Ajatuksen kulku selvin päin

Tervehdys kaikille,

Olen vieraillut täällä vuosien varrella useaan otteeseen, enemmän tuolla vähentäjien puolella, mutta joskus varovasti lopettajien oveakin raottaen. Nyt uskallan ehkä taas raottaa tätä ovea, kun olen ollut juomatta useita kuukausia, tyytyen tähän mennessä vain lueskelemaan täällä uusimpia ketjuja. Nyt pitää kyllä heti tarkentaa tuota äskeistä. Millanen (muistanko oikein?) kysyi ketjussaan, kuinka ehdottomia täällä kirjoittavat lopettajat ovat maistamisen suhteen. Itse sanon, että “olen ollut juomatta”, vaikka olisinkin ottanut pari ykkösolutta tai maistanut vaimoni lasista aavistuksenomaisen siemauksen punkkua (maistui muuten melko pahalta, vaikka olen, korjaan olin, vannoutunut punaviinin ystävä, eräänlainen viiniharrastaja oikeastaan). Silti ymmärrän hyvin myös täydellisen ehdottomuuden: se ykkösolut voi olla portti varsinaisiin alkoholijuomiin.

Edellä mainitussa suhteessa olen siis vapaamielisempi kuin Juhani Seppänen - ovathan kaikki lukeneet Selvästi juovuksissa? - mistä päästäänkin tuohon otsikkooni. Jotenkin vierastan tämän foorumin tapaa luoda ns. oma ketju, siis perustaa ketju ihmisen ympärille, kun useimmilla foorumeilla keskustelu rakentuu asian ympärille. Toisaalta, meillähän on täällä kaikilla sama asia, ja kukin on täällä parantamassa henkilökohtaista ongelmaansa, mikä tekee viestiketjun rakentamisen nimenomaan tietyn henkilön ympärille luontevaksi.

Nytkö jo päästään otsikkooni? Seppänen toteaa kirjassaan jo melko pitkään (kuukausia) juomatta oltuaan, että aivan kuin aivot eivät toimisi normaalisti ilman alkoholia. Olen ollut viime kuukausina huomaavinani saman ilmiön itsessäni useita kertoja. Aivan kuin eräänlaisia loogisia virheitä tai katkoksia ajatuksen “flowssa”, eräänlaisia poissaolon hetkiä, tulisi useammin kuin edeltävinä vuosina, jolloin melko säännöllisesti vetelin isompia ja pienempiä kännejä. Tämä ei liity niinkään monimutkaiseen ja “syvälliseen” päättelyyn (jota sitäkin on työn takia aika ajoin harjoitettava), vaan aivan arkipäiväisiin tilanteisiin, joissa ajattelun ei pitäisi vaatia mitään varsinaista ponnistelua eikä edes tietoista ajattelua, vaan toimia ikään kuin taustalla ja vaistonvaraisesti. Myös sosiaalisissa tilanteissa olen kokenut kevyen small talkin ja keskustelunaiheiden löytämisen ajoittain tavallista vaikeammaksi - ehdottomasti vaikeammaksi kuin juovuksissa, mutta outoa kyllä myös vaikeammaksi kuin selvinä hetkinä aikana, jolloin käytin alkoholia runsaammanpuoleisesti. Kuten niin monella täällä, on tietynlainen sosiaalinen pidättyväisyyteni, yhdessä samanaikaisesti jossain syvällä kytevän sosiaalisuuden kaipuun kanssa, ollut suurimpia syitä siihen, että olen pitänyt juomisesta liikaa.

Onko muilla samantyyppisiä kokemuksia? On myös mahdollista, että edellä kuvaamani ilmiöt ovat alitajuntani luomia rakennelmia, jolla se - toivottavasti ei kuitenkaan koko alitajuntani, vaan sen jokin pimeä ja dekadentti osa - yrittää luoda illuusion siitä, että alkoholi olisi minulle lähes välttämätön aine.

Haluan vielä korostaa, että kuvaamani tuntemukset eivät suinkaan ole jatkuvia: on myös hetkiä, jolloin ajatus tuntuu kulkevan kirkkaammin kuin vuosiin, ja mainittuja - sekä eräitä muita - sittenkin melko vähäisiä lieveilmiöitä lukuunottamatta alkoholittomuus on tuntunut upealta, ja ainakin suurin osa tietoisuudestani (hiukan skitsofreeninen ajatus, kyllä) äänestää epäröimättä sen puolesta, että näin kannattaa jatkaa. Ja näin olen päättänyt jatkaa, jos Luoja edelleen suo.

Olisikohan tämä sittenkin ns. oma ketjuni, kun ei kehtaa pelkästään toisten ketjuissa (kuokka)vierailla. Otsikonhan voi ymmärtää monin tavoin: aloitin pohdinnalla siitä, miksei ajatus aina tahdo kulkea selvin päin, ja ehkä jatkan kirjoittamalla, mihin suuntaan se kulkee, jos kulkee…

Jatkona tuohon avaukseen vielä: hajamielisyyttä tuntuu myös esiintyneen aiempaa enemmän, samoin outoja virheitä puheessa, esim. niin, että sanon “menenpä ostamaan lunta” kun aion sanoa “menenpä ostamaan maitoa”, ja tämä on saattanut johtua siitä, että lausetta sanoessani olen katsonut hajamielisesti ikkunasta ulos ja huomannut satavan lunta.

Saatan kyllä kuvitellakin sen, että tuollaista olisi esiintynyt aiempaa enemmän.

Kyllä minulla on ollut vähän hakusessa tuo ns. small talkin ja keskusteluaiheiden löytäminen.
On esim. töissä pitänyt ihan tietoisesti keskittyä mitä työkaveri puhuu ja “ottaa koppia” mistä
puhutaan ja miten osallistua keskusteluun → saada juttua aikaiseksi.
Eilen oli tosiaan sosiaalisen tilanteen kokeilua, kun kävin treffeillä ja ihan hyvin juttu näytti
luistavan ja osaan keskustella, kunhan keskityn kuuntelemaan mitä toinen sanoo. Sopivaa myötäilyä
ja kiinnostusta asioista.

Hei pageup!
Toisinaan tulee päiviä ja tilanteita mullakin että pitää keskittymällä keskittyä pitämään ajatuksensa kasassa.
En osaa sanoa liittyykö tämä juomattomuuteen vai vaan jonkinlaiseen keskittymishäiriöön.
En kertakaikkiaan pysty seraamaan asiaa joka ei kiinnosta, ja joskus on vaikeeta vaikka kiinnostaisikin.
Joinakin päivinä sitä pohtii ja pyörittelee tätä juomisen lopettamista tai muita sielunsa syövereitä että normielämä tuntuu vähän kaukaiselta.
Siis ei millään jaksa keskittyä vaan ajatus karkaa tuon tuosta jonnekkin muualle. Töissä kyllä pystyn keskittymään ja hoitamaan tarvittavat asiat paljon paremmin kuin silloin kun join. Silloin oli usein fyysisestikin paha olla ja jollei ollut krapulaa niin odotti ja " jännitti" seuraavaa juomista. Silloinkin tein työni hyvin mutta se oli monin verroin raskaampaa.

Nyt muutamana päivänä on kieltämättä ollut outo ja sekava olo. Ajatukset on poukkoilleet ja ahdistus on ollut ovella. Mutta siitä olen ihan absoluuttisen varma että juominen ei kannata. Sillä ei saa aikaan kuin harmia. Selvään itseensä tutustuminen vie aikaa. Jos on ( kuten sinäkin taidat olla) aika suuren osan vapaa- ajasta viettänyt humalassa, siitä haaveillessa tai toipuessa. On väistämättä outoa olla jatkuvasti selvinpäin. Kyllä se saa hajamieliseksi ja tuntuu vaikealta alkaa lätistä jotain small talkia.
Kyllä kaikki helpottuu. Viikko viikolta alat olla enemmän ja enemmän " kotona" raittiissa itsessäsi. Niin se menee, tai ainakin minulla on mennyt. Muistan kyllä miten vaikeeta alussa oli. Kaikki tuntui olevan mua vastaan ja juominen vaikutti kielletyltä mutta houkuttelevalta. Nyt olen sen vaiheen yli päässyt ja pelkään vain yllärinä puskasta hyökkääviä himoja

Oon huomannut ihan saman ilmiön omassa ajatuksenjuoksussani, joka on oikeastaan vaan voimistunut mitä pidempään on ollut juomatta. Duunissakin joutuu välillä skarppaamaan toden teolla ettei vaikuttaisi ihan totaalisen epäkohteliaalta. Aluksi se kuumotti, mutta nyttemmin en ole oikeastaan jaksanut enää välittää - en loppujen lopuksi ole ikinä juuri välittänyt small talkista, joten miksi teeskentelisin että on jotain sanottavaa, jos sitä ei yksinkertaisesti ole? Niihin olennaisiin asioihin keskittyminen taasen alkaa hiljalleen tuntua huomattavan paljon helpommalta duunissa :slight_smile: Ehkä tässä raittiuden prosessoinnissa menee huomaamatta sen verran energiaa, että aivot päättävät säästää siitä, mistä voivat - eli paskanpuhumisesta :mrgreen: Hyvä niin.

Erittäin mielenkiintoinen aihe, mulla yksi hyvin konkreettinen syy laittaa korkki viimein kiinni oli pelko oman ajattelukapasiteetin ja kognitiivisten taitojen surkastuminen, koska työssäni tärkein työkaluni on aivoni. Reilut 20 vuotta surutta aivosolujani alkoholilla tuhonneena, en voinut enää olla huomaamatta, etteivät hoksottimet ollleet enää samassa terässä kuin aikaisemmin. Varsinkin uuden tiedon omaksuminen sekä faktatiedon muistaminen on nykyään hyvin työlästä, lisäksi keskittymiskyky on varjo entisestään, mikä haittaa syvällisempää pohdintaa.

Nyt kun raittiita päiviä on kertynyt vajaa 60 plakkariin, huomaan että ajattelu on hieman kirkkaampaa ja keskittymiskyky parantunut. Mainitsemiasi artikulointivirheitä kyllä sattuu lähes päivittäin, suusta tulee aivan toinen sana ulos kuin mitä olin tarkoittanut, ilmeisesti aivojen synapsit edelleen aika hyvin solmussa :wink:

Lohdullista kuulla, etten ole näiden mietteideni kanssa yksin. Minullakaan ajatukseni eivät ole ihan niin jumissa kuin kenties saattaisi avauksestani päätellä, vaan gripin ja Kaljamin tapaan positiivista kehitystäkin on tapahtunut: ainakin hiukan enemmän keskittymistä vaativa pitkäjänteisempi ajattelu (esim. työhön liittyen) tuntuu jonkin verran helpommalta kuin aiemmin. Ja rakasminän tapaan luotan siihen, että tilanne vain paranee, kun totun raittiiseen elämään.

Säännöllinen runsas alkoholinkäyttö tietysti vaikuttaa aivokemiaan, ja siinä valossa tuntuu luonnolliselta, että kun ne kemialliset juomisrytmistä riippuen vaihtelevalla syklillä muuttuvat olosuhteet, joissa aivot ovat vuosia olleet ja joihin varmaankin jossain määrin mukautuneet, äkkiä muuttuvat radikaalisti ja pysyvästi (näin toivon), niin tasapaino taas kerran järkkyy joksikin aikaa.

Minullakin on ollut artikulointi- ja ajatushäiriöitä välillä, toisaalta taas opin ja muistan paljon paremmin asioita. Ja välillä ajatus lentää ja saa aikaan asioita, mitä ei aikaisemmin jaksanut tehdä. Onhan se sellainen lentäminen ja liitäminen vähentynyt.

Lopetettuani juomisen tammikuussa olen nähnyt vähemmän alkoholiunia kuin edellisellä kerralla yrittäessäni samaa, ja varsinkaan viime viikkoina minulle ei ole juurikaan päihteitä unissa näytetty, eikä mielitekoja juomiseen ole sanottavasti ollut. Kunnes viime yönä näin unen, joka tuntui hieman pelottavalta, sillä se palautti mieleeni sen, että kyllä jossain aivojen uumenissa edelleen pesii halu juoda. Tämä nyt ei sinänsä ole kovin yllättävää, sillä ei juomisen halu kai yleensä tässä ajassa täysin katoa.

Oli jokin epämääräinen retki, oltiin metsässä, välillä ehkä bussissa, välillä jossain mökillä, ja mukana oli ainakin työkavereitani (joiden kanssa olen usein juonut), muistaakseni muitakin. Joillakin oli valtavasti viinaa, mm. sellaisia muovisia puolen litran muovipulloja konjakkia, vaikka kuinka paljon. Jonkun anteliaan sielun ansiosta sain yhden sellaisen povitaskuuni ja tiesin, että lisääkin olisi tarjolla. En avannut juomaa unessani, mutta olin jotenkin valtavan onnellinen siitä, että tuollaisen konjakkipullon paino tuntui povitaskussani. Mutta jossain vaiheessa unessani mieleeni nousi itselleni esitetty kysymys, että hetkinen, aiotko muka todella juoda sen? Ethän juo enää. Ajatukset siitä eteenpäin olivat ahdistavia ja ristiriitaisia, mutta olin iloinen herätessäni, ja olin iloinen, etten ollut juonut - edes unessa.

Liekö jotain tekemistä uneni kanssa sillä, että join eilen illalla alkoholittoman vehnäoluen.

Kyllä mä tämän ilmiön jollain tavalla tunnistan itsessänikin, mutta olen ajatellut asian niin, että olen kokonaistilanteessani niin keskittynyt oman ongelmani kanssa etenemiseen, ettei mulla nyt ole jotenkin vain kaikki luukut auki kohti ulkomaailmaa. Olen puhunut täällä siitä, että riippuvuus sitoo itseensä ja yhdistän tämän ilmiön siihen. En osaa sanoa, kuinka kauan pitää edetä vähän kuin puolilla valoilla, mutta pärjään mielestäni ihan ok. Ikävintä tässä on, että välillä tuntuu kuin oikein mikään ns. normaalielämässä ei erityisemmin sytyttäisi. Toisaalta olen näiden vuosien aikana ollut kai itseni suhteen niin hukassa, etten ole vain löytänyt uusia kipinöitä. Olen sitten ryhtynyt suhteisiin, jotka eivät tyydytä ja ajautunut töihin, joista en vain enää tunne saavani “sitä jotain”. Keskittyminen ja innostuminen ovat olleet hankalia. Mutta edelleenkin luotan siihen, että aika hoitaa tehtävissään ja samalla pysyn avoimena sillekin mahdollisuudelle, että voin tarvita myös jotain sellaista apua, mitä en vielä tiedä tarvitsevani.

Olen, muuten, samaa mieltä siitä, että ketjujen pyöriminen tyyppien eikä aiheiden ympärillä on jotenkin outo tapa. Kuokinkin ihan hyvällä omallatunnolla “muiden” ketjuissa :laughing:

Ilta-auringon häikäisy tuotti äsken kadulla kävellessäni lievän euforisen kokemuksen, jossa tunsin olevani yhtä luomakunnan kanssa, osa suurempaa kokonaisuutta ja ehkä jopa suunnitelmaa, ja kaikkea muuta siltä osastolta, you know. Tähän liittyi myös euforia ihan vain siitä, että olen selvä ja silti - tai paremminkin juuri siksi - tunnen jotain tällaista.

Tästä päästäänkin syntyneeseen uuteen ajatukseen: mitä, jos olisin aina ollut raitis? Mahdollistaako juomismenneisyys jonkin sellaisen onnellisuuden lajin, jota ei voisi tuntea ilman tuota menneisyyttä? Vai olisiko tämän tilalla jokin toinen - ehkä parempi, ehkä huonompi, ehkä vain erilainen - onnellisuuden laji? Jatkaakseni alun kliseisellä linjalla: toimiiko tässäkin sanonta, että “ilman pahaa emme voi ymmärtää hyvää”?

Ja lopuksi: en oikeastaan tiedä, haluanko edes ajatella tällaista, puhumattakaan siitä, että haluanko siitä kirjoittaa, vieläpä syöttää jollekulle muullekin tällaisia ajatuksia. Ettäkö olisikin jollain tavalla hyvä asia, että sitä on tullut käytettyä alkoholia enemmän kuin on terveellistä? Toisaalta, halusin tai en, on luonteeni taipuvainen ajattelemaan niin, että sekin tie kuului kulkea. Tällaista fatalismia jotkut nimittävät “vastuun pakenemiseksi” ja “haluttomuudeksi myöntää omia virheitään”.

Minusta toimii :slight_smile: Ja mitä siihen tulee, että ellemme olisi juoneet… no, silloin me emme olisi juoneet. Emme tiedä, miten elämämme sitten olisi mennyt ja millaista se olisi nyt. Piste :slight_smile:

Ihmismieli on kummallinen. Itsekin tapaan itseni toisinaan miettimästä että jos silloin tai silloin olisin valinnut toisin, olisko asiat nyt paremmin.
On vaan pakko palauttaa itsensä maan pinnalle. Nämä valinnat on tehty ja niitten kanssa eletään.
Juomisen kanssa sama juttu. Juotu on ja enää ei juoda

Sitä mieltä kyllä olen että jos en olisi sitä helvettiä kokenut en osais arvostaa raittiutta niin kuin nyt arvostan!

Kolmannella Naisella on sellainen vähemmän tunnettu biisi kuin Havaintoja onnesta. Siinä todetaan asia jotenkin kauniisti pelkistäen: “Kun on ollut kuolla, tulee iloiseksi siitä, että elää”. :slight_smile: