olen tavannut oikeassa elämässä alkoholisteja! Siis ihan hiljattain, tarkoitan. Ja siis ihan oikeita tavis-alkoholisteja: työssäkäyviä, suurin piirtein lainkuuliaisia, perheellisiä, tavallisia ihmisiä! Sellaisia, joiden ainoa ongelma on siinä, että heillä on pulmia laillisen, yleisesti hyväksytyn päihteen kanssa.
Ei rikoksia, ei väkivaltaista velanperintää, ei salakähmäisyyteen pyrkivää alakulttuuria, ei jatkuvaa säätämistä ja puuhaamista 24/7 liittyen aineen saantiin tai rahan hankkimiseen ainetta varten.
Alkoholistit on niin kovin tavallisia, ihania ihmisiä! Heidän kanssaan voi jutella tavallisten ihmisten asioista, vaikkapa tv-ohjelmista, ruuanlaitosta, säästä, kesätapahtumista.
He hörppäävät Antabuksensa ja toivottavat hyvää viikonloppua.
Alkoholistit eivät ole aineensa vierotusoireissa aggressiivisia ja arvaamattomia, toisin kuin joidenkin muiden päihteiden refloissa olevat. (Tämä tosin siksikin, että alkoholin vierotusoireyhtymä vetää ihmisen fyysisesti suht heikoksi)
Alkoholisti on usein yhteiskunnan täysivaltainen jäsen, ennenkuin ajautuu rappiovaiheeseen. Jos koskaan ajautuu.
Alkoholistin tunne-elämä voi olla oikukas, mutta se on usein suhteellisen terveellä pohjalla. Kosketettavissa, eheytettävissä.
Tavis-alkoholistilla on ns. normaalin ihmisen sosiaaliset taidot ja vuorovaikutustaidot.
Hän on aivan kuin sinä tai minä! Yksi meistä!
Minä oon alkanut asteittain avautua sille, että voin olla joiltain osin aivan ihanakin välillä. En alkoholismistani huolimatta enkä myöskään siksi. Juomisen ja juomattomuuden kanssa on sitten vähän eri juttu. Mutta jos puhutaan noista alkoholisteista niin kyllä niissäkin mulkkuja riittää. Itekin oon välillä ihan hirveä kusipää, joskus ehkä alkoholisminikin takia, mutta rehellisyyden nimissä, myös siitä huolimatta. Meneekö jo liian monimutkaseksi?
Alkoholistit on kyllä ihan tavattoman mainioita! Leppoisia, hauskoja, lempeitä, eteviä keskustelijoita, hyviä kuuntelijoita, niin kovin mukavia miehiä ja naisia…
Kyllä heidän kera ringissä istuessaan on vallan ihanaa kahvia siemailla, keksiä nakertaa ja jutella leppoisasti elämiemme ilmiöistä, tarvitsematta olla varuillaan että kohta jollain taas palaa käämit, ovet paukkuu ja irtaimisto lentää.
No niin taitaa olla ainakin raitistuneet holistit… Tänään näin kun vanha parrakas ukko, niin sillä oli bikinimallin muotoinen muija… täällä pk-seudulla olen tottunut näkemään aikaslailla outoja pareja ukko siis voi olla kuin ladonseinästä revitty…mutta nainen sillä on kuin bikinimalli
Tavallinen alkoholisti on siitäkin niin ihana, että hänellä voi olla kunnossa ns. normaalin elämän puitteet.
Hänellä on työ, koti, perhe, normaalin ihmisen toiveita ja ajatuksia tulevaisuudesta. Hän haluaisi kenties elää onnellisena perheen kanssa ja tehdä työtä, mutta alkoholi-ongelmaan pitäisi löytyä joku apu.
Moni haaveilee toki aluksi kohtuukäytöstä, mikä on ihan normaali ja ymmärrettävä haave. Kunnes itse kantapään kautta oppii että se ei onnistu.
Alkoholisti pystyy yleensä keskustelemaan ja käsittelemään ongelmaansa. Usein hän viihtyykin ryhmissä, joten hänelle on helppo suositella vertaisryhmiä oma-apu-hoidoksi.
Tavallisen alkoholistin tunne-elämä on ailahteleva, mutta se on kuitenkin usein terveellä pohjalla. Hän saattaa olla itkuinen, morkkiksissa, oikukas… mutta kuitenkin jollain tapaa terveempi kuin vuosikausia huumebisneksessä ja velkojenperinnässä touhunnut huumeaddikti.
Tavalliselle alkoholistille sopivat hyvin hoitotavat, joissa hän voi käyttää älyään, elämänkokemustaan ja tuoda tunteitaan esille. Esim. 12 askeleen hoito, Myllyhoito ja vastaavat.
Mua jotenkin kummastuttaa, että jos olet niin alkoholistien mollaamista vastaan (käsitän tämän ketjun vastavedoksi sille “Alkoholisti on aina oikeassa”-ketjulle, jossa minun mielestäni ei ole mitään vikaa), niin miten sitten voit tehdä tuollaista vastakkainasettelua huumeriippuvaisia vastaan? Alkoholistia ei saa haukkua, tyypitellä tai karrikoida, mutta huumeriippuvaisen voi aina olettaa olevan ainakin alkoholistia moraalittomampi tai jotenkin alhaisempi olento?
Tiedän, että sinulla on kokemusta molempien parissa työskentelystä. Vähän ihmettelen, että jos ei ihmistä saa luokitella tai tyypitellä riippuvaisuuden mukaan, miksi kuitenkin asetat rinnakkain alkoholistin ja huumeriippuvaisen, sanomalla että alkoholisti ei useinkaan ole tällainen tai tuollainen mutta addikti taas useimmin on. Etkö sinä silloin tee addiktille sitä samaa mistä moitit etenkin Basia tuolla toisessa ketjussa hänen tekevän alkoholistille?
Terveisin eräs raitistunut alkoholisti ja addikti, jonka oma moraali oli heikommilla kantimilla vain laillisten päihteiden käytön aikoina.
Ei todellakaan ole mikään alhaisempi olento! Meidän ihmisarvomme on jokaisella absoluuttinen, eli siitä lähdetään.
Vastakkainasettelu on karrikoitu, koska kuten “Alkoholisti on aina oikeassa” ketjussa voidaan vastakkainasetteluksi määritellä alkoholisti vs. muu maailma, tässä voi olla karrikoidusti toisen tyyppinen vastakkainasetelma.
Päällimmäisin tarkoitukseni on luoda kuitenkin “Alkoholisti on aina oikeassa” -ketjun vertaisvihalle rakkaudellinen vastaveto, ja todella tarkoita sitä kaikkea hyvää mitä alkoholisteista sanon.
Tarkoitan sitä myös huumeidenkäyttäjistä, mutta ihan karu fakta on että heissä törmää usein moniongelmaisempiin, ja tunne-elämältään vinotuneempiin ihmisiin, jo ihan alakulttuurista johtuen.
Mikä ei toki tarkoita, etteikö toipuminen olisi heille mahdollista. Se on! Lukuisia esimerkkejä NA:ssa.
Minun sydämeni sykkii päihdeongelmaisille, oli heidän ns. pääpäihteensä mikä tahansa.
Ymmärrän. Minunkin mielestäni myös ihan yhtä lailla voidaan tehdä tyypittelyjä alkoholisti vs. “tavis”, ja alkoholisti vs. narkkari ja narkkari vs. “tavis”. Alkoholismi synnyttää mielestäni juurikin sellaista “olen aina oikeassa”-asennetta ihan samoin kuin additio synnyttä moraalittomia ilmiöitä jo ihan itsessään senkin takia, että monien narkoottisten päihteiden väärinkäyttö on myös laitonta ja moraalisesti halveksittua. Ymmärrän myös sen, ja sitä näkökulmaa arvostan, että halutaan eritellä ihminen addiktiosta. Tällöin siis myöskään narkkari ei kuitenkaan lähtökohtaisesti ole tunne-elämältään sen vinoutuneempi kuin alkoholistikaan, vaan päihde aiheuttaa tietynlaisia vinoutumia. Alkoholisti voi toipua ja narkkari voi toipua. Molempia voi karrikoida, kaikkia ihmistyyppejä voi. Molempia voi rakastaa ja molempia vihata, jopa samaan aikaan. No, ei ole tarkoitus synnyttää nyt mitään vänkäystä asiasta, en tiedä saitko yhtään kiinni tästä minun ajatuksesta, että teet mielestäni vähän samantyyppistä juttua kuin basi, sillä erolla sinun karrikatyyrisi kohdistuu narkkareihin alkoholistien sijasta, eikä ole mielestäni heitä kohtaan kovin rakkaudellinen.
Olen tehnyt kaksi vuotta työtä huumeriippuvaisten parissa, iältään 17 - 60 vuotta.
Olen välittänyt jokaisesta heistä. Heissä on toki rikollisia, ja ompa ollut hyvin maineikkatakin rikollisia ja tai maineikkaisiin rikollisryhmiin kuuluvia.
Silti suurin osa ei ole.
Ja jokainen, taustastaan riippumatta, on ihmisarvoinen olento jolle toipuminen on mahdollista.
Jos sinä, Iiris, väität että minä en rakasta näitä ihmisiä, niin ensimmäistä kertaa minä tällä foorumilla sanon sinulle että [size=50]haista paska![/size]
En ole väittänyt niin, mutta en myöskään keskustele ihmisten kanssa, joiden on turvauduttava haistatteluun. I feel the love, todella. Hyvää jatkoa, tämä oli osaltani tässä.
Eipä tuo nyt niin turva ollut, mutta tervetuloa keskustelemaan kanssani uudelleen sitten kun “narkkari” -nimitykset ym. halventavat tittelit jätät pois. Tämä ei ole myöskään “Alkoholisti on aina oikeassa” jatko-osa.
Olen yleensä tykännyt kirjoituksistasi ja siitä että kerrot kokemuksiasi, Iiris.
Kuten sanoin ihan ekoilla kerroilla: “Iiris on silmäterä”.
Älä väitä etteikö minussa rakkautta olisi, jos minussa sitä on.
Alkoholisti tulee maanantai-aamuna A-klinikalle sovittuun tapaamiseen.
Työntekijä: No, mitäs kuuluu?
Alkoholisti: No ei kyll kauheen hyvää. Tuli vähän toss… otettuu.
Työntekijä: Oi! Joitko sä paljon?
Alkoholisti: Noo… mitä sitä nyt… lava perjantaina ja sitt ei muista siitä eteepäi.
Työntekijä: No mitäs nyt sitten? Onko krapula?
Alkoholisti: Vähä on kyll, mutta ei niin paha kun ei oo duunia.
Työntekijä: Jos tuntuu ettet pysty olemaan juomatta, niin pannaan sut katkolle. Jos pystyt olemaan, suosittelen vertaisryhmiin hakeutumista. Esim. AA.
Alkoholisti: Noo emmä kyl niit oikein jaksa. Vähän sellasta hihhuli-meininkiä. Mutta jos mä nyt tässä vähän tsemppaan ja kattelen tilannetta.
Työntekijä: Tee niin. Seuraava aika viikon kuluttua klo 9.00.
Alkoholistina tai toipuvana sellaisena olen mielestäni ihan tolkun ihminen.
Ensisijaisesti määrittelen itseni työn kautta; olen xxx- ammattilainen ja hyvä sellainen.
Olen myös äiti, vaimo, mummi. Osaan monia asioita, osan hyvin ja joitakin jollakin tavoin.
Voin kertoa itsestäni vaikkapa pienen romaanin verran asioita, kiinnostavia, hauskoja, murheellisia, tosia. Ehkäpä siinä kirjassa en mainitsisi ollenkaan alkoholismiani, enkä välttämättä perinnöllistä, melko harvinaista sairauttanikaan, ehkä en myöskään migreeniä, jota olen sairastanut kuitenkin lapsesta saakka.
Luin Päivi Istalan kirjan “Ristivetoa”, jossa hän, entinen alkoholisti myös, kertoi koko muistaakseni yli 400-sivuisessa kirjassaan yhden kappaleen verran taistelustaan alkoholin kanssa.
Suurin osa minustakin on muuta kuin alkoholistia. Jos tapaisit minut, et aavistaisi ollenkaan tätä puolta minusta.
Teen myös työtä alkoholistien ja muiden päihdeongelmaisten kanssa. Tunnen aina heitä kohtaan myötätuntoa, sääliä joskus, auttamishalua…harvoin negatiivisia tuntemuksia.
Siis ihan hiljattain, tarkoitan. Ja siis ihan oikeita tavis-alkoholisteja: työssäkäyviä, suurin piirtein lainkuuliaisia, perheellisiä, tavallisia ihmisiä! Sellaisia, joiden ainoa ongelma on siinä, että heillä on pulmia laillisen, yleisesti hyväksytyn päihteen kanssa.
täällä pk-seudulla olen tottunut näkemään aikaslailla outoja pareja 
ukko siis voi olla kuin ladonseinästä revitty…mutta nainen sillä on kuin bikinimalli
