Ajokortti ja huumeseula

Meilläpäin kaikkialla on ollut noi peilit, eikä työntekijä ole ollut siellä vessassa sisällä - paitsi yhdellä klinikalla. Jossain vaiheessa nuorempana seuloissa pärjäsin suht hyvin, kun join just ennen seulaa tosi paljon ja auttoi osittain se, ettei se työntekijä ollut fyysisesti samassa tilassa. Myöhemmin oon sitten kehittänyt itselleni todella ujon rakon, enkä pysty edes tavallisissa kauppakeskusten vessoissa käymään normaalisti, vaan pitää laittaa hana päälle jne.

Kandee ehdottaa Ankka miestä laittamaan vesihanan päälle (yleensä siihen suostuvat) ja osa suosii käden laittamista sen hanan alle. Toisin kuin Zeusilla ja kumppaneilla, mulla on toiminut parhaiten se, että olen nimen omaan niin täydellä rakolla mennyt seulaan kuin vain mahdollista. Tosin olin kerran jossain virtsarakon toimintaa tutkivissa testeissä, enkä saanut siellä millään kustua, vaikkei kyse ollut seulasta ja täyttivät rakon ihan täyteen. Sanoivat kyllä, etten ole ainoa, jolla on ollut siinä ongelmia ja menivät kuitenkin lasin taakse katsomaan, vaikka ovi olikin auki ja kaksi ihmistä siis. :unamused:

Onneksi en joudu käymään säännöllisissä seuloissa, koska en ole millään psyykkaamisella tms. oppinut antamaan seulaa, päinvastoin tuntuu menevän huonompaan suuntaan.

Niin ja esim. HUS:lla on kuulemma sellaiset ohjeet seuloista, että jos ei onnistu tyyliin 10-15min sisällä antamaan seulaa, pidetään tauko ja saa juoda 1-2 lasia vettä. Sit saa yrittää uudestaan ja jos ei vieläkään onnistu, seula keskeytetään ja lasketaan käsittääkseni positiiviseksi. Eli niitä yrityksiä ei saa mitenkään loputtomasti, ja myös ajallisesti on rajattua.

Kyllä minäkin tuota tekniikka joskus käytän, ja alussa varsinki käytin.
Nytkin kävin viime perjantaina antaa seulan, ja oli jo ihan “kohtuu kova” hätä (ei nyt kuplaa otsassa mut kumminki :slight_smile: ) ku menin, niin eipä siihen koko operaatioon menny ku pari minuuttia.
Ja toki se on jo niin tuttua touhua (reilu kolme vuotta jo siellä juossu), ettei sitä jännitä enää ollenkaan, toisin ku muutamat ekat kerrat. :neutral_face:

Toi pitää varmasti paikkansa. Ei ole ite koskaan tarvinnu odotella NIIN kauaa, et olis pitäny veden juontiin lähteä, joten en sen tarkemmin tiedä tuota pykälää. Mut sen tiedän, et just ainaki ton yhden kerran saa pitää taukoa ja juoda vettä, ja sit yrittää uusiks.
Sen ne kertoi ihan sillon eka kerroilla labrasta, ku kertoivat ylipäätään niitä seulananto sääntöjä.

Joo eli nyt tilanne se että ei tarvi enää käydä antaa seuloja ja eilen miehellä oli aika päihdeläälärille. Seulat oli kaikki puhtaat mutta tämä lääkäri takertui siihen että kun käytössä on lyrica lääkitys hermokipuihin niin ilmeisesti rekkakortti lähtee :imp:

Vaikka se kyllä oli jo alussa tiedossa lääkärillä ja Seulat piti antaa koska luulivat narkomaaniksi

^^/^ Ammattiajossa voi olla paljon tiukemmat säännöt(Mitään varmaa tietoa asiasta mulla ei ole) koskien lääkityksiä ymv., vaikka laillinen PKV-lääkitys ei olekaan este yksityisautoilulle kevyemmällä kalustolla. Eikä tarvitse liittyä mihinkään lääkkeisiin tai väärinkäyttöepäilyihin, vaan esim. jokin silmäsairaus voi evätä ammattiajoluvat, mutta omaa henkiläautolla huristelua saa silti harrastaa ihan vapaasti. Tietty tökeröä toimintaa lääkäriltä, ettei voinut heti kättelyssä ilmoittaa, että Lyrica saattaa nousta esteeksi hommassa ja tuleehan tuosta hieman sellainen maku, että ko. lekuri nyt tahtoo vääntää asian loppuun saakka haluamallaan tavalla ja takertui sitten tuohon Lyricaan, kun ei sen kummemmin voinut miestäsi narkkariksi leimata, mutta periaatteessa kyllä rekkakortin eväämiselle tuossa tilanteessa saattaa olla ihan oikeat, lailliset perusteet, lääkärin mahdollisesta vittupäisyydestä huolimatta.

Mun isältä ainakin lähti rekkakortti Lyricasta. Ei minkään aineen väärinkäyttöepäilysten takia.
Mulla itsellä vaihdettiin lyrica gabaan just kipujen hoitoon, mutta en tiedä onko tän lääkkeen kanssa sama juttu.
Ottakaa ihmeessä selvää oisko mahdollista siirtyä johonkin muuhun lääkkeeseen…

Itsellä siis ei ole mitään tietoa mitkä muut lääkkeet saattavat vaikuttaa ammattiautolupiin, mutta luulis sen lääkärinkin selvittävän teille olisiko jokin muu lääke, lyrican rinnakkaisversio tms käytettävissä. Mutta jos se lääkäri on täys ääliö niin ei sitä kiinnosta auttaa. :imp:

Kyllä joo luulis lääkärin voivan miettiä jotain muuta lääkitystä, jos oikeasti ammatinkin harjoitus riippuu lääkityksestä. Siinähän on ihmisen koko elämä ja tulot kyseessä. :imp: Kaikenlisäksi ei ainakaan miehelläni kyseinen lääkitys vaikuta mitenkään ajokykyyn tai muuhun vastaavaan. Toki henkilökohtainen autoilu on taas eri asia ja silloin se on ok, mutta voihan vittu. Kyllä elämä menee niin vaikeaksi monella ihmisellä nykyään, kun kaikki “tietyt” lääkkeet on demonisoitu. :unamused:

^ Edelleenkin se raskaan kaluston liikuttelu työkseen on “vähän” eri asia, kuin jokin kauppareissujen köröttely pikkukotterolla ja siksi on tyystin ymmärrettävää, että sitä koskevat tiukemmat säännöt. Ei PKV-lääkitys tokikaan kaikilla rekkakuskeillakaan työ-/ajokuntoon olennaisesti vaikuta, mutta johonkin ne rajat on vedettävä, kun ei sitä nyt voi alkaa tutkia jokaisen kohdalla yksilöllisesti, miten homma mahdollisesti toimisi. Koskee nyt ylipäätäänkin kaikkia sääntöjä yhteiskunnassa.

Eikä tuo ammattinharjoittamislupien menetys pelkästään joihinkin demonisoituihin lääkkeisiin ja (perättömiin) narkkariepäilyihin liity. Voihan sitä sairastua jotenkin, hyvin lievästikin, niin, ettei voi enää työskennellä tietyllä alalla, vaikkei mitenkään työkyvyttömäksi tulisikaan ja muihin hommiin soveltuisi mainiosti. Ei se tietenkään kivaa ole, jos joutuu luopumaan työstään, johon on aikansa opiskellut ja josta mahdollisesti vielä tykkääkin, ja mahdollisesti vielä uudestaan kouluttautumaankin, mutta yleinen turvallisuus, työn sujuvuus ymv. seikat kuitenkin ovat tärkeämpiä, kuin se, onko henkilöllä X nyt kivaa vai mälsää.

En viittaa mitenkään erityisesti aloittajan tapaukseen, vaan ihan yleisesti tässä jaarittelen.

^ tottakai on just näin! Ammattiliikenteessä kuuluukin olla tiukat säännöt, mutta… mutta mun mielestä lääkärin työhön pitäisi kuulua se, että lähdetään selvittämään vaihtoehtoista hoitoa tai lääkettä. Ketä se yhteiskunnassa/potilaslistalla hyödyttää jos jää työttömäksi? Ei se ainakaan ennakoivaa hoitoa ole. Eikä sitä, että se olis vaan jonkun mielestä nyt kurjaa. Se kertoo joko lääkärin motivaatiosta tai ammattitaidosta. Mutta seulojen määrääminen on mielestäni ok, on mitään epäilystä tai ei.
Tässä en nyt ota kantaa ko tapaukseen, vaan siihen miten voidaan toimia.

Tässä ko tapauksessa mietin, että onko lääkäriltä ihan ok toimintaa tietää lyricasta, määrätä seuloihin ja sitten seulojen jälkeen todeta, että ähäkutti lyrica tän ajoluvan estää. Toki voi olla, että kaikki muut vaihtoehdot on katottu, hoidettu ja todettu lyrican olevan ainoa vaihtoehto hoidoksi. Sit on vaan tekemätön paikka. :neutral_face:

Ammattiautoilu varsinkin raskaammalla kalustolla on vähän sellaista puhaa, että sitä nyt ei vaan suuri osa pysty terveydellisistä syistä tekemään työeläkkeeseen asti. Seula on ilmeisen tiukka ja hyvä niin. Ehkäpä tuollaiseen mahdollisuuteen olisi syytä asennoitua jo valmiiksi. Vastaavan tulotason ammatteja on vaikka kuinka, eikä jonkun perustutkinnon kahlaaminen luulisi olevan ylitsepääsemätön homma. Tuossa tilanteessahan sen pääse suorittamaan vieläpä ansiosidonnaisella. Uutta matoa koukkuun vaan