Tässä jo monet humalaisen alkoholistin haukkumiset vastaanottaneena lähdin kirjoittamaan tänne toivoen saavani jonkinlaista “näkökantaa” asiaan, itse olen näitä liiaksi yksinäni päässäni pyöritellyt. Ja mitä enemmän pyörittelen, sitä syvemmälle vajoan masennuksen ja jo jopa itsehalveksunnan pohjamutiin.
Mies on monesti humalassa ollessaan haukkunut minua, pahimmillaan jopa huoraksi ym. Syyllistänyt pettämisestä, on erittäin mustasukkainen ja kuvittelee kaikenlaisia, jopa harhaisia juttuja minusta. Monesti on kertonut miten “se ja se ja sekin” halveksii minua. Nyt on haukkumisissaan “pitänyt taukoa” (minusta tuntuu, että jossain vaiheessa se alkaa taas), varmaan siksi, että olen tehnyt selväksi, että jos vielä kerran niin tapahtuu, niin alamme miettimään suhteemme jatkoa.
Minua nuo haukkumiset ovat kuitenkin jääneet pahasti vaivaamaan. Haukkumisia kun sain osakseni miehen ollessa humalassa, mutta kaiken tuon alkaessa (elämä nimittäin muuttui hetkessä; haukkumiset ja syytökset alkoivat aivan yht´äkkiä ilman ennakkovaroitusta) hän haukkui ja syytteli minua myös selvänä ollessaan. Jotenkin tuntuu, että kyseessä on ollut myös jokin mielenterveyteen liittyvä asia.
Nyt, kun solvauksia en ole osakseni saanut, olen häneltä kysellyt miksi minua on haukkunut, syyllistänyt ja miksi minua “se ja se” halveksii. Hän vastaa, ettei ketään halveksi, taidan itse halveksia itseäni??? Eli kääntää asiat niin kuin minä olisinkin syypää hänen sanomisiinsa (hän kun ei omasta mielestään ole sanonut mitään tai sitten kertoo, ettei “muista” sellaista tapahtuneen). Huoraksi haukkumisesta ja muiden miesten kanssa vehtaamisesta kysyessäni en saa oikeastaan mitään vastausta.
Eniten minua on alkanut vaivaamaan tuo, että on kertonut jonkun minua halveksivan. Vaikka tiedän, ettei se ole totta, niin minussa nuo puheet on saaneet aikaiseksi oudon reaktion; ajattelen, että jos kerran halveksitaan, niin ilmeisesti olen niin halveksittava, että ihan sama sitten vaikka kulkisin esim. rääsyissä jne. Yritän sanoa sitä, että olen lakannut välittämästä itsestäni, tunnen itseni koko ajan väsyneeksi ja lievästi masentuneeksi. Jotenkin täytyisi päästä ylös tästä suosta ja olla ajattelematta humalaisen sanomisia. On merkillistä, miten känniääliön puheet voivat niin kovasti koskettaa! Alkuun yritin olla vahva ja särkymättä, mutta haukkuminen kesti liian kauan kohdallani ja sisältäni meni jotain rikki. Nyt tuntuu, että toinen yrittää hyvitellä, mutta minä “odotan” milloin hyvittelykausi on taas ohi ja kaikki syyttely jälleen alkaa.
Onko täällä muita alkoholistin puolisoita, joita on yritetty sanoin nujertaa? Olen alkoholismista lukenut ja tiedän, että alkoholisti keski- tai viimeisessä vaiheessa sälyttää omia huonoja tuntemuksiaan läheisen niskaan.
Eroa olen alkanut miettimään, mutta sekään ei ole niin helppo toteuttaa, tuo kun ei ole kokopäiväjuoppo ja hyviä piirteitä hänestä löytyy, pystyisi vaan olemaan ilman viinaa. En siis halua kommentteina “lähde, eroa”, vaan mieluummin sellaisten kokemuksia, jotka ovat itselleen löytäneet jonkin muun selviytymiskeinon säilyttää oman itsensä ja itsetuntonsa alkoholistin rinnalla.
Hei,olen itse alkoholistinainen,nyt raittiina kolmatta kuukautta.
Varmastikin miehesi sinua halveksuessaan purkaa vain omaa tyytymättömyyttään Itseensä,sinuun.
Jos yrittäisit ajatella asian niin,että pahaa oloaan sinuun purkaa,ettet ottaisi niitä puheita ollenkaan itseesi.
Se on hyvä että olet ottanut asian selvinpäin puheeksi,alkoholistille on kiusallista kuulla MITÄ hän on kännissä puhunut/tehnyt.
Jos hän vielä halveksii,voisit vaikka nauhoittaa salaa kännykän videolle sitä puhetta,ja sitten esittää sen kun hän on selvinpäin.
Tärkeintä olisi että huolehdit omasta hyvinvoinnistasi,teet niitä asioita jotka sinulle tuovat mielihyvää ja vahvistavat itsetuntoasi.
Älä anna elämän käpertyä sen juovan puolison ympärille.
Itse alkoholistin näkökulmasta toivoin että mieheni tekisi asioita aivan minusta riippumatta elämässään,mutta valitettavasti hänen elämänsä on näiden yhteisten vuosien aikana käpertynyt lähes täysin Minun vahtimisen ,ajattelemisen ja tuntosarvet pystyssä mielialojeni tarkkailemisen ympärille.Hän on siis sairastunut läheisriippuvuuteen kanssani,vaikka emme edes asu yhdessä.
Nyt kun en juo,kaikista eniten toivoisin että hänellä olisi täysin oma elämä,jossa minä olisin vain kiva lisä,enkä suinkaan keskipiste.
En tiedä auttoiko tämä näkökulma asiaan,mutta kiteytettynä;Pidä huolta itsestäsi 
Kiva kuulla että jollakin muullakin on läheisriippuvainen mies. Luulin olevani ainut. Mieheni ex alkoholisti, ja rupesi sitten roikkumaan kimpussani. Erottiin, ja nyt on kaikki taas hyvin. Pitää ajatella toisenkin parasta, eikä sairastuttaa kun toinen kärsii. Mutta kuva kuulla muiltakin että se ei ole ainoastaan naisten ongelma, kun monet miehet tuntuu niin luulevan. Ylpeitä oikeen.
Kiitos Ellivondoris, sanasi auttoivat! Tiedän, että mies purkaa omaa pahaa oloaan, omia pelkojaan minuun. Tiedän, että pitäisi elää myös omaa elämää, repäistä itseni “irti” ja tehdä jotain mitä itse haluan. Ei aina mitä mies haluaa tai jos tuo ei yhdessä halua tehdä, niin en jäisi ainakaan yksin kotiin odottamaan. Tässä on vaan tullut se mustasukkaisuuskin elämään mukaan miehen puolelta, kuvitellut minusta kaikenlaista ja nyt, kun tuo on ollut taas enemmän oma itsensä, niin en tiedä uskooko edelleen kaikkeen siihen soopaan mitä on minusta ajatellut ja suustaan minulle sylkenyt (että olen huora, pettänyt vaikka kuinka monen kanssa jne.). Ja minusta on tullut varovainen, etten vaan antaisi aihetta edes moisiin aatoksiin hälle. Koskaan en ole aihetta aikaisemminkaan antanut, en ole flirttaileva tai muutakaan, en käy missään yksin jne. Hänelle on iskenyt ilmeinen pelko siitä, että menettää minut. Ja toisaalta aihetta pelkoonsa onkin, kun käytöksellään on saanut minut jonkin verran etääntymään itsestään. Kun välillä haukutaan ja välillä hellitellään, niin vähemmästäkin itse alkaa itseään suojaamaan eikä välitä kunnolla niistä hellittelyhetkistäkään enää.
Jotain omaa minä elämääni kaipaan, jotain mistä saisin ammennettua iloa näihin samankaltaisiin päiviin. Jospa vaan rohkeasti alan tekemään mitä haluan, niinhän mies itsekin tekee. Päättää esim. menoistaan välttämättä sen enempää minun kanssa keskustelematta, ilmoittaa välillä, että on sitä ja sitä menoa. Tuota voisi itsekin alkaa kokeilemaan:)
Jostakin syystä itselle tuli mieleen tämä aihe:
http://www.narsistienuhrientuki.fi/tietoa/narsismista_yleisesti/
Toisaalta, minun ex-miehelläni oli joitakin sellaisia piirteitä, jotka sopivat myös kuvaan, tosin hän ei pyrkinyt alentamaan perheenjäsentensä arvoa millään tavoin ja osaa olla hyvinkin empaattinen sekä ottaa muut huomioon. Eron jälkeen on mm. autellut leskeksi jäänyttä äitiään tosi paljon ja varmasti täysin pyyteettömästi.
Aloittajalle toivon, että hän alkaisi miettimään, miten rakentaa omaa itsetuntoaan vahvemmaksi/terveemmäksi. Myös tietynlainen irtautuminen miehen “otteesta” on tärkeää. Tarkoitan sitä, että rohkenee toimia niin, niinkuin ITSE parhaaksi näkee ja minkä tietää olevan itselle hyväksi tai edes niin, ettei suostu enää mihinkään, minkä tietää pahentavan omaa oloaan. Joustaa voi, muttei saa alistua, noin minä ajattelen.
Pitää myös osata pitää puolensa. Voi sanoa vaikkapa huorittelun jälkeen, että “en hyväksy tuollaista nimittelyä” ja poistua tilanteesta. Tai voi sanoa, että “minusta tuo kuulostaa todella pahalta ja koen, että haluat vahingoittaa minua”.
Itse käytin oman, jokseenkin haasteellisen puolisoni suhteen eräänlaista peilausta eli jos hän vaikkapa alkoi huutamaan jostakin asiasta, minä aloin huutamaan täysin samaan äänensävyyn takaisin, tosin sanoen perään, että “tältä sinä juuri nyt kuulostat”. En antanut hänen “livahtaa” karkuun huonoa käytöstään, vaan pakotin katsomaan siihen peiliin ja näkemään, miten ikävältä tilanne aika-ajoin näytti. Tuo tuntui auttavan, koska vuosien varrella miehen ymmärrys syy-seuraussuhteista kyllä koheni.
JOS parisuhteessa joutuu pelkäämään tuollaisia tilanteita eli tietää saavansa tavalla tai toisella turpiin, jos sitä peiliä näyttää, niin silloin alkaisin jo katselemaan ihan vaan peräpeilistä tuollaista kuvaa…
Olen alkoholismista lukiessani ja tietoa etsiessäni lukenut myös narsismista, Hemmiinan laittama linkki on minulle erittäin tuttu:) Ja kyllä, tässä suhteessa on myös narsismi tullut esiin, en tiedä onko se viinan aikaansaamaa persoonallisuuden muutosta miehessä vai onko se ollut alkuajoistamme lähtien mukana hyvin piilotettuna vaan. Koska käytöksensä muuttui suhteemme vakiintuessa, siitä heti vuoden kuluttua. Narsisti tuli esiin, kun suhde vakiintui tai sitten runsas alkoholi tekee miehestä ajoittain alistavan ja henkistä väkivaltaa käyttävän.
Minua haukkuessaan olen huutanut takaisin, luonteeni on vielä sen verran “kova”, etten anna itseäni nujertaa. Nyt olen vain huomannut itsessäni sen, ettei mielenkiintoa tahdo olla mihinkään, on ollut raskasta kuitenkin tämä aika haukkumisten alaisena.
Alettava elämään myös omilla ehdoillani, yhdessä tai erikseen, kun on vain tämä yksi elämä elettävänä:)
Mulla ihan sama. Hetken jo ajattelin, että onkohan mun ex sun nykyinen, kun kuulostaa NIIIIIIIIIIN tutulta!
Valitettavasti olen vaan lukenut tuota samaa aika monesta ketjusta, joten taitaa olla alkoholistin ominaispiirre. Olen avannut omaa tarinaani Hiljaiset signaalit-ketjussa ja aika monen muun ketjussa kommentoinut omien kokemuksieni kautta myös.
Meillä kanssa haukkuminen kännissä oli ihan “normaalia”. Olin vaikka mitä, musta oli kanssa mun vanhemmat ja paras ystävä huolissaan, koska “en ole ok” ja mua oli keskellä yötä tulossa lääkärit hakemaan mielisairaalaan yms. Olin huora ja petin miestä ja halusin vaan seksiä kaikkien kanssa. Olin julmin, kovin ja laskelmoivin ihminen, jonka ex oli koskaan tavannut jne. Siis ihan hurjaa. Kun kysyin esimerkiksi parhaalta ystävältäni asiasta, niin hän kertoi että ei ole ollut missään yhteydessä mieheeni ja että ei ole todellakaan ollut mulle soittamassa lääkäriä. Kaikkea mahdollista paskaa siis, mitä vaan sylki suuhun toi.
Mustasukkaisuus oli kanssa ihan valtavaa ja hänellä oli myös ihan vainoharhaisia juttuja (tosi klassisia eli että venäläiset urkkii häneltä tietoja jne) Selvinpäin ei koskaan suostunut asiasta puhumaan, vaan suuttui jos nostin haukkumiset ja solvaamiset esiin. Olihan miehelle tosi kiusallista kuulla juttujaan tai selitellä niitä. Usein myös kännissä puhui ristiin juttuja, joita oli mulle selvinpäin valehdellut. Tätä kautta pääsin ekojen valheiden jäljille. Valheita sitten paljastuikin iso kasa eron jälkeen. Mies ei koskaan suostunut selvinpäin kantamaan tekemisistään vastuuta ja lopulta ajoi raivokohtauksillaan ja mökötyksellään mut tilanteeseen, että en uskaltanut huomauttaa edes huonosta käyttäytymisestä, vaan hissuttelin vaan varpaillani, jotta en aiheuttanut raivaria. Olin siis mieheni kiukuttelun panttivankina.
Musta tuollainen “anna mennä toisesta korvasta sisään”-tyylinen kommentointi on ihan turhaa. Tottakai ihmistä satuttaa kuulla tuollaista paskaa itsestään. Olisin huolissani susta, jos se ei mihinkään vaikuttaisi. Kyllä aikuisen pitää pystyä kantamaan vastuu sanoistaan eikä päästellä suustaan mitä sattuu kaameuksia ja sitten siirtää vastuu kuulijalle. Ihan perseestä!
En edelleenkään tiedä, että onko exäni kohdalla kyse mielisairaudesta vai onko kyseessä “vain alkoholisimi”. Ymmärrykseni mukaan pitkälle edennyt alkoholisimi aiheuttaa mielisairauden kaltaisia oireita ja siksi niitä on käytännössä ammattilaisenkaan mahdoton erottaa. Siksi päihdeongelma pitäisi hoitaa pois, jotta saadaa hoidettua mahdollista mielenterveysongelmaa. Oli kummin vaan, on ongelmaisella vastuu ottaa apua vastaan.
Suosittelen sulle (kuten olen suositellut monelle muullekin) pieniä irtiottoja. Päätät ette enää elä juopon ehdoilla, vaan alat suunnitella omia menoja, joista pidät kiinni ja omaa kivaa, jonka toteutat juopon jutuista huolimatta. Kun saat vähän omaa tilaa, alkaa alkoholistin puolisoa vaivaava tausta-ahdistus helpottaa ja pystyt miettimään vaihtoehtojasi selkeämmin. Mulla irtiotot johtivat lopulta eroon. Edeleen olen sitä mieltä, että ero oli mun elämäni paras päätös. Olisi pitänyt lähteä paljon aiemmin vaan.
Fakta on sekin, että alkoholisti harvoin onnistuu raitistumisessa. Ei siis kannata maalata tulevaisuutta liian vaaleanpunaisin värein, vaan katsoa totuutta silmiin. Todennäköisempää on nimittäin se, että tilanne ei muutu (tai muuttuu pahemmaksi) kuin se, että se muuttuisi paremmaksi. Miten jaksat suhteessa, jos luvassa on lisää samaa, mahdollisesti vielä enemmän? Missä kohtaa suhteen kokonaissaldo kääntyy negatiiviseksi? Jos haluat jaksaa suhteessa, mitkä ovat ne keinot, että jaksat ja pysyt itse psyykkisesti kasassa kaikesta niskaasi tulevasta paskasta huolimatta? Alkoholismi on etenevä sairaus ja niilläkin, joilla on halu raitistua, homma on hankalaa. Kannattaa käydä lukemassa juttuja myös tuolla “lopettajissa”. Sieltä saa hyvää perspektiiviä.
Voimia sulle! Lue ketjuja ja kirjoittele tänne. Mulle plinkki on edelleen turvapaikka, johon tulen lueskelemaan, jos vanhat asiat alkaa liikaa nostaa päätään. Täällä olet ystävien seurassa 
Hyviä neuvoja tullutkin,
kannattaa varautua seuraavaan: Kun teet irtiottoja, alkoholistin käytös voi paheta:) ja ryyppääminen. Se ei ole sinun syy!
Mun kokemuksen mukaan alkoholisti on kellonvarma siinä, että kun jotain omaa suunnittelen tai olen tekemässä, niin se keksii just silloin pahimmat.
Halkaisee kallonsa ja soittaa terveyskeskuksen päivystyksestä hakemaan. Polttaa kotona jotain ruokaa pohjaan niin että palokunta on odottamassa kun palaan. Laittaa pahaenteisiä viestejä, joita on vaikea tulkita, pahimmillaan itsemurhaviestejä tai epämääräistä uhkaa. Puolikkaita viestejä, joiden loppu voi olla mitä tahansa… “olen täällä junarait…” tms
Tässä vain muutamia itsekoettuja esimerkkejä. Tai sitten kotiintullessa väijytys, synkkä alkoholisti istuu pimeässä ja ei puhu mitää ja niineespäin.
Pelottavaa shittiä, ja se kaikki on sitä muutosvastarintaa. Toivottavasti niin ei käy, mutta se on merkki siitä että mikä se pyrkimys on: kontrollointi. Tavoitteena ettei kukaan uskalla tehdä mitään…
Tämmöistä minulle sattui, toivottavasti toisilla on parempi onni. Mutta tuli kyllä vauhtia töppöseen, irrottautumisyritykset paljastivat tilanteen kauheuden.
Hei! Irtiottoa itse tehdessäni mies kosti minulle pahenevan puheensa lisäksi hävittämällä rakkaimmat tavarani. En tiedä miten yleistä tämä on, mutta jos joudun tippaakaan saman tyyppiseen tilanteeseen tässä elämässä meinaan varmistaa, ettei niin käy enää. Eli meillä meni mun ystäviltä ja sukulaisilta saatuja kortteja/kirjeitä/lahjoja sekä valokuvani, lasten piirustukset jne. Ihan vaan varoituksi ja mietintään.
Meillä tilanne paheni kun mies huomasi irtioton alkaneen siis sellaisen, jossa vähensin miehen mielialojen ja halujen mukaan hyppimisen. Tilanne päättyi 1,5 vuodessa eroon.
Yhtä asiaa olen miettinyt paljon. Miksi pitäisi asua yhdessä jos on yhdessä? Olen itse halunnut aina kokonaisen yhdessä asuvan onnellisen perheen ja nyt vaikeiden erojen (2kpl viimeisen 15 vuoden aikana, olen 40 v) jälkeen pidän mallia, jossa voidaan olla yhdessä sotkematta asiaan yhdessä asumisen, hyvänä. Takana siis alkoholisti ja narsistisuhde. Alkoholistin kanssa ollessa hänestäkin tuli narsistin piirteitä esiin vuoden yhdessä olon (ekana vuonna ei juonut ollenkaan niin paljoa muutenkaan) jälkeen juodessa.
Tiedoksi aloittajalle, että täällä ainakin on tuttua tuo salaperäisten “muiden” tai “kaikkien” mielipiteisiin vetoaminen. Nämä tahot pitävät mieheni mukaan minua omituisena ja ihmettelevät käytöstäni ja sitä, miten mies jaksaa. Mies on kertonut jopa erittäin läheisen ystäväni ymmärtäneen, miten vaikeaa hänellä on minun kanssani. Tämähän johtaa siihen, että alkaa epäillä, ettei ystäviä itsellä olekaan ja miettii, että pitääköhän tuo ja tuokin minua kylmänä, ilkeänä ja omituisena. Ja niin sitä eristäytyy yhä enemmän - ja se taisi olla tarkoituskin. Hyvän ystäväni kanssa otin miehen jutut puheeksi ja päätin uskoa ystävääni enkä juoppoa, kun he kertoivat asiasta eri tavoin. Ja muutenkin olen jo sen verran kovettunut, etten enää välitä näistä jutuista. Olkoot ihmiset mitä mieltä hyvänsä tai olkoot olematta. Jos mies kertoo asioista muille omasta näkökulmastaan, niin voihan hän saada vastaukseksi tuttavilta epämääräisiä ynähdyksiä, jotka sitten tulkitsee itselleen edullisesti. Voimia vaan sinulle! Suosittelen suhtautumaan mieheesi näissä tilanteissa kuin koulukiusaajaan: se että hän sanoo jotain ei tee siitä asiasta totta.
Hei etenkin “itsetunto heikkona” ja “liian myöhään lähtenyt”, mulla oli eksäni kanssa aika sama tilanne, niin ikään turhan pitkään.
Tietty en alkuvuosina tajunnut homman nimeä, sitten kun aloin tiedollisella tasolla ymmärtämään, tunnetasolla se tylyttäminen ja veemäisyys satutti ja masensi silti, vaikka olinkin päättänyt, että en enää välitä. Meillä alkkis juopotteli pääasiassa silloin, kun en ollut paikalla/kotona, veemäisyyttä oli lopulta jatkuvasti hänen ollessaan ns. selvänä eli kuivakärvistellessä, epäilen kyllä jotain vakavampaa psyykkistäkin ongelmaa. Silloin tällöin alkkikseni käytti ilmeisesti ns. peilaamista, jos vaikka korotin ääntäni, hän pyrki matkimaan korkeaa naisen ääntä, se oli minusta erityisen ikävää veemäisyyttä.
Kun aloin irrottautua ja laittaa rajoja, tilanteet kärjistyivät entisestään. Alkkikseni tuhosi minulle tosi tärkeitä tiedostoja yhden katkonsa jälkeen. Silloin meni viimeinenkin jo huonossa hapessa ollut luottamus ja viimeistään silloin aloin pelkäämään hänen pahuuttaan. Sori pateettinen sana pahuus, mutta en keksi muutakaan yhtä hyvin kuvaavaa.
Nyt opettelen sitä, että jos vaikka tapailen uusia miesehdokkaita, normaali ihminen ei halua mulle mitään pahaa ja voin ihan hyvin pitää kännykän, tabletin, kameran yms. muuallakin kuin lukkojen takana miehen läsnäollessa - sitä sanotaan luottamukseksi ja se on normaali asia. Nimenomaan alkkissuhteet ovat epänormaaleja, mutta kun elää pitkään alkkismaailmassa, häviää se taju, että mikä on epänormaalia ja mikä normaalia.
yksin jouluna kirjoitti: Silloin tällöin alkkikseni käytti ilmeisesti ns. peilaamista, jos vaikka korotin ääntäni, hän pyrki matkimaan korkeaa naisen ääntä, se oli minusta erityisen ikävää veemäisyyttä.
Lainasin tuon lauseen ihan sen takia, koska itse kerroin tuosta “peilaamisesta” aikaisemmassa viestissäni. Yllä olevaan, yksin jouluna, tekstiin haluan sanoa, että tuo on ymmärtääkseni ihan vaan inhottavaa matkimista, jossa nimenomaan ilkeilymielessä aletaan matkimaan toisen käytöstä.
Tuo “peilaaminen” tarkoittaa enemminkin sitä, että kohtelee toista, niinkuin hän kohtelee minua tai “niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan” -tyylistä toimintaa. Vaikea selittää, mutta missään nimessä kyse ei ole kanssaihmisen matkimisesta.
Ei tässä nyt muuta tällä erää
Tuo korkean naisen äänen matkiminen on minusta yhdellä sanalla sanoen: Kiusaamista.
Mä olen parisuhteissa oppinut että yksikin kerta tuollaista halveerausta ja kiusaamista, silmienpyörittelyä tai huokailua on sen merkki, että parisuhde on päättynyt.
Omassa kodissa en ota vastaan käytöstä mitä odottaisi jossain koulunpihalla 8-vuotiaitten keskuudessa. Onneksi eroaminen on helppoa, ihan oikeasti. Ei tarvi kun lähteä. Tästähän kaikki tykkää, koska eroaminen on oikeasti hankalaa. Mutta ei se ole. 
Ai että. Niin tuttua!
Milloin palaa keittiössä väärät valot, milloin on telkkarissa väärä kanava. Sanomattakin on selvää, että muiden, tai lähinnä minun mielipiteeni on se “väärä” ja hän on aina oikeassa.
Epäilen että täällä on menty jo siihen pisteeseen, että alkoholi on tuhonnut jo osan pään sisällöstä, koska vaikka kuinka yritän, en ole varma tunnenko enää mitään miestäni kohtaan. Irtiottoja olen tehnyt tässä viimeisen vuoden aikana useampia, ja osasta on tietenkin tullut kotona sanomista. Eihän kukaan voi varmaksi todistaa etten olisi ollut jonkun muun miehen kanssa, vaikka olisin ollut kuljettamassa lasta harrastukseen. Ja miksi h*lvetissä vielä jatkan tätä? En todellakaan tiedä. Yritän elää elämääni lasten kanssa, päivä kerrallaan ja toivoa että vielä jonakin päivänä koittaa minulle SE päivä, jolloin uskallan repäistä itseni tästä irti. Lueskelen täällä muiden kohtalotoverien kuulumisia ja yritän saada niistä itselleni voimaa jotta pystyisin tehdä sen ratkaisevan liikkeen. Ehkä vielä jonakin päivänä tämä kaikki on takanapäin.
Osaisko joku valaista, mitä eroa on ilkeämielisellä matkimisella ja ns. peilaamismatkimisella. Eksäni tapauksessa oli nimenomaan rivien välissä luettavissa, että hän käytti psykologisesti hienolta kalskahtavaa ns. peilaamista (jota en usko omin avuin hänen “keksineen”) minuun, minusta se oli pelkkää veemäisyyttä.
Hei!
En tiedä oikeaa määritelmää, mutta oma käsitykseni tulee tässä. Pelkkä matkiminen on sellaista mitä esim. lapset tekee eli esim liikkeiden ja puheen matkimista. Peilaaminen on mielestäni taas sellaista mitä sisältä tyhjät/ hyväksyntää hakevat tekevät.
Esimerkiksi: Kerroin miehelleni, että olen huolissani lapsen jaksamisesta harrastuksessa. Mies vähättelee huoltani ja on eri mieltä (ja tästä ei jää mitään epäselvää). Menemme koulun vanhempainvarttiin ja mies on samalla lailla huolissaan harrastuksesta opettajalle kun minä olin hänelle. Kun kysyn mieheltä asiasta hän väittää ettei ole ikinä ollut sitä mieltä mitä oli pari päivää aikaisemmin ja uskoo itse olleensa koko ajan huolissaan. Eli mies, joka on “sisältä tyhjä” joutuu “lainaamaan” /peilaamaan minua.
Kumpikin on käsittääkseni henkistä väkivaltaa. Eikä kaikista jutuista pysty edes sanomaan kumpaan kuuluvat, koska niissä on kumpaakin.
Yksin jouluna kysyy: “Osaisko joku valaista, mitä eroa on ilkeämielisellä matkimisella ja ns. peilaamismatkimisella”.
Minusta mikä tahansa toisen MATKIMINEN (en nyt käytä sanaa “peilaaminen”, koska itselleni se tarkoittaa jotakin ihan muuta, kuin mistä täällä on nyt kirjoitettu), joka aiheuttaa vastapuolessa ärsytystä tai pahaa mieltä, on kiusaamista eli yhdenlaista henkistä väkivaltaa.
Piti oikein alkaa googlaamaan tuota peilaamista, että löytyykö sille jotakin merkitystä, joka vähänkään olisi sinne päin, miten minä sen tulkitsen. Duodecimin Terveyskirjastosta löysin sitten tällaisen tekstin: “Kuunnellessamme tarkkaavaisesti ja myötätuntoisesti toista ihmistä peilaamme hänen tunteitaan usein vaistomaisesti: asetumme samaan asentoon ja kasvojemme ilmeet vaihtelevat kumppanimme tunnetilojen vaihdellessa. Tällainen peilaaminen on todeksi vahvistavaa”.
Peilaaminen siinä mielessä, mitä minä sillä tarkoitan, tarkoittaa nimenomaan kanssaihmisen KUUNTELEMISTA ja jollakin tapaa asettumista samaan asemaan. Jos kanssaihminen on veemäinen tai tietyllä tapaa päällekäyvä, niin riittävän turvallisessa ihmissuhteessa voit itse “vastata kaiun lailla”, jolloin se kumppanikin ehkä havahtuu tajuamaan oman typerän käytöksensä. Noinhan ei voi “peilata”, jollei tosiaan suhde ole jotakuinkin tasaveroinen ja kumppani riittävän “tilannetajuinen”.
Ehkä ilmaisin vieläkin itseni huonosti, mutta pyydän, ettette pilaa tuota termiä, millään negatiivisella matkimisella ja toisen ihmisen kiusaamisella. Rohkenen pyytää tätä sen takia, että ymmärtääkseni tämä keskustelu käynnistyi siitä, kun käytin sanaa tuolla aiemmin.
Samaa mieltä, peilaaminen tarkoittaa sitä kun toimii toiselle peilinä, voisi ajattella että jos joku käy vaikkapa terapiassa niin se terapeutti toimii peilinä, esittää kysymyksiä ja näkemyksiä mitä sanomisistasi tulee mieleen…
Mutta alkoholistin pelleily ei liity siihen mitenkään.
Tuo että alkoholisti imee itseensä toisen ajatuksia ja mielipiteitä, ja käyttää niitä myöhemmin ominaan. Sekin on tuttua ja nähty. Sekään ei ole peilaamista, se on varmaan sitä kun toiselta puuttuu identiteetti, sen muistikin on huono, niin sillä alkaa mennä oma itse sekaisin…
Siitä on vaikea sanoa koskaan, tiedostaako henkilö itse tekevänsä niin, ja teemmekö kaikki jossain määrin niin että puhumme kuulemiamme asioita omina juttuinamme epähuomiossa vähäisissä määrin. Eli mielipide on muodostettu jonkun uutisen tai kertomuksen perusteella, ja sisäistetty, mutta mielipidettä kertoessa ei muista enää sen lähdettä.
Mut nuo on kyllä korneja ja epätodellisia hetkiä, että sanot vaikka maanantaina alkoholistille että kuule, mä olen ajatellut asiaa X ja perustelet sen ja heittäydyt jopa filosofiseksi. Toinen on vaan että jaa, evvk.
Sitten perjantaina kuuletkin oman puheenvuorosi lähes sanasta sanaan alkoholistin suusta, ja hän väittää että ne ovat hänen ajatuksiaan.
Siinä kyllä tulee sellainen ikäänkun kylmää vettä niskaan-hetki, että onko tää tosi ja tajuaako tuo ollenkaan nyt mitä se juttelee?
Sitten alkaa pelottaa, että mitä kaikkea hän on imenyt ja kupannut minun sanomisistani, ja jossain nyt juoksee sellainen halpa kopio joka suoltaa minun ajatuksiani ominaan…hyi. Onneksi hän varmaan löytää jonkun toisen johon kiinnittyä ja jota rupeaa matkimaan.
Tulikin vertaus mieleen, että peilaamisen onnistumiseksi tarvitaan pinta joka heijastaa. Edellyttää että peilaajalla on persoonallisuus eri kerroksineen.
Pesusieni heijastaa hyvin vähän, eli se että imee toisen ajatukset itseensä ja sitten kun puristetaan niin ruikkaa ne ulos, ei ole peilaamista.
“Jos kanssaihminen on veemäinen tai tietyllä tapaa päällekäyvä, niin riittävän turvallisessa ihmissuhteessa voit itse “vastata kaiun lailla”, jolloin se kumppanikin ehkä havahtuu tajuamaan oman typerän käytöksensä. Noinhan ei voi “peilata”, jollei tosiaan suhde ole jotakuinkin tasaveroinen ja kumppani riittävän “tilannetajuinen”.”
Mä en usko, että “vastata kaiun lailla”, antaa samalla mitalla takaisin, “peilata”, matkia tai mitä termiä siitä nyt sitten halutaankin käyttää, olisi hyvä juttu ja että toinen havahtuisi tajuamaan typerän käytöksensä tai ainakaan muuttamaan sitä, oli suhde sitten millainen hyvänsä. Miksi ihmeessä kukaan lähtisi mihinkään positiivisempaan käytökseen sellaista kohtaan, joka aiheuttaa hänelle tahallaan huonoja tunteita, korkeintaan koittaa varpaisillaan vältellä, jotta “kaiku ei vastaisi”…
Mutta kukin taaplatkoon tyylillään. Itse olen aivan allerginen sille, jos minua yritettäisiin saada havahtumaan tai whatever tuolla konstilla. Niin kurjaa oli, kun alkkikseni suuressa psykologisessa “viisaudessaan” pyrki vastaamaan “kaiun lailla” siihen, mikä hänen mielestään oli multa huonoa ja rangaistuksen ansaitsevaa käytöstä, todella kurjaa se oli.
Mutta onneksi ihminen voi valita seuransa ja sen, millaista kohtelua sietää.