Alkoholisti vai ei? Hoitoon vai ei?

Hei,

Olen yrittänyt koluta netin ihmeellistä maailmaa, mutta en ole löytänyt oikein vastausta siihen tilanteeseen, mikä meillä kotona vallitsee. Kutakuinkin tilanne on sama, mitä on läpikäyty mm. “Harvemmin ryyppäävän läheisiä” keskustelussa, mutta tietysti silti eri.

Olemme olleet yhdessä 5 vuotta ja meillä on 3,5-vuotias poika. Naimisiin menimme vuosi sitten. Mieheni alkoholinkäyttö on koko yhdessäolomme ajan ollut, sanoisinko “kohtuullista” mutta kuitenkin aina “kohtuutonta”. Juominen saa hänet käyttäytymään törkeästi, vastuuttomasti, valehtelemaan ja väheksymään ongelmia ja minua. Juomista ei tapahdu nykyään enää niin kovin usein (saunakaljoja on sovittu max 2 ja muutoin ryyppäystarve iskee ehkä enintään noin kerran kuussa), mutta sitten kun otetaan niin otetaan kunnolla. Itse alkoholistin tyttärenä tiedän, että tahtomattanikin “kyttään” vähintään sitä, miten mones olut on menossa ja ymmärrän sen olevan hänenkin mielestään erittäin raivostuttavaa vaikken mitään hänelle asiasta mainitsisikaan. Siksi pyrimme nyt noin kk sitten asettamaan viimein ehdot, jotka eivät sitoisi ja ahdistaisi meistä kumpaakaan liikaa. Pääsimme yhteisymmärrykseen, jossa hän ei enää joisi minun ja poikamme läheisyydessä, vaan jos ns tilanne vaatii, hän lähtisi ryyppäämään sitten muualle ja lupasi, että ei kotiin tullessaan tulisi minun kanssani “keskustelemaan” (joku hirvittävä tarve aina tulla puhumaan kaiken maailman asioista kun palaa kotiin), vaan antaisi sitten meidän nukkua rauhassa yömme.

Viime viikonloppuna oli sitten eräät minun läheisen sukulaiseni valmistujaiset ja päätin ottaa asenteen, että en kyttää mieheni tekemisiä lainkaan vaan annan hänen nyt näyttää, miten pystyy sanansa kohtuullisesta juomisesta pitämään. Ilta sujui mukavasti ja itse en juonut lainkaan koska ei vaan maistunut. Jäimme kyläpaikkaan yöksi ja menimme puolenyön aikaan poikamme kanssa nukkumaan, mieheni jäädessä juomaan sukulaisteni kanssa (joku voisi sanoa, että mihin unohtui se sopimus, että hän ei joisi minun ja poikamme läheisyydessä…). Muutamaa tuntia myöhemmin mies tuli viimein nukkumaan ja alkoi samantein sättiä ja huoritella minua jurripäissään. Aamulla vaadin vastausta siihen, miksi, ja sama käytös jatkui. Rupesi vielä ryyppäämään uudelleen (tämä siis sunnuntaina). Sanoin, ettei tarvitse tulla kotiin ja tulikin lopulta vasta tiistai-iltana, ensin tosin minulta lupaa kysyttyään. Lisäksi vasta tiistaina, eli kolme päivää tapahtuneen jälkeen osasi pyytää anteeksi käytöstään ja onkin ollut sen jälkeen hyvin “näkymätön”. En nyt vaan oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä.

Jos jatkan mieheni kanssa, haluan, että hän hakeutuu hoitoon tuon aggressiivisen käytöksensä takia, jonka aina alkoholi tuo esiin. Tietysti selvinpäin hän on aina kaikkein paras aviomies ja isä pojalleen. Olen aiemmassa parisuhteessani tullut useita kertoja pahoinpidellyksi ja suoraan sanottuna tämän viime viikonloppuisen episodin jälkeen oloni on ollut tismalleen samanlainen kuin vuosia sitten fyysisesti piestynä. Kysyisin nyt teiltä, onko tällaiseen alkoholiongelmaan mitään hoitomuotoa, josta meille/ hänelle voisi olla apua? Voiko tällaisen käytöksen luokitella edes alkoholiongelmaksi…?? Olen väsynyt elämään jatkuvassa pelossa, mutta toisaalta en haluaisi rikkoa perhettämme. Elämä tällaisissa 1-3 kuukauden sykleissä on vaan aivan äärimmäisen raskasta.

Kyllähän se ongelma on.

Saako sinua huoritella? Teillä on lapsi, mikä on parisuhteen, miehen malli? Ihan sama, mikä tuo juomisen tahti tai määrä on, se on rähinäviinaa mitä se juo.

Mun tekisi mieli sanoa, että ihan oikeasti kenenkään ei tule sietää tuollaista kohtelua. Ja sanoinkin. Mutta itse sinä elämääsi elät, teet päätökset ihan itse omasta puolestasi - miehesi puolesta et voi niitä tehdä. Pohdi asiaa (esim. täällä kirjoittamalla, Al-Anonissa tai jollain tukilinjalla) kunnes tiedät mihin olet valmis suostumaan.

Itse tajusin lopulta, että ero oli välttämättömyys. En minä olisi sitä halunnut, mutta ei ollut vaihtoehtoja. Ja ehkä ulkopuolisesta saattoi näyttää että minä lähdin - mutta joskus tuntuu, että minut heitettiin ulos kodistani. No, nykyään jo vähän vähemmän. Sen elämän vaan piti sitten mennä näin.

Mieti mitä haluat ja miten sinne pääset. Se vaatii sinulta paljon. Ja vain itseltäsi voit vaatia.

Ongelmahan miehesi juominen selvästi on ja hoitoa tarvis, koska se aiheuttaa sinulle pahaa oloa. Sitä en tiedä kuinka pitkälle riippuvuus on kehittynyt, mutta jotain viitteitä saat siitä miten hanakasti mies vastustaa esim. a-klinikalle avohoitoon menoa jos sellaista ehdotat. Myös Minnesota hoito sopii erityisesti sellaisille, jotka hoitavat työnsä ja eivätkä ole vielä ns. rappioalkoholistiasteelle. A-klinikoille pääsee avohoitoon ihan vaikka vain ennaltaehkäisevästi eli riippuvuuden ei tarvi olla edes vielä kehittynyt, riittää että juominen aiheuttaa ongelmia perheessä. Sinne voi mennä yksin tai koko perhe. Suosittelen että otat asian puheeksi.

minnesota-hoito.fi/riippuvuu … n=kampanja

Kannattaa aina hoitaa vähäinenkin alkoholismi pois joka aiheuttaa kärsimystä.
Ei sitä tiedä minkälaiset morkkikset miehellä on omasta puolestaan, ehkä hänkin kaipaa muutosta mutta ei vain osaa oikein ajatella sitä. Mutta kannattaa erottaa myös mikä on sinun ongelma, ja mikä on miehen ongelma.
Hedelmällisin lähestymistapa on lähestyä asiaa omalta kannaltaan, että toinen myöntäisi ongelmansa niin voi itse näyttää esimerkkiä että myöntää oman ongelman.
Ongelmahan tulee siitä, että sinulle tulee ehkä pelko lähteekö mies juomaan? Tai sitten ne tunteet mitkä tulee kun mies juo/on juonut.
Jos olette pariskunta ja perhe, niin tuo on tällähetkellä teidän molempien ongelma. Molemmat ratkaisut voi löytyä ihan siitä samasta hoitopaikasta, minne menette kysymään miehen alkoholiongelmaan hoitoa, niin toivottavasti läheisellekin ehdotetaan hoitoa samalla.
Jos molemmat tai edes toinen hoitaa oman tonttinsa, niin päätyykö tilanne eroon että saat ratkaistua ongelmasi, sitä ei voi tietää kukaan etukäteen. Itse lähestyin asiaa siten, että minulle on pääasia että juova alkoholisti ei häiritse elämääni, näin voin parhaiten hyväksyä sen että kukin juo mitä juo.Se valitettavasti johti eroon koska mies ei lakannut juomasta, mutta johti sitten yhteenpaluuseen kun mies alkoi hoitaa ongelmaansa, ja minä en elä enää pelossa juoko mies.

Olette yrittäneet toimia oikein hienosti, tuohan on hyvää ongelmanratkaisua.
Sitten mies teki virheen, kun olitte erikoisissa olosuhteissa, hän päätti ottaa sääntöön poikkeuksen, tai mahdollisesti siinä osoittautui että hän on senverran juomahaluinen, että huolimatta sopimuksesta hän päätti rikkoa sen juomalla teidän läheisyydessä. Mutta eteenpäin, yrititte sellaista, siinä kävi epäonnistuminen,
nyt pitää miettiä miten tästä eteenpäin, tapahtuneiden tosiasioiden nojalla toimitaan.

Itsekin tein erilaisia diilejä miehen kanssa miten juomisesta koituvat haitat saataisiin yhdessä hallintaan,
mutta tuli sitten uusia tapoja miten juominen tuo haittaa ja sehän kertoo sen, että olisiko joko juominen syytä lopettaa kokonaan, vai pitääkö minun hyväksyä enemmän, sitämukaa kun mies juo joko enemmän tai vähemmän.

Alkoholistin kanssa on turha tehdä sopimuksia, diilejä, lyödä vetoa, ei yhtikäs mitään mikä vaatii lupauksia ja sitoutumisia ja sanansa pitämisiä. Kun on jano niin pieninkin porsaanreikä löytyy, ja jos ei löydy niin sovituista ei vaan välitetä ja syy sen rikkomiselle löytyy aina muusta kuin juojasta itsestä.

Huorittelu ei ole rakastavan miehen käytöstä. Kerroit tulleesi pahoinpidellyksi edellisissä parisuhteissasi ja olosi miehen henkisen pahoinpitelyn jälkeen oli samanlainen kuin aikoinaan, kerroitko siitä hänelle?

Syy haluun juoda löytyy aina jostain. Onko miehelläsi stressiä esim. töissä? Vaivaako menneisyydessä jotkin asiat häntä? Onko hän tyytymätön tai onneton? Kykeneekö hän keskustelemaan asioistaan kanssasi vai onko hän sellainen tyypillinen suomalainen mies joka ei puhu vaan pitää mielenliikkeet ominaan? Selvin päin maailman ihanin aviomies ja isä, humalassa sitten purkaa patoutuneita tunteita sinuun…
Voisiko parisuhdeterapeutista täten olla apua? Voisitte puhua hiertävistä asioista, ja parisuhdeterapeutti voisi ohjata miehesi puhumaan yksityisesti jollekulle omista asioistaan jos ei koe pelkän parisuhdeterapeutin riittävän.
A-klinikalle myös juttelemaan alkoholin käytöstä.

Kyllä minä tein aikoinaan omasta mielestäni diilini ihmisen kanssa, enkä alkoholistin.
Ei voi lähteä heti alussa jo siitä liikkeelle, että toinen on alkkis ja hänen kanssaan ei voi sopia.
Mikä minä olen tuomitsemaan ja päättämään toisen puolesta, mitä hän allekirjoittaa.
Mutta sitten kun sovittu on, ja kun sopimukset eivät pidä, voi mies huomata ongelman itse. Aina kannattaa yrittää sopia ensin, koska sitten ainakin on kohdellut toista tasavertaisena, ja jälkeenpäin ei kukaan tule sanomaan, että miestä on kohdeltu vain alkoholistina eikä häneen ole edes yritetty luottaa, ja siksi hänestä on tullutkin alkoholisti. Kannattaa tehdä kuten toivoisi itselleenkin tehtävän. jos minä mokaisin, nin toivoisin että siitä kerrotaan minulle se oma näkökulma, että voisimme päästä sopimukseen. Sensijaan jos yksipuolisesti on päätetty suljettujen ovien takana että minä olen alkoholisti, niin mitä tehtävää siinä enää minullekaan jää? Näin esimerkkinä. Ihmisen pitää antaa ensin yrittää kuitenkin. Mutta ei liian montaa kertaa, jos kyseessä on kuitenkin myös huorittelu ja todellinen vakava haitta tästä juomisesta.

Valitettavasti se agressiivinen ja huoritteleva mies ei asu pullossa, vaan miehen selkärangassa.

Tiedän lukemattomia kaltaisiani juoppoja, joille ei kaatokännissäkään juolahda mieleen käyttäytyä agressiivisesti tai huoritella rakasta puolisoaan. Alkoholismistaan huolimatta omaavat määrättyä sydämen sivistystä.

Mutta jos sitä ei ole, niin viina kun huuhtoo pois sivistyksen pintasilauksen, niin lopputulos on se mitä mies on.

Sopimuksien tekemisestä. Voihan niitä tehdä, mutta kannattaa olla varautunut siihen että ne rikotaan mennen tullen. En mä oikeesti kylläkään tiedä voiko sellaiseen mitenkään varautua. Luottamushan siinä menee joka tapauksessa. Kyllä se pullo aina voittaa vaikka kuinka tärkeen sopimuksen kuitenkin loppuviimeksi. Oma exäni oli tätä polkua tallannut jo sen verran että oli tajunnut itsekin että ei pysty mitään lupauksia ja sopimuksia pitään ja sanoi minulle aina että mitään ei lupaa eikä sovi. Olihan siinä oikeen hyvä lähtökohta luottamuksen rakentamiselle. Eihän se koskaan siitä rakentunut. Tänä päivänä vaan ihmettelen että miten sokea oli kun luulin että ihmistä voi rakastaa vaikka ei siihen luottaisi pätkääkään.

Huorittele on musta toisen alistamista. Exä kun alko mua kännissä huoritteleen totesin siihen että tähän ikään olen saanut elää eikä kukaan ei ole koskaan huoritellut, että aika uskomaton juttu mitä päästelet suustas. Loppu siihen se huorittelu, onneks. Mun mielestä nimittelyyn olis hyvä aina jollain tavalla reakoida, ottaa asia puheeks kun toinen on selvinnyt vaikka tyyliin että miltä susta tuntus jos nimittelisin sua vätykseks tai surkimukseks vähän väliä.

Lainasin tekstejä joita voi käyttää kun kyseessä on alkoholisti. Virallisen diagnoosinhan voi sairaudessa kuin sairaudessa antaa vain hoitoalan ammattilainen, mutta toin nuo lainaukset esiin herättääkseni huomiota.
Ehkä minun olisi pitänyt käyttää ennemminkin termiä “ihminen jolla on alkoholiongelma” tai “alkoholiongelmainen”. Ehkä vähän liian suoraan ja rajusti sanoin siis.
Niillä lievästi alkoholiongelmaisillaKIN on ongelmia pitää lupauksistaan kiinni, jos olette huomanneet?

Itse elin alkoholistin ja sekakäyttäjän kanssa kolmisen vuotta (virallista diagnoosia ei ole kuin rankemmista päihteistä kun hoidossakin oli, mutta antabuksilla oli välillä jolloin kannabis oli sitten kuvioissa ainakin kun ei alkoholia “voinut” vetää) ja samaa rataa vetää edelleen ja surustuttaa uusien naisien puolesta kun eksä ei ole edelleenkään muuttunut vuosien jälkeen.
Suvustani löytyy alkoholisteja, vanhempiani lukuun ottamatta, kotona ei alkoholia otettu. Kasvoin aikuiseksi alkoholistien ympäröimänä vaikka laman riutomat vanhempani parhaansa yrittivät, sukulaisia ja naapureita kun ei voi valita jos on vähävarainen.
Itselläni myös on päihdehistoriaa, on ongelmalliseen elämänvaiheeseen juomaputkea, hukuttanut murheet pulloon, ahdistukseen tissutellut, juonut iloon, vetänyt kalsarikännejä kun on suunnasta jos toisestakin tehty ohareita…
Muistan kun ensimmäisen kerran törmäsin kommenttiin “jos joudut miettimään vastausta kysymykseen “onko sinulla alkoholin kanssa ongelmaa?” niin todennäköisesti sinulla on jos et vastaa saman tien kieltävästi kyseenalaistamatta vastaustasi”. Siitä lähtien olen kysynyt kysymystä itseltäni tasaisin väliajoin, ja olen epäröinyt ja ollut vastaamatta ollenkaan. Monesti ajattelen että enhän minä putkia enää vedä ja pystyn sanomaan EI tarjotulle oluelle ja kutsuille ja olemaan pitemmänkin aikaa juomatta, mutta silti hyvässä seurassa lähtee vähän lapasesta ja seuraavana päivänä on hedari.

Kokemusta on siis vähän joka näkökulmasta. Alkoholi on piru jos sen kanssa ei ole sujut. Kerroin omia ajatuksiani ja itsestäni vähäsen. Osaan samaistua siis kumpaankin rooliin, sekä uhrin että syytetyn.

Toivon siis kaikkea hyvää jokaiselle tänne kirjoittavalle ja toivottavasti tilanteenne muuttuvat positiivisiksi!