Hei!
Olen kirjoitellut tänne parisen vuotta sitten aiheena “Alkoholi selviytymiskeinona arjessa”.
Nyt tuntuu, että pohja on pudonnut elämältä, kun mieheni kuoli. Pakko-oireet ovat tosi voimakkaita, ja lääkitsen niitä alkoholin avulla.
Mieheni (36 v.) kuoli kuukausi sitten, hukkui yhteisellä uimaretkellä. Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan, luultavasti hän sai epilepsiaan liittyvän poissaolokohtauksen.
Olen tässä kolmisen vuotta kamppaillut alkoholiongelman kanssa, pystynyt välillä olemaan ilmankin, mies oli hyvänä tukena. Hän oli maailman kultaisin ihminen, eli terveellisesti ja näytti esimerkkiä kaikessa mitä hän teki.
Sairastan pakko-oireista häiriötä, joka on nyt voimistunut miehen kuoleman jälkeen. Näen vain vaaroja joka paikassa, tarkistelen kaikenlaista ja pelkään että joku läheinen tai ihan vaan tuntematonkin ihminen kuolee.
Esim. kun käyn uimassa (harrastan avovesiuintia läpi vuoden), näen helposti rannassa ja laiturilla vaaran paikkoja, pelkään jonkun ihmisen kompastuvan ja lyövän päänsä. Näitä vaaran paikkoja näen joka puolella.
Lisäksi on tosi ahdistavia pakkoajatuksia, varsinkin illalla ja yöllä. Lääkkeet ei nyt tunnu auttavan, alkoholi tuo hetkellisen helpotuksen. Äitini on myös ollut hyvänä tukena, mutta joutui nyt lähtemään evakkoon mökille, kun talossa alkoi patteriremontti.
On mulla ystäviä, joihin tukeutua, mutta aika harva ymmärtää pakko-oireita, saati alkoholiongelmaa. Pelkään, että juominen karkaa käsistä. Nyt olen yrittänyt kehitellä päiviin paljon ohjelmaa, mutta iltaisin juon, että saan ajatukset rauhottumaan.
Miten tästä surusta ikinä selviää???
Hei toiveita,
lämmin osanotto miehesi kuoleman johdosta.
Tervetuloa joukkoon purkamaan tunteitasi.
hei toiveita,
tekstisi kosketti valtavasti, ja minunkin puolesta lämmin osanotto miehesi poismenon johdosta.
elämänvaiheesi on poikkeuksellisen rankka. menetit tapaturmaisesti vielä kovin nuoren miehesi. olen sanaton. miten tämä elämä voi olla näin julma?
valitettavasti en tiedä pakko-oireilusta tarpeeksi osatakseni sanoa siitä(kään) mitään. et maininnut, onko sulla ammattiapua sairauteesi?
entä onko epäkorrektia kysyä, voisitko kertoa tuosta lisää? lukisin todella mielelläni asiasta. eli miten oireilu sinun kohdalla ilmenee (paitsi tuo vaarojen näkeminen joka puolella)? ovatko ne päivittäisiä?
alkoholiongelma taas on meille kaikille enemmän kuin tuttu juttu, luonnollisesti, kun täällä kerran ollaan.
hienoa kun olet jaksanut täyttää päiviäsi tekemisillä. toisinkin olisi voinut käydä eikä sitä ihmettelisi kukaan. suru voi kaataa ihmisen sängyn pohjalle tai alko-ongelmaisena voisit juoda aamusta iltaan. hatun nosto sulle kun pärjäät näinkin hyvin.
kirjoita lisää pliis, liity seuraamme “pysyvästi”. uskon ettei siitä haittaakaan olisi.
valtavasti voimia kestää suruasi. miehesi iästä päätellen olet varmasti itsekin vielä nuori ja saat nähdä, että elämä tuo vielä hyviäkin asioita kohdallesi.
Hei toiveita ja tervetuloa mukaan!
Osanottoni suuren menetyksen takia.
Menetyksesi on iso ja siitä on vielä vähän aikaa. Surutyö vie aikaansa ja muuttaa koko ajan muotoaan. Kliseisesti sanottu, mutta niin totta. Anna itsellesi aikaa asian suhteen ja toivottavasti olet saanut apua kriisiryhmästä tai joltain vastaavalta? yksin ei saa jäädä tämmöisessä tilanteessa. Todella hyvä kun äitisi on tukena ja ystäviäkin löytyy, mutta myös se ulkopuolinen tuki olisi nyt tarpeen.
Minä olen 51-vuotias ja minulla on ollut valtavasti suruja ja menetyksiä viime vuosina. En nyt plinkkisuodattimen takia niistä kaikista enempäänsä kerro, mutta esim olin talven mukana serkkuni saattohoidossa ja niitä haavoja tässä parantelen. Minun oli pakko jo hakea ammattilaisen apua talvella kun en enää yksin selvinnyt ajatusteni kanssa. Samalla tässä taistelen alkoholin kanssa ja siihen tämä plinkki on ollut paras keino.
Minullakin on noita vaaratilanteiden pelkoja. Niitä en ollut koskaan aikaisemmin ajatellut, mutta talvella niistäkin ammattilaisen kanssa puhuin.
Valtavasti jaksamista sinulle tässä vaikeassa elämäntilanteessa <3
Suuri osanotto myös minunkin puolestani. En tiedä mitä tekisin jos vaimo kuolisi? Paljon jaksamista Sinulle.
t. Juhani
Voimia surussasi. Kirjoittele tänne ihan mistä vaan, mutta kerro lisää myös siitä miten itse ajattelet, että voisit alkoholin korvata. Surussa on helppo ajatella, että ei ole millään mitään väliä, mutta ikävästi voi tuo alkon juominen jäädä päälle.
Tiedän, että tämä ei sinua yhtään nyt lohduta, mutta jonain päivänä tuntuu hieman paremmalta. Toivottavasti saisit apua, esim uusien lääkkeiden muodossa, pelkoihisi ja sitä kautta pystyisit kontrolloimaan myös alkoholin käyttöä.
Kiitos kaikille vastanneille <3
Tuntui, että elämälle oli vihdoin uusi suunta. Olin löytänyt elämänkumppanini, meillä oli niin paljon yhteistä ja paljon suunnitelmia tulevaisuudelle! Yhteisiä matkoja, harrastuksia, liikuntaa, luonnossa liikkumista, kaikkea mukavaa.
Mitenhän sitä saisi elämänilon taas takaisin? Yritän keskittyä pieniin arjen iloihin, niin Mikkokin olisi tehnyt! Hän osasi nauttia elämästä, elää hetkessä. Hän oli joka suhteessa esimerkillinen ihminen <3
Minulla on siis ollut noita pakko-oireita jo lapsena. Mutta ne pahentuivat joskus lukioiässä, olen nyt 39 vuotias. Olen lääkinnyt itseäni alkoholilla, esim. selvitäkseni yliopiston tenteistä ja gradun teosta. Mulla ei mene alkoholista pää sekaisin, se vaan rauhottaa ajatuksia ja auttaa keskittymään. Tietysti vain silloin, kun juo kohtuudella.
SylviaPlaa, kyselit pakko-oireista.
Pakko-oireita on paljon, joka päivä ja ne on aika monimutkaisia. Viime vuosina ne on liittyneet lähinnä sähkölaitteisiin ja niiden tarkisteluun. Lisäksi minulla on paniikkioireita, mikä tekee esim. hellan tarkistamisesta vaikeaa. Samalla, kun yritän tarkistaa hellaa, pelkään että laitan sen päälle. Tarkistamistilanteissa saattaa alkaa sydän hakkaamaan, hikoiluttaa ja pyörryttää. Silloin menee usko itseen, eikä luota näkemäänsä. Alkoholin vaikutuksen alaisena pakko-oireet ovat huomattavasti lievempiä ja asioiden tarkistaminen helpompaa. Pakko-oireet vaivaavat etenkin iltaisin, ja vaikeuttavat nukkumaan menoa. Kirjoittelen häirtseviä ajatuksia ylös, jotta voisin siirtää niiden miettimistä seuraavaan päivään. Tuo kirjoittelukin menee helposti pakonomaiseksi.
Oletko koskaan kokeillut sitä, että otat hellasta tai vastaavasta laitteesta valokuvan kännyysi? Sillä tavalla voit lähdettyä tarkastaa vielä mihin asentoon se jäi.
Ihan nyt vaan tällainen maallikon ehdotus mitään tuosta oireyhtymästä sen enempää ymmärtämättä.
toiveita, kiitos kun avasit asiaa.
itsekin muuten tunnistan tuon että kirjoittamistyössäni sopiva määrä alkoholia parantaa keskittymistä. harrastin sitä pitkään kunnes Plinkin avulla pääsin siitä irti. tosin en tee enää töitäkään.
hellan tarkistamisesta. olen kopsannut jo edesmenneeltä äidiltäni tavan että lähtiessäni ulos menen hellan eteen ja sanon ääneen “nolla, nolla, nolla, nolla” kun siis varmistan ettei se ole jäänyt päälle. että jokikinen nappi on nollilla. samoin muiden vempainten kohdalla. kesällä kun lähdin maalle tarkistin mahdollisen ukkosen vuoksi että koneen piuha oli irti. sanoin taas ääneen: “tietokoneen johto on nyt irti”.
eli kyllä ns. tavallisellakin ihmisellä noita samantapaisia huolia on, mutta totta kai se on ihan eri asia.
eräs tuttuni kärsi bakteerikammosta. olen ymmärtänyt että se on aika tavanomainen pakko-oiretta sairastaville. hän esim pesi käsiään jatkuvasti. hanskojen pitäminenkään ei auttanut. muutoin niin rempseä ihminen ja valtavan lahjakas tapaus. “mulla on tää paska taipumus pestä näitä käsiäni” hän totesi avoimesti. kädet olivat pahan näköiset, rohtuneet alituisesta hinkkaamisesta.
meillä kaikilla on omat ristimme ja rastimme. näin totean usein.
minusta tuo Vilman maallikon valokuvaus-idea on hyvä, mutta kuten Vilmakin sanoo en itsekään ymmärrä asiasta juuri mitään.
aihe kiinnostaa kyllä valtavasti. aionkin joku ilta lukea siitä enemmän, vaikkei se itseäni koskekaan tavanomaista enempää.
valtavasti tsemppiä!
Hei. miten sinulla on sujunut viime päivinä toiveita?
Hei! Yritin kirjoittaa tänne kännykän kautta, mutta viestiä ei onnistunut lähettää eikä myöskään tallentamaan 
Kirjoitan siis uudelleen lyhyesti.
Raskasta on ollut tietenkin. Olen koittanut tehdä normaaleja arkiaskareita ja tavata ihmisiä. Yksin olo on pahinta. Alkoholia on kulunut suunnilleen entiseen malliin, joten vähentäminen on vielä pahasti kesken.
Pari viikkoa sitten olin serkun ja hänen ystävänsä kanssa Kuusamon mökillä patikoimassa. Se teki ihan hyvää. Patikoimme kolmena päivänä peräkkäin 10-12 km lenkkejä. Mm. pieni karhunkierros. Iltaisin tuli tosin tissuteltua viiniä. Pakko-oireiden kanssa oli hieman vaikeaa iltaisin ja öisinkin valvoin niiden takia. Kuitenkin oli ihan hyvä irtiotto kotioloista.
Aloitin myös vapaaehtoistyöt tällä viikolla, mielenterveystyötä. Opiskelusta olen pitänyt taukoa Miehen kuoleman jälkeen, vaikka gradu koko ajan kaivertaa mielessä ja haluaisin valmistua.
Eilen kävin sienimetsässä reilun tunnin, löysin muutaman kelvollisen sienen, mutta hyvältä tuntui taas liikkua luonnossa. Siltikin piti hakea pullo viiniä illaksi, että pystyisi rauhottumaan ja nukkumaan. Kunpa pystyisi vähentää pikku hiljaa, ettei menisi yöunet. Pelkään myös niitä hirveitä painajaisia, kun lopettaa alkonholin käytön seinään. Ja yöllä tietenkin valvon miettien Miestäni Mikkoa, ikävä on ihan kamala.
Kohta lähden ystävän koiraa rapsuttamaan!
Olipa hyvä kuulla kuulumisiasi toiveita, olet ollut mielessä.
Kuten sanot niin luonnollisesti on raskasta ja ikävä painaa päälle. Mutta hyvin olet kuitenkin koittanut pysyä arjessa mukana ja löytänyt niitä paikkoja missä mieli ja sielu lepää sekä saa uutta voimaa. Luonto on hyvä terapeutti. Ja aika toinen, anna itsellesi myös aikaa äläkä turhaa soimaa itseäsi jos se vähentäminen ei mene niin kuin haluat. Asia kerrallaan. Ja täällä me ollaan jos/kun meitä tarvitset <3
hei hyvä toiveita,
komppaan vilmastoa.
ja kunpa osaisit olla kuormittamatta itseäsi gradu-asialla. helppo sanoa, mutta sen pariin ehdit kyllä myöhemminkin.
jonkinmoinen vaihtoehto on sekin, että teet kirjoitustyötä/luet lähdekirjallisuutta vaikka vain puoli tuntia päivässä. tai jopa vain vartin.
hienosti olet pärjännyt kun olet jaksanut tehdä arkiaskareita, käynyt sienimetsässä ja lähtenyt jopa patikointi-reissulle. kuten vilmasto totesi luonto hoivaa, samoin kaverikoiran rapsuttelu!
entä tuo vapaaehtoistyö? anteeksi jos tunnun tunkeilevalta mutta oletko aivan varma ettei se käy jo liian raskaaksi. tietysti olet miettinyt asiaa itsekin. on tärkeää muistaa että voit keskeyttää vapaaehtoistyösi koska tahansa, eli siitä ei saa missään tapauksessa muodostua suorituskeskeistä toimintaa. tuen antaminen toisille voi olla voimaannuttavaa ja tuoda suurta iloa itselleenkin, sehän on toki selvää, mutta ole tarkkana omasta jaksamisestasi.
valtavasti voimia päiviisi ja kirjoita taas pian kuulumisistasi!
Pikku hiljaa alkaa elämä voittaa. Olen koittanut mahdollisimman paljon olla ihmisten seurassa ja myös liikkua luonnossa <3 Koko kesä meni oikeastaan sukulaisten kanssa reissatessa, oli hyvä, kun oli ihmisiä ympärillä. Alkoholia on tosin kulunut, välillä liikaakin!
Sain kuitenkin psykologian gradun hyväksyttyä kesäkuussa, ja nyt työstänyt loppukoetta viimeiset kolme viikkoa. Olen siis valmistumassa unelmieni ammattiin, psykologiksi. Mielenterveystyötä olen tehnyt aiemminkin, ja jonkun verran myös psykologin töitä. Hyvää kuuluu juuri nyt, vaikka pitäisi kyllä vähentää alkoholin käyttöä. Kunhan olen virallisesti valmistunut psykologiksi, ajattelin pitää kuntoilu/terveyskuurin. Pikku hiljaa sitten töitä hakemaan.
Voimia kaikille lukijoille,
Toivoo toiveita <3
Hei toiveita ja oli mukava kuulla sinusta! aika tekee tehtäväänsä ja suru muuttaa muotoaan. Elämä jatkuu kuitenkin.
Asia kerrallaan ja tosi hyvältä kuulostaa tuo sinun valmistuminen, onnittelut siitä jo etukäteen.
Tsemppiä edelleen <3
Hei! Täällä on moni kysellyt, miten minulla menee. Mukava kuulla, että on kiinnostuneita. Siitä on pitkä aika kun olen kirjoitellut. Elämässä on tapahtunut paljon hyvää, muttta ihan kauheaakin, pahinta mitä voi.
Mieheni siis kuoli yllättäen kesällä 2018, heinäkuun lopulla. Olimme yhdessä uimassa, ja hän sai yllättäen sydänkohtauksen. Syksy 2018 oli elämäni pahin. Elin kuin sumussa, kaikki tuntui mustalta tai harmaalta. Kelasin mielessä tuota kuolemaa, ja mietin jopa muisinko kaiken väärin, epäilin kaikenlaista, syytin itseäni kuolemasta. Vaikka oikeasti yritin tehdä kaikkeni pelastaakseni mieheni, itkettää vieläkin… Uin mustassa vedessä, etsin häntä, mutta en löytänyt.
Yritin pysyä raittiina, mutta eihän siitä tullut mitään, kun kaikki päivät ja yöt oli pelkkää painajaista. Koko kroppa oli kireänä, ja kärsin myös hengitysvaikeuksista. Kävin astmakokeissakin. Alkoholista sain helpotusta hieman, ja myös läheiset sallivat juomisen.
Vuoden vaihteen jälkeen, vuosi sitten päätin kuitenkin palata opintojen pariin. Niin kuin olen kertonut, opiskeluun keskittyminen on myös ollut haastavaa lievien adhd-oireiden takia, ja olen aina siemaillut hieman viiniä, jotta pystyn keskittymään lukemiseen. Valmistuin vihdoin psykologiksi viime kesänä, sain jopa kiitettävän arvosanan loppukokeesta.
Sain työpaikan kuukausi sitten. Työskentelen psykologina psykiatrian puolella, työn on todella haastavaa, mutta samalla mielenkiintoista. On ollut tosi paljon uutta opeteltavaa, käytännössä pitää tietää koko sote-järjestelmän toiminta, jotta oma työnkuva hahmottuu. Olen koittanut vähentää alkoholin käyttöä koko syksyn ajan, ja hieman onnistunutkin siinä. Joulun aika meni kuitenkin hieman överiksi. Inhoan vapaapäiviä, kun tulee hamstrattua liikaa viiniä.
En tiedä, miten onnistun lopettamaan alkoholin käytön kokonaan. Jo vähentäminen tuntuu vaikealta, vaikka sen onkin onnistunut.
Hei toiveita ja hyvää uutta vuotta 2020!
Hienoa että olet päässyt pahemman yli ja siinä samalla valmistunut psykologiksi. Kuten aikaisemmin kirjoitin, pelkään valtavasti vaimon kuolemaa. Hänellä ollut kaksi vakavaa sairautta ja pelkään että ne uusii. Mutta jatketaan me elämää ja paljon jaksamista!
t. Juhani
