Kuinka muilta onnistui alkoholismin ja työelämän yhdistäminen - minulta se ei onnistunut ollenkaan! Olen alkuperäiseltä koulutukseltani taloushallinnon ihminen ja ylitarjonnan vuoksi hakijoita/paikka on ollut tyypillisesti 50-200 → työsuhteet olivat määräaikaisia (usein tukityöpaikkoja). Niissäkin sattui myöhästymisiä ja poissaoloja. Join aikanaan viikot ympäri.
Myöhemmin kouluttauduin kirjastoalalle. Sama juttu. Hakijatulva on tolkuton. Sain vain palkattomia (=8 €/päivä) lyhytaikaisia töitä. Seuraavaksi kouluttauduin arkistoalalle. Vielä huonompi tilanne = vakituiseen paikkaan tulee tyypillisesti yli 200 hakemusta ja muutaman kuukauden sijaisuuksiin (postinlajittelijan tai siivoojan palkalla) toista sataa → olen ollut vain palkattomassa harjoittelussa nyt keväällä (siis palkaton tarkoittaa sitä, etten saanut sitä kahdeksaakaan euroa päivässä). Tällöin join vain viikonloppuisin ja kotona (baariin ei ole ollut rahaa herran vuosiin). Jos join perjantain lisäksi lauantaina (tyypillisesti vähintään lava keskiolutta) ja loiventelin sunnuntaina niin kädet tärisivät maanantaina (näin kävi pari kertaa) - työn tekeminen sujui noin vauhdilla 1:5 - tätä ei kuitenkaan huomattu kun sattui vain pari kertaa ja maanantaina en myöhästynyt eikä henki haissut.
Minua ihmetyttää kuinka jotkut ovat pystyneet hanskaamaan työelämän ilman hanskahäiriöitä vuosikausia. Esim. Smokki ja sikari kirjoitti juoneensa ½ litraa viskiä joka ilta 20 vuotta ja Rulla juoneensa punaviiniä joka ilta. Minulle tällainen kontrolloitu alkoholismi ei onnistunut, koska toleranssi kasvoi → pienessä humalassa en saanut nukuttua (piti ottaa kunnon känni siis vähintään lava keskiolutta tai toista litraa viinaa).
Vähän vaikea yhtälö, mutta sanoisin kyllä tähän, että mieti, kannattaako sinun noin avoimesti kertoa omista asioistasi. Jos ne nyt ovat omia asioitasi.
Jokailtaisen tissuttelun ja työnteon yhdistäminen onnistu siihen aikaan kun teki jotain itsenäistä helppoa duunia jossa ei tarvitse olla paljon tekemisissä ihmisten kanssa; niinku vaikka kioskilla myyminen tai siivoominen.
Kovassa krapulassa en oo kyllä ikinä pystynyt menemään töihin, mutta pienessä päänsäryssä yhteen aikaan jatkuvasti. Nämä oli väsyneitä, alakuloisia vuosia joskus neljä, viis vuotta sitten.
Lisäksi mä sain lintsata ja mennä ja tulla melko vapaasti, koska olin niinsanotusti kietonut pomoni pikkusormeni ympärille.
Mutta ei siitä nyt sen enempää.
Ihan helposti onnistui, nimen omaan tuo puoli litraa väkeviä meni joka ilta. Ainoastaan maanantaiaamut oli hankalia, silloin oli krapulaa, ja joskus myöhästyi, kun ei voinut lähteä ajamaan autolla. Annos valmiiksi eri pulloon, ettei tullut laskuvirhettä, annos tarkasti ajan mukaan laskettuna, aina tietty maksimi mahdollinen, ja aamulla vielä alkometrillä varmistus, ennen auton rattiin hyppäämistä. Työ on jonkin verran vaativaa, ongelmana oli lähinnä keskittymiskyvyn puute, joka nyt ei välttämättä johtunut edes alkoholista.
Voi helvetti…tuli vaan mieleen kun olin aikoinaan Engelillä siivoamassa niin herätys oli maanantai aamuna klo 4:30…siinä lähit sitten darrassa tärisemään bussiin. voi ei ihan kauheeta…no hommat tehtiin niin hyvin ja nopeasti kun pystyttiin ja sen jälkeen takahuoneeseen nukkumaan. Vaikka siinä ei ole mitään hauskaa niin vedin yhdistelmäkoneella anttilassa suoraan seinään krapulapäissäni ja astioita rupes tippumaan…
Minulle viikonloput olivat monta vuotta 3 päivän putkia, joista la- ja su-päivien aikana vielä saatoin sammuakin siinä juomisen välissä. Sitten kuitenkin menin maanantaina töihin. Mutta sitten äkkiä alkoikin tulla poissaoloja. Ei enää pystynytkään, ei millään. Ja kun oli maanantain pois, niin sitten saattoi vielä mennä useampikin päivä sen jälkeen. Eli kun “pää oli avattu”, niin siitä se sitten lähti - tai olisi lähtenyt. Tuota aikaa ei nimittäin kestänyt kovin kauaa ennen kuin sitten aivan lopullisesti jätin viinan.
Olen jossain kirjoittanut krapulasta normaalina olotilana. Sama se oli krapulassa töissä ollessakin. Tuttu ja turvallinen tuskan esirippu edessä, niin jännittävät asiat tuntuvat hiukan vähemmän jännittäviltä. Kurkkupastilli suuhun niin luulee että vanhan viinan lemu peittyy. Ei se kuitenkaan peity, ei millään.
Mitä enemmän asioita pystyy krapulassa “klaaraamaan”, sitä paremmaksi se juomari-minän itseluottamus tulee. Muistan niitä voittajafiiliksiä kotiin tullessa. Kauheat olot, ja kaikesta selvittiin. Se synnyttää kuvaa, että vaikka juon ihan holtittomasti, ei siinä ole silti niin suurta vikaa. Tämmöinen minä vain olen, kova juomari, elän tavallani, mikäs siinä vikana, joku toinen elää toisella tavoin… olen boheemi…
Mutta niin kuin sanottu, lopuksi kuva alkoi mureta, enkä välttämättä päässytkään enää millään liikkeelle. Olin vain liian sairas ja liian uupunut. Voima oli katoamassa, pään voima ja ruumiin voima. Pää pisti helposti sammumaan, ruumis kantoi niitä hirveitä tuskia päivätolkulla, eikä halunnut enää liikkua.
Onneks ei oo ikinä klaarannu kovassa krapulassa mitään. Kovassa krapulassa pelkkä kaupassa käynti on kohtalaisen tuskallinen suoritus.
Oikeestaan tosi hyvä, koska näin ollen on ollut pakko varoa liian pahaa darraa; pitää joku raja ryypiskelyssä. Lintsaamaan on joskus muinoin pystynyt jostain hommista, nykysin se ei enää olis mahdollista. Ja ihan hyvä ettei ole.
Heh… mutta tulipas mieleen lukion loppu ja yo-kirjotukset! Enkun kirjotuksissahan mulla oli jostain syystä sen verran jämäkkä darra, että meni melkein täysin pipariksi koko engelska. En nyt muista missä ja minkä helvetin takia olinkaan juopotellut edellisenä iltana; täysin älyvapaa tempaus tietysti.
Huokailin ja tuskailin isossa salissa varmaan sadan muun abin kanssa torikammoa tuntien ja pitelin pöydän reunoista kiinni. Sain essee-kysymyksiin tuherrettua jotain vastausten tapaisia, monivalintatehtävät menikin sitten suosiolla lottoamiseksi. Ei oikein jaksanut ajatella, kun tukkaan koski.
Kiduin ja odotin vaan että olisi kulunut kolme tuntia joka on minimiaika joka kirjotustilaisuudessa pitää olla paikalla.
Sitten kun kello vihdoin armeliaasti löi 12, säntäsin palauttamaan paperini valvojille ja poistuin paikalta kiireen vilkkaa kengät kopisten ja päätäni pidellen.
Enkusta tuli sitten yo-todistusta rumentamaan lubentur approbatur, eli B.
Ikävä kyllä työelämän ja viinin lipittämisen yhdistäminen onnistui “hienosti”. Teen paljoin töitä yksin, ja jos en tee, pystyn vaikuttamaan paljon työaikoihin. Jos minulla olisikin 8-16 työ, luultavasti se olisi vaikuttanut viiniharrastukseeni hillitsevästi, sillä mopo ei ollut ihan karannut käsistä ja olisi ollut kurjaa kärähtää. Määrät vaihtelivat 1/2-1 1/2 pulloa punkkia per ilta ja morkkiksen määrästä riippuen joku nollapäivä putkahti väliin. Isojen mokailujen jälkeen jopa viiko, tai kaksi, mutta oli kyllä harvinaista. Join muuten mieluiten nimenomaan pulloviiniä, katsos kun hanapakkauksesta juodun viinin määrää on hankalampi kontrolloida. Laskelmoitua toimintaa! Vaikka nousuhumala muistoissani on ihana, en tahdo ikinä palata niihin tunkkaisiin aamuihin ja käynnistysvaikeuksiin, itseinhoon ja masennukseen.
Hanaviinipakkaus on juuri sopiva kapine juomarin itsepetokseen. Näyttää sinänsä vaarattomalta ja viattomalta ja on siksi “omatunnon” kannalta mukava ostaa, mutta sitä tavaraa on siellä todella paljon. Sitä kun liruttaa lasiin tulee vielä juotua sitä todella nopeaan tahtiin. Pullojen kanssa pelatessa viinin määrästä saa paljon realistisemman käsityksen. Tämä siis sivuhuomiona.
Joo…hanapakkaus. Niin kätevää ja helppoa ottaa sellainen 3 litran tönikkä mukaan. Itelleni tuli aina hirvee jysäri varsinkin punkusta. silti sitäkin piti kitata
en ole koskaan ollut poissa töistä saati edes myöhästynyt.onhan se ollut sunnuntaina joskus melkoista laskemista,maanantaina mieletön väsymys mutta oon yrittänyt pitää sen oman tietonani.ja ei kukaan ole koskaan mitään krapulasta sanonut,en tiedä onko huomattu.työkavereista olen kyllä itse joskus huomannu kun hikoillaan naama punaisena ja ollaan kovin hiljaista poikaa…en ole siitä sitten itsekään kellekään koskan sanonut
Mulla juominen vaikutti työn tekoon todella paljon. Varsinkin loppuaikoina.
Alkuviikosta, keskiviikkoon asti, en oikeastaan ollut kovinkaan hyvässä työkunnossa. Torstaina pystyi jo panostamaan täysillä, ja yritinkin aina paikata huonoa alkuviikkoa. Perjantaina ajatukset olivatkin taas juomisessa, eikä se varmaankaan työtehoa nostanut.
Monta maanantaita tuli korjattua oloa työpaikalla. Pukuhuoneessa, vessassa, autossa, missä vain salaa pystyi. Ja jos kovasti korjasi, myös tiistaina piti ottaa pari tasoittavaa. Ne krapulat olivat aivan hirveitä, vaikkei mulla koskaan mitään deliriumia ollutkaan.
Yhden kerran korjasin oloani niin reippaasti, että loppupäivästä mulla ei ollut mitään muistikuvaa, mutta työkaverit kyllä pitivät huolen siitä että sain tietää, mitä olin hölmöillyt. 0,7 litraa finlandia vodkaa teki tehtävänsä. Hain vielä lapseni hoidosta päivän päätteeksi vaikken kuulema meinannut pystyssä pysyä… Olisikohan se herättänyt minut jo aiemmin jos lastani ei olisi annettu mukaani, mene ja tiedä…?
Täytyy myöntää, etten ole kovinkaan ylpeä teoistani, mutta eihän niitä tekemättömiksikään saa. Niiden kanssa on vain tultava toimeen.
Tiedän tunteen, Kalevi, ihan liian hyvin. Ei niitä tekoja tekemättömiksikään saa. Se että joistain asioista summittaisesti kirjoittaa tänne on välillä mielestäni jonkinmoista synnintunnustusta. Hirveä olo siitä kyllä itselle tulee. Mutta ehkä se loppujen lopuksi helpottaa jotain syyllisyyden taakkaa.
Siinä on saattanut päiväkodin tätikin käydä pienen sisäisen taistelun etiikkansa kanssa, että antaako lapsi humalaisen vanhemman huostaan.
Tietysti vaatisi harvinaislaatuista kanttia lastenhoitajalta sanoakin että en anna lasta humalaisen huostaan, ja pistää ilmotus asiasta vaikka sosiaaliviranomaiselle. Etiikka ja ohjeet kuitenkin vaatisi niin, jos lapsen huoltaja on todella kännissä.
Muistan kun ittekin pyöriny joskus ihan pikkulapsena humalaisen faijan mukana jossain… niin mitähän ihmiset on sillonki funtsinu.
Myöhemminhän sitten faija erkaantuikin spurgu- ja huumeporukoihin, joihin ei luojan kiitos varmaan kukaan roudannut lapsiaan mukaan.
Kovassa krapulassa pelkkä kaupassa käynti on kohtalaisen tuskallinen suoritus.
