Älä unohda, mutta anna anteeksi!

Aloitanpa uuden ketjun uudella otsikolla. Jatkan vähän siitä, mihin viimeksi jäin. Tilanne on siis se, että kuusi viikkoa olen nyt ollut juomatta, ja välillä mieleen hiipi oman ongelman vähättely. Cricket minulle kirjoitti hyvin siitä, miten ihminen voi kuvitella olevansa “terve”, jos ei muistuta itseään niistä ongelmista, joita juominen aiheutti. Tästä otsikkoni: en saisi unohtaa mennyttä, mutten myöskään voi alkaa rypemään itsesäälissä - molemmat voivat johtaa retkahtamiseen. Itselle on vain niin vaikea antaa anteeksi :frowning: .

Se on kyllä niin totta, että on oikeastaan helppo tehdä päätös juomisen lopettamisesta, mutta se, miten päätöksestään pitää kiinni on aivan eri juttu. Yritän kaikin tavoin tehdä sen positiivisessä hengessä enkä hampaat irvessä - jälkimmäinen ei nimittäin toiminut, vaikka sitä yritinkin monta kertaa. Vähitellen sitä oppii toimimaan ihmisten kanssa ilman sitä valtavaa syyllisyyden ja epävarmuuden taakkaa, jota raahasi mukanaan vuositolkulla. Edelleen on ihanaa muistaa se, että nyt ei tarvitse valehdella eikä järjestellä elämäänsä juomisen mukaan.

Juomisen lopettamista helpotti suuresti se, että koin suurta ylpeyttä jokaisesta juomattomasta päivästä. Nyt asia ei enää ole niin kiinni iholla, että sitä ajattelisi edes joka päivä. Ehkäpä joka maanantai, kun tulee aina uusi alkoton viikko täyteen sitä voisi sytyttää itselleen kynttilän ja syödä jäätelöä palkinnoksi saavutuksestaan :smiley: . Se, että päiviä ja viikkoja kertyy pikku hiljaa on vahva kannustin jatkamaan samaa rataa.

Eilen minua yritettiin taas patistella kaljalle. On se kumma, että vaikka laitan selkeän viestin, jossa sanon eläväni nyt ilman alkoholia enkä halua retkahtaa kuuden viikon onnistumisen jälkeen, tulee takaisin melko tylyjä viestejä, joista kuultaa läpi sanoma: kyllä sä retkahdat kuitenkin, mikset siis jo tänään? Hiukan jopa ahdisti moinen… :confused: Itsepähän olen kuitenkin tämän maineeni ansainnut. Ei ole tätä tyttöä ennen tarvinnut paljoa houkutella kaljalle. Olen varmaankin ainoa, joka uskoo tähän raitistumisyritykseeni.

Milloinkohan sitä uskaltaa puhua raitistumisesta eikä vain sen yrityksestä? Ei ehkä kuitenkaan ihan kuuden viikon jälkeen :slight_smile: .

Huomenta Eksynyt,
Hyvä otsikko! Itsesäälillä ei ole raitistumisessa sijaa, se on totta kuin kirkon rotta. :laughing: Unohtaakaan ei sovi kokonaan tiettyjä perusteita siitä miten on rakennettu. Minut on rakennettu siten, että alkoholi saattaa minut vakavasti epäkuntoon. Se ei ole muutettavissa ja sen voi jo aika lempeästikin hyväksyä. Se itselleen anteeksiantaminen on prosessi, joka etenee hissuksiin, näin olen itse kokenut.
Minusta sinun kannattaa itse puhua siitä, että olen raitistumassa/olen raitistuva alkoholisti/olen raitistumisen matkalla, koska se tekee sen sinulle itsellesikin todeksi ja sulkee takaportit, joita alitajunnassa usein vaanii. Eikä mitään minä yritän raitistua, vaan minä raitistun. :smiley:

.

Täytyy varmaankin alkaa sulatella suussa sanoja: en enää juo. Itse ajattelen niin, mutta ääneen en ole sitä vielä lausunut muille kuin A-klinikan työntekijälle. Muille olen vain sanonut, että olen nyt ilman alkoholia. Se ei kuullosta niin lopulliselta päätökseltä. Haluan kuitenkin olla raitis, jotta voin rehellisesti seisoa sanojeni ja tekojeni takana - sekä hyvien että huonojen. Pelkään kuitenkin vieläkin toisten reaktioita, varsinkin niiden, jotka haluavat houkutella minua juomaan. Toisaalta, ainahan voi lähteä tilanteesta pois. Lopujen lopuksi ei ole montaakaan tilannetta, joissa ei voi mitenkään poistua vaikka vessaan tai pihalle vähäksi aikaa. Täälläkin on moni viisaampi neuvonut, ettei tarvitse selitellä juomattomuuttaan yhtään sen enempää kuin haluaa.

Tuntuu, että olisi kaikkein mukavinta unohtaa mennyt kokonaan, sysätä se sivuun ja ajatella vain positiivistä tulevaisuutta. Niin en voi kuitenkaan tehdä, sillä minun on muistettava ongelmani ja se, miten se nielaisee koko elämäni, jos palaan entisiin toimintatapoihini. Välillä tuntuu kuin olisi äärettömän raskas taakka koko ajan harteilla, kun syyllisyydestä ja häpeästä ei pääse eroon. Saatan välillä tuntea itseni läpikotaisin pahaksi ihmiseksi. Sitten muistan aina välillä, että hienoa on kuitenkin se, etten enää juo. Annan itseni myös kuvitella elämää kymmenen vuoden päästä, jolloin voisin kenties sanoa: en ole koskenut alkoholiin kymmeneen vuoteen. Vuonna 2011 tein elämäni parhaan päätöksen! :smiley:

“Edelleen on ihanaa muistaa se, että nyt ei tarvitse valehdella eikä järjestellä elämäänsä juomisen mukaan.”

Ihana lause. Kolahti minuun. Minulla oli aikoinaan hirmuinen homma järkätä juoma-aikaa. Aina en sitä pystynyt järjestämään, niin varastin vain. Lähdin ilman minkäänlaista vastuuta. Nyt retkahduksen jälkeen (3vk juomatta) elämä helpottaa. Vielä en uskalla kaikkiin puheluihin vastata, enkä aina mene mielelläni ihmisten joukkoon. Välillä töissä nautin ihmisistä ja välillä ahdistaa ajatuskin mennä sinne.

“Älä unohda, mutta anna anteeksi!”

Parhaani yritän, minäkin. Totta, että kyllä muille on helpompi antaa anteeksi. Juomiselleni en enää pysty keksimään järkeviä selityksiä. Tai kyllä silloin kun kuumottaa, olen jopa itse uskonut niihin. Mutta kyllä se viina tätä tyttöä vie, ellen hoida itseäni täällä. Kävin muutama vuosi sitten Hoitokoti Tuhkimossa (päihdeongelmaisille naisille), loistava paikka. Siellä yksi ohjaajista sanoi, että tulee olla valmis tekemään MITÄ TAHANSA, jottei tarvitsisi juoda. Oma osuus on myös merkittävässä roolissa. Nämä ovat kantaneet minua. Siksi myös tänne plinkkiin kirjottelen, koska uskon tästä olevan apua minulle raittiuden säilyttämiseksi. Toivottavasti myös jollekin toiselle. Anteeksi antaminen on lahja.

Viestisi vastaus antoi minulle vahvistusta retkahduksen jälkeen kutsua itseäni taas raittiiksi. Mietin itsekin jos joku kysyy, niin selitänkö juomahistoriaani ja raitistumista ja retkahdusta ja uudelleen yrittämistä. Seli seli. Pidetään asiat yksinkertaisina. Olen raitis tänään. Jihuu! :slight_smile:

Kaikkea hyvää!

Tämähän se minuakin on eniten harmittanut. Haluaisin hukkaan menneet vuodet takaisin. Yritän kuitenkin ajatella, että onneksi tajusin kuitenkin asian nyt. Olisinhan voinut juoda vaikka kuusikymppiseksi tai hautaan asti :open_mouth: . Ja totta on myös se, että alkholin kanssa taisteleminen on kasvattanut minua ihmisenä ja saanut minut pohtimaan asioita eri tavalla. Pidän itseäni nyt melko suvaitsevana ihmisenä, joka ymmärtää muita, joilla on ongelmia. Tajuan sen, miten omasta elämästään voi menettää otteen, vaikka kaikki olisi päällisin puolin hyvin. En näe maailmaa yhtä mustavalkoisena kuin ennen.

Niin minäkin tein, ja sen takia menikin työpaikka ja paljon muutakin :blush: . Tätä juuri on niin vaikea antaa itselleen anteeksi. Se tuntuu aivan mahdottomalta. Ehkä joidenkin vuosien tai vuosikymmenten päästä sitten… :unamused: Onneksi minulle ei enää tarvitse käydä mitään tuollaista! Onneksi voin sopia viikonlopuillekin tekemistä ja tietää, että pystyn sen myös toteuttamaan. Onneksi voin hypätä auton rattiin lauantaiaamuna ilman pelkoa rattijuopumuksesta. Näitä onnen aiheita on paljon. Niitä minulla ei olisi, jos en olisi käynyt juopon tietä niin pitkään. Silloinhan kaikki tuo olisi “vain” tavallista elämää. Nyt näen tuollaisetkin asiat uutena mahdollisuutena, ilon aiheina, joihin saan törmätä päivittäin :smiley: .

Taas näin unta, jossa retkahdin. Itse asiassa näin unta, jossa näin unta retkahtamisesta, joka olikin sitten totta - siis siinä unessa :laughing: . Yritän pitää mielessä, etä retkahtaminen on aina lähellä - toteutui se tai ei. Niinuska73, sinun kokemuksesi auttaa meitä muitakin muistamaan sen. Onneksi voi kuitenkin käsitellä asiaa aina päivä kerrallaan. Niinuska73, tsemppiä sinullekin: onhan sinulla taas jo raittiita päiviä kasassa paljon. Tuosta on hyvä jatkaa! :smiley:

Taas on perjantai, eikä viinanhimoa ollenkaan :smiley: ! Miten mukavaa onkaan suunnitella viikonlopulle tekemistä ilman huolta siitä, mistä saa juotavaa, juomaseuraa, juomarahat jne. Sen sijaan voi miettiä, mitä hyvää syötävää laittaisi illalla, mitä kirjaa lukee, missä välissä ottaa aikaa ihan vain omille ajatuksille ja keitä ihmisiä voisi tavata selvin päin jne. Elämä tuntuu elämisen arvoiselta, vaikka vastoinkäymisiä ja epävarmuuden tunteita on tietysti raittiillakin. Nyt niitä vain ei tarvitse pelkurina paeta, vaan ne voi ottaa vastaan pystypäin, parhaansa mukaan. Myös epäonnistumiset ovat sallittuja, koska ne eivät johdu juomisesta ja sen lieveilmiöistä.

Tämän viikon A-klinikkareissulla sain taas uuttakin ajateltavaa, mutta kyllä juttu siellä alkaa jo hieman toistaa itseään. Ei mikään ihme, onhan sillä työntekijällä useita eri asiakkaita, joiden kaikkien kanssa pitäisi muka aina olla uusia näkökulmia ja esimerkkejä eri asioista. Minulle kuitenkin sopii se, että käyn viikottain tarkistuttamassa sen, että olen pysynyt raittiina. Tunnen pientä ylpeyttä, kun voin siellä kertoa, etten ole koskenutkaan alkoholiin.

Täytyy jatkaa tästä myöhemmin, nyt lähden junalle, jotta voin aloittaa päivän reippaasti treenamalla pianonsoittoa!

Nukkuminen on vieläkin minulle taitolaji, jota en oikein hallitse. Eilenkin väsytti niin paljon jo iltayhdeksältä, etteivät silmät pysyneet auki. Nukahdin sitten niin aikaisin, että nyt kukun hereillä jo neljältä aamulla, mikä taas tarkoittaa sitä, että olen tänä iltana vielä väsyneempi kuin eilen. Pitänee yrittää nukkua jonkinlaiset päiväunet jossain välissä… Uni ei kuitenkaan ole enää niin katkonaista kuin vielä pari viikkoa sitten. Silloin saatoin herätä tunnin välein ihmettelemään, että miksei minua huolita unten maille.

Unessa olin menossa Alkoon juuri ennen kuin heräsin. Tavallaan ihan hyvä herätä ennen kuin “retkahti” :smiley: . Noinhan se menee tavallaan oikeassa elämässäkin: täytyy herätä, saada oma ajatusmaailma hallintaan, jottei kävelisi Alkon ovista sisälle. Eilen, kun lapsi lähti kaverille yökylään mielessä kävi jälleen kerran ajatus siitä, että nythän minä voin juoda kotona, eihän sitä kukaan saa selville :unamused: . Onneksi kuitenkin tajusin sen verran, että itseni kanssa joutuisin kuitenkin tilittämään tekoni jälkeen päin, ja vanhasta muistista tiedän, ettei krapulassa, vainoharhaisena ja syyllisyyden tunteen murskaamana ole helppo käydä tilejään läpi.

Eilen ajattelin usein niitä ihmisiä, joiden elämää olen sotkenut juomiseni takia. Pelkään tapaavani jonkun vanhoista työkavereista esim. junassa. Mitä voisin sanoa heille siitä, miksi katosin yhtäkkiä työpaikalta? No joo, todennäköisesti he jo tietävät todellisen syyn, vaikka pomo sanoi, ettei kertoisi asiasta kenellekään. Näillä jutuilla on kai tapana levitä kaikkialle melko nopeasti. Muistan saaneeni asiasta viestin aivan toiselta puolelta Suomea pian potkujen saamisen jälkeen :frowning: . A-klinikalla sanottiin, että joskus on parempi puhua asiasta suoraan esim. työhaastattelussa. Ajattelin, että niin voi tehdä varmaankin sitten, kun voi samaan hengenvetoon listätä “…mutta nyt olen ollut raittiina viisi vuotta.” Kukapa sitä palkkaisi potkuja saanutta alkoholistia, joka vielä kuutisen viikkoa sitten kumosi kitaansa kolmen päivän putken viinaksia :smiling_imp: .

Onneksi raittiutta kertyy “kuin itsestään”, minun tekemättä mitään muuta kuin ajatustyötä - toki sekään ei ole aina helppoa. Pari kuukautta sitten tähän aikaan olisin lähtenyt baarista johonkin jatkoille “kavereiden” kanssa, sammunut sinne ja viettänyt tämän päivän paniikkikrapulassa enkä olisi voinut kuskata lastani hänen harrastukseensa. Olen kiitollinen tästä muutoksesta, jota käyn nyt läpi! Yritän kuitenkin nöyränä muistaa myös menneitä huonompia aikoja, jotten luule itsestäni liikoja. Anteeksi en ole vielä pystynyt itselleni antamaan, mutta ajan myötä sekin voi olla mahdollista :slight_smile: .

Et sinä työkavereillesi tilivelvollinen ole, tai sotkenut heidän elämäänsä ainakaan kovinkaan dramaattisesti. Joskus on hyvä miettiä itseä toisen silmin: itse on itselleen julmempi kuin toiselle olisi. Terveellä ihmisellä ensimmäiset tunteet huonoon jamaan joutunutta kohtaan ovat empatia ja ehkä jopa sääli.

Kyllä niitä viikkoja sinulle hyvin kertyy, jaksat vain pysytellä hereillä. Hyvin kuvasit tuon retkahduksen ja siltä suojautumisen. Valppautta tarvitaan, erityisesti kun juomattomuuden tuska väistyy sivummalle, mutta ei siinäkään liioitella kannata.

Minä olen kokenut, että positiivisten ja negatiivisten vaikutusten arviointi “selkäytimeen asti” on ollut hyvä. Noita läpikäymällä ei oikein jää muita vaihtoehtoja kuin raittius.

Voimia, toivottavasti opiskelu on ollut hauskaa!

Tuo oli hyvin sanottu!

Elämäni on nyt täyttynyt jos jonkinlaisella tekemisellä, jopa niin, että välillä vauhti hieman hirvittää. Ehdinkö sittenkään tehdä kaiken tämän kunnolla? Reilu seitsemän viikkoa on raittiutta takana ja tunnen vieläkin itseni melkein supersankariksi päivittäin ihan jo sen takia, että olen kaikkialla paikalla silloin kuin pitää ja kaiken lisäksi hyvässä kunnossa :smiley: . Nyt täytyy hieman jarruttaa ja todeta, etten kuitenkaan ole viitta selässä lentävä supersankari, vaan ihminen muiden joukossa. Halu miellyttää kaikkia ei saa ajaa minua lupaamaan liikoja, sillä silloin joudun itsekin pettymään itseeni.

Tuntuu kuitenkin hyvältä, kun minua pyydetään mukaan erilaisiin juttuihin. Saan tuntea, etten ehtinyt polttaa kaikkia siltoja ympäriltäni.

Naapurissani asuu alkoholisti, jolla on usein vieraanaan joukko “kavereita”. He ovat rikkoneet taloyhtiön omaisuutta ja häirinneet asukkaita eri tavoin useasti. Tässä eräänä päivänä tapasin alakerrassa muutamia rouvia, jotka kauhistelivat heitä ja heidän elämäänsä. He miettivät, eikö ole mitään keinoa saada alkoholistia häädettyä talostamme. Jäin puhumaan heidän kanssaan ja heitin keskusteluun pienen lauseen: “Mistäköhän hän voisi saada apua ongelmaansa?” Rouvien naamasta näki, etteivät he olleet ajatelleetkaan tällä miehellä olevan ongelmaa - hän itse vain oli ongelma muille.

Toisten puolesta ei kuitenkaan voi raitistua eikä heitä voi (kai) pakottaa hoitoonkaan. Oikeastaan hirvittää, kun pystyy itse joskus näkemään läpi juopon naurusta ja “muka-hauskanpidosta” sen kaiken tuskan ja ahdistuksen, joka pinnan alla kytee ja odottaa sitä hetkeä, kun promillet laskevat sopivasti. Monet kerrat olen itsekin maannut sängyssä täristen, minun on ollut vaikea hengittää ja ajatukset ovat kiertäneet vinhaa vauhtia pitkin ahdistuksen aina vain kaventuvaa kehää. Siinä tuntui, että järjen lähtö oli lähellä!

Ihania, raittiita syyspäiviä kaikille!

Tänään on edessä koitos: ensimmäinen suurempi juhlatilaisuus, jossa kohotellaan maljoja ja tarjoillaan viiniä laseihin loputtomasti. Läsnä on ihmisiä, joiden kanssa olen ottanut alkoholia enemmän kuin tarpeeksi useamman kerran. Jokainen on myös mokaillut humalassa sen verran, että sitä katsotaan läpi sormien ja humalaisen töppäilyyn suhtaudutaan naureskellen. Jännittää hiukan, miten raittiuteeni suhtaudutaan. Tiedän, että olen vain itselleni vastuussa tekemisistäni, mutta on vaikea olla ajattelematta myös toisten reaktioita. Toisaalta: kyseessä on juhla, jossa ihmisillä on varmasti paljon muutakin ajateltavaa kuin se, mitä minun lasissani on/ei ole :slight_smile: .

Alkoholistinaapuri kävi eilen itkuisena ovellani ja sanoi, että on hävittänyt lompakkonsa ja kännykkänsä eikä uskalla mennä kotiin. Naama oli veressä ja koko mies tärisi kauttaaltaan. En ehtinyt paljoa jutellakaan, koska itselläni oli kiire junaan, josta en kerta kaikkiaan voinut myöhästyä. Junassa sitten ajattelin, että mitä olisinkaan voinut sanoa? En minäkään päässyt alkoholista ennen kuin olin itse siihen valmis. Ehkä voisin kuitenkin pudottaa hänelle postiluukusta Raimo O. Kojon kirjan, tai edes otteita siitä. Jospa hän sen kautta saisi uusia näkökulmia alkoholismista. En edes koe olevani kovinkaan vankalla pohjalla tässä raittiusasiassa - ei ole kulunut vielä kahta kuukauttakaan siitä, kun olen viimeksi juonut. Alkutaipaleella olen siis itsekin.

Tällä viikolla peruin A-klinikalla käynnin muiden kiireiden takia. Antabuksen voisin kuitenkin nyt ottaa iltaa ajatellen… Purkki on keittiön pöydällä koko ajan, mutta en ole kokenut niiden ottamista tarpeellisena. Olen toistaiseksi vältellyt tilanteita, joissa alkoholia on “tyrkyllä”. Tärkeää on tietysti myös se, ettei kotona ole yhtäkään olutta tai siideriä kaapin perukoilla. Eilen taas muistin riemuita siitä, miten viikonlopun ruokaostokset maksoivat alle 20e, vaikka ostin herkkujakin. Aiemmin kun pelkästään juomiseen olisi hurahtanut pahimmillaan 100e (Alkosta viiniä 1,5l 15e, kaupasta siidereitä ja oluita 30e ja baariin loput) :open_mouth: . Sitten vielä tupakkaa ja pari taksikyytiä, niin tili on tyhjä ja pikavipit otettu :frowning: .

Olen kyllä lihonnut hiukan, sillä olen sallinut herkuttelun itselleni nyt, kun viikonloppuillat kuluvat opiskelun, kirjojen ja tietokoneen äärellä. Eikös tupakoinnin lopetettuaan myös yleensä lihoa hiukan? Kaikkea ei voi saada kerralla, ja pyrin ajattelemaan niin, että tervellisempien elämäntapojen opetteluun minulla on aikaa koko loppuelämä. Pääasia on se, että luovuin nyt alkoholista ja tupakasta. Muu kaikki on sitten hienosäätöä :wink: .

Moro

Tommoinen tilanne mullakin oli, kun paras kaveri meni naimisiin. Paljon, siis PALJON alkoholia tarjolla ja tuttuja ryyppykavereita.

Eivät ihmetelleet mun holitonta linjaani, koska tiesivät, etten ota ja olen autolla.

Herkutteluun olen myöskin sortunut. Suklaata, pitsoja, kebabia…Ylipainoa on tullut jokunen kilo, mutta se on pieni hinta raittiudesta.

-Kannusaarinen, selvä päivä nro 283 :open_mouth:

Eksynyt huomenta,

Oma raittiuspolkusi on vielä alussa,vaikka onkin hyvällä mallilla.Anna naapurillesi A-klinikan numero.Pidä huoli itsestäsi,lapsestasi ja omasta lompakostasi.Näen tässä hyvät mahdollisuudet sun hyväksi käyttöön.Älä ainakaan lainaa vähiä rahojasi.Et saa niitä ikinä takasin.Olen nyt huolestunut.

Tipauta naapurille pikkuinen kortti, jossa on Päihdelinkin www-osoite. Hyvä, että ymmärrät ettet sinä voi häntä parantaa: toisen “korjaaminen” on raskas lasti kantaa.

Vähän huolestuttaa minuakin, ja tekee mieli huutaa että ota se Antabus, ihan oman itsesi vuoksi. Et halua herätä aamulla pettyneenä ja surullisena. Juhlatilanteissa riski on korkealla, lasi voi tarttua käteen ohimennen, iloisen puheensorinan lomassa hiipii huomaamatta ajatus että miksen minäkin voisi.

Minulla eka juhlakoitos oli “vasta” parin kuukauden iässä, vappulounas isolla porukalla. Kuoharilasin sujautin salaa miehelleni (minä, salaa juoppo ja salaa raitis, voi huokaus…), pöydässä oli jo vähän helpompaa kun täytti lasinsa vedellä eikä tarvinnut näkyvästi viinistä kieltäytyä. Pienempiä “juomistilaisuuksia” oli kyllä ennen tuotakin, yhtä työmatkaa jännitin lähinnä tuosta “silmätikuksi joutumisen” pelosta, ei sekään ollut sellainen iloinen humutilaisuus jossa vahingossa voisi juoda.

Jos kovasti jännittää, ota esille se “minulla on vatsa sekaisin” -kortti, josta joku täällä minulle vihjasi. Ei sitten tarvitse sen kummemmin selitellä, eihän juomattomuuden syyt kenelle tahansa kuulu.

Tärkein meinasi unohtua: hauskaa ja raitista juhlaa!

Tänään voin herätä ylpeänä itsestäni: en ottanut tippaakaan alkoholia eilisissä hääjuhlissa. Monta kertaa jouduin kuitenkin siitä “tilille”. Ruoan aikana pöytien ympärillä kiersivät tarjoilijat täydentämässä tyhjiä laseja koko ajan, ja sain koko ajan olla kieltäytymässä, kunnes hoksasin ottaa viinilasiini mehua lasten pöydästä :smiley: . Myöhemmin sitten tuli vielä vaikeampia hetkiä, kun parikin ihmistä kävi inttämässä minulle, että juo nyt, täytyyhän sun juoda, rentoudu vähän! Se tuntui pahalta. Joku sitten vielä kyseli syitä juomattomuuteni, eikä siihen riittänyt se, että olin autolla liikenteessä, vaan sitä olisi pitänyt selitellä enemmänkin. Suurin osa juhlaväestä alkoi kuitenkin jossain vaiheessa olla niin humalassa, ettei heitä enää kiinnostanut muiden tekemiset. Minä istuin pitkät pätkät yksinäni tuolilla ja join mehua. Silloin itsesäälin tunne valtasi minut aivan täysin ja tuli melkein tippa linssiin. Teki niin mieli lähteä kotiin eikä katsoa toisten humalaista heilumista tanssilattialla. Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin ajattelin myös, että elämäni on aika yksinäistä.

Oli hyvä, että jäin loppuun asti. Sain perinpohjaisen kokemuksen raittiina olemisesta isoissa juhlissa. Oma asennehan siinä merkitsee eniten. Nyt annoin huonoille fiiliksille välillä vallan. Ensi kerralla voin jo yrittää olla hiukan positiivisempi vastaavassa tilanteessa.

Tämän hetken haluan muistaa: herään hiukan väsyneenä, mutta ilman krapulaa, vaikka olin juhlissa aamukolmeen saakka! Oli oikeastaan mukavaa ajella yöllä autolla kotiin, kun kaupunki oli jo hiljentynyt. Pystyin myös auttamaan muita tarjoamalla heille kyydin kotiin. Koen eläväni aivan eri maailmassa kuin vielä pari kuukautta sitten, vaikka muutos onkin tapahtunut oman pääni sisällä. Elämän pelko on muuttunut elämänhaluksi - jos nyt oikein taivaanrantaa maalataan :smiley: .

Hei Eksynyt, tuli kyynel silmäkulmaan - ylpeydestä! Olet kyllä aikamoinen tyyppi!

Jännä tuo ihmisten tarve sanoa “ota nyt vähän”. Onko taustalla se, että itse kokevat juovansa vähän liikaa, ja raittiina elämässä pyörivä ihminen on ikään kuin hälytysmerkki itselle. Hyvä, että pidit pääsi ja kiinni itsestäsi, siitä mitä itsellesi haluat!

Kiitos, Metsätähti! On hienoa huomata taas, etten ole aivan yksin tämän asian kanssa, vaan voin saada täältä tukea ja kannustusta. Eilenkin illan/yön mittaan mietin monta kertaa, miten tärkeää on päästä tänne tuulettamaan omia ajatuksiaan ja lukemaan toisten kokemuksista.

Aurinkoista sunnuntaita!

Hyvin tehty, että pysyit raittiina hääjuhlissakin.

Joskus kun alkaa ärsyttää alkoholin tuputus tai pelkkä tarjoaminen, voisi vaikka suoraan pamauttaa että “ei kiitos, olen alkoholisti”.
Vastareaktiosta voisi sillon myös mitata tarjoajan sivistyksen tason. :bulb:

Aurinkoista ja raitista sunnuntaita.

Itse asiassa siellä juhlissa kävi mielessäni, että mitä jos sanoisin asian ihan suoraan kaikille, jotka sitä alkoholia tuputtavat. Onneksi en sitä kuitenkaan tehnyt, sillä se olisi varmasti herättänyt liikaa huomiota ystäväni häissä. Sehän oli hänen ja hänen puolisonsa päivä, ei vain minun henkilökohtainen raittiustestini :laughing: . Tarkemmin ajatellen, aikamoinen testi se tilaisuus minun pääni sisällä kuitenkin oli…

Vielä takerrun juhlissa mieleni vallanneeseen yksinäisyyden tunteeseen. Minun lisäkseni ei ollut montaa ihmistä, jotka olisivat tuleet juhliin yksin, ilman seuralaista. Raittiina iltaa ei tainnut viettää kukaan muu kuin minä ja lapset. Surullisuuttani lisäsi se, miten mielessäni välähteli muistoja juomishistoriastani vuosienkin takaa, ajoilta jolloin juominen oli vielä (muka) hauskaa ja oikein mahtailin sillä, miten paljon pystyin juomaan kerralla. Omassa sairaassa mielessäni koko juhla muuttui hetkittäin irvikuvaksi minun menneisyydestäni. Toisten punaisina harittavat silmät ja sammaltava puhe loppuillasta olivat kuin suunnattuja minulle: katso nyt, minkälainen sinä olit! Se oli oikeastaan pelottavaa. Olin todella Eksynyt.

Oli aikamoinen potti tuo hääjuhla, sitä täytyy vielä sulatella mielessä.

Tämän päivän päätyttyä raittiutta on kertynyt kahdeksan viikkoa. Juuri nyt se tuntuu ikuisuudelta.

Ajattele myös sitä, minkä kynnyksen nyt ylitit. Jokainen tuollainen tapahtuma on pieni ‘voitto’ ja voit olla ylpeä itsestäsi. Onnistumisen kokemukset lisäävät itsetuntoa kummasti! Seuraavan kynnyksen ylittäminen on taas helpompaa :slight_smile:
Onnittelut!