Alkoholiongelma ja yksinäisyys

Päätin sitten kirjautua ja aloittaa oman pikku päiväkirjani, jos se vaikka auttaisi minua irtautumaan alkoholista.

Olen kohta 33v mies pk-seudulta. Asun yksin, eikä minulla ole käytännössä yhtään oikeaa ystävää täällä. Puhelimeeni ei soita muut kuin vanhemmat ja veljeni, sekä tietysti puhelinmyyjät yms. Juon liikaa, paljolti juuri yksinäisyyteni ja ujouteni takia.

Olen ollut ujo pienestä asti. Nuorena moni heitti vitsiä siitä etten koskaan puhunut mitään, minua asia lähinnä ahdisti. Olisinhan minä halunnut ja muiden huomauttelu ja vitsailu vain pahensi asiaa. Lopulta jouduin myös koulukiusatuksi ja sulkeuduin yhä enemmän kuoreeni.

Joskus yläasteen loputtua join ensimmäisen kerran itseni humalaan. Yhtäkkiä olinkin sosiaalinen ja puhelias, muut pitivät minusta. Alkoholi auttoi myös tutustumaan tyttöihin, selvin päin en uskaltanut mitään tehdä. Vähitellen aloin uskomaan, että ihmiset pitävät minusta vain humalassa. Selvin päin olin mykkä tylsimys. Tapa jäi päälle. Vuosi toisensa jälkeen viikonloppujuominen jatkui ja jatkuu edelleen.

Oli lyhyitä suhteita, mutta kun nainen huomautti että olen vähän hiljainen, niin aloin taas häpeämään ja jännittämään ujouttani ja suhteet loppuivat aina lyhyeen. En koskaan uskaltanut olla oma itseni, en edes pitänyt itsestäni. Tarkemmin ajatellen en ole koskaan päässyt eroon ujoudestani ja estyneisyydestäni, olen vain “lääkinnyt” sitä alkoholilla. En ole koskaan saanut olla vain minä, ilman turhaa ahdistusta tai roolia. Seurauksena on siis ollut se, että olen edelleen yksin ja yksinäinen. Vähitellen olen eristynyt itseni myös entisistä kavereistani, koska häpeän sitä etten ole saanut muka mitään aikaiseksi. Kyllähän tämän ikäisellä pitäisi jo olla oma asunto ja perhe, tai ainakin vakituinen kumppani. Eipä vaan ole.

Viimeisen parin vuoden aikana olen juonut käytännössä joka viikonloppu. Aina sunnuntaisin lupaan itselleni että seuraavana viikonloppuna urheilen, käyn leffassa yms, mutta lipeän aina juomaan. Viikonloppu toisensa jälkeen toistan samaa kaavaa. Perjantaina töiden jälkeen haen juomista ja odotan innolla iltaa, jolloin on muka luvallista juoda. Juon itseni humalaan ja lähden johonkin lähiöräkälään, vakijuoppojen sekaan. Ns. laatupaikoissa en enää kehtaa käydä, koska häpeän jatkuvaa juomistani, enkä tunne enää sopivani nuorien ja komeiden sekaan. Yksinäisyyttäni en kehtaa kenellekään myöntää, näyttelen aina että kaikki on hyvin.

Enhän minä missään ihan pohjalla ole. Olen hankkinut hyvän koulutuksen ja käyn vakituisesti töissä. Huvittavaa on se, että vaikka juon näin paljon, niin yritän muuten pitää terveydestäni huolta. Syön monipuolisesti, kuntoilen paljon, hoidan jopa ihoani. Eihän siitä toki mitään hyötyä ole, kun ryyppään sen pilalle. Palkkani on kohtuullisen hyvä, mutta rahaa palaa tietysti toistuvaan kännäämiseen. En osaa ottaa hallitusti, vaan olen aina firman bileissä tms liian humalassa.

Nyt haluaisin saada edes vähän vähennettyä. Pelkään terveyteni puolesta, tuleva pimeä talvi pelottaa. Viikonlopun olin niin masentuneen oloinen, että nukuin käytännössä koko viikonlopun. Lauantain krapulan takia, sunnuntain morkkiksen ja masennuksen takia. Tänään kävin lääkärillä hakemassa masennuslääkkeet. Olen melko varma, että perjantaina tähän aikaan olen taas humalassa. En vain jaksa olla yksin kotona ilman viinaa. Toivottavasti jaksaisin.

Hei
Minulla oli kauan sitten nuoruudesssani aivan samanlainen ujousongelma ja alkoholilla sitä “rohkeutta” tuli minunkin hankittua. Sitten tahtoi aina käyttäytyminen mennä hieman överiksi. Ja siitähän seurasi morkkista ja häpeää.
Juominen kuului viikonloppuihini hyvin oleellisena osana.

Aikuistumisen myötä sitten ujouskin pikkuhiljaa alkoi helpottamaan, vaikken nyt hirveä suupaltti ole vielä tässä yli viidenkympin iässäkään.
Juominen pysyi sitten monia vuosia vaan viikonloppu juomisena, mutta nyt viimeisen kolmen vuoden aikana homma on hiukan karannut käsistä. Juomakertoja alkoi olla 2-4 viikossa ja loma-aikoina saattoi tulla parinkin viikon aikana tissuteltua joka ilta.

Nyt alkoi sitten tuntumaan, että eiköhän minun juomakiintiöni alla jo pikkuhiljaa olla täysi ja voisin luopua moisesta huvista. Ei enää tullut edes sellaista iloista känniä, vaan joku tylsä pöhnäolo.

Kovaa taistelua tässä taatusti joutuu käymään, mutta olen varma siitä että raittius on senarvoinen asia, että sen eteen kannattaa taistellla.

Masennus on ikävä kaveri, mutta sen olen ainakin kohdallani huomannut, että alkoholi ei sitä ainakaan paranna. Minulla on aina ryyppämisen jälkeen ihan hirveän ahdistunut olo, ja olen jo näiden vähien juomattomien päivieni aikana huomannut, kuinka mielialakin on pikkuhiljaa kohentunut.

Sinullahan on vielä tuo juominen aika hyvin hallinnassa, mutta jos sitä juomista käyttää pärjätäkseen sosiaalisissa tilanteissa, niin siitä saattaa kyllä ajan kanssa muodostua melkoinen riesa.

Tsemppiä vaan kovasti sinulle.