Olen alkanut pohtia että ainakin itse olen melko relaamiskyvytön tyyppi,sen lisäksi että olen juoppo. Mikään ei missään tilanteessa riitä,ei töissä ei harrastuksissa eikä ihmissuhteissa. Olen usein esittänyt paljon pirtsakampaa roolia kuin joksi olen tuntenut itseni.
Kaksi vuotta sitten katkolla nautin kun sai puhua kipeistäkin tunteista avoimesti. Ei tarvinnut touhuta muuta kuin olla raittiina.Muualla käy usein niin että kun yritän puhua ongelmistani kuulija joko häipyy tai minä päädyn lohduttelemaan häntä. Olen monesti uuvuttanut itseäni töissä liikaa uskoen että kyllä minut sitten huomataan.
Sitten kuitenkaan juomiseni ei pitkään aikaan ollut mielestäni mikään ongelma vaikka se veikin itsetuntoa koko ajan alemmas ja teki minusta syntipukin moneen asiaan. Viime retkahduksessani puhuin kerrankin tuttavalleni rehellisesti ongelmistani ja hän häipyi. Taas tunnen olevani viallinen ja että minun pitäisi palata pirtsakaksi suorittajaksi.
Onko muilla tällaista?
Tuttua huttua, erityisesti täydellisyydentavoittelu ja hyväksynnän hakeminen suorittamisen kautta. Koskaan en riitä, aina pitäisi olla parempi. Ja tietenkin iloinen. Ai minäkö muka ujo ja masennukseen taipuvainen hermoilija, hah hah.
suorittaminen ja jännittäminen johtunee lapsuudesta opitusta tavasta omalla kohdalla.
ihmisille olen puhunut asioistani hyvin avoimesti ja harva on poistunut tai vaivautunut.
minulla lienee onni omistaa sellaisia ystäviä ja tuttavia, jotka välittävät?
Tästä tunteesta on varmaan ainakin yhtenä ulospääsyväylänä se että yrittää ajatella toisten kannalta,tai niinkuin siinä Jopen sketsissä,aattelepa omalle kohalle.
Eli,miltä tuntuu kun iloisesta,joskin poissaolevasta tuttavasta tai läheisestä alkaakin paljastua että hän onkin voinut salaa todella huonosti?Ei välttämättä osaa heti suhtautua. Ja kun on omatkin asiat ja murheet siinä päällimmäisenä.
Syyttäminen ei auta mutta ei myöskään omien tuntemusten lakaiseminen maton alle. Juodessa ainakin omia ihmissuhteita on myös värittänyt pinnallisuus. Asia saattaa korjaantuakin nyt kun olen raitistumassa,tässähän on vielä edessä vaikka mitä kun nyt tällä tiellä pysyn. Ja kun muistan etten ole sen vahvempi kuin muutkaan,ehkä juuri nyt jopa päinvastoin.
Moni suru ja ärhäköinti voi olla myös ihan sitä että rehellisesti tekee mieli viinaa,kyllä mieli on hyvä sen naamioimaan vaikka miksi.Onneksi menin sunnuntaina takaisin AA:han,sillä ennenhän oli yli puolitoista vuotta raittiutta sen avulla kunnes retkahti nyt syksyllä.
Nyt on kuitenkin toiveikas olo,mitä kaikkia aitoja ihmissuhteita tässä onkaan vielä edessä.
Raitista ja iloista talvipäivää teille kaikille! Myös tämä palsta on auttanut.
