Olen uusi tällä palstalla, päätin viimeinkin hakea vertaistukea ja jakaa ajatuksia muiden “kohtalotovereiden” kanssa.
Koen nyt ensimmäistä kertaa alkoholin olevan ongelma minulle. Olen nuoresta aikuisesta saakka käyttänyt alkoholia, välillä reippaammin kun kohtuudella, välissä on pitkiäkin ajanjaksoja ihan kokonaan ilman alkoholia, ja pitkiä ajanjaksoja kohtuukäytöllä, ilman ns. ongelmaa lopettaa. Nyt vasta vanhempana alkoholista on tullut elämäntapa, ollut näin vuoden-pari. Olen lipitellyt iltakaljoja lähes joka ilta, ainoastaan max. 3 päivää ilman ajoittain. Kaljoja olen vedellyt n. 4-10 illassa. Annoksia olen välillä pystynyt vähentämään, mutta toleranssi alkaa olla niin kova, että 10 kaljaa ei tunnu missään. En hae humalaa, vaan sellasen tasoittavan pöhnän iltaisin ajatuksien nollaamiseen. Kymmenen kaljaa ei siis enää riitä, ja olen pienikokoinen nainen.
Nuorena aikuisena opiskelukaupungissani tuli kiskottua olutta reippaasti muusikkokavereiden kanssa. Illat sujui mukavasti musiikin parissa hengaillen ja viettäen erittäin sosiaalista elämää. Alkoholia en kokenut tuolloin ongelmaksi itselleni, mutta usealle kaverille se oli. Moni kaveri tuolta ajalta on jo kuollut viinaan, ja osa huumeisiin. Itseäni ei ole kiehtonut huumeet, onneksi. Minua alkoi ahdistamaan baareilu ja alkoholin kanssa läträäminen ja se ainainen rahanlainailu ja pummailu puolin ja toisin. Muutin sitten takaisin kotikaupunkiin ja jätin kaverit.
Vanhassa kotikaupungissa ei sitten ollut enää kavereita jäljellä, ja hain uusia mistäs muualtakaan kun baarista. Ei mennyt kun pari vuotta kunnes huomasin, että toistan itseäni. Kaverit tuntee kaverin vaan baarista, ja missään muualla ei tavata, eikä paljon kukaan tunne toista edes koko nimeltä. Alkoi etoa ns. ryyppyporukka, ja jätin nekin “kaverit”.
Nyt olen pari vuotta käyttänyt alkoholia yksin kotona. Sosiaalisuuteni on internetissä. Pelaan pelejä netissä, mm. World of Warcraftia. Eli toistan taas itseäni…kaverini ovat kasvottomia ja nimettömiä. Välillä tunnen itseni niin yksinäiseksi ja kelvottomaksi olemaan kenenkään oikea kaveri tai ystävä. Päässäni on vain ns. mielikuvituskavereiden maailma ja lohtuna iltaisin alkoholi että saan ajatukset turrutettua. Olen työtön tällä hetkellä ja jouduin jättämään iltaopiskelut. Olen koittanut saada oikeita kavereita, mutta olen jotenkin sellainen ihminen kehen on vaikea “tarttua” ja minun on vaikeaa luottaa keneenkään. Johtunee varmaan osittain alkoholin huuruisesta sosiaalisesta taustasta. Lisäksi minulla on ollut taipumus hakea kavereita ja parisuhteita ihmisistä ketkä vetää mut mukanaan pohjamutiin (narsisteja, alkoholisteja, mielenterveysongelmaisia). En luota itseeni yhtään miesmaussani, joten olen päättänyt elää ilman parisuhdetta. Helpompaa näin…
Onko teillä vastaavaa ongelmaa sosiaalisuuden kanssa? Ollako ns. hauska kännissä ryyppyporukan kanssa vai valita yksinäisempi kalsarikännäily? Ja miten siitä iltalipittelystä pääsee eroon yksin ilman taustatukea?