Alkoholiongelmainen mies(?)

Niin. Elän avoliitossa ja tunnen hajoavani henkisesti todennäköisesti jo aika pikapuoliin tähän tilanteeseen…
Yhdessä on oltu pari vuotta josta noin puolet asuttu saman katon alla. Ei lapsia (luojan kiitos, ilmeisesti…)
Miehelläni on jonkinlainen alkoholiongelma… kai.

Ei sellaista perinteistä alkoholismia, ei liiallista tissuttelua eikä jokaviikonloppuista ryyppäämistä. Joku voisi kysyä, että mikäs ongelma se sitten on? No, sitäpä tässä mietin itsekin. Olenkohan minä nyt se joka asioita suurentelee ja ottaa liian vakavasti, onko minusta tullut tiukkapipoinen nalkuttaja, olenko minä liian kapeakatseinen?
Mies juo siis verrattain harvoin. Saattaa mennä pari kuukautta ilman pisaraakaan, sitten juo yhtenä viikonloppuna ja taas pari kuukautta ilman. Tai sopivien tilanteiden eteen tullessa juo useampana viikonloppuna perätysten. Ryyppäämistiheys kai siis on ihan normaali. Tavallaan…

Mutta se ongelma… Kun juo, hänellä ei ole minkäänlaista kontrollia. Ei siis MINKÄÄNLAISTA. Ainoa vaihtoehto on täysin pelti kiinni (= niin kauan että sammuu kirjaimellisesti seisovilta jaloilta) ja niin nopeasti kuin vain mahdollista.
Yleensä juomista täytyy jatkaa seuraavana päivänä heti herättyä, jos vain mahdollista. Se on jotenkin kovin pakonomaista. Ei vaan pysty aloitettuaan lopettamaan eikä hillitsemään ennenkuin on pakko (eli täytyy selvitä töihin). Tai no, nyt tovi sitten kävi ensimmäisen kerran niinkin, ettei sinne töihin selvinnyt kun sunnuntaikin piti saada ottaa… “Ennätys” minun aikanani ollut 4 päivää putkeen, aiemmin kuulemma pidempiäkin aikoja.

Ja kun juo, niin käytös muuttuu jossain vaiheessa kuin sormia napsauttamalla. Hän muuttuu ihan rehellisesti kuin eri ihmiseksi. Siedän toki humalaisia ja siedän niitä ärsyttäviä kännihorinoita, hihittelyä, sönköttämistä, sellaista "perus"humalaisuutta. Tiedän että alkoholi muuttaa kaikkia jollain lailla, mutta tässä tapauksessa se menee ehkä potenssiin seitsemäntoista.

Humalassa minun olemassaoloni yleensä unohtuu, jos en ole paikalla ja joskus silloinkin - unohtuupa myös kaikenlainen kunnioitus minua kohtaan. Ei välttämättä tunnista minua tai ystäviään.
Kähmii kaikkea mikä vaan liikkuu, yrittää iskeä kaikkia paikallaolevia naisia, mukaanlukien minun ystäväni/perheeni.
Jossain vaiheessa nousee esiin aggressiivisuus, eli ns. nakkikioskin jonossa ollaan useimmiten nyrkit pystyssä. Pari kertaa ollut putkassa syystä tästä.
Sairaalloisen mustasukkainen minusta, sille tuulelle sattuessaan. Johtaa yleensä juuri tuohon aggressiivisuuteen muita miehiä kohtaan.
Haukkuu minut aina välillä pystyyn milloin mistäkin syystä. Kohtelee minua äärimmäisen epäkunnioittavasti (“vitun akka, turpa kiinni”). Ei nyt varsinaisesti [size=85]vielä[/size] aggressiivisesti, mutta en ihmettelisi sitäkään. Käytös on jotenkin uhkaavan oloista ajoittain (“et kuule uskokaan mitä tapahtuu jos minut suututat”).
Menneisyydessä sitten mm. kännissä ajelua, uskottomuutta (ei siis minua kohtaan [size=85]tietääkseni[/size]), lisää tappelemista jne.
Kun pienellä paikkakunnalla asutaan, kyliltä kuulee vähän sitä sun tätä aina näistä seikkailuista…
Ja sitten kun viimein sammuu, oksentaa nukkuessaan, pari kertaa myös laskenut alleen. Ei saa hereille millään ja välillä saattaa olla hengityskatkoksia ym. Riehuu unissaan, pyörii sängyssä itsensä mustelmille.
Seuraavana päivänä ei muista mitään.

On kuulemma ollut tällainen aina. Eikä mahda sille mitään. Eikä haluakaan juuri mahtaa. Oikeastaan kun asiassa ei ole edes mitään ongelmaa, kuulemma… Myöntää, että käyttäytyy joskus vähän hölmösti humalassa, mutta toisaalta minä olen kuulemma liian herkkänahkainen. Eikä suostu uskomaan, jos minä seuraavana päivänä kerron illan kulusta.

Onkohan minun oma suhteellisuudentajuni hämärtynyt? Kuinka paljon tällaista pitäisi jaksaa? Meneekö se koskaan ohi? Lähinnä tuntuu että se on tässä vaan aavistuksenomaisesti hiljalleen pahentunut… Kun aiemmin joi yhtenä päivänä, nyt menee kolme päivää. Kun aiemmin pahoitteli käytöstään, nyt ollaan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Onko kellään kokemusta siitä, että kuvatunlainen ihminen oppisi joskus käyttämään alkoholia kohtuudella, ns. ihmisiksi?

Nyt kun tekstiä luin, tuntuu taas, että minä kai se olen joka ylireagoi… Tuntuu että minä vain ajattelen tätä asiaa liikaa ja kärpäsestä kasvaa se härkänen jne. Siinä missä ihmettelen miehen pään sisäisiä tapahtumia, alan jo ihmetellä omaa itseänikin. Toisaalta sitä miksi siedän tällaista ja toisaalta hetken päästä sitä, miksi en vain siedä.

Minun kaverini entinen mies oli samanlainen! Tai no hän joi joka viikonloppu ja kaikki lomapäivät. Mutta tisiaan seuraavana päivänä oli pakko jatkaa juomista heri aamusta. Ka siitten tuli naps ja kaveri muuttui juuri tuollaiseksi kuin miehesikin! Haukkui eukkonsa ja kaverinsa , uhitteli, yritti iskee muita. Vittuili ja edelleen vittuilee kavereilleen kun liikaa on juonut. Muuttuu ihan täydeksi kusipääksi! Euko eros ja löysi paremman ja kaveri juo enemmän kuin ennen!

Toinen kaveri taas ei muutu agressiiviseksi ja säilyy mukavana mutta on tuurijuoppo kuten miehesikin!eli pitkiä aikoja voi olla ilman mutta kun korkki aukeaa on mies juomatrissuilöaan useamman päivän puhelin kiinni ja ilmoittamatta missä on ja kuinka kauan! Nyt kun heille tuli kolmas muksu ja työt vaihtui niin äijä on rauhoittunut entisestään. Lähemmäs 20v siinä menikin! Edelleen kuitenkin kun pullo aukee niin useampi päivä siinä menee.

Eipä tuossa auta muu kuin että mies huomaa itse että ongelma löytyy ja sitten hakemaan apua! Tuo pn kuitenkin vaarallista että toinen kännissä muuttuu agressiiviseksi, nyt sitten ootellaan koska kontrolli katoaa ja turpaan tulee! Jos ei tajua juoda vähempää ja on pakko juoda pelti kii astiniin miten hän voi muitakaan tekokaan kontrolloida!
Itsestään tuo tuskin hoituu jos miehen mielestä kaikki on normaalia! Jos hön jopa haluaa juoda noin.

Turvaappa ensin itsesi, ettei sinulle käyn kuinkaan! Sulla on paljon miettittävää, toivottavasti löydät ratkaisun ja sitämyötä taas onnen! Päätitpä tehdä mitä tahansa…

Moikka,

Kuulostaa tasan tarkkaan samalta kuin oma suhteeni minun mieheeni… elämä oli juuri kuvailemaasi noin vuosi sitten vielä… mutta nyt asiat ovat muuttuneet ja sanoako huonompaan vai parempaan suuntaan.

Kun tutustuimme, juominen pysyi edes jollain tasolla kurissa. Juomista tapahtui vain viikonloppuisin ja silloin juotiin sitten niin paljon että ei tajuttu mistään mitään ja ajattelinkin, että mies vaan ottaa liikaa kun juo ja siitä voi oppia pois… Hän oli jotenkin aina tolkuttomasti humalassa, mutta selvisi aina töihin. Aamuryyppyjä toki piti ottaa vielä muutama juomista seuraavana päivänä. (Omasta mielestäni erittäin hälyttävä merkki)

Pian huomasin, että miehen putket alkoivat olla pidempiä ja pidempiä ja mies alkoi itsekin tajuta, että hänellä on ongelma, huomasin sen hänestä. Minulle ei kyllä myönnetty mitään, ennenkuin eräänä päivänä soitti aamukävelyllänsä (lue:kauppaan hakemaan loivareita) että hänellä on alkoholiongelma ja tarvitsee apua. Tuolloin ajattelin että nyt tuli loppu miehen juomiselle, uskoin ja toivoin… kuitenkin ihan turhaan. Muutaman kuukauden antabuskuurien jälkeen juominen alkoi taas. Nyt paljon pahempana. Kuviin astui väkivaltaisuus sekä putket vain pitenivät entisestään, mies menetti työpaikan toisensa jälkeen.

Tällä hetkellä olen edelleen saman katon alla miehen kanssa, mutta ero on taas kerran vireillä. Mies joi tällä kertaa yli kaksi viikkoa putkeen ja päätin lopettaa suhteen tällä kertaa lopullisesti.

Näen niin selvästi tarinassasi meidän tilanteen vuosi sitten! Saan kuulla ystäviltäni mieheni menneisyydestä järkyttäviä asioita mitä hän on tehnyt ja nähnyt itsekin aivan liikaa. Mielestäni miehelläsi on alkoholi ongelma… Jos hän ei sitä itse osaa myöntää, niin asialle ei voi tehdä mitään. Jos hän myöntää ongelman niin suosittelen AA:ta. Oma mieheni on aloittanut taas AAssa käymisen ja selvästi helpottanut hänen omaa oloansa, vaikka hänellä oli erittäin suuret ennakkoluulot AAta kohtaan.

Hei shakalaka ja muut! Valistunut arvio: miehelläsi on alkoholiongelma ja täysin klassiset alkoholistin oireet.
Perehtyäksesi tunnusmerkkeihin ja alkoholismin etenemiseen, lue vaikka Juha Kemppisen kirjoituksia alkoholismin eri vaiheista, esim. juhakemppinen.fi/index.php?id=vjh9cfx00vamh0 Mitä itse olen oppinut vuosien varrella alkoholismin oireista (asiantuntijoiden lisäksi myös alkoholistin kanssa eläminen opetti paljon), väliä ei ole niinkään sillä, miten usein juo, vaan sillä miten juo ja miten humalassa ollessaan käyttäytyy. Alkoholistin tunnistaa juuri sitä, että hän ei pysty lopettamaan (= pakonomaisuus), vaan juomista täytyy usein jatkaa monia päiviä ja mahdollisesti seuraavana päivänä heti aamusta, jos vain olosuhteet sallivat. Alkoholismiin kuuluu myös se, että ongelman luonteen kieltää (“ei mulla mitään ongelmaa ole, vika on sussa”) eikä alkoholin käyttöä lopeta silloinkaan, kun siitä koituu äärimmäistä haittaa itselle tai läheisille (vammat, rikostuomiot = rattijuopomus, parisuhdeongelmat, kumppanin pettäminen…).

Muutama muukin edellisissä kirjoituksissa kuvasi myös itselleni tuttua elämää: kun tapasin mieheni, juominen tuntui pysyvän vielä jotenkin hallussa… Hän oli mielestäni joskus jopa hauska humalassa! Vuosien edetessä asiat etenivät siten, että ensin juomisputket pitenivät, sitten juominen muuttui päivittäiseksi. Mies lakkasi käymästä töissä, lakkasi välittämästä lapsistaan ja ylipäätään mistään. Baareista alkoi löytyä kaiken maailman saman harrastuksen jakavia naisseuralaisia, joiden nimiäkään mies ei välttämättä seuraavana päivänä muistanut - silti raahasi heitä mukanaan yhteiseen kotiimme. Ajan kuluessa hän muuttui myös persoonaltaan aggressiiviseksi ja alkoi käydä kännipäissään minuun käsiksi, ensiksi oli “vain” uhkailuja, joita en edes ottanut vakavasti.

En haluaisi kuulostaa inhorealistiselta - kaikilla ei tietenkään asiat mene näin pitkälle eikä pahaksi, mutta näin kävi meille. Muutin vähän aikaa sitten pois yhteisestä kodista ja yritän toipua kuluneista vuosista, toivon pahimman olevan jo ohitse, vaikka paska olo onkin. Uudelleen: et ylireagoi, et ole tiukkapipoinen nalkuttaja etkä liian kapeakatseinen, näet vain alkoholiongelman, jonka toinen haluaa kieltää. Miehesi juominen ole lähelläkään normaalia. Ja jotkut eivät pysty palaamaan kohtuukäyttäjiksi koskaan, kun ongelma on päässyt kehittymään. Sinua voisi auttaa tällä hetkellä tiedon hankkiminen asiasta, se estää ainakin sinun mielesi manipuloimisen, jota miehesi nyt tekee. Onnea matkaan ja voimia!

En ole ennen kirjoittanut tälle palstalle, mutta nyt tuli sen verran pysäyttävä kirjoitus, että on pakko kommentoida.

Se että miehesi sammuu niin ettei häntä saa hereille, saa hengityskatkoksia ja oksentaa nukkuessaan ovat vakavan alkoholimyrkytyksen merkit. Se on hengenvaarallinen tila. Sinun suhteellisuudentajusi ei todellakaan ole hämärtynyt.

Kysyit voiko kuvatunlainen ihminen oppia joskus käyttämään alkoholia kohtuudella. Eihän se mahdotonta ole, mutta aikamoisen muutoksen ajatteluun se vaatisi. Ja ajattelun muuttaminenhan on tunnetusti vaikeaa, varsinkin toisen. :frowning:

Paljon sitä miehen pitää jouda, että vaimo/tyttöystävä voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että tuo on ongelma? :unamused: Sama juttu se oli meilläkin. Mies joi juhlissa ja viikonloppuisin liikaa ja minä hain vikoja vain omista suvaitsevaisuuden rajoistani. Alkoholistin läheisten suhteellisuudentaju voi vääristyä. On hyvä, että täällä saa tukea sille, mikä on normaalia.
Miehellesihän on tullut jo ihan konkreettisia ongelmia juomisestaan. Minusta ongelmaksi kuitenkin jo riittää huono käytös humalassa. Kuvittelepa itsesi käyttäytyvän humalaisen miehesi tavoin, mutta selvin päin. :open_mouth:
Tuli mieleen, että voisiko sinun miehellesi olla apua uudesta alkoholilääkkeestä nalmefeeni. Sen luvataan vähentää ylimielihyvää, joka aiheuttaa kontrolloimatonta juomista. Meille nalmefeeni tuli liian myöhään ja nyt ainoa vaihtoehto on antabus eli täyskielto. Ei siis ole kokemuksia uutuuslääkkeestä.
38 % mielenterveyspotilaiden omaisista sairastuu itse masennukseen(Nyman ja Stengård 2001). Alkoholistien omaisista en ole kuullut vastaavaa tutkimusta, mutta alkoholismikin on eräänlainen mielen sairaus. Ei siis ole tilastollisestikaan ihme, että olet ahdistunut. Tuskin mikään lääkekään pelastaa miestäsi, jos hän ei itse myönnä ongelmaa. Pelasta siis edes itsesi. Voimia.

Kiitos kommentoineille! Jotenkin helpottaa vähän (paljon) kuulla, ettei tuo käytös ole normaalia. Olen minä sen toki tiennyt itsekin, jollain tasolla, mutta ongelman myöntäminen on vaan vaikeaa minullekin. Saati sitten miehelle itselleen…

Tosi sekavia tuntemuksia tästä tilanteesta. Tuntuu lähinnä että viisainta olisi vaan lähteä ja äkkiä. Jostain kumpuaa sellainen lievä pelko jo oman turvallisuuden puolesta, mutta toisaalta vielä vahvempana ehkä miehen turvallisuudesta. Juuri tuo noin “paha” sammuminen hengityskatkoksineen… Ei ole kovin ylevä tunne valvoa vieressä tukehtuuko toinen oksennukseensa tai lopettaako vain hengittämisen. No, ehkä perusterve, kohtuullisen nuori ihminen ei saa noin “kertakäytöllä” itseään hengiltä juotua. Toivottavasti. :frowning:

Jonkun verran olen etsinyt tietoa alkoholismista, mutta aika vähän on tietoa tällaisesta ongelmasta, jossa juominen on välillä kokonaan pois pitkiäkin aikoja eikä kovin pitkiä putkiakaan ole ollut.

Surullista, että haluaisin auttaa ihmistä, jota kuitenkin rakastan äärimmäisen paljon. Hän kuitenkin on selvinpäin “elämäni mies” ja sielunsukulainen, kaikki on oikein. No jaa, yritän muistuttaa itseäni siitä, että selvinpäinhän hän tekee sen päätöksen juomisesta. Siltikin tämä ihminen tuntuu sille, että haluaisin yrittää mennä yhdessä myös ne kuuluisat vastamäet. Mutta mutta… En minä taida toisen omille henkilökohtaisille ongelmille voida mitään. Etenkään jos ja kun toinen ei itse niitä ongelmia edes tunnusta.

Ja tuota käytöstä on niin vaikea ymmärtää vaikka haluaisinkin. Mistä se johtuu, mikä saa ihmisen juomaan tuolla tavoin ja riskeeraamaan niin paljon… Saako hän siitä humalasta jotain? Ratkooko se jotain ongelmia? Itsekin käytän alkoholia, mutta kohtuudella ja verrattain harvoin. Minua hävettäisi oksentaa humalan takia. Hävettäisi, jollen muistaisi illasta mitään. Hänelle se on NORMAALIA. Kai siinä on jotain vääristynyttä koko suhtautumisessa alkoholiin…

Huomaan jo itsekin lankeavani siihen kovin tuttuun kaavaan, missä nainen yrittää parantaa ja pelastaa renttua miestään ihan vaan rakastamalla tarpeeksi :unamused: Mutta se on vaikeaa, tosi vaikeaa myöntää häviävänsä viinalle…

Selvitytymistarina
Hei, tarinasi kuulosti juuri samalta kuin omani, miehen juonti alkoi pikkuhiljaa, mutta paheni. Olin monta kertaa lähdössä ja jättämässä häntä juomisen vuoksi. Alussa oli pari epäonnistunutta AA käyntiä yms. Toisaalta näin miehessäni halun lopettaa, ja tiesin ettei hän tahallaan käyttäytynyt humalassa typerästi. Olin jo valmis luovuttamaan ja jättämään hänet, mutta pilke hänen silmissään sai minut harkitsemaan vielä. Sitten keksin sen, tiesin AAn olevan toimiva järjestelmä koska lähipiirissäni oli ollut alkoholismia. mitä tein? Sanelin ehdot. Tein selväksi etten katselisi edes hänen ykkösoluen tai kotikaljan kokeilemista, vaan annoin vielä mahdollisuuden sillä ehdolla että hän kävisi säännöllisesti AA kerhossa, ja olisi täysin raitis. Rakastin häntä liikaa, jos hän edes joskus harkitsisi juomista lähtisin suoraan ovesta ulos. Mies suostui, ja nyt 2,5v raittiina ja vauva tulossa. Vieläkin käy AA kerhossa vaikka tuskin edes ajattelee alkoholia. Alkoholismi on sairaus, mutta rakkaus pelastaa jos tahtoa on. Usko ja tuki ovat tärkeitä työkaluja alkoholisteille vaikka välillä tuntee vaan surua, loukkaantumista ja epäonnistumista omista teoistaan. Uskokaa miehiinne jos näette heistä että he ovat tosissaan, ihmiset muuttuvat, kasvavat ja oppivat itsestään! :slight_smile:

Selvitytymistarina
Hei, tarinasi kuulosti juuri samalta kuin omani, miehen juonti alkoi pikkuhiljaa, mutta paheni. Olin monta kertaa lähdössä ja jättämässä häntä juomisen vuoksi. Alussa oli pari epäonnistunutta AA käyntiä yms. Toisaalta näin miehessäni halun lopettaa, ja tiesin ettei hän tahallaan käyttäytynyt humalassa typerästi. Olin jo valmis luovuttamaan ja jättämään hänet, mutta pilke hänen silmissään sai minut harkitsemaan vielä. Sitten keksin sen, tiesin AAn olevan toimiva järjestelmä koska lähipiirissäni oli ollut alkoholismia. mitä tein? Sanelin ehdot. Tein selväksi etten katselisi edes hänen ykkösoluen tai kotikaljan kokeilemista, vaan annoin vielä mahdollisuuden sillä ehdolla että hän kävisi säännöllisesti AA kerhossa, ja olisi täysin raitis. Rakastin häntä liikaa, jos hän edes joskus harkitsisi juomista lähtisin suoraan ovesta ulos. Mies suostui, ja nyt 2,5v raittiina ja vauva tulossa. Vieläkin käy AA kerhossa vaikka tuskin edes ajattelee alkoholia. Alkoholismi on sairaus, mutta rakkaus pelastaa jos tahtoa on. Usko ja tuki ovat tärkeitä työkaluja alkoholisteille vaikka välillä tuntee vaan surua, loukkaantumista ja epäonnistumista omista teoistaan. Uskokaa miehiinne jos näette heistä että he ovat tosissaan, ihmiset muuttuvat, kasvavat ja oppivat itsestään! Nyt olen onnellisempi kuin ikinä ja ajanmyötä olen huomannut miten koko asia kasvatti minua ihmisenä ja vain hyvällä tavalla! :slight_smile:

Hei

Tuttu tunne tuo -onko tämä liikaa vai ei - pähkäily. Meilläkin juominen on harvoin tapahtuvaa, mutta pidän sitä ongelmana siksi, että puolisoni ei pysty esim. arvioimaan mikä on oikea seura ja paikka juomiselle. Ei esim. silloin,kun on jäänyt lapsenvahdiksi kotiin. Tai ei silloin, kun on lupautunut autolla kuskailemaan jotakuta. Tai työmatkalla. Ymmärrys hämärtyy myös siinä, kuinka paljon voi juoda. Jos ruokaviiniä siemailee suurin kulauksin päästäkseen mahdollisimman nopeasti ihanaan humalaan ei sekään mielestäni ole oikea suhtautuminen alkoholiin. Mielestäni alkoholi on ongelma silloin, kun toinen kokee sen ongelmaksi. Samantekevää mitä ovat määrät tai kuinka usein se tapahtuu. Sitäpaitsi ihmiset humaltuvat eri määristä ja jostakusta tulee tosi ärsyttävä ja agressiivinen jo kovin pienestäkin.

Tuota tilanteen mittailua ja arviointia meilläkin oli alussa, vuosia sitten ja pian sitten selvisikin, että kaiken “mittailuni” lisäksi pulloja oli piilossa kaapeissa, autossa, työpaikalla jne. Minä näin jäävuoren huipun ja mietin, kuten moni kirjoittajakin että onkohan tämä oikeasti ongelma vai liioittelenko vain.

Aika usein kai on niin, että siinä vaiheessa kun toinen havahtuu on homma jo aika pitkällä.

Tosiaan Kaisa84, mietin erittäin pitkään päätöstäni… Eihän tämä helppoa ole. Ikinä ei tiedä raitistuuko mies nyt vai viiden vuoden päästä vai raitistuuko koskaan. Itse sanelin erittäin päättäväisesti viimeisimmän ryyppyputken jälkeen, että tämä oli viimeinen kerta, jos kosket mihinkään alkoholipitoiseen juomaan enää koskaan, tulen sinut jättämään. Kävelin apteekkiin ja ostin antabukset ja kehoitin miestä käymään AAssa kerran viikossa tai suhteesta tulee loppu. Tosin hän oli nämä päätökset tehnyt itse jo aiemmin, eli en häntä hätistänyt raitistumaan. Kaksi viikkoa mies jaksoi ja totesi sitten että AA on hyödytön hänelle, osaa olla selvinpäin kuulemma ilman mitään sen kummempaa. Kerroin vahvasti mielipiteeni ja tiesin mihin kaikki tulisi johtamaan. Niinkuin tulikin. Uusi ryyppyputki, kamalampi kuin koskaan ennen…

Tuen miestäni edelleen ja tulen tukemaan myös jatkossa kaikessa raittiutumiseen liittyvissä asioissa, kuuntelen ja teen parhaani, mutta saman katon alla en halua enää asua. Vuosien päästä voin katsoa tilannetta uudestaan (joten tuskimpa enää palaamme yhteen). Joskus on vain mietittävä omaa hyvinvointia. Ei voi olla vastuussa toisesta aikuisesta ihmisestä, joka loppupeleissä tekee päätöksensä aivan itse. Ei tämä kyllä helppoa ole, mutta päivä kerrallaan…

Ja sen vielä halusin sanoa, että itselleni se tärkein apu ja asia joka on pitänyt minut edes jossain määrin järjissä tämän kaiken keskellä on YSTÄVÄT JA PERHE. Ennen pidin asoita vain itselläni, salailin elämämme varjopuolta kaikilta tuttavilta, mutta heikkona hetkenä sain purettua kaiken lähimmäisilleni ja siitä olen erittäin kiitollinen. Vaikka asiasta on erittäin vaikea puhua, puhuminen helpottaa ihan järjettömän paljon! Tajuaakin yhtäkkiä, että en minä se “hullu” tässä olekkaan.

Toiseksi alkoholismista lukeminen ja oppiminen kuten tässä ketjussa jo mainittiinkin. Sain luettavakseni Nimettömän Alkoholistit kirjan ja se kirja on kyllä avartanut minulle erittäin paljon tätä sairautta. Suosittelen lukemaan! Kirjan pystyy tilaamaan AAn verkkokaupasta, 12e muistaakseni :slight_smile: Ja tosiaan kirjassa kuvaillaan täysin eri tyyppisiä alkoholisteja, joten itselleni siitä on ainakin ollut apua! :slight_smile:

Huh. Tuntuupas hyvältä vähän vuodattaa tuntemuksia, vaikka aika negatiivista tekstiä tuleekin. Toivottavasti en hypännyt liian sivuraiteille :slight_smile:

Hei Annam, jos näet miehessäsi potentiaalia, älä ole liian hätäinen. Jo se että hän vasten tahtoaan meni AA kerhoon, kertoo siitä kuinka paljon hän sinua rakastaa ja haluaa raitistua. Jos tämä asia on suhteessanne suurin negatiivinen asia niin kehottaisin katsomaan vielä tilanteen loppuun. Itse mietin aikoinani ettei tämä pahemmaksi voi enää mennä, ja yhtäkkiä kaikki kääntyi parhain päin. Usko häneen, mutta kerro mitä on pelissä! Ja edelleen mainostan että AA on avain onneen. Jokainen joka haluaa raitistua ja käy siellä säännöllisesti, raitistuu varmasti. Koska siellä muistutetaan joka kerta omista vioista ja puutteista, niin ei juominen käy edes mielessä! :slight_smile: Paljon rakkautta teille ja koeta kestää kyllä asiat saa järjestymään jos molemmat sitä tosissaan haluaa :slight_smile:

Itse en tue miestäni juomisessa enkä juomattomuudess, hänestä saa huolehtia ne kaverit jotka tietävät mistä on alkoholismissa kyse. Teen miehelle pelkästään hallaa olemalla tuki.
Mies ei vuodata mitään tuntemuksiaan minulle, korkeinaan mainitsee niistä ja menee selvittämään päänsä aa-kerhoon tai muualle. En edes tiedä onko hän juonut viimeiseen pariin vuoteen, enkä välitä. Yhdessä ei asuta, mutta en aio muuttaakaan koska entisenä läheisriippuvaisena en tiedä kauanko osaan pitää näppini erossa miehen viina-asioista ja asioista ylipäätään. Ei tee hyvää itsellekään, kuunnella kenenkään viinajuttuja, ja miltä tuntuu olla viinasta erossa. Niitä ei todella voi ymmärtää sellainen joka ei itse ole alkoholisti.

Niin… Suhteessamme tosiaan ainoa negatiivinen asia on alkoholismi. Mutta se aiheuttaa myös monia muita ongelmia suhteessamme, myös selvinä kausina. Mies on älyttömän mustasukkainen, johtuen luultavasti omasta huonosta itsetunnosta. Aihetta mustasukkaisuuteen ei tietenkään ole, mutta en silti pysty olla kotoa poissa tuntiakaan, jollen ilmoita jatkuvasti tekemisistäni… Myös miehen taloudellinen tilanne häiritsee minua :confused: vaikka on kuinka paljon velkaa, niin sitä täytyy kokoajan hommata lisää ostamalla kaikkea turhuutta… Olettaa kai voivansa käyttää kaljarahat nyt johonkin muuhun lähes yhtä kalliiseen.

Toisaalta nyt kun mies on taas ollut selvinpäin hetken, alkaa väkisin taas miettiä päässänsä, että jospa tämän yhden kerran vielä katsoisi, mutta kuinka monta kertaa siihen täytyy mennä :frowning:

Ja tosiaan tosta tukemisesta… Mieheni ainakin väittää minulle puhumisen auttavan häntä ja kaipaa minusta juttuseuraa. Sanoo minun ymmärtävän häntä eritavalla kuin muut, tiedä sitten… Mutta terapoi se minuakin jollain tapaa, varsinkin nykyään kun se ei ole sitä ainaista säälin keräämistä, vaan oikeasti asiallista keskustelua huonoista ja hyvistä fiiliksistä.

Ja tosta rahankäytöstä vielä halusin tarkentaa, että eihän toki voi olettaa että kaikki rahahuolet katoaisivat samantien kun juomisen lopettaa ja tottakai sitä jollain tavalla saa palkita itseään kun jaksaa töissä käydä ja olla käyttämättä kaikkea rahaansa alkoholiin, mutta en silti ymmärrä monien tuhansien tuhlailuja ties mihin turhuuksiin…

“Alkoholismi on sairaus, mutta rakkaus pelastaa jos tahtoa on.”
Näin kirjoitti Kaisa84 (anteeksi, en osaa tuota lainaussysteemiä!).

Olen onnellinen, että teillä kaikki kääntyi parhain päin, mutta - anteeksi kovasti - kuulostat kovin naiivilta ja lapselliselta- Moni alkoholistin läheinen uskoo aivan liian kauan, että kun vain rakstaa tarpeeksi, niin se kyllä parantaa alkoholistin. SIksi niin monelta menee vuosikausia hukkaan elämästä, kun he vain toivovat, että rakkaus parantaa.

Rakkaus ei paranna ketään, alkoholismi on sairaus.