Alkoholismi ja narsismi

Minä tein aika hätkähdyttävän havainnon itsessäni. Tajusin nimittäin, että kaikki tämä: http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/journal41.html teksti kertoo suoraan minusta.

Kun muut keskustelevat - narsisti on vakuuttunut että hän on keskustelun aiheena. Kun he riitelevät - mitä todennäköisimmin hän on saanut sen aikaan. Kun he virnistävät - hän on heidän pilkantekonsa kohde. Jos he ovat onnettomia - hän teki heidät sellaisiksi. Jos he ovat onnellisia - he ovat itsekkäitä ollessaan piittaamatta hänestä. Hän on vakuuttunut siitä, että muut koko ajan seuraavat hänen käyttäytymistään ja kritisoivat, vertaavat, analysoivat, hyväksyvät ja matkivat. Hän pitää itseään niin korvaamattomana ja arvokkaana osana muiden elämää, että hänen jokainen tekonsa, jokainen sanansa, jokainen laiminlyöntinsä - väistämättä järkyttää, loukkaa tai tyydyttää hänen yleisöään.

Siis minä olin juuri tuollainen silloin kuin join!

Nyt sitten joku ajattelee, että mitä ihmettä sitä nyt enää vatvomaan, siitähän on jo monta vuotta aikaa. Mutta tuo ajatusmaailmahan säilyy, vaikka viinan onkin jättänyt pois.

Tuon tekstin luettuani, oivalsin että tässä 3,5 vuoden aikana mulle on tuottanut paljon tuskaa juuri tuosta narsistisesta ajatusmaailmasta luopuminen. Siitä etten olekkaan enää kaiken keskipiste, enkä se huomion ja ihailun keskipiste, jolla tavallaan täytin sitä omaa tyhjiötäni. Minulle ihmiset joita “kavereiksi” kutsuin olivat juuri tuon oman harhaisen maailmani ylläpitovälineitä, jossa itse muutaman vuoden vietin. Minä näin itseni muita parempana. Mä tarvitsin silloin sitä tunnetta paetakseni omaa epävarmuuttani ja käsittelemättömiä tunteitani ja tein sen saamiseksi ihan mitä vain melkein. Elin sellaisessa illuusiossa, jonka uskottelin itselleni olevan totta. Olin äärettömän kiinnostunut siitä, mitä muut minusta ajattelee ja silloin pykäsinkin täyttääkseni nämä kuvitellut toisten ihmisten ajatukset täyttävää ihmistä itsestäni. Ei sillä todellisuuden kanssa mitään tekemistä ollut.

Nuo kelailut ovat matkan varrella haalenneet melko paljolti, mutta olen vasta nyt alkanut päästä käsiksi näihin ajatuksiini, joissa olen esimerkiksi julkisilla paikoilla monesti sellaisessa hälytystilassa, että ensinnäkin funtsin kaiken aikaa sitä mitä muut paikalla olijat minusta ajattelee. Ikään kuin heillä olisi jokin röntgennäkö minun sisäiseen maailmaani. Siihen kuuluu paljon juuri tuota, että jos ihmiset virnuilevat, niin ajattelen heti että ne virnuilee minulle. Tai jos ne supisevat jotain ja sattuvat vilkaisemaankin minuun päin, niin ajattelen heti että ne juoruavat minusta.

Aika karua löytää itsestään tällainen havainto, kun olen aina pitänyt narsisteja vastenmielisinä ihmisinä. Tässä on nyt tärkeää päästä sinne juureen, mistä se nämä narsistiset ajatukset ovat saaneet polttoaineensa. Minä en ole niin jumalattoman tärkeä ihminen, kuin minkälaisena mun on ehkä tarvinnut itseäni pitää!

Niin miten olette te muut narsismin kokeneet? Sitähän pidetään aika yleisesti menevän ihan yksyhteen käsi kädessä alkoholismin kanssa. Alkoholisti tietää kaikesta kaiken ja osaa ihan kaiken. Kun minä vaan ja minä, minä ja vielä kerran minä.

Myös tämä on erittäin avartavaa tekstiä. Boldattuina joitakin mielestäni avainkohtia.
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/faq74.html

[i]Narsisti on hoidon saavutettavissa ainoastaan silloin, kun hänen puolustusmekanisminsa ovat auki siksi että ne eivät kyenneet varmistamaan jatkuvaa Narsistisen Lähteen virtausta. Narsistin terapia pyrkii vieroittamaan hänet Narsistisesta Lähteestä.

Mutta narsisti kokee muiden ihmisten rakkauden ja myötätunnon Narsistisen Lähteen muotoina!

Tässä tilanteessa vaihtoehdot ovat vain tappio tai tappio:

Jos terapia onnistuu ja narsisti pääsee irti takertumisestaan Narsistiseen Lähteeseen - hänestä tulee kyvytön rakastamaan ja vastaanottamaan rakkautta, jota hän pitää yhtenä tämän lähteen muotona.

Kuitenkin Narsistisen Lähteen roolit tulisi selkeästi erottaa emotionaalisen siteen (kuten rakkauden) rooleista.

Narsistinen Lähde pitää yllä narsistin alkukantaisten puolustusmekanismien toimintaa. Narsistin psyyken emotionaalinen osa on vaimennettu, epäkuntoinen ja vääristynyt. Se on tiedostamaton - narsisti ei ole selvillä omista tunteistaan eikä ole kosketuksessa niihin.

Narsisti jahtaa Narsistista Lähdettä samoin kuin narkomaani ainettaan. Narkomaanit kykenevät muodostamaan emotionaalisia “siteitä”, mutta he ovat aina tapojensa orjia. Heidän emotionaaliset vuorovaikutuksensa ovat heidän tavoilleen ja aineilleen alamaisia, kuten heidän lapsensa ja puolisonsa voivat todistaa.

On mahdotonta saada mitään todellista, merkityksellistä tai kestävää emotionaalista suhdetta narsistin kanssa, elleivät hänen primitiiviset puolustusmekanisminsa murru ja tule hylätyiksi. Tuhoavat ihmissuhteet ovat myös joidenkin muiden persoonallisuushäiriöiden tunnusmerkkejä.

Jotta auttaisit narsistia:

Erota hänet Lähteistään ja synnytä täten narsistisen vammautumisen kriisi; 

Käytä tätä ohikiitävää tilaisuutta ja houkuttele narsisti osallistumaan hyvin jäsenneltyyn terapiaan, joka auttaa häntä kypsymään emotionaalisesti; 

Rohkaise häntä hänen emotionaalisissa ensiaskeleissaan, kun hän alkaa hakea itselleen muotoa.

“Emotionaaliset” suhteet, jotka ovat olemassa yhtä aikaa narsistin puolustusmekanismien toimimisen kanssa, ovat osa narsistista teatraalisuutta, teeskenneltyjä ja toivottomia. Narsistin puolustusmekanismit tekevät hänestä joko ehdottoman yksiavioisen tai täysin sitoutumattoman playboyn.

On hyvin epätodennäköistä, että narsisti pääsisi yksinään irti puolustusmekanismeistaan. Hän ei käytä niitä siksi että hän tarvitsisi niitä - vaan siksi että hän ei tiedä muuta vaihtoehtoa. Ne osoittautuivat hyödyllisiksi hänen varhaislapsuudessaan. Ne olivat sopeutumista vahingolliseen ja tuhoavaan ympäristöön. Vanhat tavat ja temput eivät kuole helposti.

Narsistin persoonallisuus on jäsentymätön [Kernberg]. Hän saattaa tulla paremmaksi ja kypsyä emotionaalisesti voidakseen välttää ennustettavien tai toistuvien narsististen vammautumisten tuskaa.

Kun narsistit tulevat terapiaan, he tulevat yrittääkseen lievittää jotakin mikä on tullut sietämättömäksi tuskaksi. Kukaan heistä ei tule terapiaan siksi että hän haluaisi oppia tulemaan paremmin toimeen muiden kanssa. Rakkaus on tärkeää - mutta voidakseen täysin nauttia sen emotionaalisesta tuesta, narsistin on parannuttava ensin.[/i]

Narsistin mielestä hänen erinomaisuuttaan ei ole annettu hänelle hänen saavutustensa ansiosta, vaan pelkästään siksi, että hän on olemassa.

:laughing:

Huomenta!

Se, että pohtii itseään, toimintaa, ajatusmaailmaansa ja jopa analysoi sen alkujuuria, kertoo ensimmäisenä siitä, että ajatusmaailma on terve, vaikka sieltä löytyykin “epäilyttäviä” piirteitä :slight_smile:

Meissä kaikissa on narsistisia piirteitä ja ne kuuluvat ihmisen perusluonteeseen ihan normaaleina piirteitä. Narsistiset luonteenpiirteet alkavat silloin olla ympäristölle haitallisia, kun niihin liittyy totaalinen tunnekylmyys, empatiakyvyttömyys ja lähes täydellinen itsekeskeisyys.

Niin kauan kun tunnistaa itsessään myös positiiviset aidot tunteet toisia ihmisiä kohtaan, sekä empatian ja inhimillisyyden, on narsistisilla ominaisuuksilla vastavoima, joloin narsistiset ominaisuudet eivät ole yksistään hallitsevia ja toimintaa ohjaavia.

Sen huomasin itsessäni, että alkoholin käyttö toi juuri tunnekylmyyttä, itsekeskeisyyttä, välinpitämättömyyttä ja koko elämänasenne alkoi olla “millään ei ole mitään väliä”.

Tosiaan, kuten Lumikulkurikin sanoi, noiden persoonallisuushäiriöiden piirteitä itsestään bongaillessa kannattaa muistaa, että kaikkien ihmisten luonteista löytyy piirteitä jotka sopivat erilaisiin pers.häiriöihin. :slight_smile:

Kyse on siitä, miten hallitsevia piirteet ovat ja miten paljon ne haittaavat elämää: sekä omaa että muiden.

On myös huomionarvoista, että terve ja positiivinen narsismi joka voi ilmetä luovuutena ja itsevarmuutena, ei tarkoita samaa kuin narsistinen persoonallisuushäiriö.

Aihe on kyllä oikein hyvä ja käsittelemisen arvoinen. :bulb:

PS. Huom! Päihderiippuvuuteen voi useinkin liittyä narsistisen persoonallisuushäiriön piirteitä, mutta jos henkilöllä on oikeasti ko. häiriö, se ei katoa raitistuessa.

En ihan näkisi oikean persoonallisuushäiriön menevän yksiin päihderiippuvuuden kanssa. Narsistinen persoonallisuushäiriö on noin 1 % ihmisistä, alkoholisteja on puolestaan noin 5 %, suurkuluttajia jopa 10 %. Eivätkä muutenkaan mene ryhmät ihan päällekkäin, vaan narsistinen persoonallisuushäiriö voi olla myös ihmisillä joilla ei ole koskaan ollut päihdeongelmaa.

Itse asiassa päihdeongelma, tai erilaisia psyyken oireita, voi toisinaan kehittyä narsistin läheiselle. :bulb:

Eivätkä narsistit olisi voineet saada aikaan mitään AA:n tai NA:n tyylistä, eivätkä narsistiset pers.häiriöiset myöskään sovellu yhteisöllisiin hoitoihin jotka puolestaan sopivat monille päihderiippuvaisille hyvin. :slight_smile:

Nars.persoonallisuushäiriöinen päihdeasiakas yhteisöllisessä hoidossa on pienimuotoinen katastrofi.

Narsismin kuningatarluokka Courtney Love-ismi on tappavaa,
itsekin olisin Cobainina tehnyt cobainit ja niellyt fucking shotgunin
Koska → crazy bitch, joka on luonnehäiriöinen saatanan hyvä kaveri, epävakaa antirokkari.
Tuollaisia kitisijöitä ja toisille vittuilevia häirikkötyyppejä on keskuudessamme oleva aina.
Itse en hakeudu enää kaltaisteni joukkoon, sillä elämä on pitkänäkin aivan liian lyhyt siihen.

Kun ikää tulee enempi, löytää tai kadottaa lopullisesti tärkeimmät eväät omaan balanssiinsa,
joka on ainoa merkittävä asia elämässä,
sisäinen tasapaino, ei muiden tekemiset, joihin ei voi vaikuttaa haluamallaan tavalla,

mutta seuransa voi valita vielä toistaiseksi oikeustoimikelpoisena.
Parasta aikaa elämässä ----> kun kusipäitä ei ole ympärillä ja
elämä on usein sellaista mitä siitä teet ja
kukaan ei roveetta omalla tunkiollaan,
maailma ei perustu kiitokseen ja paha saa,
mutta itse nukun yöni hyvin, ei rienaa ja
enempi kiinnostaa hyvän voinnin lisääminen.

Niin minä kun elin ennen sellaisessa käsityksessä, että siitä mistä käytetään käsitettä narsisti, puhutaan aina jollain tavalla luonnevikaisesta ihmisestä.

Mutta eihän niin olekkaan. Ehkä terveen narsismin tilalle voisi vaihtaa suoraan käsitteen terve itsetunto/itseluottamus? :bulb: Muistaakseni täällähän käytiinkin joku aikaa narsismia käsittelevää keskustelua, jossa todettiin mm. että oikeat narsistit kohoavat esim. liike-elämässä usein tosi korkealla, kun heillä ei ole mitään väliä siitä, kuinka paljon satuttavat toisia ihmisiä, sinne huipulle kiivetessään.

En minäkään näitä asioita ennen osannut huomata itsessäni, mutta sopivat kuitenkin täysin minuun. Kun mieleni on askartelemassa niiden omien ongelmien parissa, seuraa automaattisesti välinpitämättömyyttä toisista ihmisistä, kyvyttömyyttä olla läsnä ja itsekeskeisyyttä.

Kun kyky välittää itsestään katoaa kokonaan, muuttuu tuo ihminenkin ympäristölleen todella kylmäkiskoiseksi.

Aivan. On myös sanottu, että kaikki esiintyvät taiteilijat ja huippu-urheilijat ovat hieman narsisteja. Mutta kuka tohtisi haukkua luonnehäiriöiseksi vaikka jotain suloista Anna Abreuta tai suloista Teemu Selännettä? :slight_smile:
Tai edes hieman kulmikkaampia ja selvemmin itserakkaita Andy McCoyta tai Jari Sarasvuota.

Terveen narsistisella henkilöllä on hyvä itsetunto, ja hän voi hyvin. Narsistinen henkilö kykenee olemaan rikastuttavassa vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa ja löytää elämästään monia mielihyvää tuottavia asioita. Narsisti tuntee vahvuutensa ja heikkoutensa, eikä hänellä ole tarvetta korostaa itseään tai kykyjään eikä nujertaa toisia.[7] Terveen narsistista itsensä toteuttamista voidaan pitää elämänhaluisen elämän edellytyksenä. Terveellä narsistilla on rikas tunne-elämä ja sen myötä kyky kokea voimakkaita tunteita ja innostusta.[8]
Hyvän itsetunnon ansiosta narsisti pystyy tarvittaessa olemaan myös yksin, ja terveen narsismin avulla ihminen kykenee selviytymään elämän kriiseistä ja kovistakin koettelemuksista.[7][8]

fi.wikipedia.org/wiki/Narsismi#Terve_narsismi

Köh, otin vapauden boldata wikin tekstistä itselleni tärkeiltä tuntuvia sanoja.

youtu.be/zrMqRalzpJs
Terveen narsismin ilmentymä.
Ämmällä toki muitakin ongelmia.

Mitäs tekisit jos hän koputtaisi tänä iltana tupasi ovelle? :slight_smile:

Jep, on todellakin tärkeätä erottaa toisistaan narsistisuus yleisinhimillisenä ominaisuutena ja kerroksena ja sitten taasen esim. tuo mainittu narsistinen persoonallisuushäiriö, joka kyllä sekin on monenkirjavien alalajiensa viidakko. Epäterve narsistisuus liittyy aina riippuvuuksiin esim. niihin oleellisesti kytkeytyvän häpeän ja itsetunto-ongelmien kautta. Kenen tahansa minäkuva vääristyy päihdekierteessä tai on vääristynyt jo ennen sen alkua. Ja se on kyllä ihan puhtaasti narsistinen juttu, miten ihminen itsensä kokee ja miten tuo kokemus välittyy hänen käyttäytymiseensä erityisesti ihmissuhteissa. Kun itsetunto on suunnilleen kunnossa, ihmisen ei tarvitse olla tekemässä koko ajan numeroa itsestään. Numeron tekemisessä taasen ei ole narsistisuuden kannalta juurikaan merkitystä, huutaako se itsestä tehtävä numero nollaa vai ysiä ylitse muiden: molemmissa tapauksissa ihmiselle itselleen on enemmän tai vähemmän epäselvää, kuka hän on ja minkä arvoinen, ja siksi hän käyttäytyykin sen mukaan. No toiset siis alentavat ja toiset ylentävät itseään ja aina jotenkin suhteessa toisiin tai siihen, mitä nämä olettavat niiden toisten itsestään ajattelevan, miten heidät näkevän jne. Koko pään täyttää kysymys vain minusta itsestäni juuri siksi, ettei siitä ole oikein tasapainoista käsitystä lainkaan. Minä olen kokenut asian niin, että on todellakin eri asia ratkoa sitten itsetunto- ja omanarvonkysymyksiä kuin kiertää korkki kiinni. Päihderiippuvuudessa se tuntuisi menevän niin, että jälkimmäinen edellyttää ensin mainittujen ongelmien kohtaamista ja käsittelemistä. Toinen tärkeä seikka on tietysti motivaatio, eli myös oma halu muutokseen, sisäsyntyinen tarve katsella itseään jotenkin uudella ja kokonaisemmalla tavalla. On selvää, että jos ihmisellä on epäterveesti narsistinen luulo omasta erinomaisuudestaan, niin tuollaista muutoshalukkuutta hänessä ei aivan heti ole heräilemässä, mutta sama taitaa päteä myös sillä tavoin nyrjähtäneisiin, joiden minäkuva on alemmuuden puolelle voittopuolisemmin nitkahtanut: ei ole helppoa kyseenalaistaa ainoata tuntemaansa käsitystä omasta itsestään.

Sen sijaan se, että pohtii aivan maltillisesti mm. sellaisia kysymyksiä, pitävätkö muut minusta tai miltä käyttäytymiseni muista tuntuu, osoittaa minun ymmärtääkseni ihan normaalia, empatian kykyynkin vahvasti sidonnaista tasapainoisuutta ja kypsyyttä. Mutta jos sitten elää sellaisessa luulossa, että koko omanarvontunto riippuisi vain siitä, kuka minusta milloinkin tykkää tai ei tykkää, niin sehän on jo aika kipeet. Että kaipa se tasapainoilu on tässäkin asiassa se lähinnä “tervein”, mihin kykenemme, jos johonkin.

En usko, että meillä kahdella on tulevaisuutta, siinä vain pilattaisiin kahden ihmisen
elämä ja besides pidän enemmän tasapainoisista kunnon tytöistä, jotka kilttejä.
Rakastan Debbie Harry-tyyppisiä neitoja kulta-ajaltaan ja maailman marjahintikkoja,
vaikken vuosiin ole ääntänsä enää kuullut radio mafiasta, vaikka kovasti olen
namikoita koiralenkillä pienestä Nokian radiosta koittanut väännellä, sniff…

Parempaa tätä vuotta Ketolle, en ehkä koskaan lakkaa toivomasta parempaa huomista.

Tuo on lähinnä paranoiaa.

^ Se on luonnehdinta artistista called Axl Rose, näyttämö- ja laulutaiteen uudistaja.
Tai yksi osa sitä, monella moniongelmaisella on monta diagnoosia,
harvoin on esmes pelkkä peliongelma, ei tätä voi niin pienesti rajata,
että pelkkä holismi + jokin härö, kuten narsismi.
kirjatietoutta ja nykyajan nettiguruilua, is it.

Siis mäkin luulotautiaikoinani omasin kaikki taudit,
nyt en ole edes persehäiriöinen, oon vaan itteni ja
jos se ei kelpaa juoskaa kaikki mäelle, tällä iällä joka
ei itseään tunne, ompi varmasti cursed&doomed.

Izkun olen ymmärtänyt poikkeuksellisen tasapainoiseksi
ja ilmaisukykyiseksi henkilöksi, ja sitä se voi teettää,
kun on “hyvissä ajoin lopettanut”.

Komp. Eipä mulla muuta. Paitsi toki sen verran, että runsas alkoholin kanssa läträäminen todella voi aiheuttaa hyvinkin vainoharhaista oirehdintaa :wink: .

Ikzu, se että näet itsessäsi näitä piirteitä kertoo mielestäni vahvaa paranemistarinaa. Se kertoo, että olet kasvanut, ja pystyt katsomaan itseäsi aikuisesta vinkkelistä, ja näkemään itsesi kokonaisuutena. Kohtamaan varjosi, niin että ne eivät enää hallitse sinua.

Näistä narsistisista piirteistä mitä mainitset minulla tulee mieleen käsite Aikuinen Lapsi. Mitä, jos laitat lapsen, siis itsesi aikuisen kuorissa ja käsityskyvyllä, mutta esim. 5 - 6 vuotiaan lapsen tunne-elämällä, näihin tilanteisiin. Mitä huomaat? Lapsi käyttäytyy aina narsistisesti, mitä pienempi hän on, sen voimakkaammin. Jos ajatellaan vaikkapa 2-3 vuotiasta lasta, niin tämä kuvittelee maailman pyörivän hänen ympärillään, ja vaatii aikuisilta 100% huomiota ja tukea.

Tunne-elämä saa kehittyä ja aikuistumme turvallisesti silloin, kun meillä on ympärillä rakastavat, myötätuntoiset itsensä kanssa sinut olevat aikuiset. Aikuiset, jotka kunnioittavat ja rakastavat myös itseään, ja osaavat näyttää meille “aikuisen mallia”. Mitä jos tällaista ympäristöä ei ole? Minulla ei ollut, eikä käsittääkseni ollut sinullakaan, Ikzu.

Silloin voi tapahtua niin, että aikuistuminen jää kesken. Yritämme aikuistua mallintamalla omia vanhempiamme, mutta mitä jos hekin ovat ns. aikuisia lapsia? Yritämme ottaa mallia muista aikuisista, ystävistämme, opettajista, tutuista jne… Sekä aikuistua oman tukemme avulla. Jos ympärillämme on häpeää, syyllisyyttä, keskeneräisyyttä, vihaa ja syyttelyä, voi käydä niin, että aikuistuminen jää kesken. Silloin jatkamme elämäämme lapsen tunne-elämällä varustettuina, joskus hyvinkin älykkäissä, aikuisissa kuorissa. Mutta voimme pahoin. Ja käyttäydymme kuin lapset, hyvin narsistisesti ja epävarmasti, kärsimättömästi, mukavuudenhaluisesti jne. Monet eivät kestä tätä voimakasta tunne-elämäänsä, vaan alkavat juomaan tai käyttämään muita päihteitä vaimentaakseen ne kivut ja tuskat, joita aikuisella lapsella aina on. Olen huomannut lähes kaikissa juovissa alkoholisteissa erittäin voimakkaana tämän narsistisen, aikuisen lapsen käyttäytymisen. Riidat, väittelyt, toisten tuomitseminen, väkivaltarikokset ym kertovat tästä omaa kieltään.

Miten sitten kasvaa aikuiseksi? Itse olen saanut tähän paljon apua AAL-ryhmistä. AAL-kirjallisuus on myös hyvää. Olen sisäistänyt sitä Sisäisen Lapsen ideaa, ja alkanut hyväksyä itsessäni sen lapsen, joka yrittää hallita tunne-elämääni aika ajoin. AAL:ssä on käsite “Itsensä vanhemmoinnista”, tarkoittaen lähinnä oman sisäisen lapsensa hyväksymistä, rakastamista ja huomioon ottamista, kuin myös sille rajojen asettamista. On myös tärkeää säilyttää osa tuosta lapsesta, sen ilo, leikimielisyys ja avoimuus. Yhtä tärkeää, kuin opettaa se käyttäytymään, odottamaan vuoroaan, olemaan kärsivällinen ja luottamaan elämään.

Pointtini taisi olla se, että en usko Ikzu että sinä olet narsistinen, vaan alat kohdata vaan itsesi monia eri puolia, ja aikuistua. Iloa ja valoa tälle tielle!

Mie luin kanssa eilen kauhulla näitä tekstejä ja itketti. Olen lukenut narsismia käsitteleviä kirjoja, ja aina yhdistänyt kaiken äitiini. VAIN äitiini. Mutta.
Miekin oon just tummonen, narsistinen. Ihan oikeesti kuvittelin ainakin aiemmin että kaikki aattelee minusta ainakin jotain pahaa…opiskeluaikoina olin kuulema sen näköinen että jos mulle tulee jotakin sanomaan, mä lyön!! :open_mouth: Olin siis aina epäluuloinen ja vihainen.
Ainakin sellainen “kaikkimullehetitännenyt” ajatteluni on ollut narsistista, ei yhtään hiton sekuntia malttanut odottaa mitään. Järki katos päästä aina silloin.
Etenkin suhteessa äitiini näitä tuntemuksia on edelleen, ja terapeuttiini, voi mikä lapsi siellä olenkaan!!! Kuitenkin samaan aikaan alan huomata ne erot sen lapsen tunteiden ja minun välillä ehkä…en tiijjä.
Mulla on sellaisia kummallisia kausia mun elämänhistoriassa, saatan olla “oma itseni” vuosia, sitten yht’äkkiä kymmenen vuotta olin täysin pois tolaltani, kuka lie?? Ja sitten taas seitsemän vuotta kuin ihan joku muu, ja nyt taas olen ollut jotenkin “sijoiltani” omasta erostani lähtien. Sillä erotuksella, että terapiani myötä minusta alkaa ilmeisesti kuoriutua kokonainen ihminen, sellainen kuin oikeasti olen, kaikkine puolineni.
Mutta tuota narsisimia on minussakin, ja sitten vielä niinpäin, että käännän sen itseni mitätöimiseksi heti tilaisuuden tullen, hyvä ettei marttyyrin hameen helmat viuhu täysillä!!
Miten nää palikat minussa on näin mullinmallin?
Tämä vuosi on lähtenyt käyntiin hyvin omituisissa tunnelmissa, ahdistusta, hyvää mieltä puolen tunnin välein vaihdellen, ihan sekoa. Tästä mulle tulee mieleen veljeni bipolaarinen… monesti olen ajatellut että minullakin on se, vaikka toisin on ammattilaisten taholta todennettu. Mutta jospa lievästi onkin, ei ihan diagnoosiksi asti, tai sitten dissosiaatiohäiriöön kuuluvaa, samapa tuo. Jotenkin mielialanvaihtelut ovat jyrkkiä, näkyviä ja tuntuvia, ahdistavia ja kummallisen “totaalisia”.

Kiitos SP, leikkelin tuosta viestistäsi eniten puhuttaneet kohdat esille.

En uskokkaan, että olen narsisti. Siis en missään nimessä ole persoonallisuushäiriöinen narsisti.

Mutta uskon, että tässä riippuvuussairaudessani yksi sen oireista olivat nämä ikävät narsistiset käyttäytymis/ajattelumallit.

Olen kai jotenkin hiljalleen alkanut löytää armoa itselleni, että miten ihmeessä mä olisinkaan voinut valita ajatteluani mitenkään toisin? Olin täysin voimaton itse lapsena vaikuttamaan siihen, miksi vaikkapa isäni pyöri kapakoissa aina tasaisesti kerran kuukaudessa muutaman päivän putkeen mielummin, kuin kotona ja tappeli äidin kanssa. Olin myös täysin voimaton siihen, että olen lapsena isältäni peilannut huonoa itsetuntoa ja tapaa käsitellä joitakin asioita. Hän oli aika huono miehen malli. Koska niinhän lapset tekevät. Ne peilaavat omia vanhempiaan, koska lapsi uskoo että omat vanhemmat ovat maailman turvallisimpia ja tärkeimpiä, sekä viisaimpia ihmisiä.

Näin ollen en voinut lapsena itse tietää sitä, että jo silloin päähäni ja tunne-elämääni alkoi muodostua lukkoja ja epäterveitä ajatteluratoja, jotka alkoivat näkymään ja menemään enemmän solmuun sitten vasta tuossa 20 vuoden iässä, kun olisi pitänyt alkaa elämään tätä elämää ja ottaa vastuuta itsestään. Niistä seurausta olivat sitten ne kaikki hirvittävät morkkikset, joita se alkoholi siinä välittäjäaineena tuotti, kun tuli humalapäissän tehtyä ja sanottua/jätettyä tekemättä joitakin hävettäviä asioita. Ei ne pelot ja häpeät sieltä meistä itsestämme omineen mihinkään katoa, vaikka se alkoholi aluksi saattaakin sellaisen illuusion tuottaa. Humala oli mulle alusta pitäen pakomatkaa omasta itsestäni. Muistan vaikkapa tuossa 17-vuotiaana yksi juhannus, kun rantakalliolla istuskelin ja siinä kaljaa juodessa ajattelin, että “tämän illan aikana sentään saa nauttia ja rentoutua ja täksi ajaksi se tulevaisuuden pelkääminen katoaa”. :mrgreen: Se oli siis tuolloin jo alkoholistista juomista, vaikka tuona aikana vasta aloiteltiin juomaan sillä tavalla, että sitä voi kutsua riippuvuudeksi. No opin tuon tavan nopeasti ja seuraavat 5 vuotta myös se tulevaisuuden pelko katosi sinne pulloon.

Eli mä olin tunne-elämältäni ja sellaisessa lukossa ja sairas jo silloin 14-vuotiaana, kun aloin käyttämään alkoholia. En arvoton, vaan sairas. Se jekyll ja hide ilmiökö se oli. :laughing: Silloin se homma läksi jo menemään väärille laduille. Mutta niinhän kaikki tuon ikäiset ovat epävarmoja itsestään ja suurin osa käyttäytyy narsistisesti. Miksi sitten niistä, jotka joivat saman verran kuin itse ei ole tullut alkoholisteja? En tiedä, siinäpäs onkin mysteeri. Minä tiedän, että mulla se alkoholi vaikutti heti lähdöstä ihan eri tavalla. Se iso ero varmasti alkoholistin ja ns. normaalisti juovan ihmisen välillä on juuri tuo vaikutustapa. Kun ns. normaali ihminen ottaa, hänellä se vaikuttaa tuoden vähän pöhnäisen ja hassun olon, ehkä pikkaisen väsyneenkin ja varmasti lisää sosiaalisuutta. Minulla taas alkoholistina - kyllä varmasti nuo kaikki edeltävät asiat, mutta se ERO on se, että minulla alkoholi tuotti tunteen, että vihdoinkin kaikki palaset maailmassa natsaavat. Se jokin omituinen raja-aita minun ympäriltäni suhteessa toisiin ihmisiin katosi. Sen aidan sisäpuolelta alkoholisti voi kuitenkin antaa vaikutelman ulospäin, että on iloinen ja itsevarma ja hyvin näyttää pyyhkivän, mutta totuus on että se ihminen murenee sieltä sisältäpäin koko ajan pahemmin, kun ei ole yhteydessä itseensä.

Meissä on se sairas osa meitä, joka alkaa kontrolloimaan elämää yhä enemmän ja enemmän, jos riippuvuussairauden antaa edetä ja sitten on se terve ja rakastava minä, jota tässä nyt raittiina saa etsiä ja herätellä yhä enempi ja enempi henkiin.

Kaikki ne lapsuuden haavat, olivatpa ne sitten missä iässä tahansa tapahtuneita, on minun tarttenut nyt jotenkin käsitellä ja päästä jonkinlaiseen lopputulemaan. Ne eivät silloin juodessa mihinkään hävinneet vaan pahenivat ja ne määräsivät kaiken sen, mitä silloin tein, eli käyttäydyin tuolla tavalla narsistisesti.

Ei niillä tötöilyillä silloin aikaisemmin kuitenkaan sinänsä yhtään mitään tekemistä mun oikean persoonani kanssa ollut. Olin vain voimaton toimimaan mitenkään toisinkaan.

Kiitos kiitos, samoin sinulle 1970. :slight_smile: Mutta siis; parempaa verrattuna mihin?
Viime vuosi oli ihan hyvä, ja siihen sisältyi sopivasti sekä menestystä että haasteitakin, ja kasvun paikkoja.
Vaan toden totta ja naulan kantaan; tarkoitus on tehdä tästä vuodesta vielä parempi. Maltan tuskin odottaa että ihan oikea arki koittaa ylihuomenna ja pääsee kunnolla vuoden 2014 kimppuun. :sunglasses:

Ne kasvun paikat ja oppimiskokemukset -kantapään kauttakin- ovat tärkeitä myös ihmisen kehitykselle, ja elinikäisen kasvun tarpeen tiedostaminen on hyvää vastalääkettä haitalliselle narsismille.

Epätäydellisyys on ihmisoikeus, ja olemme kaikki yhtä aikaa sekä taviksia että kukin omalla tavallamme hyvin erityisiä.
Niin sinä, minä, kuin Courtney Lovekin.

Mietin, että mikä saa ihmisen pahoittamaan mielensä jostakin julkkiksesta jota ei tunne eikä ole koskaan tavannut. No sitten tietysti ymmärtää jos kyseessä on joku George W. Bush tai joku Kim Il Jongjangjung joiden toiminta aiheuttaa oikeasti harmia ja huolta isolle joukolle ihmisiä, mutta joku… random poppari? :astonished:

Bottom line:
Olen kesken, en siis lainkaan valmis täältä poistumaan / juuri kun on meno käynyt elämältä maistumaan…”