuotta meni rakastaen, riidellen ja ryypäten. Väkivaltaakin oli, jopa raskauksien aikana. Käräjillä käytiin ja naimisiinkin mentiin. Äidinvaisto voitti, lopetin alkon käytön koska jokainen lapsi ansaitsee edes yhden selvän vanhemman.
Ai että tuo otus oli supliikkimies, sai kaiken puhuttua niin, että minä pyysin anteeksi, jopa silloin kun kerroin rakastavani. Sairastuikin vakavasti jossain välissä ja oli sairaalassa, mutta sieltä päästyään jatkoi ryyppäämistä kaksin käsin kun piti todistaa, että on vielä samassa kunnossa kuin parikymppisenä.
Kaikkea pahaa se on minulle tehnyt ja vasta tammikuussa sain rohkeutta pyytää apua, kun uhkasi tappaa koko perheen. Sain pikistettyä toisen ulos asunnosta viranomaisten avulla sekä vein eropaperit. Yksinhuoltajuuden sain (inhottavaa kyllä, valehtelemalla ja lupailemalla kuin alkoholisti) ja siitä en luovu.
Toinen esittää rassukkaa kaikille ja kertoo, kuinka minä olen se ilkimys, joka taas ylireagoi ja hänet, viattoman miehen, ajoi kodistaan. Eihän hän edes joisi, ellen minä pakottaisi. Eihän hänellä ole enää syytä olla juomatta. Lasten tapaamisetkin pilaa juopottelemalla, koska “voihan niitä myöhemminkin nähdä…”
Silti avustin raha-asioiden hoidossa (vuokranmaksut, sähkölaskut, jopa työkkärin hakemukset) eikä kiitosta ole kuulunut. Minähän olen tuhlannut hänen rahansa! Hyi minua, kun tuolla tavalla menen varmistamaan, että toisella on katto pään päällä. Ja kaikkein törkeintä on se, että saan rahaa ainakin 2,5 kertaa enemmän kuin hän enkä ilkeyttäni sitä hänelle anna. Sen takia minulta saakin varastaa, kun en kumminkaan olisi lupaa antanut.

Pahoittelen, teksti on hiukan poukkoilevaa. Joku hana aukesi sisälläni ja kaikki vyöryy kerralla mieleeni.

Yksi ajatus loistaa sentään kirkkaana mielessä: Tulevalla viikolla pääsen lopultakin viemään eropaperit! :smiley:

Pidä ajatuksesta kiinni!

Ja kirjoita, jos siltä tuntuu. Vaikka poukkoillen. Sitä asiaa ehtii kertyä ihmiseen ja sen käsitteleminen vie aikaa. Parhaiten autat itseäsi selvittämällä vastauksen tuohon ensimmäiseen kysymykseesi.

Hei!

Kirjoittelen tätä turvakodista käsin. Kuulostaa tutulta tuo avustaminen rahallisesti että miehen saisi muuttamaan, petetyt lupaukset, toisen syyttely jne. Meillä herätyksen toi viranomaiset. Tajusin että meillä on perheväkivaltaa eikä vain juoppo mies joka käy käsiksi humalassa ja suuttuessaan. Nyt taistelen ettei lapsiani oteta huostaan, koska en ole lähtenyt väkivaltaisesta suhteesta, vaikken käytä väkivaltaa tai alkoa itse ollenkaan. Mieheen katkaisin välit täysin. Hän jaksaa kirjoitella säälittäviä, anovia, imartelevia, manipulointi-viestejä. Eikä näytä tuntevan katumusta tai edes tajuavan mitä on saanut aikaan ja mitä on minulle ja lapsille tehnyt.

Olen jatkanut suhdetta tähän mieheen aiemmin aina säälistä. Tajuan sen nyt. Ei minulla olisi ollut mitään velvollisuutta rahoittaa, majoittaa, selittää hänen tekemisiään tain yhtään mitään muutakaan. Kun nyt olen saanut välimatkaa muutaman viikon ja voin rauhassa ajatelle mitä minä haluan. En halua väkivaltaista ja juoppoa miestä, vaikka hänessä olisi kuinka paljon hyviäkin puolia. En halua olla hänen kanssaan ja nyt ei enää tarvitse. Tarvitsin irtiottoon “pätevän syyn”, vaikka se riittää etten halua edellä kuvatunlaista elämää.

Toivon ettei muille kävisi näin. Toivon että perheväkivallan sekä alkoholismin uhrit saisivat revittyä itsensä irti. Ei kukaan ole niin arvoton että huonoa kohtelua pitäisi sietää.

Mitä alkoholisti oikein tarvitsee saadakseen lopultakin pohjakosketuksen?
Pelkästään tämän kesän saldo tuolla otuksella on
menetetty hyvä työpaikka, useita kolhuja (esim. kämmenessä murtuma, kun kaatui pyöräillessään humalassa),
kadonnut lompakko ja sen myötä hävinnyt kaikki pankkikortit ja henkilöllisyystodistukset,
viikonloppuna katosi lopulta se puhelinkin,
pahoinpitelysyytteet kännitappeluista, porttikieltoja useampi kappale,
ei enää pysty kieltäytymään tarjotuista vaan jopa menee kerjäämään jokaiselta puolitutultakin rahaa huikkaan ja ei ole ollut kertaakaan siinä kunnossa että olisi lapsiaan voinut tavata.

Miksi hänen isänsä ja veljensä vieläkin tukevat tuota tyyppiä juottamalla ja antamalla rahaa?
Jollain tasolla ymmärrän veljensä toiminnan (on erakoitunut alkoholisti itse), mutta isänsä ajatustoimintaa en pysty käsittämään.
On muuten ollut miellyttävän rauhallista, kun ei ole tullut enää epämääräisiä puheluita ja saanut keskittyä omaan elämäänsä. Tiedän vain, että viimeistään huomenna tuo taas tulee ruinaamaan apua jotta saisi rahaa velkoihinsa ja lisäjuomiseen. Pelko ja sääli tuntuvat nykyäänkin olevan ainoat tunteet satunnaisten vihanryöpsähdysten ohella.

Plussana, eropapereita hakiessa tuli yllättävän kevyt ja vapautunut fiilis. Melkein jo tanssahtelin siinä sateessa. :laughing:
Kohta se on ohi.