Olen itse ja toveriseuran jäsenten kanssa miettinyt usein sitä että on alkoholin suurkuluttajia jotka voivat näennäisesti parantua alkoholismista ja elää kuin tavikset. Kumminkin me tiedämme että alkoholisti ei koskaan parane, vaan alkoholismi saadaan koteloitua oireettomaksi oikealla menettelyllä. Mitä sitten ovat ne “parantuneet”? Kun he oikeasti ovat parantuneita on ainoa oikea vastaus se että he eivät olleetkaan koskaan alkoholisteja vaan jotain muuta. Valealkoholisti on ruma nimi mutta kun heitä käytetään todisteena mukaparanemisesta niin sekin voi olla siinä mielessä oikea jos ei kumminkaan kenestäkään ihmisestä käytettynä. Kumminkin “valealkoholistin”, joka luulee olevansa alkoholisti, kannattaa hoitaa itseään kuin olisi alkoholisti, siten ei ainakaan tule vahinkoa jos on alkoholisti. Kannattaa toimia saman ohjelman mukaan kuin alkoholisti, ja jos sitten voi olla ilman jatkuvaa ryhmää niin se on vain hyvä koska ei alkoholismia se ei ollut mutta silti on avun saanut korkeammalta voimalta (sellaisena kuin sen itse ymmärtää).
Kenen tahansa kannattaa hoitaa itseään, jolla on alkoholin kanssa ylipäätään mitään ongelmia. Tai muun riippuvuuden, henkisen rauhattomuuden ja neuroottisuuden kanssa.
Sehän tuossa on ongelmana, että alkoholismi on ensinnäkin kovin tulkinnanvarainen termi (jopa siitä kehitellyt määritelmät joilla se yritetään sitoa lääketieteen piiriin, ovat aika moniulotteisia 
) ja sitten se toinen puoli, sanaan liittyvät tunnelataukset ja kliseet, hokemat, iskulauseet ja näennäistieteellisyys… ja viimeisenä koristeluna kakun päällä henkimaailman asiat, uskonnot ja ideologiat.
Sano siinä sitten kuka mitäkin on…aito vai valealkoholisti
Kaikenkaltaisia ihmisiä pitkän ikäni katseltuani ja saman verran vuosikymmeniä itsekin eläneenä olen alkanut näkemään asian niin, että lähes kaikilla ihmisillä jotka edes ajoittain elävät alkoholin vaikutuksen ulottuvissa on jonkinlainen suhde alkoholiin ja siten ovat jotenkin myös sen yhteydessä eläviä. On, tottakai, ihmisiä jotka joko sattumalta tai sitten omasta päätöksestään johtuen ovat lähes sataprosenttisen riippumattomia alkoholista, ja saattaapa olla toisessa ääripäässä niitä, joiden elämä on sataprosenttisen riippuvaista nimenomaan alkoholista.
Näiden väliin jää ne satamiljoonaa välimuotoa.
Ja kun ei taida riittää sekään, että niitä eriasteisia alkoholisuhteita olisi siinä janalla, vaan niitä on sitten vielkä muutenkin kuin vahvuudeltaan erilaisia, niin ettei paperin kaksi ulottuvuutta riitä niiden piirtämiseen alkuunkaan.
Ja siinä onkin sananselittäjille temmellyskenttää ihan riittävästi.
Unohtuuhan siinä se, että jokainen ihminen on yksilö, kahta samanlaista elämää ei ole, eikä ihmisiä voida myöskään pakottaa valitsemaan kahden muotin välillä, alkoholistin ja ei-alkoholistin, ja ahtautumaan jompaankumpaan.
Ainakin omalla kohdallani on aivan varmaa se, että alkoholismini ei ole koko elämää pysynyt eikä pysy samanlaisena, minä muutun ja niin luulen muuttuvan muidenkin ihmisten. Ja moneen suuntaan.
Niinpä tuo kysymys alkoholistin arvosta ja määritelmästä ei kovin olennainen ole. Tärkeämpää voisi olla riippuvuudesta mahdollisimman kauas irrottautuminen, keskittyminen muihin asioihin ja ongelmanratkaisukyvyn lisääminen niin päihdeongelmien kuin muidenkin suhteen.
Ja se voimaantuminen, johon edelleen suosittelen onnistumisen kokemusten ja hyvien asioiden varastointia eväsreppuun… kyllä niistä apua on enemmän kuin kielteisten mallien mukanakantamisesta!
Mutta, asioiden pohtiminen, erittely, keskustelu erilaisista vaihtoehdoista ja kaikkien vaihtoehtojen kriittinen tutkiminen, onhan se ajattelulle ja mielelle hyväksi, kunhan siihen ei sekoiteta henkilökohtaisuuksia mukaan.
Funtsitaan, ja katsellaan asioita vähän matkan päästäkin, ilman asettumista tämän tai tuon ajattelun kannalle. Jos sitten pakko on johonkin kuppikuntaan liittyä niin ehtiihän niihin sitten myöhemminkin… voipa näitä katsella sitoutumattakin, ei tarvitse puolustella muita kuin omia ajatuksiaan 
(ja voipa myöntää että niissäkin tulee virheitä )
Tämähän menee mielenkiintoiseksi: ensin kinataan siitä, mikä on väärä ja mikä oikea tapa raitistua.
Sitten kinataan siitä, kuka oli oikean raitistumistavan arvoinen oikea alkoholisti,
Mitä ne muut olivat ja mitä heille tapahtuu? Pitääkö alkaa uudestaan alkoholistiksi ja raitistua oikealla tavalla, jotta saa hyväksynnän? Mikä on “oikea” tapa? Missä se on päätetty?
On ihan oikeasti vaikeaa keksiä mitään niin turhaa väittelyn aihetta kuin, että kuka oli oikealla tavalla uskottava juoppo. Ja mikä on juopolle oikea tapa raitistua. Minusta aihe on turhista turhin.
Vertaistuki on sitä, että ongelmastaan selvinnyt ihminen kertoo muille, kuinka hän selvisi, ja tukee muita. Näen hirvittävän vähän käyttöä vertaistuelle, jossa toisen ihmisen kokemus mitätöidään ja hänet leimataan “väärin ongelmansa ratkaiseeksi”.
Alkoholismi on aina tragedia. Sekä ihmiselle itselleen, että hänen lähipiirilleen. Siitä parantuminen on voimakas kokemus. Kuka voi olla niin julma, ja tyhmä, että mitätöi raitistuneen alkoholistin omakohtaisen kokemuksen? Oli se kokemus ihan millainen hyvänsä?
Minun tapani raitistua ei varmasti mitätöi kenenkään toisen tapaa. Minun tapani olla alkoholisti ei ollut yhtään sen oikeampi, kuin jonkun muun tapa.
Tärkeintä on se, että on halu raitistua. Se on sitten yks hailee missä vaiheessa juomisiaan tai alkoholismiaan raitistumis päätöksen tekee. Se, että onko alkoholisti vai ei on mielestäni epäolennaista. Toisia tosin hyödyttää se kun ne saavat alkoholistiin diagnoosin itselleen raitistuessaan, mutta sekään ei ole kaikille tärkiää.
Itse pidän itseäni alkoholistina, koska juomiseni oli erittäin humalahakuista ja aiheutti minulle ongelmia, minä en tartte keneltäkään virallisia papereita alkoholismini virallistamiseksi.
Minullekin on lopulta hyvin epäolennainen kysymys olinko alkoholisti vai valealkoholisti. Olinpa kumpaa tahansa, nyt olen kuitenkin lähinnä entinen sellainen. Alkoholin merkitys ajatuksissani ja elämässäni on hyvin minimaalinen.
Se oli tarkoituksenikin samalla kun juomisen lopetin, joten voinen kirjata tämän alkoholismia vastaan käydyn ottelun omalla kohdallani sinne onnistumisien joukkoon, varavoimaksi jossain tilanteessa esiin nostettavaksi.
Keskustelu alkoholismista, kuten muistakin elämänhallintaan liittyvistä aiheista, ei silti mene hukkaan, jos sitä ei päästä ottamaan mitään valtaa ja sitovaa asemaa elämässään. Päihteistä irtioton alkumetreillä tosin ainakin minä olin tilanteessa jossa ei paljon kärsinyt alkoholiasioita maisteltavaksi nostella, piti ensin ottaa etäisyyttä ihan väkisin irti repien…
Keskustelun arvo voi kuitenkjin olla yllätyksellinen. Erilaisten näkemysten esiinnosto, teorioiden ruotiminen ja avaaminen logiikan tiukkasärmäisellä jakoavaimella, voi olla jopa hyödyllisempää kuin just sillä hetkellä huomaakaan.
Usein nimittäin keskusteluissa ja pohdinnoissa saakin sivutuotteena vastauksia sellaisiinkin kysymyksiin joita ei edes esitetty!
Ihmisen mieli on joustava, ja osaa ottaa tarveaineita vähän kaikkialta. Ja elämisenmukavuutta voi oppia, olen senkin huomannut!
En voi edes kuvitella että joku esittäytyisi AA-ryhmässä : Olen NN eikä sillä ole väliä olenko alkoholisti.
Juuri sillä on väliä! Onhan ensiarvoisen tärkeää että ensimmäiseksi myöntää olevansa alkoholisti.
Vain silloin voi nöyrtyä ja tunnustaa ettei itse voi itseään auttaa. Ei itseään voi nostaa niskasta ylös!
Ehkäpä se on juuri tuo leimautumisen velvoite yhdistettynä oman avuttomuuden ruokkimiseen, maustettuna henkimaailmalla ja korkeilla voimilla, “pieni” epärehellisyys mainonnassa korostaen sitoutumattomuutta mihinkään ideologiaan ja heti seuraavissa lauseissa lujasti hehkuttaen maailmankatsomusta jonka perustana on "korkeampien voimien/voiman ensisijaisuus… …siis syynä siihen miksi minä valitsin raitistumiselleni sen toisen vaihtoehdon.
Ja nyt, kun olen huomannut että tämähän menee just siihen suuntaan kuin halusinkin, eli päihdeongelmista kauas, riippumattomaan elämäntyyliin, niin olen ihan tyytyväinen.
Tyytyväinen siihen, että katkaistessani juomisen, osasin hetkeksi hiljentyä ja annoin ajatuksilleni aikaa etsiä rauhassa juuri minulle sopivaa raitistumistavoitetta.
Nuorempana kun minulla oli tapana rynnätä kaikella kiivaudella ja hurmiolla milloin minkäkin asian tekemiseen -usein sitten se harkinta ja kritiikki tuli vasta jälkijunassa, ja silloin oli jo kovin vaikeaa tunnustaa itselleenkin että ehkäpä taas mentiin narussa ja perässä… ja kun joka porukassa oli mukavia kavereitakin, niin vaikeaa oli sanoa että hei, ottakaas nyt vähän joustavammin sentään…
Olisko sitten laiskuutta, varovaisuutta, myöhäsyntyistä viisautta vai vaan sattumaa, mutta nähtävästi olen oppinut pikkuisen ensin katselemaan, tutkimaan taustoja ja nukkumaan vaikka parinkin yön yli, ennenkuin ryntään joukon jatkoksi.
Siksi en myöskään halua luopua omista vapauksistani ajattelun suhteen, ja jätän itselleni tässäkin asiassa oikeuden vaikka huomispäivänä muuttaa mieltäni, jos huomaan uusien todisteiden valossa sen aiheelliseksi.
Tänään yhä entisenä alkoholistina, nykyisenä päihteistä riippumattomana taapertaen ja maailmaa katsellen, siitä nauttien, joukkovoiman ja yhteisöllisyyden edut tunnustaen mutta myös ajattelun-mielipiteen-vapauttani arvostaen uuteen aamuun metsänreunassa, ihan kiinni maailman kyljessä taas suuntautuen uuteen päivään toivottelen mukavaa ja silmälaputonta päivää muillekin.
Alkoholisti vai ei?
Itselleni tämä asia on ollut hyvin monimerkityksellinen juttu.
Oivallus siittä, että taidanpa muuten ihan oikeasti olla alkoholisti oli tärkeä, liikkeelle paneva juttu. Se sai tarkastelemaan itseäni ja alkoholin käyttöäni uudella tavalla ja monet ongelmat näyttäytyivät myös suoraan siihen liittyviltä. Lopettamisen jälkeen niitä suoraan juomiseen liittyviä ongelmia tajusi olevan vielä koko joukon lisää, koska niin paljon elämä ja oma oleminen helpottui juomisen jäätyä.
Toisaalta sitten on tämä koko alkoholismiin liittyvä diagnostiikka hyvin kyseenalainen ja ristiriitainen. Lääketieteellinen näkemys on hyvin kapea ja koskee vain pientä joukkoa suurkuluttajista. Taisinpa kuulua siihen hyvin paljon isompaan porukkaan, joka joi liikaa ja ongelmallisesti, mutta ei lääketieteellistä statusta alkoholisoitumisestaan olisi saanut. Kuitenkin ihan kiistatta olin riippuvainen ja kiihtyvällä vauhdilla alkoholisoitumisen lääketieteellisiäkin kriteereitä tavoittelemassa.
Tilanne olisi voinut jatkua joko kiihtyvänä vauhtina kohti lopullista alkoholisoitumista tai sitten olisin voinut olla lopun ikääni ongelmallisesti juova suurkuluttaja. Riippuen kestävydestäni, mutta jälkimmäinen olisi ollut aivan mahdollista myös. Ja tässähän se onkin ongelman ydin. Meitä on paljon ja meidän juomiselle pitäisi tehdä jotakin. Alkoholismin kautta puhuminen ei tavoita kaltaistani suurkuluttajaa. Minä voin lopettaneena ja ongelmani hyväksyneenä sanoa olevani alkoholisti ja niin tosiaan asian näenkin, mutta tiedän, että useimmat kaltaiseni juovat eivät asia niin näe. He juovat samon kuin useimmat ympärillään.
Kyllä mulle ainakin ymmärrys, jonka olen nyt saanut siitä että olin alkoholisti varmaankin ihan koko juoma-ajan. Kun tajusin, että olin sairas ihminen, en luuseri, hylkiö, roskaväkeä tai muutenkaan arvoton otus, niin tästä on tullut helpompaa. Ei kukaan lähde juomaan tavoitteenaan juoda itsensä alkoholistiksi. Nytkin kun tuohon mokailutopikkiin listasin noita temppujani, joita olen tehnyt, niin pystyin jo nauramaan joillekin asioille ja oli puhdistavaa nähdä, että sairaan ihmisen toilailujahan nuo vain olivat. Pahaa oloa.
Mulle on ollut ainakin tämän 3 vuoden aikana hemmetin vaikea hyväksyä tuota alkoholismia. Kaikin keinoin olen yrittänyt päästä jotenkin helpommalla. Mutta nyt kun tajusin, että en sille koskaan mitään voinut ja voin itse asiassa jopa oppia olemaan kiitollinen tästä sairaudesta, niin sen sulattaminen on muodostunut paljon helpommaksi.
Tuossahan se yksi ongelma onkin. Jos yleensä jossain tulee puhetta alkoholismista, niin parhaiten tuotemerkkinsä lanseerannut AA_liike mielletään heti kuviossa mukana olevaksi. Ja samalla sen käsitykset alkoholismin olemuksesta liittyvät mukaan mielikuvaan, hiukan kylkiäisiksi oletetaan vanhoja Turmiolan Tommin ominaisuuksia, mielen syövereistä nousee esiin kuva puliukoista, tuijottavista katkokävelijöistä jotka kädet täristen nostavat vuorotellen soppapulloa huulilleen puiston pimeimmässä nurkassa tai ratapihan varjoissa… ja sitten seuraa se vastareaktio; enhän minä nyt ole mitään sellaista!
Jos vielä on sattunut kuulemaan huhuja henkimaailman apuunhuutamisesta parannuskeinona, elämäkertojen muokkaamisesta opettavaisiksi tarinoiksi, koko eliniän mittaisista jäsenyyksistä hoitoyhteisöissä… yritä siinä sitten palauttaa keskustelua tämän maailman tasolle .
Enpä ole juuri missään muualla kuin täällä plinkissä itseäni määritellyt sen paremmin entiseksi kuin tulevaksikaan alkoholistiksi, eikä se ole ainakaan elämänlaadun takia ollut tarpeellistakaan.
Juopotteluun olen silloin tällöin päässyt kantaa ottamaan, niin työelämässä kuin yhteisöllisissäkin toiminnoissa, ja uskon että joskus olen myös ihan pikkuisen saanut muokattua olosuhteita kuivempaan suuntaan.
Yksi konsteista on se automaattisesti mukaantuleva oma esimerkki, tietysti.
Onpa ihan jokunen tullut sanomaankin, että mielikuva ns raittiista ihmisestä on hiukan muuttunut minun takiani. Muutama kaveri on ollut hiukan yllättynytkin siitä että raitistunut ihminen voi olla suhtkoht neutraali alkoholiasioiden suhteen, eikä liitä olemukseensa mitään sen kummemmin hengellistä kuin yhteisöllistäkään touhotusta, joten ei siitä liene sitten vahinkoa ollut kun olen jossain tilanteessa ryypystä kysymyksen tullen kertonut että olen nyt ollut jonkun aikaa ihan ilman eikä ole nyt sitten tehnyt mieli ottaa… joten jätän nyt sit väliin.
Alkoholin kokonaiskulutuksen nousut ja laskut näkyvät suoraan monissa asioissa, ja ihan yksinkertainen totuus on se, että mitä vähemmän juodaan, sen mukavammin menee, monessa suhteessa.
Niinpä , ihan hyvä olisi tehdä kaikki voitava juomisen vähentämiseksi. Ja mieluummin ilman että asiaan sotketaan noita hengellisiä teorioita, suuntaan tai toiseen, eikä myöskään ukaaseja elinikäisistä tuomioista, kohtalonomaisesta ikuisesta riippakivestä joko raittiuden tai juomisen muodossa… kun ei tämä elämä kertakaikkiaan ole niin ahdasta ja kamalaa -ellei siitä ihan itse sitä tee!
Eli siis se asian ydin oli kai se, että kun kerran alkoholismi-nimityksen neutralisoiminen ei enää kaikenmaailman sananselittäjien ja dogmaatikkojen jäljiltä taida onnistua, niin ehkäpä ei ole pakko koko leimnautunutta sanaa niin paljon käyttää. Asioista voi puhua asioina myös leimaamatta niitä miksikään -ismiksi.
Ei ole mahdollista siirtää alkoholisminsa taakkaa korkeimman harteille ellei edes myönnä että on alkoholisti!
On yksi perusasioita että myönsimme olevamme alkoholisteja, sen tietää jokainen. Tämä on asioiden sotkemista jos yritetään selittää että voisi toipua alkoholismista vaikka ei edes olisi alkoholisti! Eri asia on se että suuri juoppo joka ei ole alkoholisti voi myös toipua mutta silloin jos hän toimii kuin alkoholisti toimisi kun haluaa toipua.
Askelet ovat selkeät ja niitä kannattaa tutkiskella, opastajia löytyy. Yksi hyvä tiedonlähde askelten perusteisiin on tässä:
aatieto.info/db_12hyvakirja.html
Eikös alkoholismin kieltämiltäminen kuulu taudin kuvaan vai onko niin, että lähes kuoleman porteiilakin oleva juoja joka ei vieläkään myönnä olevansa alkoholisti onkin vale alkoholisti eikä täten ole tervetullut esim. AA:han.
Joku voi kokekea ja myöntävänsä olevan alkoholisti vaikka joisi kerran kuukaudessa vain yhden päivän. Toinen taas voi ryypätä 10 vuotta lähes päivittäin, mutta ei silti koe tai myönnä olevansa alkoholisti. Mielestäni viimeisenä mainittu tapaus on ihan yhtä alkoholisti kuin ensin mainittukin. Onko valealkoholistia olemassakaan?
Minä olen ensimmäisessä ryhmässäni aloittanut sanomalla, että minä en tiedä, olenko alkoholisti vai en. Hyvin otettiin vastaan ja apua sain!
Minun ymmärtääkseni ei AA:han ole mitään pääsyvaatimuksia
Kiitos Lorna, olin kovin epämääräinen kun kirjoitin. Joskus kun minusta tuntuu kuin korkeampi voima ohjaisi minua en osaa tulkita sisäistä ääntäni oikein vaan minun virheeni tulevat mukaan siihen mitä tiedän totuudeksi ja yritän sen vajavaisella kielelläni sanoa.
AA on avoinna kaikille, joka haluaa lopettaa juomisen. Tulokkaalle annetaan erilainen vapaus etsiä vasta totuutta ja olla epätietoinen asioista. miten hän voisi tietää koska hän ei ole vielä askelia ja perinteitä käynyt kokeneempien vertaistuella ja omakohtaisilla tarinoilla selitettynä läpi.
Kuten Sinä sait avun, saavat muutkin jotka vilpittömästi haluavat omaksua ryhmän opettaman totuuden, ja kuten Sinä sait vanhemmilta ryhmäläisiltä varmuuden siitä että olet alkoholisti, alkoholistien kanssa totesit että me emme voi omin voimin nousta viinan orjuudesta ja että me saamme avun korkeammalta ja me nöyrtymisen kautta opimme tietämään mikä hyvä on niin saavat avun kaikki muutkin.
Mutta ei tietenkään voi AA.n askelia ja perinteitä muuttaa niin että niissä hyväksyttäisiin joku ehkä olen alkoholisti -ehkä en - ajattelu kuin ei sitäkään että ehkä voin itse selviytyä ehkä en - vaan ryhmän voima tulee minun kanssani ja ryhmän ajatustieto on osa minun tietoani.
Hyvin ymmärrän, ettei koko maailmankatsomuksen kiteytymänä olevia askelia voi muuttaa sellaisiksi että ne sisältäisivät myös päinvastaisen ideologian mahdollisuuden. Uskottavuushan siinä menisi, onhan nyt sentään ihan peruskykymyksistä jotain mieltä oltava.
Ajatusleikki apuun otettavasta “korkeasta voimasta” on kyllä helkkarin houkutteleva. No, minun kohdallani tämä juopottelun lopettaminen meni ihan omin voimin, mutta monta työtä on vielä tekemättä… ja taitaa jäädäkin, eihän yksi ihminen kaikkeen ehdi ja pysty.
Olisi todella hienoa, jos voisin komentaa jotain voimaa kuin sotajoukkoa tai työläisten myriadeja rivistöjä, siihen tyyliin että kun ensin korjaatte minun päihde- ja mielenterveysongelmani niin sitten suraavaksi nämä raha-asiat oikein aikalailla parempaan kuntoon, kiitos. Ja seuraavaksi voisit sitten laittaa nekin ihmiset tykkäämään minusta enemmän jotka vielä hiukan mieluummin muussa seurassa kulkevat. Ensi talven pakkasia saat säätää vähän pienemmiksi ja lunta sitten juuri sen verran että on mukava hiihdellä.
Tämän kielten sekoituksen, jonka kait kiukuspäiten teit kun liian korkeaa tornia johonkin baabelin torin laitaan rakensivat, voisit perua kun olet muutenkin jo sallinut pilvenpiirtäjät ja avaruusraketitkin. Minä nimittäin haluaisin lueskella kirjoja alkukielillä, enkä kyllä viitsi ryhtyä semmoisia outoja kieliä opettelemaan.
Ja kun nämä on tehty, niin annan sitten aamulla lisää hommia, ei minun kanssani kerkiä korkeammat voimat joutilaana makailemaan…
p.s.
ja kiiruullisimpana hommana ota nyt ainakin amerikkalaisilta, israelilaisilta, syyrialaisilta, afrikkalaisilta ja muiltakin ne pyssyt pois, kiusaa tekevät jo sivullisillekin… piruakos niistä piti tommosia tappelijoita mennä luomaan… olisit nyt itsekin vähän ajatellut. Häpeisit vähän.
ja korjaa nyt heti näitten muittenkin juopottelu edes tolkulliseksi, on se tärkeä asia sekin.
Kyllä nyt suosittelisin herra metsänreunaa tutustumaan muutaaman käynnin verran AA:han ennen kuin suoltaa tuommosta skeidaa AA:ssa käytettävästä korkeamman voiman käsitteestä. Ennen kuin itse aloin käymään AA:ssa, niin olisin todennäköisesti kompannut tuota sinun näkemystäsi korkeammasta voimasta, mutta aaahh kuinka väärässä olisin ollutkaan 
.
Jos kerran metsänreuna uskot vain ja ainoastaan sinuun itseesi, niin mikset laita noita luettelimiasi asioita itse kuntoon?
Ainiin, minulle se korkiampi voima on AA:ssa se ryhmä itsessään jossa on monenlaisia mukavia ihmisiä eikä mikään kirkollinen jumala tai allah ym. mutta toki joillekkin nekin voivat olla se korkiampi voima.
Ei minulla olisi mitään sitä vastaan jos käytettävissäni olisi korkeampi voima joka ratkaisisi niin päihdeongelmat kuin vaikeammatkin hankaluudet tässä maailmassa.
Mutta, kun ei niin ei…
Toisaalta, jos on olemassa jokin korkeampi voima, niin minkä helevatan logiikan mukaan se korkeampi voima olisi juuri minun komennettavissani? Valmiina minun pyynnöstäni vaikkapa poistamaan juopotteluharrastuksen just minulta ja jättämään väliin nuo aseelliset konfliktit, nälänhädät, huumekauppaketjut, aidsin ja tuperkkelin, valtamerilaivojen haaksirikot ja ihmiskaupan… ja mitä niitä nyt sitten olis muuta semmoista johon luulisin korkeamman voiman nyt ensihätään kiirehtivän.
Paljon on asioita joihin ei ihminen pysty, ainakaan ilman tarpeeksi monen ihmisen yhteistyötä, mutta toisaalta sitten taas… meissä ihmisissä on voimia useimmiten paljoin enempään kuin uskomme! Näissä omaa itseä ja tekemisiämme koskevissa asioissa niitä voimia on aikalaillakin enemmän kuin täälläkin vaahtoavat AA:n ristiretkeläiset yrittävät esittää.
Luja usko selviytymiseen on jo puoli voittoa, mahdollisuuksia on.
Toisaalta, ihmisen usko selviytymisen mahdollisuuksiin voidaan myös tappaa tarpeeksi usein ja tarpeeksi pontevasti toistaen että “ei sinusta mihinkään ole, et sinä omin voimin pysty mihinkään…”
Yhdessäolo ja hymistely, tarinankerronta, pienet viattomat salaseuramaiset rituaalit ja ihan oma kielenkäyttö, sanojen sisäpiirin merkitykset ja toistetut “suuret viisaudet”… mukaviahan ne ovat, ja tuovat varmasti elämään sisältöä, yhteenkuuluvuuden tunnetta ja jonkilaista turvaakin kun saa olla pienenä osana samaamuottiinsopivien joukkoa… ei siinä mitään pahaa ole.
Mutta, hyvät ystävät, ette viitsisi sotkea jalkoihinne niitä orastavia voimaantumisen alkuja joita aina joskus asiansa ja elämänsä sotkeneenkin parhaisiin hetkiin ilmestyy.
Mieluummin vaikka pikkuisen tukisitte ja antaisitte lisää uskoa niihin voimiin jotka ihan oikeasti voivat kasvaa pienellä kannustuksella sellaisiksi että ihminen voi vaikkapa omin voimin parantua alkoholismistaan.
Se nimittäin ei, tuomioistanne huolimatta, ole lainkaan mahdotonta.
Lainaan vanhempien AA:laisten tekstiä:
"Fraasit, kuten “korkeampi voima”, “itseämme suurempi voima” tai “sellaisena kuin Hänet käsitimme”, eivät ole luotu oikeuttamaan jäsenistöämme karttamaan jatkuvaa yhteyttä Luojamme kanssa. Sivuilla 66 ja 67 AA-kirja sanoo:
“Huomasimme että heti, kun olimme valmiit sivuuttamaan ennakkoluulot ja ilmaisemaan edes halukkuutta uskoa itseämme suurempaan voimaan, tuloksia alkoi näkyä, vaikka meidän itsekunkin oli mahdotonta määritellä tai käsittää tuota voimaa, joka on Jumala.” Uudelleen, “…tuota voimaa, joka on Jumala.”
Perustajillamme ei ollut minkäänlaista varautunutta asennetta Häneen, kenen kanssa olivat tekemisissä. Ehkä meidän olisi parempi ajatella kahdesti, ennen kuin yritämme itse tehdä minkäänlaisia varauksia. Alcoholics Anonymous ei ole liittoutunut minkään uskonnon kanssa, kuten hyvin tiedämme. Mutta se on liittoutunut Jumalan kanssa, “sillä meidän elämämme entisinä ongelmajuojina riippuu siitä.” Se on liittoutunut hengellisyyden kanssa riippumatta siitä, mitä esipuheemme vakuuttaa, AA ei ole vain yhteisö, se on hengellinen elämäntapa.
Minä ainakin olen vilpittömästi iloinen siitä että olet onnistunut raitistumaan ihan omin voimin metsän reunan mies, ehkä jopa vähän kateellinenkin . Toisaalta olen kyllä vilpittömän iloinen omastakin puolesta, että löysin AA:n, koska sieltä saan paljon muutakin kuin vain lopettamisen. Saan sieltä raittiita ystäviä mitä minulla ei aiemmin ole ollut ja ystävien kanssa voi tehdä tai keskustella paljon muustakin kuin alkoholismista tai alkoholista. Kaikkea ei AA:sta tarvi omaksua, vaan ottaa sen mistä tuntuu saavan apua ja hyötyvän. Nyt saa minun AA jutut hetkeksi riittää täälä plinkissä ettei mene saarnaamisen puolelle
Minä tykkään ja olen aina tykännyt lukea juttujasi metsän reunan mies ja tulen varmasti vast edeskin tykkäämään .