Alkoholi ja elämäni

Hei,

ja tervehdys ensi kertaa. Ajattelin kertoa tänne tarinani. Huonosti nukutun yön jälkeen tarinan jäsentely voi olla hieman sitä ja tätä.

Olen mies, ikä 35+, kaksi alle kouluikäistä lasta, parisuhde kestänyt 6,5v. Perhe, joka on täysin riekaleina. Syy tähän? Minun alkoholiongelmani.

Ensikänni 12-vuotiaana. Yläasteella poliisiauton kyydissä kotiin kesken juhlien. Mopolla teininä ojaan kännipäissään. Kaksi vuotta sitten juhannuksena aamupäivällä mökiltä huoltoasemalle jäätelönhakumatkalla puhalsin 0,49 promillea – sain jatkaa ajoa. Kyydissäni olivat oma lapseni sekä kaksi siskonlasta.

Viikonlopun mittaiset ”kalareissut” poikien kanssa, juhannukset, joulut, lomamatkat, you name it. Lähes aina on ollut alkoholi kuvioissa mukana. Yötä veneellä, kun ei kotiinkaan kehtaa mennä. Koko viikonlopun kaljoittelua, aamusta iltaan. Miksi isi on nukkunut vaatteet päällä sohvalla? Missä isi on? Koska isi tulee kotiin?

Kuvitelma, että alkoholi ei ole minulle ongelma, eikä kukaan edes välttämättä huomaa, että olen ottanut. Olutta myös viikolla. Sen verran, että voi kuitenkin nippa nappa aamulla ajaa autoa.

Krapula-aamut. Usvainen, katuva olo. Vaikka teen kotitöitä, ymmärrän nyt, että vaikka olen fyysisesti läsnä, en ole sitä henkisesti. Olen ollut poissa, jossain muualla omassa maailmassani. Yhteiset aamupalat ja tekemiset perheen kesken ovat jääneet kovin vähiin.

Minkälainen idiootti tekee tällaista? Minä, varmasti kaikilla mahdollisilla mittareilla tarkasteltuna alkoholisti. Yllä mainittu vain muutama lukemattomista typeristä toilailuistani. Joskus vuosia sitten Lapinlahden linnuissa esiteltiin ns. kännikamera (näyttää edellisen illan törttöilyt). Jos sellaista olisin vuosien varrella käyttänyt, en pystyisi edes murto-osaa filmistä katsomaan.

Mistä apua? Parisuhdeterapia? Yksilöterapia? Työterveyslääkäri? Ystävät? AA-kerho? Lääkitys? Mikä on missäkin tapauksessa oikea apu? Ensimmäiset neljä kokeiltu. Olen nyt käynyt muutaman kerran eräässä AA-kerhossa, kynnys oli ensin ajateltuna helppo ylittää. Käytännössä ensimmäinen kerta oli minulle erittäin vaikea, enkä montaa sanaa suustani saanut. Koen kuitenkin, että tämä on oikea reitti minulle. Vaikka kirkkoon kuulunkin, koen, ettei uskonnollinen herätys ole minulle se oikea tapa. Eivätkä lääkkeet.

Olen keskustellut melko paljon muutaman hyvän ystäväni kanssa alkoholismistani. He ovat olleet ymmärtäväisiä ja kannustavia vähentämisen/lopettamisen suhteen. Ystäväni eivät ehkä kuitenkaan ole olleet se oikea kanava – he tuntevat minua kohtaan sympatiaa, ja näkevät ongelman mielestäni liian vähäpätöisenä – ovat siis puolueellisia. Eivätkä he ole joutuneet elämään tällaisen ongelman kanssa.

Onko radikaali vähentäminen ratkaisu minulle? Ei. Se on itsepetosta. Jossain vaiheessa ajattelin, että ei kai siinä muutamassa saunakaljassa ole mitään vikaa. Tai viinilasillisessa ruoan kanssa. Niin, näin ajattelin, kun ajattelin asiaa vain omalta kantiltani. Selittelin itselleni. Ymmärrän, että alkoholismini ei missään nimessä kosketa vain minua, vaan eniten kaikkia läheisiäni, varsinkin avopuolisoani. Ihmistä, jota olen syvästi loukannut, ja jota – kuten myös lapsiani – vilpittömästi rakastan.

Teot puhuvat puolestaan, mitä olen tehnyt? Käytännössä en mitään. Turhia lupauksia. Olen ollut NATO-mies (No action, talk only). Retkahduksia.

Mistä olen mallini saanut? Missä syy? Lapsuudessani? Perintötekijöissä? Ympäristössä? Onko mitään yksiselitteistä vastausta. En usko. Kotonani käytettiin alkoholia, kyllä. Silti koen, että lapsuuteni oli onnellinen ja turvallinen. Sain mielestäni oikeudenmukaisen, kannustavan ja rakastavan kasvatuksen. Vanhemmillani oli omat riitansa, mutta he ovat yhä naimisissa 40 vuoden jälkeen. En osaa siis sanoa miksi. Eikä siihen mitään vastausta ehkä koskaan löydykään. Sen ymmärrän, että syy juomiseeni ei ole muissa ihmisissä eikä ympäristössä, vaikka jollain lailla näin yritin itselleni perustella.

Miksi olen juonut? Pahaan oloon, pakoon todellisuudesta. Selitys siihen, että kun en saa seksiä/tukea/läheisyyttä/huomiota, niin sitten juon. Olen masentunut, niin juon. Olen yksinäinen, niin juon. Olen stressaantunut, niin juon. Ja näin on kierre valmis. Olen mielestäni aina ollut avoin ja sosiaalinen. Aika ajoin olen kokenut itseni katkeraksi, vanhaksi, epäsosiaaliseksi ja huonoksi ihmiseksi. Epäonnistumiset esim. työssä ovat saaneet aivan liian isot mittasuhteet.

Vuosi sitten sairastuin, tutkittiin ja tutkittiin. Selvisi, että ei onneksi ollut vakavaa, olisi voinut olla pahempikin, tilanne normalisoitumaan päin. Suvussa parilla läheisellä ihmisellä syöpä tällä hetkellä. Puolivaikea masennus. Korkea verenpaine. Työperäinen stressi. Tupakointi. Liian vähän liikuntaa ja unta. Remontti kesken. Nämäkö ovat oikeutuksia tai selityksiä alkoholismiin? Eivät. Olen joskus ollut itse selvinpäin sukulaismiehen seurassa, joka on umpihumalassa. Käytös sekä kielenkäyttö on mielestäni järkyttävää. Ja näin kauan minulla on kestänyt, että näen vasta nyt tässä samassa ihmisessä aika lailla itseni? Ja vielä lasten nähden ja kuullen. Hyi helvetti!

En halua antaa lapsilleni mallia, että alkoholin käyttö on ”okei” ja näyttää vastuutonta esimerkkiä, kuten tähän asti.

Tehtyä ei saa tekemättömäksi eikä sanottua sanomattomaksi. Olen aiheuttanut peruuttamatonta vahinkoa teoillani. Silti jossain määrin koen, että minulla on vielä mahdollisuus – ei korjata menneisyyttä, vaan tehdä tulevaisuudesta parempi.

Erosta on puhuttu jo pitkään, sormuksia ei ole käytetty kuukausiin. Kukaan ei halua alkoholistia perhe-elämäänsä. Minun pitäisi muuttaa pois. Se ajatus koskee minuun todella paljon. Unelmoin jo nuorena miehenä lapsista ja perhe-elämästä. Rakkaudesta ja läheisyydestä. Parisuhteesta ylä- ja alamäkineen. Nyt on se hetki elämässä edessäni, että minulla ei todennäköisesti enää näitä unelmiani ole. Maailma on täynnä eron puolestapuhujia, sekä niitä, jotka kannustavat yrittämään. Ymmärrän molempia näkökantoja.

Tänne kirjoittaminen on minulle eräänlainen pelinavaus. Tiedän, että en ole yksin ongelmani kanssa.

Olen ottanut haparoivan ensiaskeleen matkalle, joka ei varmasti ole helppo eikä lyhyt. Pohjimmiltani olen sinnikäs ja periksiantamaton. Mikäli jostain syystä kompastun, sen tulee motivoida minua nousemaan ylös ja tekemään enemmän töitä asian eteen. Ennenkuin tapahtuu jotain vielä pahempaa.

Kiitos vain kuluneesta alkoholi, mutta tosiasia on se, että me emme sovi yhteen. Toisen on poistuttava kuvioista, ja se poistuva osapuoli en aio olla minä.

Petteri

Et ole yksin. Tervetuloa joukkoon kummaan.

Tänne kirjoittaminen jäsentää sitä totuutta että alat myöntää ongelman syvyyden ja syyn. Ehkä olet tuntenut olosi ulkopuoliseksi ongelmasta keskustellessa, koska et ole sisäisesti tuntenut alkoholin olevan ongelmasi. Usein tuntuu että ulkopuoliset suurentelevat ongelmaa, vaikka todellisuudessa me itse vähättelemme ongelmia viimeiseen saakka.

Olet nyt siinä pelottavassa kohtaa että pystyt listaamaan asioita, joihin alkoholilla on ollut osuutta. Niitä on paljon. Niitä ei onneksi tarvitse käsitellä kerralla, eikä kaikkia ongelmia voi ratkoa vain sillä että raitistuu. Mutta se että uskaltaa katsoa mitä tuli tehtyä, on sen alku että uskaltaa ottaa vastuun itsestään.

Joka on taas edellytys sille että on juomatta tämän päivän. Pahalla sisulla alkoholiongelmaa ei voita, sillä pääsee hyvään alkuun ja alkumatkasta sitä tarvitaan, mutta lopulta sisukkainkin väsyy ja siinä kohtaa tarvitaan tahtoa pysyä selvänä.

Tervetuloa vain. :smiley:

Eli ensin korkki kiinni ja vaikkapa sen AA:n avulla, sitten noiden yllä olevien kimppuun…työsarkaa piisaa varmasti.

Hassua tunnistaa vastakkaisesta sukupuolesta samanmoisia käyttäytymismalleja alkon suhteen, kuin itsellään on…miehenä olisin varmasti voinut kirjoittaa, että"aivan kuin omasta suustani turiset Pettteri!"

Tuosta pohdinnasta sinun on hyvä aloittaa matkasi, eikun tsemppiä ja voimailua. :smiley:

Petterikin on saapunut tienhaaraan - niin kuin jokunen kymmenen miljoonaa kollegaansakin. Nyt olisi tilaisuus valita poikea polun pää. Kerrankin pääsisi itse päättämään. Yksi päätös: “Haen apua” - ja hela prosessi lähtee rulaamaan. Lopputuloksesta ei anna kukana takuita, mutta mahkut ovat tuon syvällisen pohdinnan perusteella ihan hyvät. Voimia sinne - ja rohkeutta ottaa ratkaiseva askel.

kahleeton

Huomenia,

ja kiitos kommenteista. Yksi pahin asia, mitä tässä on tapahtunut, on luottamuspula. Nimenomaan alkoholin suhteen. Olen ymmärtänyt, että kyllä minuun voi luottaa yhdessä jos toisessakin asiassa ja mielestäni olen hyvinkin suoraselkäinen ihminen. Nyt ainakin itsestäni tuntuu siltä, että olen todella alkanut ymmärtämään asioita myös toisten ihmisten kantilta. Onhan parisuhteissa kaikenlaisia muitakin ongelmia, tietenkin, mutta tämä on minun ongelmani. Elämä on ollut muutenkin sellaista kotiin-töihin-prismaan-kotiin-töihin-prismaan rulettia.

Monesti aikoinani ajattelin, että joo, täytyishän sitä asialle varmaan tehdä jotain, mutta en vain saanut mitään konkreettisesti aikaan. Olen aivan varma, että jokainen läheiseni ihminen ymmärtää lopetuspäätökseni ja varmasti osaa arvostaa sitä. Olisihan se mukava tukea ja kannustusta muiltakin saada, mutta as said, tämä on minun polkuni. Parisuhteeseen liittyen, olen ollut aina jokseenkin huono kuuntelija. Kerron mielipiteeni aika suoraan ja pidän niistä melko tiukasti kiinni. Ihmisellähän on yksi suu ja kaksi korvaa, joten… Enkä ole osannut arvostaa toisen tekemisiä ja panostuksia ja vaivannäköä yhteisen hyvän eteen. Paljolti laitan näistäkin negatiivisista asioista alkoholin käytön piikkiin.

Olen pitänyt asioita itsestäänselvyyksinä, enkä ole ymmärtänyt itse panostaa. Aiemmin mainitsin kotitöistä jotakin, ei se kuitenkaan rajoitu siihen omien pyykkien pesemiseen, ruoan laittoon tai tiskaamiseen. Lapset vaativat paljon aikaa ja huomiota, ovat luonnollisesti niitä tärkeimpiä asioita maailmassa. Alkoholin käytön takia(kin), kun olen ollut poissaoleva, on puolisoni kokenut olevansa vastuussa kaikesta - aivan ymmärrettävästi ja oikeutetusti. Koko kotirumban pyörittäminen on iso asia, ymmärrän sen nyt, että ei siinä paljon paskaakaan joku pyykinpesu kokonaispotissa paina. Varsinkin, kun toinen on kokenut, että minä halua/viitsi/pysty osallistumaan askareisiin.

Lisäksi olen ollut todella inhottava, piikkittevä, nalkuttava, sormella osoitteleva, toisen arvoa alentava. Ja kun oikeasti haluaisin olla se oma itseni, en minä tuollainen pohjimmiltani oikeasti ole! Haluaisin olla se oma itseni, iloinen, hassu, puhelias, rakastava ja rakastettava, ennen kaikkea luotettava. Kaikkihan on loppupeleissä itsestä kiinni. Olen sortunut usein märehtimään asioita, säälinyt itseäni, pyh. Eipä ne ongelmat sillä ratkea, että makaa perse homeessa sohvalla ja odottaa ihmettä ja että joku toinen tulee sinut sieltä suosta kaivamaan. Olen varma, että kun alkoholi jää elämästäni pois, elämänlaatuni paranee monilta osin. Tätä hyvää oloa haluan jakaa eteenpäin.

Kuinka paljon merkitystä sillä on, että toinen on aidosti elämässäsi läsnä, kuuntelee, on ystävä, luottohenkilö, puuhamies, olkapää? Paljon. Nämä asiat ovat minulla ontuneet. Verhojen ja mattojen väristä voi sitten pikkuisen kinata erikseen :smiley:

Muuhun elämään liittyen, meillä ei kummallakaan oikein ole mitään harrastusta. Ei yhteistä eikä erillistä. Eräänä päivänä mietin, että olisi kiva pelata tennistä, käydä luistelemassa, uimassa jnejne. Lumitilanne huomioon ottaen vielä kerkeää hyvin pulkkamäkeen ja luistelemaan. Vanhempi lapsi oppi myöskin vuodenvaihteen lomareissulla uimaan! Kesät menevät minulla veneilyn merkeissä. Purjehtiminen varsinkin on minulle “se juttu”, jossa hermo lepää. Tai sitten käydään joskus kalassa. Ensi kesänä muuttuu meikäläisellä se perinne, että kun purje nousee, niin aukeaa olut. Ei aukea mikään tai sitten limu tai vissy.

Alalla, jolla työskentelen, vietetään usein kosteita juhlia (varmaan monella muullakin alalla). Eipä se tunnu tällä hetkellä ollenkaan mahdottomalta ajatukselta mennä autolla jatkossa! Tai olla menemättä kokonaan ja tehdä jotain muuta mukavaa instead.

No, tällaista tällä kertaa. Nyt suihkuun, vaatetta päälle, lapset päiväkotiin ja sitten sorvin ääreen.

P

Näinhän siinä tapaa käydä. Loppujen lopuksi viinapulloon hukuttaa oman itsensä ja syyllisyyden tunteet nostavat mielen puolustusmekanismit pintaan. Itselleni AA on ollut tapa opetella kuuntelemaan, tapa opetella arvostamaan itseäni ja tapa purkaa sisintäni ihmisille, jotka tietävät mistä puhun. Oletko miettinyt voisiko AA olla sinullekin keino etsiä sitä puolta itsestäsi, jonka tunnet olevan kadoksissa?

Tervetuloa Petteri plinkkiin minunkin puolestani. Päätös lopettaa viinan juonti on jo hyvä askel kohti raittiutta, nyt sinun vain on pysyttävä päätöksessäsi. Olet tehnyt yhden elämäsi parhaista päätöksistä, itsesi ja varmasti myös perheesi kannalta. Olethan tainnut olla vaimollesi yksi ”lapsi” lisää… ja ehkä se vaikein…? :unamused:

Myös minulla on taustalla varsin punaviinimarinoitu työyhteisö, jossa juhlanaihe oli jo se ettei ollut mitään syytä juhlia, pääasia oli yhdessä kännääminen… Alkuun oli vaikea olla työkavereiden edessä selvinpäin ja selitellä miksi ei juo, mutta ajan myötä ymmärsin ettei minun juomattomuuteni kuulu kenellekään yhtään tippaa, jos se ärsyttää muita niin voi voi… oikeastaan kasvatin vähän sarvet päähäni, enkä mitenkään enää salaillut alkottomuuttani. :smiling_imp:

Smokki tuossa puhuikin AA:ta ja olen hänen kanssaan samoilla linjoilla. Kaikki apu mitä vain suinkin voit valjastaa raittiuteen, varsinkin näin alkutaipaleella kannattaa ottaa vastaan.

Mutta hyvän päätöksen olet tehnyt!

Ehtoota,

Olen tässä muutaman päivän aikana lueskellut aika paljon muita tarinoita täältä (sekä Kotikanava) palstalta. Täytyy sanoa, että aika…en meinaa edes oikeaa sanaa löytää…hurjia tarinoita… Pistää miehen hiljaiseksi ja todellakin mietteliääksi. Ja suoraan sanottuna antaa paljonkin lisämotivaatiota lopetuspäätökselleni. Juttelin puhelimessa erään tuttuni kanssa pitkään tänään ja kerroin päätöksestäni. Hän otti viestin erittäin positiivisesti vastaan ja myös kertoi olleensa aika ajoin huolissaan alkoholin käytöstäni.

Myöskin olen miettinyt, mitä kaikkea positiivista lopettamisesta voi seurata - noin niinkuin yleensä. Keksin aika monta asiaa. Viikonloppu kolkuttaa ovella, olen luottavaisin mielin.

P

Tää on niin tuttua - kuinka monta kertaa sitä onkaan jäänyt odottamaan että joku tulee kotoa hakemaan niskaperse-otteella, ja seisoo sitten ikkunassa ihmettelemässä että mikä on kun elämä kulkee ohi, eikö se mun ovelleni osaakaan tulla, pitäiskö sille laittaa vaikka tervetuloa-matto niin älyäisi pysähtyä kohilla…
Mutta tervetuloa vain minunkin puolestani tänne, Pettteri, vaikuttaa siltä että olet jo aika lailla ehtinyt pohtia elämääsi sekä suhdettasi alkoholiin - siitä on hyvä lähteä liikkelle.

Tervetuloa minunkin puolestani Petteri, näin vähän “myöhässä”. Minä olen se tämän “porukan” yökukkuja, kolmen lapsen äiti, jolla uniongelmia piisaa ja aikaa kirjoitella varsinkin näin öisin :smiley: (onneksi on nukahtamislääkkeitä nyt kaapissa, ihan niin kuin varoiksi, vaikka viime yönäkin nukuin ihan luomu-unta 8 tuntia)
Itse en edes ajatellut muutama vuosi sitten lopettaa, ei käynyt mielessäkään vaikka alkoholi oli ongelma jo silloin, eikä niin ihan pienikään. Avioliitto josta en päässyt eroon, syynä miehen asenne “naimisiin on menty, eroa ei tipu” vaikka sitä usein pyysin, auttoi minua tarttumaan pullon kaulaan hanakammin ja sitä kautta myös hölmöyksiin ja vieraisiin suhteisiin.
Avioeron vihdoin saatuani(miehen kyllästyttyä “vapaaseen” elämääni) jäi alkoholiongelma minulle, mies piti omansa.
Ensimmäiset “varoitusmerkit” tulivat kesällä 2006 kun sain paniikkikohtauksen ja olin varma että sydän pysähtyy just kun veren alkoholipitoisuus laski liian nopeasti. Tuolloin olin nauttinut alkoholia päivittäin jo muutaman vuoden. Mutta opinko siitä mitään? En. Minä keksin fiksuna likkana että väkevät näitä kohtauksia aiheuttaa ja siirryin vain siideriin sekä olueeseen. Mutta kuinka ollakkaan, määrät myös nousivat ja aina kun veren alkoholipitoisuus laski, oli “krapulat” kauheita; paniikkikohtauksia, hengen ahdistusta, pyörryttävää oloa ja ulos lähtemisen pelkoa.
Edes nykyisen mieheni sanat:" en voi jäädä katsomaan kun tapat itsesi alkoholilla" saanut minua lopettamaan, niin tärkeä etanoli minulle oli.
Toki “lopetimme” itkujen jälkeen mieheni kanssa parikin kertaa(hänellä oli erilainen “ongelma” kuin minulla; viinaa päähän joka perjantai ja lauantai tappiin saakka)mutta tottakai “ikuisesti viinasta luopuminen” oli mahdoton asia meikäläiselle joten aloin juoda salaa.
“Lopettamisemmekin” loppui kun kerran jäin piilosiideristä kiinni ja aloimme taas juomaan viikonloppuisin, tai siis mies alkoi, minä tempaisin etanolia joka päivä, salaa.
Vasta kun kroppa alkoi ilmoittamaan murtumisen merkkejä alkoi hälytyskellot soimaan. Loppuvaiheessa (reilu kuuden vuoden päivittäisen juomisen jälkeen) oli alkoholiannokseni n. 8 per päivä. perjantaisin ja lauantaisin triplasti tuo määrä.
Joten ei ihme että tälläisen 50 kiloisen likan kroppa alkoi oireilla, syöminen kun oli myös vähän sitä sun tätä ja aloin saada paniikkikohtauksia vaikka olin vetänyt tölkkitolkulla kaljaakin.
Lopettamispäätös oli loppujen lopuksi helpotus. Ymmärsin että minun ei tarvitse juoda sen sijaan että en saa juoda.
Nyt 10 kk:n jälkeen olen edelleenkin “aloittelija” raittiudessa mutta koskaan en ole elämästäni niin paljon nauttinut kuin tänä alkottomana aikana.
Tukena on ollut ihana mieheni joka on ollut 3 päivää kauemmin juomatta kuin minä, AA:ssa kävin kerran, paikka oli ystävällinen, ihmiset aitoja ja tunsin itseni tervetulleeksi, mutta se ei ollut se mun juttu.
Jokaisella pitää kuitenkin se oma juttu olla, minulla se on mies ja ystävät. Lapset ja lemmikit. Elämän halu ja elämän ilo. Kyky nauttia pienistä asioista ja olla kiitollien jokaisesta selvästä päivästä. Niin ja tätä plinkkiä unohtamatta, jonne voi purkaa hyvää ja pahaa oloaan kun siltä tuntuu.
Toivon sinulle voimia ja päättäväisyyttä kohti raitista elämää. Helppoa se ei aina ole, mutta mieti aina oloa sen ensimmäisen tai kahden jälkeen, älä sitä hetkellisen nousuhumalan “iloa”.
Selvä elämä on muutanut minua ihmisenä, positiivisen suuntaan enkä kertaakaan ole viikonloppujen jälkeen tai juhlapäivien (joulu, juhannus, vappu yms.) kironnut että hitto kun ei tullut vedettyä päätä täyteen.
Lukuisia kertoja olen kylläkin kironnut niitä kertoja kun taas tuli vedettyä reippasti yli omien rajojen…

Taasen viikonloppu edessä, paljon mielenkiintoista ohjelmaa. Ohessa pari linkkiä (toinen kopioitu täältä)

sosiaalisairaala.fi/koulutus … aisy_4.pdf

Ja onhan ne kaljaongelmat muillakin olleet… :wink:

youtube.com/watch?v=Ijw6drq_PLY
(lienee vanha vitsi tällä palstalla…?)