Alkoholisti-äidin rooli oman perheen kasvaessa?

Hei muut alkoholistien lapset ja aikuiset lapset!

Olen kirjoittanut tänne viimeksi 17-vuotiaana. Tuntuu käsittämättömältä että sama ongelma on siitäkin vain pahentunut ja äitini juo yhä.

Äitini on juonut paljon koko minun elämäni ajan. Viimeiset 15 vuotta on juominen ollut erittäin raskasta. Hän on ollut työtön lähes koko elämäni ja asuu korvessa maalla miehensä kanssa. Itse opiskelen yliopistossa toisessa kaupungissa ja olen 24-vuotias. Kun äiti juo, hän on kanttuvei viikkoja, kunnes aina joutuu haimansa vuoksi sairaalaan. Hoitosuhde hänellä on a-klinikalla ja se toimii hyvin, hoitojaksoja on ollut kolme hoitolaitoksissa - muutaman viikon pätkiä ja lukemattomia lyhyitä katkoja ja sairaalajaksoja. Viime vuonna noita sairaalakäyntejä oli enemmän kuin kymmenen, menin jossain vaiheessa sekaisin laskuissa. Haimatulehdus on krooninen ja vuosia jo ollaan tiedetty että äiti on vaarassa kuolla.

Odotan esikoislastani, olen yhdeksännellä kuulla raskaana. Raskaus on ollut vaikea ja jo raskauden alussa äidilleni sanoin, etten pysty enää asettamaan häntä etusijalle, että en aio vaarantaa oman lapseni ja perheeni hyvinvointia.

Äitini ei ymmärrä että olen menettänyt luottamuksen häneen. Äiti on joutunut sairaalaan noin kuukauden putkien jälkeen ainakin viisi kertaa raskauteni aikana ja odotttaa minun olevan hänelle tukena joka kerta, jopa otin lokakuussa äitini viikoksi luokseni tänne opiskelukaupunkiini, kun olin menossa naimisiin. Koko tuo viikko minun piti olla äitini tukena ja hyssytellä, yritin puhua siitä miten hän minua satuttaa, ja joka kerta hän marttyyrinä loukkaantui ja sai minut tuntemaan itseni hirviöksi. Koen että äitini on sairaalloisen riippuvainen minusta, minun tulee joka päivä soittaa hänelle kun hän on selvänä ja kun hän kännää, hän soittaa minulle ja uhkaa tappaa itsensä, odottaa että puhun hänet ympäri. Hän ei osaa olla minun tukenani, kun kerron omasta vaikeasta raskaudestani tai haluaisin puhua lapsuudestani, hän sivuuttaa asian tai keskeyttää ja alkaa puhua itsestään. Kännikausien aikana häneen ei tietenkään saa yhteyttä, kuten totesin muutama viikko sitten kun olin päivystyksessä peloissani, että lapseni syntyy keskosena.

Olen antanut äidilleni ukaasin, että seuraavasta ratkeamisesta minä puhallan pelin poikki. Olen antanut koko lapsuuteni ja nuoruuteni äitini alkoholismille ja pelkään nyt että uhraan vielä omankin lapseni, jos ei jotain tapahdu. Sanoin äidilleni kun hän muutama päivä sitten joutui taas sairaalaan, että nyt jotain on oikeasti tapahduttava, hänen on tehtävä muutos. Itselläni ei kuitenkaan ole nyt voimaa olla aktiivisesti tukena.

Olen miettinyt, ono äitini alkoholistin lisäksi myös narsisti. Hän ei kykene hyväksymään virheitä itsessään eikä keskustelemaan ongelmastaan. Jos sanon hänelle, että minulla on ollut raskas lapsuus tai että olen neuvoton hänen ongelmansa kanssa, hän vain syyttää minua, etten ole tukena, että en kannusta häntä tarpeeksi. Hän alkaa huutaa että me muut yritämme saada hänet juomaan kun emme tue häntä tarpeeksi.

Olen nyt niin väsynyt äitiini, että kaipaisin neuvoa. Miten minä sisällytän äitini tulevan perheeni elämään? Entä jos katkaisen välini häneen, tuomitsenko hänet kuolemaan? Voiko äitini ikinä parantua vai tuhlaanko vain aikaani kun uskon ja toivon yhä?

Huoh, tuntuu että olen turta tämän asian kanssa. Asia on niin vaikea, että olen aivan neuvoton sen suhteen, mitä kannattaisi tehdä.

Hei valinnan edessä!

Olet huonossa tilanteessa. :frowning:
Itselläni oli samantapainen reilu 7 vuotta sitten kun odotin toista lastani. Äitini dokasi rankasti ja yritti raskausaikanani itsemurhaa kahdesti ja minä yritin hoitaa, katkolle, psykiatriselle jne.
Synnytyksen jälkeen sairastuin keskivaikeaan masennukseen koska voimani eivät yksinkertaisesti riittäneet.
Vuosi lapseni syntymän jälkeen kävin ensimmäistä kertaa AAL:n eli alkoholistien aikuisten lasten vertaistukiryhmän palaverissa. Siitä alkoi minun hidas toipumiseni kaikista niistä vaurioista joita olin saanut omilta perheenijäseniltä. Olen oppinut asettamaan terveitä rajoja ja pitämään huolen itsestäni ilman jatkuvaa itsesyytöstä ja häpeää.

Suosittelen että tutustut asiaan www.aal.fi sivuston kautta. Sieltä löytyy myös keskustelufoorumi yhteydenotto-osiosta.

Yst. terv. Vilppu

Teillä on ollut todella rankkaa. En voi kuin toivottaa voimia ja jaksamista. Sympatiani on ehdottomasti teidän kahden puolella.