Juovan alkoholistin elämä on vaikeaa. Hän on aina oikeassa ja aina humalassa. Loput ajasta menee itsensä säälimiseen, kun on niin vaikeaa olla aina oikeassa ja humalassa. Kun juova alkoholisti lopettaa juomisen, niin hänelle jää loputtomasti aikaa olla aina oikeassa ja sääliä itseään siitä, miten onkaan vaikeaa olla aina niin oikeassa. Voi tuskaa. 
Niinpä. Juova alkoholisti on tosiaankin sellainen väärinymmärretty nero. Sitä hän on hamaan hautaansa asti jos ei kykene lopettamaan juomistaan. Jos kykenee lopettamaan niin hänellä on mahdollisuus oivaltaa että kas kummaa “maailma ei juurikaan tarvitse neroja joiden nerous esiintyy ainoastaan omassa mielikuvituksessa”
It’s easy to say “I am sorry”. it’s difficult to say “I was wrong”. 
: )
By the way kuitenkin; minusta kärsivässä alkoholistissa tai edelleen addiktionsa vallassa elävässä päihderiippuvaisessa ei ole mitään ilkkumista eikä naureskeltavaa.
Minusta hänelläkin on yhä ihmisarvonsa, ja hän ansaitsee tukea ja hoitoa sitten, kun hän on valmis ottamaan sitä vastaan. Ja vieläpä laadukasta hoitoa, sillä meillä on yhteiskunnassamme kohta käsiin räjähtävä päihdeongelma jolle kannattaisi alkaa tekemään jotain.
Mutta tämä on vain minun mielipiteeni, ja saatan olla väärässäkin.- Kenties päihdeongelmissa onkin vain ilkkumista ja naureskeltavaa.
Niin, mielestäni missään, joka tuo kärsimystä ihmisen elämään, ole mitään naurettavaa ja hyvin sanoit ketoxtik (tulikohan se nyt oikein kirjoitettua), että silloin kun ihminen ITSE havahtuu tajuamaan ongelmansa ja haluaa tehdä sille jotain, on hänen saatava laadukasta hoitoa.
Keto.
Minä en ilku, enkä naura kärsivien alkoholistien tai päihderiippuvaisten kustannuksella. Tuon tässä asian esille huumorin ja itseironian keinoin. Koen olevani ihan tuota samaa ryhmää, josta kirjoitan eli juomisen lopettanut alkoholisti. Useimmitenhan kirjoitan itsestäni ja omista kokemuksistani. Minulla on ollut ja on edelleenkin toisinaan suuria vaikeuksia myöntää olevani väärässä. Olen pahoillani, jos tämä itseironian sävy tai taso ei tavoittanut sinua.
Tämä on asia, jonka olen myöskin ollut huomaavinani etenkin läheisissä alkoholisteissa, joita suvussani on paljon. Sen huomaa toisinaan myös täällä palstalla keskusteluissa, joiden ainoa päämäärää on osoittaa oma oikeassa oleminen. Olen myös itse osallistunut niihin lukemattomia kertoja.
Itselleni nauran tässä kaikkein eniten. Omalle tärkeydelle ja päsmäröinnille.
Ai, ai…mihinkähän suuntaan tämä keskustelu oikein on kehittymässä. 
Omalle itselleen ja sitä kautta alkoholismille nauraminen…voi siis olla myöskin väärin eli on olemassa sellainen häviävän pieni mahdollisuus, että olen väärässä… 
Jotkut ovat "voivottelun2 kannalla ja jotkut taas ovat sillä kannalla että alkoholistin luokse pitää hyökätä sen pahimman krapulan tai morkkiksen aikaan huutamaan ja potkimaan sitä perseelle… kumpi sitten tehoaa - en tiedä:lo)
^Jaa-a Kalevi, enpäs tiedä minäkään ja ehkäpä noidenkin väliin mahtuu kuitenkin monia muitakin lähestymistapoja ja keinoja, jotka voivat olla hedelmällisempiä kuin silkka sääli tai päälle käyvä syyllistäminen.
Kaikessa naurettavuudessaan asia on surullisen tosi. Minusta tuntuu, että jokin minussa - riippuvuus? - tulkitsee asioita itselleni sillä tavoin kuin olisin yksi ja ainoa, joka näen asiat “oikein” 
Tarkoitan kai ensisijaisesti parisuhdettani, jossa on riidelty aika paljon ja sen ongelma on siinä, ettemme ole raittiistakaan ajastani huolimatta saaneet riitelyongelmaamme ratkaistuksi. Tuntuu kuin eläisin pääni sisällä enkä näkisi sieltä selkeästi ympärilleni, tosiasioita, toisen todellista hätää, kiukkua, ahdistusta jne. Jos se on sitä alkoholistin oikeassa olemista niin se koskee minuakin. Vähemmän hauskaa on, etten pysty muuttamaan sitä asiaa itsessäni, vaikka pääsenkin kompuroiden eteenpäin raittiudessani
Alkoholistin tai oikeastaan kenen tahansa muunkin oikeassa olemisen korostunut tarve juontaa usein juurensa huonouden, toiseuden ja häpeän tunteista.
Noihin tunteisiin johtaneita kokemuksia ei kukaan ole aiheuttanut itse itselleen, koska ne usein liittyvät varhaisen lapsuuden kokemusmaailmaan.
Vastuu on kuitenkin siinä mielessä pakonomaisesti oikeassa olijan, että aikuisena jos luoja suo, meillä on mahdollisuus havahtua huomaamaan käytöstämme ohjaavat motiivit ja alkaa tekemään asioille jotakin.
Joskus on valittava, haluaako olla oikeassa vai onnellinen.
Ja siihen pisteeseen elämä minutkin kuljetti. Kyllä muutos on mahdollinen, mutta sen ensimmäinen edellytys on huomata ja havaita oma vinoutunut käytös ja reagointi.
Hidastahan se on, ihmisen ajattelutavan muuttuminen. Se ei tapahdu ihan yhdessä kesässä, jos ei kahdessakaan. Keinoja ja apuja siihen löytyy kyllä alkaen omasta funtsaamisesta kirjallisuuten ja aina itseapuryhmiin sekä terapioihin asti.
Mä en perkele usko tuohon aina kaikkeen LAPSUUDESTA syitä hakevaan psykologiaan… Sillähän taas on niin helppo selittää…“kun LAPSENA sitä kun LAPSENA tätä” niin emmä voi muuksi muuttua!! ja PASKAN LEKA!!=)
tuo kaikkeen lapsuudesta syitä hakeva tsygiatria on yhtä rectumista kuin evoluutioteoria…
Olet kyllä Kalevi aivan oikeassa. Aikuinen on vastuussa ajattelustaan, reagoinnistaan ja tekemisistään, oli ne syyt missä hyvänsä.
Elämä muuttuu helpommaksi, kun antaa toisten olla väärässä eikä tyrkytä omaa oikeassa olemistaan. Ja helpottaa sekin, kun myöntää väärässä olemisensa, jos sellainen erehdys joskus sattuu omalle kohdalle. Kokemuksestani sanon näin.
Kyllä vain, hyvin muotoiltu Lomamuisto.
Kuten asiat yleensäkään, niin ei oikeassa olemisen vimmakaan näyttäydy aina yksioikoisena eipäs juupas vaarinhousu jutusteluna.
Hankala oikeassa olemisen laji on myös sellainen, jossa oikeassa olija yrittää saada ihmiset ajattelemaan samoin kun hän itse ajattelee. Jos joku ei niin tee ja sen ilmaisee, niin se herättää oikeassa olijassa raivon tunteita. Tärkeää ei ole oikeastaan se asia ja mielipide, vaan oikeassa olijan näkemys voi jopa vaihdella tuuliviirin lailla, mutta tärkeää on se että muut ovat samaa mieltä ja pitävät oikeassa olijaa nerokkaana tyyppinä.
Tämäkin on koettu ja niin on ovela ihmisen mieli, että erilaisin muunnoksi yrittää vetää samaan halpaan yhä vaan. Nykyään olen kyllä skarpimpi huomaamaan, että missä mennään… 
Jatkoimme itsetutkiskelua , ja kun olimme oikeassa…kielsimme sen heti=)
Jatkoimme itsetutkiskelua ja kun olimme väärässä, myönsimme sen heti.
Tuohan voisi olla Kalevi juuri noinkin päin. Ainakin lähtökohtaisesti ainaiselle oikeassa olijalle, kun ei hän tule välttämättä siihen kohtaan ollenkaan, jossa ollaan väärässä. 
Ihan tosissaankin tuon voisi ajatella niin, että oikeassa ei kukaan ole kuin omasta näkökulmastaan, joten jokainen on aivan yhtä väärässä…
Jatkoimme toistentutkiskelua, ja kun he olivat väärässä ilmaisimme sen heti=)=)
AA:n viisauksia (tässä ei ole nyt ironiaa mukana):
Hiljaa hyvä tulee
Ensimmäiset asiat ensiksi
Päivä kerrallaan
Let go and let God
No tuohan sujuu kyllä!
Se sujuu paremmin kuin hyvin myös täällä palstalla toisinaan… 
Jotakin hyvääkin toisten tutkiskelussa on, ainakin siinä tapauksessa jos pystyy näkemään samoja asioita myös itsessessään ja prosessoimaan niitä. Siihen ei ehkä kuulu tuo “…ilmaisimme sen heti.” -osuus… 
Kiitos Garde. Hiljaa hyvä tulee…myös muutosten suhteen. Oikeassa olijasta voi kehittyä ihan kelpo väärässä elelijä ajan kanssa.
Tämä on tosiaan loistava, ja tätähän oikeasti huomaa itse kunkin harrastavan tuon tuostakin.
Tällä tavalla “uuteen muottiinhan” on joku neropatti laatinut koko 12 askeleen ohjelman, joka joskus postattu tälle foorumillekin.
Mutta; minäkään en tosiaan usko että alkoholismi johtuisi vain lapsuuden traumoista ja onnettomasta lapsuudesta, vaikka monella päihdeongelmaisella onkin ollut vaikea elämä jo kohdusta asti. Myös aivan hyvän lapsuuden eläneistä rakastetuista kullannupuista voi kasvaa alkoholisteja tai huumeongelmaisia, ja toisaalta: kaikista kurjan lapsuuden eläneistä ei tule päihdeongelmaisia.
Itse asiassahan täsmälleen samanlaisista olosuhteista ja samanalaisella geeniperimällä voi kasvaa ihan erilaisia ihmisiä ja ihan erilaiseen elämänkulkuun.
Itsekin olin hyvin rakastettu ja hemmoteltu lapsi, eräänlainen lellipentu joka sai vaikka kuun taivaalta pyytäsessään, vaikka toisaalta faijan alkoholismi varjostikin lapsuuttani. Tosin koko ajan pahempana sitä mukaa kun kasvoin kohti teini-ikää.
( “Synnyin muita kauniimpana tähän maailmaan, sukulaiset matkusti mua ihastelemaan…”)
Mitä oikeassa tulemiseen tulee, niin paljon kannattavampaahan on olla väärässä, koska väärässä ollessaan ihminen oppii enemmän, ja oppiminen on ainakin mun mielestä elämän pääsisältöjä koko elämän ajan.
Koko ajan oikeassa oleva ei opi mitään kanssakäymisessä ihmisten kanssa, ja siksi esim. väittelyjen voittaminen osoittamalla olevansa oikeassa, ei hyödytä ihmistä itseään millään tavalla.
Siksi kannattaakin oikeasti antaa itselleen mahdollisuuksia olla väärässä. Ihminen, joka huomaa olleensa väärässä ja myöntää sen myös, voittaa eniten, koska hän on oppinut eniten. 