Akateeminen Juoppolalli

.

Hei Hilbert,

kerrot, että olet AS-ihminen. Oletko ajatellut juomisen pakkomielteen juontuvan osittain myös siitä? Etenkin, jos sinulla on ollut ASn liittyvää muuta pakkomielteistä toimintaa aiemmin historiassasi. Suosittelisin keskustelemaan asiasta myös hoito/kuntoutustahon kanssa, jos sinulla sellainen on. Ymmärrän, että ei välttämättä ole enää, koska olet jo aikuinen ja varsinaiset kuntoutukset takana, jos niitä ylipäätään on ollut.

Lääkärin kautta voit hakeutua lähetteellä asiaa tuntevan neuropsykologin/psykologin pakeille tai ehkä paikkakunnallasi on autismin kirjoon perehtynyt kuntoutusohjaaja? AS –ihmisillä oman toiminnan ohjauksen vaikeudet ovat tavallisia ja liittyvät osaltaan myös alkoholi –ja esimerkiksi syömisongelmien kehittymiseen.
Minusta sinun kannattaisi lähteä liikkeelle tuosta AS tuntevasta tahosta. Toki voit apua alkoholiongelmaasi saada myös paikkakuntasi A-klinikalta, josta voidaan myös neuvoa ja ohjata muiden palvelujen ääreen. Myös vertaistukea on molempiin saatavissa, kuten varmaan tiedätkin.

Jos mahdollista sulje korkki välittömästi ja ala soittelemaan apua heti huomenna. Sinulla tuntuu olevan jo tieto siitä, että alkoholi ei sovi sinulle, nyt puuttuu vaan toimeenpano asian kanssa. Voin myös lohduttaa sinua, ei se alkoholi sovi kenellekkään meistä, jotka tällä palstalla kirjoittelemme. Alkoholiongelma lakkaa, kun juominen lopetetaan ja kaikki muu hoituu sitten aikanaan.

Tervetulao myös tänne kirjoittelemaan, jos koet siitä olevan apua. :smiley:

Aspergerin oireyhtymään todella liittyy pakkomielteisiä harrastuksia… Kun olin peruskoulun ala-asteella, harrastukseni oli tietokonepelit ja ohjelmoinnin harjoittelu. Olin keskitasoa älykkäämpi, joten opin koodaamaan pieniä ohjelmia C-kielellä jo ennen kuin olin edes 13-vuotias. Kun menin yläasteelle, tuli Internet yleisesti saatavaksi kaikkine pahoine puolineen. Luettuani joitain hämäriä sivuja netissä, uudeksi harrastuksekseni kehittyi kotitekoisten räjähdysaineiden valmistus… Tällaisia omia pommikokeita tein pari vuotta. Kun menin lukioon, löysin internetin huumesivut, ja törmäsin ensimmäistä kertaa elämässäni huumemyönteiseen materiaaliin. Päihteet olivat uusi pakkomielteeni 19-vuotiaaksi asti, opettelin kaiken saatavissa olevan tiedon huumausaineiden vaikutusmekanismeista ym. ja tein joitain tyhmiä kokeiluja kannabiksella, bentsoilla, jne. Kun olin juuri täyttämässä 18v, koin ensimmäisen tilanteen jossa meinasin menettää henkeni päihteiden takia… Olin koulun kevät-ulkoilmajuhlassa uimarannalla kavereiden kanssa ja kaverit olivat tuoneet minulle runsaan määrän omatekoista kiljua pään sekoittamiseksi. Vedin perskännit ja olin kuulemma humalassa juoksennellut ympäri rantaa tinneriä impaten, mennyt lopulta tajuttomaksi ja ambulanssi haki minut.

Pääsin kuitenkin lopulta yliopistoon koska olin aina ollut kympin oppilas kemiassa ja fysiikassa. Ensimmäisessä työpaikassani tein sen virheen ettå menin kertomaan työnantajalle sairastavani AS:aa ja tästä valitettavasti seurasi odotuksiani vasten törkeää syrjintää. Työkaverit olivat mm. onnistuneet lukemaan henkilökohtaisia sähköpostejani ja saaneet tietoonsa todella kiusallisia seksuaalisuuteeni ym. liittyviä asioita ja näistä pilailtiin työpaikalla. Jouduin lopettamaan työn ja sairastuin psykoosiin, olin 3 vuotta aivan sekaisin ja kuvittelin että televisiossa, sanomalehdissä ym. oli piilotettuja viestejä juuri minulle, joku pystyi salaa tunkeutumaan asuntooni, puhelijani kuunneltiin ym.

Sitten onnisuin lääkityksen avulla saamaan nämä psykoottiset höyreet hallintaan, ja pystyin etenemään opinnoissani…Mutta silloin alkoi myös juominen, ja se on nyt uusi pääasialline ongelma.

Hilbert,
onko aspalsta.net sinulle tuttu? Sielläkin on keskustelua aiheesta AS ja alkoholi, kas tässä:
aspalsta.net/viewtopic.php?t=4253
Aika monelle AS-ihmiselle alkoholi on joko tai -asia. Kyllä sinä taidat kuulua heihin sekä myös meihin, joille päihteet ja alkoholi eivät sovi.
Edelleen neuvoisin sen saman mitä jo tuossa edellä kirjoitin, konkreettista apua hakemaan.
Auttaisiko sinua lukeminen alkoholismista ja siitä toipumisesta? Katso tuolta päihdekirjallisuusketjusta vinkkejä.
viewtopic.php?f=42&t=25386&p=714859#p714859

Tunnen sympatiaa sinua kohtaan. Vaikeuksista huolimatta olet käynyt koulusi loppuun. Yllättävän moni korkeasti koulutetuista on alkoholisti -todella moni.

Kyllä minä sinuna menisin lääkäriin ensin, olisi hyvä jos sinulla olisi pidempiaikainen luottamuksellinen hoitosuhde asiantuntevan henkilön kanssa. Esimerkiksi yhdessä päihdehoitajan kanssa voi hahmotella omaa sosiaalista verkostoaan ja laajentaakin sitä.

Juomisen lopettamisen hyvistä puolista voin oman kokemukseni perusteella sanoa, että tunteiden sekamelska on alkanut selkiintyä ja jatkossa toivottavasti sosiaalinenkin elämä netin ulkopuolella.

Kaikkea hyvää elämääsi.

On yksi ihan aspergerin ja alkoholismin yhdistelmästä kertova omakohtaiseen kokemukseen perustuva kirja, selleinan kuin Liisa Laukkarisen ja Marius Rufenachtin “Pakko juoda?”. Kirjoittajat ovat äiti ja poika, joista jälkimmäinen siis asperger-henkilö ja alkoholisti.

Kyllä Suomessa saa nuorehko koulutettu ihminen olla alkoholisti, niinkuin saa olla muutenkin päihdeaddikti. Olet vain sattunut hakeutumaan “ukkoutuneeseen” AA-ryhmään, joita on aika paljon. Mutta kyllä ryhmissä käy nuoriakin, etenkin isoissa ryhmissä ikäjakauma on laajempi ja porukkaa kaikista sosiaaliluokista.

NA:ssa ikäjakauma on jo selvästi AA:ta nuorempi, mutta sitä en varauksetta suosittele jos ongelma on ollut nimenomaisesti alkoholi. :slight_smile:

Mukavaa raitista kesäviikonloppua!

Kiitos positiivisista vastauksista!

Alkoholin haittavaikutukset näkyvät jo elämässäni… Painan kaljamahoineni yli 20 kiloa enemmän kuin 5 vuotta sitten. Kun viime raittiusjakson aikana yritin harrastaa liikuntaa, huomasin etten enää pysty tekemään punnerruksia ym. niin kuin nuorempana, koska en jaksa enää nostaa omaa painoani. Erilaisia iho-oireita tulee myös juomisen aikana, samoin olen pari kertaa saanut ryyppyputken aikana kurkunpään tulehduksen ja ollut monta päivää puhekyvyttömänä.

Onnistuin viimeksi kuluneen kahden vuoden aikana sotkemaan raha-asiani, kun otin kännipäissäni pikavippejä jotta sain rahaa juomisen jatkamiseen. Nyt on useiden tuhansien eurojen velkamäärä menossa käräjäoikeuden kautta ulosottoon. Olen puhunut tästä kaupungin velkaneuvojan kanssa, mutta tälle ei pysty tekemään juuri mitään ennen kuin pääsen parempipalkkaiseen työhön.

Aspalsta.net-foorumille kirjoittelin vuosia sitten, mutta olin silloin valitettavasti psykoosissa ja sain porttikiellon palstalle kirjoittamieni sekavien ja pelottavien viestien takia. Paikkakunnallani on ollut asperger-vertaisryhmä, mutta siellä ei ole ollut toimintaa enää aikoihin. Ongelma on se, että kun joukko sosiaalisesti kömpelöitä AS-ihmisiä laitetaan samaan huoneeseen, seuraa helposti mykkäkoulu jossa kukaan ei halua sanoa mitään…

Minun pitäisi hakeutua tutkijakouluun tohtorin väitöskirjaa tekemään… Moisesta projektista ei tosin tule mitään ellen pysty lopettamaan juomista. Pelkään että viina vahingoittaa vielä aivojani siten, etten pysty suoriutumaan työstäni.

Moi hilbert,

Oliko velkaneuvojan kanssa puhetta että voisit ottaa yhteyttä noihin pikavippi-yhtiöihin ja sopia maksusuunnitelmasta ja näin estää saatavien joutumista ulosottoon?
Toinen keino mikä tuli mieleeni on Takuu-Säätiön järjestelyluotto.

Itselläni ei ole kokemusta kummastakaan, mutta vuosia sitten velkani menivät ulosottoon, jolloin mm. puhelinliittymän ja vuokra-asunnon saaminen vaikeutuivat huomattavasti useiden vuosien ajaksi. Sittemmin sain kaikki maksettua ja luottotietoni takaisin.

Toivottavasti asiat järjestyvät, omasta kokemuksesta voin sanoa myös sen että kuntoilu kohentaa mielialaa vaikka sen aloittaisikin nollista, äkkiä se kunto kasvaa kuiteskin :slight_smile:

Kitty

Hei Kitty! Pikavippifirmat eivät valitettavasti juuri tee maksusuunnitelmia, eikä nykyisillä tuloillani ole mahdollista saada järjestelylainaa (olen kesän työttömänä). Saatan päästä parempipalkkaiseen työhön nyt valmistuttuani, joten luultavasti saan velat vielä maksettua pois. Joillainhan saattaa olla jopa 100000 euroa asunto- ja autolainaa, joten ei velkamääräni ole vielä aivan valtava.

Ok, pidän peukkuja työpaikan puolesta syksyllä ja toivotan aurinkoista ja raitista kesää :slight_smile:

Kitty

Jos sulla on mennyt noita vippejä perintään tai ulosottoon, pystyt kyllä neuvottelemaan niiden kanssa maksusuunnitelmista, kannattaa soitella niille ennen laskujen eräpäiviä, ovat ainakin mun kohdallani olleet tosi asiallisia ja laskuja on voinut maksaa pienissä erissä pikkuhiljaa pois. Tsemppiä!

edit: siis soittaa perintätoimistoihin jotka asioita hoitaa. Noi vippifirmat (jotka usein omistavat myös ne perintätoimistonsa) ei tosiaan paljon neuvottele maksusuunnitelmista, sillä saavat isommat rahat kun laskut menevät perintään, maksumuistutuksista ja perintäkuluista käärivät ihan tajuttomat voitot… :unamused:

Joo, eikä se kai maailmaa kaada vaikka kaikki ne vipit ja velat menisikin ulosottoon nimismiehelle asti. Luottotiedothan siinä menee, mutta se voi olla hyväkin toisaalta koska sittempä ei vahingossakaan saa haalittua enää lisää velkaa itselleen.

Palkasta sitten ulosmitataan kolmasosa, mutta sen prosessin alkamiseen voi mennä pitkä aika. Ja sitten kun se alkaa, niin sittempähän lyhenee ne velat sitä myötä sukkelasti ja luottotiedotkin palautuu kuntoon parin vuoden päästä.
Nimismiehen kanssa on myös helppo neuvotella, ja jos jos ulosmittaukset sujuu säännöllisesti niin vuoden kuluttua voi anoa maksuvapaita kuukausiakin (vissiin kaksi kuukautta vuodessa).

Meinaan; voi olla paljon yksinkertasempi hoidettava nuin kuin stressata maksusuunnitelmien ja velkajärjestelyjen kanssa. Ne on monimutkasia ja stressaavia juttuja muutenkin, kuin jos vielä pitäisi päihdeongelmasta selviämisen kanssa pähkäillä.

Take care. :slight_smile:

Järjestelylainaa ei varmaankaan saa ilman jonkinlaisia tuloja, mutta velkajärjestelyyn on mahdollista päästä joskus jopa nollasuunnitelmalla.

Asiassa on kuitenkin yksi juttu, eli se, että toimintajärjestys on nimenomaan se, että ensin pitää tehdä se irtiotto alkoholiongelmaan - käytännössä usein irtiotto koko alkoholiin.

Mutta, kun se asia on hoidettu niin sitten apua löytyy sekä kunnallisilta velkaneuvojilta että mm. Takuusäöätiön kouluttamilta vapaaehtoisilta talousneuvojilta.

Velkajutut ovat alkuun hiukan monimutkaisen tuntuisia, ja juuri siksi nloita vapaaehtoisia onkin koulutettu, toimimaan vertaistukijoina (joiden ei toki tarvitse olla itse henkilökohtaisesti velkajärjestelyjä läpikäyneitä) kulkemaan mjukana jo ennen velkaneuvojalle menoa, asioiden selkiinnyttämisessä itselle ja avustamassa tarvittavien tietojen kokoamisessa.

Suomessa on kai ainutlaatuinen tilanne koko maailmassa, elinikäiseen “velkavankeuteen” ei jää kukaan vaikka olisi sotkenut miten hyvin tahansa raha-asiansa.

Mutta tosiaan, tärkein ensin, eli selvitä täytyyy, ei noita asioita kännissä kuntoon laiteta.

Toisaalta, kun viinahöyryt ovat haihtuneet ja kunto hiukan kohentunut, eivät asiat niin ylipääsemättömiltä yleensä enää näytäkään.

Voimia selviytymiseesi! Luja usko ongelman selättämiseen eli se positiivinen asenne, kaikesta pahalta näyttävästä huolimatta, sen tehokkuuteen olen alkanut luottamaan.

Hei Hilbert!
Kävin viime ja tällä viikolla parissa AA-palaverissa. Ikäjakauma niissäkin oli aika lailla kertomasi mukainen. Tuntuu siltä, että alle 30-vuotiaat eivät yleensä vielä ole juoneet itseään siihen tilaan, että olisivat valmiit tekemään mitä tahansa eli ottamaan vastaan AA:n tarjoaman avun raitistuakseen. Itsekin olin pitkälti yli 30, ja jännittynyt ensimmäiseen palaveriin kävellessäni. Täällä Hesassa AA:n jäseniä on kaikista sosiaaliryhmistä. Itse kuulun opinnot keskeyttäneisiin, mutta hankin sitten myöhemmin opistotasoisen koulutuksen. Viimeksi käymissäni ryhmissä on ollut yleensä aina mukana myös akateemisia jäseniä. Vieraillessani joidenkin yliopistokaupunkien AA-palavereissa olen pannut merkille, että niissäkin on mukana ihmisiä kaikilta koulutustasoilta.
Raittiit vuodet tuovat mukanaan myös fyysistä ikää, joten ei ihme, että joissain ryhmissä keski-iän ylittäneitä on runsaasti. Vuosien vieriessä syntyy myös palaverien ulkopuolisia lämpimiä toveruus- ja ystävyyssuhteita. On mukava käydä erilaisissa ryhmissä, oma kotiryhmäkin löytyy aikaa myöten.
Raitista kesää!

Hei !

Apua sinun on löydettävä ! Juomatyylisi on sellainen että se ei muutu kuin huonompaan suuntaan. Alkoholi ei sovi sinulle missään muodossa. Sanon näin omasta kokemuksestani.

Sinuna menisin uudestaan AA:han. Periaatteessa kaikki ryhmät ovat hyviä mutta ryhmissä on tiettyjä eroja. Aivan samoin kuin kaupunginosien välillä on eroja ja eri kapakoiden ja juottoloiden sosio-ekonominen tila vaihtelee.

Tee vaikka fyysikkona tieteellinen koe AA:n tehosta ! Et kai fyysisiä ilmiöitä tutkittaessakaan tee johtopäätöksiä kolmen kokeen perusteella ! Tutki tutkimasta päästyäsi ennakkoluulottomasti !

Hanki AA:n iso kirja (Teos: Nimettömät Alkoholistit ISBN10: 9519015620
ISBN13: 9789519015620 )
ja lue sieltä varsinkin 3. Luku “Mitä alkoholismi on”.

Ja tuossa yksi tieteellinen näkökulma AA: toimintaan !

jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/han … sequence=1

Itse raitistuin 33-vuotiaana ja tässä kuussa rikkoutuu 24 vuoden raittiuden rajapyykki ja päivääkään en vaihtaisi pois ! :smiley:

Vinetto

.

Mistä päättelet että se olisi tuollainen automaatio ? Voit mennä myös ns. pohjasta läpi ja et jaksa enää nousta etkä löydä sitä halua. Vuodet vierii aika nopeaan.

Pahinta mitä ihmiselle voi sattua että hän jättää elämänsä elämättä.

Mutta ei ole toivottomia tapauksia on vain toivottomia ihmisiä.

Hei Hilbert!
Hienoa, että muistat kirjoittaa tänne kuulumisiasi. Oikeassa olet, kun arvelet, että alkoholismi ei muutu parempaan suuntaan juomalla lisää alkoholia. Tuttuja ovat minullekin morkkiksessa tehdyt raittiuslupaukset, jotka eivät kuitenkaan pitäneet. Onneksi löysin tieni AA:han ja sieltä saamani opin mukaan olen saanut olla raittiina päivän kerrallaan. Raittiuslupausta minun ei ole tarvinnut tehdä, riittää kunhan haluan olla tänään raittiina.
Huomenna lähden tutun kaverin kanssa palaveriin varmistamaan, että tunne-elämäni ei ryöpsähtelisi niin paljon, että rupeaisin juomaan.
Raitista syksyä Sinulle ja kaikille, jotka sitä haluavat!

Huomenta Hilbert! Olen kohtuullisen uusi täällä lopettajissa, ja siksi en ollut aikaisemmin vanhoja viestejäsi lukenut.

Tämä on mielenkiintoinen väite. Olen ennenkin törmännyt tähän. Olisi mielenkiintoista herätellä tästä enemmänkin keskustelua, olen ehkä eri mieltä. Siis toki mietit tuollaisia asioita humalassakin, koska käytät niihin paljon aivokapasiteettia selvinkin päin, mutta onko todella niin, että ihmisen joku pohjimmainen luonne tulisi esiin kännissä? Olisi mielenkiintoista kuulla tähän muidenkin mielipiteitä. Voihan se tietysti olla tottakin. Ja voihan se minua eniten kiinnostaa siksikin, että olen suhteellisen köyhästä perheestä ponnistava akateemisesti koulutettu nainen, joka usein tunteekin olevansa “kahden luokan välissä”, vaikka nykyään moiset luokat eivät juurikaan ole niin vahvoja kuin ennen, kuitenkin olemassa. Kännissä minusta tuli ainakin aika kiukkuinen akka, tarkoittaakohan se sitä, että olen pohjimmaiselta luonteeltani kiukkuinen hirmuhallitsija, vaikka selvin päin luonteeni on aika mukavakin…? :unamused:
No joo, mutta siis on meitä muitakin akateemisesti koulutettuja täällä iso liuta, kai sen jo tiesitkin? Samoin AA:ssa -sanoo hän huiman yhden kerran kokemuksella :laughing: -, kannattaa siis kokeilla muitakin ryhmiä.

Kuten Vinetto tuossa kommentoikin, voi olla pahasta uskoa sen menevän jonkun ennalta määrätyn kaavan mukaan. Saisit jonkin aikaa oltua selvinpäin ja mentyä niistä ensimmäisistä vaikeuksista läpi, voisi se halu ja tunnekin olla raittiina alkaa kasvaa. Näin ainakin minulle kävi. En ole kokenut mitään mystistä valaistumista ja ylhäältä tulevaa halua lopettaa. Lopetin aika lailla sinnikkyydellä, opettelen raitista elämää ja painin jumahimojen kanssa. Niistä on toistaiseksi päästy ylitse, jos joskus ei päästä niin tiedän ainakin miltä raitis elämä tuntuu ja haluan varmasti sitä lisääkin.
Toivon, että saat juomisen poikki. Kyllä se sen arvoista on.

Viisaita sanoja, jotka saivat ainakin minut pysähtymään näiden ajatusten äärelle. Kiitos Vinetto.

Niin se vaan on, että alkoholihuurussa monet päivät jäävät ikään kuin elämättä. Jälkeen päin niistä ei muista juuri mitään (vaikka olisi hereillä pysynytkin :laughing: ). Pelkkää harmaata puuroa kaikki. Siksi toivon, että saat putken poikki Hilbert. Nyt on mitä mainioin keli lähteä vaikkapa meren rannalle tuulettamaan ajatuksiaan. Sinne syysmyrskyihin voi sitten heittää sen oman pahan olonsakin… Tsemppiä!