Miten te muut olette pärjänneet pienten lasten ja alkoholistivanhemman kanssa? Oletteko hoitaneet lapset itse vai jotenkin onnistunet jakamaan vanhemmuuden ja vastuun alkoholistin kanssa? En ole paljoakaan löytänyt täältä kirjoituksia aiheesta. Onko tämä muille niin selvä asia vain jotenkin tabu? Ymmärrän, että alkoholisti vanhempi on pilannut monen lapsen elämän, ja lapset ovat vihaisia myös raittiille vanhemmalle, joka salli sen. Silti lapset kaipaisivat isäänsä, minä lastenhoitoapua ja kai miehelläkin on tarpeita olla lastensa kanssa.
Minulla on ollut oma vaikeudet avioliiton aikana ja eron jälkeen. Nyt lapset ovat kaksi ja seitsemän ja erosta kaksi vuotta. Tuntuu, että olisi vain vääriä ratkaisuja, enkä ole saanut tukea mistään vaan tuomitsemista, että teen väärin. Jopa sosiaaliterapeuteilta on tullut kahden eri pään tuomiota. Onneksi lasten isän kanssa ei ole varsinaisia tapaamiskiistoja. Pelkään, että niitäkin tulee, jos toiselle tulee uusi suhde.
Lyhyen aikaa kerrallaan meillä toimii. Eli joka toinen viikonloppu lapset isällään. En ole vielä joutunut pelkäämään että juopottelisi. Jos näin käy joskus niin sitten en enää yöksi päästä. Yhdessä asuessa kävi muutaman kerran niin että löysin miehen sammuneena kun tulin kotiin. Oli laittanut lapset nukkumaan ja alkanut vetää viskiä. Eli ihan huipussa ei ole luotto mutta kun lapset on jo 6 ja 9 v niin ihan avuttomia eivät enää ole. Isommalla on kännykkä ja olen sanonut että voi soittaa koska vaan. Juomisesta en ole puhunut lasten kanssa eivätkä ne sitä muista, ainakaan pienempi. Onneksi. Mutta jos tulisi ikävä tilanne niin varmaan soittaisi minulle ja voisin hakea kotiin. Mutta ihan hyvin on mennyt, ja lapset tykkäävät kyllä isästään tosi paljon. Onneksi toimii.
Voisiko tuo toimia meilläkin, että lapset olisivat isällään vaikka sen joka toinen viikonloppu? Ehkä se olisi niin harvoin, että sen ajan mies jaksaa olla juomatta ja lapset selviävät vähemmällä ”tuella”. Kaksivuotias osaa vaatia hoitoa ja vanhempi lapsi osaa jo huolehtia itsekin tarpeistaan, ja onneksi on se kännykkä.
Meillä lapset ja huoltajuus on täysin minulla. Saan isää tarvittaessa auttamaan, mutta silloin hän tulee meille minun kotiini. Lasten kannalta tämä on hyvä, kun kuviot pysyvät samana ja mieskin on vähän kuin minun valvovan silmän alla. Mutta minua ahdistaa, että mies on meillä. Emme kumpikaan pääse omassa elämässämme eteenpäin ja exäkin ajattelee, että olemme vielä yhdessä.
Pelkään siis, että mies on humalassa, kun lapset ovat hänellä. Kaksivuotias tarvitsee vielä vahtimista varsinkin kodissa, missä ei ole turvaportteja ja muita lapsen suojia. 7v selviää jo muuten, mutta syömiset ja nukkumiset pitäisi viikonloppunakin olla suunnilleen ajallaan.
Miltähän lapsista tuntuu olla isän luona? Pienempi puhuu kovasti isästään joten hän tykkää. 7v haluaisi lelunsa mukaan tai enemmän tekemistä isän kanssa. Eli hänen kohdallaan ollaan nyt vähän myöhässä. Vielä vanhempi lapsi ei ole valittanut isän humalasta, mutta varmasti jossain vaiheessa hän tajuaa sen ja se nolottaa häntä, jos kaverit näkevät.
Vaikka isä ei olisikaan humalassa, hän on krapulassa tai muuten juomisen ja selviämisen välitilassa, missä ajatukset ovat juomisessa. Tämä voi olla vain minun tulkintaani, mutta minusta hänen aivotoimintansa ei ole enää entisensä. Sen lisäksi hän ei ole ollut paljonkaan aikaa lasten kanssa tai miettinyt heidän ongelmia, koska minä otin vastuun lapsista ja mahdollistin juomisen avioliiton aikana. (Tarkoitus oli mahdollistaa toipuminen ja töissä käynti, mutta metsään mentiin.) Minä en siis arvosta hänen auktoriteettiaan lasten kanssa. En siis halua, että hän komentaa lapsiani. Esim laittaa aikaisemmin nukkumaan kuin kotona, jotta hän voi itse juoda rauhassa, mutta välillä unohtaa nukkumaanmenon kokonaan. Tämä taas ei ole hyväksi lapsille, kun vanhemmat eivät tue toisiaan. 7-v on vielä aika mukautuvainen, mutta kyllä hänkin näkee isän päätöksissä ristiriidan ja varmasti sen huomaa, kun äiti vie maton isän päätöksen alta.
Minusta isä ei osaa antaa henkistä tukea lapsille. Esim isä oli meillä lapsenvahtina, kun minä makasin kuumeessa. 7-vuotiaalle tuli nyrkkitappelu naapurinlapsen kanssa. Isä ei reagoinut mitenkään, joten minä nousin sitä selvittelemään. Toinen esimerkki: lapsi piti viedä uuteen harrastukseen, mutta häntä jännitti kovasti mennä joukkoon mukaan. Isä sanoi, että jos et nyt mene mukaan, lähdetään kotiin. Sitten he tulivat itkien kotiin. Minä vein lapsen seuraavalla kerralla ja sitten meni jo paremmin.
Voi olla, että samoja murheita on ihan normaaleissakin perheissä. Isä varmaa antaa tuke lapsille muulla tavalla, vaikka laittamalla madon ongenkoukkuun. Taitoja ja ominaisuuksia, mitä minä en voi edes ymmärtää. Silti minusta alkoholisti isä on ongelma lyhyen pinnansa ja ailahtelevuutensa takia.
Enhän minäkään enää kestänyt häntä, voiko sitten laittaa lapseni kärsimään? Toisaalta mies on edelleen toinen vanhempi, vaikka ei huoltaja olekaan.
Hei taas. Jos pidät todennäköisenä sitä että mies juo, niin et voi kaksivuotiasta sinne päästää. Kaksivuotias on tosi pieni. Ja se isompi ei voi jäädä vastuuseen.
Ikävä homma. Oli kiva kun lapset alkoivat olla isällään. Mutta jos yksikin kännäys tulee niin siihen se loppuu.
Komppaan vierasta. Jos on riski, että isä juo, ei noin pieniä voi jättää hänen haltuunsa.
Tämä on minusta oikein hyvä keskustelu. Minulla on vanhempi lapsi (10 v), joka jo ymmärtää, että isä on joskus humalassa ja kiukuttelee tuolloin. Hän puhui siitä usein ja sanoi minulle, että isän pitäisi mennä lääkäriin alkoholin takia. Lopulta keväällä kerroin lapselle avoimesti, että isällä on ongelmia alkoholin kanssa ja että hakee hoitoa asiaan ja syö lääkkeitäkin, että asia paranisi ja että se voi parantua - kyseessä on sairaus, eikä ole kenenkään syy… (Antabus-kuuri ja hoitojakso A-klinikalla on tosiaan meneillään.) Tämä johti siihen, että lapsi ei halua jäädä hetkeksikään mieheni kanssa kahden kuin pari tuntia mukavana päivänä - samaa on ollut ennenkin, mutta nyt entistä vahvemmin. Käytännössä minun on oltava kotona, otettava lapsi mukaan tai vietävä lapsi hänet muualle hoitoon. Äitinä myös koen, etten voi jättää lasta kahden miehen kanssa pitemmäksi aikaa. Jälkeenpäin lapsi usein kertoo minulle että isä käyttäytyy tosi oudosti erityisesti iltaisin, kun he ovat kahden, tai että isä kiukuttelee hänelle tai makaa vain sohvalla ja räplää kännykkää puhumatta mitään. Mieheni tuntien tiedän, että tämä on totta ja johtuvat salapullojen tyhjennyksestä.
Mietin silti, että olikohan siis hyvä asia että kerroin lapselle? Halusin olla avoin ja kertoa lapsen jo tietämän asian lohdullisella tavalla: ongelma on, mutta sitä ollaan ratkaisemassa ja se voi ratketa. Näyttää siltä, että tahtomattani työnsin kiilan miehen ja lapsen väliin. Olisiko sitten ollut parempi, että en olisi puhunut asiasta, kuten mieheni haluaa?
Kesälomajärjestelyt ovat tämän takia haastavia. Meillä on koululaisen lomien takia kesälomat limittäin. Nyt lapsi ei halua olla hetkeäkään miehen kanssa kahden, kun hän veti kiukkukännit tänään - huomenna minulla loma loppuu ja alkaisivat työt. Pyysinkin apua sukulaisilta, että joku tulisi meille huomiseksi. Ja olen harmissani enkä saa unta. Miten voi olla, etten tajunnut tämän tulevan?
Onhan se selvä, ettei näin voi jatkua. Erohan tästä tulee, kun mies ei saa vuosia jatkunutta juomistaan kuriin. Mutta samainen hoitojärjestely minua mietityttää, vaikka lapsi on isompi. Jos olisimme erossa, niin mistä tiedän, onko mies siinä kunnossa, että voi tavata lasta?
Moi Kesäkesä,
En usko, että lapsen haluttomuus jäädä isän kanssa kahdestaan johtuu siitä, että sinä annoit ongelmalle nimen. Haluttomuus johtuu luultavasti ihan vain siitä, että lapsi on tajunnut isän käyttäytymisen ennakoimattomuuden ja kokee olonsa hänen seurassaan turvattomaksi. Älä siis syytä itseäsi, ongelma on miehesi juominen eikä se, että annoit ongelmalle nimen.
Ymmärrän hyvin lapsesi haluttomuuden jäädä kahdestaan alkoholistin kanssa. Ei se ole aikuisestakaan kivaa katsella kääniääliötä. Lapsella on lisäksi vielä pienemmät mahdollisuudet vaikuttaa tilanteeseen. Aikuinen voi aina lähteä tilanteesta, mutta lapsella nuo mahdollisuudet ovat mitättömän pienet. Suojele lastasi äläkä pakota häntä tilanteeseen, jossa joutuu kärsimään aikuisen juomisesta.
10-vuotias on jo melko iso, joten oletko miettinyt mahdollisuutta antaa hänen olla yksin kotona? Entä kaverien kanssa oleilu, päiväleirit yms? Tuon ikäinen ei kuitenkaan tarvitse hoitajaa samalla tavalla kuin muutaman vuoden ikäinen.
Oletteko käyneet yhdessä esim A-klinikalla juttelemassa miehesi juomisen vaikutuksista lapseesi? Olisiko heistä tilanteessa apua? Ongelmahan on se, että alkoholistiin ei yleensä vaikuta läheisten kärsimys tai hätä siinä vaiheessa, kun viina jo vie miestä. Kannattaa ehkä kuitenkin kokeilla?
Lapsi kärsii aikuisten juomisesta, vaikka pystyy sille itse tekemään kaikista vähiten. Pelasta siis lapsesi alkoholistin armoilta. Sinä olet aikuinen ja sinulla on valta tarjota lapselle turvallinen lapsuus.