Alkoholisti vai ei?

Moi! Pidemmän päälle olen pohdiskellut omaa suhtautumistani ja suhdettani alkoholiin. Isäni oli alkoholisti ja suvussa/lähipiirissä tätä ongelmaa on ollut muillakin. En koe olevani riippuvainen alkoholista, pystyn olemaan ilmankin, mutta toisaalta ajatus, että en ikinä enää joisi mitään alkolipitoista, tuntuu “pahalta”. Pikkujoiluissa ym. mopo lähtee helposti käsistä, eli juomiseni on useimmiten humalahakuista. Tätä seuraa paha henkinen morkkis…en välttämättä myöskään muista kaikkea, mitä on tapahtunut tarkasti. Minusta tulee yltiö sosiaalinen höpöttäjä/halailija ja ärsyrän käytökselleni varmasti muita. Tämä kaava on toistunut usein. Esim. luokkakokouksessa olin todella kännissä ja häpeä ym. on seurannut minua…hyviäkin kertoja on ollut, mutta nämä huonot kerrat peittovat ne. Minulla on tapana vetää kunnon pohjat ennen lähtöä…tästä toimintatavasta en ole päässyt eroon, vaikka varmasti tiedän, että se ei ole järkevää toimintaa. Haluaisin olla “normaali alkoholin käyttäjä”, mutta en tiedä onko se mahdollista vai pitäisikö minun olla kokonaan ilman. Monta kertaa olen iskenyt päätäni seinään tämän asian kanssa…ja pettänyt itseni

Itse tiedän olevani alkoholisti. Tajusin sen jo aika nuorena. Oikeastaan jo lapsena ennenkuin olin koskaan juonutkaan alkoholia. Mulla oli vaan hirveä kiinnostus alkoholiin.
Oikeastaan yhdessä vaiheessa peittelin juomistani todella paljon, mutta viime kesänä menin avokatkolle ensimmäisen kerran. Juomista en ole saanut loppumaan paitsi nyt lauantaina taas sain katki tuhannennen kerran.
Tervetuloa kirjoittelemaan. Itse haluan vähentää roimasti ja jopa lopettaa. Mun krapulat on niin pahoja, että tässä ei ole mitään järkeä.

Suosittelen käymään a-klinikalla tai ainakin puhumassa vaikka sairaanhoitajalle noista juomisista.