Olen jotenkin unohtanut sen, miltä tuntuu olla pidempään selvinpäin. Olen senkin aikoinaan kokenut ja jotenkin hämärästi muistan kokeneeni tunteet vahvempana, voineeni paremmin fyysisesti sekä henkisesti ja nauttineeni pikkuasioista. Muistan myös teoriassa sen, että alkoholi muuttuu merkityksettömäksi muutaman kuukauden sisällä lopettamisesta.
Kuitenkaan, en nykyään enää yksinkertaisesti pysty olemaan niin pitkään selvinpäin että pääsisin tähän tilaan. Jollainlailla motivaatio on vaan niin vähäinen, että oikeastaan toivon että pääsisin juomaan joka päivä, vaikka vielä puolisen vuotta sitten minusta tuntui että olen täysin valmis tappamaan itseni, juomisen aiheuttaman masennuksen vuoksi. Olen jatkuvasti ahdistunut, mielessäni pyörii mitä hirveimpiä ajatuksia ja pelkoja aivan turhista asioista. Olen aikaisemmin ollut pitkiä aikoja juomatta Antabuksen avulla, joka minulle määrättiin katkolla aikoinaan. En ole käynyt AA:ssa kuin tutustumassa ja en oikein päässyt samalle aaltopituudelle näiden ihmisten kanssa, vaikka varmasti hekin taistelevat ihan samojen asioiden kanssa. En aio mennä sinne enää uudestaan. Aion etsiä jonkin muun ryhmän, jos sitten sitäkään.
Kuitenkin, olen pystynyt lopettamaan tupakoinnin ihan hiljattain ilman mitään ongelmia. Alusta asti on ollut semmoinen olo, että ei vaan ole tehnyt mieli. Olen pystynyt juomaankin, eikä siltikään tupakantuskat ole minua yllättäneet. Pidän tupakointia vähintäänkin yhtä rankkana riippuvuutena kuin alkoholiongelmaa. Molemmissa riippuvuus syntyy ulkoisen aineen vaikutuksesta ja vaikuttaa aivoissa riippuvuuden syntyyn. Tupakkaan ei ehkä kuole niin nopeasti kuin alkoholiin, mutta vaarallista sekin on, minulla lähinnä mielenterveydelle. Niin tekee alkoholikin.
Aion tänään aloittaa Antabus kuurin jälleen kerran ja pyristellä vaikka väkisin nämä ensimmäiset viikot ja kuukaudet, jotta mahdollisuuteni pidempään raittiuteen kasvaa. Olen henkisesti romuna, pelkästään sen takia, että ulkoinen aine vaikuttaa minuun niin paljon että en pysty lopettamaan. Muistini alkaa pettää ja olen kussut kaikki raha-asiani täysin. Jääkaapissa ei ole käytännössä mitään ja minun pitäisi joka viikonloppu elättää lapseni, joka tulee käymään joka perjantai-sunnuntai. Tällä kertaa taidan vielä tämän viikonlopun hänet pystyä ruokkimaan, mutta ensi viikonlopusta en enää tiedä. Olen käytännössä kusessa, pelkästään siksi, että olen ryypännyt pikkuhiljaa kuukauden alkupuoliskolla kaikki rahani. Olen kuitenkin ollut selvinpäin joka viikonlopun, eikä lapseni ole minkäänlaisessa vaarassa alkoholismini takia. Nykyään kun en edes humallu oikein mistään määrästä, eikä krapulaakaan meinaa tulla. Tämä vahvistaa ajatustani siitä, että juominen kohdallani on aivan turhaa. Sama on juoda vaikka vettä.
Lähdenpä tästä sekoittelemaan ensimmäistä Antabus koktailia.
Olisiko mahdollista, että nykyinen motivaation puute voisi johtua osin tupakoinnin lopettamisesta
Wikipediasta lainattu: Tupakoinnin lopettamisen yleisimmät vieroitusoireet muistuttavat opioidien vieroitusoireita. Yleisimmin esiintyy seuraavia oireita: ärtyvyyden lisääntyminen, ahdistuneisuus, keskittymisvaikeudet, levottomuus, alakuloisuus, kärsimättömyys, univaikeudet, päänsärky ja huimaus. Tupakoinnin lopettamiseen liittyviä fysiologisia muutoksia ovat: vähentynyt kortisolin, adrenaliinin ja kilpirauhashormonin eritys…
Minulle tupakoinnin lopettaminen aiheutti vahvemmat psyykkiset oireet kuin alkon lopettaminen. Mutta kun tiesin mistä ajoittainen saamattomuus, väsymys, levottomuus yms johtui, niin niiden tunteiden kanssa oli helpompi tulla toimeen, kun tiesin että kyseessä on ohimenevä vaihe.
En kyllä tuohon osaa vastata. Olen käyttänyt apunani sähkötupakkaa, jossa minulla on nikotiinipitoiset nesteet, joten en varsinaisesti vielä nikotiinista ole vieroittumassa. Sen aika on sitten myöhemmin. Kuitenkin, olo on jo reiiiilusti parempi kuin polttaessa, varsinkin psyykkisesti. Myös fyysinen oloni on vaihtunut siitä flegmaattisen väsyneestä ja lötköstä jotenkin jämäkämpään ja tukevampaan oloon. Tältä varmasti tuntuu normaalista, savuttomasta ihmisestä päivittäin, mutta eihän he tiedä huonommasta jos eivät ole koskaan polttaneet. Olin jokunen aika sitten polttamatta viikon verran, yhdessä kaverini kanssa, mutta sitten päätimme töissä polttaa taas normaalisti ja voi helevetti miten paha olo tuli ensimmäisestä tupakasta. Alkoi oksettaa ja väsyttää aivan järkyttävästi. Mieli muuttui tunkkaisen harmaaksi, aivan kuin ympärille olisi tullut harmaa pilvi tukkimaan värinäköä. Se varmasti on se tupakoinnin masennusta aiheuttava vaikutus, kun maailma muuttuu täysin mustavalkoiseksi ja mikään ei kiinnosta. Maku meni töistä samantien ja loppupäivä menikin sitten huonoa oloa tuntiessa. Mutta siitä se sitten taas lähti ja pianhan siihen tottuu kun aikansa polttaa. Sitten se flegmaattinen harmaa masentuneisuus tulee “normaalitilaksi”.
Sama homma toimii minulla alkoholinkin kanssa, mutta päinvastoin. Alkuun olen todella hilpeällä tuulella, kun tiedän kauppaan lähtiessäni että kohta saa kaljaa. Melkein tanssiaskelin steppailen kauppaan ja lastaan korin täyteen tölkkejä. Kotiin kävellessä ajattelen vain ahdistuneisuuttani ja hoen oikein ääneen että “kohta helpottaa, kohta helpottaa”. Sitten ilta meneekin alkuun pelaillessa ja ryypätessä, sitten musiikkia kuunnellessa ja ryypätessä ja kaikkea muuta oheistoimintaa siihen väliin, mitä tietokoneella voi tehdä. Nolaan itseni Facebookissa kirjoittelemalla mitä sattuu tutuille ja kavereille. Lopulta valitan aina nälkääni, kun vatsa kurnii, mutta ei tietenkään voi syödä kun siitten ei kalja maistu enää. Pakko siis juoda kaljat pois ennenkuin syö. Typerää.
Tätä olen toistanut jo vuosia. Elämä on muuttunut railakkaasta ympäri kyliä juopottelusta tähän syrjäytyneeseen kotona ryyppäämiseen ja koneella istumiseen. Seuraavat päivät olen masentunut ja ahdistunut. Tuntuu kuin synkkä pilvi verhoaisi minut täysin ja päälaelleni ilmestyisi tuhannen kilon paino. Tähän ei tietenkään auta kun juoda lisää viinaa. Kyllä tekosyitä ryyppäämiselle aina löytyy.
Nyt minun vaan pitäisi päästä tästä oravanpyörästä äkkiä pois. En vaan keksi että miten.
Hiukan sarkastinen ajatus ja ehdotus on, että palaisit siihen kylillä juopotteluun, mutta ottaisit vaan vähän etkä kovin myöhään yöllä. Ei tarvitsisi olla syrjäytynyt ja nyhjätä kotona tylsistyneenä. Kyliltä tapaisit ennen pitkää jonkun kaltaisesi, ryyppäämiseen kyllästyneen tyypin, jonka kanssa yhdessä tutkisitte, miten pakkomielteisestä juomisesta olisi mahdollista päästä eroon. Kirjoitit että AA:ssa käydessäsi et päässyt samalle aaltopituudelle siellä olevien kanssa. Jos satut kohtaamaan jonkun siellä näkemäsi raitistuneen ihmisen, voisit mielestäni ihan hyvin jutella sellaisen kanssa kahden kesken. Ehkä sitä kautta saisit jonkin kipinän, joka mahdollistaisi sinulle alkoholista luopumisen. On olemassa myös paljon erilaisten yhteisöjen auttavia puhelimia, sinäkin voit käyttää niitä.
Alkoholista riippuvaisen tulisi välttää nälkää, janoa, väsymystä ja yksinäisyyttä.
Kiitti kaikille vastauksista. Tässä vaiheessa yritän saada tätä homma vasta aluilleen niin, että pysyisin edes päivän - pari selvinpäin. Tässä on taas mennyt koko viikko juopotellessa, nyt jopa vähän runsaammin kuin normaalisti. Vituttaa, kun haluan takaisin siihen tilaan jossa saan oikeasti jostakin nautintoa. Tuo kaljan lipittäminen on tässä vaiheessa jo tosiaan aika turhaa, kun ei siitä oikein humalaan pääse, eikä sitä nousuhumalan tunnettakaan ole enää kokenut aikoihin.
Lisäksi, olen kussut unirytmini täysin tässä viikon aikana. Menen aamulla 6-7 aikaan nukkumaan valvotun yön jälkeen ja heräilen siitä sitten 12 tunnin päästä. Nytkin heräsin ihan vasta ja tänään olen päättänyt olla selvinpäin. Se kyllä jo vituttaa etukäteen, kun tekisi jo nyt mieli hakea lasti. Vaan turhaapa se olisi. Siitä nyt on vaan taas muodostunut enemmän tapa kuin että sitä oikeasti mihinkään tarvitsisi.
En ole peseytynyt koko viikolla, joten haisen hirveälle. Tänään aion peseytyä, laittaa puhtaat vaatteet päälle ja dödöä kainaloon niin on mukava olla taas. Parrankin aion ajaa. Tekisi mieleni lenkillekin lähteä, mutta taitaa olla vähän liian aikaista sille.
Kun itse joskus kävin terapiassa, terapeutti jankutti, että juomiseni aiheutui ahdistuksestani.Olin sitä mieltä, että ahdistus johtui juomisesta.
Olin kyllä ainakin suurelta osin oikeassa, koska kun pystyin olemaan juomatta muutaman viikon, ahdistus alkoi vähenemään
Innostuin liikkumaan, lukemaan, kutomaan…huolehtimaan itsestäni
Pitää kestää se ensimmäimen päivä, viikko, ruoka alkaa maistumaan, uni paranee ja ahdistus vähenee.
Täytyy vain olla juomatta. Helppoahan se meille alkoholisteille on :mrgreen:
I
Juuri tätä ensimmäisen päivän yötä tässä elelen. Sain nukuttua 3 tuntia ja heräsin nälkään ja ahdistukseen. Mieli on maassa, suoraan sanottuna vituttaa. Haluaisin vain nukkua mutta kun tiedän että jos nyt tuonne sänkyyn menen niin saan pyöriä siellä ihan turhaan monta tuntia. Toisaalta minulta löytyisi kaapista melatoniinia, mutta sen teho tähän aikaan on vähän niin ja näin.
Huomenna pitäisi väkipakolla herätä kymmenen aikaan siivoamaan, kun tytär tulee viikonloppua viettämään. Että ei kai tässä auta. Kokeillaan sitä melatoniinia.
Ei saatana tää ahdistus on jotain niin mielettömän hirveetä. Oon koittanu nukkua mutta pyörimiseksihän se meni vaikka otinkin sitä melatoniinia. Hirveitä ajatuksia vaan pyörii mielessä ja tuntuu että henkeä ahdistaa ja tekis mieli kuolla. Oon niin väsynyt että voisin nukahtaa vaikka istualleni mutta kun ei vaan uni tule. On kyllä niin raastavaa. En enää ikinä halua käydä tätä samaa paskaa läpi. Nyt todellakin loppu juominen!
Olisiko ammattiapua saatavilla pahimpaan hätään? Tarkoitan, että jos paikkakunnalla on päihdeklinikka tai A-klinikan tyylinen jonne voi mennä matalalla kynnyksellä maksuttomasti keskustelemaan tilanteesta, niin kannattaa hyödyntää verovaroilla tarjottu palvelu. Ainakin isoimmilla paikkakunnilla tämmöinen on saatavilla.
Päihdeklinikalla voidaan sitten puntaroida, olisiko tarpeen katkaisuhoito tai oisiko mahdollista lähteä vaikka pitempään kuntoutukseen.
Sen sijaan tavallisilla terveysasemilla suhtautuminen päihdeongelmiin saattaa olla varsin nuivaa, valitettavasti.
Olipahan tuskaa koko viime yö ja tämä päivä. Koitin kaikkeni että saisin itseni kasaan, mutta lopulta valvoin koko yön ja nukahdin hetkeksi, jonka jälkeen heräsin taas hetkeksi ja nukuin koko päivän. Onneksi tytär on jo sen ikäinen että ei ole niin justiinsa nukunko vai en. Hän muutenkin tekee omia juttujaan ja osaa kyllä tehdä omat välipalansa jos tulee nälkä. Nyt sitten vähän niinkuin “palkinnoksi” ostin hänelle hänen lempiruokiaan kaupasta, niin saa herkutella tässä illalla. Itse olen sitten taas nukkunut koko päivän, niin veikkaanpa, että eipä tarvitse nukkua tänäkään yönä. Toisaalta kyllä minua vähän väsyttää, mutta jos alan tässä illalla nukkumaan niin todennäköisesti herään keskellä yötä ja valvon taas aamuun pitkälle.
Taidan koittaa sellaista kikkaa, että käyn pikku kävelyllä tässä vielä, niin josko se sitten auttaisi nukkumaan vähän levollisemmin.
Sun tuskasi on mulle tuttu, varsikin niiltä päiviltä, jolloin tuli juotua enemmän ja sen jälkeen pyörittyä hikisten petivaatteiden kuri(s)tusotteessa joko laskuhumalassa tai krapulassa. Valvon välillä nykyäänkin, kutistuneemman angstin kera. Mutta en enää halua, suostu tai uskalla jäädä kitumaan petiin “väkisinmakaamaan”, vaan avaan telkkarin ja ahdistusta välttääkseni katon leffoja ja välillä kaikenlaista skeidaa. Syön ehkä jotain. Uni saattaa tulla yllättäin kesken hyvänkin ohjelman. Viime yönä tuli yhdessä ohjelmassa mielenkiintoinen sana, jota googlettaessani löysin muuta jännää luettavaa ja siinä sitten alkoikin pahasti raukaisemaan ja oli nukahdettava sohvalle.
Käytiin eilen illalla tyttären kanssa muutaman kilometrin kävelyllä. Ensimmäistä kertaa hän itse ehdotti lähtevänsä mukaan. Olihan se vähän raastavaa aluksi, kun on tottunut yksin kävelemään ja miettimään syntyjä syviä ja tällä kertaa toinen kulkee vieressä keräilemässä pokemoneja ja pölöttää niistä kokoajan. No, nappasin puhelimen taskuuni ja lopulta aloimmekin keskustella ihan mukavia. Lenkillä se vaan jotenkin tuo juttu kulkee.
Sen jälkeen tulimme kotiin ja hetken aikaa vedimme henkeä, kunnes olimme molemmat niin puhki että oli pakko alkaa nukkumaan. Nukuin siis koko eilisen päivän sinne ilta seitsemään asti ja olin takaisin nukkumassa yhdentoista jälkeen. Nyt heräsin yöllä aika tarkalleen neljältä ja vihdoinkin minusta tuntuu siltä että olen levännyt riittävästi. Ei ahdista, ei masenna, ehkä pientä alakuloa on ilmassa mutta ei sen kummempaa.
Nyt alkaa tuntumaan että elämä voittaa. Tosiaan, kuten aiemmin sanoin, en enää ikinä halua käydä tuota samaa paskaa läpi. Nyt olen vakaasti päättänyt, että minun aikani alkoholin kanssa on tullut päätökseen. Minun kun on valittava elämässäni joko jatkuva ryyppääminen tai sitten pysyvä raittius. Keskitietä ei ole.
Hörpin tässä aamukahvit ja alan miettimään mitä sitä keksii koko päiväksi tekemistä.
Hyvää huomenta JVP! Onneksi nukkuminen ja olo muuttuvat paremmiksi muutaman päivän jälkeen! Sitten täytyy kai keskittyä siihen olennaisimpaan, itse olen myös lähtökuopissa. Pidetään itsemme selvinä!
No jaa, se hyvä olo loppuikin sitten aika lyhyeen. Oon taas ollut ihan poikki koko päivän ja nukkunu käytännössä koko ajan. En enää ymmärrä miks nukun näin paljon. En oo koskaan joutunu juomisen lopettamisen jälkeen näin paljoa nukkumaan tai kärsimään. Tää on ihan kauheeta. Tekis mieli hakeutua hoitoon, mutta jotenkin sitä vaan toivoo että tästä vielä selviää. Silti, tuntuu että aivotoiminta on täysin loppunut ja päässä ei pyöri mitään. Jotenkin tuntuu että vaan olen. Semmonen tyhjä kuori, jonka sisällä ei ole mitään, ei edes ajatuksia. Tuijotan vaan pää tyhjänä millon mitäkin. Vähän niinkun olisin unessa tai tajuttomana, mutta silti hereillä, ainakin noin niinkuin näennäisesti.
On herännyt tässä jo ajatus, että olikohan tämä edellinen ryyppykerta se lopullinen niitti, jonka jälkeen menetin sitten lopunkin aivotoimintani. Muistini on pätkinyt jo vuosia, mutta nyt tuntuu että meni loputkin…
Huomenta!
mullakin on tuo sama kokemus tosta väsymyksestä. Tuntuu, että mitään ei jaksa, sama miten paljon nukkuu. Eikä ahdistuskaan tunnu loppuvan, ehkä hetkittäin on helpompaa.
Olisiko tosiaan hyvä hakeutua ammattiauttajalle? Joskus kun vaan tulee hetki, että omat voimat ja keinot eivät riitä.
Älä kuitenkaan avaa sitä tölkkiä, muuten tämä kaikki on taas edessä, vielä pahempana.
Voimia sulle ja meille kaikille. Täällä on aikaisemmin joku laittamattomasti sanonut: ei viinaa selvään päähän.
Eiköhän nautita kauniista päivästä vähän ulkoillen, se tekee hyvää sulle ja mulle ja muillekin.
Joskus väsymys, aivosumu, muistiongelmat, masennus, hidastuminen plus lukematon määrä muita vaivoja saattaa aiheutua fyysisistä sairauksista. Itse söin vuosia masennuslääkkeitä eikä mikään määrä unta tahtonut riittää. Piristin itseäni alkoholilla, jotta jaksoin mm. siivota.
Jossain vaiheessa lääkäri ehdotti minulle labrakokeita ja löytyihän se kilpirauhasen vajaatoiminta. Oikean lääkityksen kanssa olo on parantunut dramaattisesti ja kiloja lähtenyt kymmenen. Jossain vaiheessa oireilu taas paheni, mutta lääkityksen noston myötä löytyi taas uusi tasapaino.
Myös erilaisten ravintoaineiden puute voi vaikuttaa suuresti jaksamiseen. Uudistunut ruokavalio ja ravintolisät ovat iso osa ainakin meikäläisen jaksamista. Sopivasti kuntoilua päälle - tosin tiedän, että väsynyttä on turha patistaa edes kävelylle, kun ei jaksaisi sängystä nousta.
